lauantai 12. syyskuuta 2015

Viikon 37 uutuudet ja kuulumisia

Aurinkoista lauantaita kaikille :) Mun oli tarkoitus kuvata teille itse asiassa eilen sellainen "Päivä kanssani" -postaus, kun sellaistakin multa pyydeltiin, mutta eilen meni oikeastaan kaikki aikalailla päin sanonko mitä.. Ensinnäkin aamulla onnistuin meikatessa tökkäämään itseäni ripsiväriä laittaessa sillä harjalla silmääni. Vaistomaisestihan siinä meni molemmat silmät tiukasti kiinni ja silmät avattuani peilistä tuijotti lohduton näky - vedenkestävä ripsiväri, joka ei ollut kummassakaan silmässä ehtinyt vielä kuivua, oli tuhrinut kauniisti molempien silmien ylä- ja alaluomet. Hyvä etten alkanut itkeä siinä kohtaa, kun mulla oli muutenkin kiire kampaajalle. No, sain sitten lopulta putsattua ne ripsarit pois ja paikkailtua muun meikin ja kampaajalla koko episodi oli jo unohtunut.

Kampaajalla sain tumman tyven taas piiloon ja lähdin hymyssä suin pois sieltä. Sitä hymyä ei kuitenkaan kauan kestänyt, sillä mulle tuli keskustassa kävellessä todella huono olo. Pyörytti, oksetti, kädet tärisi ja hengitin todella raskaasti. Hoidin pakolliset asiat niin vauhdilla kuin pystyin, hyppäsin bussiin ja suuntasin kotia kohti. Se ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun jotain tällaista tapahtuu ja aiemmin se on aina johtunut siitä, että mun muutenkin matala verenpaineeni on ollut vielä entistäkin matalampi. Siitä mikä sen matalan verenpaineen sitten aiheuttaa, ei ole tietoa. Mä asun hissittömän kerrostalon kolmannessa kerrroksessa ja niitä portaita kävellessä mä tiesin, että kohta multa lähtee taju. Niin on käynyt monta kertaa ennenkin ja niin kävi nytkin. Onneksi ehdin päästä kotiin asti enkä loukannut itseäni.


Mun oli tarkoitus tehdä eilen vaikka ja mitä, mutta mulla oli suurimman osan päivästä todella huono olo, joten keskityin lähinnä sohvalla makaamiseen. Kuvailen ja teen sen postauksen teille siis joku toinen päivä. Tänään olo on taas onneksi ollut jo täysin normaali ja illemmalla mun pitäisi vielä nähdä yhtä kaveria. Saapi nähdä josko päädytään katsastamaan Turun yöelämäkin :D Nyt kurkistetaan kuitenkin pariin uutuustuotteeseen, jotka tuli hankittua tällä viikolla!


Mainitsin jo aiemmin, että mulle oli tulossa The Body Shopilta vielä yksi tuote ja sain sen tosiaan alkuviikosta itselleni. Kyseinen tuote oli tämä Tea Tree Body Wash, eli suihkugeeli, jonka tarkoituksena on poistaa ihon epäpuhtauksia. Multa niitä epäpuhtauksia löytyy aina satunnaisesti selästä ja olkapäiden seudulta, joten mielenkiinnolla odotan miten tämä tehoaa niihin! Mä mietin pitkään voinko mä oikeasti taas ostaa itselleni uuden suihkugeelin, kun multa löytyy niitä jo päälle kymmenen kappaletta, mutta tämän ostolle oli oikeasti jopa kunnon syy, joten eiköhän noiden joukkoon vielä yksi suihkugeeli mahdu :) Hintaa tällä 250 ml pullolla oli 10,90 €.


Mainitsin tossa jokin aika sitten, että mua jäi kamalasti kaivelemaan, kun en silloin viimeisintä arvontaa tehdessäni ostanut myös itselleni sitä The Body Shopin vartalosorbettia, ja samoin kävi sitten myös tämän Freemanin Body Sugar Scrub Pomegranaten kanssa. Mä olen sellainen kuorintafriikki, että testailen todella mielelläni kaikki mahdolliset kuorinnat, mitä käteeni vain satun saamaan ja eilen Stockmannilla käydessäni en voinut vastustaa kiusausta ja nappasin tämän mukaani. Multa ei löydy tällä hetkellä kuin yksi toinen vartalokuorinta, joten kyllähän sen kaveriksi voi hyvin ostaa toisen, eikö vain? :) Mä en ole tätä vielä ehtinyt testaamaan muuta kuin sormissani, ja ainakin ensivaikutelma oli hyvä! Kuorivia rakeita tuntui olevan riittävästi ja tuoksu oli erittäin herkullinen. Tämä maksoi 5,30 €.


Viimeisenä se, mitä oikeasti lähdin sieltä Stockmannilta hakemaan, eli uusi rajaussivellin. Ensi viikosta alkaen multa löytyy taas geelirajaus, jota varten halusin uuden siveltimen itselleni. Halusin riittävän napakan siveltimen ja luulen tämän Duroyn siveltimen olevan ihan passeli rajausten tekoon. Maanantaina sen toivottavasti näkee, kun saan sen geelirajauksen kätösiini! Tästä maksoin 8,00 €.

Onko kellään kokemusta näistä tuotteista? :) Ihanaa viikonloppua jokaiselle ♥

4 kommenttia:

  1. Voi ei, kamalaa tuo matala verenpaine! :o Ja itselleni on myös tuttua, että kun jotain ikävää tapahtuu, tahtoo koko päivä olla yhtä surkeiden sattumusten sarjaa :/ Toivottavasti voit tosiaan nyt jo paremmin ♥
    Itse olen myös tykännyt noista Freemanin kuorinnoista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on jännä miten kaikki kasautuukin sitten yhdelle päivälle. Nyt on jo ihan normaali olo ja kaikki hyvin<3 :) Freemanin kasvojen kuorinta-aineet on olleet musta todella hyviä, vartalokuorintoja en oo aiemmin testannut mutta tykkään kyllä muuten todella paljon Freemanin tuotteista, joten luulisin pitäväni myös tosta :D

      Poista
  2. Onneksi et loukannut ja ehdit kotiin ennen pyörtymistä!
    Mulla on tuota TBS:n teepuuöljysuohkugeeliä ja se on auttanut kyllä rintakehän ja selän finneihin. Itselläni nuo paikat ovat kuitenkin sellaisia ongelma-alueita, että jos en niitä päivittäin tuon suihkugeelin kanssa pese, niin johan alkaa finnejä ilmestyä. Teepuuöljysuihkugeelin kanssa olen myös päässyt nopeammin eroon jo olemassa olevista finneistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, onneksi tosiaan :) Ihan mahtavaa kuulla, että tosta on ollut apua! Sun blogista mä alunperin sainkin vinkin tosta suihkugeelistä :) Toivottavasti toimii mullakin yhtä hyvin kuin sulla!

      Poista

Kiitos kommentista!