tiistai 14. helmikuuta 2017

More From Organic Shop


Siitä ei ole kovinkaan pitkä aika, kun kirjoitin ensimmäisen postaukseni Organic Shopin tuotteista ja tänään olisikin jo toisen postauksen aika. Kävin viime viikolla Sokoksella hakemassa vähän lisää noita ihania luonnonkosmetiikan tuotteita. Turun Sokokselle oli mun onnekseni tullut aika reilustikin täydennystä ja alennuksetkin olivat vielä käynnissä, joten nämä muutenkin edulliset kosmetiikkatuotteet lähtivät matkaan vieläkin edullisemmin. Tällä hetkellä omistan aika lailla kaikki ne Organic Shopin tuotteet, jotka tähän hätään haluankin päästä testaamaan. Aivan varmasti tulen kuitenkin testaamaan tulevaisuudessa vielä muitakin, mutta näillä mennään nyt toistaiseksi!


Vartalokuorinnat on ihania ja todettuani Organic Shopin kahvikuorinnan erittäin hyväksi, tiesin haluavani testata myös näitä muita. Mukaan lähti tämä Kenyan Mango Body Scrub, joka siis tuoksuu ihan mangolta. Mä rakastan mangon tuoksua kosmetiikassa ja tämä tuoksuu vielä sellaiselta hieman kirpsakalta eikä missään nimessä liian makealta. Tämä sokeripohjainen kuorintavoide lupaa sekä kuoria ihon että tehdä siitä tasaisen ja silkkisen. Erittäin tehokas ja koostumukseltaan paksu kuorinta-aine - juuri sellainen mitä on kiva käyttää, kun iho kaipaa oikein extrahyvää kuorintaa. Paksun koostumuksen ansiosta tämä on myös hyvin riittoisaa. Maksoin tästä 250 ml purkista 3,90 €.


Tämän Apricot Mango Face Peeling kasvojenkuorinta-aineen ostin silkasta mielenkiinnosta, sillä toimivat kuorinta-aineet ovat aina tervetulleita. Ajattelin tämän tosiaan olevan ihan perinteinen, jonkinlaisia kuorivia rakeita sisältävä kuorinta-aine, mutta itse asiassa tämä on ennemminkin kuoriva kasvonaamio. Mitään rakeita tässä ei ole lainkaan ja kuorintateho perustuukin siis johonkin ihan muuhun. Tuotetta kuvaillaan hellävaraiseksi ja lopputuloksena pitäisi olla pehmeä, joustava ja samettinen iho. Tätä on tarkoitus levittää puhtaille kasvoille, jättää vaikuttamaan 8-10 minuutiksi ja huuhdella sen jälkeen pois. Tämän tyylisillä kuorinta-aineilla on joskus tapana kirvellä ja kiristää ihoa, mutta tämä tosiaan oli sen puoleen hellävarainen, ettei aine aiheuttanut vaikutusaikana ainakaan mun ihollani minkäänlaisia reaktioita. Lopputuloksena iho oli hyvin sileä, mutta myös tulipunainen. Edelleenkään se ei sattunut, kiristänyt, kutittanut tai tuntunut mitenkään ikävältä, mutta naama punotti todella paljon. Saa nähdä miten käy, kun testaan tota toisen kerran! Kuorinnan tuoksu on hyvin mieto, mutta sellainen makeahko hedelmäinen tuoksu on aistittavissa tästä. Tämä maksoi 4,95 €.


Kuultuani tästä Raspberry Cream Body Scrubista tiesin, että mun on pakko saada tämäkin itselleni. Vadelmaa ja kermaa sisältävä sokerikuorinta kuulostaakin jo erittäin houkuttelevalta eikä tähän todellakaan tarvinnut pettyä. Kuorinta on juurikin niin tehokas ja karkea kuin merkin muutkin kuorinta-aineet ja tämä tuoksuu huumaavan ihanalle. Tällä on oikeastaan täysin sama kuin tuolla mangokuorinnalla - tuoksu on makeahko, mutta ei kuitenkaan liian makea. Mikäli kaipaatte uutta, todella voimakkaasti kuorivaa kuorinta-ainetta vartalolle, suosittelen ehdottomasti ostamaan testiin jonkin näistä Organic Shopin sokerikuorinnoista. Tämä maksoi  3,90 €.


Mullahan on tosiaan sellainen pienenpieni sopimus itseni kanssa, että en osta uusia suihkugeelejä, mutta tämä Night Temptation Passion Shower Gel kuulosti sen verran hyvältä, että pakkohan mun oli napata tämä mukaani. Tuote sisältää sekä passionhedelmäuutetta että kaakaovoita ja itse asiassa ton kaakaovoin kosteuttava ja hoitava vaikutus on selkeästi havaittavissa tätä käyttäessä. Harva suihkugeeli jättää ihoa yhtä pehmeän ja kosteutetun tuntuiseksi kuin tämä. Tämä tuoksuu jonkin verran tuolle passionhedelmälle, mutta toivoisin tuoksun olevan selkeästi voimakkaampi. Muuten mulla ei ole tästä mitään huonoa sanottavaa ja hintakin oli vain 3,90 €.

Sellainen nelikko tällä kertaa :) Onko joku muukin ihastunut erityisesti Organic Shopin kuorintoihin?

