sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuoden 2017 parhaat kosmetiikkabrändit

Nyt eletään vuoden 2017 viimeistä päivää ja halusin koota postauksen kosmetiikkabrändeistä, jotka mun mielestäni ovat ansainneet paikkansa vuoden 2017 kosmetiikkabrändien parhaimmistossa. Oon kuluneen vuoden aikana saanut tutustua moniin uusiin kosmetiikkabrändeihin ja vielä paljon useampaan uuteen ihanaan kosmetiikkatuotteeseen. Mulle on tarjoutunut myös aivan mahtavia yhteistyömahdollisuuksia, joista olen todella kiitollinen. Tästä listasta löytyy sekä sellaisia brändejä, joihin olen tutustunut vasta tänä vuonna että sellaisia, jotka olivat mulle tuttuja jo entuudestaan. Jokainen brändi on listalla jostain tietystä syystä ja toki olen valintani myös perustellut :) Tässä siis 10 parasta kosmetiikkabrändiä vuodelta 2017!


Ziaja

Ziajan Cupuacu, Olive ja Goat's Milk sarjat ovat kaikki todella hyviä ja sisältävät toinen toistaan ihanampia ihonhoitotuotteita. Cupuacu -sarjan toffeinen tuoksu on yksi parhaimmista, mitä kosmetiikassa tiedän. Sarjan vartalonkuorinta ja suihkugeeli ovat ihan loistavia! Olive -sarjasta löytyy superkosteuttavia tuotteita, jotka ovat kuin tehtyjä mun kuivalle iholleni. Goat's Milk -sarjasta löytyy myös ihanan kosteuttavia tuotteita ja pidän vuohenmaitosarjan rauhoittavasta tuoksusta. Ensi vuonna testiin pääsee vuohenmaitosarjan silmämeikinpoistoaine, josko saisin siitä vihdoin korvaajan nykyiselle putsarilleni :)


Four Reasons

Muutaman vuoden tauon jälkeen Four Reasons on taas päässyt mulla aktiiviseen, lähes päivittäiseen käyttöön. Hiuksiin jätettävät hoitosuihkeet, hiuspuuteri, oranssikorkkinen hiuslakka sekä Ultra Moisture Treatment -tehohoito ovat kaikki aivan loistavia. Merkin shampoot ja hoitoaineetkin ovat kyllä hyviä, mutta enemmän muhun vetoaa hiustenmuotoilutuotteet ja tosiaan tuo edellä mainittu tehohoito. Hinta-laatusuhde on Four Reasonsin tuotteissa enemmän kuin kohdillaan ja näitä suosittelen ihan jokaiselle!


Urban Decay

Jos luomiväreistä puhutaan niin Urban Decay on ainakin mun lähestulkoon pakko mainita. Ihania paletteja, laadukkaita luomivärejä ja toinen toistaan upeampia värisävyjä. Myös UD:n huulipunat ovat aivan loistavia ja tiedän tasan tarkkaan minkä merkin puoleen kääntyä, kun uusille alkaa olla taas tarvetta. Vaikka Urban Decay onkin hieman kalliimpi meikkibrändi, ovat tuotteet mielestäni täysin hintansa arvoisia ja innolla aina odottelen, mitä uutuuksia UD:ltä tulee.


Mádara

Mádarasta on tämän vuoden aikana tullut yksi mun suosikki-ihonhoitobrändini. Mádaralta löytyy ihan loistavia tuotteita kuivalle iholle, mm. SOS-sarjan tuotteet sekä ylävasemmalla näkyvä kasvoöljy, mutta löytyy niitä tehokkaita tuotteita myös muille ihotyypeille. Mádara oli yksi ensimmäisistä luonnonkosmetiikkabrändeistä, joita testasin ja menetin kyllä sydämeni näille välittömästi. Mádaran tuotteissa ei pahemmin myöskään ole sitä luonnonkosmetiikalle tyypillistä yrittistä ja voimakasta tuoksua, mikä on erittäin hyvä, sillä mä en pidä siitä lainkaan. Mádara on ehdottomasti tullut jäädäkseen osaksi mun ihonhoitorutiinejani!


Ekopharma

Ekopharmaan pääsin tutustumaan blogin kautta aiemmin tänä vuonna ja voi vitsit miten iloinen oon siitä, että mulle tämä tilaisuus tarjoutui! Ekopharma vakuutti mut sekä ihon- että hiustenhoidon osalta, sillä Tyrni-sarjan shampoo ja hoitsikka on todella hyviä ja testiin saamistani ihonhoitotuotteista oon ollut täysin tyytyväinen ihan jokaiseen. Kyseessä on lisäksi vielä suomalainen brändi ja tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa, joten ihan ehdottomasti haluan näitä käyttää myös jatkossa.


Lumene

Lumenen uudistuksen jälkeen merkin tuotteet jäivät mulle hieman etäisiksi, mutta syksyn tultua mun intoni Lumenea kohtaan syttyi uudestaan. Oon menettänyt sydämeni täysin erityisesti SISU-sarjan tuotteille, ja lahjaksi saamani Lumenen joulukalenteri mahdollisti sen, että pääsin tutustumaan todella moniin mulle entuudestaan tuntemattomiin Lumenen tuotteisiin. Harmonia-sarja kiinnostaa kovasti ja sitä haluankin seuraavaksi päästä testaamaan, kunhan saan ensin käytettyä pois nykyisiä ihonhoitotuotteitani.


The Body Shop

Iki-ihana The Body Shop! Brändi, jonka ihonhoitotuotteisiin voi aina luottaa ja joka ei koskaan petä. Tykkään todella paljon siitä, että TBS:llä on niin monia erituoksuisia sarjoja ja myös kausituotteita, joita on totta kai pakko hamstrata aina varastot täyteen. Tänä vuonna pääsin myös testaamaan The Body Shopin hiustenhoitotuotteita ja erityisesti kuvassakin näkyvä Banana Shampoo osoittautui ihan loistavaksi. Suihkugeelit, käsivoiteet ja vartalovoiteet ovat ehdottomasti suosikkejani The Body Shopilta.


NYX

NYXin kohdalla mulla oli tossa jossain vaiheessa vuotta sellanen totaalikyllästyminen. Tuntui, että joka puolella puhuttiin koko ajan vaan NYX:stä eikä mistään muusta. Mutta pakkohan se on myöntää, että kyllä NYXin meikit vaan hyviä on ja pakko brändi on tälle listalle ottaa! Mä en oo niinkään ihastunut NYX:n meikkipohjan tuotteisiin, poskipunia lukuun ottamatta, mutta huulimeikit esimerkiksi ovat mun suuressa suosiossani. Myös tuo yhdessä kuvassa näkyvä Cosmic Metals -luomiväripaletti on todella hyvä ja ollut mulla käytössä lukuisia kertoja.


Lush

Lushilta löytyy toinen toistaan ihanampia tuotteita! Huultenkuorinnat, kasvonaamiot, vartalonhoitoaineet, palasaippuat ja palashampoot ovat todella hyviä, kuten myös monet, monet muutkin Lushin tuotteet. Snow Fairy on mulle ihan pakollinen jouluinen kausisarja ja tänä vuonna pääsin myös suureksi ilokseni osallistumaan Lushin pr-tapahtumaan, johon bloggaajia kutsuttiin. Lushin liike on ehdottomasti katsastettava aina Helsinkiin mennessä, mutta onneksi heiltä löytyy myös verkkokauppa, josta Lushin tuotteita voi tilata muualle Suomeen, mikäli Helsinkiin lähtö ei onnistu.


