torstai 17. syyskuuta 2015

The Body Shop Dead Sea Salt Scrub


Mun odotukseni tämän The Body Shopin uutuuskuorinnan suhteen olivat todella korkealla. Kyseinen Dead Sea Salt Scrub sisältää nimensä mukaisesti Kuolleenmeren suolaa, jonka suurehkot kiteet ovat tässä se kuoriva ainesosa. Kuorinta sisältää myös ihoa kosteuttavia ainesosia, kuten soija-, auringonkukansiemen- ja mangonsiemenöljyjä sekä ihohuokosia supistavaa rosmariiniuutetta. Purkki on todella reilun kokoinen, 350 ml kuorinta-ainetta riittää taatusti hyvin pitkään. Kuorinnan hinta on 25,90 € eli ei tämä sieltä ihan halvimmasta päästä ole, mutta tuotetta on todellakin erittäin paljon.


Kuorinta on koostumukseltaan melko jäykkää ja kiinteää, minkä ansiosta sitä on helppo kaapia sormilla purkista ja helppo käsitellä käsissä. Juoksevampia kuorintoja on kuitenkin huomattavasti helpompi levittää ja hieroa iholle. Tämä tuntui kasautuvan herkästi tiettyihin paikkoihin ja levittämiseen sai todella käyttää aikaa. Kiinteähkö koostumus aiheutti mulla itselläni myös sen, että iholle hierottaessa kuorinta-aine myös helposti tippui suihkun lattialle. Mä olen todella huono kuvailemaan tuoksuja enkä osaa oikein sanoa mille tämä kuorinta tuoksui, mutta melko pitkäksi aikaa se tuoksu iholle jäi. Aluksi siinä tuoksussa olikin hieman totuttelemista, kun olen niin tottunut makeisiin ja marjaisiin kuorintoihin, ja tämä poikkesi niistä suuresti.

Kuorintateho saisi mielestäni olla parempi. Tässä kuorinnassa on ihan selkeästi havaittavissa niitä suolakiteitä, ja niitä löytyy suhteellisen paljon, mutta jostain syystä kuorintateho ei silti ole kovinkaan kummoinen, mutta toisaalta mä itse pidänkin todella kuorivista vartalokuorinnoista. Jos olet tehokasta kuorinta-ainetta vailla, en suosittelisi tätä kuorintaa. Kosteutusteho tässä sen sijaan on enemmän kuin kohdallaan. Kuorinnasta huomaa selkeästi sen, että se sisältää erilaisia öljyjä, sillä iho tuntuu pehmeältä ja kosteutetulta tämän käytön jälkeen. Ehkä juuri tämä ominaisuus onkin suurin syy sille, että pidän tästä kuorinnasta. Oma ihoni ei ainakaan kaipaa enää kosteusvoidetta, kun olen suihkussa käyttänyt tätä kuorintaa.


Ostaisinko uudelleen? Tuskin. Suhteellisen korkea hinta ja omaan makuuni liian vähäinen kuorintateho eivät houkuttele ostamaan toista purkkia, vaikka tämän mieluusti käytänkin pois. Itse en henkilökohtaisesti myöskään ole tällaisten pyöreiden purkkien suurin fani, sillä nämä vievät melko paljon tilaa ja näitä on hankala saada kylppärissä hyllylle mitenkään fiksusti. Suosittelen tätä kuorintaa kaikille, jotka kaipaavat hyvää kosteutusta iholle ja joille riittää hieman vähäisempikin kuorintateho. Kyllä tällä vartalon kuorittua saa, mutta itse suosin mieluummin hieman tehokkaampia tuotteita. 

Oletteko te jo kokeilleet tätä tai jotain muuta The Body Shopin Spa Of The World -uutuustuotesarjan tuotetta? :)

6 kommenttia:

  1. Kiva kuulla sun ajatuksia tästä kuorinnasta! En oo itse kokeillut mitään tämän sarjan tuotetta.
    Itse teen useimmiten öljypohjaisia kuorintoja kotona. Kotona saa tehtyä hyviä kuorintoja pienellä vaivalla ja edullisesti. Mä rakastan sitä, miltä iho tuntuu öljypohjaisen kuorinnan jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin pitäisi jossain vaiheessa koittaa itse väsätä kotona jonkinlaisia kuorintoja :) Tostakin jäi tosiaan aivan ihana tunne iholle juurikin niiden öljyjen ansiosta!

      Poista
  2. Mukava saada arvio jostain TBS:n uuden sarjan tuotteesta, näitä ei ole vielä oikein blogeissa näkynyt. Harmi ettei tämä sitten oikein napannut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidit postauksesta :) Joo vähän jäi harmittamaan, ettei kuorintateho ollutkaan niin hyvä kuin oletin, mutta välillä käy näin!

      Poista
  3. Olipa kiva lukea arvotelusi tästä tuotteesta! :) Ajattelin, että olisin ostanut tämän mutta nyt en sittenkää osta :D Tälläiset arvostelut ovat kyllä loisto juttu. Säästyy rahaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa, että postaus miellytti! :) Heh joo, ei tosiaan ollut ihan mun mieleeni tämä kuorinta, vaikka siinä paljon hyviäkin ominaisuuksia oli :)

      Poista

Kiitos kommentista!