keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Rakennesuihke, suolasuihke ja tyvikohottaja


Otsikosta voi ehkä saada sen käsityksen, että puhuisin jostain yhdestä tietystä tuotteesta, joka onnistuu täyttämään nuo kaikki kolme kriteeriä, mutta itse asiassa puhun kolmesta aivan eri tuotteesta. Ajattelin tänään kertoa mielipiteeni Wellan rakennesuihkeesta, Four Reasonsin tyvikohottajasta sekä Herbinan suolasuihkeesta.


Wellan EIMI Sugar Lift (150 ml) on sokeriuutetta sisältävä tuuheuttava rakennesuihke, jonka on tarkoitus kohottaa hiusten tyveä, antaa kiiltoa ja tehdä hiusten rakenteesta pitävä. Toisin sanoen tämän avulla on tarkoitus saada hiuksiin lisää volyymia ja samalla tehdä niistä helpommin käsiteltävät. Tuotetta voi käyttää sekä kuiviin että kosteisiin hiuksiin. Itse olen käyttänyt tätä pääasiassa kuiviin hiuksiin ennen hiusten tupeerausta tai ihan vaan poistamaan hiusten sähköisyyttä. Rakennesuihke tuoksuu makealle, tosiaan kuin sokerille, ja tämä todella auttaa muotoilemaan hiukset halutunlaisiksi. Mulla itselläni on melko liukkaat hiukset, jotka nuolevat päänahkaa, jos en niitä sieltä johonkin kohota ja mulle tällaiset suihkeet ovat ihan ehdottomia, jotta saan lopputuloksesta pysyvän. Tätä ei kovin montaa suihkausta tarvita ja itse olen ainakin onnistunut myös suihkimaan tätä hiuksiini liikaa. Eli suosittelen käyttämään tätä melko maltillisesti! Hyvä tuote, parempi jopa mitä etukäteen odotin. Sokoksella tämän hinta näyttäisi olevan 23,90 €.


Tämän Four Reasonsin Volume Boosterin sain jo ainakin pari vuotta sitten siskoltani joululahjaksi. Tuote veteleekin jo viimeisiään eikä tätä ole tullut viime aikoina käytettyä kovinkaan usein, mutta tämä oli mulla käytössä todella pitkän aikaa ihan päivittäin. Kyseessä on tuote, joka lupaa tukea, ryhtiä ja voimakasta tyvikohotusta. Lisäksi tuote nopeuttaa hiusten kuivumista. Mä olen käyttänyt tätäkin lähinnä kuivien hiusten tyveen nostamaan tyveä ylemmäs. Tämä yksinään ei riitä, mutta pieni tupeeraus ja kerros lakkaa ja hiukset pysyvät taatusti todella pitkään sellaisina kuin haluankin! Mikään kaikkein tehokkain tämä ei kyllä ole, mutta mun käytössäni tämä toimii loistavasti. Tämän hinta Sokoksella on 12,90 €.


Herbinan Letitys- ja Rakennesuihkeen eli toisin sanoen suolasuihkeen sain taannoin LivBoxista. Aluksi tämä makasi pitkään hyllyllä käyttämättömänä, mutta viimein kun tajusin testata tätä, rakastuin tähän välittömästi. Syksyn ja talven tultua ainakin mun hiuksista tulee välillä ihan supersähköiset, ja tällä saa todella hyvin sähköisyyden pois hiuksista! Siihen tarkoitukseen mä olen tätä lähinnä viime aikoina käyttänytkin. Tämä lupaa myös antaa hiuksille rakennetta ja helpottaa siten hiusten muotoilua tai esim. lettien tekoa. Lisäksi tämä suolasuihke lupaa tuuheuttaa hiuksia. Wellan rakennesuihkeen tavoin tämäkin tekee hiuksista helpommin käsiteltävät ja olen erittäin tyytyväinen tähän tuotteeseen! LivBoxin sivujen mukaan tämän ovh on 5,00 €. En löytänyt tälle pikaisella etsimisellä muuta hintaa.

Näistä on aivan mahdoton valita suosikkia, sillä kaikki ovat mielestäni hyviä ja onnistuvat täyttämään lupauksensa. Oletteko itse testanneet näitä tuotteita? :)

4 kommenttia:

  1. Onpa hyvän oloisia tuotteita! Itse ainakin kaipaan juuri hiusten tyveen sitä volyymia ja rakennetta, vaikka hiukseni muuten ovatkin melko paksut. Tuo Herbinan letitys -ja rakennesuihke ei olisi ainakaan hintansa puolesta paha, joten sitä voisi ihan mielenkiinnolla kokeilla, jos kerta siekin siitä tykkäsit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon ollut tosi tyytyväinen näihin kaikkiin! :) Kannatata ehdottomasti kokeilla tota Herbinan suihketta tai jotain muuta suolasuihketta, niillä saa kivasti ryhtiä ja kohotusta tyveen :)

      Poista
  2. Kuulostaa hyvälle! Komppaan Tuulia, eniten mua alko kiinnostaa tuo Herbinan letitys- ja rakennesuihke, mulla on muutenkin ollut mielessä että pitäisi suolasuihke kotiuttaa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muista suolasuihkeista mulla ei oo kokemusta, mutta toi Herbinan on ainakin toiminut mulla ihan loistavasti eikä tosiaan ole hintansakaan puolesta paha :D Suosittelen kokeilemaan!

      Poista

Kiitos kommentista!