Too Faced

Too Faced on ollut yksi mun suosikkimeikkibrändeistäni siitä asti, kun ensimmäisen kerran pääsin testaamaan Chocolate Bar -luomiväripalettia. TF:n luomivärit ovat aivan ihania, samoin meikkipohjan tuotteet ja huulimeikeistäkin pidän. Muutamia pieniä pettymyksiä Too Faced on mulle aiheuttanut ja tänä vuonna niitä edusti pienenpieni White Chocolate Chip -paletti, mutta muuten voin kyllä sanoa luottavani täysin Too Facedin meikkien laatuun. Harmillisesti Too Facedia ei Suomesta saa ostettua muuta kuin netistä tilaamalla. Selfridges.com sekä Sephora ovat ainakin sivustoja, joilta TF:ää saa tilattua.

Näiden brändien lisäksi voisin mainita vielä lukuisia yksittäisiä tuotteita myös monilta muiltakin brändeiltä, mutta päätin tällä kertaa listata suosikkini bränditasolla :) Löytyykö teiltä kenties samoja suosikkeja kuin multa? 

Ihanaa uutta vuotta 2018! ♥

perjantai 29. joulukuuta 2017

Joulun kosmetiikkalahjat


Joulu on nyt virallisesti takanapäin ja ajattelin esitellä myös teille hieman tarkemmin ne saamani lahjat, jotka tavalla tai toisella liittyvät kosmetiikkaan. Mä olin suorastaan ällistynyt siitä, kuinka paljon lahjoja sain. Mä en siis todellakaan ole enää aikuisiällä tottunut siihen, että lahjoja tulee paria pakettia tai kirjekuorta enempää, sillä meidän perheessäkään ei oo ollut tapana niitä lahjoja aikuisille mitenkään hirveästi antaa. Sen toki tiesin, että poikaystävältäni lahjoja tulen saamaan ja lisäksi meillä on pienen kaveriporukan kesken ollut muutaman vuoden ajan tapana arpoa kuka ostaa lahjan kellekin, eli tiesin myös sen, että sieltä suunnasta tulen saamaan lahjan. Mitäs se joulupukki mulle sitten tänä vuonna toi?


Poikaystäväni antoi mulle mm. tämän ihanan The Body Shopin "joulupallon", joka sisälsi neljä Vanilla Chai -joulusarjan tuotetta. Mähän en ole aiemmin tätä Vanilla Chai -sarjaa omistanut, sillä vuosi sitten sen tuoksu ei oikein iskenyt muhun. Ilmeisesti mun olisi pitänyt jo vuosi sitten antaa tälle sarjalle toinen mahdollisuus, sillä tuoksuhan on aivan ihana! Mä muistelin, että tää olisi ollut selkeästi mausteisempi, mutta mitä vielä - tää on aivan ihanan vaniljainen ripauksella jouluisia mausteita. Pallon sisältä paljastui Vanilla Chai Hand Cream (30 ml), Shower Gel (60 ml), Exfoliating Sugar Body Scrub (50 ml) sekä Body Butter (50 ml). Toi pallo itsessäänkin on jotenkin aivan ihana enkä tosta haluaisi luopua. The Body Shopin tuotteet kelpaavat aina, joten tää oli ihan hurjan kiva yllätys ♥


Poikaystäväni äidiltä sain Oriflamen Sparkling Collectioniin kuuluvan Body Lotion -vartalovoiteen sekä Bubble Bath -kylpyvaahdon. Kylpyammettahan mulla ei ole, mutta uskoisin, että tota voi hyvin käyttää myös ihan vaan suihkugeelinä. Tuotteet tuoksuvat aivan ihanalle, samaan aikaan makeahkolle, mutta kuitenkin raikkaalle. Vartalovoide imeytyy ihoon todella nopeasti, mutta kosteuttaa kuitenkin ihan kivasti. Oriflamehan ei ole cruelty free, joten itse en näitä tuotteita olisi itselleni ostanut, mutta totta kai mä käytän saamani lahjat pois ja olen niistä kiitollinen ja iloinen!


Lahjojen joukosta paljastui myös tämä Escadan Fiesta Carioca EdT hajuvesi. Joku on ehkä saattanut huomata, miten oon pariinkin otteeseen käynyt tätä kyseistä hajuvettä tuoksuttelemassa, kun sen nyt sain itselleni joululahjaksi. Tästä kukkaistuoksusta löytyy passionhedelmää ja punaista vadelmaa, appelsiinin- ja passionkukkaa sekä myskiä ja setriä. Aivan ihana tuoksu, tykkään tästä ihan hurjasti! Oriflamen tapaan Escadakaan ei ole cruelty free, eli tätäkään en olisi itse ostanut tai tule jatkossa ostamaan.


Näiden lisäksi sain vielä lahjakortit 90 minuutin pituiseen jalkahoitoon ja 60 minuutin hierontaan, rahaa, Sokoksen lahjakortin, Iittalan rasian esimerkiksi koruja varten, Tuutikki-muumimukin, Calvin Kleinin ihania kimaltavia sukkia, suklaata, elokuvalippuja, arpoja sekä salaatti-/tarjoilukulhon ja pari lautasta/tarjoiluastiaa. Kaverini oli tehnyt mulle lahjaksi myös ihanan purnukan, josta löytyy näppärästi maitoa lukuun ottamatta ainekset minttukaakaoon! Olin siis selkeesti ollut kiltti, sillä en todellakaan odottanut saavani kuin ehkä pari pakettia - ja nekin pääasiassa poikaystävältäni :D Hänen perheensä vähän yllätti ♥

Saitteko te kosmetiikkaa joululahjaksi? :)

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Lumene Nordic Beauty Advent Calendar | Luukut 21-24


Pakko se on tosiaan myöntää, että joulu on ohi, kun viimeinenkin luukku tästä Lumenen joulukalenterista on nyt avattu. Kuten aiemminkin jo mainitsin, olisin mieluusti jatkanut näiden luukkujen avaamista vielä pitempäänkin, mutta ensi vuonna sitten taas uusi kalenteri ja uudet luukut :) Oon ollut todella tyytyväinen tämän kalenterin sisältöön, ja vaikka kaikki tuotteet ei mulle sopineet eikä kaikille ole käyttöä, sisältö oli mielestäni hurjan monipuolinen ja tässä pääsi tosi kivasti testaamaan Lumenen eri tuotesarjojen tuotteita. Toivottavasti Lumenelta tulee joulukalenteri myös ensi vuonna!

*Mainoslinkki

Tämä on vedenkestävälle silmä- ja huulimeikille tarkoitettu hajusteeton meikinpoistoaine. Tuote on kaksifaasinen eli pulloa tulee ravistaa ennen käyttöä, jotta faasit sekoittuvat keskenään. Meikinpoistoaine lupaa poistaa meikit vaivattomasti, mutta mä en ole tätä uskaltanut testata. Muutama vuosi sitten ihastuin ikihyviksi Lumenen vedenkestävälle silmämeikille tarkoitettuun meikinpoistoaineeseen, mutta pikkuhiljaa mun silmät herkistyivät sille aineelle. Lopulta tilanne oli niin paha, että silmät alkoivat välittömästi kirvellä, punoittaa ja yksinkertaisesti sattua, kun meikkejäni poistin sen putsarin kanssa. En tiedä mitä muutoksia tähän tuotteeseen on Lumenen uudistuksen jälkeen tehty, mutta en ole uskaltanut tätä testata. Se vanha versio ainakin oli ihan uskomattoman hyvä ja tehokas, mutta ei tosiaan sopinut mun silmilleni. Tästä uudesta en osaa sanoa tämän enempää ja annan tämän eteenpäin jollekin kaverilleni.
Hinta: 7,80 €/100 ml (eleven.fi).

