torstai 30. maaliskuuta 2017

Maaliskuun suosikkituotteet


Maaliskuun suosikkikosmetiikkatuotteet on tällä kertaa todella meikkipainotteisia, ja jotenkin mun oli muutenkin hieman hankala taas keksiä, mitkä tuotteet ovat olleet niitä suosikkeja tässä kuussa. Osittain tää alkaa ehkä johtua siitäkin, että oon näitä kuukauden suosikit -postauksia tehnyt jo melko pitkään enkä mielelläni laittaisi näihin samoja tuotteita. Vaikka joo, on niinkin joskus päässyt käymään, mutta pääasiassa oon pyrkinyt välttämään sellaista. Toisaalta hyvinhän puoli vuotta sitten suosikkituotteeksi päässyt voi olla sitä nyt taas, joten ehkä mun ei tostakaan pitäisi stressata ihan niin paljon ;) Mutta mennääs sitten tarkemmin niihin tämän kuun suosikkituotteisiin:


Organic Shopin Night Temptation Passion Shower Gel edustaa itse asiassa muitakin omistamiani Organic Shopin tuotteita, mutta valitsin niistä kaikista tämän suihkugeelin tähän postaukseen. Ja ihan siitä syystä, etten osannut päättää, pidänkö enemmän Organic Shopin mango- vai vadelmakuorinnasta :D Tämä suihkugeeli on ollut todella kovassa käytössä siitä lähtien, kun tän itselleni sain. Tuoksuna tässä on mieto passionhedelmä ja mikä parasta, tuotteen sisältämä kaakaovoi jättää iholle ihanan pehmeän tunteen. Harvat suihkugeelit sellaista tekevät ja ehkä juuri sen takia oonkin niin ihastunut tähän.


Urban Decayn Vice Lipstickit ovat ehdottomasti parhaimpia huulipunia, joita omistan. Tämä ruskea Metallized sävy Conspiracy on todella upea ja kaikinpuolin täydellinen huulipuna niille, jotka rakastavat ruskeita huulipunia. Metallinhohto on tässä todella kaunis ja pysyvyys huulipunalla todella hyvä. Nyt kevään tullessa mun pitäisi ehkä siirtyä vähän värikkäämpiin huulipuniin, mutta mä en vaan taida päästä yli tästä mun rakkaudestani ruskean sävyisiin huulipuniin :D Omistan muutaman kappaleen näitä Vice Lipstickejä ja kuten jo totesin, nämä ovat todella hyviä ja suosittelen lämpimästi testaamaan näitä, mikäli teillä on hakusessa uusia huulipunia :) Näitä löytyy monessa eri koostumuksessa ja sävyjä on todella runsaasti.


Myös Urban Decayn All Nighter meikkivoide pääsee tämän kuun suosikkeihin. Tiedän, etten ole mitenkään ihan älyttömän paljon tätä aiemmin kehunut vaan pikemminkin olin hitusen pettynyt tähän meikkivoiteeseen, mutta nyt oon alkanut pitää tästä todenteolla. Edelleen en pidä siitä, että meikkivoide hapettuu omalla ihollani päivän aikana jonkin verran eli sen sävy siis hieman tummenee. Tämä on kuitenkin ihan superpeittävä tuote ja peittävyyden osalta ehdottomasti paras meikkivoide, mitä olen testannut. Tällä hetkellä Too Facedin Born This Way on mulle liian tummaa, joten tämä UD on ihan siitäkin syystä ollut käytössä lähes päivittäin. Peittävän meikkivoiteen haluavalle voin tätä suositella, mutta kannattaa olla varovainen sen sävyn valinnan kanssa, sillä ilmeisesti tämä hapettuu monien muidenkin iholla. Mieluummin siis hitusen liian vaalea kuin liian tumma sävy ;)


Tämä Freemanin Butter Cream Vanilla + Jasmine alkaa itse asiassa olla jo lopuillaan ja olisin voinut tämän sisällyttää kuukauden suosikkeihin ihan siitä lähtien, kun tämän itselleni syksyllä sain. Tämä on ehdottomasti paras jalkavoide, jonka tällä hetkellä omistan. Koostumus on ihanan paksua ja kermaista ja tämä todellakin kosteuttaa kuivia jalkapohjia ja kantapäitä todella hyvin. Imeytyminen tapahtuu tosin hitaasti, joten heti ei kannata lähteä kävelemään ja puuhailemaan jotain, kun tätä on jalkoihin levittänyt. Kiireiselle ihmiselle, joka ei malta odottaa voiteen kuivumista ja imeytymistä, en tätä siis lähtisi suosittelemaan, mutta itse oon ollut hurjan tyytyväinen tähän!


Ja vielä viimeisenä juurikin oman postauksensa saanut NARS NARSissist Unfiltered Cheek Palette I. Tämä paletti on värisävyiltään mulle ihan täydellinen ja poskipunien laatu on ihan huippuluokkaa. Tarkemman postauksen tästä paletista pääsee lukemaan tästä. Ainut, mikä mua tässä paletissa nyt harmittaa ihan älyttömästi on se, etten saa tota enää pysymään kiinni. Eilen tuota aamulla avatessani, se kannessa oleva "klipsi" tms. joka on naksahtanut tohon alas ja pitänyt paletin kiinni, tipahti täysin yllättäen pois eikä toi siis enää sulkeudu kunnolla. Toki kannen saa kiinni, mutta se ei pysy suljettuna enää. En olisi ehkä uskonut näinkin arvokkaan tuotteen hajoavan noin helposti, mutta minkäs teet. Eikä toi onneksi mitenkään estä mua käyttämästä tota palettia.

Sellaisias suosikkeja tässä kuussa :) Oletteko te mahdollisesti ihastuneet samoihin tuotteisiin tai onko näistä joku sellainen, mitä haluaisitte kokeilla?

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kauneuden kuolemansynnit + arvonnan voittaja

Kuolemansynnit ovat varmasti ainakin käsitteenä tuttu melkein jokaiselle, mutta mitäs kun näistä seitsemästä synnistä tehdäänkin kauneusaiheinen haaste? Smoky Eye Candy -blogin Sanna haastoi mut vastaamaan näihin kysymyksiin ja innolla olinkin rustailemassa vastauksia heti haasteen nähtyäni :)


1. Ylpeys: Mikä kauneustuote saa sinut tuntemaan itsesi erityisen kauniiksi ja itsevarmaksi?
Pakko sanoa tähän, että ne on ne kissamaiset rajaukset silmissä eli tuote on sitten eyeliner. En mä itseäni mitenkään kamalan kauniiksi tunne niiden kanssa, mutta itsevarmuutta ne antaa lisää, kun tuntuu että naama näyttää siltä miltä pitääkin. Tää mun ajatusmaailma on ehkä vähän kieroutunut, sillä ne rajauksethan muuttaa mun ilmettä jonkin verran eli siis en näytä silloin itseltäni :D Mutta siis kun on vuosikaudet tottunut näkemään itsensä peilistä silmät rajattuina, naama näyttää tosi oudolta, jos niitä ei ole. Ja siis nimenomaan oudolta silloin, kun sitä meikkiä on muuten. Meikitön naama ei tietenkään oo sama asia.

