sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Tammikuun kosmetiikkasuosikit


Tammikuun loppuminen yllätti mut ihan täysin ja piti oikein pysähtyä miettimään, mistä kosmetiikkatuotteista mä oon pitänyt erityisen paljon tän kuun aikana. Jotenkin tä sairasloma on vienyt täysin mun ajantajun ja mä olen päivistäkin ihan sekaisin. Nyt ei oo myöskään ihan samalla tavalla tullut käytettyä kosmetiikaakaan kuin normaalisti, kun oon lähinnä ollut kotona. Tosin olenhan mä monena päivänä esimerkiksi meikannut ihan vain omaksi ilokseni ja ajankuluksi, vaikken olisi kotoa mihinkään lähtenytkään. Yllä olevassa kuvassa näkyvät ne tuotteet, jotka nousivat tässä kuussa suosiooni :)


Tämä Clarinsin Rouge Eclat huulipuna sävyssä 19 Chestnut Brown oli ehdottomasti paras huulipunaostokseni pitkiin, pitkiin aikoihin. Olin hyvin epävarma siitä, mitä tulen tykkäämään tästä ruskeansävyisestä huulipunasta, mutta tämähän osoittautuikin sitten lopulta ihan täydelliseksi! Huulipuna sisältää pieniä kimallehippuja ja haluaisinkin itselleni myös ruskean mattaisen huulipunan. Clarinsin huulipunia multa löytyy pari kappaletta jo entuudestaan ja oon pitänyt näistä ihan valtavasti. Huulipuna levittyy huulille hyvin, väri säilyy huulilla pitkään eivätkä nämä kuivata huulia. Lisäksi huulipunien kullansävyiset pakkaukset ovat mielestäni todella kauniita.


Tässä kuussa tuli tilattua myös Sigma Beautyn Essential Brush Kit ja sen voin myös ehdottomasti nostaa kokonaisuudessaan yhdeksi tämän kuun suosikiksi. Kuvassa on vain muutama setin siveltimistä, mutta kaiken kaikkiaan olen ollut erittäin tyytyväinen tähän settiin ja kaikkiin sen siveltimiin. Oikeastaan vain suurikokoinen häivytyssivellin E40 on ainoa, joka on jäänyt melko vähälle käytölle. Siveltimet ovat todella laadukkaita ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että kannatti sijoittaa se päälle 100 euroa näihin!


Blush Professionalin 120 Colour Eyeshadow Palette on ollut sairaslomani aikana varsin kovassa käytössä ja ansaitsee paikkansa kuukauden suosikeissa. Paletti sisältää erilaista värikästä, mattaista sävyä ja olen viime aikoina käyttänyt tätä palettia usein silmämeikkini tekoon. Viime kuukausina tämä ei muuten ole juuri päässyt käyttöön, sillä paletin sävyt ovat pääasiassa melko räväköitä ja nämä pirteät ja värikkäät sävyt soveltuvat mielestäni paremmin keväiseen ja kesäiseen meikkiin. Väreillä on kuitenkin ihan kiva leikkiä ja oonkin kokeillut mitä ihmeellisimpiä väriyhdistelmiä näiden luomivärien kanssa. Tämä palettihan on ihan naurettavan halpa (itse maksoin tästä 19,99 €) ottaen huomioon, että se sisältää tosiaan 120 eri luomivärinappia. Laadultaan nämä luomivärit eivät toki ole niitä ihan parhaita, mutta hyvän primerin kanssa värit kyllä pysyvät luomilla helposti koko päivän ja näyttävät illalla aivan yhtä kirkkailta kuin aamulla meikatessakin. Pigmenttisyys näissä väreissä hieman vaihtelee. Punaiset sävyt ovat oikeastaan poikkeuksetta erittäin runsaspigmenttisiä, mutta sinisen ja keltaisen sävyisten värien pigmenttisyys voisi olla parempikin. Mä tuskin olen vielä edes testannut näitä kaikkia värejä, mutta on tämä ehdottomasti hintansa arvoinen!


Edelliseen Kuukauden suosikit -postaukseen pääsi Herbinan kosteuttava kasvonaamio sekä Lumenen tehohoito, jotka ovat olleet mulle kultaakin kalliimpia nyt talvella. Tässä olisi sitten se kolmas tuote, jonka avulla olen saanut pidettyä kuivan ihoni kosteutettuna näiden talvikuukausien aikana. Kyseessä on siis Garnier Moisture Recover yövoide. Kirjoittelin tästä jo kesällä ja ajattelin itse asiassa silloin, ettei tämä olisi rittävän kosteuttava mun iholleni talvella, mutta olin väärässä. Tä on osoittautunut ehdottomasti parhaimmaksi yövoiteeksi, joka multa tällä hetkellä löytyy! Voiteen koostumus on melko kevyt ja se imeytyy ihoon suht nopeasti, mutta se myös oikeasti kosteuttaa. Yhdistettynä tuon Lumenen tehohoidon kanssa tämä on toiminut aivan loistavasti. Alkutalvestahan kärsin todella kuivasta ihosta, mutta onneksi löysin pian tämän yhdistelmän, joka pitää ihoni kosteutettuna kovillakin pakkasilla.

Sellaisia suosikkeja tälle kuulle :) Arvonta päättyy tänään keskiyöllä ja arvon voittajan huomenna. Onnea vielä kaikille osallistujille!

tiistai 26. tammikuuta 2016

Uutuuksia The Body Shopilta

Mites siinä sitten kävikään? Melkein heti julkaistuani eilisen ostospostauksen, sain puhelimeen viestin, että viime viikolla tilaamani The Body Shopin paketti on noudettavissa. Pakkohan se oli käydä sitten hakemassa vielä samana päivänä ja nyt olisi tarkoitus kurkistaa paketin sisältöön. Koko tilaus oli puhdas päähänpisto, sillä kyllähän multa näitä vartalonhoitoon tarkoitettuja tuotteita löytyy melkoisen paljon, mutta ainahan näitä on kiva saada lisää!


The Body Shopin vartalovoit ovat aivan ihania ja koska nämä 200 ml ihanuudet olivat kaikki alennuksessa hintaan 10,00 €/kpl, päätin tilata itselleni kaikki kolme. Early-Harvest Raspberry on todella makean vadelmaisen tuoksuinen vartalovoi, joka menee ehkä jo sinne osastoon "ällönmakea", mutta mua itseänihän tämä ei haittaa millään tavalla. Multa löytyy samaisen sarjan suihkugeeli, joka on yksi mun suosikeistani näistä TBS:n suihkugeeleistä. Passion Fruit oli aivan pakko saada, sillä tällaisten eksoottisten hedelmien tuoksu vartalovoiteissa ym. on lähes poikkeuksetta mun makuuni eikä ollut hutiostos kyllä tämäkään! Tuoksu on ihan huumaavan ihana ja tästä tulee ihan sellainen olo kuin olisi jossain trooppisessa lomakohteessa. Tuoksun puolesta tämä on näistä kolmesta suosikkini. Papaya mun oli pakko saada, sillä multa löytyy sama suihkugeelinä ja mä oon edelleen täysin rakastunut sen tuoksuun. Tämä oli itse asiassa pieni pettymys, sillä vaikka vartalovoin tuoksusta on ihan selkeästi erotettavissa se papaija, tykkään enemmän siitä suihkugeelin tuoksusta. Kyllä tämäkin käyttöön pääsee ihan ehdottomasti, mutta oletin pitäväni tästä enemmän. Kaikki kolme vartalovoita ovat koostumukseltaan hyvin paksuja ja "kiinteitä", mutta levittyvät iholle kyllä erittäin hyvin.