Ehdottomasti yksi koko kalenterin mielenkiintoisimmista tuotteista! Kyseessä on ripsivärinpohjustaja, joka lupaa erotella ripset ja antaa niille lisää pituutta. Tuote sisältää lisäksi kuituja ja kosteuttavia ainesosia, joiden tulisi pitää ripset pehmeinä ja ravita niitä. Mä en oo taas vähään aikaan omistanut mitään tällaista ripsivärinpohjustajaa, mutta tämäkin on siis väriltään valkoista ja tätä on tarkoitus levittää ripsiin ennen varsinaista ripsiväriä. Mulle tuuheat ja näyttävät ripset ovat edellytys sille, että olen tyytyväinen ripsivärin antamaan lopputulokseen ja kyllä tämä kieltämättä helpottaa sen aikaansaamista. Normaalisti joudun levittämään ripsiväriä ainakin kaksi kerrosta, jotta olen lopputulokseen tyytyväinen, mutta nyt mulle on helposti riittänyt yksi kerros, kun alla on ollut tätä pohjustajaa. Toisaalta täytyy ehkä muistaa se, että mulla on tällä hetkellä käytössä lähinnä muutamia euroja maksavia essencen ripsivärejä, joten edullisemmaksihan se tulee läästiä sitä ripsiväriä hieman enemmän sinne ripsiin kuin ostaa erillinen pohjustustuote, mutta kiva tätä on ollut käyttää. Varsinkin, kun tästä on selkeästi ollut hyötyä ja tuote on tehnyt sen, minkä lupaakin.
Hinta: 21,70 € (eleven.fi).


23. Luukku: Lumene Lähde Hydration Recovery Aerating Gel Mask (15 ml)*
Lähde -sarjan tehokosteuttava geelinaamio oli oikein mieluisa yllätys, sillä kosteuttavia kasvonaamioita on aina hauska päästä testaamaan. Tämä naamio lupaa paitsi tehokosteuttaa ihoa, myös parantaa sen hapen saatavuutta, tukea ihosolujen uudistumista sekä tehdä ihosta hehkuvan. Naamio sisältää mm. lähdevettä, koivumahlaa sekä muita kosteuttavia ainesosia, jotka myös hoitavat ja ravitsevat ihoa. Tuotetta on tarkoitus levittää puhtaalle iholle ja 5-10 minuutin vaikutusajan jälkeen pestä pois. Toinen vaihtoehto on antaa naamion vaikuttaa yön yli, jolloin se toimii ns. tehohoitona. Koostumus tällä on enemmänkin hyytelöä kuin geeliä, mutta kasvoille tuote "sulaa" nopeasti ja levittyy kauniisti. Geeli aiheutti iholle aivan ihanan viilentävän tunteen, joka olisi varmasti vielä miellyttävämpi kuumana kesäpäivänä. Oma kuiva ihoni imaisi naamion nopeasti itseensä, jolloin jäljelle jäi hieman nahkean tuntuinen iho. Ihan lupaavalta tuotteelta vaikuttaa näin yhden käyttökerran perusteella. Voisin hyvin kuvitella ostavani tämän joskus myös täysikokoisena!
Hinta: 19,70 €/150 ml (eleven.fi).


24. Luukku: Lumene Invisible Illumination Instant Glow Beauty Serum (15 ml)*
Tämä luukku ei tullut mulle yllätyksenä, sillä tiesin kalenterin sisältävän tämän kyseisen tuotteen ja jotenkin arvelin, että se löytyy juuri viimeisestä luukusta. Tämä on siis sävyseerumi, joka lupaa tehdä ihosta luonnollisen hehkuvan, jolloin ihon oma sävy saa vielä kuultaa tuotteen läpi. Sävyseerumia voi käyttää joko yksinään, meikkivoiteen alla tai sekoittaa päivävoiteeseen tai meikkivoiteeseen. Seerumi tuli sävyssä Universal Medium ja multahan löytyy jo tämä tuote täysikokoisena. Sävy on mulle hitusen liian tumma, mutta suurin ongelma mulla tämän kanssa on se, että mä haluan meikkipohjani olevan mahdollisimman matta. En siis yksinkertaisesti tarvitse tällaista hehkua ja heleyttä tuovaa seerumia itselleni. Sen täysikokoisenkin tuotteen olen luvannut antaa eteenpäin ja niin taitaa käydä tällekin yksilölle. Uskon, että tää oli kuitenkin monille mieluisa tuote ja siis olihan tämä munkin mielestä hyvä valinta jouluaaton luukun tuotteeksi. Itse tuote vaan ei vastaa mun tarpeitani :)
Hinta: 34,60 €/30 ml (eleven.fi).

Ensi vuodeksi mua houkuttelisi eniten The Body Shopin arvokkain joulukalenteri, jonka sisältö on tänä vuonna ollut ihan mieletön, tai sitten Lookfantasticin kalenteri. Onko teille jo muodostunut ajatusta siitä, minkä kalenterin mahdollisesti aiotte ensi vuonna hankkia vai menettekö ilman joulukalenteria? :)

maanantai 25. joulukuuta 2017

Mádara SOS Hydra Mask

*Mainoslinkki


Tilasin Black Fridayna itselleni muutamia eri ihonhoitotuotteita, joista yksi oli tämä Mádaran SOS Instant Moisture+Radiance Hydra Mask*. SOS-sarja sisältää Hydra Maskin lisäksi myös Hydra Recharge Cream -kasvovoiteen* sekä Hydra Repair Intensive Serum -kasvoseerumin*. Tällä hetkellä multa löytyy kotoa kaikki kolme tuotetta, mistä voi ehkä päätellä, että sarjan tuotteet soveltuvat loistavasti itselleni. Mulla on siis kuiva ja herkkä iho, joka vaatii erityisesti talvella todella runsasta kosteutusta pysyäkseen kauniina ja hyvinvoivana. Kärsin todella monta vuotta erittäin kuivasta ja hilseilevästä talvi-ihosta ja nykyään osaan todellakin arvostaa tuotteita, jotka suojaavat ihoani kuivuudelta ja oikeasti auttavat sitä pysymään kosteutettuna. Mádaran SOS-tuotteet ovat juuri sellaisia.


SOS Hydra Maskin teho pohjautuu pohjoiseen pioniuutteeseen ja tuote tarjoaa tehokasta hoitoa kosteusköyhälle, kuivalle ja stressaantuneelle iholle. Tuote soveltuu kaikille ihotyypeille ja vaikka kosteuttavat kasvonaamiot ovat kultaakin kalliimpia nimenomaan kuivalle iholle, vaativat myös muut ihotyypit kosteutusta. Naamiota kuvaillaan ihoa hoitavaksi, kosteuttavaksi, pehmentäväksi ja suojaavaksi. Lisäksi sen tulisi ehkäistä ihon kutinaa ja vähentää kireyden tunnetta iholla. Naamio sisältää mm. kosteuttavia sokereita ja hyaluronihappoa sekä tulehduksilta ehkäisevää nokkosta ja pellavansiemenuutetta.


Naamiota suositellaan käytettäväksi kahdesti viikossa puhtaalle iholle. 15-20 minuutin vaikutusajan jälkeen naamion voi joko pyyhkiä kasvoilta pois tai sen voi antaa imeytyä ihoon täysin. Mä itse rakastan juurikin tällaisia kosteuttavia naamioita, joiden voi antaa imeytyä ihoon täysin. Mun ihoni on sen verran kuiva, ettei 20 minuutin jälkeen naamiosta ole kasvoilla enää jäljellä mitään vaan kaikki on jo imeytynyt. Iho tuntuu pehmeältä, kimmoisalta ja kosteutetulta. Oon muutamia kertoja testannut tätä ja oon kyllä huomannut ihan selkeän eron ihossani tämän käytön jälkeen. Iho ei kiristä tai tunnu lainkaan kuivalta seuraavanakaan päivänä, joten kosteutustehot tällä naamiolla ovat todellakin kohdillaan. 