2. Kateus: Mitä ulkoista piirrettä, jota itse et omaa, kadehdit kaikkein eniten?
Pitkiä ja paksuja hiuksia. Siis joo mun hiukset on kyllä pitkät, mutta tää reuhka on sellanen hiirenhäntä että heikompaa hirvittää. Mulla on itsellänikin joskus ollut tuplasti nykyistä paksummat hiukset, mutta muutama vuosi sitten multa lähti todella paljon hiuksia pois lyhyen ajan sisällä eivätkä hiukset koskaan palautuneet ennalleen. Haluaisin siis selkeästi nykyistä paksummat hiukset ja voisihan sitä pituuttakin olla vielä ainakin viisi senttiä enemmän!


3. Viha: Mitä kauneustuotetta vihaat?
Ajattelin ensin, että enhän mä nyt varsinaisesti vihaa mitään, kunnes muistin NYXin Soft Matte Lip Creamit. Siis noi kyseiset huulipunat on sellasia, joita en enää koskaan halua lähellekään omia huuliani eikä multa enää niitä löydykään. Tiedän monien rakastavan noita, mutta mulla ne ei yksinkertaisesti toimi vaan aiheuttaa lähinnä ärsytystä ja suuttumusta, kun katson itseäni peilistä ja näen huuleni (puhumattakaan siitä, että tunnen ne koko ajan).

4. Laiskuus: Minkä tuotteen/kauneusrutiinin jätät useimmiten käyttämättä/tekemättä laiskuuden takia?
Vartalon rasvaaminen on ihan kamalaa pakkopullaa mulle. En varmaan tekisi sitä, jos iho ei välillä huutaisi kuivuuttaan. Ja mikä hassuinta, mä hamstraan jatkuvasti uusia vartalovoiteita, vaikka en tosiaan siitä rasvaamisesta pidä. En myöskään tee sitä päivittäin, vaikka mun ehdottomasti pitäisi, mutta aina ei vaan jaksa.

5. Ahneus: Mikä on kallein kauneustuote, jonka omistat? Entä halvin?
Sigman sivellinsetit on sellaisia, joihin on kerralla mennyt eniten rahaa, mutta ne on tosiaan settejä eivätkä yksittäiset siveltimet maksa niin paljoa. En kuitenkaan osaa sanoa, mikä olisi kallein yksittäinen kauneustuote, minkä omistan. Halvin on varmaan joku essencen huultenrajauskynä, tosin en muista mitä niistäkään olen maksanut, mutta tuskin kovin paljoa :D


6. Ylensyönti: Onko sinulla useampi kappale jotain tiettyä kauneustuotetta ja jos on niin mitä?
Jos tässä meinataan täysin samaa tuotetta samalta merkiltä niin tällä hetkellä löytyy 2 kpl TBS:n Glazed Apple suihkugeelejä ja Ritualsin The Ritual Of Sakura vartalovoiteita. Niin ja Lord & Berryltä mulla on kaksi kappaletta yhtä huulipunakynää, mutta niitä en oo itse ostanut vaan ne on tulleet kaupanpäällisenä ja kauneusboksista.

7. Himo: Jos sinulla olisi varaa ostaa mikä kauneustuote tahansa, minkä ostaisit?
Jos mulla rahaa olisi niin hankkisin varmasti vinon pinon Sigman siveltimiä lisää. Multa tosin löytyy jo about kaikki meikkisiveltimet, mitkä tarvitsenkin eli en mä niitä mitenkään himoitsemalla himoitse. Ei mulla oikeen oo mitään sellasta tiettyä kallista kauneustuotetta, jonka itselleni haluaisin.


NYX:n arvonta on myös päättynyt ja voittajaksi arpoutui Nena Sofia. Paljon onnea voittajalle<3 Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

Heitän haasteen jokaiselle, joka tykkää kirjoittaa blogiinsa kauneusaiheisia haastepostauksia :)

torstai 23. maaliskuuta 2017

Are You A NARSissist?


Ostin jokin aika sitten itselleni tämän upeaakin upeamman NARS:n NARSissist Unfiltered Cheek Palette I:n ja tässä postauksessa teen pienoisen esittelyn ja arvostelun paletista. Vaikka paletin lähemmäs 60 euron hinta kirpaisi, oon ollut tähän poskipunapalettiin niin tyytyväinen, ettei hintakaan enää hetkauta mua lainkaan. Paletti on ostettu feeluniquelta, joka myy nykyään NARS:n meikkejä. Jos multa olisi vielä vuosi sitten kysytty laittaisinko noin suuren summan poskipunapalettiin, olisin todennäköisesti vastannut että en. Luomiväreistä oon jo vuosia ollut valmis maksamaan, mutta jotenkin oon kokenut poskipunat hieman toisarvoisemmiksi meikkituotteiksi, vaikka oon vuosikausia sellaista käyttänyt ihan päivittäin. Edullisimmiltakin merkeiltä on kuitenkin löytynyt todella hyviä poskipunia, joten en oo nähnyt tarvetta maksaa niistä kovin suuria summia.


Mä olen syksystä asti ollut innostunut ja ihastunut erityisesti tällaisiin hieman tummempiin ja syvemmän sävyisiin poskipuniin. Vaaleanpunaiset ja persikkaiset poskipunat odottelevat vielä kevään ja kesän tuloa ja tämä paletti vastasi jo tuotekuvissa ihan mun toiveitani. Paletti sisältää siis kuusi eri sävyä, joista yksi on liian vaalea käytettäväksi poskipunana, mutta loput ovatkin sitten oikein hyviä siihen puuhaan. Sävyt ovat tosiaan pääasiassa melko tummia ja näiden kanssa saa ainakin tällainen kalkkilaivan kapteeni olla hyvin varovainen. Hetken aikaa paletin saatuani pelkäsinkin, etten näitä kaikkia sävyjä pystyisi poskillani käyttämään, mutta onneksi pelko osoittautui turhaksi.


Watch me: Vaalea, hieman shimmerinen sävy, jota en itse pysty käyttämään poskipunana, mutta joka toimii hyvin esimerkiksi korostuvärinä kulmaluulla.

Me First: Persikkainen shimmerinen sävy, joka on täydellinen myös vaalealle iholle. Ehdottomasti paletin "turvallisin" ja helppokäyttöisin poskipunasävy.

Takeover: Shimmerinen rusehtava sävy, jonka tummuusaste on juuri sopiva, jotta sitä voi huoletta käyttää myös vaalealla iholla. Ehdottomasti yksi paletin suosikkisävyistäni, sillä rusehtavat poskipunat ovat tällä hetkellä suosiossani!

Out There: Punaruskea mattasävy, juuri sopivan ruskea ja tumma. Takeoverin lisäksi tämä on yksi suosikkini tästä paletista. Tämä näyttää mun mielestäni todella hyvältä, kun posket on varjostettu ensin aurinkopuuterilla tai muulla varjostusvärillä.

Chic: Voimakkaasti violettiin taittava mattasävy, joka soveltuisi ehkä hieman paremmin vähän tummemmalle iholle. Maltillisestti laitettuna tämä kuitenkin toimii myös vaalealla iholla.

Exhibit A: Mattapunainen ja sävy siis todellakin on räiskyvän punainen. Tällä saa hyvinkin helposti luotua kunnon pelleposket itselleen, mutta hyvin varovaisesti käytettynä tällä saa oikein kauniit punaiset posket.


