maanantai 6. kesäkuuta 2016

What a Mess


Pitempään mun blogia lukeneet tietääkin, että mä tilaan aika paljon kosmetiikkaa netistä. Tähän mennessä mulle ei ole oikeastaan sen suurempia ongelmia seurannut noista tilauksistani, oon aika hyvin saanut kaikki paketit perille enkä juurikaan oo joutunut oleman yhteydessä nettikauppojen asiakaspalveluun. Pari kertaa mulla on paketti hävinnyt matkalla, mutta nekin on olleet vaatekauppoihin tehtyjä tilauksia. Tai nojuu, kerran yksi mun kosmetiikkatilaus lähetettiin Slovakiaan tai Sloveniaan, en nyt kuollakseni muista kumpaan maahan. Koska mä nyt yllättäen en siellä sattunut asumaan ja yhteydenotto ko. kauppaan oli mahdollista tasan soittamalla (enkä tiedä millä kielellä olisin joutunut puhelun puhumaan..) jäi yhteydenotto välistä enkä ikinä saanut niitä meikkejä enkä myöskään rahojani takaisin. Ja ei, en ollut laittanut asuinmaatani väärin, sillä sitä ei tilausta tehdessä edes kysytty. En tiedä mistä ne keksi ton maan, sillä sinne kauppaan mentäessä piti valita, mistä maasta on ja tasan tarkkaan klikkasin kyllä sen Suomen sieltä. Lopulta paketti siis palautui lähettäjälle, kun en sitä koskaan hakenut enkä saanut rahojani takaisin, koska en palauttanut pakettia takaisin heille riittävän pian :D Kyllähän se ketutti kun huomasin, ettei kyseiseen verkkokauppaan voinut laittaa sähköpostia eikä siellä ollut mitään palautteenantolomaketta. Mä luulin, että tällä vuosikymmenellä sellainen olisi ihan joka paikassa, mutta eipä näköjään ollut.

No mutta palataanpa takaisin postauksen varsinaiseen aiheeseen! Eli mä tilasin Lookfantasticilta itselleni sen paljon kehutun Fudgen hopeashampoon ja lisäksi myös Cliniquen silmänympärysvoiteen. Hain paketin postista ja päällä komeili Postin lisäämä lappu, että he ovat havainneet pakettini sisällössä vaurion. Joo niin havaitsin minäkin - somaa violettia paketin parissa reunassa sen ulkopuolella. Tiesin jo ennen paketin avaamista, mistä se violetti väri oli siihen tullut ja pelkäsinkin, kuinka pahasti se hopeashampoo on sinne vuotanut.


Avasin paketin ja ihan kiitettävästi sitä oli tuolta valunut. Ton shampoopullon pumppuosa ei ollut tiiviisti tossa kiinni ja vaikka siinä oli tollanen kuplamuovisuoja päällä, oli sitä shampoota totta kai silti vuotanut sieltä pullosta. Mikään ei siis ollut rikki vaan tota ei oltu yksinkertaisesti vaan suljettu tiiviisti, mikä mahdollisti tämän kaiken. Totta kai ton sy-voiteen pahvipakkauskin oli tahriintunut, mutta se nyt ei mua sen kummemmin haitannut, kun se itse purkki tuolla sisällä oli ihan puhdas ja kädet saa aina pestyä.


Nappasinkin tosiaan pikaisesti nämä kuvat ja otin yhteyttä Lookfantasticin asiakaspalveluun ja näpyttelin sinne viestiä kuvien kera. Seuraavana päivänä sain vastauksen, jossa he lupasivat hyvittää mulle 30 % tuotteen hinnasta, jos se sopii mulle. Ihan reilua mun mielestä, koska eihän toi tuota kokonaan ollut valunut pois ja pullo itsessään oli ihan ehjä ja tuote sinänsä siis käyttökunnossa. Viestissä sanottiin selvästi, etten saa vastata siihen kyseiseen viestiin, sillä se on automaattisesti lähetetty eikä vastaus menisi heille perille. Jouduin siis sen vastausviestini lähettämään taas sieltä nettisivujen kautta ja taas klikkailemaan mitä tilausta ja mitä asiaa viestini koskee, mikä pikkusen ärsytti siinä vaiheessa. Joo, ymmärrän noiden automaattisten viestien käytön, mutta jotenkin toi tehtiin mun mielestä vähän turhan hankalaksi. Tai sitten mä oon vaan vaativa :D En oo tota hyvitystä vielä itselleni saanut, mutta luotan kyllä saavani rahat tililleni pikimmiten. Kirjoittelen sekä tosta hopeashampoosta että sy-voiteesta myöhemmin ostospostauksen yhteydessä, mutta halusin näin maanantain kunniaksi jakaa teille tämän pienoisen tarinan :)