Annan naamion tosiaan imeytyä ihooni täysin, minkä jälkeen lisään vielä myöhemmin illan aikana SOS-sarjan seerumia ja kasvovoidetta kasvoilleni. Tämä yhdistelmä on toiminut mulla ihan loistavasti ja samalla linjalla aion jatkaa, kunnes toi kasvovoide loppuu, sillä sitä mulla ei ole varastoissa uutta pulloa. SOS-sarja on ehdottomasti yksi suosikkini Mádaralta ja suosittelen kosteuttavia tuotteita itselleen kaipaavia testaamaan näitä. 60 ml kokoisen kasvonaamiotuubin hinta on noin 33,00 €, mutta Mádaran tuotteet ovat vähän väliä todella hyvässä tarjouksessa, eli jos reilun 30 euron hinta kirpaisee, suosittelen katsomaan tilannetta uudestaan alennusten aikaan! Itse maksoin tästä 23,10 € ja sen olisin valmis maksamaan tästä vastaisuudessakin.

Ovatko Mádaran SOS-sarjan tuotteet tuttuja? :)

perjantai 22. joulukuuta 2017

Synttäriarvonta - Lipstick Love 3 vuotta!


Kolme vuotta sitten julkaisin blogiini ensimmäisen postauksen ja blogisynttäreiden kunniaksi haluan järjestää lukijoilleni pienoisen arvonnan. Kolme vuotta on mennyt ihan hurjan nopeasti ja toivottavasti seuraavatkin kolme vuotta menevät bloggaamisen osalta yhtä ihanissa merkeissä! Mähän kirjoitin blogia aluksi pitkään salassa, ilman että kukaan mun tuttuni tästä tiesi. Pikkuhiljaa oikeastaan vasta vuosi sitten aloin tästä ihmisille kertoa ja mun Instagramtilini mut taisi lopulta paljastaa suurimmalle osalle tuttuja. Mua jännitti ihan älyttömästi miten ihmiset tähän mun harrastukseeni reagoi ja vaikka muutamia vähän vähemmän mukavia kommentteja ja lausahduksia tästä kuulinkin, pääasiassa kommentit on olleet pelkästään positiivisia. Bloggaaminen on tuonut mukanaan niin paljon kaikkea ihanaa, mitä en olisi osannut edes kuvitellakaan ja nyt haluan toivottaa kaikille ihanaa ja rauhallista joulua sekä arpoa jollekulle mun mahtavista lukijoista tämän luomiväripaletin :)


Eli mennäänpäs sitten takaisin postauksen varsinaiseen aiheeseen eli siihen arvontaan! Arvonnan palkintona on Morphen 35W 35 Color Warm Palette. Paletti sisältää mm. ruskean, nuden, vaaleanpunaisen ja lilan eri sävyjä, joista osa on mattaisia ja osa shimmerisiä. Mulla itselläni tätä kyseistä palettia ei ole, mutta kaksi muuta Morphen palettia kyllä ja oon niistä tykännyt ihan älyttömästi. Olen ostanut paletin itse Beauty Baystä ja paletti on avattu vain tämän postauksen kuvien ottamista varten. Luomivärit ovat täysin koskemattomia ja käyttämättömiä.

Arvonnan säännöt:

- Arvontaan voivat osallistua vain blogini julkiset lukijat Bloggerin tai Bloglovinin kautta. Uudet lukijat ovat myös tervetulleita. Kerrothan mitä kautta seuraat blogiani.
- Saat arvan kommentoimalla tähän postaukseen ja vastaamalla kysymykseen: Oletko enemmän matta- vai shimmerluomivärien ystävä?
- Liitä kommenttiisi sähköpostiosoite, josta saan sinut kiinni mahdollisen arvontavoiton osuessa kohdallesi.
- Postitan paletin vain Suomeen.
- Arvonta päättyy 5.1.2018 klo 23.59.

Blogi hiljenee nyt viikonlopun ajaksi. Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille ♥

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Lumene Nordic Beauty Advent Calendar | Luukut 16-20


Seuraavat viisi luukkua Lumenen ihasta kosmetiikkajoulukalenterista on nyt avattu ja tänään olisi aika esitellä luukkujen sisällöt teille! Tämän jälkeen olisikin enää sitten jäljellä yksi joulukalenteripostaus, joka ilmestyy joskus joulun jälkeen. Mä en oo enää muutamaan vuoteen todellakaan ollut mikään jouluihminen ja vaikka joulu periaatteessa onkin ihanaa aikaa, koen sen myös omalla tavallaan todella ahdistavaksi ja surulliseksi. Näiden kalenteriluukkujen availu on kuitenkin tuonut pienen ilon hetken jokaiseen päivään ja kyllähän tätä mieluusti jatkaisi vielä joulun jälkeenkin! Mutta mennäänpä sitten katsomaan tarkemmin luukkujen sisällöt:

*Mainoslinkki



Huuliöljy, joka tuli ihanassa joulunpunaisessa sävyssä 800 Punaisen Lumo / Red Harmony. Kevyesti sävyttävä ja pehmeää hoitavuutta huulille tuovan huuliöljyn teho perustuu hoitavaan vadelman siemenöljyyn. Huuliöljy lupaa jättää huulet pehmeän kosteutuiksi, ja tuote tuli kalenterista täysikokoisena. Tykkään näistä Lumenen huuliöljyistä, sillä niiden kanssa saa huulille kaunista kiiltoa ja ihanan pehmoisen tunteen. Sävy Punaisen Lumo on tosiaan hylsyssä ihanan punainen, mutta huulilla sävy on todella huomaamaton ja kevyt. Mua ei olisi haitannut, vaikka väriä olisi jäänyt huulille enemmänkin, mutta toisaalta huulipunat on sitten ihan erikseen. 
Hinta: 11,80 €/8 ml (eleven.fi).


Jes, taas lisää Sisu tuotteita! Syväpuhdistava kasvonaamio lupaa jättää ihon raikkaaksi, sileäksi ja säteileväksi. Naamio sisältää pohjoisen lähdeveden lisäksi Sisu-sarjalle tyypillisiä ainesosia - männynkaarna- ja kuusenoksatyviuutteita. Naamio on kevyesti kuoriva ja kuorivina ainesosina tuotteessa toimii karpalot. Naamiota suositellaan käytettäväksi 2-3 kertaa viikossa. Tuotetta tulee levittää kuivalle, puhtaalle iholle ja 5-10 minuutin vaikutusajan jälkeen huuhdella pois viileän veden kanssa. Syväpuhdistavat naamiot ovat mielenkiintoisia ja näiden kanssa naamion tehon huomaa yleensä välittömästi. Tämäkin jätti ihon todella sileäksi ja vaikka kuorintateho oli tällä oikein hyvä, koin sen silti hyvin hellävaraiseksi. 2-3 kertaa viikossa on mulle itselleni aivan liian usein, sillä kuivaihoisena syväpuhdistavia naamioita ei oman kokemukseni mukaan ole tarpeellista käyttää edes viikottain. Monet tujut syväpuhdistavat naamiot aiheuttavat myös jonkinlaisia ikäviä reaktioita kasvoillani, mutta tämä ei onneksi tehnyt sellaista. Voisin hyvin kuvitella ostavani tämän joskus täysikokoisenakin, mutta tällä hetkellä multa löytyy syväpuhdistavia naamioita ihan riittävästi omiin tarpeisiini. Ensimmäinen ja toistaiseksi ainut käyttökokemus tästä naamiosta oli siis erittäin positiivinen.
Hinta: 34,60 €/75 ml (eleven.fi).


