lauantai 23. huhtikuuta 2016

My 5 Must Have Makeups

Moikka! Kerroinkin jo tämän postauksen yhteydessä, että aion tehdä piakkoin postauksen meikeistä, jotka ovat tällä hetkellä itselleni niitä "must have" -tuotteita. Jätin postauksesta pois ihan ne kaikkein tavallisimmat perustuotteet (meikkivoide, ripsari yms.), jotka ovat mulla käytössä aina ja sen puoleen mulle ihan pakollisia. Keskityin tässä postauksessa niihin tuotteisiin, jotka ovat jostain syystä nyt lähiaikoina pompanneet suosiooni ja joista on tullut hyvinkin keskeisiä meikissäni.


1. Ruskeansävyiset huulituotteet. Hieman syksyistä, tiedän kyllä, mutta mä oon vaan nyt menettänyt täysin sydämeni näille erilaisille ruskeansävyisille huulituotteille. Kaikki lähti Clarinsin Rouge Eclat huulipunasta, jonka ostin sävyssä Chestnut Brown. Mun mielestä mulle sopii tollanen rusehtava huulimeikki. Ostin jokin aika sitten muutaman theBalmin huulikiillon, joista kaksi oli enemmän tai vähemmän ruskean sävyisiä ja tuokin kaksikko on ollut käytössä todella paljon. Ajattelin koittaa nyt jatkossa keskittyä vähän kesäisempiin sävyihin huulillani, mutta syksyn taas tultua aion kyllä ehdottomasti hankkia useampia rusehtavia huulipunia.


2. Anastasia Beverly Hillsin Contour Cream Kit. Kasvojen varjostaminen ja korostaminen erilaisilla väreillä on jo jonkin aikaa ollut pinnalla ja sen huomaa myös siitä, että tällaisia paletteja löytyy nykyään vähän joka merkiltä. Multa löytyy näitä kolme kappaletta ja ehdoton suosikkini näistä on tämä ABH:n voidemaisia värejä sisältävä paletti. Nykyään kasvojen korostaminen ja varjostaminen näiden värien kanssa kuuluu ihan mun arkimeikkiinkin. Ainoastaan niinä päivinä, kun tiedän meneväni esim. töiden jälkeen suoraan salille, en tee sen kummempia varjostuksia kasvoilleni ja meikki on muutenkin silloin todella kevyt. Tämä paletti on aivan mahtava ja värit todella pigmenttisiä, mutta silti helposti häivytettäviä. Paletin vaaleimmat värit ovat todella vaaleita, joten veikkaan, että mun pitää hankkia itselleni kesäksi tästä paletista toinen vähän tummempi versio.


3. Highlighter. Mulla on ollut käytössä highlightereita jo pitemmän aikaa, mutta vasta tässä reilun puolen vuoden aikana olen innostunut niistä enemmänkin ja nykyään sipaisen käytännössä aina jotain highlighteria ainakin poskiluiden päälle sekä nenänpäähän. Suosikkihighlighterini ovat theBalmin Mary-Lou Manizer ja Voyage Palette Vol 2.:sta löytyvä highlighter, jonka nimi on Kuwakaribisha. Too Facedin Sweetheart Beadseja käytän, kun haluan hennomman ja kaikin puolin kevyemmän lopputuloksen.


4. Eyeliner. Kauneusblogeissa on jo jonkin aikaa pyörinyt haaste omasta tunnusmeikistä. Itse en ole haasteeseen tarttunut ihan siitä syystä, että mun meikillä ei mun mielestä ole kuin yksi oikeasti mulle tunnusomainen piirre ja sehän on kissamaiset rajaukset silmissä. Eyeliner on mulle hyvinkin perusjuttu eikä todellakaan mikään uusi suosikki, mutta pakko se oli tähän postaukseen nostaa. Ne kerrat, kun teen silmämeikin ja jätän rajaukset väliin, on todella harvassa. Arkimeikkini sisältää ne rajaukset oikeastaan poikkeuksetta. Ainoastaan joskus, jos laitan juhlavamman silmämeikin kanssa oikein tuuheat ja näyttävät tekoripset, olen jättänyt ne rajaukset pois, sillä ne ripset korostavat silmiä muutenkin niin paljon. Mulla on muutenkin aika isot silmät, mutta noi rajaukset korostaa mun silmiä omasta mielestäni vielä enemmän ja saa ne näyttämään isommilta. Meikissä silmämeikki onkin monesti se, jota haluan korostaa.


