sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kuivashampoot


Mun on vaikea uskoa, etten vielä vuosi sitten omistanut yhtä ainutta kuivashampoota ja pesin hiukset joka ikinen päivä. Nykyään tilanne on aivan toinen, kuishampoot ovat ahkerassa käytössä enkä enää voisi kuvitellakaan peseväni hiuksiani päivittäin. Ajattelin kertoa tässä postauksessa mielipiteeni kaikista tällä hetkellä omistamistani kuivashampoista, jotka näkyvät tuossa ylläolevassa kuvassa.


Ensimmäisenä kolme Batisten kuivashampoota, jotka on tarkoitettu kaikille hiustyypeille. Vasemmalla oleva Tropical tuoksuu kuvauksensa mukaisesti kookokselle ja onkin melko voimakkaan tuoksuinen, eikä sen vuoksi suosikkini. Keskellä on ihan Original versio, jonka tuoksu on melko neutraali ja oikealla Cherry, joka tuoksuu aivan ihanan hedelmäiselle ja on näistä kolmesta ehdoton suosikkini. Teholtaan nämä kolme ovat aivan yhtä hyviä ja Batisten kuivashampoot ovat ehdottomasti parhaat testaamistani. Yllättävän pienellä määrällä hiuksista saa todella puhtaan tuntuiset, suosittelen näitä ihan kaikille! Hinnaltaan nämä ovat suunnilleen 7-8 euroa.


Tätä TIGIn Bed Head Oh Bee Hive! -kuivashampoota olen ehtinyt testaamaan vasta kerran, mutta valitettavasti odotukseni taisivat olla vähän turhan korkealla tämän suhteen, sillä tuote ei ollut aivan niin hyvä kuin oletin. En tiedä johtuivatko korkeat odotukset sitten siitä, että TIGIn tuotteet ovat muuten todella laadukkaita vai siitä, että Batisten kuivashampoot ovat niin älyttömän hyviä. Kyllähän tämäkin hyvin toimi, ei sitä voi sanoa, mutta jouduin mielestäni suihkimaan tätä hiuksiin melko paljon ennen kuin sain halutun lopputuloksen. Plussaa kuitenkin ihan taivaallisen hyvästä tuoksusta! Hintaa tällä tuotteella on noin 25 euroa.


Viimeisenä kesällä ostamani Bangerheadin Fresh Me Up! -kuivashampoo, jota myydään siis Bangerheadin verkkokaupassa. Tämä on jäänyt aika vähälle käytölle viime aikoina, sillä tämä ei myöskään ole teholtaan samaa tasoa Batisten kuivashampoon kanssa. Tälläkin saa hiukset tuntumaan puhtailta ja niihin lisää volyymia, mutta tätäkin täytyy käyttää aika paljon, jotta lopputulos olisi mieleinen. Tämä on lisäksi näistä ainut, joka on vielä kunnon sekoituksenkin jälkeen hieman nestemäinen. 200 ml maksaa noin 14 euroa.

Yhteenvetona voisin sanoa, että Batisten kuivashampoot tulevat taatusti olemaan jatkossakin kovassa huudossa täällä, sillä ne ovat teholtaan aivan ehdottomasti parempia kuin nämä kaksi muuta ja ovat vielä selkeästi edullisempia. Uusia tuotteita on aina kiva testailla enkä sano, ettenkö jatkossa koskaan enää ostaisi minkään muun merkin kuivashampoota, mutta tällä hetkellä mennään näillä :)

Onko teillä suositella jotain hyvää kuivashampoota? 

6 kommenttia:

  1. pitäis varmaan itsekkin kokeilla kuivashampoota :) minulla on tapana pestä hiukset jokainen päivä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin pesin tosi pitkään hiukset päivittäin, mutta blondaamisen jälkeen oli pakko saada niitä pesukertoja vähemmälle, ku en halunnu rasittaa hiuksia yhtään enempää ku on pakko, ja sillon noi kuivashampoot tuli käyttöön :D Kannattaa kokeilla, noi on oikeesti tosi hyviä! :)

      Poista
  2. Mistä noita batisten tuotteita saa? Oivallettua kuinka huippuja nää kuivashampoot on niin ei vois kuvitella enää etteikö näitä käyttäs. Mulla on ollu ihan herbiinaa :'D tuo kookosjutska houkuttelee <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mulla ihan sama, että kun tollasen kerran sai käsiinsä niin ei vois kuvitellakaan enää pärjäävänsä ilman :D Ainakin Sokoksella myydään noita, muistaakseni näin niitä myös ihan Cittarissa :)

      Poista
    2. Pitääpä olla silmä tarkkana cittarissa :)

      Poista
    3. Toivottavasti löytyy!

      Poista

Kiitos kommentista!