Naisellahan ei koskaan voi olla liikaa erituoksuisia suihkugeelejä, eihän? Mä en rehellisesti sanottuna enää edes tiedä kuinka monta erilaista TBS:n suihkugeeliä mun kylppäristä tällä hetkellä löytyy, mutta kokoelma kasvoi jälleen kahdella! Vineyard Peach Shower Gel tuoksuu hennolle persikalle. Tuoksu on makea ja mielestäni aivan ihana. En käsitä miten en ole aiemmin tätä tajunnut testata. Vieressä oleva Mango Shower Gel on nimensä mukaisesti mangon tuoksuinen suihkugeeli ja aivan ihana tämäkin. Mangon tuoksu on selkeästi haistettavissa tästä, mutta suihkugeelin tuoksu ei ole mielestäni aivan yhtä makea kuin tuossa persikkaversiossa. Peach Shower Gel maksoi 5,00 € ja Mango 8,70 €.


Mango Beautifying Oil tuli tilattua, sillä olen tykännyt tosi paljo viime vuonna ostamastani Cocoa Butter Beautifying Oilista. Nämä ovat siis kuivaöljyjä, joita voi käyttää sekä hiuksille, kasvoille että vartalolle. Öljyn luvataan imeytyvän nopeasti eikä se jätä tahmeaa tunnetta iholle. Mä olen pääasiassa käyttänyt tuota Cocoa Butter öljyä vartalolle ja pari kertaa hiuksiin, mutta kasvoille en vielä kertaakaan. Tarkoitus olisi kyllä testata sekin ja mahdollisesti kirjoittelen vähän tarkempaa postausta näistä sen jälkeen. Mango Beautifyin Oil tuoksuu hyvin makealta mangolta ja tuoksu säilyy iholla pitkään. Öljy imeytyy hyvin nopeasti eikä tosiaan tahmaa ihoa lainkaan. Tämä maksoi 11,83 €.


Ja sitten vielä viimeisenä tämä Glazed Apple Shower Gel, jonka tilasin oikeastaan vaan siitä syystä, että sain tilauksen arvoksi yli 60 € ja sitä kautta ilmaisen toimituksen. Glazed Apple oli TBS:n kolmesta talven kausituoksusta itselleni mieluisin, joten oikein mielelläni ostan varastoon toisenkin kappaleen tätä suihkugeeliä. Edellistäkin on vielä reippaasti yli puoli pulloa jäljellä, mutta eipä tämä tuolla avaamattomassa pullossa onneksi vanhenemaan pääse kovinkaan äkkiä ;) Rakastan tämän makeaa omenaista tuoksua ja suihkugeelin hieman "geelimäinen" koostumuskin on mieleeni. Aivan ihana suihkugeeli, joka sopii erityisen hyvin talviaikaan.

Mitkä ovat teidän suosikkituoksunne The Body Shopilta? :)

maanantai 25. tammikuuta 2016

Viime viikkojen kosmetiikkauutuuksia

Joku saattaa ehkä muistaa, että mun oli tarkoitus olla tammikuu ostolakossa, mutta joo eihän se ihan niin sitten mennytkään. Alkukuu sujui hyvin ja käytin vaan saamiani lahjakortteja ja muuten ostin oikeasti tarpeellisia tuotteita (dödö, silmämeikinpoistoaine jne.) mutta oikeastaan sen Sigman sivellinsetin tilaaminen sitten pilasi koko homman. Sen jälkeen onkin tullut tehtyä ostoksia vähän siellä sun täällä, verkkokaupoissa pääasiassa, ja mun on ihan turha yrittää puolustautua sillä, että lähes kaikki tilaamani tuotteet on olleet alennuksessa. Noista on varmaan 90 % sellaisia, joita en oikeasti olisi tarvinnut, mutta jotka tilasin, koska sain halvalla ja mun teki mieli. Nojoo, se saattaa ehkä vähän vaikuttaa, että oon tosiaan ollu täällä neljän seinän sisällä puoltoista viikkoa ja oon koittanut vähän piristää itteeni sillä, että oon shoppaillut netissä. 

Mä päätin vuoden vaihtuessa, että kirjoitan tänä vuonna ylös kaikki ostamani kosmetiikkatuotteet ja lasken joka kuukauden jälkeen, kuinka paljon niihin on mennyt rahaa. Mä voin kertoa, että toi tammikuun lista alkaa olla melkoisen pitkä enkä todellakaan halua laskea kuinka monta sataa euroa oon käyttänyt tässä kuussa. Ja tätä kuutahan on vielä viikko jäljellä. No, helmikuussa uusi yritys! Suurin osa tilaamistani tuotteista on vielä tulossa, mutta katsotaan nyt mitä oon tähän mennessä saanut itselleni:


Joulukuun alussa tilasin itselleni The Body Shopilta muutaman tuotteen ja vihdoin ja viimein sain itselleni tämän Honey & Oat 3-In-1 Moisturising Scrub Maskin, joka tuli siis jälkitoimituksena mulle. Mä ehdin jo ajatella, että tätä ei lainkaan toimiteta mulle, kun siinä kesti niin kauan, mutta onneksi vihdoin sain tämän itselleni! Kyseessä on savipohjainen, hellävarainen kasvonaamio, joka on suunnattu erityisesti normaalille ja kuivalle iholle. Tuotteen sisältämät kaurajyvät kuorivat ihon hellävaraisesti, hunaja hoitaa ja kosteuttaa ihoa ja kaoliinisavi syväpuhdistaa ihon. Mä olen pari kertaa käyttänyt tätä ja tykkään todella paljon tän kauraisesta tuoksusta! Kuorintateho tässä ei ole mikään kovin hyvä, sillä kaurajyväset ovat melko pehmeitä, mutta enemmän odotankin tältä kosteuttavaa vaikutusta. Naamio tekee ihon pehmeäksi ja kosteuttaakin mielestäni ihan kivasti. Ei tämä paras mahdollinen kosteuttava kasvonaamio ole, mutta ihan kelvollinen. Maksoin tästä 16,40 €.


Hiusteni kuivat latvat kaipaavat tällä hetkellä tehokkaita silottavia ja kosteuttavia tuotteita, joten päätin tilata Sokokselta itselleni tämän paljon kehutun Schwarzkopf Professionalin BC Bonacure Repair Rescue Sealed Ends -latvasuojan. Tuotekuvauksen mukaan tämän tulisi sulkea hiuslatvat ja ehkäistä niiden haaroittuminen sekä hoitaa hiusta ja vahvistaa hiusrakennetta. Tätä on tarkoitus levittää pieni määrä hiusten latvoihin ja lopputuloksena latvojen pitäisi siis näyttää ja tuntua paremmilta. Kerran oon tätä käyttänyt ja oikein lupaavalta vaikutti! Teen tästä myöhemmin varmaan tarkempaa postausta, kun käyttökertoja on kertynyt enemmän. Tämä oli alennuksessa ja 150 ml purkki maksoi 13,90 €.


Toinen Sokoksen alesta ostamani tuote oli tämä L'Oréal Parisin Infaillible Lip Liner sävyssä 716 Timeless Volcano. Ostin tämän ruskean sävyisen huultenrajauskynän siinä toivossa, että tästä tulee hyvä kaveri tuolle mun Clarinsin ruskealle huulipunalle. Mä olen pari kertaa tätä käyttänyt ja pakko sanoa, etten oikein pidä tästä. Väri ei meinaa tarttua huuliin millään, mutta kyllä tämä lopulta hyvin onneksi pysyy. Mutta jos verrataan vaikka NYXin ja näitä L'Oréalin huultenrajauskyniä, niin NYXin kynät vievät kyllä kepeästi voiton. Käyttöön tämä pääsee, mutta aion varmasti hankkia jossain vaiheessa ruskean huultenrajauskynän myös joltain toiselta merkiltä. Tästä maksoin 5,10 €.


