lauantai 28. maaliskuuta 2015

Minulla on oikeus..

Nyt olisi taas vuorossa vähän syvällisempää postausta kaiken tämän kosmetiikkahömpötyksen keskelle. "Jouduin" aiemmin tällä viikolla pariinkiin otteeseen taas pohtimaan mm. itsetuntoon liittyviä asioita ja sain sitten eräältä ihmiseltä tuollaisen omien oikeuksien listan, joka on napattu jostain kirjasta. Mulla on nimittäin aina ollut vähän vaikeuksia hahmottaa sitä, mitä mun on oikeasti oikeus tehdä ja tuntea ja missä menee sitten jo se itsekkyyden raja. Tai siis totta kai mä periaatteessa tiedän, että jokaisella on oikeus sanoa ei, muuttaa mieltään ja olla oma itsensä. Jotenkin mun on vain ollut vaikea käsittää sitä, että ne samat oikeudet koskevat yhtä lailla myös mua. Ongelma ei ole siis ollut se, että olisin liian itsekäs tai itsekeskeinen, vaan ihan päinvastoin. Mä en ole sallinut itselleni sellaisia asioita ja ajatuksia, joiden pitäisi olla ihan hyväksyttäviä. Ajattelin nyt nostaa esille tästä 25 kohtaisesta omien oikeuksien listasta muutaman:

• Minulla on oikeus ilmaista kaikkia - sekä myönteisiä että kielteisiä - tunteitani. Oon yksi niistä ihmisistä, jotka pitää aika herkästi omat tunteensa piilossa muilta. Mun on usein todella vaikea näyttää muille, jos oon vaikkapa surullinen ja musta tuntuu jotenkin hassulta hehkuttaa myöskään niitä hetkiä, kun oon todella iloinen tai onnellinen. Ainut minkä kyllä osaan näyttää oikeinkin hyvin, on ne hetket, kun joku asia ärsyttää tai ihmetyttää mua. Yleensä nekin asiat on vain sellaisia aika pinnallisia, mutta ne kaikkein syvällisemmät ajatukset ja tunteet mun on todella vaikea ilmaista muille ihmisille. Ehkä pelkään yksinkertaisesti sitä, että mun sanat ja tunteet tuomitaan, niitä vähätellään tai ihmisiä ei yksinkertaisesti kiinnosta. Muutamat negatiiviset kokemukset tällaisista pienistä avautumisista ovat saaneet mut yhä enemmän varpailleen sen suhteen, mistä, kenelle ja missä tilanteessa uskallan suuni avata. Aika ja paikka ei aina ole oikea, senkin olen tässä oppinut, mutta mä en välttämättä puhu niissäkään tilanteissa, joissa se oikeasti olisi sopivaa.


• Minulla on oikeus tehdä virheitä ja olla epätäydellinen. Tä mun pitäisi todellakin muistaa ja ongelma onkin lähinnä siinä, että monesti odotan itseltäni liikaa ja moitin itseäni, jos en suoriutunutkaan mahdollisimman hyvin jossain asiassa. Olen tiedostanut tämän ongelmani jo jonkin aikaa ja pikkuhiljaa olen päässyt siitä hitusen eroon, sillä nykyään pyrin olemaan iloinen siitä mitä olen saavuttanut sen sijaan, että murehtisin sitä, että olisin ehkä mahdollisesti voinut tehdä asian paremminkin, jos olisin yrittänyt vieläkin kovemmin. Totta kai elämässä on paljon sellaisia asioita, jotka täytyy pyrkiä tekemään mahdollisimman hyvin, mutta jos joskus kaikki ei menekään ihan nappiin niin maailma ei siihen kaadu. Itseään on ihan turha ruoskia jälkikäteen sellaisesta.

• Minulla on oikeus olla vastaamatta muiden käytöksestä, teoista, tunteista tai ongelmista. Nimenomaan, ja erityisesti voisin korostaa tuota ongelmakohtaa. Mä en ole vastuussa siitä, miten muut aikuiset ihmiset elämänsä elävät ja asiansa hoitavat. Jostain syystä mä olen kuitenkin ollut lähipiirissäni se, joka on viimeiset neljä vuotta lainannut rahaa muille. Tämä on ihan systemaattista ja toistuu hyvinkin usein. Tässä vaiheessa touhulle on enää hyvin vaikeaa laittaa pistettä, varsinkin kun mulle ollaan tälläkin hetkellä velkaa tuhansia euroja, ja pelkään etten enää näkisi rahojani, mikäli tässä vaiheessa kieltäytyisin enää lainaamasta niitä pienempiä summia. Jokaisen aikuisen työssäkäyvän, normaalituloisen ihmisen pitäisi mielestäni pystyä huolehtimaan raha-asioistaan siten, ettei tarvitse jatkuvasti lainailla sitä muilta (jotkin mahdolliset erikoistapaukset ovat asia erikseen). Tämä mielipide tulee ihmiseltä, joka eli kolmen vuoden ajan siten, että vuokran maksun jälkeen kuukaudessa jäi käteen n. 200 euroa muille laskuille, ruoalle ja kuluille. Eihän se kivaa ollut, mutta mä pärjäsin. Mä itse asiassa eilen puhuin tästä yhden asianosaisen henkilön kanssa, ja hän oli itsekin onneksi sitä mieltä, ettei tämä jatkuva rahan lainaaminen voi jatkua. Saa nähdä miten käy.

