lauantai 7. tammikuuta 2017

Baltic Princessin ostokset + arvonnan voittaja



Kotiuduin eilen illalla risteilyltä ja tällä kerralla suunnattiin Turusta Tukholmaan Baltic Princessillä. Laiva oli ennestään jo mulle tuttu eikä mulla siitä sen kummempaa sanottavaa olekaan. Ihan kiva paatti, mutta kyllä Grace vie voiton ihan ehdottomasti. Reissu oli oikein hauska ja onnistunut ja nyt esittelen teille laivalla tekemäni pienet kosmetiikkaostokset, jotka näkyvät yllä olevassa kuvassa. Postauksen lopussa on vielä maininta Sleek MakeUP:n Solstice highlighterpaletin voittajasta :)


Sain kesällä purkin Mádaran ihanaa Cleansing Milkiä ja koska se loppui muutama päivä sitten, päätin napata laivalta mukaan uuden pullon. Luulin itse asiassa ostaneeni täysin saman puhdistusmaidon, mutta tämä onkin eri tuote. Tämä on koostumukseltaan juoksevampaa ja myös tuoksuu erilaiselta kuin aiemmin saamani Cleansing Milk. Tämä puhdistusmaito sisältää rauhoittavaa jasmiinia ja soveltuu kaikille ihotyypeille. Olen kerran testannut tätä ja täytyy sanoa, että pidin enemmän siitä ensimmäisestä pullosta, sillä mun mielestäni se poisti meikit tehokkaammin ja pidin myös sen paksuhkosta koostumuksesta. Ei tämäkään huono tuote ollut, mutta ehkä pienen pieni pettymys kuitenkin. Tämä maksoi 14,90 €.


Tämä The Body Shopin Coconut Exfoliating Cream Body Scrub oli täysin heräteostos, sillä mä en tarvitsisi yhtä ainutta uutta kuorinta-ainetta, mutta jostain syystä oon tällä hetkellä ihastunut täysin juuri kookoksen tuoksuun. Tämä tuoksuu aivan ihanalle ja tuotteen kuorintateho oli ihan hyvä. Ei missään nimessä mikään älyttömän karkea ja voimakas, mutta kyllä tällä hyvin sai vartalon kuorittua. Multa löytyy entuudestaan yksi toinen TBS:n vartalokuorinta ja näitä aion ehdottomasti ostaa myös lisää. Maksoin tästä 14,90 €.


LF:n joulukalenteri sai mut täysin rakastumaan tähän Ritualsin Ritual Of Sakura -tuotesarjaan ja ostin laivalta Travel Exclusives pakkauksen, joka sisälsi neljä eri Ritualsin tuotetta. Tuotteet ovat kaikki matkakoisia ja tämä oli mun mielestä loistava tapa päästä testaamaan useampaakin Ritualsin tuotetta kerralla! Rakastan noiden tuoksua, se on jotenkin ihanan rauhoittava ja mä voisin tuoksutella noita voiteita ja muita vaikka koko päivän. Tämä paketti maksoi 29,90 €.

Ja tässä välissä haluan myös mainita, että mä en lukuisista yrityksistä huolimatta ottanut selvää siitä, myydäänkö Ritualsin tuotteita Kiinassa. Yritin aika monestakin paikasta etsiä, mutta missään ei tuntunut olevan mitään kunnon tietoa aiheesta. Periaatteessa haluan välttää kyllä myös tällaisia brändejä, joista sitä tietoa ei oikeasti löydy eikä sitä ole suostuttu antamaan, mutta totta puhuen mä en ihan ajatellut taas loppuun asti näitä ostaessani ja aloin selvittää asiaa vasta kotiin päästyäni. En kuitenkaan aio ostaa Ritualsin tuotteita enää tämän enempää, mikäli asia ei tästä selkene. Ja kertokaa ihmeessä, jos te tiedätte jotain tästä aiheesta!


Paketti sisälsi 70 ml kokoisen Softening Rice Scrubin eli vartalonkuorinta-aineen, 50 ml kokoisen Zensational Foaming Shower Gelin, 70 ml kokoisen Carpe Diem Nourishing Shampoon sekä 70 ml kokoisen Magic Touch Body Creamin. Näistä tuo viimeisenä mainittu vartalovoide on mulle jo entuudestaan tuttu, sillä sain juurikin tuon samaisen tuotteen LF:n joulukalenterista. En ole muita näistä kolmesta ehtinyt vielä testaamaan, mutta kirjoitan ihan ehdottomasti postauksen näistä, kunhan saan nämä testailtua ja muodostettua tuotteista mielipiteeni.