Tilatessani Sigman sivellinsetin, sain kaupan päälle myös tämän Lord & Berryn 20100 Matte Lipstick Intimacy -huulipunakynän sävyssä Pink. Kynän kärki näyttää hyvin kärsineeltä, mikä johtuu puhtaasti siitä, että mulla on ehkä maailman surkein teroitin näillä isommille meikkikynille. Tilauksessa on kuitenkin toinen, jonka toivon toimivan paljon tätä nykyistä paremmin. Lord & Berry oli mulle täysin tuntematon merkki ennen kuin sain tämän kynän itselleni ja totta puhuen tulihan sitä ehkä ajateltua, että plaah, mitäs mä tällasella teen. No, kuinkas taas kävikään? Ensimmäinen käyttökerta ja mä rakastuin täysin. Kynästä oikeasti lähtee väriä, se on pigmenttistä ja levittyy huulille kauniisti. IG:ssä laitoinkin jokin aika sitten kuvan mun suosikkihuulipunistani ja tämä pääsi niiden joukkoon. Tämän pysyvyys ei ole mitään ihan huippuluokkaa, mutta mua ei toisaalta koskaan oo haitannut se, että joudun päivän aikana lisäämään huulipunaa huuliini. Voipi myös olla, että näitä tuli tilattua pari kappaletta lisääkin! Aivan ihana tuote ja sävy on todella kaunis.


Feeluniquelta tilasin itselleni alennuksesta varastoon uuden ripsarin ja kyseessä on Shiseidon Full Lash Volume Mascara. Tämä nousi tosiaan mun suosikikseni, kun sain tämän vahingossa edellisen ripsaritilauksen tehtyäni, eli kerrankin tosiaan kannatti saada väärä tuote ;D Mä en kovin mielelläni maksa tästä täyttä hintaa (about 30 €) ja lähes aina ostankin uuden ripsarin, kun sen saa tarjoushintaan, vaikka juuri sillä hetkellä akuuttia tarvetta uudelle ripsarille ei olisikaan. Ripsari on kuitenkin yksi niistä harvoista meikkituotteista, joita mulla oikeasti kuluu suht nopeaan tahtiin, joten eipä tämäkään varmaan enää kovin kauaa paketissaan saa olla. Kyseessä on mun mielestä ihan huippuhyvä ripsari, joka todella antaa ripsille lisää volyymia ja myös erottelee ne hyvin. Tämä maksoi 25,25 €.

Näiden lisäksi Sokokselta tuli tosiaan tilattua arvontaan laittamani Urban Decay Naked Basics luomiväripaletti ja Lookfantasticiltä Sigma Beauty Essential Brush Kit, jotka jäävät tämän ostospostauksen ulkopuolelle.

Löytyikö joukosta tuttuja tuotteita? :)

lauantai 23. tammikuuta 2016

Kotona turhautumista ja ajan tappamista


Heips! Mä kirjoittelin reilu viikko sitten pienoisen postauksen siitä, kuinka onnistuin työmatkallani kaatumaan ja sain viikon sairaslomaa sen takia. No, sairaslomaa jatkettiin tällä viikolla, sillä eihän tää kipu tästä mihinkään ohi oo mennyt. Töihin mun olis tarkoitus mennä vasta 8.2. ja mä pelkään, että nää kämpän seinät kaatuu mun päälle vielä ennen sitä. Yhteensä kolme ja puoli viikkoa kotona ei oikeasti houkuttele yhtään, varsinkaan kun ei oikein pysty mitään ihmeellistä tekemään.


Oon kattonut tän reilun viikon aikana varmaan enemmän leffoja kuin normaalisti puolessa vuodessa. Oon katsonut ties miten monen sarjan ties kuinka monta tuotantokautta. Oon kuluttanut aikaa meikkaamalla, pelaamalla puhelimella, lukemalla kirjoja ja nukkumalla enemmän kuin paljon. Se telkkarin tai tietokoneen näytön tuijottaminenkin alkaa vaan jossain kohtaa kyllästyttää. Sinänsä tä on ihan hyvä tilaisuus ottaa rennosti ja ladata akut täyteen, jotta jaksaa taas painaa kunnolla töissä, mutta onhan tää nyt ihan pirun tylsää. Lisäksi mä ehdin tosiaan hankkia jo sen salikortin ja mulla olis ihan kamala hinku päästä treenaamaan, mutta eipä tän selän kanssa pahemmin mihinkään salille mennä. Noh, kunhan tästä toivun niin treenaankin sitten kahta kovemmin!

Tulihan tossa viime viikonloppuna aamuvarhaisella päivitettyä vähän blogin ulkoasuakin. Mitään kovin suurta mä en tehnyt, kun en jaksanut alkaa väkertää uutta banneria, mutta tollasia pieniä muutoksia, kuten fonttien muuttoa, otsikoiden keskittämistä, IG-tilini lisäämisen sivupalkkiin jne. Vaikka muutokset ei tosiaan mitään isoja olleet, tykkään tällä hetkellä blogin ulkoasusta huimasti enemmän kuin ennen. Oon jo pitkään ollut vähän tyytymätön tähän ja bannerin haluaisin edelleen vaihtaa. En vaan yhtään tiedä millaisen bannerin haluan, joten tällä mennään toistaiseksi :D


Saikkua olis siis jäljellä vielä pari viikkoa ja nyt haluaisinkin kysellä teiltä hyviä vinkkejä siihen, miten saisin ajan kulumaan? :) Saa suositella hyviä kirjoja, leffoja tai sarjoja tai sitten ihan mitä tahansa muuta tekemistä! Ainut vaatimus sille on se, että sen pystyy tekemään kotona eikä se vaadi mitään ihmeellisiä akrobatialiikkeitä, kun sellaiset ei ainakaan tällä hetkellä tosiaan suju :D

perjantai 22. tammikuuta 2016

Kosmetiikka-arvonta vol. 4


Moikka! Nyt olisi tiedossa blogini neljäs kosmetiikka-arvonta, ja tällä kertaa arvottavana on vain yksi tuote, mutta toivottavasti monille mieluisa sellainen :) Kyseessä on siis kuvassa näkyvä Urban Decayn Naked Basics luomiväripaletti, joka sisältää kuusi mattaista sävyä. Siitä asti kun mä reilu puolitoista vuotta sitten sain ensimmäisen Naked palettini (Naked 3), mä olen näitä luomivärejä ylistänyt ja hehkuttanut vähän jokaiselle. Kumpaakaan Naked Basics -paleteista mä en itse omista, mutta ehkäpä nämäkin tulee jossain vaiheessa hankittua! Mä tykkään käyttää yleensä enemmän tai vähemmän shimmerisiä luomivärejä, mutta näitä mattaisia voisi toki helposti yhdistellä niiden kanssa. Tämän paletin sävy Foxy on itse asiassa yksi suosikkisävyistäni ja se löytyy myös Naked 2 paletista :)


Arvonnan säännöt:

• Yhden arvan saat vastaamalla kysymykseen: Ovatko Urban Decayn meikit sinulle tuttuja? 
• Toisen arvan saat, mikäli olet blogini virallinen lukija. Muistathan ilmoittaa kommentissasi mitä kautta luet blogiani (Blogger, Bloglovin jne.)
• Muista liittää kommenttiisi myös sähköpostiosoitteesi.

Arvonnan palkintona oleva Urban Decayn Naked Basics luomiväripaletti on itse ostamani, käyttämätön ja avaamaton. Arvonnan päätyttyä olen sähköpostitse yhteydessä voittajaan. En postita pakettia ulkomaille.

