keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Faktapostaus

Lupailin tossa jokin aika sitten kirjoittaa itsestäni jonkinlaisen faktapostauksen, ja tässä sellainen nyt sitten olisi! Osa noista on ihan sellasia perusjuttuja ja osa sitten sellasia satunnaisia pieniä tietoja musta :) Tästä tuli sitten lopulta kuvaton postaus, sillä kamera ei oikein tykännyt toimia yhteistyössä mun kanssa, tai sitten mä en vaan osannut :D

Valmistun ensi syksynä/talvena AMK:sta enkä voisi olla onnellisempi siitä. Koulunkäynti on ollut koko tämän alkuvuoden ajan melkoista pakkopullaa enkä malta odottaa sitä päivää, kun valmistun ja saan toivottavasti työpaikan itselleni!

Oon vasta ihan viime vuosina oppinut edes jotenkin tykkäämään kameran edessä olemisesta. Pienenä vedin aina kädet kasvojen eteen, kun joku yritti ottaa musta kuvaa eikä mun sukulaiset vielä tänäkään päivänä ota musta kuvia, koska ne luulee mun yhä edelleen vihaavan sitä touhua.

Oon nähnyt Frendien kaikki tuotantokaudet ties kuinka monta kertaa, mutta silti mä jaksan katsoa niitä yhä uudelleen ja uudelleen. Ja yhä edelleen niiden toilailut jaksaa naurattaa samalla tavalla kuin ensimmäiselläkin kerralla :D

Kehitin itselleni ilmeisesti ihan jäätävän homeallergian viime syksynä työharjottelussani ja se on heijastunut aika ikävästi elämääni sen jälkeen. Ja huom. työharjoitteluni tapahtui sairaalassa, jossa naiset synnyttävät ja jossa sijaitsee mm. vastasyntyneiden ja lasten teho-osastot.

Oon lähestulkoon riippuvainen Googlesta ja mulle tulee monta kertaa päivässä mieleen joku asia, joka on pakko selvittää googlaamalla. Ne asiat on välillä täysin älyttömiä ja turhia, mutta aina ne on pakko saada selvitettyä. Joskus yhden asian googlaaminen johtaakin sitten siihen, että mieleen tulee samaan aiheeseen liittyen kymmenen muuta kysymystä ja jään tuntikausiksi selvittelemään niitä.

Vaaleanpunainen ja pinkki on mun ehdottomat lempivärit. Suosin niitä myös sisustuksessani ja suurin osa kotini pienistä sistustusyksityiskohdista onkin väriltään joko vaaleanpunaisia, vihreitä tai valkoisia vähän huoneesta riippuen.

Shoppailen lähes päivittäin jossain nettikaupassa ja klikkailen haluamiani tuotteita ostoskoriin. Nykyään tulee onneksi lähes yhtä usein kuitenkin lopulta vain suljettua kyseinen välilehti ja ostokset jäävät tekemättä. 

Oon aina viihtyny todella hyvin yksikseni, vaikka totta kai kaipaan ja tarvitsen myös muiden ihmisten seuraa. Yksin oleminen ei kuitenkaan oo koskaan ollut mulle mikään ongelma.

Haaveilin vuosia vaaleista hiuksista ja nyt kun mulla vihdoin on ollut sellaiset reilu puoli vuotta, tekisi mun mieli värjätä hiukset takaisin tummiksi. Tiedän kuitenkin jo nyt, että parin viikon päästä siitä haluaisin taas olla blondi, joten en todellakaan aio värjätä hiuksiani astettakaan nykyistä tummemmiksi :D

Mulla on tapana pohtia asioita tosi syvällisesti ja välillä (valitettavasti) jopa ylianalysoida vaikka jotain mikä joku sanoo mulle. 

Oon opiskellut elämäni aikana aika montaa kieltä: englantia, ruotsia, saksaa, espanjaa, kreikkaa ja ranskaa, mutta puhun enää oikeastaan englantia ja ruotsia. Ymmärrän kyllä hyvin myös espanjaa ja saksaakin jotenkuten, mutta niiden puhuminen onkin sitten asia erikseen.

Löytyikö yhtään samoja piirteitä? :)

12 kommenttia:

  1. olipas kiva postaus ja sai heti uutta tietoa siusta! :) itsekin olen usein sellainen, että vedän kädet naaman eteen kameran tullessa esille, mutta nykyään olen yrittänyt jotenkin selvitytyä nistä tilanteista ja olla vaan paikoillaan :D mitkään asukuvat ei tosin vieläkään tunnu onnistuvan, aina on jokin ilme tai asento pielessä! :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidit tästä! :) Joo se on mullekin vielä välillä vähän vaikeeta olla kääntämättä päätä pois, kun joku tulee kameran kanssa eteen :D Sullahan on vaikka miten hyviä asukuvia blogissa!

      Poista
  2. Tosi kiva postaus! :) hyviä juttuja olet keskinyt. Itse kun tein faktapostauksen niin meinasi faktat loppua kesken :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Joo no noita oli kyllä aluksi tosi vaikea keksiä, mutta nyt mulle on tullut tän julkaisemisen jälkeen mieleen ties mitä juttuja, jotka olisin voinut tähän laittaa :D Totta kai niin käy heti, kun postaus on jo julkaistu eikä niitä faktoja enää tarvitse keksiä.. :D

      Poista
  3. Ihana huomata kuinka paljon ja kuinka hyviä faktoja sä oot keksinyt, mulla ei meinaa onnistua sitten millään. Oon ite puhelimeen laittanut ylös nyt parin kuukauden ajan faktan kun oon sellaisen oikean ja kunnollisen keksinyt. Yritän koota kymmenen kunnes sen julkaisen. Kasassa taitaa olla vasta viisi:'D Oon huono tällaisissa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin tuntu aluks ihan toivottomalta, ku näitä faktoja aloin miettiä eikä mieleen meinannut tulla yhtään mitään :D Mut toi on kyllä tosi hyvä keino kirjottaa heti ylös, kun joku hyvä tulee mieleen :) Kyllä säkin ne kaikki 10 vielä saat keksittyä!

      Poista
  4. Kiva postaus tämä! Paljon tsemppiä opiskeluiden loppurutistukseen, valmistumisesta tuli ainakin itselle huikea fiilis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reetta! :) Joo mäkin kyllä odotan niin innolla sitä, että valmistun. Just sanoin kavereillekin, et sitten juhlitaan ja kunnolla :D

      Poista
  5. Faktapostaukset on aina niin jees! =) Frendit on kyl ihan paras sarja! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäsit! :) Ja jeps, Frendit on kyllä yks parhaimmista sarjoista :D

      Poista
  6. tykkään näistä faktapostauksia, kun tulee uusia puolia esiin bloggaajasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkää tällasista juurikin tosta samasta syystä! :)

      Poista

Kiitos kommentista!