Ihanaa ystävänpäivää kaikille lukijoilleni ♥

24 kommenttia:

  1. Voi ei miten ihanilta nämä kuulostavat ^_^ Tuo kasvojen kuorintavoide kuulosti just omalle iholle sopivalta, itselle ei raekuorinnat sovi, sen sijaan entsyymikuorinnat on pop, samoin kuorivat hapot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania nää onkin<3 Hei tossa tapauksessa suosittelen ehdottomasti testaamaan tota kuorintaa! Mä itse tykkään enemmän rakeisista kuorinnoista, mutta tää oli kieltämättä kivaa vaihtelua niille :)

      Poista
  2. Hyvää ystävänpäivää :)

    Toi kuorinta perustuu glykolihappoon, joka on siis alfahydroksihappo. Se poistaa kemiallisesti iholta kuolleet solut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Ja kiitos paljon tiedosta! Munkin pitäisi selkeesti perehtyä paremmin näihin asioihin tai vaikka koittaa päästä opiskelemaan estenomiksi, kun siitä oon kuitenkin jo jonkin aikaa haaveillut :D

      Poista
  3. Olen ihastunut juurikin tuohon vartalokuorintaan (vadelma). Just käytin sitä suihkussa ja iho tuoksuu niin ihanalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tosta jää niin ihana tuoksu iholle<3 :)

      Poista
  4. Nää on kyllä olleet huippuhyviä tuotteita, tekisi mieli ostaa itsekin lisää testiin :) Tuo vadelmakuorinta varsinkin houkuttelisi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osta ihmeessä :) Nää on onneksi vielä ihan älyttömän edullisiakin, joten senkin takia itselleen voi antaa luvan ostella näitä ;D

      Poista
  5. Suihkugeelin kaakaovoi kuulostaa ihanalta! Ja tuo kasvokuorintakin kuulostaa kivalle, koska tykkään rakeettomista kuorinnoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi tosiaan tuntui kosteuttavan ihoa ihanasti :) Siinä tapauksessa suosittelen ehdottomasti testaamaan tota kuorintaa!

      Poista
  6. Kääk, tämän postauksen luettuani miulle tuli kamala halu saada nuo kummatkin mango-kuorinnat itselleni! :D Kaikki mangon tuoksuinen on vaan niin puoleensavetävää, ja lisäksi nuo Organic Shopin kuorinnat on vaan tosi hyviä. Olisi myös mielenkiintoista kokeilla, miten tuo kasvoille tarkoitettu kuorinta/naamio toimisi itselläni! Onneksi nuo ei tosiaan paljon maksa, niin voi ihan hyvällä omallatunnolla ostella niitä testiin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, sitten vaan Sokokselle shoppailemaan ;D Mä oon myös aikamoinen mangofriikki ja kosmetiikassa yksi lempituoksuni onkin nimenomaan se mango. Osta ihmeessä jossain vaiheessa tollanen kuorinta testiin :) Mä tykkäilen enemmän sellasista perinteisemmistä rakeita sisältävistä kuorinnoista, mutta tollastakin on kiva käyttää aina silloin tällöin. No nimenomaan, nää on ihan hurjan edullisia ja hinta-laatusuhde on näissä enemmän kuin kohdillaan!

      Poista
  7. Ehdottomasti seuraava ostamani vartalokuorinta tulee olemaan tältä merkiltä, mutta ensin pitää käytellä vanhoja loppuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tykästyt Organic Shopin kuorintoihin, mä oon ainakin ollut todella tyytyväinen näihin! :)

      Poista
  8. Noi on niin syötävän suloisia tuotteita! Täytyy kyllä ostaa testiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja vielä toimiviakin :) Osta ihmeessä<3

      Poista
  9. Siis uskomatonta en oo vieläkään päässyt Sokkarille:D Ystävänpäivänä piti käydä ostamassa muutama tällainen Organic shopin tuote + nyxin huulituote ostamassa mutta en sitten kerinnyt:/ Kyllä mun on vaan tuo vattu kuorinta-aine ostettava! Se on varmasti ihanan tuoksuinen ja jos kerta on tehokaskin ♥ Saattaa syrjäyttää TBS:n ja hei noi hinnat hivelee ainakin enempi silmiä kuin ne TBS:n hinnat:'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sä sinne vielä ehdit hamstraamaan näitä ja muitakin ihanuuksia itsellesi ;D Nää on kyllä ihan huipputuotteita ja kuorintateho on noissa mun mielestäni parempi kuin TBS:n kuorinnoissa. Kuitenkin sanoisin The Body Shopin olevan korkeammista hinnoista huolimatta silti mun suosikkini, ne tuotteet on vaan niiiin superihania<3 :D

      Poista
  10. Millonhan mää saisin käytyä Sokokselta ostaan näitä? Nää kiinnostaa tosi paljon mua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pian, sillä nää on sen verran ihania, että suosittelen testaamaan näitä pikimmiten ;) ♥

      Poista
  11. Tuollaisesta vartalokuorinnasta olenkin haaveillut jo hetken aikaa(taisin kertoo sen viimeksikin :D) joten testiin menee joku noista kuorinnoista :) Myös muut tuotteet vaikuttavat hyviltä eikä hintakaan ole paha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ehdottomasti ostat tällaisen vartalokuorinnan itsellesi ;D Nää on oikeesti supertehokkaita ja muutenkin ihania<3 Jep, näitä ei tosiaan ole hinnalla pilattu!

      Poista

Kiitos kommentista!