Arvonta päättyy sunnuntaina 31.1.2016 klo 23.59. Onnea kaikille! :)

torstai 21. tammikuuta 2016

Hiustenhoitovinkkini

Ajattelin tänään listailla muutamia hiustenhoitoon liittyviä vinkkejä, joilla itse yritän pitää hiukseni parhaassa mahdollisessa kunnossa. En ole kampaaja enkä muutenkaan alan ammattilainen, joten nämä kaikki vinkit pohjautuvat ihan omiin kokemuksiini sekä siihen, mitä olen muilta kuullut ja sitä kautta kokenut hyväksi myös itselleni :) 


♥ Hiusöljyt ja -seerumit kuivien latvojen pelastajiksi
Hiusten latvat hapsottavat ja ovat karkeat ja kuivat, mutta kampaajalle ei millään haluaisi mennä. Kuulostaako tutulta? Itse kamppailen tämän kyseisen asian kanssa vähän väliä, sillä yritän kasvattaa hiuksiani pitemmiksi, mutta vaalennettujen hiusteni latvat näyttävät usein hieman kärsineiltä ja huonokuntoisilta. Tätäkin ongelmaa pystyy onneksi helpottamaan erilaisilla hiuksiin jätettävillä öljyillä ja seerumeilla, ja toki niitä siis voi ja kannattaakin käyttää myös hyväkuntoisiin hiuksiin! Kuvassa oleva TIGIn seerumia käytän pyyhekuiviin hiuksiin hiusten pesun jälkeen ja noita hiusöljyjä sitten kuiviin hiuksiin silottamaan ja pehmentämään latvoja.


♥ Pesuvälin pidentäminen kuivashampoolla
Kuivashampoo on loistava keksintö nopeasti rasvoittuville hiuksille. Niiden kanssa saa helposti hiusten pesuväliä pidennettyä parillakin päivällä. Jokapäiväinen hiusten peseminen rasittaa hiuksia, joten itse pyrin välttämään sitä nykyään viimeiseen asti, kun hiukseni eivät muutenkaan ole parhaassa mahdollisessa kunnossa. Etsi siis ihmeessä itsellesi sopiva kuivashampoo, joka tehoaa hiuksiisi, mutta ei kuitenkaan kuivata niitä. Monet kuivashampoot antavat hiuksiin myös volyymia ja helpottavat jonkin verran niiden muotoilua!


♥ Syväpuhdistavan shampoon käyttö
Varsinkin ihmiselle, joka käyttää hiuksiin erilaisia muotoilutuotteita, syväpuhdistava shampoo silloin tällöin käytettynä tulee ihan tarpeeseen. Muotoilutuotteiden jäämiä kerääntyy hiuksen pinnalle ja mullahan on kerran ollut ihan se tilanne, ettei tavalliset shampoot enää menneet sen kerroksen läpi. Kyseessä oli tosin hiusväri, mikä sen aiheutti. Viikon ajan koitin hiuksia pestä, mutta mikään tavallinen shampoo ei toiminut, vaahdonnut eikä pessyt hiuksia. Hiukset alkoivat näyttää ja tuntua aivan kamalilta, kunnes tajusin ostaa syväpuhdistavan shampoon. Tadaa, hiukset sai vihdoin puhtaaksi! Nykyään käytän syväpuhdistavaa shampoota ehkä kerran 2-3 viikossa tai aina, kun hiukset tuntuvat sitä tarvitsevan.


♥ Hiusnaamiot
Itse käytän hiusnaamiota 2-3 kertaa kuukaudessa. Nämä tehokkaat ja hiuksia hellivät hoitoaineet ovat aivan ihania ja saavat hiukset yleensä tuntumaan pehmeiltä ja hyväkuntoisilta. Syväpuhdistavan shampoon ja hopeashampoon jälkeen tykkään varsinkin helliä hiuksiani hiusnaamiolla ja välillä ihan muutenkin. 


♥ Lämpösuojan käyttö ennen hiusten lämpökäsittelyä
Hiuksille paras vaihtoehtohan olisi toki se, ettei niitä lämpökäsittelisi lainkaan, mutta kannattaa kuitenkin aina muistaa lämpösuojan levitys hiuksiin, jos niin aikoo tehdä. Monet muotoilutuotteet sisältävät lämpösuojan, mutta sellaisia löytyy toki erikseenkin monenlaisia ja monen hintaisia. Itse käytän lämpösuojaa aina ennen hiusten föönaamista, suoristamista tai kihartamista. Lämpösuojan käytöllä pyrin ehkäisemään sitä, etteivät jo valmiiksi hieman heikossa kunnossa olevat hiukseni rasittuisi enää lisää.

Nä on varmasti sellaisia, jotka suurelle osalle on ihan itsetään selviä asioita, mutta mä haluaisinkin myös kuulla, mitkä ovat teidän vinkkinne hiustenhoidossa? :)

tiistai 19. tammikuuta 2016

L'Oréal Professionnel Série Expert Volumetry


Syksyn Hulluilta Päiviltä tuli tilattua nämä L'Oréal Professionnelin Série Expert Volumetry -sarjan shampoo ja hoitoaine, jotka ovat siis kumpikin hiuksia tuuheuttavia. Lupailin jo lokakuussa tekeväni myöhemmin näistä postausta, kun olen päässyt kumpaakin tuotetta testaamaan, ja nyt olisi vihdoin sellaisen aika. Mä tykkään itse käyttää todella paljon näitä tuuheuttavia tuotteita, sillä yleensä näillä saa hiuksiin todella kivasti lisää volyymia ja ilmavuutta. Olen käyttänyt tuotteita sekä yhdessä että erikseen, jotta pystyisin mahdollisimman hyvin sanomaan tekevätkö tuotteet sen mitä lupaavatkin.


Aloitetaan tästä shampoosta. Eli tämä on tosiaan L'Oréal Professionnel Série Expert Volumetry Shampoo. Shampoon sisältämän salisyylihapon tehtävänä on puhdistaa ja kohottaa hiustyveä, ja HydraLight-aktiiviaine jättää hiukset kevyiksi. Lopputuloksena on tyvestä lähtien tuuheammat hiukset. Vai onko? Useimmat testaamani tuuheuttavat shampoot oikeasti toimivat ja tekevät hiuksista edes jonkin verran tuuheamman tuntuiset, mutta tämä ei. En tiedä miten tätä kuuluisi käyttää ja minkä hoitoaineen kanssa yhdistettynä, jotta tämä toimisi niin kuin pitää. Totta puhuen musta tuntuu, että tämän shampoon käytön jälkeen mun hiukset on tavallistakin lättänämmät. Toi voi hyvinkin olla ihan pelkkää mun kuvitelmaa, mutta tuuheuttavaa vaikutusta mä en kyllä tällä shampoolla ole valitettavasti huomannut.


Pesuteho tällä shampoolla on ihan hyvä, ei paras mahdollinen, mutta tosiaan ihan ok. Tämä voisi sen puoleen siis mennä hyvin ihan tavallisesta shampoosta, mutta jostain syystä tämä shampoo ei kovin kauaa pidä mun hiuksia puhtaina. En tiedä mistä se johtuu, sillä riippumatta siitä kuinka paljon erilaisia muotoilutuotteita olen hiuksiini pesun jälkeen suihkinut, joka ikinen kerta kun olen hiukseni illalla pessyt tämän shampoon kanssa, ovat ne olleet jo seuraavana iltana siinä pisteessä, että niihin on saanut suihkia kuivashampoota. Mulle ei mikään muu tällä hetkellä omistamistani shampoista ole tehnyt tällaista, ja olenkin vähän ihmeissäni tästä. Ajattelin ensin, että mä olen vaan laittanut niin paljon kaikkia muita hiustököttejä hiuksiini ja hiukset tuntuvat ja näyttävät sen takia likaisilta, mutta sama on tosiaan toistunut ihan joka ikinen kerta. Ei siis mikään ihme, että tämän käyttö on jäänyt melkoisen vähälle. Jostain syystä tätä shampoota ei siis ole tehty mun hiuksilleni. Ajattelin antaa tämän jollekin kaverilleni, jonka hiuksissa tämä toivottavasti toimii paremmin :)


