maanantai 24. elokuuta 2015

Huulivoiteeni


Syksy alkaa pikkuhiljaa tehdä kovasti tuloaan ja se tarkoittaa tuulta, kylmyyttä ja sadetta. Erityisesti tuuli aiheuttaa ihon kuivumisen lisäksi myös sen, että huulet kuivuvat tavallista herkemmin ja ainakin omat huuleni vaativat ahkeraa rasvaamista. Huulirasvapostausta toivoi aika monikin, kun niitä postausehdotuksia pyytelin, joten tässä sitä sitten tulisi :)


Mulla on jo vuosia ollut huulirasvana käytössä Bepanthen enkä parempaa "huulirasvaa" tiedäkään. Mulla on tapana levittää tota iltaisin huulille ja antaa vaikuttaa yön ajan, jolloin huulet ovat aamulla ihan valtavan pehmeät ja kosteutetut. Huonona puolenahan tossa on se, että sitä pitää levittää todella ohut kerros, mikäli on aikeissa lähteä ihmisten ilmoille, sillä valkoinen kerros huulilla ei ole kovin kaunista katseltavaa. Huulirasvat myös yleensä maistuvat ja tuoksuvat miellyttäviltä, mutta samaa ei voi sanoa Bepanthenista. Ei se nyt pahalta maistu tai tuoksu, mutta varmaan jokainen tietää millaiselta, eikä se ole sen vuoksi ehkä ihan se ykkösvalinta huulirasvaksi. Imeytymisaika tässä on myös melkoisen pitkä, mutta toisaalta se on varmasti osa voiteen hoitavaa vaikutusta.


Näistä Nivean Lip Buttereista mä olen tehnyt ihan kokonaan oman postauksen, jonka pääsee lukemaan tästä. Ihan huippuja huulirasvoja, joiden huonona puolena tosin itse pidän tuota purkkia. Puikkohuulirasvat ovat mun makuuni paljon miellyttävämpiä ja ovathan ne hygieenisempiäkin, kun ei tarvitse sormilla ottaa ja levittää huulirasvaa. Näitä saa monessa eri maussa ja tuoksussa, mistä erittäin iso plussa. Voisin kuvitella, että jokainen löytäisi näistä jonkin itselleen mieluisan :) Nämä kosteuttavat huulia hyvin ja näitä tulee käytettyä kyllä ihan pitkin päivää. Mun oma suosikkini näistä on tuo ihanan vadelmainen Raspberry Rosé.


ACO:n Sun Cerat SPF 30 -huulivoide on ollut kovassa käytössä nyt kesällä aina ennen auringonottoa. Ihan perus hyvä huulivoide, joka on myös vedenkestävä, eli suojaa hyvin auringolta myös uidessa. Australian Goldin Lip Balm SPF 30 on myös päässyt kunnolla käyttöön vasta nyt kesällä. Voide tuoksuu makealle ja kosteuttaa huulia tehokkaasti. Näistä kahdesta valitsen ehkä juuri tuon miellyttävän tuoksun/maun vuoksi tämän Australian Goldin huulivoiteen. Maybellinen Baby Lipseistä multa löytyy tämä Hydrate versio. Ihan kiva huulivoide ja toi puikko on kätevä, mutta mä en ehkä itse ihan täysin ymmärrä näiden hehkutusta. Ehkä mun pitäisi testata jotain toistakin versiota? :)


Purkissa olevia huulivoiteita multa löytyy vielä nämä kaksi. Carmexin Classic huulivoide on näistä kaikista ainut, joka selkeästi viilentää huulia. Mulle se viilentävä vaikutus ei ole huulivoiteissa ollenkaan pakollinen, itse asiassa mieluummin käytän huulirasvoja, jotka eivät sitä tee, mutta toisille se sitten taas on melkein ehdoton vaatimus huulirasvaa valitessa. Tuote kosteuttaa tehokkaasti ja on pyörinyt mulla laukussa mukana jo varmaan vuoden päivät. The Body Shopin mangon tuoksuinen Lip Butter on koostumukseltaan, tuoksultaan ja maultaan aivan ihana. Kosteutusteho on myös todella hyvä ja voin ehdottomasti suositella TBS:n huulivoiteita ihan jokaiselle!

Mun omat suosikkini näistä ovat Bepanthenin jälkeen juurikin tuo The Body Shopin mango huulivoide sekä Nivean Raspberry Rosé.

Mitkä ovat teidän huulivoidesuosikkeja? :)

14 kommenttia:

  1. Onhan kaikki hyvin? :/ Välillä tosin itsellekin tulee tuollaisia "mieli maassa" -fiiliksiä ihan ilman syytäkin, mutta toivottavasti mitään vakavempaa ei ole sattunut!