Ostin myös täysikokoisen 300 ml pullon tätä Ritualsin The Ritual Of Sakura sarjan Blossoming Hand Creamia. Hyville käsivoiteille on aina tarvetta, varsinkin näin talvisin, joten tämä oli sen puoleen oikeasti ihan tarpeellinen ostos. Voide imeytyy käsiin suhteellisen nopeasti ja kosteuttaa oikein hyvin. Rakastan tämän tuoksua ja se jää käsiin pitkäksi aikaa, mutta ei kuitenkaan tuoksu mielestäni liian voimakkaalta. Käsivoiteella oli hintaa 12,90 €.


Sleek MakeUP Solstice paletin voitti Janika. Olen ollut häneen jo yhteydessä, onnittelut vielä kerran! Ja suuren suuri kiitos jokaiselle arvontaan osallistuneelle sekä teille, joilta sain myös jotain palautetta ja/tai postausehdotuksia ♥ Koitan toteutella mahdollisuuksien mukaan noita teidän toiveita :)

Mitä mieltä olette ostoksistani? Kiinnostaako tarkempi postaus Ritualsin Travel Exclusives paketin sisällöstä? :)

12 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia <3 Mulla on käytössä mm. Ritualsin Honey Touch -vartalovoide, jonka tuoksu on huumannut mut täysin. Merkin tuotteita on pakko saada lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ida<3 Oi tota vartalovoidetta olisi ihana päästä tuoksuttelemaan :) Ritualsin tuotteet on aivan ihania!

      Poista
  2. Mulla on tuo samainen Ritual of Sakura matkapakkaus ja vielä vartalotuoksukin kun noiden tuoksu on niin ihana! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin vähällä ostaa myös sen vartalotuoksun, mutta lopulta jätin sen sinne hyllylle :) Noi tuoksuu kyllä niiin ihanalle<3

      Poista
  3. Oi mitä ostoksia!<3 tuo body shopin kookoskuorinta on niin ihanan tuoksuista, harmi että se on nyt itseltä loppu :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TBS:n kookostuoksu on niin hyvä<3 Harmi, että sulla on toi loppu, mutta onneksi toi ei ole mikään kausituoksu niin aina saa uutta, jos haluaa! :)

      Poista
  4. Oot tehnyt kyllä kivoja ostoksia! :) Tuollaiset matkapakkaukset on aina käteviä. Kävittekö te muuten Tukholmassa tuolla laivareissula? Tuli heti mieleen sinä ja Sephora :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! :) Noi on tosi käteviä ja toi pussukkakin on oikeestaan tosi hyvä, sinne saa kivasti mahtumaan tavaraa, jos lähtee jonnekin reissulle. Ei käyty Tukholmassa :/ Olis kyllä ollut ihan mahtavaa päästä Sephoraan! Ja muutenkin Tukholmaan kiertelemään :)

      Poista
  5. Tuollainen matkapakkaus olisi kätevä. Rituals of Sakura on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä toi kyllä on :) Jep, noi tuoksuu huumaavalta<3

      Poista
  6. Sua ei varmaan yllätä että iskin silmäni Body Shopin kuorintaan, vaikken mikään kova kookoksen ystävä olekaan. Silti voisin tuon ostaa. Mä tykkään kyllä nimenomaan karkeasta ja voimakkaasta kuorinta voiteesta, mutta välillä vähän hellävaraisemmallakin on kiva tuo kroppa kuoria:D Kivoja ostoksia oot tehnyt, hirveesti tekis mieli mennä laivalle. Sieltä aina tulee jotain kosmetiikkaa ostettuakin, yleensä se jää vähemmälle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kieltämättä ei yllätä ;D Joo mäkin tykkäsin aiemmin nimenomaan sellasista todella karkeista kuorinnoista, mutta nykyään käytän ehkä jopa mieluummin tollasia vähän hellävaraisempia :) Ainakin niitä uskaltaa käyttää useammin jos ei muuta :D Laivalla on kyllä niin ihanat kosmetiikanostomahdollisuudet, että harvoin sieltä tulee lähdettyä ihan tyhjin käsin pois :) Toivottavasti pääset pian laivalle! <3

      Poista

Kiitos kommentista!