keskiviikko 3. elokuuta 2016

Blogimiitti Helsingissä 30.7.


Moi! Kuten otsikostakin voi päätellä, mä osallistuin lauantaina elämäni ensimmäiseen blogimiittiin, joka järjestettiin Helsingissä Hesperian puistossa piknikin muodossa. Blogimiitin takana toimivat ihanat Linda ja Sofia, ja päivä alkoi mun osaltani klo 7.00 herätyskellon soidessa ja lähtöön valmistautuessa. Mun osaltani koko touhua hankaloitti se, että mun olisi pitänyt pyrkiä suojautumaan noiden antibioottien takia auringonvalolta mahdollisimman hyvin ja Helsinkiin oli totta kai luvattu lämmintä ja aurinkoista ilmaa. Kiirehän mulle lopulta tuli ja aikaa vaatteiden lopulliseen valitsemiseen jäi about 15 minuuttia ja siinä ajassa piti myös ehtiä pakkaamaan laukku ja ties mitä muuta, joten aika nopeastihan ne vaatteet tuli sitten valittua ja vedettyä päälle :D Kuuma tuli, mutta lämmin taisi olla kaikilla muillakin miittiin osallistuneilla, vaikka isolla osalla oli päällään jokin ihanan kesäinen hame :)

Mun juna oli Helsingissä vähän ennen puolta kahtatoista ja asemalla mua odottivat Tuuli ja Linda. Pakko myöntää, että mua jännitti ihan kamalasti, mutta pikkuhiljaa aloin rentoutua tytöt nähtyäni ja kumpikin osoittautui kyllä juuri niin ihaniksi persooniksi, mitä olin heidän blogiensa perusteella ajatellutkin! Käytiin pikaisesti syömässä, piipahtamassa Lushin liikeessä ja ruokakaupassa ja sen jälkeen otettiinkin suunnaksi Hesperian puisto, jossa Sofia jo odottelikin ja auteltiin Tuulin kanssa Lindaa ja Sofiaa laittamaan paikat kuntoon. Sen jälkeen jäätiinkin odottamaan muita tyttöjä ja kohta meitä olikin siellä sitten 14.

Ylärivi: Linda, Niina, Jasmin, Jenni, Emilia, Viivi, Kata, minä, Jenna
Alarivi: Laetitia, Maria, Inka, Tuuli
Osan blogeja olin lukenut jo pitkään, mutta osaan olin tutustunut pikaisesti vasta nyt ennen miittiä ja oli ihan mahtavaa päästä juttelemaan ja tutustumaan paremmin näihin neitokaisiin. Kaikkien kanssa en pahemmin ehtinyt juttelemaan, mutta kaikki vaikuttivat kyllä aivan ihanilta ihmisiltä. Jotenkin tuntui ihan mahtavalta päästä vihdoin juttelemaan kasvotustenkin sellaisten ihmisten kanssa, joiden blogeja on seurannut hyvässä lykyssä jo ties miten pitkään! Huomasi kyllä, että liikkeellä on nimenomaan bloggaaija, sillä kamerat olivat kovassa käytössä ja kuvia tuli napsittua vähän kaikesta ja kaikista ;D Hauskaa, kun mä en oo tottunut tolla tavalla kuvailemaan ja mulla itse asiassa kamera pysyikin aika pitkälti laukussa, mutta oli kyllä hauska katsella muiden kuvailuja :)

Piknikin ruokaherkut koostuivat eväistä, jotka kaikki osallistujat olivat tuoneet mukanaan - joukossa oli niin hedelmiä ja marjoja kuin ruissipsejä, keksejä ja karkkeja. Syötävää oli riittävästi ja taisi sitä jäädä aika paljon ylikin. Juomapuolesta vastasi Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, joka sponsoroi meille Pore pöytävettä, Limone limettilimonaadia sekä Le Pom hedelmälimonaadia. Kiitos Laitilalle ihanista ja herkullisista juomista!


Mukaan lähti myös ihan mahtavat goodie bagit ja oonkin tästä sisällöstä aika innoissani! Joukosta löytyi muutamia entuudestaan tuttuja tuotteita, mutta iso osa näistä oli mulle uusia ja oikein kiinnostavan oloisia :) Mukaan mahtui niin kosmetiikkaa kuin pientä syötävääkin ja tällaiselle kosmetiikka-addiktille sisältö oli kyllä ihan huippu! Näistä kaikista on tulossa piakkoin myös tarkempi esittely-/arvostelupostaus, joten pysykäähän kuulolla ;)

Kaiken kaikkiaan päivä oli mun mielestä oikein onnistunut ja suurkiitokset siitä kuuluvat ehdottomasti Sofialle ja Lindalle, jotka tämän kaiken mahdollistivat! Musta kyllä paistoi varmasti kilometrien päähän se, että oon tosi ujo uusien ihmisten kanssa, mutta uskoisin seuraavan kerran sujuvan jo rennommissa merkeissä, kun toivottavasti pääsen uudemmankin kerran näitä miittiin osallistuneita neitoja näkemään :) Kiitos teille kaikille, oli ihan mahtava päästä näkemään ja saada tutustua teihin ♥

20 kommenttia:

  1. Ei kyllä olisi uskonut, että sun asu oli kiireessä napattu päälle - näytti nimittäin tosi hyvältä ja sopi sulle todella hyvin ♥ Oli ihana nähdä, toivottavasti tulee törmäiltyä vielä uudestaankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo toi asu oli tollanen, mikä on tässä viime aikoina tullut vedettyä päälle pariinkin otteeseen aiemmin :D Kiitos paljon ♥ Niin oli ja toivottavasti päästään näkemään uudelleenkin!