5. Kulmageeli. Vaha tai geeli, se on sinänsä aika sama millä nimellä noita haluaa kutsua, kun samaan asiaan ne on kuitenkin tarkoitettu! Mä sain itse asiassa ensimmäisen kulmien muotoiluvahani viime syyskuussa LivBoxista ja ensimmäisestä käyttökerrasta lähtien olen sellaista käyttänyt aina, kun olen kulmani meikannut. Sitä ennen mulla oli ollut vain kiinteitä vahoja, joita en oikein koskaan osannut/jaksanut käyttää, mutta tällaiset harjan kanssa levitettävät ovat todella käteviä ja mulle nykyään ihan pakollisia. Multa löytyy yhä edelleen tuo LivBoxista tullut Lumenen Eyebrow Shaping Wax sävyssä 3 Vaaleanruskea sekä viime kuussa ostettu Lumenen Eyebrow Fixing Gel, joka on väritöntä. Molemmista pidän ja molemmat ajavat asiansa oikein hyvin ja kulmat saa kuriin näiden tuotteiden avulla todella näppärästi.

Haluan myös kiittää teitä kaikkia ihanista tsemppausviesteistä, jotka kirjoititte edelliseen postaukseen ♥ Työtahti tosiaan helpotti torstaina, mutta sama meno jatkui valitettavasti jo perjantaina.. No, mun osalta eilinen päivä päättyi jo vähän aiemmin, sillä varmaan noin 1,5 h ennen työvuoron loppua multa lähti ääni. Pikkuhiljaa se oli siinä päivän mittaa muuttunut käheämmäksi, kurkku sattui ja yskitti, mutta lopulta multa ei tullut enää kuin pientä pihinää. Eilen illalla ääni palautui hieman, mutta tänään oon taas vaan pihissyt. Nyt täytyy koittaa olla viikonloppu puhumatta ja toivottavasti ääni olisi kunnossa taas maanantaina! Pelottaa meinaan ihan älyttömästi, että mulla on joku kurkunpääntulehdus ja lääkäri määrää mut puhekieltoon ja multa menee mm. vappu sivu suun sellasen takia :D

Mitkä ovat teidän must have meikkinne? :)

6 kommenttia:

  1. Mä olinkin jo odottanut tätä postausta! Meillä on ainakin pari yhteistä suosikkiakin :) Mulle sellaisia must have meikkejä ovat hyvät meikkipohjan tuotteet ihan pohjustajasta puuteriin, kulmakynä, matta aurinkopuuteri ja klassisen vaalea highlighter (theBalmin Bahama Mama ja Mary-Lou), ripsari tai irtoripset, vaalea rajauskynä vesirajaan, punainen huulipuna ( tiedät kyllä mikä :'D ) ja nude huulikiilto. Ja mulle nude on yhtä kuin rusehtava, meinaan tuo theBalmin GRRR! Se on ehkä mun suosikkihuulikiilto ikinä :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kerroit, mitkä sulle on noita must have tuotteita! Samoja juttuja löytyy aika pitkälti multakin :) Mun on kyllä pakko päästä testaamaan toi sun hehkuttama NYXin punainen huulipuna :D Mun olisi tarkoitus mennä ensi viikolla vihdoin ja viimein katsomaan mitä NYXin meikkejä tuolta Sokokselta löytyy ja nappaan kyllä ehdottomasti ton mukaani, jos sitä siellä myydään ;) theBalmin GRRR! on niin ihana, toi on ehdottomasti munkin suosikkihuulikiiltoni<3

      Poista
  2. Heii onko nuo theBalmin huulikiillot millaisia? Kestääkö hyvin huulilla ja onko tahmaisia? :D Mulla ei oikeastaan mitään must have meikkejä, paitsi kulmat on aina oltava kunnossa koska näytän muuten zombilta haha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mähän en siis normaalisti tykkää yhtään käyttää huulikiiltoja, mutta noi theBalmin kiillot on vieneet mun sydämen :D Ne säilyy huulilla tosi hyvin, varsinkin toi tummempi noista kahdesta ja kolmas, fuksian sävyinen huulikiilto, jota ei tossa kuvassa ole. Itse kiilto kuluu päivän aikana pois (eikä kestä syömistä tai juomista pahemmin), mutta se pohjalla oleva väri pysyy huulilla ihan superhyvin. Noi on kyllä vähän tahmaisia, mutta ei todellakaan niin pahasti kuin huulikiillot yleensä!

      Kulmat on varmaan sellanen osa meikkiä, minkä tosi monet aina meikkaa :D Varsinkin jos omat kulmat sattuu olemaan tosi vaaleet, ohuet tai omasta mielestä hassun malliset. Kulmat on munkin ihan pakko laittaa kuntoon aina meikatessa! :D

      Poista
  3. Mä oon niin surkea laittamaan eyelineria, ettei oo pitkään aikaan tullut käytettyä :( Pitäis kyllä taas alkaa opettelemaan ja käyttämään aikaan siihen :) Ja toi kulmageeli on tosiaan tosi hyvä tuote, tykkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan! :) Ja ainahan sanotaan, että harjoittelu tekee mestarin ja tossa asiassa se ainakin pitää paikkansa ;D Harjoitusta vaan ja kohta huomaat, että se sujuu sulta tosi näppärästi<3 Niin on, ihan paras! :D

      Poista

Kiitos kommentista!