Tehokosteuttava silmänympärysgeeli, joka sisältää lähdevettä, koivumahlaa sekä sy-ihoa hoitavaa B5-provitamiinia. Tuote lupaa tehdä silmänympärysihosta välittömästi virkistyneemmän sekä kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Geelimäinen koostumus takaa ihanan viilentävän tunteen iholla ja varsinkin, kun oon nyt todella pitkään käyttänyt nimenomaan voidemaisia sy-voiteita, geelikoostumus oli ihanaa vaihtelua. Koen itse kuitenkin paksut voiteet kosteuttavimmiksi ja sitä kautta paremmin omiin tarpeisiini sopiviksi. Oon käyttänyt tätä vasta pari kertaa, joten vielä toistaiseksi on tosi vaikea sanoa tästä mitään lopullista arviota, mutta tällä hetkellä musta tuntuu, että tämä voisi sopia mulle paremmin kesällä. Näin talvella suosin mahdollisimman kosteuttavia tuotteita eikä tämä taida ihan yltää sille tasolle. Huono tämä ei kuitenkaan missään nimessä ollut ja pidän todella paljon siitä virkistävästä ja viilentävästä tunteesta iholla!
Hinta: 19,70 €/15 ml (eleven.fi).


19. Luukku: Lumene Valo Glow Reveal Moisturizer (15 ml)*
Tämä on ihoa kirkastava ja silottava kasvovoide, joka sisältää mm. lähdevettä, lakkauutetta sekä C-vitamiinia. Voide soveltuu kaikille ihotyypeille ja sen pitäisi siis sekä kosteuttaa että kirkastaa ja virkistää kasvojen ihoa. Koostumukseltaan voide on kevyttä ja mulla tämä on ollut käytössä päivävoiteena nyt kahtena päivänä. Mun kuivalle iholleni tämä ei ole riittävän kosteuttava, vaikka toki yhdistettynä hyviin seerumeihin ja muihin tehohoitoihin tämänkin kanssa saa ihon riittävän kosteutetuksi. Mä kuitenkin uskoisin tämän voiteen olevan parempi hieman omaa ihoani rasvoittuvammalle iholle, joka ei vaadi yhtä runsasta kosteutusta. Saman totesin myös kalenterista aiemmin tulleen Valo -sarjan yövoiteen kanssa eli mä taidan jättää tämän sarjan voiteet kaupan hyllylle ihan suosiolla. On kuitenkin ollut tosi kiva päästä näitäkin testaamaan, sillä nytpähän ainakin tiedän, etteivät nämä ole parhaita mahdollisia omalle iholleni :)
Hinta: 24,70 €/50 ml (eleven.fi).


Jo neljäs kynsilakka tästä kalenterista. Nyt saisi kyllä sitten oikeasti jo ruveta riittämään, vaikka toki tämäkin sävy on hurjan kaunis. Mä oon vaan sen sata kertaa jo maininnut, etten kynsilakkoja pysty tavallisessa arjessani käyttämään, joten mulle nää on vähän turhia tuotteita. Lisäksi Lumenella on muutenkin sen verran laajat kosmetiikkavalikoimat, että neljä kynsilakkaa yhdessä joulukalenterissa alkaa mun mielestäni olla jo vähän liikaa. Kiiltoa kynsille tuova Gel Effect Kynsilakka tuli tällä kertaa vaaleanpunaisessa helmiäishohtoisessa sävyssä. Oon aiemminkin sanonut, että tykkään just tällasista vaaleista kynsilakoista, mutta käyttöön tää pääsee mulla vaan varpaankynsissä, kunnes kesäloma joskus puolen vuoden päästä koittaa ja pystyn taas kynsilakkaa käyttämään sormien kynsissä!
Hinta: 6,80 €/5 ml (eleven.fi).

Minkä luukun sisältö vaikuttaa teistä kiinnostavimmalta? :)

maanantai 18. joulukuuta 2017

Vuoden 2017 Bette Boxien Topit & Flopit


Ajattelin kirjoittaa tällaisen pienen koostepostauksen kuluneen vuoden Bette Boxeista. LivBox muuttui Bette Boxiksi tämän vuoden vaihteessa ja itse olen tilannut Bette Boxia koko tämän vuoden ajan ja jokaisen boksin olen siis itselleni saanut. Pääasiassa oon ollut todella tyytyväinen siihen muutokseen, mikä tapahtui LivBoxin muuttuessa Bette Boxiksi, sillä suunta oli välittömästi ehdottomasti vain ja ainoastaan positiivinen. Toki joukkoon on vuoden aikana mahtunut myös pienoisia pettymyksiä, mutta pääpiirteittäin boksien taso on mielestäni ollut paljon aiempaa korkeammalla. Nyt esittelen teille kolme kappaletta vuoden 2017 Bette Boxien parhaimmistoa sekä kolme huonointa boksia. Olen valinnut boksit tähän kokonaisuutensa perusteella ja totta kai jokaisen kohdalla löytyy myös perustelu sille, miksi se on joukkoon valittu :)

Topit




Ehdottomasti vuoden paras boksi! Boksi oli todella meikkipainotteinen ja onnekseni meikkivoiteen sävy oli oikea omalle iholleni ja huulipunankin sävy miellytti. Puhdistusliinat olivat myös todella toimivia ja vaikka ne ovatkin kosmetiikkatuotteena hieman tylsiä, ovat ne kuitenkin tarpeellisia eikä tällaisia ole bokseista turhan usein tullut. Tämä pääsee Top-3 listalle ihanien meikkituotteiden vuoksi. Tässä kuussa tuli myös ensimmäinen pitkäaikaistilaajien lahja, joka tosin ei valitettavasti mulle sopinut.



Joulukuun boksi oli erittäin hyvä lopetus tälle vuodelle. Lumenen seerumi oli ihan huipputuote ja ehdottomasti boksin paras. RT:n meikkisieni oli myös hurjan positiivinen yllätys ja vaikkei toi MayBeautyn naamio mun iholle sopinutkaan, pidin silti siitä, että tuote oli laitettu boksin. Sisältö oli monipuolinen ja uskon, että suurimmalle osalle ihmisistä tässä oli mieluisa sisältö. Tämä boksi jätti ehdottomasti odottavat fiilikset ensi vuoden bokseja kohtaan! Toivottavasti sisällöt tulevat jatkossakin olemaan yhtä loistavia.



Huhtikuun boksin kaikki tuotteet oli mulle mieluisia ja jokainen on myös päässyt käyttöön. Eyluren ripset oli tosi nätit, Schwarzkopfin shampoo paras markettishampoo, jota olen testannut ja Ziajan tuotteet miellyttävät aina. Erittäin suuri plussa myös siitä, että kaikki tuotteet olivat täysikokoisia! Ja tässä nähdään mun mielestä hyvin se, että vaikkei tää tosiaan ollut vuoden arvokkain boksi niin ei sillä arvolla loppujen lopuksi ole niin väliä, jos tuotteet muuten miellyttävät.

Flopit



Elokuun boksin sisältö ei sinänsä ole ollenkaan huono, mutta se oli mulle itselleni huono paristakin syystä. Ennen kaikkea olin juuri saanut tuon Manna Kadarin primerin Lip Monthlysta enkä siitä juurikaan pitänyt eli toiselle samanlaiselle tuotteelle ei ollut tarvetta. Toiseksi boksin arvo koostui suurilta osin noista Heleinin kauneuslisistä ja mä oon todella huono syömään tollasia (en oo purkkia vieläkään avannut). Ripsientaivuttimet oli liian hempulat, mutta yövoide sen sijaan oli mulle todella mieluisa! Yövoide ja käsivoide olikin tän boksin ainoat käyttöön päässeet tuotteet. Floppeihin tämä päätyy myös siitä syystä, etten kokenut itse henkilökohtaisesti saaneeni rahoille vastinetta, kun niin moni tuote oli mulle turha. Kokonaisuutena boksi oli kuitenkin arvokas.



