sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Tammikuun kosmetiikkasuosikit


Tammikuun loppuminen yllätti mut ihan täysin ja piti oikein pysähtyä miettimään, mistä kosmetiikkatuotteista mä oon pitänyt erityisen paljon tän kuun aikana. Jotenkin tä sairasloma on vienyt täysin mun ajantajun ja mä olen päivistäkin ihan sekaisin. Nyt ei oo myöskään ihan samalla tavalla tullut käytettyä kosmetiikaakaan kuin normaalisti, kun oon lähinnä ollut kotona. Tosin olenhan mä monena päivänä esimerkiksi meikannut ihan vain omaksi ilokseni ja ajankuluksi, vaikken olisi kotoa mihinkään lähtenytkään. Yllä olevassa kuvassa näkyvät ne tuotteet, jotka nousivat tässä kuussa suosiooni :)


Tämä Clarinsin Rouge Eclat huulipuna sävyssä 19 Chestnut Brown oli ehdottomasti paras huulipunaostokseni pitkiin, pitkiin aikoihin. Olin hyvin epävarma siitä, mitä tulen tykkäämään tästä ruskeansävyisestä huulipunasta, mutta tämähän osoittautuikin sitten lopulta ihan täydelliseksi! Huulipuna sisältää pieniä kimallehippuja ja haluaisinkin itselleni myös ruskean mattaisen huulipunan. Clarinsin huulipunia multa löytyy pari kappaletta jo entuudestaan ja oon pitänyt näistä ihan valtavasti. Huulipuna levittyy huulille hyvin, väri säilyy huulilla pitkään eivätkä nämä kuivata huulia. Lisäksi huulipunien kullansävyiset pakkaukset ovat mielestäni todella kauniita.


Tässä kuussa tuli tilattua myös Sigma Beautyn Essential Brush Kit ja sen voin myös ehdottomasti nostaa kokonaisuudessaan yhdeksi tämän kuun suosikiksi. Kuvassa on vain muutama setin siveltimistä, mutta kaiken kaikkiaan olen ollut erittäin tyytyväinen tähän settiin ja kaikkiin sen siveltimiin. Oikeastaan vain suurikokoinen häivytyssivellin E40 on ainoa, joka on jäänyt melko vähälle käytölle. Siveltimet ovat todella laadukkaita ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että kannatti sijoittaa se päälle 100 euroa näihin!


Blush Professionalin 120 Colour Eyeshadow Palette on ollut sairaslomani aikana varsin kovassa käytössä ja ansaitsee paikkansa kuukauden suosikeissa. Paletti sisältää erilaista värikästä, mattaista sävyä ja olen viime aikoina käyttänyt tätä palettia usein silmämeikkini tekoon. Viime kuukausina tämä ei muuten ole juuri päässyt käyttöön, sillä paletin sävyt ovat pääasiassa melko räväköitä ja nämä pirteät ja värikkäät sävyt soveltuvat mielestäni paremmin keväiseen ja kesäiseen meikkiin. Väreillä on kuitenkin ihan kiva leikkiä ja oonkin kokeillut mitä ihmeellisimpiä väriyhdistelmiä näiden luomivärien kanssa. Tämä palettihan on ihan naurettavan halpa (itse maksoin tästä 19,99 €) ottaen huomioon, että se sisältää tosiaan 120 eri luomivärinappia. Laadultaan nämä luomivärit eivät toki ole niitä ihan parhaita, mutta hyvän primerin kanssa värit kyllä pysyvät luomilla helposti koko päivän ja näyttävät illalla aivan yhtä kirkkailta kuin aamulla meikatessakin. Pigmenttisyys näissä väreissä hieman vaihtelee. Punaiset sävyt ovat oikeastaan poikkeuksetta erittäin runsaspigmenttisiä, mutta sinisen ja keltaisen sävyisten värien pigmenttisyys voisi olla parempikin. Mä tuskin olen vielä edes testannut näitä kaikkia värejä, mutta on tämä ehdottomasti hintansa arvoinen!


Edelliseen Kuukauden suosikit -postaukseen pääsi Herbinan kosteuttava kasvonaamio sekä Lumenen tehohoito, jotka ovat olleet mulle kultaakin kalliimpia nyt talvella. Tässä olisi sitten se kolmas tuote, jonka avulla olen saanut pidettyä kuivan ihoni kosteutettuna näiden talvikuukausien aikana. Kyseessä on siis Garnier Moisture Recover yövoide. Kirjoittelin tästä jo kesällä ja ajattelin itse asiassa silloin, ettei tämä olisi rittävän kosteuttava mun iholleni talvella, mutta olin väärässä. Tä on osoittautunut ehdottomasti parhaimmaksi yövoiteeksi, joka multa tällä hetkellä löytyy! Voiteen koostumus on melko kevyt ja se imeytyy ihoon suht nopeasti, mutta se myös oikeasti kosteuttaa. Yhdistettynä tuon Lumenen tehohoidon kanssa tämä on toiminut aivan loistavasti. Alkutalvestahan kärsin todella kuivasta ihosta, mutta onneksi löysin pian tämän yhdistelmän, joka pitää ihoni kosteutettuna kovillakin pakkasilla.

Sellaisia suosikkeja tälle kuulle :) Arvonta päättyy tänään keskiyöllä ja arvon voittajan huomenna. Onnea vielä kaikille osallistujille!

12 kommenttia:

  1. Nuo siveltimet näyttää niin hyviltä ja pehmoisilta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä kaikki ihan valtavan pehmeitä! ♥

      Poista
  2. Ihanan värikkäitä nuo BP:n paletit. Mulle olisi aika suuri haaste käyttää keltaista silmämeikkiin. Itseasiassa mulla ei taida olla yhtään keltaista luomiväriä. Pitäisiköhän hommata!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa kyllä värivaihtoehtoja riittää :D Hommaa ihmeessä ja haasta itsesi tekemään joku upea silmämeikki sen kanssa! :)

      Poista
  3. vau miten paljon upeita värejä noissa luomiväripaleteissa! :) Ei varmaan ihan heti lopu kesken ! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei lopu ei :D 120 eri väriä on melkoisen paljon kyllä! :D

      Poista
  4. Mustakin on välillä kiva panostaa meikkiin ihan vaan huvin vuoksi, vaikka päivän ainut missio olisikin sitten vaan se ruokakaupassa käyminen :D

    ♥ Sini | myblog-bysini.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että muutkin harrastavat tätä :D Se jotenkin piristää, kun saa kunnolla laittautua, vaikkei tiedossa olisikaan mitään ihmeellistä :)

      Poista
  5. Tää sun postaus sai mut muistamaan, että mullahan on myös kyseisen merkin luomiväripaletti! Miten olen onnistunut unohtamaan sen haha :D Voisin seuraavaksi testailla tuota Garnierin yövoidetta, kuulostaa hyvältä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha eikä :D Nyt sitten äkkiä paletti taas käyttöön ;D Mä oon kyllä tykännyt tosta yövoiteesta, ei se mikään huippuhyvä ole, mutta eipä tuo toisaalta kovin paljon maksanutkaan ja mulla ainakin on toiminut! :)

      Poista
  6. Noita Clarinsin huulipunia olen katsellut jo jonkin verran ja miettinyt että onko ne mistään kotoisin! Kiva kun esittelit tässä sen ja jos se on kerta suosikkeihin päätynyt niin sitten tuskin ihan huonosta huulipunasta on kyse! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon ainakin tykännyt noista tosi paljon, kannattaa ehdottomasti ostaa testiin joku! :)

      Poista

Kiitos kommentista!