Kertokaa ihmeessä oletteko te saaneet virheellisiä tai vaurioituneita paketteja netistä tilatessanne? 

16 kommenttia:

  1. Onpahan sotku! Luulisi noinkin isolla firmalla olevan varaa antaa parempi hyvitys, edes 50% hinnasta pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli tästä itse asiassa heti mieleen se sun Vice 4, mistä sait ihan mahtava hyvityksen feeluniquelta! :) No mutta onhan tääkin tietty parempi kuin ei mitään :D

      Poista
  2. Voihan kökkö :( Muakin tommonen harmittais, onhan sotkusta pakkausta jo vaikee kuvaa blogiinki ;) Toivottavasti Fudgen hopeashampoo ei tuota muuten pettymystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä aika nopeesti tulikin mieleen, että ei hitto enhän mä voi kuvata näitä blogiin, kun noi on tossa kunnossa :'D Noo, onneksi ton pullon sai putsattua! Kerran oon testannut tota Fudgea ja oikein hyvältä vaikutti :)

      Poista
  3. Muutamaan otteeseen on sattunut hajonneita lakkapulloja, mutta sieltä on sitten saanut aina uuden tilalle (Ebayssa ovat tarkkoja palautteista, ettei vaan anna huonoa palautetta :D). Jotenkin tuntuu, että Lookfantastic on alkanut pehmustelemaan enemmän kuin aiemmin. Joskus oli tasan nolla pehmustetta/paperia tms. Pahvilaatikot on tosin aina ottaneet osumaa, samoin Asoksen ja BeautyBayn paketit on aina lytyssä, onneksi sisältö on usein ehjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ebayssa varmaan joo on aika tarkkaa toi juurikin sen palautteen takia :D Toi pehmusteiden suuri määrä on kyllä erittäin hyvä, se sentään ehkäisee niiden tuotteiden rikkoutumisen, vaikka se pahvilaatikko itsessään olisikin vähän huonommassa kunnossa!

      Poista
  4. Eeikä, vähä huono juttu kun et saanut rahojasi takaisin tossa aikasemmassa tapauksessa :/ Olisit vaan rohkeesti soittanut ja pyytänyt vaikka sähköpostiosotetta :D Ihme kyllä jos ei oo mahdollisuutta muuhun kun soittamiseen :o Harmi toi hopeeshampoo, onneksi ei mennyt koko pullo! Ja saat kuitenkin vähän hyvitystä, munkin mielestä kyllä 50% olisi ollut hyvä, mutta onhan tuo 30% parempi kun ei mitään :) Edelleen oon sitä mieltä, että hyvä kun julkaiset myöskin näitä huonoja juttuja kosmetiikasta yms!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mieli kyllä teki, mutta en millään jaksanut ruveta säätämään sen kanssa :D Ja se homma toimi muistaakseni vielä siten, että mun olisi pitänyt näpytellä puhelinnumeroni sinne nettisivuille ja he sitten olisivat soittaneet mulle. Pelotti muutenkin, millaset puhelinlaskut tollasesta touhusta tulis :'D Kieltämättä mäkin olisin toivonut vähän parempaa korvausta, mutta kyllä mä tohonkin tyydyn :) Kiva kuulla, kiitos palautteesta!

      Poista
  5. En tiedä mikä postilla nykyään mättää, mutta mä haen joka viikko varmaan pari pakettia postista ja tuo vahingoittunut-tarra on tullut tutuksi. Onneksi kyseessä on ollut vain paketin repeäminen/ryttääntyminen, ja sisältö ei ole ollut hajalla. Mutta silti aina pelottaa avata laatikko ja katsoa onko tuotteet ehjät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla myös melkein joka kerta paketit repsottaa tai on kolhiintuneita. LivBoxejakin muutaman kerran oon saanut sellasessa kunnossa, että on oikeesti pelottanut onko sisältö ihan murskana, kun niitä paketteja nyt ei ole sisältä vuorattu mitenkään kovin hyvin.. Tiedä sitten missä vaiheessa kuljetusta ne on tollaseen kuntoon päässeet!

