maanantai 20. heinäkuuta 2015

Uusia meikkejä


Viikko sitten tilailin muutamia uutuuksia Pretty.fi:stä ja nyt olisi tarkoitus kurkistaa mitä paketista paljastui. Mun oli tarkoitus kirjoitella tämä postaus jo eilen, mutta mulla ei liikkunut koko eilisenä päivänä päässä yhtään mitään. Perjantai ja lauantai olivat molemmat melkoisen kiireisiä päiviä eikä hiljaisia hetkiä juuri ollut, joten oli ehkä ihan paikallaankin heittää eilen aivot narikkaan ja vain olla tekemättä mitään. Mutta pidemmittä puheitta, tällainen sisältö paketista paljastui. Tuotteet ovat kaikki joko Lily Lolon tai e.l.f.in.


Oon jo pitemmän aikaa miettinyt korostuspuuterin ostamista ja nimenomaan olen kuolannut tämän Lily Lolon Mineral Shimmer Star Dust hohtopuuterin perään. Nyt se sitten lähti mukaan ja mä olen aivan rakastunut tähän! Korostuspuuteri antaa ihanan kevyen kiillon kasvoille näyttämättä kuitenkaan siltä, että kasvot kimaltavat kokonaisuudessaan. Muutaman kerran olen ehtinyt tätä käyttää ja tiedän jo nyt, että tämä tulee saamaan pysyvän paikan meikkieni joukosta. Purkki on melkoisen iso ja koska tuote on muutenkin erittäin riittoisaa, tulee tämä kestämään todennäköisesti hyvin pitkään. Hintaa tälle jäi alennusten jälkeen 15,92 €.


Mukaan tarttui myös tämä Lily Lolon Mineral Blush sävyssä Juicy Peach. Kyseinen mineraaliposkipuna on todellakin hyvin persikkainen, jopa oranssi, vaikka kuva jonkin verran väriä vääristääkin. Rakastan jo aiemmin ostamaani Lily Lolon mineraaliposkipunaa ja halusin sen kaveriksi myös tällaisen persikkaisen version. Poskipuna toimii todella hyvin ja sulautuu oikein kauniisti ihoon. Tästä maksoin 11,92 €.


Kerroin aiemmin, että mulla oli ollut pienoisia vaikeuksia levittää Lily Lolon mineraalipuuteria kasvoille, sillä omistamani siveltimet eivät oikein tuntunet olevan parhaimpia mahdollisia sitä varten. Päätinkin sitten tilata itselleni Lily Lolon oman Powder Brush puuterisiveltimen siinä uskossa, että saisin tästä itselleni hyvän puuterisiveltimen. Tykkään tästä muuten oikein kovasti, mutta valitettavasti tämä ei ole mun makuuni riitättävän napakka. Puuterin saa kyllä levitettyä tällä hyvin kasvoille ja siveltimen käyttö vaatii varmasti vain totuttelua. Hintaa tällä siveltimellä oli 11,92 €.


e.l.f.in tuotteista olen kuullut sekä positiivisia että negatiivisia kommentteja, mutta itse en ole aiemmin yhtään kyseisen merkin tuotetta omistanut. Päätin korjata tilanteen ja tilata pari tuotetta testiin. Toinen on tämä Studio Radiance Enhancer Sunrise -valokynä ja nyt täytyy todeta, että tyhmähän mä olen ollut, kun olen kuvitellut saavani tästä oikeasti omaan käyttööni ja ihonsävyyni sopivan valokynän. Tämähän on siis ihan mielettömän tummaa enkä tiedä mitä oikein tekisin tämän kanssa. Hintaa tällä oli 6 euroa, joten suuri rahallinen menetys tämä ei missään nimessä ole ollut, mutta naurattaa vain tämä mun oma sokeuteni :D


Viimeisenä vielä tämä e.l.f.in Essential Lipstick sävyssä Flirtatious. Mä syvästi toivon, että tämä mun yksilöni on pelkkä maanantaikappale, sillä huulipuna oli ensinnäkin tuolta kärjestä litistynyt, sillä se otti korkin kärkeen kiinni. Syynä siihen oli se, että koko huulipuna oli irronnut tuolta pohjasta ja kuvassakin olen itse sen työntänyt sinne takaisin. Huulipunaa on hyvin vaikea saada pyöritettyä tuolta ylemmäs ja väriä tuosta ei irronnut huulille juuri yhtään. Mitä hyvää tässä sitten oli? Ehkä se, etten maksanut tästä pian roskikseen päätyvästä huulipunasta kuin 3 euroa. Jep, ei tarvitse ostaa enää toiste.

Löytyikö joukosta tuttuja tuotteita? :)

8 kommenttia:

  1. Voi ei, itse olen joskus katsellut myös noita elfin tuotteita, mutta taidanpa jättää tilaamatta tämän postauksen perusteella :D On kyllä inhottavaa, jos pakkauksesta paljastuukin jo valmiiksi viallinen tuote niinkuin siulla kävin tuon huulipunan kanssa :/ Tuo korostuspuuteri vaikuttaa kuitenkin hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no mä en kyllä voi suositella kyseisen merkin tuotteita, mutta toisaalta olen kuullut ihan hurjasti positiivistakin palautetta näistä :D Jep niin on, mutta onneksi toi nyt ei ollut rahallisesti iso menetys. Korostuspuuteri on aivan täydellinen<3

      Poista
  2. Voi kurjuus tuota huulipunan kohtaloa, näyttää hyvältä tuo väri mutta lentäis se multakin roskiin jos ei väri tartu ja on muuten kehnossa kunnossa:D Mitään tuttuja ei tässä poustissa kyllä ollut:) Ihana muuten tuo mineraaliposkipuna, väri sellainen mitä itsekin haluaisin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo väri onkin tosi kiva, harmi vain ettei sitä saa oikein siirtymään huulille asti :D Mäkin oon ihan rakastunut tohon poskipunaan, toi persikkainen sävy on tosi kivaa vaihtelua niille vaaleanpunaisille, joita yleensä käytän! :)

      Poista
    2. Jep mäkin käytän aina vaaleanpunaista, tollanen persikka on ihana ja jotenkin aina syksyllä tulee se fiilis että haluaa vähän oranssihtavaa poskipunaa mistähän lie johtuu?;D Hei mulla olisi sulle haaste blogissa ihan uusimmassa poustissa!:3

      Poista
    3. Heh toi on muuten totta! Mistähän mahtaa tosiaan johtua tämä :D Voi kiitos paljon, käyn heti kurkkaamassa :)

      Poista
  3. Moikkamoi! Mulla olis blogissa sulle haaste! Käy kurkkaamassa june-bliss.blogspot.fi :) -Anna

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!