maanantai 8. elokuuta 2016

Viikkojen 29-31 kosmetiikkaostokset

Tänään olisi taas ostospostauksen vuoro ja esittelyyn pääsevät kolmen viime viikon kosmetiikkaostokset. Nythän mulla on taas tosiaan pienoinen ostolakko menossa, mutta viime viikolla tuli siitä huolimatta ostettua testiin pari tuotetta. Lisäksi sain yhden toisenkin paketin, mutta sen sisällöstä kirjoittelen myöhemmin tarkemmin ;)


Mun rakkauteni highlightereita kohtaan ei oo osoittanut minkäänlaisia sammumisen merkkejä - päin vastoin mä kuolaan näitä yhä enemmän ja enemmän. Päätin sitten tosiaan hankkia itselleni toisenkin Anastasia Beverly Hillsin Glow Kitin sen mun Gleamin lisäksi ja tilasin Beauty Baystä tämän Sun Dipped Glow Kitin. Ylhäällä vasemmalla oleva sävy Bronzed on aika perus shimmerinen aurinkopuuteri (jollaista mä käytän todella harvoin) ja sen alapuolella oleva sävy Tourmaline on selkeästi vähän punertavampi, roosainen sävy ja todella, todella kaunis sellainen. Summer on kaunis, keltainen highlighter, jollaista mulla ei entuudestaan ollutkaan. Alapuolella oleva Moonstone on niin ikään mulle uudensävyinen ja oonkin kaivannut tollasta hieman persikkaista highlighteria kokoelmiini. Upeita sävyjä kaikki ja vaikka nämä eivät kaikki mulle ehkä highlightereiksi sovellukaan, tulen varmasti käyttämään näistä jokaista jossain tarkoituksessa! Paletti maksoi 39,90 €.


Mulla on ollut jo jonkin aikaa haaveena saada hiuksistani enemmän hopeiset ja jopa hieman harmahtavat. Oikeastaan ajatus lähti siitä, kun viime kampaajareissulla mulle laitettiin sentyylinen sävyte tms. päähän ja tykkäsin siitä lopputuloksesta oikein paljon. No se väri haalistui totta kai muutamien pesujen jälkeen pois ja mä nappasin sitten yhtenä päivänä Sokokselta mukaani tuon vasemmalla olevan KC Professionalin Color Maskin sävyssä Graphite. Kyseessä on sävyttävä ja korvaava hoito harmaille ja viileän ruskeille hiuksille. Mullahan ei siis ollut kumpiakaan ja sanoinkin yhdelle kaverille, ettei ihmettele jos mulla on seuraalla kerralla musta hiukset, kun nähdään :D Toi väri nappasi välittömästi kiinni kuiviin hiuksiin, kun testasin sitä ja lopulta en kovin kauaa uskaltanut tota pitää pyyhekuivissa hiuksissa, sillä pelkästin oikeasti millaisen lopputuloksen tolla saa aikaan, mutta yllättävän kiva siitä tuli! Sävy viileni selkeästi ja taittoi myös siihen harmaaseen. Tosin seuraavalla kerralla kun annoin ton vaikuttaa pitempään, sainkin sitten selkeästi sinertävät hiukset (tai nätisti osa sinersi, osa oli harmaita ja osa vaaleita ja ties mitä) enkä oo itse asiassa sen kerran jälkeen tohon uskaltanut koskea. Hyvä tuote varovaisesti käytettynä! En muista oliko tä jossain tarjouksessa, kun tän sieltä Sokokselta nappasin mukaan, mutta tällä hetkellä hinta on 17,50 €. 

