lauantai 20. elokuuta 2016

Gamarde


Ostin itselleni jo jokin aika sitten testiin kaksi Gamarden ihonhoitotuotetta - Lait Nettoyeant Douceur -puhdistusmaidon sekä Gommage Douceur -kasvojenkuorintavoiteen ja tänään mun olisi vihdoin tarkoitus kertoa mielipiteeni tästä kaksikosta. Mun on ollut tarkoitus kirjoitella tämä postaus loppuun jo aikoja sitten, mutta jotenkin tämä on vaan jäänyt ja jäänyt. Mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan! Kyseiset tuotteet ovat siis luonnonkosmetiikkaa ja Gamarden ihonhoitosarja on suunniteltu erityisesti helposti ärtyvälle ja herkälle iholle. Sellainen myös mun ihoni on, joten lähdin tätä kaksikkoa testaamaan oikein innolla.


Lait Nettoyant Douceur -puhdistusmaito on hellävarainen puhdistustuote kasvoille. Tuotekuvauksen mukaan tämä soveltuu hyvin meikin poistamiseen ja myös herkälle iholle sekä silmänympärysiholle. Koostumus tällä puhdistusmaidolla on todella paksua, enemmänkin voidemaista kuin maitomaista ja tällä saa todella hyvin kasvot puhdistettua meikistä. Paksu koostumus on itselleni ainakin oikein miellyttävä ja mikä tärkeintä, tämä ei kuivata ihoa lainkaan. Monesti esimerkiksi geeliputsarit tuppaavat kuivattamaan mun ihoa vähän liikaa, mutta puhdistusmaidot toimivat sitten kuivalle iholle paremmin ja ainakin tämä toimi omalle iholleni täydellisesti. Silmämeikkejä en tämän kanssa ole edes yrittänyt poistaa, joten tuotteen tehosta siihen en osaa sanoa. Puhdistusmaitoa on tässä 200 g ja tuubi on todella iso, joten tämähän tulee kestämään mulla vielä pienen ikuisuuden.

Se, mikä tässä valitettavasti tökkii ja pahasti, on tuotteen tuoksu. Mä olen tosiaan käyttänyt luonnonkosmetiikkaa melko vähän, mutta muutamaa tuotemerkkiä lukuun ottamatta aika monessa on ollut melko samanlainen, voimakas ja yrttinenkin tuoksu - niin myös tässä. Olen käyttänyt tätä putsaria nyt todella monta kertaa ja pikkuhiljaa olen sille tuoksulle myös hieman siedättynyt, mutta edelleenkään en pidä siitä ja koitan olla haistelematta sitä enempää kuin on ihan pakko. Puhdistusteho tässä on siis todella hyvä, koostumus miellyttää itseäni eikä tämä ole kuivattanut ihoani lainkaan, mutta tuoksu on se, mistä en pidä. Maksoin tästä 24,80 €, mikä on ehkä vähän turhan paljon mulle putsarista. Toisaalta tässä on tavaraakin aika paljon, eli sen puoleen hinta ei ole mikään päätähuimaava. Uudestaan tuskin tulen ostamaan, sillä esimerkiksi Mádaran Cleansing Milk on hyvin paljon tämänkaltainen, mutta tuoksuu paljon paremmalta.


Gommage Douceur -kasvojenkuorinta-aine on luomuarganöljyä ja mineraalivettä sisältävä tehokas, mutta hellävarainen kuorinta. Tuote lupaa poistaa ihon pintakerroksessa olevan kuivan ihosolokun kirkastaen samalla ihoa. Tuotetta on tarkoitus käyttää 1-2 kertaa viikossa: levittää sitä ohut kerros kasvojen iholle ja viiden minuutin vaikutusajan jälkeen hieroa kevyesti sormilla ja huuhdella kuorinta-aine pois. Kuorinta oli hyvin hellävarainen, mutta silti tehokas. Olen itse ehkä enemmän hieman karkeampien kuorintojen ystävä, mutta toisaalta kasvojen ohuelle ja herkälle iholle ei välttämättä aina kannata käyttää niitä kaikkein voimakkaimpia kuorintoja. Tämä on siis oikein hyvä tuote käytettäväksi silloin, kun kasvot haluaa kuoria hieman kevyemmällä vaihtoehdolla! Tuoksu on tässä samaa luokkaa tuon puhdistusmaidon kanssa enkä yllättäen pidä siitä. Mä oonkin aika monesti kuorinut tällä suoraan kasvoni ilman tuota viiden minuutin vaikutusaikaa ja hyvin se on kyllä niinkin toiminut. Kuorinta-aineella oli hintaa 26,00 € ja tuotetta tuubissa 40 g. Vaikka tähän periaatteessa olenkin ollut ihan tyytyväinen, tuskin aion ostaa tätä enää uudelleen. Rakastan kuorinta-aineita ja haluan testailla uusia, joten ihan senkin takia mulle riittää tästä tämä yksi tuubi. Hinta on myös melko kova ja koska tämä ei mitään ihmeitä kuitenkaan iholleni tehnyt, keskityn jatkossa varmasti edullisempien kuorintavoiteiden testaamiseen.

Ovatko Gamarden ihonhoitotuotteet tuttuja? Entä mitä mieltä te olette tuosta mainitsemastani voimakkaasta ja hieman yrttisestä tuoksusta, joka on monesti ominainen luonnonkosmetiikalle - pidättekö siitä?

8 kommenttia:

  1. En ole ikinä ennen kuullutkaan kyseisestä merkistä:) Tuo luonnonkosmetiikan tuoksu on toisissa tuotteissa hieman liian vahva:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin Gamarde on melko uusi tuttavuus :) Jep niin on ja se on tosi ikävää, sillä ainakin mulle tuoksuillakin on iso osa kosmetiikassa :/

      Poista
  2. Mä en ole edes sen suuremmin huomioinut Gamarden puhdistusmaidon tuoksua. Mulla tökkii enemmän sellaiset hyvin keinotekoiset, esanssiset tuoksut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä tollaset tökkii mullakin, mutta vielä enemmän nämä voimakkaat tuoksut luonnonkosmetiikassa :) Mutta eiköhän tohonkin tuoksuun totu!

      Poista
  3. En ole aikasemmin kuullu Gamardenista :). Mulla on tällä hetkellä uudet tuotteet kokeilussa, mutta mistä noita löytää? Ihan mielenkiinnosta kun en ole aikasemmin nähnyt ^^.

    ♡ Sini | myblog-bysini.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin kuulin näistä ensimmäisen kerran vasta tämän vuoden puolella :) Gamardea löytyy ainakin Elonaturan verkkokaupasta, sieltä oon nämä omat yksilöni tilannut!

      Poista
  4. Gamarde on tuttu. Tykkäsin tuosta putsarista kovasti, miesten geeliputsari oli myös hyvä, mutta haju ihna hirveä :D Gamardelta löytyi myös tosi hyvä kosteusvoide rasvoittuvalle iholle :)

    http://tuubitoleranssi.blogspot.fi/2016/07/luonnonkosmetiikkaa-gamardelta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, voin vaan kuvitella millainen tuoksu siinä geeliputsarissa on ollut :D Täytyykin ehdottomasti käydä lukemassa toi sun postaus Gamardesta! Kiitos kun linkitit sen :)

      Poista

Kiitos kommentista!