tiistai 10. maaliskuuta 2015

LivBox 3/2015


Nyt olisi aika esitellä mitä maaliskuun LivBox pitää sisällään! Ensinnäkin hämmennyin suuresti siitä, kun boksia avatessani huomasin, että se sisältää kaksi kappaletta niitä kortteja, joissa kerrotaan boksissa olevista tuotteista. Mä en itse ikinä lue niitä ennen kuin olen nähnyt mitä tuotteita boksista löytyy, ja mietinkin, että kuinka paljon siellä oikein täytyy olla sitä tavaraa, kun kaikki eivät mahdu yhteen korttiin? Pettymään en joutunut tälläkään kerralla, ja jotenkin musta tuntuu, että boksien taso on noussut tämän vuoden alussa ihan mielettömästi! Ensivaikutelma oli hyvä, vaikka silmiini osuikin välittömästi tuo Bangerheadin kuivashampoo, joita multa löytyy entuudestaakin jo kaksi kappaletta, enkä välttämättä olisi enää kolmatta tarvinnut.


Boksista löytyi pienikokoinen IsaDoran Build Up Extra Volume Mascara, joka on vedenkestävä ja lupaa antaa ripsiin lisää tuuheutta. Testaan tuon mielenkiinnolla, sillä mulla ei ole koskaan tainnut olla yhtäkään IsaDoran ripsiväriä. Muuten olen kyllä pääasiassa ollut tyytyväinen kyseisen merkin meikkeihin, varsinkin luomivärit ovat olleet todella hyviä. Ovh täysikokoisella tuotteella on 15,90 €.


Hihkuin melkein riemusta, kun huomasin boksin sisältävän vartalokuorinnan. Kyllä, mä rakastan näitä! Kyseessä on siis Herbinan Kaura-suklaa vartalokuorinta, jonka kaurauute ja hoitavat yhdistelmät lupaavat tehdä ihosta sileän ja pehmeän. Testasin tota välittömästi pienen määrän käsiini ja hyvin vaikutti toimivan, tuoksukin on ihan nimensä mukainen ja aivan ihana. Eräs Herbinan kasvojen kuorintavoidehan on yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Pitääkin muistaa napata sellainen kaupasta taas mukaani! Tuote on täysikokoinen (150 ml) ja ovh on 4 euroa. Ei siis todellakaan paha hinta.


Sitten tämä Bangerheadin Fresh Me Up! -kuivashampoo, josta olen tarkemmin kertonutkin tässä postauksessa. Kuten jo mainitsin, en tätä ihan välttämättä olisi tarvinnut, mutta se jää säästöön tulevaisuutta varten, jos en sitten päädy antamaan tätä eteenpäin vaikkapa jollekin kaverilleni. Tosi kiva kuitenkin, että myös tämä löytyi boksista täysikokoisena! Ovh 200 ml tuotteella on 13,90 €.


Myös tämä Lumenen Bright Now Vitamin C -voidegeeli herätti mielenkiintoni. Kyseessä on siis kiiltoa kontrolloiva voidegeeli, jonka olisi tarkoitus kosteuttaa ihoa tehokkaasti ja häivyttää ihohuokosia. Tuote soveltuu normaalille ja sekaiholle. Tuoksu on todella raikas ja tälle tulee aivan varmasti käyttöä. Tämäkin löytyi boksista täysikokoisena ja ovh tällä 50 ml purkilla on 19,90 €.


Oonkin jo odotellut milloin boksista taas putkahtaa näitä pieniä shampoo- ja hoitoainetuubeja. Tällä kertaa kyseessä on Doven Oxygen & Moisture Shampoo ja Hoitoaine, jotka lupaavat molemmat antaa hiuksille tuuheutta ja kosteuttaa niitä. Itse en ole mikään markettishampoiden (tai varsinkaan hoitoaineiden) ylin ystävä, mutta kyllä nämäkin käyttöön pääsevät aivan varmasti. Täysikokoisina 250 ml tuotteilla molempien ovh on 3,85 euroa.