      Poista
  2. Ihanasti kirjoitettutämä postaus! <3 Oli kyllä tosi kiva päästä näkemään siutakin - vaikutat tosi ihanalta ja lämpimältä ihmiseltä, kenen kanssa on helppo jutella :) Varmasti vielä nähdään! Miutakin jännitti aluksi tosi paljon, mutta kyllä se nopeasti meni ohi kun pääsi hieman juttelemaan kaikkien kanssa :D Oli kyllä kerrassaan onnistunut ja ihana päivä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli<3 Samat sanat voin sanoa kyllä sustakin, oli niin kiva päästä näkemään :) Joo kyllä se pahin jännitys siinä onneksi raukesi aika pian ja kuten todettiin jo aiemmin silloin päivällä, oli ihan hyvä ettei tarvinnut yksin mennä sinne puistoon vaan päästiin porukalla! Niin oli, tota päivää tulee muisteltua varmasti pitkään<3 :)

      Poista
  3. Ootpas kivasti kirjoittanut ja kauniita räpsyjä oot ottanut! ♥ Toivottavasti ensi kerralla päästään sunkin kanssa höpisemään kunnolla, vaikutit ihanalle ihmiselle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, itsekin olit kirjoittanut aivan ihanan postauksen tästä päivästä! ♥ No niinpä, täytyy koittaa seuraavassa miitissä jutustella enemmän! Samoin sinä<3 :)

      Poista
  4. Heeeii, ihan mahtavaa että tulit miittiin <3 Ja jännitystä oli myös täällä ilmassa. Se on aina sellaista kun näkee paljon uusia ihmisiä :)) Sekä kiva kuulla, että olet myös innoissasi lahjapussukan sisällöstä!:)) Toivottavasti nähdään seuraavassa miitissä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana päästä osaksi sitä! <3 Jep niinhän se on, ja ihan ymmärrettävääkin että vähän jännittää etukäteen tollasia tilanteita :) No olen, ihan mahtavia sponsoreita olitte Sofian kanssa hankkineet! Toivon ihan samaa<3

      Poista
  5. Ihanasti oot kertonut tuosta miittipäivästä! ♥ Mä itse työstin oman postaukseni loppuun ja nyt mulla on aikeena lukea jokaisen miittipostaus myös, ihana palata muistelemaan tuota päivää<3 Täälläkin jännitettiin paljon kyseistä päivää, toivottavasti päästään pian uudelleen miitteilemään! Harmittaa kun ei ehditty jutustelemaan enemmän! Ja hei neitonen kiitos kulmakynästä, se tuli perille, pääsen tänään testailemaan sitä!!:3 ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon<3 :) Tota päivää on ollut kyllä niin kiva muistella kaikkien muiden postauksia lukemalla, ihanasti ootte kaikki kirjoitelleet tosta<3 Muakin harmittaa, mutta ensi kerralla sitten eikös ;D Kiva että kynä tuli perille, toivottavasti tykkäät siitä! :)

      Poista
  6. Oli kyllä niin ihana nähdä sua! <3 Muakin jännitti tosi paljon, mutta kyllä se jännitys sitten onneks lähti pois :D Mukava päivä oli, toivottavasti nähdään myös seuraavassa miitissä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli suakin<3 :) Joo siis mulla ihan tärisi kädet siinä vaiheessa, kun juna lähti Pasilasta kohti rautatieasemaa :'D Onneksi Linda ja Tuuli oli mua vastassa, en tiedä olisinko ikinä jännitykseltäni päässyt sinne Hesperianpuistoon asti! :D Toivottavasti nähdään<3

      Poista
  7. Paljon tosta miitistä oon kuvia nähny, ihanalta näyttää <3

    VastaaPoista
  8. ihanaa oli kyllä nähdä, ja sun asuhan oli oikein kaunis! ♥ toivottavasti nähdään jatkossakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia Jenni, oli ihan mahtavaa päästä näkemään suakin, toivottavasti päästään joskus vielä jutustelemaankin enemmän! ♥

      Poista
  9. Ihanalta päivältä kuulostaa toi teidän miitti <3 Varmasti alkujännityksen jälkeen oli ihan mahtavaa tutustua uusiin tyyppeihin ja saada kasvot niille, kenen blogeja on lukenut jo vaikka kuinka kauan :) Ja mikä kelikin teille sattui! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi miitti oli kyllä yksi tän kesän ehdottomista kohokohdista<3 :) Oon ihan samaa mieltä sun kanssa tosta ja jotenkin sitä seurailee ehkä vieläkin suuremmalla mielenkiinnolla niitä blogeja, kun on päässyt näkemään ne ihmiset ihan oikeasti ja juttelemaan heidän kanssaan :) Ilma oli kyllä ihan mahtava Helsingissä, vaikka kuulemma jo Espoossa oli hirveät sadekuurot :D

      Poista
  10. Sinä päivänä oli kyllä todella lämmintä, hame ei oikein auttanut :D. Näytit mielestäni aivan upealta ja oli ihana tutustua suhun <3 Mulla oli myös kamera suurimmaks osaks päivää laukussa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh joo siellä taisi kyllä olla kuuma ihan meillä kaikilla :D Voi kiitos ja samat sanat sulle, vaikutit niin ihanalta ihmiseltä<3 :)

      Poista

Kiitos kommentista!