keskiviikko 16. syyskuuta 2015

LivBox 9/2015 tuotearvostelua

Taas olisi luvassa pientä katsausta ja arvostelua tämän kuun LivBoxin sisältöön. Mä olen yhä edelleen sitä mieltä, että tämän kuun boksi oli todella hyvä ja onnistunut, oikeastaan tämä taitaa olla suosikkini koko vuoden bokseista. Sisältö oli monipuolinen ja erilainen verrattuna siihen, mitä bokseista on viimeisten kuukausien aikana tullut (shampoot, hoitoaineet, kasvovoiteet ja dödöt). Oli ikävä kuulla, että boksi sisälsi ilmeisesti todella paljon tuotteita, jotka on jo aiemmin löytynyt bokseista. Itselleni osui onneksi vain yksi tällainen tuote, mutta ymmärrän erittäin hyvin sen, että on harmittanut saada paljon tuotteita, jotka on saanut boksista jo joskus aiemmin.


Dermalogican Daily Microfoliant entsyymikuorintajauhe oli yksi boksin ehdottomasti mielenkiintoisimmista tuotteista. Kyseessä on siis jauhemainen kuorinta, jota on tarkoitus kaataa märkiin käsiin, hieroa kasvojen iholle ja huuhdella lopulta pois. Kaksi kertaa olen kuorintaa testannut ja täytyy sanoa, että vau. Kuorinnat tekevät lähes poikkeuksetta ihosta sileän, kun kuollut ihosolukko tulee kuorittua pois, mutta tämä kuorinta tekee ihosta aivan mielettömän pehmeän! Tunne on aivan ihana ja mun tekisi mieli käyttää tätä ihan jatkuvasti juuri tuon takia. Kuorintateho on hyvä, mutta onhan tämä selkeästi hieman vaikeakäyttöisempi tuote kuin "tavalliset" purkista puristettavat tai sormin kaavittavat kuorinnat. Lopputulos on kuitenkin kaiken sen ylimääräisen pienen vaivan arvoista. Jos tämän ovh ei olisi yli 60 euroa, mä olisin käynyt jo ostamassa tämän kuorinnan itselleni. Nyt täytyy ikävä kyllä ainakin toistaiseksi tyytyä käyttämään tämä pieni purkki loppuun ja haaveilla siitä, kun mulla oikeasti olisi varaa laittaa noin suuri summa yhteen kuorinta-aineeseen. Suosittelen lämpimästi testaamaan, jos joskus saatte tämän kuorinnan käsiinne :)


Lumene Blueberry Kulmien Muotoiluvaha oli sävyltään mulle juuri sopiva ja pidin tästä kovasti. Mulla on ehkä vähän turhankin pinttynyt tapa siitä, miten laitan meikatessa kulmani, joten kesti yli viikon ennen kuin uskalsin ensimmäisen kerran tätä testata. Hyvä että testasin, sillä tällä sain hyvin näppärästi muotoiltua kulmat haluamaani asentoon ja sävykin oli mulle hyvä. Tämä onkin ollut lähes päivittäisessä käytössä sen ensitestauksen jälkeen, ja aion ehtottomasti käyttää tämän loppuun ja mahdollisesti joskus ostaa toisenkin tällaisen!


Glamglown Thristymud Hydrating Treatment -naamio oli todella mukava lisä boksiin. Pari kertaa olen tätäkin päässyt testaamaan ja olen pitänyt tästä oikein kovasti. Naamiota kuvailtiin tehokosteuttavana ja rauhoittavana ja tuon tehokosteuttavan vaikutuksen allekirjoitan kyllä täysin. Toisinaan tuntuu, ettei ihosta huomaa juuri mitään eroa oli käyttänyt kasvonaamiota tai ei, mutta tämän naamion kohdalla eron kyllä huomasi selkeästi. Tuoksu oli myös miellyttävä, mikä on ainakin omasta mielestäni yksi melkoisen tärkeä ominaisuus tällaisissa tuotteissa. Ostaisin ehdottomasti uudelleen, mikäli tämä ei olisi niin kallista, mutta aion kyllä pitää silmäni auki mahdollisten tarjousten bongaamiseksi!