Vierestä löytyykin sitten mun toinen ostokseni samaan tarkoitukseen - Biozellin Color Mask sävyssä Silver. Tämän on tarkoitus hoitaa hiusta, sävyttää niitä ja erityisesti taittaa keltaisuutta pois. Mulla on ollut aiemmin tuol KC Professionalin Color Mask sävyssä Silver ja siitä pidin oikein kovasti. Ne kaksi ovat mun mielestä aika pitkälti samanlaisia - molemmat taittavat sitä keltaisuutta pois ja hiuksista jää todella pehmeät eli hoitavuuskin on ihan kohdillaan. Tuon Graphiteen verrattuna tämä on myös "turvallisempi" sillä tällä ei saa yhtä herkästi niitä sinisiä hiuksia, mutta aion varmasti käyttää näitä kumpaakin jatkossa. Tämä maksoi 8,90 €.


En enää edes muista mistä mä bongasin tämän theBalmin In theBalm Of Your Hand paletin, mutta varmaan 10 minuuttia sen jälkeen olin etsinyt tämän netistä käsiini ja laittanut tilauksen menemään :D Kyseessähän on kokoelmapaletti, joka sisältää 11 eri theBalmin suosittua tuotetta. Ainakin osa näistä on pienemmässä koossa mitä yksittäin ostettuina, mutta täytyy myöntää että mä olen menettänyt tälle paletille sydämeni ihan täysin. Joukosta löytyy luomivärejä, poskipunia, aurinkopuuteri, voidemainen huulipuna sekä highlighter. Osa oli mulle jo tuttuja tuotteita, jotka multa löytyy (Mary-Lou Manizer, Bahama Mama, How 'Bout Them Apples paletin Caramel..) mutta noi on itse asiassa kaikki mun suosikkeja, joten ei todellakaan haitannut saada niitä lisää. Paletin luomivärejä en oo vielä edes testannut, mutta noi poskipunat - Hot Mama, Instain sävyssä Argyle ja CabanaBoy ovat aivan uskomattoman ihania enkä oo pahemmin muita poskipunia tässä viime aikoina käyttänytkään. Tilasin paletin Cloud10beauty nimisestä nettikaupasta ja maksoin tästä 29,63 €.


Cloud10beautystä tilasin myös tämän theBalmin Meet Matt(e) Hughes sarjan nestemäisen huulipunan sävyssä Charming. Sävy on tummahko mauve, joka ei kuitenkaan näytä huulilla liian ruskealta vaan taittaa kivasti myös punaiseen/pinkkiin. Tämänsävyistä huulipunaa mulla ei tainnutkaan entuudestaan olla ja mun mielestä nämä theBalmin nestemäiset huulipunat on ehdottomasti parhaimpia mitä on. Pysyvyys on ihan huippuluokkaa, nämä eivät kuivata huulia yhtä pahasti kuin monet muut nestemäiset mattapunat ja sävyt ovat todella kauniita. Näitä tulen ehdottomasti hankkimaan vielä monia muitakin! Tämä huulipuna maksoi 14,03 €.


Heräteostoksena kaupasta lähti pari viikkoa sitten mukaan tämä Freemanin Facial Purifying Clay Mask, joka on kaikille ihotyypeille suunnatto savinaamio. Tämän kasvonaamion on tarkoitus puhdistaa ja silottaa ihoa sekä myös vähentää erilaisia ihovaurioita. Siitä on todella pitkä aika, kun oon viimeksi testannut jotain Freemanin kasvonaamiota, mutta mulla oli suuri luotto tähän naamioon ja ihan hyvä kasvonaamio tämä olikin. Iho sekä näytti että tuntui puhtaalta ja pehmeältä, eli kyllä tämä selkeästi teki sen mitä lupasikin. Hyvä tuote eikä todellakaan hinnalla pilattu, sillä tämä 150 tuubi maksoi vain 4,90 €.