• Minulla on oikeus pelätä ja sanoa, että minua pelottaa. Tä kuuluu aikalailla samaan kastiin siihen omien tunteiden ilmaisemiseen, mutta mä olen oikeastaan aina elänyt siten, että oon pitänyt pelkoni ominani ja ne ovat saattaneet kasvaa mittasuhteiltaan ihan valtavan suuriksi pääni sisällä. Jokainen voi varmasti kuvitella kuinka paljon mua pelotti, kun sain tietää äitini sairastavan syöpää, eikä se pelko todellakaan vähentynyt siinä vaiheessa, kun selvisi, ettei äiti siitä tule parantumaan.. Pelossa eläminen on todella raskasta ja kuluttavaa, varsinkin jos sitä ei voi, halua tai uskalla jakaa muiden kanssa. Pitäisi koittaa muistaa, että se on oikeasti ihan okei ilmaista pelkonsa jotain asiaa kohtaan ja sallia ne pelon tunteet itselleen.


• Minulla on oikeus olla selittelemättä ja puolustelematta tekojani. Se on suorastaan raivostuttavaa, kun jotkut ihmiset vaativat selitystä sille, miksi olen tehnyt tai jättänyt tekemättä joitain asioita. Uteliaisuus on asia erikseen ja olen itsekin melkoisen utelias ihminen, mutta mielestäni raja ylittyy siinä, jos toiselta pitää tivata ja inttää jotain asiaa, vaikka selkeästi hän on ilmaissut haluttomuutensa puhua tai selittää siitä sen enempää. Kaikille teoille ei aina löydy selittävää syytä tai joskus sitä ei vain halua kertoa. Erityisesti mua ottaa päähän tilanteet, joissa joku ihminen puuttuu sellaisiin asioihin, jotka ei sille kuulu ja jotka oikeasti ovat mun henkilökohtaisia asioitani. Raha-asiat ovat yksi tällainen asia. On inhottavaa tuntea tarvetta selitellä muille ihmisille omaa rahankäyttöään ja jotenkin koittaa puolustella vaikkapa sitä, jos nyt onkin päättänyt ostaa jotain vähän kalliimpaa.

• Minulla on oikeus olla onnellinen. Mun mielestä ehkä kaikista pahin asia, mitä olen koko elämäni aikana tuntenut, on syyllisyys siitä, jos olen ollut onnellinen. Kenenkään ei ikinä pitäisi tuntea syyllisyyttä siitä, että itsellä on hyvä olla. Ei ikinä. Harva meistä on niin onnekas, ettei koskaan joudu kohtaamaan elämässään surua ja murhetta, joten miksi ihmeessä ei saisi nauttia ja iloita täysillä niistä hetkistä, kun on oikeasti aihetta onneen ja iloon? Surra ehtii myöhemminkin, aivan varmasti.

Mä olen käytännössä katsoen aina ollut ihminen, kenen on vaikea sanoa ei toisille. Asetan todella herkästi muiden hyvinvoinnin ja tarpeet omieni edelle, jopa siinä mittakaavassa, että oma hyvinvointini saattaa siitä vaaraantua. En tiedä johtuuko se siitä, että mun on ollut vaikea hyväksyä itseäni tällaisena kuin olen, ja sen vuoksi olen todella herkästi ajatellut, etten kelpaa tällaisena myöskään muille, mutta olen varsinkin nuorempana hakenut muilta hyväksyntää mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Joustan tarpeen vaatiessa vähän liikaakin, annan periksi vaikka mun ei pitäisi ja pyydän anteeksi, vaikkei olisi välttämättä syytäkään. Onhan näissä luonteenpiirteissä paljon hyvääkin, mutta liika on aina liikaa. Jossain kohtaa pitäisi myös pystyä sanomaan ei. Sitä tässä nyt opetellaan ja hiljalleen ehkä edistytäänkin :)


Pikkuhiljaa sitä on alkanut tajuta, ettei mun tarvitse täyttää kenenkään muun odotuksia siitä, millainen ihminen olen. Läheiseni hyväksyvät mut aivan varmasti juuri sellaisena kuin olen. Mä olen kuitenkin ainakin omasta mielestäni ihan perusmukava ihminen, enkä halua muille mitään pahaa. Itsekäs tai itsekeskeinen mä en missään nimessä halua olla, mutta sellainen terve itsekkyys on ihan sallittua. Se ei myöskään johda mihinkään, että peiliin katsoessa näen vain kaikki ne kohdat itsessäni, joista en pidä. Siitä olen aika hyvin päässytkin eroon ja nykyään pyrin löytämään itsestäni sekä ulkonäöllisesti että muutenkin myös sellaisia piirteitä, joista pidän.