Toukokuun boksista löytyi vaikka ja mitä. Vähän liiankin kanssa, sillä boksihan koostui pääasiassa näyte- ja matkakokoisista tuotteista ja oli melkoinen sillisalaatti ainakin omasta mielestäni. Tässä boksissa oli mielestäni painotettu enemmän määrää kuin laatua ja tuli vähän sellanen olo, että boksiin oli tungettu vähän puoliväkisin näitä tuotteita, jotta siitä saataisiin mahdollisimman runsas. Tokihan sisältö oli monipuolinen, mutta tästä ei nyt turhan paljon jäänyt itselle käteen eikä sisältö aiheuttanut todellakaan mitään riemunkiljahduksia.



Helmikuun boksi vaikutti mun mielestäni aluksi todella hyvältä, mutta mun on pakko laittaa tämäkin tähän floppikategoriaan. Loppujen lopuksi tästä jäi käteen mulla vain toi dödö ja vaikka siitä pidinkin, ei yksi deodorantti mitään riemunkiljahduksia aiheuta. Avènen misellivesi ja Bonacuren hoitosuihke oli molemmat ihan kivoja tuotteita, mutta pullot niin pieniä, ettei noista iloa riittänyt kovinkaan pitkäksi aikaa. Heleinin kauneuslisät eivät kiinnosta edelleenkään eikä Lumenen ripsari toiminut mulla lainkaan.

Mitkä ovat teidän mielestänne vuoden 2017 Bette Boxien topit ja flopit? Oletteko yhtään samoilla linjoilla mun kanssa? :)

lauantai 16. joulukuuta 2017

Lumene Nordic Beauty Advent Calendar | Luukut 11-15


Moikka :) Nyt ollaan jo yli puolessävälissä joulukalenterien avaamista ja mua suoraan sanottuna harmittaa, kun tiedän noiden luukkujen loppuvan reilun viikon päästä. Oon ollut todella tyytyväinen tähän Lumenen joulukalenteriin ja mikäli Lumenelta kalenteri tulee myös ensi vuonna, suosittelen tätä todella lämpimästi ihan jokaiselle, joka brändin tuotteista pitää. Kalenteri on ollut yksinkertaisesti mahtava tapa päästä testaamaan eri sarjojen tuotteita ja oon löytänyt monia uusia suosikkeja tän kalenterin avulla! Nyt mennään katsomaan luukkujen 11-15 sisällöt:

*Mainoslinkki


Sisu sarjan hoitava kosteusvoide on tarkoitettu sekä aamu- että ilta käyttöön. Muiden sarjan tuotteiden tavoin myös tämän voiteen on tarkoitus suojata ihoa kaupunkielämän rasitteilta, ja voide sisältää mm. lähdevettä sekä männynkaarna- ja kuusenoksatyviuutteita. Voide lupaa tehdä ihosta pehmeän ja sileän tuntuisen ja tuote soveltuu kaikille ihotyypeille. Mua aina hieman hämmentää tällaiset tuotteet, jotka sopivat sekä aamu- että päivävoiteeksi ja myös kaikille ihotyypeille, kun mun mielestäni toi yhtälö on jokseenkin mahdoton. Toki kuivemmalle iholle voide voi olla hyvä päivävoide ja sama tuote taas rasvoittuvalle iho juuri sopiva yövoiteeksi, mutta jotenkin aina mietityttää tällaiset tuotteet. Voide on koostumukseltaan täyteläistä ja paksuhkoa, mutta se imeytyy kuitenkin suhteellisen nopeasti. Oon itse käyttänyt tätä iltaisin yövoiteena, sillä kaipaan meikinalusvoiteelta nopeampaa imeytymistä. Ei tämä paras mahdollinen yövoide mulle ole, ja uskonkin, että sekaiholle tämä sopisi paremmin kuin mun kuivalle iholleni. Sisu sarja on kuitenkin ehdottomasti yksi kiinnostavimmista Lumenen tuotesarjoista, joten tätäkin voidetta oli todella kiva päästä testaamaan!
Hinta: 22,70 €/30 ml tai 34,60 €/50 ml (eleven.fi).


12. Luukku: Lumene Nordic Noir Intense Eye Pencil*
Syvän ja kestävän sävyn lupaava silmänrajauskynä, jonka sain mustassa sävyssä 1 Intense Black. Kynä on koostumukseltaan pehmeä ja ihanan kermainen, juuri sellainen millä saa helposti värin myös vesirajalle. Kynä tekee todella intensiivisen mustan jäljen jo yhdellä vedolla ja tämä onkin sen puoleen ehdottomasti yksi parhaimmsita silmänrajauskynistä, joita olen ikinä omistanut. Rajausjälki pysyy vesirajallakin todella pitkään hyvännäköisenä, vaikka totta kai väri jossain kohtaa alkaa hiemean liueta pois. En kovin usein käytä mustaa kajalia vesirajalla, mutta sen muutaman tunnin, minkä annoin tämän silmissäni olla, väri säilyi silmissä kiitettävän hyvännäköisenä. Iso peukku tälle!
Hinta: 12,20 € (eleven.fi).



Mun silmät kasvoivat varmaan lautasen kokoiseksi, kun mä avasin tämän luukun, sillä en ikimaailmassa odottanut saavani beautyblenderiä tästä kalenterista! Mutta siis apua miten iloinen olin tän luukun sisällöstä. Beautyblender on ehdottomasti mun suosikkimeikkisieneni ikinä, mutta tätä nudea versiota en ole aiemmin testannut. En näin äkkiseltään ainakaan löytänyt tietoa siitä, että tämä millään muotoa poikkeaisi ominaisuuksiltaan perinteisestä pinkistä bb:stä. Mä oon ihan vasta muutama viikko sitten ottanut käyttöön uuden bb:n, joten tämä jää odottelemaan avaamista, sillä en tarvitse kahta meikkisientä yhtä aikaa. Ihan huippua, että Lumenen kalenterista löytyi myös tällainen tuote :)
Hinta: 21,00 € (eleven.fi).


14. Luukku: Lumene Nordic Chic 3-in-1 Caring Base & Top Coat (5 ml)*
Kynsilakka, joka toimii sekä alus- että päällyslakkana kuin myös ihan vain tavallisena värittömänä kynsilakkana. Aluslakkana käytettynä tämän tulisi auttaa päälle levitettävää kynsilakkaa levittymään tasaisemmin sekä ehkäistä kynsien kellastumista. En onnistunut löytämään juuri tätä kyseistä lakkaa edes Lumenen omilta sivuilta, mutta oletan tämän olevan samaa tavaraa kuin Gloss & Care 3-in-1 Shine kynsilakka, joka näyttäisi olevan Lumenen vanhaa "mallia". Lakkasin ihan huvin vuoksi kynteni tätä postausta kirjoittaessani tällä värittömällä lakalla ja lakka kuivui todella nopesti ja jätti kynnet kauniin kiiltäviksi. Värittömät lakat on ehkä vähän tylsiä käytettäväksi yksinään, mutta toisaalta saa tälläkin kynnet näyttämään huomattavasti kauniimmilta kuin ilman mitään lakkaa. Mulle kynsilakat on tosiaan vähän tarpeettomia tuotteita, mutta olin ihan positiivisesti kuitenkin yllättynyt siitä, että kalenterista tuli väritön lakka värillisen sijaan.
Hinta: 6,80 €/5 ml (eleven.fi).


