sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Tammikuun LivBoxin tuotearvostelua

Heips! Jatketaan samalla tavalla kuin viime vuonnakin näiden LivBox-postausten kanssa, eli kertoilen taas aina jossain vaiheessa kuuta mielipiteitäni kuukauden boksin tuotteista. Tammikuun boksi tosiaan oli pienoinen pettymys ja sen oon oikeastaan huomannut parhaiten siitä, ettei mun oo pahemmin tehnyt mieli noihin tuotteisiin koskea. Ainoastaan boksista tullut suuvesi sekä Lumenen eyeliner on olleet sellaisia, mitkä ovat oikeasti päässeet kunnolla käyttöön. Mutta, katsotaas sitten tarkemmin mitä mieltä oon ollut näistä tuotteista :)


Eli ensimmäisenä tämä jo mainittu Lumenen True Mystic Precise Tip Silmänrajaustussi. Kerroin jo boksin sisältöä esitellessäni, että mulla on oikeastaan pelkästään huonoja kokemuksia näistä tussimaisista eyelinereista, sillä ne ovat kaikki kuivuneet kärjistään parin viikon käytön jälkeen. Tätä Lumenen eyelineria käytin ehkä reilun viikon ajan ihan päivittäin eikä tämä siinä ajassa ainakaan ehtinyt kuivahtamaan. Sen jälkeen olen käyttänyt tätä satunnaisesti ja ihan hyvin tämä vielä toimii, eli samaa kuivumisongelmaa tällä ei ainakaan ole ilmennyt yhtä nopeasti kuin niillä muilla. Mutta. Jostain syystä tumman, intensiivisen oikeasti mustan värin saaminen tämän kanssa on ollut melko hankalaa. Rajausjälki jää helposti hieman läpikuultavaksi, sellaiseksi harmaaksi eli väri ei tartu kunnolla. En tiedä johtuuko se sitten mun ihostani vai mistä, sillä kyllä sitä väriä tossa tussissa on eikä se tosiaan ole kuivunut. Mä olen monesti joutunut varsinkin rajauksen loppupäähän lisäämään NYXin geelirajausta, jotta saan siitä oikeasti mustan. 


Suosittelenko siis tätä? En oikeastaan. Vaikka tämä ei tosiaan ole kuivunut siinä ajassa kuin etukäteen pelkäsin, en itse ainakaan jaksa enkä halua tapella puolta päivää, jotta saan rajauksistani mustat. Mielestäni hyvän mustan eyelinerin ehdoton kriteeri on se, että sen jälki todella on mustaa eikä jotain sinne päin. En halua joutua käyttämään mustan rajauksen aikaansaamiseksi kahta eri tuotetta. Siihen kuluu vaan turhaan aikaa ja mieluummin teen rajaukseni sellaisella tuotteella, jolla ne saa kerralla kauniiksi ja tässä tapauksessa mustiksi. Hyvin helppokäyttöisiähän nämä rajaustussit kyllä ovat ja mikäli se tussin kärki ei kuivu, näillä saa todella tarkkaa jälkeä aikaan, mikä onkin yksi näiden parhaimmista puolista :)


Seuraavana philosphyn When Hope Is Not Enough -seerumi. Tämän seerumin oli siis tarkoitus ylläpitää ihon nuorekkuutta ja tehdä ihosta kiinteämpi, kirkkaampi ja heleämpi. Mun iho on ihan superkuiva tällä hetkellä ja mieluummin olen käyttänyt nyt viime aikoina kosteuttavia tuotteita, mutta muutamia kertoja olen tätäkin seerumia testannut. Muutaman käyttökerran perusteella on täysin mahdotonta sanoa, onko ihoni aiempaa kiinteämpi tai onko seerumi auttanut ylläpitämään ihon nuorekkuutta. Totta puhuen mä olen muutenkin kovin skeptinen tällaisten lupausten kanssa, ehkä juuri sen takia, että sitä eroa on niin vaikea itse havaita. No, joka tapauksessa olen tätä ohjeistuksen mukaan levittänyt kasvojen iholle muutaman tipan verran ennen kosteusvoiteen levitystä. Seerumi jättää ihon hieman nahkean tuntuiseksi eli tämän jälkeen kosteusvoide on ehdottoman tärkeä ainakin itselleni. Kyllä tämä loppuun tulee käytettyä, mutta ei tämä missään tapauksessa mikään maata mullistava tuote ole ollut, enkä tosiaan ole huomannut ihossani mitään eroa, vaikka tätä olenkin käyttänyt. Sen mahdollisen eron huomaaminen toki vaatisi pitempiaikaista käyttöä ja varmaan ihan täysikokoisen tuotteen ostamista. Näitä philosophyn tuotteita toivoisinkin kuitenkin jatkossakin näkeväni bokseissa, sillä merkki on mielestäni mielenkiintoinen ja nämä ovat juuri sellaisia tuotteita, joita ei tulisi itse ostettua kaupasta.


Herbinan Energy Boost kuorintavoidehan multa löytyikin jo itseltäni, joten tätä boksista tullutta tuubia en ole avannut. Kuten taisin jo mainita, laitan tämän todennäköisesti jossain vaiheessa blogiin arvottavaksi :) Mä olen pitänyt tästä kuorintavoiteesta todella paljon. Se on yhtä aikaa tehokas, mutta silti iholle hellävarainen eivätkä kuorivat rakeet raavi ihoa. Tämä, kuten muutkin kyseisen sarjan tuotteet, tuoksuu aivan ihanalta eikä Herbina pettänyt tälläkään kertaa. Olen ollut kaiken kaikkiaan todella tyytyväinen Herbinan tuotteisiin ja näissä on hinta-laatusuhde mielestäni enemmän kuin kohdallaan. Voin lämpimästi suositella tätä kuorintaa ihan jokaiselle. Tämähän on suunnattu normaalille ja sekaiholle, mutta ei tämä omaa kuivaa ihoani ole ainakaan enempää kuivattanut. Tätä kuorintaa on ollut oikein miellyttävä käyttää ja tämä tekee kasvojen ihosta sileän ja pehmeän.