Sävyistä kolme on siis hieman shimmerisiä ja kolme täysin mattaisia. Vaaleinta Watch Me:tä lukuun ottamatta kaikki ovat päässeet poskilleni ja monesti oon tykännyt myös yhdistellä pariakin eri sävyä. Pigmentti on jokaisessa sävyssä aivan loistava ja näiden kanssa vähemmän on todellakin enemmän, sillä näin tummat sävyt näyttävät helposti luonnottomilta, mikäli niitä laittaa kasvoille hiemankin liikaa. Maltillisesti käytettyinä nämä kuitenkin näyttävät todella hyvältä. Multa ei aiemmin ole löytynyt esimerkiksi oikeasti punaista puuterista poskipunaa, vaikka voidemainen löytyykin. Oli siis myös kiva saada sellainenkin ja muutenkin suurin osa mun poskipunistani on enemmän tai vähemmän shimmerisiä, joten mattaiset poskipunatkin olivat oikein tervetulleita.


NARS on vakuuttanut mut taas kerran, sillä tämä paletti on vaan yksinkertaisesti laadultaan täydellinen. Mulla ei ole tästä mitään huonoa sanottavaa ja mielestäni myös pakkaus on kaunis. Poskipunapaletti on jämäkkää muovia ja sen saa helposti avattua ja suljettua, ja paletti myös pysyy kiinni eikä lähde vahingossa aukeamaan. Mun tekisi ihan kamalasti mieli hankkia tästä paletista vaaleampi versio, Unfiltered II, mutta saa nyt nähdä. Ainakaan tähän hätään mulla ei ole edes varaa sellaista itselleni ostaa, mutta mikäli tämä on myynnissä vielä kesällä, voi hyvinkin olla, että tilaan myös sen itselleni :)

Kuinka paljon te olette valmiita maksamaan poskipunista? :)

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Vertailussa ABH Brow Wiz & NYX Micro Brow Pencil


Anastasia Beverly Hillsin kulmatuotteet ovat saavuttaneet suuren suosion ja yksi merkin suosituista kulmatuotteista on kynämäinen Brow Wiz. Tänään mun olisi tarkoitus kirjoittaa vertaileva postaus tuosta ABH:n kulmakynästä sekä NYXin Micro Brow Pencilistä, joka on siis dupe tuolle ABH:lle. Ensin parit faktatiedot molemmista kulmatuotteista:

Sävyvalikoima:
ABH: 10 eri sävyä
NYX: 8 eri sävyä

Tuotteen määrä:
ABH: 0,08 g
NYX: 0,09 g

Hinta:
ABH: noin 19 euroa
NYX: noin 10 euroa


Brow Wiz multa löytyy sävyssä Medium Brown ja Micro Brow Pencil taas sävyssä Taupe, joka on selkeästi hieman vaaleampi. Sävyt ovat mulle molemmat ihan hyviä - Brow Wizin kanssa saa vahvempaa ja tummempaa jälkeä aikaan ja Micro Brow Pencilin kanssa luonnollisempaa ja vaaleaa. Merkittävin ero näiden kahden välillä on se, ettei tosta NYXin kynästä oikein meinaa tarttua sitä väriä vaan koko kynä on todella kova ja sitä saa ihan reippaasti painaa ihoa vasten, jotta siitä lähtee väriä. ABH:n kynä taas on riittävän pehmeä ja kermainen, jotta siitä lähtee hyvin väriä hennollakin vedolla. Oon tosin kuullut monien sanovan, että Taupe on sävynä hieman kova ja hankalakäyttöinen, joten mun pitäisi päästä ehkä testaamaan jotain toista sävyä tosta Micro Brow Pencilistä ennen kuin voin muodostaa lopullisen mielipiteeni.


Molemmista tuotteista löytyy toisesta päästä kierreharja ja tässäkin ABH:n Brow Wiz vie voiton, sillä toi harja toimii mun mielestäni paremmin kuin NYXin, sillä se on hitusen pehmeämpi ja myös tiheämpi. Pidän tämäntyylisistä kulmakynistä juuri sen takia, ettei näitä tarvitse teroittaa vaan kynän varsiosaa kiertämällä tuotetta saa sieltä ulos enemmän. Tosin sen vuoksi, ettei näitä saa teroitettua, näitä ei myöskään saa täysin teräviksi. Itselleni se ei ole tärkeää, mutta toisille se saattaa olla hyvinkin merkittävä asia kulmakynän valinnassa.


Pysyvyys on näillä mun mielestäni ihan yhtä hyvä. Kumpikaan ei ole lähtenyt päivän aikana liikkumaan pois paikoiltaan ja molemmat on yhtä helppo pestä pois meikinpoistoaineella. Saatavuus on NYXillä hieman parempi kuin ABH:lla, jota myydään Suomessa ainakin toistaiseksi vain Kickseissä. NYXiä myydään Suomessa Sokoksilla ja toki kumpaakin voi tilata netistä todella helposti. Hintaero näillä on melkoinen ja mikäli tätä käyttää ainoana kulmatuotteena, ei kumpikaan kynä varmasti ole kovinkaan pitkäkestoinen, joten ABH tulee todella nopeasti aika hintavaksi. Erityisesti, jos sitä joutuu tilaamaan netistä ja maksamaan mahdolliset toimituskulut vielä päälle. Itse käytän näitä molempia yhdessä puuterisen kulmavärin kanssa, joten mun käytössäni nämä kestävät monta kuukautta eli hinnalla ei sinänsä ole mulle niin suurta merkitystä.


Kumpi siis on mun mielestäni parempi, ABH:n Brow Wiz vai NYX:n Micro Brow Pencil? Huolimatta siitä, että NYX on melkein puolet halvempi ja sen saatavuus on parempi, pidän itse enemmän ABH:sta. Suurin syy on ihan se, että toi NYXin kynä on selkeästi kovempi ja ABH toimii paljon vaivattomammin. Molemmat ovat ihan käyttökelpoisia, mutta ainakaan tuota sävyä Taupe mä en lähde enää uudestaan ostamaan NYXiltä. Saa nähdä innostunko testaamaan samaa kynää vielä jossain toisessa sävyssä, mutta tällä kertaa NYX ei onnistunut vakuuttamaan mua.

Tällaisia pieniä vertailupostauksia on tulossa useampiakin, mm. beautyblenderistä ja Real Techniquesin meikkisienestä, joten pysykäähän kuulolla, jos tällaiset kiinnostavat!

Onko tämä kaksikko tuttu? Kumpi vie voiton ja minkä takia? :)

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

NYX Stay Matte But Not Flat Liquid Foundation


Tein jokin aika sitten tilauksen elevenille, josta ostoskoriin ja sitä kautta tilaukseen lähti muutama ihonhoitotuote poikaystävälle sekä palkinnot blogiarvontaan, joka on käynnissä vielä viikon ajan. Ainut itselleni tullut tuote oli tämä NYXin Stay Matte But Not Flat Liquid Foundation, josta aion tänään kertoa mielipiteeni teille. Ensinnäkin uuden meikkivoiteen tilaaminen netistä on aina riskialtista, mikäli oikea sävy pitää valita pelkkien tuotekuvien ja Googlen kauta löytyvän materiaalin perusteella. Päädyin lopulta keltapohjaiseen ja vaaleaan sävyyn Ivory, joka osoittautui täydelliseksi. Mulla ei tällä hetkellä taida edes olla toista meikkivoidetta, joka mätsäisi mun ihon sävyyni yhtä hyvin kuin tämä, eli kerrankin voin sanoa onnistuneeni meikkivoiteen sävyn valinnassa, vaikka valinta piti tehdä vain kuvien perusteella! Meikkivoide maksoi 8,90 € ja edullinen hinta olikin syy, miksi uskalsin tämän lähteä tilaamaan.