15. Luukku: Lumene Lähde Hydration Recharge Overnight Cream (15 ml)*
Tehokosteuttava yövoide, joka lupaa kosteuttaa ihoa yön aikana ja jättää sen kauniin hehkuvaksi. Voide sisältää kosteuttavaa koivumahlaa, lähdevettä sekä väsynyttä ihoa ravitsevaa karitevoita. Hyvä ja kosteuttava yövoide on mulle ihan ehdoton tuote ja tämä on parin testauskerran jälkeen vaikuttanut ihan lupaavalta. Kosteutusteho ei ole paras mahdollinen, mutta yhdistettynä hyviin seerumeihin ja öljyihin tämä on riittävä mun tarpeisiini. Lähde sarjan tuoksu miellyttää mua ja on ollut kiva päästä kalenterin avulla tutustumaan enemmän tämän sarjan tuotteisiin. Tuskin tulen tätä ostamaan täysikokoisena, mutta kyllä tämä pieni purkki pois tulee käytettyä varmasti hyvin nopeasti.
Hinta: 19,70 €/50 ml (eleven.fi).

Mitkäs fiilikset teillä on näiden luukkujen sisällöstä? :)

torstai 14. joulukuuta 2017

#bestnine2017

Moikka! Vuoden lopussa alkaa Instagramissa näkyä yhdellä jos toisella näitä #bestnine kuvia, joissa siis esitellään kollaasin muodossa yhdeksän kuluneen vuoden aikana lisättyä kuvaa, joista ihmiset ovat tykänneet eniten. Mä sain tästä aiheesta kimmokkeen ihan kokonaiselle postaukselle, sillä ajattelin lisätä myös tänne blogin puolelle tuon kuvakollaasin niistä yhdeksästä kuvasta, josta te olette eniten pitäneet. Sen lisäksi tein vielä oman kollaasin, johon valitsin omat yhdeksän suosikkiani vuoden 2017 Instagramkuvistani ja loppuun lisäilin vielä neljä suosikkisilmämeikkiäni, jotka on Instan puolella näkynyt :)


Tässä siis yhdeksän tykätyintä kuvaani vuodelta 2017. Osa yllätti ja osa taas ei lainkaan. Esimerkiksi silmämeikkikuvat on yleensä niitä kaikkein tykätyimpiä kuvia mulla eli en ihmettele, että tästäkin löytyi niitä kolme kappaletta. Myös meikkipöytäkuvat on keränneet isoja tykkäysmääriä ja tosta tuli mieleen, että mähän oon luvannut tehdä tänne bloginkin puolelle postauksen mun meikkauspisteestä. Hups! Nojoo se jää taas varmaan keväämmälle, jotta saadaan enemmän valoa kuvailuun. Tosta alarivin keskimmäisestä palettikuvasta en itse tykkää, mulla on niin paljon kivempiakin kuvia tosta paletista, että toi on vähän plääh. Mutta tää oli oikeasti mielenkiintoista nähdä mistä mun instafeedissäni on eniten tykätty!


Tässä olis sitten mun valintani suosikkikuvien osalta! Tästä voi ehkä päätellä, että tykkään vaaleasta taustasta ja kaikki vaaleanpunaiset kukat on mun mieleeni kuvausrekvisiittana ;D Toi ylärivin keskimmäinen kuva, jossa on Model Co:n huulipuna, on ehdottomasti yksi mun suosikkikuvistani ikinä. Mä en todellakaan ole mikään valokuvaaja, mutta toi onnistui ja tosta tykkään yhä edelleen hurjan paljon. Yksi sama kuva löytyy sekä tästä mun kollaasista että tosta ylemmästä - nimittäin toi sivuprofiilikuva mun naamasta. Filtteri on näköjään eri, kun toi oli jossain vaiheessa myös mun Instan profiilikuvana ja nappasin puhelimesta just sen väärän kuvan, mutta antaa mennä :) Totta kai blogin bannerikuvakin pääsi tähän joukkoon! Mä rakastan noita UD:n punia ihan joka tavalla. Ne on laadultaan huippuhyviä ja ne on myös ulkonäöllisesti hurjan kauniita.


Ja sitten vielä mun suosikkisilmämeikkini tältä vuodelta! Tai siis niistä, jotka kuvasin :D Ylävasemmalta löytyy mun alkuvuoden tuparilook ja toi onnistui ihan täydellisesti ja siitä tuli juuri sellainen kuin halusinkin. Vierestä löytyy häävierasmeikkiä, kun pääsin juhlistamaan ystäväni häitä viime kesänä. Alavasemmalta mun ensimmäinen meikkini UD:n Naked Heat paletilla ja vaikkei tossa sinänsä mitään ihmeellistä ole, tykkään noista väreistä. Alaoikealta löytyy vappumeikki, jonka kruunaa ihanat Kissin Posh -irtoripset. Mikä näistä on teidän suosikkinne? :)

Joko te olette katsoneet, mitkä olivat teidän tykätyimmät Instakuvat tältä vuodelta? :)

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Bette Box | Joulukuu


Viime kuun Bette Boxin sisältö oli todella onnistunut ja ehdottomasti yksi vuoden parhaimpia. Siitä johtuen odotukseni tämän joulukuun boksin suhteen olivat myös aika korkealla, sillä totta kai toivoin saman linjan jatkuvan vielä vuoden viimeisessäkin boksissa. Innostusta ja odotusta lisäsi myöskin se, että sain viime kuun puolessavälissä Instagram-tililleni viestin Bette Boxin tiimiltä ja mulle kerrottiin, että mun ottamani kuva on valittu joulukuun Bette Boxin esittelykorttiin! Tästä johtuen olisin saanut joulukuun boksin ilmaiseksi, mutta koska olin sen jo tilannut ja maksanut, sain tililleni 60 pistettä ja sitä kautta mahdollisuuden lunastaa ilmaisen boksin sitten kuin haluan :) Ihan supermahtavaa, toi tieto piristi kyllä kummasti päivää!


Tässä sitten tarkempi sisältö joulukuun boksista. Sisältö vaikutti ensisilmäyksellä monipuoliselta ja joukkoon mahtui monia itseäni kiinnostavia tuotteita. Suuhygieniatuotteet aiheuttavat yhä edelleen mussa pientä huvittuneisuuden tunnetta, mutta onneksi toikin oli vain extratuote eikä boksin varsinainen tuote! Tehdään vielä tarkempi katsaus boksin sisältöön:


Lumenesta on selkeästi tullut Bette Boxin vakiobrändi, sillä kaikissa vuoden Bette Boxeissa on ollut Lumenen tuote. Jossain vaiheessa toi hieman itse asiassa ärsytti mua, mutta nyt kun oon taas itse tosi innostunut Lumenen tuotteista, olin tästä Lumenen Lähde Arctic Dew Tehokosteuttavasta Seerumistakin todella iloinen! Kyseessä on hyaluronihappoa, lähdevettä, levää ja koivumahlaa sisältävä ihoa kosteuttava seerumi. Tuote lupaa häivyttää ihon hienoja juonteita ja ryppyjen näkyvyyttä, jolloin iho jää kimmoisaksi ja heleäksi. Mähän just tilasin itselleni taas muutamiakin seerumeita ja tehotiivisteitä, mutta näitä ei koskaan voi olla liikaa ;) Tämä on toiminut mun mielestäni tosi kivasti. Seerumi imeytyy nopeasti ja jättää miellyttävän ja kosteutetun tuntuisen pinnan iholle. Tykkään myös näistä Lumenen lasisista pipettipulloista, noi on todella kauniita! Ovh tällä tuotteella on 24,90 € ja boksista tuli täysikokoinen 30 ml tuote.