SB12 Suuvesi oli ihan kiva juttu, mutta harmittavasti vaan kovin pienikokoinen (50 ml) niin tästä ei kovin moneksi käyttökerraksi riittänyt. Suuvesi tosin kuuluu niihin tuotteisiin, joita itse en ehkä boksista odota saavani, mutta oli tämä ainakin ihan positiivinen vaihtelu niille hammastahnoille! Pidin tämän suuveden miedosta mausta ja suu sekä hengitys todella tuntuivat pitkään raikkaalta tämän käytön jälkeen. Oikein hyvä suuvesi siis kyseessä ja voisin hyvinkin harkita ostavani tätä joskus isommankin pullon :)


Cutrinin Sensitive Rescue Dry Scalp Moisturizer eli hiuspohjaan jätettävä tehokosteuttaja makasi mulla pitkään pöydällä käyttämättömänä. Tuotekuvauksen mukaan tämä ei tee hiuksista rasvaisista, mutta jostain syystä mä silti pelkäsin, että se tekisi niin. No, eipä tehnyt eli turhaan pelkäsin! Tämän olisi tarkoitus rauhoittaa hiuspohjaa ja tuote soveltuu ennen kaikkea herkälle ja kuivalle hiuspohjalle. Mä en ole oikeastaan koskaan käyttänyt mitään vastaavia tuotteita enkä oikein koe tätäkään itselleni tarpeelliseksi. En ole muutaman käyttökerran jälkeen huomannut hiuspohjassani mitään eroa, mutta toki pitempiaikaisen käytön jälkeen niitä vaikutuksiakin saattaisi alkaa huomata. Mulla nyt ei muutenkaan ole hiuspohja tällä hetkellä mitenkään erityisen kuiva, vaikka muuten iho huutaakin kuivuutta. Mun mielestä tätä on myös jotenkin kamalan vaikea levittää hiuspohjaan siten, ettei suurin osa olisi hiusten pituuksissa. En muutenkaan ole jaksanut käydä hiuspohjaani tämän kanssa läpi jakaus jakaukselta, vaan olen laittanut tätä vähän sinne sun tänne. Eiköhän tämä tule pois käytettyä, mutta en mä tästä mitenkään turhan innoissani ole. Kivan erilainen tuote kuitenkin vaihteeksi!

Boksi oli mulle itselleni pettymys ehkä siitä syystä, ettei tästä jäänyt käteen oikein mitään. Suuvesi oli nopeasti käytetty, Herbinan kuorinta multa jo löytyi, philosophyn seerumi oli vähän tylsähkö, Cutrinin hiuspohjan tehokosteuttajaa en viitsi/jaksa käyttää, sillä pärjään hyvin ilmankin eikä Lumenen rajaustussi ollut loppupeleissä mieleeni. Plussaa kuitenkin siitä, ettei boksista tällä kertaa löytynyt niitä perus kosteusvoiteita, shampoita jne. mitä yleensä! Helmikuun boksia odotellessa, toivottavasti se olisi itselleni mieluisampi :)

Herättikö boksin sisältö ajatuksia teissä? :)

8 kommenttia:

  1. Toi Herbinan kuorintavoide vaikuttaa mielenkiintoselta ja oon muuteki miettinyt pitkään minkä kasvojen kuorinnan/puhdistajan ostaisin seuraavaksi ja toi voisi olla semmonen hyvä tuote mulle! :) Iho ei oo kauheen kuiva, mutta sekaiho kylläkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että toi kuorintavoide sopisi sun iholle tosi hyvin! Testaile ihmeessä, ite oon ainakin tykännyt tosta tosi paljon :)

      Poista
  2. Harmi, ettei tuo Lumenen silmänrajaustussi sitten ollutkaan hyvä :/ Muutenkin olen edelleen sitä mieltä, että boksi oli todella tylsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mulla oli jo suuret odotukset ton rajaustussin suhteen, mutta eipä se sitten täyttänytkään niitä :/ Joo ei tästä paljon käteen jäänyt, toivottavasti seuraava boksi on mieluisampi :)

      Poista
  3. Odottelinkin innolla mielipiteitäsi tuosta Lumenen silmänrajaustussista! En tule kokeilemaan, kiitos:') Löysin itse asiassa tosi kivan linerin L'orealilta ja on kestänyt pitkään, tuun varmasti jatkossakin sen ostamaan:) On se L'oeral vaan pop!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en voi kyllä suositella tätä, vaikkei tää missään nimessä huonoin rajaustussi ollut, mitä oon testannut :) Oi vähän hienoa, että löysit hyvän eyelinerin! L'Orealin tuotteet on kyllä yleensä tositosi hyviä! :)

      Poista
  4. Kokeilin tänään tota hiuspohjajuttua, olin yllättynyt. Mullakaan ei ainakaan tietääkseni oo kuiva hiuspohja, mut toi tuntu sellaselta tosi rauhottavalta ja viilentävältä jopa. Tosi miellytävä tunne. Eikä jättäny tosiaan hiuksia rasvasen näköiseksi! Jännä tuote, en oo koskaan vastaavaa käyttänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi tosi hienoa kuulla, että sulla toi toimi tolla tavalla! :) En oo tosiaan itsekään tällaisia tuotteita ennen käyttänyt ja sinänsä siis toi on tosi mielenkiintoinen :)

      Poista

Kiitos kommentista!