maanantai 25. tammikuuta 2016

Viime viikkojen kosmetiikkauutuuksia

Joku saattaa ehkä muistaa, että mun oli tarkoitus olla tammikuu ostolakossa, mutta joo eihän se ihan niin sitten mennytkään. Alkukuu sujui hyvin ja käytin vaan saamiani lahjakortteja ja muuten ostin oikeasti tarpeellisia tuotteita (dödö, silmämeikinpoistoaine jne.) mutta oikeastaan sen Sigman sivellinsetin tilaaminen sitten pilasi koko homman. Sen jälkeen onkin tullut tehtyä ostoksia vähän siellä sun täällä, verkkokaupoissa pääasiassa, ja mun on ihan turha yrittää puolustautua sillä, että lähes kaikki tilaamani tuotteet on olleet alennuksessa. Noista on varmaan 90 % sellaisia, joita en oikeasti olisi tarvinnut, mutta jotka tilasin, koska sain halvalla ja mun teki mieli. Nojoo, se saattaa ehkä vähän vaikuttaa, että oon tosiaan ollu täällä neljän seinän sisällä puoltoista viikkoa ja oon koittanut vähän piristää itteeni sillä, että oon shoppaillut netissä. 

Mä päätin vuoden vaihtuessa, että kirjoitan tänä vuonna ylös kaikki ostamani kosmetiikkatuotteet ja lasken joka kuukauden jälkeen, kuinka paljon niihin on mennyt rahaa. Mä voin kertoa, että toi tammikuun lista alkaa olla melkoisen pitkä enkä todellakaan halua laskea kuinka monta sataa euroa oon käyttänyt tässä kuussa. Ja tätä kuutahan on vielä viikko jäljellä. No, helmikuussa uusi yritys! Suurin osa tilaamistani tuotteista on vielä tulossa, mutta katsotaan nyt mitä oon tähän mennessä saanut itselleni:


Joulukuun alussa tilasin itselleni The Body Shopilta muutaman tuotteen ja vihdoin ja viimein sain itselleni tämän Honey & Oat 3-In-1 Moisturising Scrub Maskin, joka tuli siis jälkitoimituksena mulle. Mä ehdin jo ajatella, että tätä ei lainkaan toimiteta mulle, kun siinä kesti niin kauan, mutta onneksi vihdoin sain tämän itselleni! Kyseessä on savipohjainen, hellävarainen kasvonaamio, joka on suunnattu erityisesti normaalille ja kuivalle iholle. Tuotteen sisältämät kaurajyvät kuorivat ihon hellävaraisesti, hunaja hoitaa ja kosteuttaa ihoa ja kaoliinisavi syväpuhdistaa ihon. Mä olen pari kertaa käyttänyt tätä ja tykkään todella paljon tän kauraisesta tuoksusta! Kuorintateho tässä ei ole mikään kovin hyvä, sillä kaurajyväset ovat melko pehmeitä, mutta enemmän odotankin tältä kosteuttavaa vaikutusta. Naamio tekee ihon pehmeäksi ja kosteuttaakin mielestäni ihan kivasti. Ei tämä paras mahdollinen kosteuttava kasvonaamio ole, mutta ihan kelvollinen. Maksoin tästä 16,40 €.


Hiusteni kuivat latvat kaipaavat tällä hetkellä tehokkaita silottavia ja kosteuttavia tuotteita, joten päätin tilata Sokokselta itselleni tämän paljon kehutun Schwarzkopf Professionalin BC Bonacure Repair Rescue Sealed Ends -latvasuojan. Tuotekuvauksen mukaan tämän tulisi sulkea hiuslatvat ja ehkäistä niiden haaroittuminen sekä hoitaa hiusta ja vahvistaa hiusrakennetta. Tätä on tarkoitus levittää pieni määrä hiusten latvoihin ja lopputuloksena latvojen pitäisi siis näyttää ja tuntua paremmilta. Kerran oon tätä käyttänyt ja oikein lupaavalta vaikutti! Teen tästä myöhemmin varmaan tarkempaa postausta, kun käyttökertoja on kertynyt enemmän. Tämä oli alennuksessa ja 150 ml purkki maksoi 13,90 €.


Toinen Sokoksen alesta ostamani tuote oli tämä L'Oréal Parisin Infaillible Lip Liner sävyssä 716 Timeless Volcano. Ostin tämän ruskean sävyisen huultenrajauskynän siinä toivossa, että tästä tulee hyvä kaveri tuolle mun Clarinsin ruskealle huulipunalle. Mä olen pari kertaa tätä käyttänyt ja pakko sanoa, etten oikein pidä tästä. Väri ei meinaa tarttua huuliin millään, mutta kyllä tämä lopulta hyvin onneksi pysyy. Mutta jos verrataan vaikka NYXin ja näitä L'Oréalin huultenrajauskyniä, niin NYXin kynät vievät kyllä kepeästi voiton. Käyttöön tämä pääsee, mutta aion varmasti hankkia jossain vaiheessa ruskean huultenrajauskynän myös joltain toiselta merkiltä. Tästä maksoin 5,10 €.