Sitten olisi tämä L'Oréal Professionnel Série Expert Volumetry Conditioner. Kyseessä on tuuheuttava hoitoaine, jonka olisi tarkoitus myös kosteuttaa hiusta. Kuulostaa hyvin lupaavalta, mutta valitettavasti tämäkään ei toiminut hiuksissani ihan niin kuin toivoin. Tuuheuttavaa vaikutusta en ole tätä käyttäessäni huomannut lainkaan, mutta ihan hyvin tämä hiukset selvittää ja hoitava vaikutus on mielestäni kohdallaan. Tuuheuttavan hoitoaineen ostaessani mä kuitenkin myös toivon ja oletan, että se on nimenomaan tuuheuttava ja hiukset saavat sen avulla lisää volyymia. Tämä toimii mielestäni ihan perushyvänä hoitoaineena, mutta maksoin itse tästä 150 ml pullosta 12,90 €, eikä tämä mielestäni kyllä ole hintansa arvoista. Samalla hinnalla saa isomman määrän jopa huomattavastikin parempaa hoitoainetta, joten uudestaan en tule tätä ostamaan. Olen muuten pitänyt todella paljon L'Oréal Professionnelin hoitoaineista, mutta tämä oli kyllä pienoinen pettymys.

Kovin positiivisia fiiliksiä näistä ei siis mulle jäänyt, mutta tulipahan testattua tämäkin kaksikko :) Sekin on tietysti ihan tosiasia, etteivät kaikki tuotteet toimi kaikkien hiuksissa, eli en missään nimessä sano, etteivätkö nämä voisi jonkun toisen hiuksissa toimia! Kertokaa ihmeessä mielipiteenne näistä, jos olette testanneet molempia tai jompaakumpaa :)

Onko teillä käytössä tuuheuttavia shampoita/hoitoaineita? Mitkä olette kokeneet itsellenne parhaimmiksi? :)

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Tammikuun LivBoxin tuotearvostelua

Heips! Jatketaan samalla tavalla kuin viime vuonnakin näiden LivBox-postausten kanssa, eli kertoilen taas aina jossain vaiheessa kuuta mielipiteitäni kuukauden boksin tuotteista. Tammikuun boksi tosiaan oli pienoinen pettymys ja sen oon oikeastaan huomannut parhaiten siitä, ettei mun oo pahemmin tehnyt mieli noihin tuotteisiin koskea. Ainoastaan boksista tullut suuvesi sekä Lumenen eyeliner on olleet sellaisia, mitkä ovat oikeasti päässeet kunnolla käyttöön. Mutta, katsotaas sitten tarkemmin mitä mieltä oon ollut näistä tuotteista :)


Eli ensimmäisenä tämä jo mainittu Lumenen True Mystic Precise Tip Silmänrajaustussi. Kerroin jo boksin sisältöä esitellessäni, että mulla on oikeastaan pelkästään huonoja kokemuksia näistä tussimaisista eyelinereista, sillä ne ovat kaikki kuivuneet kärjistään parin viikon käytön jälkeen. Tätä Lumenen eyelineria käytin ehkä reilun viikon ajan ihan päivittäin eikä tämä siinä ajassa ainakaan ehtinyt kuivahtamaan. Sen jälkeen olen käyttänyt tätä satunnaisesti ja ihan hyvin tämä vielä toimii, eli samaa kuivumisongelmaa tällä ei ainakaan ole ilmennyt yhtä nopeasti kuin niillä muilla. Mutta. Jostain syystä tumman, intensiivisen oikeasti mustan värin saaminen tämän kanssa on ollut melko hankalaa. Rajausjälki jää helposti hieman läpikuultavaksi, sellaiseksi harmaaksi eli väri ei tartu kunnolla. En tiedä johtuuko se sitten mun ihostani vai mistä, sillä kyllä sitä väriä tossa tussissa on eikä se tosiaan ole kuivunut. Mä olen monesti joutunut varsinkin rajauksen loppupäähän lisäämään NYXin geelirajausta, jotta saan siitä oikeasti mustan. 


Suosittelenko siis tätä? En oikeastaan. Vaikka tämä ei tosiaan ole kuivunut siinä ajassa kuin etukäteen pelkäsin, en itse ainakaan jaksa enkä halua tapella puolta päivää, jotta saan rajauksistani mustat. Mielestäni hyvän mustan eyelinerin ehdoton kriteeri on se, että sen jälki todella on mustaa eikä jotain sinne päin. En halua joutua käyttämään mustan rajauksen aikaansaamiseksi kahta eri tuotetta. Siihen kuluu vaan turhaan aikaa ja mieluummin teen rajaukseni sellaisella tuotteella, jolla ne saa kerralla kauniiksi ja tässä tapauksessa mustiksi. Hyvin helppokäyttöisiähän nämä rajaustussit kyllä ovat ja mikäli se tussin kärki ei kuivu, näillä saa todella tarkkaa jälkeä aikaan, mikä onkin yksi näiden parhaimmista puolista :)


Seuraavana philosphyn When Hope Is Not Enough -seerumi. Tämän seerumin oli siis tarkoitus ylläpitää ihon nuorekkuutta ja tehdä ihosta kiinteämpi, kirkkaampi ja heleämpi. Mun iho on ihan superkuiva tällä hetkellä ja mieluummin olen käyttänyt nyt viime aikoina kosteuttavia tuotteita, mutta muutamia kertoja olen tätäkin seerumia testannut. Muutaman käyttökerran perusteella on täysin mahdotonta sanoa, onko ihoni aiempaa kiinteämpi tai onko seerumi auttanut ylläpitämään ihon nuorekkuutta. Totta puhuen mä olen muutenkin kovin skeptinen tällaisten lupausten kanssa, ehkä juuri sen takia, että sitä eroa on niin vaikea itse havaita. No, joka tapauksessa olen tätä ohjeistuksen mukaan levittänyt kasvojen iholle muutaman tipan verran ennen kosteusvoiteen levitystä. Seerumi jättää ihon hieman nahkean tuntuiseksi eli tämän jälkeen kosteusvoide on ehdottoman tärkeä ainakin itselleni. Kyllä tämä loppuun tulee käytettyä, mutta ei tämä missään tapauksessa mikään maata mullistava tuote ole ollut, enkä tosiaan ole huomannut ihossani mitään eroa, vaikka tätä olenkin käyttänyt. Sen mahdollisen eron huomaaminen toki vaatisi pitempiaikaista käyttöä ja varmaan ihan täysikokoisen tuotteen ostamista. Näitä philosophyn tuotteita toivoisinkin kuitenkin jatkossakin näkeväni bokseissa, sillä merkki on mielestäni mielenkiintoinen ja nämä ovat juuri sellaisia tuotteita, joita ei tulisi itse ostettua kaupasta.


Herbinan Energy Boost kuorintavoidehan multa löytyikin jo itseltäni, joten tätä boksista tullutta tuubia en ole avannut. Kuten taisin jo mainita, laitan tämän todennäköisesti jossain vaiheessa blogiin arvottavaksi :) Mä olen pitänyt tästä kuorintavoiteesta todella paljon. Se on yhtä aikaa tehokas, mutta silti iholle hellävarainen eivätkä kuorivat rakeet raavi ihoa. Tämä, kuten muutkin kyseisen sarjan tuotteet, tuoksuu aivan ihanalta eikä Herbina pettänyt tälläkään kertaa. Olen ollut kaiken kaikkiaan todella tyytyväinen Herbinan tuotteisiin ja näissä on hinta-laatusuhde mielestäni enemmän kuin kohdallaan. Voin lämpimästi suositella tätä kuorintaa ihan jokaiselle. Tämähän on suunnattu normaalille ja sekaiholle, mutta ei tämä omaa kuivaa ihoani ole ainakaan enempää kuivattanut. Tätä kuorintaa on ollut oikein miellyttävä käyttää ja tämä tekee kasvojen ihosta sileän ja pehmeän.