      Poista
  6. Hyvä et korvasivat, mut oisin silti ite ehkä halunnut vähän enemmän kuin vaan 30%, koska onhan toi nyt aika paha moka! Mulla on nettitilailut mennyt aina ihan putkeen, kerran Nellystä sain selvästi käytetyt rintsikat, oli tahroja ja kaikkea. Eivät luvanneet korvata mitään, sanoivat vain että jos ei kelpaa niin palauttamaan vaan (joka maksoi sen postareiden hinnan >8( )

    Tosi kurjia ylläreitä tollaset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin mäkin halunnut, mutta en jaksanut alkaa siitä kinaamaan ja päätin tyytyä tohon, mitä he tarjosivat :D On se parempi kuin ei mitään! Mulla on Nellystä pari ihan superhuonoa kokemusta ja viime kesänä meinasin lopettaa kyseisestä puljusta tilaamisen kokonaan, kun otti niin paljon päähän se touhu siellä. Myivät esimerkiksi samaa paitaa kahdella eri hinnalla. Eroa oli ihan reilusti, tyyliin toinen oli 15 e ja sama paita 30 e toisen mallin päällä ja se 30 e paita oli vielä kaiken lisäksi muka alennuksessa :D Olin ite tietenkin tilannut sen kalliimman ja ton toisen paidan bongattuani otin yhteyttä sinne asiakaspalveluun ja sieltä todettiin vaan, että kappas käynyt tällainen moka. Ei puhettakaan, että olisivat hyvittäneet mulle sitä erotusta tai mitään. No, oma mokahan toi toisaalta oli, kun en kolunut koko valikoimaa läpi :D

      Poista
  7. Huh mikä sotku :o mullaki tuli juuri paketti jossa oli vahingoittunut tarra - taitaa olla nykyään joka toisessa paketissa.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tommonen on aina kurjaa :/ Varsinkin kun jos se paketin sisältö on mennyt rikki niin mistäs sitä tietää onko se lähtenyt rikkoutuneena sieltä kyseisestä kaupasta vai mennyt rikki kuljetuksessa/postin käsittelyssä.

      Poista
  8. Voi hitto! :( Itselleni ei ole tainnut vielä koskaan tulla vioittunutta tuotetta postissa, tai sellaista mikä olisi avautunut. Tosi inhottavaa että tuon hopeashampoon kanssa kävi noin, mutta hyvä jos sitä kuitenkin pystyy vielä käyttämään eivätkä kaikki shampoot ollut valunut ulos :) Miun mielestä juuri tuollaisissa reklamaatiotilanteissa määritellään hyvinkin pitkälti se kaupan/nettikaupan palvelun taso, ja jos viestin lähettäminenkin (tai tässä tapauksessa siihen vastaaminen) on tehty noin hankalaksi, niin silloin pitäisi jo miettiä mitä voisi parantaa :) Innolla kuitenkin jo odotan arvosteluasi tuosta hopeashampoosta, olen itsekin vakavasti harkinnut sen ostoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kieltämättä kädet vähän värjäytyneet violeteiksi, kun ton paketin kanssa aloin puuhastella :D Ei sieltä varmaan loppupeleissä kovin paljon sitä ollut tullut ulos, vaikka aika vaikeahan sitä määrää on tossa kohtaa enää arvioida :) Mä oon ihan samaa mieltä tosta ja nykypäivänä kaupat ei voi ylipäätään mun mielestä oikein olla sillä asenteella, että mitäs tosta yhdestä asiakkaasta. Somessa leviää nykyään niin nopeesti kaikki tollaset jutut ja sen yhden asiakkaan saama huono palvelu saattaa lopulta tulla sille kaupalle aika kalliiksi!

      Kirjoittelen varmaan viikonloppuna tosta hopeashampoosta muiden ostosten esittelyjen yhteydessä :)

      Poista

Kiitos kommentista!