    Sainkin tästä postauksesta kivoja uusia vinkkejä huulirasvoihin, itsekään en pysty olemaan päivääkään ilman huulirasvaa :D Joskus laitan itsekin yöksi Bebanthenia, sillä se kosteuttaa ja pehmentää huulet niin hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaatteessa kaikki on ihan hyvin, mutta silti jokin vain ahdistaa ja surettaa koko ajan.. :/ Ei mitään sen vakavampaa siis!

      Joo siis huulirasvaa ilman ei pysty kyllä olemaan päivääkään :D Ja sen huomaa myös huulista, mikäli käyttöväli venähtää liian pitkäksi. Bepanthen on ihan paras nimenomaan yöksi! Kiva jos sait tästä vinkkejä ja iso kiitos sulle kommentista<3

      Poista
  2. Täällä ilmoittautuu yksi Bebanthenin suurkuluttaja! Laitan myös joka ilta sitä ja jos joskus unohtuu laittaa huomaa sen huulista. Noita Nivean huulirasvoja olen himoinnut, ainut vaan se kun pitää sormella levittää niin ei ainakaan julkisella paikalla mieli tee kun on tod näk koskenut vaikka mille pinnoille sitä ennen. Baby Lipsit on mielestäni ihan yliarvostettuja! Tai ne ei ainakaa meikeläisin huulia kosteuta tarpeeksi :D
    Ps. Toivottavasti siellä ollaan jo paremmilla fiiliksillä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mä olen joskus ollut jo puoliksi unessa, kun olen havahtunut ja tajunnut, ettei mulla ole huulirasvaa, minkä jälkeen äkkiä ylös sängystä ja etsimään se Bepanthen :D Joo mulla on ihan sama, että ei missään julkisissa paikoissa kyllä viitsi noita purkkihuulirasvoja käyttää, kun käsillä on tullut koskettua vaikka ja mihin! Hyvä etten oo ainut, joka ei noiden Baby Lipsien hehkutusta ole ymmärtänyt, on niitä rutkasti parempiakin huulirasvoja meinaan :D Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa<3

      Poista
  3. Voi ei, toivottavasti sulla ei oo mitään vakavaa menossa :( Toivottavasti kaikki kääntyy paremmin päin! Uni auttaa monesti huonoon fiilikseen, joten hyvä että oot nukkunut paljon :) Mä oon kans miettinyt ostaa noita Nivean lip buttereita itelleni, oon vaan ostanut niitä lahjaks muille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sentään, eiköhän tääkin ole ihan ohimenevää :) Toi on ihan totta, että uni auttaa ja nukuttua onkin kyllä tullut viime aikoina melkoisen paljon, kiitos paljon ihana Katri<3

      Suosittelen ostamaan yhden noista ihan itsellesikin, ties vaikka jäisit koukkuun ja haluisit niitä enemmänkin! :D

      Poista
  4. Mä luulin että mä oon huulirasvojen suurkuluttaja mutta ei mun huulirasva varastot vedä kyllä vertoja noille sun rasvoille :D Ite tykkään eniten carmexista sekä bebanthenista :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on molemmat kyllä tosi hoitavia ja kosteuttavia! :) Heh, joo näitä on vähän kertynyt, mutta puolustuksekseni voin sanoa, että itse olen Bepanthenin lisäksi ostanut noista vain kolme :D

      Poista
  5. En ole vielä löytänyt suosikkihuulivoidetta. Tilasin pari Burt's Beesin sävytettyä huulivoidetta ja ensivaikutelma niistä on hyvä. Hoitavaksi tuotteeksi haluaisin kokeilla Moa The Green Balmia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Burt's Beesin huulirasvoja pitää munkin päästä testaamaan! Kiva kuulla, että oot tykännyt niistä :)

      Poista
  6. Mulla on mooonta eri huulirasvaa myös. Bepanthen on mullakin yökäytössä. Muussa käytössä suosikkini on Elizabeth Ardenin 8 hour lip cream (näkyy esim. tässä postauksessa: http://millamainen.blogspot.fi/2015/08/lemppareita.html). Se on ihan superhyvä! Puikkomuotoisissa oon käyttänyt Carmexia sekä Natural Coden sävytettyjä Candy Smile -huulivoiteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyykin pistää muistiin toi Elizabeth Ardenin huulivoide, kuulostaa melkoisen lupaavalta! Bepanthen on yökäytössä ihan paras :)

      Poista
  7. Ahmaisin kerralla monta sun postausta, joten tää on varmaan selvä merkki siitä, että jäin koukkuun. :D Sait uuden lukijan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä ihan mielettömän kiva yllätys huomata, että sulta oli tullut näin monta kommenttia! :) Kiva kuulla, että blogi miellytti ja liityit lukijaksi, mun täytyy myös käydä kurkistamassa sun blogi vähän tarkemmin heti kun vain ehdin :)

      Poista

Kiitos kommentista!