SB12 Suuvesi oli ihan kiva juttu, mutta harmittavasti vaan kovin pienikokoinen (50 ml) niin tästä ei kovin moneksi käyttökerraksi riittänyt. Suuvesi tosin kuuluu niihin tuotteisiin, joita itse en ehkä boksista odota saavani, mutta oli tämä ainakin ihan positiivinen vaihtelu niille hammastahnoille! Pidin tämän suuveden miedosta mausta ja suu sekä hengitys todella tuntuivat pitkään raikkaalta tämän käytön jälkeen. Oikein hyvä suuvesi siis kyseessä ja voisin hyvinkin harkita ostavani tätä joskus isommankin pullon :)


Cutrinin Sensitive Rescue Dry Scalp Moisturizer eli hiuspohjaan jätettävä tehokosteuttaja makasi mulla pitkään pöydällä käyttämättömänä. Tuotekuvauksen mukaan tämä ei tee hiuksista rasvaisista, mutta jostain syystä mä silti pelkäsin, että se tekisi niin. No, eipä tehnyt eli turhaan pelkäsin! Tämän olisi tarkoitus rauhoittaa hiuspohjaa ja tuote soveltuu ennen kaikkea herkälle ja kuivalle hiuspohjalle. Mä en ole oikeastaan koskaan käyttänyt mitään vastaavia tuotteita enkä oikein koe tätäkään itselleni tarpeelliseksi. En ole muutaman käyttökerran jälkeen huomannut hiuspohjassani mitään eroa, mutta toki pitempiaikaisen käytön jälkeen niitä vaikutuksiakin saattaisi alkaa huomata. Mulla nyt ei muutenkaan ole hiuspohja tällä hetkellä mitenkään erityisen kuiva, vaikka muuten iho huutaakin kuivuutta. Mun mielestä tätä on myös jotenkin kamalan vaikea levittää hiuspohjaan siten, ettei suurin osa olisi hiusten pituuksissa. En muutenkaan ole jaksanut käydä hiuspohjaani tämän kanssa läpi jakaus jakaukselta, vaan olen laittanut tätä vähän sinne sun tänne. Eiköhän tämä tule pois käytettyä, mutta en mä tästä mitenkään turhan innoissani ole. Kivan erilainen tuote kuitenkin vaihteeksi!

Boksi oli mulle itselleni pettymys ehkä siitä syystä, ettei tästä jäänyt käteen oikein mitään. Suuvesi oli nopeasti käytetty, Herbinan kuorinta multa jo löytyi, philosophyn seerumi oli vähän tylsähkö, Cutrinin hiuspohjan tehokosteuttajaa en viitsi/jaksa käyttää, sillä pärjään hyvin ilmankin eikä Lumenen rajaustussi ollut loppupeleissä mieleeni. Plussaa kuitenkin siitä, ettei boksista tällä kertaa löytynyt niitä perus kosteusvoiteita, shampoita jne. mitä yleensä! Helmikuun boksia odotellessa, toivottavasti se olisi itselleni mieluisampi :)

Herättikö boksin sisältö ajatuksia teissä? :)

perjantai 15. tammikuuta 2016

Sigma Beauty Essential Brush Kit


Mainitsin tossa jokin aika sitten, että tein vähän arvokkaamman kosmetiikkatilauksen ja kyseessähän oli siis Lookfantastic verkkokaupasta tilattu Sigma Beauty Essential Brush Kit. Mä olen kuolannut Sigman meikkisiveltimien perään jo vuosia. Youtuben meikkitutoriaalivideoita katsellessa näiltä ei ole voinut välttyä, mutta jotenkin aina ajattelin, etten saisi näitä koskaan itselleni hankittua. Tai ehkä saisin, mutten raaskisi laittaa niin isoja summia meikkisiveltimiin. Hyvät meikkisiveltimet ovat mielestäni erittäin tärkeitä onnistuneen meikin kannalta, mutta niitä hyviä ja laadukkaita siveltimiä löytyy myös muilta, edullisimmilta merkeiltä. Päätin lopulta pitkän harkinnan jälkeen kuitenkin tilata tämän 12 siveltimen setin itselleni. Vilkaisin mitä kyseinen sivellinsetti tällä hetkellä maksaa Lookfantasticissä ja hintaa oli 187,95 €. Itsehän maksoin tästä setistä 115,98 € eli lähes 72 euroa vähemmän. Toi ero on ihan valtavan suuri enkä usko, että olisin tätä sivellinsettiä tilannut ilman noita alennuksia, jotka tilaukseeni sain. Tämä oli myös ensimmäinen tilaukseni Lookfantasticiin ja kaikki sujui oikein hyvin. Paketti tuotiin kotiin asti ja toimitusaika piti hyvin paikkansa.


Tällaiset siveltimet Essential Brush Kit siis sisältää. Joukosta löytyy kasvomeikkin ja silmämeikin tekoon soveltuvia siveltimiä. Huulimeikin tekoon tästä setistä ei löydy siveltimiä, mutta itse en sellaisia oikeastaan olisi edes kaivannut. Esittelen kaikki siveltimet vielä erikseen, mutta jo tässä kohtaa voin mainita, että näiden siveltimien karva on ihan valtavan pehmeää ja miellyttävää ihoa vasten. Siveltimet ovat kaikki tukevia kädessä ja riittävän pitkiä omaan makuuni. 


Ensimmäisenä esittelyyn pääsee sivellin, josta itse asiassa koko setin tilaaminen lähti. Kyseessä on Sigman F60 Foundation sivellin, joka on siis tarkoitettu meikkivoiteen levitykseen. Mulla on ollut jo pitkään käytössä Coastal Scentsin vastaavanlainen meikkivoidesivellin, mutta siitä on alkanut irrota todella paljon karvoja eikä tuo metallikiinnitys siveltimen varteen enää pidä vaan se liikkuu koko ajan. Mun on ollut siis jo jonkin aikaa tarkoitus hankkia uusi meikkivoidesivellin ja nyt sellaisen sitten sain! Meikkivoide levittyy tällä todella hyvin, ja siveltimen karva on sen verran tiivistä, ettei karvoista jää meikkipohjaan ikäviä viiruja, joita saa sitten olla häivyttelemässä. Tämä on jonkin verran isompi kuin Coastal Scentsin meikkivoidesivellin, mutta se ei ole mielestäni ollenkaan huono asia. 

F40 Large Angled Contour on mielestäni ensinnäkin todella kauniin värinen sivellin. Kyseinen sivellin soveltuu ennen kaikkea aurinkopuuterin ja poskipunan levitykseen. Siveltimessä saisi mielestäni olla hitusen enemmän karvaa, jotta se olisi hieman jämäkämpi, mutta ei tämä liian "veltto" missään tapauksessa ole. Tämä on myös jonkin verran isompi kuin sivellin, jota tällä hetkellä käytän aurinkopuuterin levitykseen, mutta hyvin tämäkin siihen soveltui. Veikkaan kuitenkin, että alan käyttää tätä poskipunasiveltimenäni.


F30 Large Powder on nimensä mukaisesti suuri puuterisivellin. Multa löytyy tällainenkin vähän vastaava Lily Lololta, mutta tämän Sigman siveltimen karva on lyhyempää ja koko sivellin jämäkämpi. En ole oikein osannut käyttää sitä Lily Lolon sivellintä juurikin sen takia, että se on niin taipuisa. Tämä oli huomattavasti parempi ja pääsee taatusti käyttöön. Olisin ehkä toivonut tämän olevan vielä hitusen jämäkämpi, mutta kyllä tämä näinkin menee.