En oikeastaan edes tiedä minkä takia halusin tästä aiheesta kirjoittaa, mutta teki ihan hyvää saada vähän jäsennellä omia ajatuksia :) Herättikö tämä postaus teissä joitain ajatuksia?

10 kommenttia:

  1. tosi puhutteleva ja ihana postaus Linda<3 voin kyllä samaistua moneenkin kohtaan, vaikka täytyisikin muistaa että kyllähän miulla on oikeus tuntea niinkuin haluan.. itsekin tunnen yleensä kauheaa syyllisyyttä jos joudun sanomaan jollekin ei, tuntuu että olen muuten niin tunnollinen enkä uskalla tuottaa muille sitä pettymystä jos kieltäydyn jostain :/ vaikutat kyllä blogisi perusteella oikein ihanalta ja lämpimältä ihmiseltä!<3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän täysin tuon tunteen, se on välillä ihan kamalaa joutua sanomaan ei jollekin, varsinkin jos tietää tuottavansa samalla pettymyksen sille toiselle :/ Sen takia varmaan pyrinkin viimeiseen asti välttämään sitä. Voi kiitos paljon, samat sanat sinullekin Tuuli<3 :)

      Poista
  2. Tämä oli kyllä todella puhutteleva ja mielenkiintoinen postaus! Pystyin samaistumaan moneen kohtaa ja etenkin tuo "minulla on oikeus tehdä virheitä ja olla epätäydellinen" on sellainen kohta, mikä pitäisi tosiaan muistaa pitää mielessään, sillä olen niin samanlainen tuossa asiassa, että odotan itseltäni usein ehkä vähän liikojakin, sillä jos jokin asia ei sitten menekään ihan oikein, niin otan sen helposti turhankin raskaasti. En vain halua mokata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna! :) Oon ihan samanlainen tossa, etten halua mokata. Jotenkin oon tosi pitkään vielä kaiken lisäksi ajatellut, että muut ihmiset ajattelee musta jotenkin eri tavalla, jos kaikki ei menekään niin kuin pitäisi, mutta totuushan on se, että mä olen ainut ihminen, joka sen ottaa niin raskaasti. Pitäis todellakin opetella eroon siitä ja sallia itselleen se, ettei aina voi onnistua täydellisesti eikä täydellisyyteen tarvitse aina pyrkiä :)

      Poista
  3. Ihana pohdiskeluteksti <3 Niin tärkeetä asiaa! Oon ite kans muinoin tutustunut tohon omien oikeuksien listaan ja silloin en vielä kaikkia kohtia pystynyt allekirjoittaan. Nyt aika hyvin pystyn, eli kyllä sitä muutosta tapahtuu korvien välissä kun vaan antaa aikaa ja armoa itelleen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Katri! <3 Ihan mahtavaa kuulla, että muutosta on tapahtunut ajan kanssa :) Ehkä mäkin vielä pystyn jonain päivänä allekirjoittamaan tuon koko listan!

      Poista
  4. ihana postaus!! mie mietin toisinaan aivan liikaa mitä muut ihmiset minusta ajattelevat ja pelkään näyttää sitä muille, että minulla on huono päivä. pelkään sitä, että ihmiset alkavat arvostelemaan käyttäytymistäni selkäni takana.. tämä postaus pisti miettimään :)) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuttu tunne, se on jotenkin aika jännäkin, kun totta kai jokainen tietää, että kaikilla on joskus huono päivä eikä se tee siitä ihmisestä yhtään sen "huonompaa", vaikka sen pahan mielen joskus näyttääkin. Silti sitä on vaikea näyttää joskus kaikkein läheisimmillekin ihmisille, kun pelkää sitä mahdollista arvostelua.. Eri juttu tietysti, jos on koko ajan vinkumassa ja tiuskimassa :D Kiitos paljon ja kiva kuulla, että postaus antoi ajattelemisen aihetta! :)

      Poista
    2. tuo sinun lause "eikä se tee siitä ihmisestä yhtään sen "huonompaa", vaikka sen pahan mielen joskus näyttääkin" osu just naulan kantaan!! :) kaikilla on oikeus olla myös pahalla tuulella joskus :)

      Poista
    3. No nimenomaan, niin onkin! Vielä kun vain oppisi muistamaan tuon kaikissa tilanteissa.. :)

      Poista

Kiitos kommentista!