Öljytön meikkivoide lupaa nimensä mukaisesti tehdä meikkipohjasta matan, mikä mulle itselleni on erityisen tärkeää. Suosinkin nimenomaan enemmän mattalopputuloksen antavia meikkivoiteita kuin heleyttäviä. Lopputulos oli matta eli tuote teki sen osalta mitä lupasikin. Meikkivoiteen haju kiinnitti välittömästi mun huomioni, sillä se oli jotenkin hieman tunkkainen eikä ollenkaan miellyttävä mun mielestäni. En usko, että oon mitään vanhentunutta/pilalle mennyttä tuotetta saanut, sillä jotkut meikkituotteet vaan tuoksuvat hieman epämiellyttäviltä ja tää oli juuri sellainen. Ei se haju mitenkään häiritsevän paha ole eikä sitä haista enää jälkeenpäin, mutta levittämishetkellä kyllä.


Meikkivoidetuubin kyljessä on maininta "full coverage" ja niin elevenin kuin esimerkiksi Sokoksenkin sivuilla sanotaan, että meikkivoide antaa peittävän lopputuloksen. Ensikertaa levittäessäni tätä NYXin meikkivoidetta kasvoilleni käytin Real Techniquesin Miracle Complexion Spongea, eli beautyblenderin tyylistä meikkisientä ja ihmettelin minne se meikkivoide kasvoilta oikein hävisi. Kasvot näyttivät oikeasti siltä, ettei niissä mitään meikkivoidetta olisi edes ollut. Kaikki punoitus, silmänalusten sinisyys, pienet näpyt, pisamat ym. epätasaisuudet näkyivät ihan selkeästi. Heitin päälle reilulla kädellä toisen kerroken meikkivoidetta ja vihdoin ihon sävy alkoi näyttää tasaisemmalta. En edelleenkään kyllä ollut sitä meiltä, että meikkivoide olisi lähelläkään peittävää vaan korkeintaan puolipeittävä, jos sitäkään.

Tossa vaiheessa olin jo valmis viskomaan koko putelin ikkunasta pihalle ja olin todella pettynyt, mutta annoin meikkivoiteelle uuden tilaisuuden seuraavana päivänä. Toisella kerralla käytin levitykseen meikkivoidesivellintä, jota normaalistikin käytän meikkivoiteen levitykseen. (Se oli ollut vaan niin likainen, etten halunnut sitä kasvoilleni laittaa ennen siveltimen pesua, siksi käytin meikkisientä ensimmäisellä kerralla.) Siinä vaiheessa tajusin, ettei vika ollut todellakaan täysin itse meikkivoiteessa vaan välineessä, jolla meikkivoiteen olin levittänyt. Siveltimen kanssa tämä meikkivoide antoi puolipeittävän lopputuloksen jo ensimmäisellä kerroksella ja olin peittävyyteen tyytyväinen, kun lisäsin meikkivoidetta tiettyihin kohtiin kasvoilla vielä toisen kerroksen. Jostain syystä RT:n meikkisieni oli ilmeisesti imenyt itseensä sen meikkivoiteen sen sijaan, että se olisi jäänyt kasvoille. Mä en ole koskaan aikaisemmin kyseistä meikkisientä käyttänyt meikkivoiteen levittämiseen, joten täytyy koittaa tota vielä jonkun toisen meikkivoiteen kanssa ennen kuin tuomitsen ton sienen ihan täysin.


Vaikka siveltimellä meikkivoide tosiaan jäi kasvoille, oli senkin kanssa pienoisia ongelmia. Meikkivoide ei nimittäin halunnut lainkaan asettua kasvoille vaan se vaan liukui paikasta toiseen sen mukaan, kun sivetimellä sitä koitin kasvoille levittää. Jouduin siis lopulta kuitenkin tarttumaan vielä siihen meikkisieneen ja painelemaan kasvot sen kanssa läpi, jotta meikkivoide asettui paikoilleen. Tällä kertaa käytössä oli beautyblender, jota käytän monesti muutenkin samaan puuhaan ja lopulta olin kuin olinkin tyytyväinen lopputulokseen. Koostumukseltaan meikkivoide on todella paksua ja jämäkkää ja veikkaan että se kasvoille huonosti asettuminen johtuu ainakin osittain siitä.

Meikkivoiteen plussat:
+ Edullinen hinta
+ Sävyjä myös suomalaiselle vaalealle iholle
+ Mattalopputulos

Ja miinukset:
- Vaikea työstää kasvoille
- Epämiellyttävä haju
- Ei anna peittävää lopputulosta yhdellä kertaa


En välttämättä lähtisi tätä kyseistä meikkivoidetta ostamaan uudestaan, mutta hintaansa nähden mä olen tähän kyllä tyytyväinen, sillä en mä alle 10 euron meikkivoiteelta odota ihmeitä. Meikkivoiteella oli vaan hieman liian suuret lupaukset, joiden myötä ne odotukset totta kai olivat mulla myös korkealla eivätkä ne kaikki ihan täyttyneet. Perushyvä meikkivoide, mutta tän käyttö vaatii vähän turhan paljon aikaa mun makuuni. Lopputulos on kuitenkin kaunis ja siihen oon ollut tyytyväinen.

Ovatko NYXin meikkivoiteet tuttuja? :)

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Meikkikarsintaa


Konmaritus on ollut esillä ja pinnalla jo jonkin aikaa ja munkin on ollut tarkoitus käydä erityisesti mun kosmetiikkavarastoni läpi ja heittää menemään/antaa eteenpäin kaikki sellaiset tuotteet, joita mä en tarvitse. Mä en varsinaisesti voi sanoa tämän mun touhun liittyvän millään tavalla juuri konmaritukseen, mutta mulle tärkeintä onkin ollut se, että oon saanut tän pienen projektini käyntiin ja karsittua meikeistäni pois ne, joita mä en enää käytä enkä halua säilyttää. Suhteellisen kovalla kädellä laitoin noita meikkejä menemään ja niitä tuli itse asiassa paljon isompi kasa mitä odotin. Mä kuitenkin heitin alle kaksi kuukautta sitten melko paljon kosmetiikkaa menemään, kun olin muuttamassa ja pakkasin tavaroitani. Nyt kävin kuitenkin hieman tarkemmin ja paremmalla ajalla näitä meikkejä läpi ja esimerkiksi huulipunat ihan kunnolla ajan kanssa. Tiedän, että nytkin mulle jäi vielä sellaisia meikkejä, joita en oo ikuisuuksiin käyttänyt, mutta niistä suurin osa oli sellaisia, joista oikeasti kyllä pidän ja joille uskon olevan käyttöä, jos vaan muistan itse ne ottaa käyttöön.

Meikkejä päätyi tohon laatikkoon monesta eri syystä. Joko tuote ei toiminut mulla, se ei laadultaan vastannut mun odotuksia ja tarpeita, se oli jo vanha, sille ei ollut käyttöä tai en yksinkertaisesti pitänyt siitä. Kaikkia näistä olen käyttänyt ainakin sen yhden kerran ja osasta olen joskus oikeasti jopa pitänyt. Tässä on paljon sellaisia meikkejä, jotka voin antaa eteenpäin, mikäli kiinnostuneita vaan löytyy, mutta osa lentää ihan suoraan roskiin. Ja sinne kaikki loputkin päätyvät, mikäli kukaan ei noita halua :)


Meikkipohjan tuotteista karsiutui pois tällainen kasa. NYXin paletista en oo tykännyt missään vaiheessa, vaikka siitä halusinkin pitää. Diorin meikkivoide taas on ollut mulla joskus käytössä, mutta toi sävy ei ole mulle oikea ja meikkivoide alkaa muutenkin olla jo aikansa elänyt. Lumenen valokynälle ei ole käyttöä ja Make Up Storen poskipunaan en ole koskenut ainakaan vuoteen.


