perjantai 26. kesäkuuta 2015

The Beauty Blogger Tag

Katin blogista tuli bongattua tämä kauneusbloggaaja haaste ja päätin hänen vastauksiaan lukiessa, että toteutan tämän myös omassa blogissani! Kysymyksiin oli hauska vastata ja kuvituksena tässä postauksessa toimii sekä mun ihanat kisupojat että meitsin oma naama, mitä ei ookaan taas vähään aikaan täällä nähty :D 

1. Ovatko hiuksesi luonnostaan kiharat vai suorat?
- Suorat. Pienenä olisin aina halunnut luonnonkiharat hiukset ja olin kateellinen isosiskolleni, jolla sellaiset oli, mutta enää en kyllä vaihtaisi näitä suoria hiuksia pois mistään hinnasta.

2. Mikä on luonnollinen hiustenvärisi?
- Sellanen aika tumma maantien harmaa tai ruskee olis ehkä parempi sana. Mutta en tykkää siitä väristä kyllä yhtään :D Tälläkin hetkellä ihan kamala juurikasvu, kun en oo saanut aikaiseksi varata aikaa kampaajalle.


3. Värjäätkö hiuksesi itse vai käytkö kampaajalla?
- Kampaajalla oon käynyt nyt siitä lähtien kun vaalensin mun hiukset. Sitä ennen värjäilin aika pitkään itse hiukset. Ei mulla oikeen ollut sillon aiemmin edes varaa käydä kampaajalla värjäämässä hiuksia, mutta onneksi tilanne on nyt jo vähän toinen.

4. Kuinka usein peset hiuksesi?
- Joka toinen tai joka kolmas päivä. Pitäis saada toi pesuväli venytettyä sinne kolmanteen päivään, mutta jotenkin mä yleensä vaan aina sorrun jo siinä toisen päivän kohdalla ja pesen ne :D

5. Pukeudutko samaan tyyliin joka päivä vai vaihteleeko tyylisi usein?
- Vaihtelee se joo jonkun verran, mutta ei mitenkään kamalan radikaalisti. Tietty välillä tulee sellasia kausia, kun innostun jostain tietystä jutusta ja hamstraan vaatekaappiin enemmänkin tietyntyylisiä vaatteita.

6. Teetko itse mani-/pedikyyrisi vai käytkö laittamassa ne ammattilaisella?
- En tee itse enkä kyllä käy ammattilaisellakaan. Nyt olis kyllä suunnitelmissa, että seuraavan palkkapäivän jälkeen hemmottelisin itseäni varaamalla ajan just vaikka johonkin pedikyyriin ja johonkin ihanaan kasvohoitoon!

7. Kuinka usein vaihdat kynsilakkaasi?
- Mä en (valitettavasti) oikein pysty kynsilakkoja käyttämään, kun ne on mun töissä kiellettyjä :/ Mutta silloin kun niitä on mahdollisuus käyttää niin aikalailla fiiliksen mukaan tulee lakkailtua kynnet uudestaan ja eri värillä.

8. Lakkaatko varpaankyntesi myös talvisin, vai ainoastaan kesällä?
- Yleensä kesäisin ne on lakattu. Talvisin harvoin jaksan :D Tällä hetkellä niissäkään ei tosin ole mitään lakkaa.

9. Kuinka kauan sinulla menee aikaa tehdä meikkisi valmiiksi?
Työpäivisin ehkä joku 10-15 minuuttia, juhliin mennessä kun oikein panostan eikä oo kiirettä niin saattaa mennä jopa 45 minuuttia. Tykkään hirveesti kokeilla erilaisia meikkejä ja opetella uusia tyylejä ja silloin tietysti menee tavallista kauemmin.


10. Kumman teet meikissä ensin, silmät vai pohjan?
- Pohjan. Oon monesti koittanut tehdä ensin silmämeikin, mutta se ei vaan jotenkin luonnistu multa.

11. Keräiletkö meikkejä, voi ostatko niitä vain silloin, kun oikeasti tarvitset?
- Varmaankin sitten keräilen, kun niitä tulee hamstrattua vähän väliä :D Onneksi se pahin kausi on jo takanapäin enkä ostele uusia meikkejä ihan samaan tahtiin kuin vaikkapa vuosi sitten! Eipä mulla tosin vieläkään mitenkään järin suuria määriä noita meikkejä ole :)

12. Kuinka usein käytät tekoripsiä?
- Ehkä kerran vuodessa? Vappu ja Halloween on sellaset päivät vuodessa kun niitä ehkä mahdollisesti tulee käytettyä :D Olishan ne hienot, mutta niiden laittaminen on yleensä aikamoista säätöä, kun en oo sellasia tottunut käyttämään.

13. Teetkö päivittäin ihan "täyden" meikin?
- En tee. Jos en oo menossa mihinkään niin en myöskään meikkaa :) Ja välillä tulee mentyä muuten vain huomattavasti tavallista kevyemmällä meikillä.

14. Meikkaatko silloin, kun olet yksin kotona tai perheen kanssa?
- En meikkaa :) Tai saatan ihan kokeilumielessä tehdä esimerkiksi erilaisia silmämeikkejä tai testata jotain uusia juttuja, jotka oon saanut esim. LivBoxista, mutta ei mulla muuten ole tarvetta tällätä itseäni, jos en ole mihinkään menossa.

15. Poistutko kotoasi ilman meikkiä?
- Voin poistua, mutta harvemmin teen niin :D Joku roskien vieminen on asia erikseen, mutta en mä töihin esimerkiksi menisi ikipäivänä ilman meikkiä.

