maanantai 5. lokakuuta 2015

Viikonloppuni


Mun perjantai alkoi ihanan rennosti, sillä mulla oli vapaapäivä ja makoilin heräämisen jälkeen ensimmäiset puoli tuntia vain sängyssä selaillen blogeja ja miettien mitä aion päivän aikana tehdä. Lopulta mun kissa hermostui, kun se kuuli että oon hereillä, mutta mulla oli makkarin ovi kiinni eikä se siis päässyt tänne, joten nousin viihdyttämään sitä :D Aamupäivä menikin sitten ihan vaan kotona hengaillessa, meikatessa, lukien vähän lisää niitä blogipostauksia ja tehden hyvää aamupalaa. Silmämeikiksi valikoitui yksi tämänhetkisistä suosikeistani, joka on kaiken lisäksi ehkä maailman helpoin tehdä! On toi Naked 2 vain aika ihana ♥


Lähdin puolenpäivän aikoihin keskustaan ja käväisin nappaamassa vasempaan korvaani pari uutta reikää! Edellisestä kerrasta, kun oon jonkinnäköisen lävistyksen ottanut, olikin kulunut jo 4,5 vuotta, joten pakko myöntää, että vähän jännitti :D Ensinnäkin mulle laitettiin uudet korut noihin pariin vanhaan lävistykseen - helixiin ja tragukseen, jotka näkyvät tossa vasemmassa kuvassa. Seuraavaksi sainkin sitten toiseen korvaani rook ja conch lävistykset. Sattuiko? No sattui ja enemmän kuin odotin :D Mähän en silloin 4,5 vuotta sitten oikeasti edes tuntenut, kun toi tragus laitettiin. Tai tunsin ja kuulin sen rusahtelun, kun se meni ruston läpi, mutta se ei oikeasti sattunut yhtään, kuten ei sattunut kielilävistyksen laittokaan. Toi helix, joka laitettiin heti sen traguksen perään, sattuikin sitten jonkin verran, mutta kyllä nää kaksi oli ihan omaa luokkaansa. Ei se kipu siis sietämätöntä ollut, mutta kyllä se ihan kiitettävästi sattui. Kaikista neljästä lävistyksestä löytyy nyt tollaset samanlaiset vaaleat sirot kivet, en mitään sen ihmeellisempää halunnutkaan ja oon tosi tyytyväinen näihin! Löytyykö teiltä lävistyksiä? :)


Loppupäivä meni pitkälti kouluhommien parissa, kun yritin saada opinnäytetyötä taas hieman etenemään. Lukaisin myös Hullujen Päivien kuvaston läpi ja löytyihän sieltä taas vaikka ja mitä kivaa. Ajattelin laittaa mahdollisesti netin kautta tilauksen menemään tai sitten tungen sinne esimerkiksi aikaisin lauantaiaamuna ja nappaan mukaani ne haluamani tuotteet, joita on vielä jäljellä. Sen tungoksen haluan joka tapauksessa kiertää mahdollisimman kaukaa, varsinkin kun siellä ei tällä kertaa ollut mitään sellaista, mikä mun olisi ihan ehdottomasti pakko saada.

Perjantai-illan huipensi se, kun avasin blogini sähköpostin ja näin, että olen saanut kutsun Indiedaysin järjestämään Bloggers' Inspiration Dayhin Helsinkiin 31.10. Tuijotin sitä sähköpostiviestiä varmaan vartin suu auki ja mietin, että mitä ihmettä? Minäkö?! Siis olen ihan äärettömän otettu siitä, että sain tämän kutsun, en olisi nimittäin ikinä osannut edes haaveilla siitä, että mun pieni blogini olisi tällä tavalla huomattu :D Tuonne olisi ihan huippua mennä, mutta kieltämättä mua hitusen myös pelottaa se, että pyörisin siellä yksin tuntematta ketään :D Tuonnehan on siis mahdollisuus ottaa mukaan joku blogia kirjoittava seuralainen, mutta valitettavasti kukaan mun ystävistä ei bloggaa, eli heistäkään ei tässä tilanteessa ole apua. Onko joku teistä ihanista mahdollisesti tulossa tuonne? :)


Lauantai alkoi kotia siivoillen ja aamupäivästä lähdin käväisemään hautausmaalla. Kävin viemässä muistolehtoon kynttilän edesmenneiden rakkaideni muistoksi. Kieltämättä fiilis oli hieman haikea ja ikävä puski taas pintaan, mutta teki toisaalta ihan hyvää käydä siellä. Hain myös postista Bangerheadin paketin, jonka sisällön näittekin jo eilisessä viikon ostokset -postauksessa ja kirjoittelin blogijuttuja valmiiksi.


Illalla suuntasin yhden ystäväni luo ja vietettiin iltaa siellä pienellä porukalla. Ei ollut ihan selvää ollaanko päätymässä myöhemmin jonnekin baariin, joten pitihän sitä sitten varautua ja hieman laittautua sen mukaan. Päädyttiin sitten lopulta hetkeksi ihmettelemään Turun yöelämää ja oli kyllä taas melkoinen meno jos en sanoisi :D Kovin myöhään mä en kuitenkaan voinut sitä menoa ihmetellä, sillä sunnuntaina oli tiedossa mun siskon vanhimman ja nuorimman lapsen synttärit.