Luomiväreistä laitan menemään lähestulkoon mun kaikki pienemmät paletit, vaikka itse asiassa noista suurin osa on ihan hyviä. Niille ei vaan ole käyttöä enkä mä halua säilöä tollaisia ikuisuuksia laatikoissa, kun ne vie siellä vaan tilaa. Artdecon luomiväripaletti oli ainut isompi paletti, josta luovuin. En mä toisaalta edes ajatellut, että laittaisin yhtäkään muuta palettia menemään, sillä jos mä oon maksanut luomiväripaletista sen about 50 euroa, oon mä sitä ennen vakuuttunut siitä, että sille paletille todella on käyttöä. Dermosilin kulmaväritriolla mulla ei oo mitään käyttöä. Noi sävyt on täysin väärät mun kulmilleni ja multa löytyy toinenkin kulmaväripaletti, jos vaikka meikkaan kavereitani ja tarvitsen useampia värivaihtoehtoja kuin mitä itse käytän omissa kulmissani.


Vähän sekalaista seurakuntaa - ripsiväri, eyelinereita, rajauskyniä jne. Rajauskynät on kaikki sellasia, joille ei yksinkertaisesti ole käyttöä ja eyelinereista suurin osa sellaisia, joista en vaan yksinkertaisesti oo tykännyt. Lumenen ripsivärin sain helmikuun Bette Boxista, mutta en tosta pitänyt enkä aio sitä käyttää, joten parempi se on antaa eteenpäin jollekulle nyt, kun se vielä on käyttökelpoinen.


Karsinnan yksi mielenkiintoisimmista osa-alueista oli huulimeikit, joita lähtee pois tällainen kasa. Joukosta löytyy mun kaikki kolme NYX:n Soft Matte Lip Creamia, joiden tiedän olevan niin monen suosikkeja. Mun huulilla noi ei yksinkertaisesti toimi enkä halua niitä huulilleni laittaa. Takarivissä toisena vasemmalta katsottuna oleva Hikarin huulipuna saa lähteä ihan siitä syystä, ettei toi korkki pysy tossa paikallaan ja oon joutunut teippaamaan sen siihen. Enkä mä voi kuvitellakaan laittavani laukkuuni huulipunaa, jonka korkki ei pysy kiinni. Kuten kuvasta ehkä huomaa, osa noista huulipunista on hyvinkin vähänkäytettyjä, mutta osa alkaa olla jo sen verran vanhoja, etten niitä enää halua käyttää. Osa taas ei jostain muusta syystä mua miellytä. Kaikki kolme rajauskynää on mun mielestä ihan älyttömän surkeita enkä noita halua huulilleni laittaa. Onneksi multa löytyy kuitenkin myös niitä hyviä huultenrajauskyniä :)

Sellainen pienoinen karsinta! Oletteko te viime aikoina luopuneet meikeistänne tai onko teillä aikeissa karsia turhat meikit pois nurkista? :)

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Bette Box | Maaliskuu


Maaliskuun Bette Box sisälsi tällä kertaa bloggaajien valitsemia tuotteita eli kyseessä oli siis vuoden ensimmäinen bloggajaboksi. Ainakin omat odotukseni juurikin näiden bloggajaboksien kohdalla ovat aina olleet todella korkealla. LivBoxin aikoihin bloggaajaboksit olivat mun mielestäni ihan ehdottomasti boksien parhaimmistoa ja aina kivan erilaisia niihin tavallisin bokseihin verrattuna. Bette Boxin taso on ollut mun mieletäni todella korkea kahden ensimmäisen kuukauden ajan ja totta kai sekin omalta osaltaan vaikutti siihen, että odotin paljon myös tältä maaliskuun boksilta. No, mitä mieltä sitten olin sisällöstä?


En mä rehellisesti sanottuna riemusta kiljunut, kun tämän sisällön näin. Totta puhuen olin käynyt tämän kurkkimassa jo muiden blogeista monta päivää ennen kuin sain oman boksini itselleni ja jännityksellä odotin esimerkiksi sitä, minkä värisen Color Maskin saan itselleni. Missään nimessä sisältö ei ole huono mun mielestäni, mutta jotenkin odotin ehkä enemmän ja erityisesti boksin yksi tuote alkoi jopa hieman ärsyttää. Kokonaisuutena tää kuitenkin toimii ja tässä on monipuolisesti erilaisia tuotteita! Mun mielestäni tässä ei sinänsä kuitenkaan ollut mitään erilaista verrattuna kahteen aiempaan boksiin. Tai siis toki sisältö on eri, mutta bloggaajaboksit on aina aikaisemmin olleet tietyllä tavalla kuitenkin ihan erityylisiä kuin muut boksit. Toisaalta toihan kertoo ehkä pelkästään siitä, että nykyään ihan tavallistenkin boksien taso on korkealla, eli en missään nimessä valita :)


Tämä Batisten Stylist XXL Volume Spray on tuuheuttava tupeeraussuihke, jonka on tarkoitus antaa hiuksille äärimmäistä runsautta. Muutama suihkaisu hiusten tyviosiin vakuutti mut tän tuotteen tehokkuudesta, sillä tuote todella nosti sen tyven ylös ja auttoi ehkäisemään hiusten lässähtämistä päivän aikana. Mä tupeeraan hiukseni tyven hieman ylemmäs käytännössä aina, jos en laita hiuksia kiinni (ja välillä kyllä silloinkin) ja tupeerausta ennen käytän aina jonkinlaista tyvikohottajaa, suolasuihketta tai muuta vastaavaa. Tämä Batisten versio ajoi asiansa todella hyvin eikä tätä tarvinnut kerralla paljon. Huonona puolena tässä on se, että suihke on valkoista ja jauhemaista ja mulla on tällä hetkellä hiusten tyvi värjätty tummaksi, joten tätä sai jonkin aikaa työstää ennen kuin valkoiset läikät olivat poissa hiuksista. En siis tummahiuksisena/-tyvisenä lähtisi juuri tätä tuotetta ostamaan, sillä myynnissä on aivan yhtä hyviä tuotteita, jotka eivät värjää hiusten tyveä valkoiseksi.  50 ml tuotteen ovh on 3,90 €.


