keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Livbox 7/2015 tuotearvostelua

Heinäkuun LivBoxista olisi taas tulossa pientä arviota. Tällä kertaa sain testattua yllättävän nopeasti kaikki tuotteet, ja vaikka sieltä paljastuikin pari täydellistä pettymystä, olen kaiken kaikkiaan yhä edelleen todella tyytyväinen tähän boksiin. Sisältö oli mulle mieluinen ja toiveikkaana odottelen jo elokuun boksia!


Aloitetaan tästä Clarinsin Instant Natural Lip Perfector -huulikiillosta. Olen joskus aiemminkin tainnut mainita, etten juurikaan käytä huulikiiltoja, mutta nämä Clarinsin huulikiillot tekevät poikkeuksen. Vihaan yli kaiken sitä tunnetta, kun useimmat huulikiillot jättävät huulet tahmean tuntuisiksi, mutta nämä eivät saa aikaan samanlaista tunnetta. Toki sen tuntee, että huulilla on huulikiiltoa, mutta tunne on silti miellyttävä. Väriltään tämä 05 Candy Shimmer on hyvinkin neutraali ja mainiosti arkikäyttöön sopiva. En todennäköisesti tule ostamaan tätä uudestaan, vaikken tästä mitään vikaa löydäkään. Mä vain käytän niin harvoin huulikiiltoja, etten koe sellaisen ostamista tarpeelliseksi.


Schwarzkopf Professionalin Essensity Color & Repair shampoo ja hoitoaine olivat ihan valtava pettymys. Shampoo ei ensimmäisellä pesukerralla vaahdonnut hiuksissani lainkaan, vaikka ne eivät olleet edes kovin likaiset. Toisella pesukerralla sitten sain jo sitä vaahtoa aikaiseksi ja hiukset puhtaiksi. Teholtaan kyseinen shampoo siis ei ole kovinkaan hyvä, sillä mun ei normaalisti tarvitse pestä hiuksia kuin yhden kerran, sillä käyttämäni TIGIn ja Redkenin tuotteet ovat todella tehokkaita. Toinen ehdoton miinus ja syy sille, etten aio kumpaakaan näistä käyttää pois on näiden tuoksu. Tai pikemminkin haju. En osaa sanoa mille nuo tuotteet haisevat, mutta mun nenääni se on aivan kamala.

Hoitoainekaan ei ollut mieleeni, sillä se jätti hiukset omaan makuuni liian karhean tuntuisiksi. Tuotetta oli muutenkin hyvin vaikea saada purkista ulos, sillä se oli koostumukseltaan sen verran paksua. Nyt se vielä menetteli, mutta voin kuvitella miten itse ainakin joutuisin tappelemaan, että saan koko purkin tyhjäksi. Tätä ongelmaa tuskin kuitenkaan on täysikokoisessa tuotteessa, kun pullokin on hyvin todennäköisesti erilainen :)


Kloranen kuivashampoo osoittautui todella hyväksi tuotteeksi ja mieluusti käytän sen loppuun. Tämä toimi omissa hiuksissani oikeastaan yhtä hyvin kuin Batistenkin kuivashampoot, mutta hinnaltaan tämä on sen verran kalliimpaa, että pysyttelen jatkossakin mieluummin Batisten kuivashampoissa. Lisäksi Batistella on kaikkia ihania erilaisia tuoksuja ja värikkäitä pulloja, jotka vetoavat muhun enemmän kuin tällainen neutraalimpi ulkonäkö :D Kiva oli kuitenkin päästä testaamaan tätä!


Tämä Lumenen Body Refresh Koivu & Hunaja jalkavoide on ollut mulla satunnaisessa käytössä jo jonkin aikaa. Tämä ei ole mikään mun suosikkijalkavoiteeni, mutta menettelee. Koostumukseltaan tämä on todella ohutta ja juoksevaa ja pidän itse enemmän paksummista jalkavoiteista. Toisaalta tämä on oikein mainio näin kesäiseen käyttöön juurikin siksi, että on niin kevyttä. Voisin kuvitella tämän toimivan melko hyvin myös käsirasvana, mutta syy sille miksen itse tätä käsivoiteena halua käyttää löytyy voiteen erittäin voimakkaasta mentholin tuoksusta. Eli jos et pidä siitä, et todennäköisesti halua käyttää tätä jalkavoidetta. Plussaa tuotteen erittäin pirteästä ulkoasusta, toi väri on aivan ihana!