F50 Duo Fibre on tasapäinen kaksivärinen sivellin. Multa löytyy vastaavanlainen sivellin myös Coastal Scentsiltä ja sitä olen tykännyt käyttää erityisesti irtopuuterin kanssa. Tässä Sigman siveltimessä on siihen tarkoitukseen ehkä vähän turhan vähän karvoja ja Coastal Scentsin tiiviimpi karva soveltuu paremmin puuterin levitykseen. Olen käyttänyt tätä nyt korostuspuuterin lisäämiseen, mihin tämä soveltuu todella hyvin. Siihenkin tarkoitukseen multa tosin löytyy jo sivellin, mutta tämä on hieman sitä isompi ja tosiaan tasapäinen.


F70 Concealer on peitevoidesivellin. Peitevoidesiveltimet ovat mulla päivittäisessä käytössä tummille silmänalusille ja tästä siveltimestä voisin sanoa ihan samaa kuin tuosta F60 meikkivoidesiveltimestä - sillä saa peiteaineen levittymään siististi ilman mitään karvoista jääviä rajoja. Sivellin on riittävän jämäkkä, mutta silti hyvin pehmeä, mikä on erityisen tärkeää herkän silmänympärysihon kohdalla. Pidän tästä siveltimestä todella paljon ja tämä on kaikin puolin miellyttävämpi kuin muut peitevoidesiveltimeni.

E30 Pencil on kynän mallinen sivellin, joka soveltuu mielestäni hyvin esimerkiksi rajausten tekoon luomivärien kanssa. Tällä saa tehtyä todella tarkkaa työtä, joten myös silmän sisänurkassa tämä toimii loistavasti. Tällaista sivellintä multa ei löytynytkään ja tämä on yksi suosikeistani tässä setissä.


E65 Small Angle sivellin on tollanen viistopäinen (mun mielestä keskikokoinen) sivellin, jota voi käyttää esimerkiksi kulmien muotoiluun tai rajausten tekoon. Mulla toi pääsee käyttöön nimenomaan kulmille. Sivellin on juuri oikean kokoinen omille kulmakarvoilleni ja mielestäni sitten taas hieman liian iso varsinkin geelirajauksen levittämiseen. Luomiväreillä tehtäviin rajauksiin tämä soveltuu varmasti ihan loistavasti.

E05 Eyeliner on teräväkärkinen sivellin juurikin eyelinerin tekoon. Mä olen tosiaan käyttänyt geelirajausten tekoon tollasia pieniä viistopäisiä siveltimiä, sillä mulla ei ole ollut tällaista kunnollista suippomaista eyeliner-sivellintä ennen tätä. Ostin taannoin Duroyn vähän tämän tapaisen siveltimen, mutta se ei ollut riittävän jämäkkä, jotta olisin saanut sillä kauniit rajaukset silmiini. Tämä Sigman sivellin taas hoiti tehtävänsä täydellisesti. Tällä sai todella tarkkaa jälkeä aikaan ja sivellin oli samaan aikaan tarpeeksi pehmeä sekä riittävän jämäkkä. Juuri sellainen kuin toivoinkin!


E55 Eye Shading on hieman leveähkö perus luomivärisivellin. Multa löytyy monia luomivärisiveltimiä, mutta ihan tällaista ei itse asiassa löytynyt. Tämä soveltuu hyvin luomivärin levittämisen koko liikkuvalle luomelle. Kovin tarkkaa työtä tällä ei saa tehtyä, mutta siis aika perus luomivärisivellin, mitä varmasti tulen tarvitsemaan ja käyttämään monen monta kertaa.

E70 Medium Angled Shading on keskikokoinen luomivärisivellin, jolla saa erityisen hyvin väriä esimerkiksi luomivakoon. Sivellin on melko lättänä ja pienehkö ja tällaista olen halunnut jo pitkään. Näistä setin luomivärisiveltimistä tämä on ehdottomasti ollut mulla eniten käytössä ja tulee varmasti olemaan vastaisuudessakin.


E40 Tapered Blending on melko suurikokoinen häivytyssivellin. Mä suosin itse yleensä vähän pienempiä siveltimiä luomivärien häivytyksessä, mutta hyvin tälläkin sai ne luomiväri häivytettyä. Totuttelua tämä ehdottomasti vaatii, mutta eiköhän meistä tule vielä oikein hyvät kaverit :)

Viimeisenä sitten vielä E60 Large Shader, joka siis on suurikokoinen luomivärisivellin. Tällä ei mitään pikkutarkkaa työtä luonnollisestikaan saa tehtyä, mutta mä itse levitän oikeastaan lähes aina meikatessani yhtä mattaista vaaleaa luomiväriä alaluomelle tällaisella vähän suuremmalla siveltimellä, ja esimeriksi siihen tämä toimii loistavasti. Samoin siihen, jos haluaa yläluomelle laajemmalle alueelle levittää jotain tiettyä väriä.

Ovatko Sigman siveltimet tuttuja?

Ihanaa viikonloppua jokaiselle! ♥

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Pikaiset kuulumiset

Moikka! Totatota, tää talvi taisi yllättää ainakin Turun kaupungin, sillä jostain kumman syystä tänään siinä puoli kahden maissakaan ei oltu todella vilkasliikenteisen autotien vieressä kulkevaa jalkakäytävää saatu hiekoitettua (eikä itse asiassa monia muitakaan). Ja arvatkaapas kuka sitten töistä lähtiessään kaatui siinä? Ja arvatkaa sen jälkeen, kuka ei meinannut pystyä kävelemään ja oli pyörtyä vihdoin bussipysäkille päästyään? Kotiin päästyäni mä heitin pari kipaletta 800 mg Buranaa naamaan ja hetken päästä pystyin olemaan jo jotenkuten. Pystyin kävelemään aiemmin vaan sellasia pieniä töpöaskelia ja sekin oli yhtä tuskaa, eikä ollut puhettakaan siitä, että olisin istunut normaalisti tai pystynyt kumartumaan alas. Nyt on jo onneksi helpompaa, vaikka vieläkin sattuu, istuminen on hankalaa ja kumartuminen mahdotonta, mutta kyllä noi särkylääkkeet pelasti mut.. Soittelin siinä sitten esimiehelle, työterveyteen ja lopulta Terveystaloon ja sain ortopedille ajan ja sieltä palasin vähän aikaa sitten.

Alaselän ruhje tai mahdollisesti jokin murtuma kyseessä. Koska oon nuori nainen niin se lääkäri ei halunnut otattaa musta mitään ct-kuvia, kun siinä saatava säteilymäärä on niin suuri. Viikon verran sain saikkua ja jos ei viikossa helpotu niin sitten otetaan magneettikuvat ja nähdään, onko siellä murtumaa vai ei. Toivottavasti tää menee nopeesti ohi eikä siellä oo mitään murtumia. Lisäksi se mun melkein pyörtyminen ja tän hetkinen huono olo johtuu kuulemma siitä, että oon siinä samassa saanu varmaan jonkun lievän aivotärähdyksen. En edes tiennyt, että niin voi käydä, kun en tosiaan päätäni lyönyt, mutta se lääkäri kyseli heti, että onko mulla ollut jotain aivotärähdyksen oireita. Kuulemma siitä aika herkästi tulee myös lievä aivotärähdys, kun kaatuu tolla tavalla istualleen kuten mulle kävi. 