Lumenen CC-voide oli entuudestaan tuttu tuote, sillä olen yhden tuubin tätä CC-voidetta joskus käyttänyt. Kyseessä on ihon sävyä tasoittava, punoitusta häivyttävä ja aurinkosuojalla SPF20 varustettu meikkivoide. Tuote sisältää suomalaista lähdevettä sekä mm. puolukansiemenöljyä ja sen sanotaan sopivan kaikille ihotyypeille. Itse sain sävyn Fair, joka on tällä hetkellä ihan liian tumma omalle iholleni. Veikkaisin tuon olevan hyvä, kun iho on kesällä ruskettunut, mutta toisaalta mikäli vanhat merkit pitävät paikkaansa, en pysty/halua tätä CC-voidetta kesällä käyttää. En tiedä millä tavoin Lumenen uudistus on tähän vaikuttanut, mutta vanha versio ei ainakaan meinannut pysyä mun kasvoillani kesällä kovinkaan hyvin. Pysyvyys ei tällä tuotteella muutenkaan ollut mikään kovin hyvä, mutta tämä kyllä tasoitti ihon sävyä todella hyvin. Vanha versio oli ehdottomasti paras CC-voide, jota olen testannut. Tätä uutta mä en vielä ole testannut enkä testaa ennen kuin sävy on oikea omalle iholleni. Mielenkiinnolla odottelen, mitä nykyään tästä pidän, sillä edellisestä käyttökerrasta on vierähtänyt jo tovi! Ovh 30 ml CC-voiteella on 15,90 €.


Ehdottomasti koko boksin mielenkiintoisin tuote oli tämä Mádaran Exfoliating Oil-To-Milk Scrub, joka on kaikille ihotyypeille soveltuva öljypohjainen kasvojen kuorinta-aine. Kuorinnan tarkoitus on tehdä ihosta kirkas ja hehkuva. Se sisältää kauran ja aprikoosin öljyjä, joiden on tarkoitus sitoa ihon epäpuhtaudet. Lisäksi kuorinta-aine lupaa stimuloida solujen luontaista uusiutumista, avata tukkeutuneita ihohuoksia ja silottaa ihoa. Tuotetta kuvaillaan hellävaraiseksi, mutta mun mieletäni kuorintavoiteen kuorivat osat olivat hyvinkin karkeita ja niitä oli todella runsaasti. En tiedä miten hellävaraisuus tässä kuorinnassa ilmenee, mutta ainakaan noiden kuorivien rakeiden perusteella en itse kuvailisi tätä hellävaraiseksi. Mua se karkeus ei kuitenkaan haittaa yhtään ja pidin tästä kuorinnasta oikein kovasti. Iho oli todella sileän ja miellyttävän tuntuinen tämän käytön jälkeen ja voisin hyvin ostaa tämän myös täysikokoisena. Boksista tuli 12,5 ml näytekoko ja 60 ml ovh on 24,90 €.


Tämä Biozellin Color Mask Sävyttävä Tyvispray hiukan pelotti mua etukäteen, sillä ilmeisesti melko moni oli saanut tästä itselleen täysin sopimattoman sävyn. Pelkäsin jo, että mäkin saan tyyliin punaisen suihkeen, mutta onneksi en! Kauneusprofiilissani olen valinnut hiusteni väriksi vaalean, joten Light Blonde on juuri sopiva sävy. Tai siis olisi, mikäli mulla ei olisi tällä hetkellä tummaksi värjätty tyvi, mutta siis en voi valittaa tästä vaaleasta sävystä enkä valitakaan. Tämän sävyttävän tyvisprayn on tarkoitus peittää tyvikasvu, raikastaa hiuksia kuivashampoon tavoin sekä antaa hiuksille rakennetta. Sävy pysyy hiuksissa seuraavaan pesuun saakka ja se tulisi kiinnittää lakalla. Mä en tätä tosiaan vielä pysty testaamaan, kun toi tyvi on mulla tumma, joten en osaa tästä sanoa sen enempää. Ystäväni tosin testasi ruskeaa versiota kyseisestä tuotteesta viime syksyn I Love Me messuilla ja ainakin hänen hiuksissaan lopputulos näytti todella hyvältä ja luonnolliselta :) Ovh 200 ml tuotteella on 8,30 €.


Viimeisenä tämä pienenpientä närkästystäkin aiheuttanut tuote eli Nivea Men After Shave Balm. Tuote saavutti jo jonkin aikaa sitten maailmanlaajuisesti suuren suosion naisten keskuudessa, kun joku keksi, että tämä toimii loistavasti meikinpohjustuksena. Tätä on tarkoitus levittää kasvoille ennen meikkivoidetta, jolloin iho jää kiillottomaksi ja meikki pysyy kasvoilla kauniina pitempään. Oonko ainut, kenen mielestä tää ilmiö on jo ehkä hieman.. vanha? Mua tämä ei missään vaiheessa ole kiinnostanut niin paljoa, että olisin ostanut tollasen purkin itselleni ja kokeillut enkä mä yhden kokeilukerran jälkeen nähnyt mitään syytä kokeilla tätä toiste. En huomannut kasvoillani oikein minkäänlaista eroa, vaikka tätä laitoin, joten en siis aio käyttää tätä enää jatkossa. Tuoksu on myös todella voimakas ja miehinen, mikä myös vaikuttaa siihen, etten tota omalle naamalleni halua enää laittaa. Poikaystävä saa tämän itselleen käyttöön, mulle tästä ei tullut uutta suosikkiprimeria :) Periaatteessa ymmärrän, että tämä tuote on boksiin laitettu, mutta itselleni tällä ei ole käyttöä, joten ehkä sen takia tämä hieman harmitti. Ovh tällä 100 ml purkilla on 7,75 €.

Mitä ajatuksia tämä bloggaajaboksi herätti teissä? :)

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Uusi alku ihollesi -valmennus


Mulle tarjoutui aivan mahtava tilaisuus päästä mukaan TwistBe:n järjestämään Uusi alku ihollesi -valmennukseen ja haluan ehdottomasti kertoa valmennuksesta myös teille ennen kuin se alkaa! Kyseessä on siis neljän viikon mittainen verkossa tapahtuva valmennus, jonka tarkoituksena on oppia hoitamaan omaa ihoaan oikein ja oikeilla tuotteilla. Lisäksi valmennuksen aikana paneudutaan myös mm. siihen, että jokainen oppisi näkemään markkinointilauseiden läpi ja maksamaan nimenomaan siitä itse tuotteesta eikä pääasiassa vain brändistä.

Kenelle valmennus sitten sopii? Oikeastaan kenelle tahansa, joka haluaa oppia hoitamaan ihoaan oikeilla tuotteilla ja säästämään rahaa kosmetiikkaostoksia tehdessä. Valmennus sopii jokaiselle riippumatta siitä, minkälaista kosmetiikkaa suosii. Käytit sitten vain selektiivistä kosmetiikkaa, luonnonkosmetiikkaa tai markettikosmetiikkaa, voit osallistua valmennukseen. Valmennus ei ole minkään kosmetiikkabrändin tukema vaan täysin puolueeton.


Valmennuksen kesto on siis neljä viikkoa ja jokaiselle viikolle on oma teemansa. Viikkojen aikana opitaan mm. perusasioita ihonhoidosta, kuten miten puhdistaa ja kosteuttaa ihoa oikein. Myös ravinto, liikunta, uni sekä stressi vaikuttavat ihon kuntoon ja valmennuksen toisella viikolla käydäänkin läpi, miten elämäntavoilla voi myös vaikuttaa oman ihon kuntoon.