Sunnuntaina suuntasin siis siskoni perheen luo juhlistamaan lasten synttäreitä ja olihan se sisko tapansa mukaan taas väsännyt hienoja kakkuja meidän nautittavaksi! Yllä oleva mango-appelsiinijuustokakku on ihan taivaallisen hyvää ja mun mielestä toi Puman laukkua muistuttava täytekakku oli jotenkin tosi hieno ja ainakin erilainen :D


Sunnuntaina päälle valikoitui polvista revityt vaaleat farkut ihan siitäkin syystä, että mä loukkasin toisen polveni edellisenä yönä eikä noi tietenkään kiristäneet polvien kohdalta kuten "tavalliset" farkut :D Ensimmäistä kertaa tänä syksynä vedin jalkaani myös nuo ruskeat korkeakorkoiset nilkkurit, jotka ostin joskus vuosi sitten. Noi on ihan valtavan ihanat, mutta jotenkin niitä ei vaan oo tullut käytettyä kovin usein. Tähän asuun noi kengät sopi mun mielestä kuitenkin paremmin kuin hyvin!

Loppuillan kirjoittelin opinnäytetyötä ja luin neurofysiologian tenttiin. Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli ihan mukava ja onnistunut :) Ainut mitä kaipailin oli, että olisin päässyt treenaamaan, mutta mä olen yhä edelleen kipeä. Alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää tä jatkuva yskä ja nuha. Kuumetta mulla ei oo ollut nyt kohta viikkoon, mutta muuten tuntuu olevan melkoisen sitkeä tauti :D Toivottavasti te ootte pysyneet terveenä!

Miten teidän viikonloppunne sujui? Ja tosiaan, onko joku teistä tulossa tuonne Bloggers' Inspiration Dayhin? :)

10 kommenttia:

  1. Mä en varmasti uskaltaisi ottaa mitään lävistyksiä, onneksi korvareiätkin on olleet jo viisivuotiaasta :D Tsemppiä hei opinnäytetyön tekoon, mulla oli sama urakka viime keväänä ja kyllä siihen vaan kannatti panostaa! Ja hei myös kokemuksesta: noihin blogitapahtumiin kannattaa ehdottomasti mennä, vaikka ei tuntisi ketään, kyllä siellä tutustuu :) Itse oon ainakin saanut hirveästi itsevarmuutta vieraiden ihmisten tapaamiseen ja niille puhumiseen noiden tapahtumien kautta ja aina on ollut kivaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en mäkään kyllä taas ihan hetkeen mitään reikiä itseeni ota lisää :D Kiitos paljon! Oon itsekin koittanut ajatella tota asiaa juurikin noin, että kyllähän sinne kannattaa mennä, vaikkei ketään tunnekaan, koska ihan varmasti sieltä saa uusia tuttavuuksia :) Ja sitä itsevarmuutta tosiaan kaipaisinkin vähän lisää, tekisi ihan hyvää mullekin astua vähän oman mukavuusalueen ulkopuolelle :D

      Poista
  2. tää oli kiva postaus! :D mullakin on tollaset samantyyppiset farkut mutta polven kohdalla oleva reikä on revennyt niin isoksi että pitäisi paikata ne.. :D haha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Kati! :) Oi ei :D Mä oon itse asiassa miettinyt, että mitä jos noikin tosta repeää vielä enemmän, mutta onneksi niin ei ainakaan vielä oo käynyt :D

      Poista
  3. Tykkäsin tästä postauksesta! :) Toi kakku näyttää superhyvältä ja toi vau toi sun silmämeikki :P !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia :) Joo siskolla on tapana loihtia ties millaisia kakkuja, itsellä ei hermot kestäisi tollasen näpertämisessä :D

      Poista
  4. Mäki sain kutsun tohon bloggaajatapahtumaan ja sama ongelma: kukaan kavereista ei bloggaa ja miten uskaltaa sitten yksin mennä (etenkin kun oma blogi on niin pieni ja mitätön). :D

    Silmämeikki on aivan ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Oi hei mehän voidaan sitten yhdessä panikoida siellä, kun molemmilla vähän sama tilanne? Haha :D

      Poista
  5. Ihana höpöttelypostaus Linda ♥ Itselläni on tosiaan korvissa yhteensä viisi reikää, joista ylimmät tein joskus itse nastalla :DD Kolmannet reiät ovat kyllä varmaan jo umpeutuneet,sillä en käytä niissä enää koskaan mitään.. Lisäksi miulta löytyy napakoru :) Tosi kivoilta ja siroilta näyttävät nuo siun korvakorusi ♥
    Oot tosi nättinä noissa kuvissa myös ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huui mä en ikinä uskaltais tehdä ite itelleni korviin reikiä :D Napakorut on kyllä tosi kivan näköisiä! Joo mäkin tykkään noista ja halusinkin nimenomaan vaan tollaset sirot kivet noihin :) Kiitos hirmuisesti kehuista sulle kaunokainen :) ♥

      Poista

Kiitos kommentista!