Oon siis saikulla ja periaatteessahan mulla on nyt oikeinkin hyvin aikaa päivitellä blogia. Mutta saa nähdä paljonko sitä tulee tehtyä, koska en tosiaan oikein pysty olemaan missään asennossa niin, että olo olisi hyvä (paitsi seisten) eli älkääs ihmetelkö jos blogissa tulee vähän hiljaisempaa. Mun oli tänäänkin tarkoitus kirjoitella teille postaus parista tuotteesta, mutta se jäi nyt sitten toiseen päivään. Katsotaan ja ihmetellään miten tän kanssa nyt sitten käy :)

Olkaas hei siis varovaisia tuolla ulkona ja koittakaa olla kaatumatta!

maanantai 11. tammikuuta 2016

Throwing stuff away


Löytyykö sieltä ketään, kenen on toisinaan kamalan vaikea hankkiutua turhista tavaroista ja asioista eroon? Täältä löytyy nimittäin yksi sellainen! Jostain syystä mulla on tapana säästää ties kuinka pitkään esimerkiksi sellaisia kosmetiikkatuotteita, joita en käytä ja tiedän etten tule jatkossakaan käyttämään. Ajattelen vain, että ehkä sille tuotteelle vielä joskus tulee tarvetta, mutta faktahan on se, että jos mä en ole puoleen vuoteen tai vuoteen tarvinnut jotain tuotetta, mä todennäköisesti selviän ilman sitä, vaikka joskus myöhemmin tekisikin mieli ottaa se käyttöön. Todennäköisesti mä en kuitenkaan enää hetken kuluttua edes muista, että olen joskus sellaisenkin tuotteen omistanut. Toinen minkä kanssa mulla on parannettavaa, on vanhentuneet tuotteet. Mä en mitenkään orjallisesti tuijota kosmetiikkapurkkien takana olevaa tietoa siitä, kauanko tuote säilyy avattuna. Mun mielestä tuotteesta kyllä näkee ja haistaa, mikäli sitä ei voi enää käyttää. Mutta jos mulla on ollut kaapissa puoliksi käytetty kosteusvoide, jonka olen avannut viisi vuotta sitten ja jättänyt sen jälkeen käyttämättä, voi olla parempi heittää voide jo menemään. Päätin tossa pari viikkoa sitten taas pitkästä aikaa vähän siivoilla mun kaappeja (kosmetiikkapuolta pääasiassa) ja ylläolevasta kuvasta näette millainen kasa tavaraa multa lähti joko roskiin tai sitten jollekin kaverille.


Kasasta löytyi muutamia hiustuotteita, kuten kuivashampoota, jätettävää hoitoainetta ja muotoilutuotteita. Näistä iso osa lähti mun kavereille, mutta hilseshampoot heitin menemään. Ajattelin ensin, että olisin voinut säästää tuon Cutrinin hilseshampoon, jos sille joskus vaikka löytyisi käyttöä, mutta tajusin että enköhän mä siinä tapauksessa voi yhtä lailla marssia kauppaan ja ostaa sieltä hilseshampoon itselleni. Turha tollasia on säästää, kun ei niille tällä hetkellä todellakaan ole tarvetta. Moroccanoilin lämpösuojan olen tainnut ainakin kertaalleen haukkua täällä blogissa enkä ole sitä pitkiin aikohin enää käyttänyt, joten korkea aikahan se oli tostakin hankkiutua eroon.


Tästä kasasta löytyy itsellenikin oikein mieluisia tuotteita. Esimerkiksi tuo Lumenen Cloudberry kosteusvoide on todella ihanan tuoksuista, mutta mä sain tosta voiteesta ihottumaa, ja päätin antaa sen sitten eteenpäin kaverilleni. Joukosta löytyy myös muutama LivBoxista tullut tuote, joille ei vain ole ollut käyttöä. Pari noista sain The Body Shopin joulukalenterista ja koska multa löytyy esimerkiksi toi Almond -käsivoide täysikokoisena, päätin antaa tuonkin eteenpäin. We Care Iconin silmänympärysvoiteen heitin menemään. Sen olen ostanut varmaan pari vuotta sitten ja toihan ärsytti ihan valtavasti mun silmänympärysihoa. En edes muistanut enää omistavani tuota.


Tämä kasa lensi roskiin, sillä näistä jokainen alkaa olla jo todella monta vuotta vanha. Tuon Nivean aurinkosuojan bongasin jostain laatikon perältä. Pullo oli jo lähes tyhjä ja toi on muistaakseni ostettu kesällä 2013, joten ehkä syytäkin jo laittaa menemään. Puman vartalovoiteen ostin laivalta ollessani lukion ensimmäisellä ja siitäkin on nyt jo muutama vuosi aikaa, enkä ole tota enää vuosiin käyttänytkään. Herbinan kasvonaamio on myös todella vanha eikä sitä jostain syystä ole tullut käytettyä muutamaa kertaa enempää, joten päätin heittää senkin pois.


Kasvomeikeistä mulla lähti joko kavereille tai pois nämä tuotteet. Suurin osa näistä on LivBoxeista tulleita ja mulle itselleni tarpeettomia ja/tai väärän värisiä. Heitin menemään myös nuo pari poskipunaa, joille ei ole ollut pitkiin aikoihin mitään käyttöä, sekä nuo pari osittain käytettyä puuteria. En edes tiedä kuinka monta vuotta siitäkin on aikaa, kun olen noita We Care Iconin puutereita käyttänyt, mutta jossain vaiheessa niitä tuli kyllä ostettua enemmänkin, kun ne olivat niin edullisia!


Huulituotteista karsin pois nämä. Tuon Labellon huulivoiteen annoin eteenpäin ja muut lensivät roskiin. Joukosta löytyi ihan hyviäkin tuotteita, mutta niitä ei vaan ole tullut käytettyä, ne vetelevät viimeisiään ja/tai ne on ostettu jo montamonta vuotta sitten. Mä veikkaan, että noi kolme Lumenen punaisissa pakkauksissa olevaa huulipunaa olen ostanut joskus yläasteella. Ei siis mikään ihme, että ne olivat jo koostumukseltaan vähän kummallisia. Mun on ollut tarkoitus heittää noi menemään jo ties miten pitkään, mutta nyt ne vihdoin saivat lähteä!


Sitten vähän silmämeikkejä ja sekalaisia juttuja. Joukosta löytyy valitettavasti Urban Decayn geelirajaus. Se vaan oli mun mielestä yksinkertaisesti täysin käyttökelvoton, joten mitä turhaan sitä säilyttämään ja viemään tilaa. Harmi sinänsä, mutta joskus käy näin. Heitin menemään myös pari kuivahtanutta ripsaria, eyelinerin ja kajalkynän. Myös muutama luomiväri sai lähteä, sillä noille ei yksinkertaisesti ole enää käyttöä.


Sitten vielä vähän sekalaista seurakuntaa. Joukosta löytyy Cliniquen silmämeikinpoistoaine, jonka kanssa mulla meni totaalisesti hermot, kun en meinannut saada tota lapsilukollista korkkia millään auki, eikä tuote itsessäänkään ollut erityisen hyvää. Pieni näytekoko itseruskettavaa lähti myös menemään, samoin TBS:n kalenterista tullut hajuvesi ja pari LivBoxista tullutta juttua, joille ei ole ollut käyttöä. Näiden kaikkien edellä mainittujen juttujen lisäksi heitin menemään valtavan kasan erilaisia pieniä näytteitä, joista suurin osa taisi olla Dermosililtä. Mä olen ehkä maailman surkein käyttämään tollasia, mutta TBS:n tilausten yhteydessä tulleet näytteet laitoin säästöön. Ne olisi tarkoitus oikeasti joskus myös testailla, sillä joukosta löytyi ihan mielenkiintoisia juttuja!

Tällainen pieni varastojen tyhjennys on toisinaan ihan paikallaan ja mulla ainakin tuli niin paljon lisää tilaa tämän myötä hyllyihin ja laatikoihin. Mua onkin jo pitkään inhottanut se, että näitä purkkeja ja purnukoita löytyy ihan joka puolelta, mutta nyt sain ne oikein näppärästi lähes kaikki mahtumaan sellaisiin koreihin ja mun makuuhuone, jossa kosmetiikkaani pääasiassa säilytän, näyttää nyt noin tuhat kertaa siistimmältä!

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille ♥