Valmenus alkaa maanantaina 27.3. ja sen ennakkohinta on 87 euroa. Valmennuksella on tyytyväisyystakuu ensimmäiset 7 päivää, eli mikäli et ole täysin tyytyväinen valmennukseen, saat rahasi takaisin. Osoitteesta www.uusialkuihollesi.fi voit lukea laajemmin tietoa valmennuksesta ja sivulta löydät myös liittymislinkit, mikäli valmennus alkoi kiinnostaa :)


Itse olin innoissani saadessani TwistBe:n edustajalta sähköpostia, jossa mulle tätä valmennusta tarjottiin veloituksetta, sillä koen omaavani melkoisen ongelmaihon ja uskon tästä valmennuksesta olevan hurjasti hyötyä itselleni. Mulla on siis kuiva ja herkkä iho, joka reagoi välillä hyvinkin voimakkaasti erilaisiin kosmetiikkatuotteisiin. Tähän mennessä olen suosinut pääasiassa melko edullisia ihonhoitotuotteita, vaikka periaatteessa olisin kyllä valmis maksamaan toimivasta tuotteesta melko paljonkin. En ole vain uskaltanut laittaa kymmeniä euroja johonkin tuotteeseen, jos en ole tiennyt sen todella olevan sopiva omalle iholleni. Allergisia reaktioita on tullut niin synteettisestä kuin luonnonkosmetiikastakin ja yhtälailla markettikosmetiikasta kuin selektiivisestäkin. Toivon tämän valmennuksen auttavan minua löytämään oikeanlaisia tuotteita omalle ihotyypilleni ja uskon vahvasti, että tästä on suuri apu itselleni!

Mua kiinnostaisi tietää, minkälainen ihotyyppi teillä on ja minkälaisten ihonhoitoon tai ihon kuntoon liittyvien ongelmien kanssa te kamppailette? :)

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Pieni NYX:n kevätarvonta


Edellisessä postauksessa jaettiin tunnustuksia muutamille suosikkiblogeilleni ja tässä postauksessa mun olisi tarkoitus kiittää taas kerran kaikkia mun lukijoitani ja järjestää teille pienoinen arvonta :) Tällä kertaa arvonnassa on palkintoina kaksi NYX:n tuotetta - Sweet Cheeks Blush Palette sekä Matte Lipstick sävyssä Whipped Caviar. 


Whipped Caviar oli yksi koko syksyn suosikkihuulipunistani ja edelleen pidän siitä todella paljon. Mattapunat ovat monesti todella kuivattavia, mutta mun mielestäni nämä NYX Matte Lipstickit tuntuvat huulilla ihan miellyttäviltä. Kuvassa huulipuna näyttää hyvin tummalta, mutta todellisuudessa se on viileä, hieman violettiin taittava vaaleanpunainen. Tästä postauksesta voitte lukea tarkemmin mun ajatuksia NYXin mattapunista ja katsoa myös swatchit Whipped Caviarista.


Sweet Cheeks Blush Palettesta mulla ei ole kokemusta, mutta paletti sisältää siis 8 erisävyistä poskipunaa. Paletin sävymaailma on monipuolinen, joukossa on sekä tummempaa että vaaleampaa sävyä. Laadusta en osaa sanoa mitään, mutta toivottavasti laatu on yhtä hyvä kuin merkin Ombre Blusheissa,

Molemmat meikkituotteet olen ostanut itse ja ne ovat uusia ja avaamattomia.

Arvonnan säännöt:

- Saat yhden arvan kommentoimalla tähän postaukseen.

- Blogini julkiset lukijat Bloggerin tai Bloglovinin kautta saavat kaksi arpaa. Mainitse kommentissasi, jos osallistut kahdella arvalla. Uudet lukijat ovat myös tervetulleita.

- Liitä kommenttiin sähköpostiosoitteesi.

- Postitan paketin vain Suomeen.

- Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 26.3.2017 asti, minkä jälkeen arvon voittajan ja otan häneen yhteyttä sähköpostitse.

Paljon onnea kaikille arvontaan!

torstai 9. maaliskuuta 2017

Tunnustus blogilleni

Sain jokin aika sitten Smoky Eye Candy blogin Sannalta tämän tunnustuksen blogilleni, ja olin niin iloisesti yllättynyt, kun bongasin oman blogini Sannan listalta! Tällaisten tunnustusten saaminen tuntuu aina ihan superhyvältä ja tulee sellainen olo, että oonhan mä ehkä jotain tehnyt oikein blogini suhteen, kun tällaisenkin kerran sain ja vielä ihan perustelujenkin kanssa :) Muutaman päivän kuluttua huomasin, että myös ihana Katzariina blogin Kata oli antanut mulle tämän tunnustuksen ja huulet kääntyivät kyllä niin isoon hymyyn, kun näin blogini olevan Katan listalla! Kiitos ihan mielettömästi teille molemmille ♥ Teidän kummankin blogit kuuluvat suosikkeihini ja mikäli en olisi juuri teiltä tätä tunnustusta saanut, olisi teidän molempien blogit ehdottomasti päässeet mun listalleni :)


Tunnustuksen idea on seuraava:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajiksi

Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen

Vuosi 2014 oli mulle todella, todella rankka eikä mulla kesän jälkeen juuri ollut mitään ilon aiheita äitini kuoleman jälkeen. Joulukuussa päätin, että nyt mä alan tehdä jotain sellaista, mikä tuo mulle ja mun elämääni iloa ja päätin alkaa kirjoittaa kauneus- ja kosmetiikkablogia, sillä aihe oli lähellä sydäntäni. Toi päätös oli ehkä yksi elämäni parhaimmista, sillä sain todella paljon voimaa blogin kirjoittamisesta ja ylipäätään elämääni mieluista ja hauskaa sisältöä kaiken sen surun keskelle.

Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille

Mun mielestä ehdottomasti tärkein ohje on, että ole oma itsesi ja tee sitä, mitä itse haluat tehdä. Toisin sanoen jos haluat kirjoittaa postauksen x, kirjoita se ja jos et halua kirjoittaa aiheesta y, älä kirjoita. Mun mielestä bloggaamisen koko perusta ja hauskuus perustuu nimenomaan siihen, että bloggaaja saa itse päättää mistä kirjoittaa, milloin kirjoittaa ja millä tavalla kirjoittaa ja toteuttaa postauksensa. Väkisin väännetyt postaukset aiheista, jotka eivät oikeasti kirjoittajaa kiinnosta, yleensä näkyvät kilometrien päähän enkä itse lukijana välitä sellaisia lukea. Bloggaajan kiinnostus aiheeseen näkyy kyllä sieltä postauksesta :) Älä turhaan yritä miellyttää kaikkia, se ei onnistu ikinä. Totta kai on hyvä seurata minkätyyppiset postaukset lukijoita kiinnostavat, mutta ikinä ei tule sellaista tilannetta, että kaikki kiinnostuisivat blogistasi ja sen aihepiiristä. Eikä tarvitsekaan ja sen takia onkin hyvä, että blogimaailma on niin monipuolinen. :)

Toisena vinkkinä sanoisin, että panosta blogisi kuviin - edes jonkin verran. Mitään ammattitason kuvia en todellakaan itse vaadi lukemiltani blogeilta, sillä munkin kuvat on sellaisesta todella kaukana. Eikä niitä kuvia välttämättä tarvitse ottaa järjestelmäkameralla, mutta riittävä valaistus sekä tarpeeksi tarkat ja isot kuvat ovat ainakin mun mieleeni. Tossakin yleensä kyllä kehittyy ajan kanssa ja mähän en ollut kuvannut oikeastaan ikinä mitään ennen kuin blogia aloin kirjoittaa, ja itse ainakin huomaan kyllä eron kuvissani siihen mitä ne ovat nyt ja mitä ne olivat kaksi vuotta sitten :D

Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi

Ylempänä nämä jo onkin, mutta sain tunnustuksen siis Smoky Eye Candyn Sannalta sekä Katzariina blogin Katalta. Iso kiitos teille molemmille ♥

Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajiksi

Koska sain itsekin Sannalta ihanan lyhyen perustelun sille, miksi tämä tunnustus mulle annetiin, päätin kirjoittaa myös itse lyhyet perustelut sille, miksi näistä blogeista niin kovasti pidän :)

Behind The Brown Eyes. Tuulin lifestyleblogi on jo pari vuotta ollut yksi ehdottomista suosikkiblogeistani. Blogi on täynnä todella upeita kuvia, fiksuja ja rehellisiä ajatuksia sekä monipuolisesti erilaisia postauksia.