Cutrinin Premium Oil Treatment -hiusöljyä olen käyttänyt muutamia kertoja ja ensimmäiseksi mun on pakko sanoa, että tuo lasinen pullo ei ole ollenkaan hyvä juttu - ainakaan mun käsissäni :D Mulla on tapana tiputella asioita käsistäni, joten mulla on aina hirveä pelko, että saan tuon tiputettua ja rikottua, kun sitä käsissäni pidän. Itse hiusöljyssä ei ole mitään valitettavaa, sillä saa hiuksista kiiltävät ja pehmeät. Olen käyttänyt tätä itse pääasiassa kuiviin hiuksiin, mutta yhtä hyvin tätä voi laittaa kosteisiinkin hiuksiin. Tämä on ihan kiva tuote, ei mikään huippuhyvä, mutta mieluusti käytän tätä aina silloin tällöin. Näitä hiusöljyjähän ei kovin paljon tarvitse eikä edes kannata laittaa hiuksiin kerralla, joten voin vain kuvitella kuinka kauan tuon koko pullon tyhjenemiseen menee. Eipähän tule ainakaan vähään aikaan pulaa hiusöljyistä, enkä usko, että tulen tätä itse uudelleen ostamaan :)


Trindin Nail Repair Natural -kynnenvahvistajaa olen testannut vasta kerran, sillä mä en tosiaan töissä saa pitää kynsssäni minkäänlaista kynsilakkaa tai vastaavaa, enkä osaa siis ainakaan vielä tässä vaiheessa sanoa juuta enkä jaata siitä, kuinka hyvin tämä kynsiä oikeasti vahvistaa. Mä itse asiassa tykkäsin tästä kovasti ihan sen takia, että tämä toimi vähän kuin läpinäkyvänä kynsilakkana ja se näytti mun mielestä yllättävän kivalta :) Mä myönnän, etten ole koskaan omistanut läpinäkyvää kynsilakkaa, mutta nyt tuli sitten ihastuttua sellaiseenkin :D Kynsituotteita on aina kiva testailla, mutta mulla on itselläni niin vähän käyttöä tällaisille, ettei näitä itse juurikaan tule hankittua, tuskin siis tätäkään.

Carmexin huulivoiteen annoin eteenpäin kaverilleni, ja vasta vähän aikaa sitten kirjoittelin mielipiteeni kyseisestä huulivoiteesta, joten en tämän enempää siitä nyt tässä kohtaa mainitse :)

Hauskaa keskiviikkoa kaikille!

6 kommenttia:

  1. entsyymikuorintajauhe :o ikinä ennen kuullut moisesta! Kaikkea sitä oppii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, en ollut mäkään kuullut tollasesta aiemmin :D Mutta oli kyllä tutustumisen arvoinen tuote!

      Poista
  2. Tuo entsyymikuorintajauhe kuulostaa ihan mahtavalta ja olipa tuo ihan uusi juttukin mulle. Koskaan kuullutkaan siitä. Ja on muuten kallista töhnää, huhhuh:D Ihanaa loppuviikkoo sulle Linda ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi kuorinta oli ihan mahtava tuote, mutta tosiaan ihan älyttömän kallista :D Ei ihan omaan budjettiini sopivaa. Kiitos Kata, huippua loppuviikkoa sinnekin päin! ♥

      Poista
  3. Tuo kuorintajauhe kuulostaa tosi mielenkiintoiselta! :) Harmi että hinta on noin korkea, enpä kyllä raaskisi itsekään ostaa noin kallista kuorintaa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on ehdottomasti yksi parhaimpia kuorintoja, joita oon koskaan testannut! :) Joo en mäkään kyllä 60 euroa yhteen kuorintaan laittaisi ikinä :D Hitusen liian kallista.

      Poista

Kiitos kommentista!