Käväisin tossa jokin aika sitten Tokmannilla ihan muissa asioissa, mutta totta kai essencen hylly oli pakko käydä vilkaisemassa. Lähinnä toivoin löytäväni sieltä yhtä mun suosikkieyelineria, mutta eipä siellä sitä valitettavasti vieläkään ollut. Tyhjin käsin en kuitenkaan lähtenyt, sillä mukaan tarttui kuvassa näkyvä kaksikko. Essencen I Love Extreme Volume Mascaran ostin vähän ajatellen, josko siitä voisi tulla mun uusi luottoripsarini, mutta niin ei valitettavasti käynyt. Ripsarin harja oli ihan valtava, mun makuuni aivan liian suuri varsinkin alaripsille, eikä tällä(kään) ripsarilla saanut ripsistä sellaisia kuin itse haluan. Periaatteessa uskoisin tämän olevan loistava ripsari todella monille, sillä tällä sai tuuheat mutta hyvin erotellut ripset. Mä en itse kuitenkaan halua ihan sellaisia ja vaikken siis mitään paakkuripsiä kaipaa, en myöskään halua sataa nättiä yksittäistä ripseä riviin vierekkäin :D En tiedä ymmärtääkö kukaan mitä meinaan, mutta mulla nyt muutenkin tuntuisi olevan vähän "normaalista poikkeavat" mielipiteet noiden ripsivärien suhteen.

Essencen Dip Eyeliner ei myöskään oikein päässyt mun suosiooni. Mähän oon etsinyt uutta, hyvää vedenkestävää eyelineria, mutta meistä kahdesta ei kyllä tullut kovin hyviä kavereita. Tämä on kyllä vedenkestävä, mutta eyelineria saa laittaa melkein poikkeuksetta kaksi kerrosta, jotta jälki on oikeasti mustaa eikä sieltä alta kuulla läpi mitkään muut värit. Muiden essencen eyelinerien kanssa ei oo tätä ongelmaa ollut, joten toi vähän yllätti mua. Mutta etsintä jatkukoon! Kyllä mä vielä löydän sekä uuden ripsarin että vedenkestävän eyelinerin ;) Näillä molemmilla oli hintaa 3,49 €/kpl.


Sitten vielä viimeinen kaksikko ja nämä ovat siis ne postauksen alussa mainitut viime viikon heräteostokset. Mä oon jo pitkään katsellut blogeista ja myös kaupoissa näitä Urtekramin tuotteita, mutta aiemmin aina jostain syystä jättänyt ne ostamatta. Nyt päätin tehdä muutoksen ja ostin itselleni testiin Coconut Roll-on Cream Deodorantin sekä Coconut Leave In Spray Conditionerin eli jätettävän hoitosuihkeen. Molemmat tuotteet tuoksuvat miedosti kookokselle ja itse asiassa noissa saisi mun mielestä olla vähän voimakkaampikin tuoksu. Dödö osoittautui ihan hyväksi eikä se ole pettänyt niinä parina päivänä, kun olen tota käyttänyt. Hoitosuihke oli ihan ok, kyllä se silotti hiuksia jonkin verran ja teki niiden harjaamisesta helpompaa, mutta on mulla tehokkaampiakin hoitosuihkeita olemassa. Hoitosuihke maksoi 4,95 € ja deodorantti 3,85 €, eli ei näitä hinnalla tosiaan ainakaan ole pilattu :)

Miten mä jotenkin ajattelin, etten mä oo viime aikoina ostanut oikeastaan yhtään mitään, mutta tulihan tässä taas aikamoinen saalis ties mitä :D No ehkä siihen vaikuttaa se, että nä on suurin osa ollut tällaisia yksittäisiä ostoksia, enkä oo saanut mitään isompia paketteja itselleni. Seuraavalla kerralla kuulette blogimiitin goodiebagin sisällöstä! 

Oletteko testanneet näitä tuotteita? :)

10 kommenttia:

  1. Moi! Vinkki: sekoita tuon Graphiten sekaan esim. tuota Biozellin Silveriä tai tavallista hoitoainetta, silloin saat vaalean harmaan sävyn, eikä ole vaaraa tuosta sinertymisestä tai vihertymisestä :) Itse käytän tuota vaaleisiin hiuksiin juuri siten, että eniten on hoitsikkaa tai Color Maskin Platinumia ja vain muutama tippa Graphitea. Toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Hei kiitos paljon vinkistä :D Oon itse asiassa miettinytkin, että voiskohan tota olla hyvä sekoittaa jonkun muun hoitoaineen kanssa ja hyvä jos toi toimii tolla tavalla :) En tosiaan niitä sinisiä hiuksia kaipaa, joten täytyy ehdottomasti testailla tota Graphitea tolla tavalla :D Kiitos vielä kerran<3