Boksista löytyi myös kaksi hajuvesinäytettä - naisille tarkoitettu Roberto Cavallin Paradiso EdP (ovh 50,70 €/30 ml) sekä miehille Calvin Kleinin Reveal Men EdT (ovh 34,80 €/30 ml). Erehdyin suihkimaan tuota Paradisoa iholleni ja voi apua, en tykkää tästä yhtään ja haisen mielestäni nyt ihan hirveälle. Tuoksu on todella voimakas eikä yhtään mun tyyliseni, kun nimenomaan tykkään enemmän sellaisista kevyistä ja raikkaista tuoksuista. Tämä ei ole lähelläkään sellaista. "Paradiso on sivistynyt, naisellinen ja kiehtova tuoksu." Olkoon vain, mutta mä aion pysytellä kaukana tuosta :D

Lisäksi boksi sisälsi Bangerheadille 10 euron alennuskoodin yli 50 euron ostoksiin. Mä olen käyttänyt ties kuinka monta noita samaisia alennuskuponkeja ja eiköhän tuokin tule käytettyä hyväksi! 

Mitäs mieltä olette tämän boksin tuotteista? :)

23 kommenttia:

  1. Oijoi! Näytttääpä hyvältä! Paras boksi tähän mennessä, marraskuusta olen tilannut. Pitääpä postista lähteä hakemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä iha huippuboksi tällä(kin) kertaa! :)

      Poista
  2. Mäkin tykkäsin tosi paljon boksin sisällöstä. Lumenen kasvovoide kuulostaa just täydelliseltä mun iholle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon ton kasvovoiteen soveltuvan tosi hyvin myös mun iholleni, toivottavasti ollaan molemmat oikeessa! :)

      Poista
  3. nää livboksien sisällöt on tosi kivoja! :)

    VastaaPoista
  4. ihania!<3 tuo Herbinan kaura-suklaa kuorintavoide vaikuttaa kyllä kokeilemisen arvoiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niin vaikuttaa! Ja tuoksuukin niiin hyvälle<3

      Poista
  5. Mulla tuli herbinan tilalla kynsinauhaöljy ja ripsarin tilalla huulikiilto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukaisinkin jostain, että noi oli vaihtoehtoisia tuotteita :) Tollanen kynsinauhaöljy olis ollu kyllä ihan mahtava saada! :D

      Poista
  6. Voi vitsi tota vartalokuorintaa pitäiskin ostaa joskus testiin.. just eilen mietin, että tarttisin vartalon kuorinta-aineen ja meillä on joskus ollut tota samaa suihkugeeliä ja se tuoksuu niiin hyvälle, että kuorintakin kelpaisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ainakin voin näin yhden käyttökerran jälkeen suositella tuota kuorintavoidetta oikein lämpimästi! Tuoksu tosiaan on ihana ja kuorintatehokin ainakin mun makuuni riittävän hyvä :)

      Poista
  7. Minä sain vähän erilaisen boxin! :) http://maikinkotona.blogspot.fi/2015/03/livbox-maaliskuu-2015.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toikin versio olis kyllä kelvannut, aloin himoita tuota kynsinauhaöljyä! Jotenkin myös tuntuu, että ton sun boksin hajuvesinäyte olis ollut enemmän mun mieleeni kuin toi, mikä omasta boksista löytyi :)

      Poista
  8. Mulla melkeen sama sisältö, ripsari oli vaan eri. Olin tosi tyytyväinen boxiin, mun lemppari oli toi kuivashampoo ja vaikka vartalokuorinta tulee käyttöön niin musta tuntuu et oon ainut jonka mielestä se tuoksu ei oo aivan niin ihana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaa kyllä ihan kokeilemisen arvoiselta toi toinenkin ripsari :) Haha, ton vartalokuorinnan tuoksu on kyllä niin voimakas, etten ihmettele yhtään, jos se ei kaikkia miellytä :D Mäkin itse asiassa mietin, että saa nähdä kuinka kauan ite tykkään tosta suklaisesta tuoksusta, mutta vielä se ainakin menettelee!

      Poista
  9. Ihana saada tuollainen boxi kotiin!!

    VastaaPoista
  10. Missä meikkaat? Voisitko tehä postauksen jos sulla vaikka on meikkipöytä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sellanen yhdistetty "meikki-/kampauspöytä" ja voin totta kai tehdä postauksen siitä, kiitos kivasta ideasta!

      Poista
  11. Love this! ♥
    You are making me jealous, pretty!

    adoorablee.blogspot.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!