MayBeautyn The Incredible Face Mask on saavuttanut todella suuren suosion, mutta itse en tätä kyseistä kasvonaamiota ollut koskaan aiemmin testannut. Kyseessä on iholta pois revittävä peel-off kasvonaamio, joka lupaa poistaa mustapäät ja kuolleen ihosolukon sekä syväpuhdistaa ihohuokoset. Lopputuloksena ihon tulisi olla puhdas ja raikas. Kuivaihoiselle tällaiset todella tujut syväpuhdistavat naamiot eivät ole mitään joka päivän tuotteita, mutta multakin niitä mustapäitä löytyy erityisesti nenästä, joten uskalsin tätä sille alueelle testata. Tuotteen vaikutusaika on jopa 30-45 minuuttia, mikä on mun makuuni vähän turhankin pitkä aika kasvonaamiolle. Puolisen tuntia odotin ennen kuin revin naamion nenästäni irti ja kyllähän siihen jotain oli tarttunut. Ei paljon, mutta toisaalta mun ihoni ei ehkä ole muutenkaan tosiaan paras mahdollinen tällaiselle tuotteelle. Nenä jäi naamion jäljiltä todella punaiseksi ja kutisevan kuivaksi ja kasvoille oli ehdottomasti laitettava kunnolla kosteuttavat tuotteet, jotta se kuivuuden tunne nenästä haihtui. Ei ollut mun juttuni tämä, mutta vähän ongelmaisemmalle ja rasvoittuvammalle iholle tää on varmasti erittäin hyvä naamio. Boksista tuli yksi 10 ml pussukka ja ovh 8 kpl paketilla on 25,00 €.


Sally Hansenin Miracle Gel Kynsilakkaduo oli ihan mukava, mutta mulle hieman tarpeeton yllätys. Kynsilakat eivät tosiaan kuulu mun suosikkeihini näissä kauneusbokseissa, mutta ymmärrettävästi näitäkin joskus joukkoon mahtuu. Kyseessä on kaksivaiheinen kotona ilman UV-lamppua tehtävä "geelilakkaus", johon siis kuuluu sekä värillinen lakka että päälle tuleva lakka, joka tekee kynsille sen geelipinnan. Tällaiset lakat on tulleet joskus LivBoxin aikana ja niitä testailin pariin otteeseen. Pidin silloin lopputuloksesta ja kyllähän se ainakin jonkin verran ihan kunnon geelilakkausta muistutti. Tätä kaksikkoa en ole testannut ja annan tämän varmaankin suosiolla eteenpäin jollekulle, jolla on näille enemmän käyttöä. Värinä toi vaaleanpunainen olisi kyllä ihan mun juttuni, sillä tykkään nimenomaan tollasista neutraaleista ja vaaleista kynsilakoista! Kynsilakkaduon ovh on 25,00 €.


Meikkisieniä tarvitaan aina, joten olin todella iloinen, kun boksista paljastui tämä Real Techniquesin Miracle Complexion Sponge. Beautyblenderhän on mun ihan ehdoton suosikkini meikkisienien osalta, mutta tykkään kyllä myös tästä RT:n meikkisienestä! Meikkisieniä voi käyttää joko kuivina tai kosteina ja itsehän käytän näitä ihan poikkeuksetta kosteina. Monet levittävät meikkivoiteen meikkisienen kanssa, mutta mä tykkään vaan lopuksi käydä kasvot läpi kostean sienen kanssa, jolloin meikkivoide asettuu tasaisesti paikoilleen. Levitän myös peiteaineen meikkisienellä, samoin voidemaiset korostus- ja varjostusvärit tulee aina häivyteltyä meikkisienellä, eli kyllä näille käyttöä löytyy. Muutamia kertoja oon myös levittänyt irtopuuterin kostealla sienellä ja sillä saa kieltämättä todella kauniin ja pysyvän lopputuloksen. Tämä RT:n sieni toimii loistavasti omissa tarpeissani ja sen muotoilu on mielestäni todella onnistunut, mutta tykkään bb:stä enemmän sen pehmoisuuden vuoksi. Ovh tällä meikkisienellä on 10,90 €.


Avènelta tuli pienet näytekoot parista eri tuotteesta. Vasemmalta löytyy Avènen Xeracalm A.D Cream, joka on sekä kasvojen että vartalon iholle soveltuva kosteusvoide. Voide lupaa ravita ja kosteuttaa ihoa sekä rauhoittaa ihon kutinaa. Oon testannut voidetta pariin otteeseen kasvoille, mutta ei voide herättänyt mussa oikein mitään ajatuksia. Ihan kivasti se kosteutti, mutta ei tuotteessa mitään erikoista ollut. Vierestä löytyy Avèven Xeracalm A.D Cleansing Oil, joka on hajusteeton ja saippuaton puhdistusöljy. Tän kaksikon kanssa on kieltämättä saanut tehdä vähän salapoliisin töitä, sillä jotenkin ajattelin tämänkin tuotteen olevan kasvoille tarkoitettu. Mutta eipäs ollutkaan vaan tätä on siis tarkoitus käyttää suihkugeelin tapaan vartalolle! Varmasti hyvä tuote ihmiselle, joka ei siedä hajusteita ja joka tarvitsee todella miedot ja hellävaraiset puhdistustuotteet, mutta mun mielestäni tämä oli kaikessa yksinkertaisuudessaan melko tylsä tuote. Kosteusvoiteen ovh on 22,90 €/200 ml ja puhdistusöljyn ovh 22,90 €/400 ml.


Pitkäaikaistilaajia hemmoteltiin tässäkin kuussa, ja tällä kertaa boksista paljastui Dermosilin Lip & Cheek Colour sävyssä Sweet Pink. Sweet Pink on nimensä mukaisesti kauniin hento vaaleanpunainen sävy, juuri sellainen mistä itse pidän varsinkin poskipunien kohdalla. Tämä on voidemaisessa muodossa oleva huuli- ja poskipuna, jota on tarkoitus levittää sormen kanssa joko poskille tai huulille. Tuotekuvauksen mukaan voidemainen koostumus takaa sen, että tuote häivyttyy kasvoille helposti ja pysyy hyvin. Koostumus on mun makuuni vähän turhankin nestemäistä, mikä nyt on oikeastaan aika oletettavaa, kun sitä tuotetta pitää saada puristettua tuolta tuubista ulos. Helposti ja kauniisti tämä kuitenkin levittyi poskille ja häivyttäminenkin onnistui hyvin, tosin itse käytin siihen sivellintä enkä sormia. Huulille en ole tätä testannut ja luulen, että toistaiseksi aionkin käyttää tätä vain poskilla. Hauska tuote, uudenlainen mulle! Tykkään ehdottomasti enemmän puuterisista poskipunista, mutta tällaisiakin on ihan kiva käyttää aina välillä. Ovh tällä 15 ml tuotteella on 4,90 €.


Kaupan päälle tilaukseen tuli Jordanin Easy Clean Flosser hammaslankain muutamalla vaihtopäällä sekä Policen Legend EdP tuoksunäyte. Jordanin hammaslankaimet sisältävät fluoria ja pitkän varren kuvaillaan olevan hyvä erityisesti suun takaosan hammasväleihin. En oo näitä vielä testannut, mutta ehdottomasti aion käyttää nämä pois. Policen Legend tuoksunäytettä kuvaillaan itämaiseksi kukkaistuoksuksi, joka sisältää mm. herukoita, bergamottia sekä valkoisia kukkia. Ei iskenyt muhun sitten yhtään tämä tuoksu. Se oli jotenkin todella voimakas eikä yksinkertaisesti vaan mun makuuni.

Tosi hyvä boksi tälläkin kertaa! Toivottavasti ensi vuoden Bette Boxeissa jatkuu tämä sama linja, mistä ollaan saatu nauttia nyt viimeisten kuukausien ajan.

Mitä mieltä te olette sisällöstä? :)