      Poista
  2. Olipa kiva postaus - tulee kyllä kieltämättä kauhea ostoshimo itsellekin näitä kuvia katsellessa! :D Miulla on myös tuota Graphite color maskia, mutta omissa hiuksissani en ole saanut siitä koskaan liian harmahtavaa tai sinertävää, mihin vaikuttaa varmasti se, etteivät hiukseni ole puhtaan vaaleat niinkuin siulla :) Pieni sävyero viileämpään on ollut toki havaittavissa, mutta täytyisi varmaan käydä ihan kampaajalla laittamassa ensin vaaleampaa väriä hiuksiin, jotta ne voisivat taittaa enemmän siihen harmahtavaan :D

    Oi vitsit, tuossa theBalmin paletissa on kyllä vaikka mitä ihanaa, nuo poskipunat näyttää tosi raikkailta! <3 Hei nyt tulikin mieleen, mitä siulla oli huulissa silloin blogimiitissä - se oli ihanan väristä? :) Sanoit sen kyllä siellä, mutta arvaa vaan muistanko enää! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin tulee mullekin kaikkein muiden ostospostauksia katsellessa :D Joo sun hiuksille toi sävy on varmaan aika hyvä, mutta itse saan kyllä olla ihan supervarovainen ton kanssa - on se sen verran tummaa kuitenkin! Sulla on kyllä tosi upeet hiukset ja sulle varmasti sopisi myös vähän vaaleemmatkin hiukset<3

      No niin on, noi poskipunat varsinkin on kaikki niin ihania<3 :) Mulla oli huulilla Too Facedin Melted Longwear Lipstickiä sävyssä Chihuahua :) Se sävy on niin kaunis ja jotenkin ihan mun tyylinen :D ♥

      Poista
  3. Oii mitä ostoksia! <3 Mä en oo koskaan kokeillut noita Essencen ripsareita, mutta jotkut ovat kulma hyviä ja jotkut huonoja! Tuota kasvonaamiota olis kiva kokeilla, noi iso pakkaus eikä pahan hintainenkaan ;)Ihana idea tuossa the Balmin paletissa kun on koottu suosikkeja yhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 :) Joo mäkin oon vähän kuullut ristiriitaisia mielipiteitä noista ripsareista :D Mulle itselleni tärkeintä olikin se, että se ripsari on vedenkestävä, kun en tykkää käyttää muunlaisia :) Kannattaa ehdottomasti napata toi kasvonaamio kaupasta mukaan, jos se jostain tulee vastaan, ei tosiaan ole paha hinta noinkin isosta tuubista :D Toi theBalmin paletti on aivan ihana<3

      Poista
  4. Freemanin naamiot ovat kyllä parhaita, kun huomioi hinnan. Mun suosikki on ananasnaamio, joka kirkastaan ihoa tosi hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi tota ananasnaamiota pitääkin testata! Kuulostaa erittäin hyvältä :)

      Poista
  5. Ihania ostoksia! :) Mä rakastan theBalmin Meet Matte Hughes huulipunaa juurikin Charming sävyssä. Yleensä mä en tykkää nestemäisistä huulipunista ihan hirveästi, vaan valitsen mielummin tavallisen mattapunan. theBalmin nestemäinen huulipuna on kuitenkin todella mukava huulilla ja siksi se onkin paras niistä nestemäisistä huulipunista, joita oon testannut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nestemäiset huulipunat kuivattaa monesti tosi herkästi huulia (varsinkin mattaiset), mutta noi theBalmin on kyllä siitä aivan ihania, ettei noi tee sitä :) Ainakaan yhtään sen pahemmin kuin tavalliset mattapunatkaan :D Charming on aivan ihana sävy<3

      Poista

Kiitos kommentista!