ACOn Moisturising Day Cream osoittautui yhdeksi boksin parhaimmista tuotteista. Vaikkakin kyseessä on niinkin "tylsä" perustuote kuin hajusteeton päivävoide, tästä tuli hetkessä yksi lempparikasvovoiteistani. Mulla on riittävästi paksumpia ja yövoiteiksi soveltuvia kasvovoiteita, mutta tällaiset kevyemmät päivävoiteet alkavat olla vähissä, kun Lumenen geelimäinen kosteusvoide alkaa vedellä viimeisiään. Mulle aamuisin kasvovoidetta valitessani tärkeintä on se, että se imeytyy mahdollisimman nopeasti ihoon, mutta kosteuttaa kuitenkin riittävästi. Tämä tekee juurikin sen ja sopii siis täydellisesti meikinalusvoiteeksi. Tätä voisin ostaa lisääkin, mutta mulla on vähän sellainen tunne, että näitä kasvovoiteita tulee LivBoxista aika tasaisin väliajoin, jolloin näitä ei juurikaan itse tarvitse hankkia.


Viimeisenä vielä tämä La Roche-Posayn Lipikar Gel-Fluide vartaloemulsio. Pidin tästäkin, en niin paljon, että lisää ostaisin, mutta kiva oli päästä testaamaan. Geelimäinen voide imeytyi ihoon todella nopeasti ja jätti sen hyvin pehmeän ja kosteutetun tuntuiseksi. Tuoksu oli miellyttävä ja voide yllättävänkin riittoisaa. Kiva oli tätäkin päästä testaamaan, vaikkei tämä mitään riemunkiljahduksia mussa aiheuttanutkaan :)

Löytyykö teiltä mielipidettä näihin tuotteisiin?

4 kommenttia:

  1. Nää arvioinnit on aina kivoja, voi löytyä itsellekin sopivia tuotteita, tai vaihtoehtoisesti osaa välttää huonoksi todetut. Itsellä ei ole yhdestäkään kokemusta, mutta pakko mainita että ei ole Batisten voittanutta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että näistä tykätään :) Mä tykkään kyllä itsekin lukea tuotearvosteluja blogeista juurikin tosta samasta syystä :D Batistea ei kyllä tosiaan taida voittaa mikään, ne kuivashampoot on ihan huippuja! :D

      Poista
  2. Mua niin himottelis tämän tilaus! Mua vaan pelottaa että jos niistä kertyy jotain tuotteita joista ei pidä ja joita ei tarvi ja ne jäävät sitten kaappiin römöttämään:< Mitä sä teet tuotteille jotka eivät löydä paikkaansa sun "käytän näitä" - listalta jos noi voi sanoo..?:')
    Tuo huulikiilto, tahtoooo! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se riskihän näissä bokseissa aina on, ettei tuotteet olekaan mieluisia ja menee ns. rahat hukkaan :/ Mä tykkään onneksi itse testailla vähän kaikentyyppisiä ja -merkkisiä tuotteita, joten mulle tää boksin tilaaminen on ollut ihan mahtava juttu :D Jos on vähänkin enemmän valikoiva ja "nirso" käyttämänsä kosmetiikan suhteen niin sitten niitä pettymyksiäkin kannattaa valitettavasti odottaa, jos tätä päättää ruveta tilaamaan :)

      Mä annan sellaiset tuotteet yleensä eteenpäin siskolle tai kavereille :) Kyllä ne yleensä jollekin on kelvanneet, ja jos ei niin sitten vaan kylmästi roskiin, jos tiedän etten koskaan tuu niitä itse käyttämään :D Tähän mennessä mä en tosin ole heittänyt menemään varmaan viittäkään tuotetta, kun yleensä ne aina jollekin kelpaa :) Tosin löytyy multakin tuolta kaapeista ja laatikoista noita bokseista saatuja tuotteita, jotka vielä odottaa sitä kunnollista käyttöön pääsyä :D Huulikiilto on ihana<3

      Poista

Kiitos kommentista!