torstai 10. maaliskuuta 2016

Konjac Sponge


Ostin tammikuussa itselleni elämäni ensimmäisen Konjac Spongen ja lupasin kirjoittaa myöhemmin postauksen tuosta kasvojenpuhdistussienestä ja kertoa mitä olen siitä tykännyt. Oma Konjac sieneni on suunnattu erityisesti kuivalle, herkälle ja ikääntyneelle iholle ja näitähän löytyy siis toki myös muille ihotyypeille. Yhden sienen käyttöikä on noin 1-3 kuukautta ja maksoin omastani vähän alle 10 euroa. Nyt olen reilun kuukauden ajan tämän sienen omistanut ja täytyy sanoa, että alkuinnostuksen jälkeen olen ollut todella laiska käyttämään tätä ja sekin ehkä kertoo paljon siitä, kuinka hyödylliseksi olen tämän kokenut.


Ensimmäisessä kuvassa sieni on kuivunut edellisen käyttökerran jälkeen ja silloinhan se on juurikin tuollainen kova ja korppumainen. Sieni on tarkoitus kastaa läpimäräksi veden kanssa, mikä tekee siitä taas pehmeän ja käyttökelpoisen, kuten toisessa kuvassa näkyy. Kosteana sieni on hyvinkin pehmeä ja tuntuu iholla miellyttävältä eikä yhtään karkealta. Sienestä löytyy myös tuollainen langan/narunpätkä, josta sen saa kätevästi ripustettua kuivumaan käytön jälkeen. Konjac sientä on mahdollista käyttää yksinään ihonpuhdistuksessa tai sen viimeistelyssä, kun kasvot on ensin puhdistettu puhdistusaineella. Lisäksi sieni on oivallinen puhdistusaineen kanssa, jolloin kasvolle levitetään putsaria ja sienen kanssa sitten pestään kasvot puhtaiksi. Jostain olen lukenut, että joillekin riittää kasvojen puhdistukseen ja meikinpoistoon pelkästään tämä sieni, mutta mä en kyllä todellakaan lukeudu siihen kastiin. Yksinään tämä ei puhdista mun ihoani juuri lainkaan enkä missään nimessä voisi edes harkita jättäväni putsaria pois, jos ihollani on meikkiä.


Mä olenkin tykännyt yhdistää tämän putsariin, eli pesen kasvoni puhtaaksi meikeistä ja muista epäpuhtauksista käyttäen sekä putsaria että Konjac sientä yhdessä. Monesti tosin käytän tätäkin tapaa vain ihonpuhdistuksen viimeistelyyn, eli olen ensin pessyt kasvoni toisella putsarilla ja loput meikkijämät putsailen sitten pienellä määrällä toista putsaria ja Konjac sieni toimii siinä sitten apuna. Mullahan on tosiaan tapana käydä kasvoni meikinpoiston jälkeen läpi vielä joko miselliveden, kasvoveden tai Nivean Gentle Cleansing Creamin kanssa. Silloin kun valintani on tuo Nivean putsari, käytän monesti apuna Konjac sientä. Viime aikoina olen tosin usein mennyt sieltä, missä aita on matalin ja putsannut kasvoni miselliveden kanssa, joten myös Konjac sieni on jäänyt melko vähälle käytölle.


Mitään vikaa mä en sinänsä ole tosta sienestä löytänyt. Se ei ole kuivattanut mun ihoani tai aiheuttanut minkäänlaisia reaktioita, mutta toisaalta eipä se mitään muutakaan ole tehnyt. En ole huomannut ihossani minkäänlaista eroa, vaikka käytin sitä alkuun lähes parin viikon ajan ihan päivittäin. Voisin siis sanoa, että ihan kiva tuote, mutta en mä uudestaan välttämättä lähtisi ostamaan. Konjac sienen kanssa on miellyttävää putsata kasvot, mutta en kyllä päivittäin tuota sientä enää jaksa käyttää, kun ei siitä mitään varsinaista hyötyä ole ollut. Lähdin testaamaan tätä tuotetta aika avoimin mielin enkä oikeastaan osannut odottaa mitään, joten en mä tähän pettynytkään ole. Konjac sieni on varmasti aivan loistava tuote joillekin, mutta mä en kokenut tätä kovinkaan kummoiseksi.

Löytyykö teiltä Konjac sieni? Mitä olette tykänneet siitä?