Tilatessani Sigman sivellinsetin, sain kaupan päälle myös tämän Lord & Berryn 20100 Matte Lipstick Intimacy -huulipunakynän sävyssä Pink. Kynän kärki näyttää hyvin kärsineeltä, mikä johtuu puhtaasti siitä, että mulla on ehkä maailman surkein teroitin näillä isommille meikkikynille. Tilauksessa on kuitenkin toinen, jonka toivon toimivan paljon tätä nykyistä paremmin. Lord & Berry oli mulle täysin tuntematon merkki ennen kuin sain tämän kynän itselleni ja totta puhuen tulihan sitä ehkä ajateltua, että plaah, mitäs mä tällasella teen. No, kuinkas taas kävikään? Ensimmäinen käyttökerta ja mä rakastuin täysin. Kynästä oikeasti lähtee väriä, se on pigmenttistä ja levittyy huulille kauniisti. IG:ssä laitoinkin jokin aika sitten kuvan mun suosikkihuulipunistani ja tämä pääsi niiden joukkoon. Tämän pysyvyys ei ole mitään ihan huippuluokkaa, mutta mua ei toisaalta koskaan oo haitannut se, että joudun päivän aikana lisäämään huulipunaa huuliini. Voipi myös olla, että näitä tuli tilattua pari kappaletta lisääkin! Aivan ihana tuote ja sävy on todella kaunis.


Feeluniquelta tilasin itselleni alennuksesta varastoon uuden ripsarin ja kyseessä on Shiseidon Full Lash Volume Mascara. Tämä nousi tosiaan mun suosikikseni, kun sain tämän vahingossa edellisen ripsaritilauksen tehtyäni, eli kerrankin tosiaan kannatti saada väärä tuote ;D Mä en kovin mielelläni maksa tästä täyttä hintaa (about 30 €) ja lähes aina ostankin uuden ripsarin, kun sen saa tarjoushintaan, vaikka juuri sillä hetkellä akuuttia tarvetta uudelle ripsarille ei olisikaan. Ripsari on kuitenkin yksi niistä harvoista meikkituotteista, joita mulla oikeasti kuluu suht nopeaan tahtiin, joten eipä tämäkään varmaan enää kovin kauaa paketissaan saa olla. Kyseessä on mun mielestä ihan huippuhyvä ripsari, joka todella antaa ripsille lisää volyymia ja myös erottelee ne hyvin. Tämä maksoi 25,25 €.

Näiden lisäksi Sokokselta tuli tosiaan tilattua arvontaan laittamani Urban Decay Naked Basics luomiväripaletti ja Lookfantasticiltä Sigma Beauty Essential Brush Kit, jotka jäävät tämän ostospostauksen ulkopuolelle.

Löytyikö joukosta tuttuja tuotteita? :)

14 kommenttia:

  1. Minunkin piti olla ostolakossa tammikuu, mutta kuinkas kävikään... Tilaus Prettyltä tuli alkukuussa ja nyt odottelen Beauty Bayn ja Kosmetik4Lessin paketteja. Häpeän... Tuo Lord&Berryn kynä näyttää ihanalta. Mistäs niitä saikaan!? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ihan hauska kuulla, etten mä ole ainut kenen ostalokko ei ihan pitänyt :D Yritetään myöhemmin uudestaan ;) Toi kynä on kyllä ihana ja Lookfantasticiltä noita ainakin saa! Omani on sieltä :)

      Poista
  2. Hah, mullakin on mennyt ostolakko ihan pipariksi. Tänään lähti tilaus britteihin ja perustelu oli se, että olisin tilannut samat jutut joka tapauksessa ensi viikolla, joten miksi odottaa :D

    Kivoja tuotteita oot löytänyt. TBS:n naamio näyttää ihan syötävän herkulliselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii innolla odottelen, mitä kivaa oot tilannut itsellesi! :) Toi naamio sekä näyttää että tuoksuu ihan syötävän herkulliselta :D

      Poista
  3. Mulla on Lord & Berryn kajalkynä, joka on vähän erikoinen! Se ei meinaa pysyä koko päivää luomilla, mutta silti se on tosi hankala poistaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuulostaa kyllä joo melko erikoiselta :D En oo itse kyllä tommoseen kajaliin törmännyt!

      Poista
  4. Mulla ei koskaan ostolakko ole kestänyt.. Tai no on joskus, mutta ei niin kauan mitä tarkoitus oli :D Nämä sun kaikki ostokset kuulostaa hyvältä ja voe voe, sun blogi on kyllä vaarallinen paikka! Tulee nimittäin kauhea himo avata erilaiset nettikaupat ja alkaa shoppailemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kesti mun edellinen, mutta sen jälkeiset yritykset on jääneet nimenomaan yrityksiksi.. :D Haha se on kosmetiikkapostausten varjopuoli, kun alkaa heti tehdä mieli ostaa itsekin kaikkia ihania juttuja!

      Poista
  5. Joo ostolakko on niin vaikea saada kestämään :D kun halvalla saa niin yleensä tulee tilattua...hups. mutta kivoja meikki löytäjä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep oot ihan oikeessa Viivi :D Kiitos, mäkin tykkään! :)

      Poista
  6. Sä oot vissiin aika rikas? :) Tai kun sulla on varaa ostaa jatkuvasti kalliita meikkejä yms. Tienaatko paljon töissä vai ootko opiskelija vielä? :) Anteeksi jos menee liian henkilökohtaiseksi, ymmärrän jollet haluu puhuu raha-asioistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyn töissä joo, opinnot päätty mulla nyt vuoden vaihteessa :) Tykkään ostella kosmetiikkaa ja välillä vähän kalliimpaakin sellaista, mutta tää nyt onkin mulle siis harrastus mihin tykkään panostaa :) Toistaiseksi ainakin se on mahdollista myös taloudellisesti, mutta en mä siis itseeni rikkaaksi kutsuisi missään nimessä :D

      Poista
  7. Tulee aina kauhee shoppailu himo kun lukee näitä sun postauksia :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mulle käy ihan samoin kun luen blogeista kosmetiikka- ja ostospostauksia :D

      Poista

Kiitos kommentista!