16. Kuinka monta selektiivisen kosmetiikan tuotetta omistat?
- Onhan niitä muutamia tonne kertynyt!


17. Kuinka usein peset meikkisiveltimesi?
- Kerran tai kaksi viikossa. Vihaan sitä touhua yli kaiken, mutta oon yrittänyt ottaa siitä sellaisen rutiinin, etten vaan vahingossa "unohda" tehdä sitäkin hommaa :D

18. Suunnitteletko päivän asusi edellisenä iltana, vai teetko päätöksen samalla kun pukeudut?
- Joskus suunnittelen, joskus en. Oon tosin parina päivänä tässä viime aikoina todennut työpäivän jälkeen, että olis ehkä kannattanut suunnitella se asu illalla, koska aamuisin tulee välillä valittua melkoisen mielenkiintoisia asukokonaisuuksia, kun silmät ristissä nappaa kaapista ensimmäiset vastaantulevat vaatteet ja heittää päälle.

19. Kuinka usein vaihdat käsilaukkuasi?
- Mä en oo koskaan hamstrannut laukkuja niin kuin monet naiset tekee, eikä multa käyttökelpoisia laukkuja löydykään kuin ehkä viisi kappaletta. Nyt oon käyttänyt tosi pitkään arkena yhtä mustaa laukkua, sillä se on riittävän tilava ja helppokäyttöinen, mutta kerran pari viikossa tulee käytettyä jotain toistakin :)

20. Mihin aikaan käyt illalla nukkumaan ja heräät aamuisin?
- Työpäivinä kello soi 5.10 ja illalla mun pitäis mennä nukkumaan viimeistään yhdeksältä, mutta viime aikoina se on taas venynyt.. Kyllä sen aamulla sitten huomaakin :D Viikonloppuisin riippuu ihan siitä mitä teen ja missä olen :)

21. Kuinka usein ja milloin urheilet?
- Toi vaihtelee tositosi paljon niin mun on hyvin vaikea vastata.

22. Oletko vasen-, vai oikeakätinen?
- Oikeakätinen oon :)

23. Kuinka pitkä olet?
- 165 cm.


24. Puhutko vieraita kieliä?
- Oon opiskellut monia kieliä, mutta englanti on ainut millä oikeasti pärjään hyvin. Ruotsilla jotenkuten ja kyllä mä varmaan itseni saisin ymmärretyksi, jos pitäis espanjaksi jotain simppeleitä juttuja hoitaa. Yksittäisiä lauseita ja sanoja sitten vielä ranskaa, kreikkaa ja saksaa.

25. Kuinka monta lemmikkiä sinulla on?
- Kolme kissaa multa löytyy ♥

26. Kuinka usein käyt Bloggerissa?
- Päivittäin :)

27. Luetko blogeihin jätettyjä kommentteja?
- Joo kyllä mä lähes aina luen myös kommentit :) Aina ei ehdi, mutta musta niitä kommentteja on tosi mielenkiintosta lukea!

28. Pidätkö listaa kokeilemisen arvoisista tuotteista, kun luet muiden blogeja?
- En mä niitä ylös kirjoita, mut kyllä sellaset jutut, jotka oikeesti haluaa, muistaa sitten myös sinne kauppaan mennessä :D Viimeistään siinä vaiheessa, kun ne bongaa jostain hyllyltä. Mä myös haluan niin paljon kaikkea, mitä muiden blogeista luen, että se lista olis melkoisen pitkä :'D

29. Miten päädyit blogisi nimeen?
- Hmm tää nimi oli pyörinyt mun mielessä jo jonkin aikaa, kun pähkäilin olisko musta aloittamaan bloggaamista, joten se sitten päätyi tän blogin nimeksi :)

30. Mitä kameraa käytät kuvaamiseen?
- Olympus OM-D E-M10. Puhelimella oon joitan kuvia ottanut (kuten kaikki tämän postauksen kuvat) ja se on Samsung Galaxy S5.


31. Kuinka usein siivoat kotonasi?
- Joka päivä sitä tulee jonkin verran siivoiltua, mutta silleen kunnolla varmaan kerran viikossa.

32. Mikä on lempivärisi?
- Vaaleenpunanen ja pinkki :)

33. Mikä on lempi kauneus-/muotilehtesi?
- Mä en oikeestaan lue mitään lehtiä muuta kuin kampaajalla istuessani ja silloin menee kyllä ihan mitkä tahansa.

34. Kiroiletko?
- Valitettavasti joo, pitäis päästä eroon siitä.

35. Mitä aiot tehdä lopun päivän ajan?
- Mulla on tällä hetkellä aika kova päänsärky, joten vedän varmaan buranan nassuun ja painun suihkun kautta sänkyyn peiton alle nukkumaan tämän pois.

Hauskaa viikonloppua! :)

4 kommenttia:

  1. Tää oli hauska tietopläjäys susta, voisin itsekin toteuttaa tämän jos vaan sopii! Kysymyksiin on hurjan hauska vastailla aina:) Oij ihanaa oli nähdä susta myös kuvia, en edes muista millon viimeks tosiaan kuten itsekin sanoit. Oot niin kaunis, sulla on todella kauniin väriset silmät ja hurjan suloinen hymy ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toteuta hei ihmeessä, olis ihan mahtavaa päästä lukemaan sunkin vastauksia näihin! :) Ja voi sua ihanaa, kiitos hurjasti noista kehuista sulle kaunokainen<3 :)

      Poista
  2. Olipa kiva ja mielenkiintoinen postaus! :) Ihania kuvia, olet tosi kaunokainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit :) Ja voi kiitos paljon kaunotar<3 :)

      Poista

Kiitos kommentista!