18 kommenttia:

  1. Juttuja oon kyl kuullut mutten oo koskaan viel uskaltautunu kokeilemaan :D Pitäs varmaan give a try!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa koittaa! Noi ei oo pahan hintasiakaan ja toisilla noi toimii todella hyvin :)

      Poista
  2. Mulla on ollut aiemmin konjacsieni Ecotoolsista ja nyt The Konjac Spongelta ja täytyy sanoa, että tykkäsin Ecotoolsin versiosta enemmän. Se oli pehmeämpi ja vähän nuljakkaampi, joten mielestäni sitä oli miellyttävämpi käyttää. Koska en ole tästä merkistä tykännyt yhtä paljon, on käyttö vähän jäänyt. Se näissä Kojac Spongen sienissä on parempaa, että niissä on tuo naru. Toisaalta sellaisen saisi itsekin laitettua siihen Ecotoolsin sieneen. The Konjac Sponen sientä en osta enää uudelleen, mutta Ecotoolsia saatan vielä harkita. Mäkin tykkään käyttää Konjac-sientä ihon puhdistuksen apuna puhdistustuotteen kanssa, mutta en tosiaan ole huomannut sen tekevän mitään ihmeitä ihooni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin ehkä jossain vaiheessa itsekin testailla vielä tota Ecotoolsin versiota :) Se narun laittaminen ei varmaan kovin iso homma olisi, mutta onhan toi ihan kätevää, kun tosta se naru löytyy jo valmiina :D Joo toi sieni on ollut ihan kiva lisä ihonpuhdistuksessa :)

      Poista
  3. Mä en myöskään oikein innostunut näistä. Mieluiten ihan käsin hieron puhdistusgeelin ihoon kuin käytän sientä, joka pitää kuitenkin aina välillä vaihtaa uuteen ja kuivattaa huolella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsin se homma tosiaan hoituu kivasti ja helposti, mutta ihan miellyttävää se putsarin levitys on sienenkin kanssa mun mielestä :)

      Poista
  4. Täältä on löytynyt monta Konjac sientä ja ensin sitä jaksoi käyttää päivittäin, mutta sitten jotenkin sen vaan unohti. Tykkäsin siitä kyllä ja koin sen ihan hyväksi iholleni, mutta en ilmeisesti niin hyväksi ettenkö voisi ilman olla. Paitsi nyt alkoi mietityttämän pitäisikö taas hommata se :D Ja mitä tohon putsaamiseen tulee niin mä en itse siihen uskonut, että se poistaisi meikin ilman mitää tuotetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo munkin innostus laantui melko nopeasti ton kanssa :D Kannattaa ehdottomasti taas hankkia, jos koit sen hyväksi ihollesi! Jeps mun meikit ei ainakaan ton sienen kanssa lähteneet, mutta onhan se ihan hienoa, jos joillain lähtee :D

      Poista
  5. Mä en ookaan edes kuullut tollasesta sienestä! :D Vaikuttaa kyllä vähän sellaselta tuotteelta mille mulla ei ois oikein käyttöä, mutta mielenkiintosta lukea sun mielipide siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en oikeen kokenut tätä itselleni tarpeelliseksi, mutta tulipahan testattua, kun niin monet on näitä kehuneet! :)

      Poista
  6. Toi sieni vaikuttaa hyvältä! :) En oo koskaa ite käyttänyt tollasta, mutta joskus lukenut siitä. Mä ite olisin varmaan myöskin laiska käyttämään, oon vähä taipuvainen semmoseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mä oon myös tällasissa jutuissa välillä aika laiska :D Mutta testaile ihmeessä näitä sieniä, jos joskus tulee siihen tilaisuus! :)

      Poista
  7. Mä olen käyttänyt jo pitkään Konjac-sientä aamupuhdistuksessa ilman mitään aineita. Siihen se on mun mielestä mainio :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi hei kiitos vinkistä, tolla tavalla en ookaan tota vielä testannut! :)

      Poista
  8. En oo koskaan ennen kuullut tosta sienestä tai nähnyt missään! :D Jännä tuote.

    ♥ Sini | myblog-bysini.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi oli joku aika sitten tosi kovassa huudossa, mutta mullakin kesti tosi kauan ennen kuin päätin ostaa tollasen testiin! :)

      Poista
  9. Alussa käytin sientä, mutta lopulta laiskistuin ja en enää ole hankkinut sitä. Vedellä läträäminen ei ole koskaan ollut lempi puuhaani ja sitä joutui aina tekemään reippaasti noiden konjacsienien kanssa jonkun ajan päästä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no mua on myös välillä ärsyttänyt, kun sen veden kanssa saa tosiaan läträtä melko kauan ennen kuin toi sieni on kauttaaltaan märkä :D En taida itsekään hankkia enää toiste, ainakaan tätä merkkiä :)

      Poista

Kiitos kommentista!