Catrih. Katrin blogista saa hurjan hyviä vinkkejä ja paljon inspiraatiota terveelliseen elämään, liikuntaan ja ruokavalioon. Katrin postauksista jää aina hyvä mieli ja blogiin on ihana palata kerta toisensa jälkeen.

Where to Next? Niinan blogissa pääsee lukemaan matkustamisesta ja kaikesta siihen liittyvästä. Blogi on täynnä upeita matkakuvia, loistavia vinkkejä sekä rehellisiä mielipiteitä eri matkakohteista, joissa Niina on käynyt.

Katatuulikki. Kauneusblogi, jossa kosmetiikkatuotteista saa takuulla rehelliset mielipiteet ja kattavat arvostelut. Kata tekee myös ihan mahtavia videoita ja esimerkiksi meikkitutoriaaleja, joista saa aina hyviä vinkkejä.

High & Light. Hennan kauneusblogista saa lukea toinen toistaan mielenkiintoisempia faktoja kosmetiikkaan liittyen. Blogista löytyy paljon mielipiteitä, tuotearvosteluja ja todella kauniita kuvia.

My Life As A Material Whore. Jasun blogista löytyy tosi monipuolisesti erilaisia postauksia, mm. kosmetiikkaa, kuulumisia ja älyttömän herkullisia reseptejä. Värikkäät ja raikkaan oloiset kuvat kruunaavat tän blogin!

Pitsiniekka. Kirsin blogi on oikea kunnon hyvänmielenblogi. Ihania kuvia, ajatuksia ja pohdintaa elämästä ja kaikesta siihen liittyvästä. Blogissa panostetaan ihanasti sekä teksteihin, kuviin että myös kommentteihin vastaamiseen, mikä itselleni on yksi todella tärkeä asia blogissa.

Divine. Idan kauneus- ja kosmetiikkablogista löytyy todella kattavia ja hyviä tuotearvosteluja sekä mm. kauniita meikkejä ja meikkitutoriaaleja. Idan blogin kuvat ovat myös todella upeita!

Neiti Minttukihara. Nellan kauneusblogi on täynnä tietoa, arvosteluja ja esittelyjä sekä synteettisestä että luonnonkosmetiikasta. Blogista löytyy myös aivan upeita meikkilookeja!

In This Light. Kauneusblogi, jossa Salka mm. esittelee ja arvostelee todella kattavasti ja perinpohjaisesti eri kosmetiikkatuotteita. Rakastan Salkan blogin kuvia, ne ovat ehdottomasti yhtiä kauniimpia mitä olen blogeissa nähnyt.

Iso kiitos vielä sekä Katalle että Sannalle tästä tunnustuksesta<3 Ja ihanaa loppuviikkoa jokaiselle!

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Top-5 Eyeshadow Palettes


Moikka :) Tänään mun olisi tarkoitus kirjoitella teille mun Top-5 luomiväripaleteista. Mulla syntyi tähän idea yhtenä päivänä kotimatkalla työpäivän jälkeen, kun aloin miettiä mitkä tällä hetkellä onkaan mulle ne ehdottomasti tärkeimmät ja mun mielestä parhaimmat luomiväripaletit. Voisi ehkä luulla, että tällaisen luomiväriaddiktin olisi todella vaikea päättää ne viisi parasta, mutta itse asiassa mun ei tarvinnut kovinkaan kauaa miettiä tätä viisikkoa. Multa löytyy suhteellisen monta isompaa luomiväripalettia, joista toki kaikista pidän, mutta tietyt paletit ovat vain nousseet suosiooni enemmän kuin toiset. 

Tämä viisikko ei ole enää missään paremmuusjärjestyksessä!


Too Faced Chocolate Bar
Rakkautta, rakkautta, rakkautta! Chocolate Barista nousi kertaheitolla suosikkini tämän saatuani reilu vuosi sitten. Paletti on todella hypetetty eikä missään nimessä syyttä. Too Facedin luomivärien laatu on ihan omaa luokkaansa, pigmentti on kohdillaan ja sävyt uskomattoman kauniita. Multa löytyy tämän Chocolate Barin lisäksi myös Semi-Sweet Chocolate Bar sekä Chocolate Bon Bons, mutta tämä on tuosta kolmikosta ehdoton suosikkini. Sävymaailma on mielestäni täydellinen sekä arki- että juhlameikkien tekemiseen ja se myös vaihtelee paletissa jonkin verran. Joukosta löytyy sopivassa suhteessa niin matta- kuin shimmervärejä ja sävyt ovat toisaalta riittävän lähellä toisiaan, jotta erilaisia meikkejä on helppo tehdä tämän kanssa, mutta sävyt myös vaihtelevat. Esimerkiksi Semi-Sweet Chocolate Barin ongelma on mun mielestä se, että sävyt ovat vähän turhankin paljon toistensa kaltaisia. Tästä löytyy kivasti sekä niitä vaaleampia että tummempia sävyjä. Ainoastaan paletin mattavaaleanpunainen Strawberry Bon Bon on sävy, jota en oikein osaa käyttää. Myös vieressä olevaa sinertävää Candied Violet sävyä mun on ollut hieman hankala yhdistellä muiden paletin sävyjen kanssa.


Anastasia Beverly Hills Modern Renaissance
Tämä paletti on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan täydellinen. Luomivärit ovat aivan äärettömän pigmenttisiä, koostumukseltaan kermaisia ja täydellisesti levittyviä. Sävyt ovat hurjan kauniit ja näitä on todella helppo työstää ja häivyttää. Pidän myös siitä, että paletin sävyvalikoima on melko yhteneväinen, sillä mulle itselleni on tärkeää, että pystyn tekemään koko silmämeikin käyttäen vain yhtä palettia. Ja siis joo, toki sävymaailma vaihtelee paletissa, mutta meinaan nyt sitä, ettei tonne joukkoon ole menty heittämään mitään sinisiä tai vihreitä sävyjä. Todellakin hintansa arvoinen paletti ja mikäli ABH:lta tulee jatkossakin tällaisia isompia paletteja, aion taatusti ostaa niitä itselleni. Tässä paletissa ei ole oikeastaan yhtäkään sävyä, josta en pitäisi ja jolle ei löytyisi käyttöä. Modern Renaissancen myötä oon innostunut myös oransseista luomiväreistä!


theBalm NUDE 'tude 
NUDE 'tude on mielestäni hyvin kätevä peruspaletti ihan arkikäyttöön, mutta saahan noilla sävyillä tehtyä myös tummempia juhlameikkejäkin. Erityisesti vaaleat sävyt ovat ihan superkermaisia ja kaikissa sävyissä on todella hyvä pigmentti. Tässä on mun mielestä tosi kivassa suhteessa noita vaaleita ja tummia sävyjä, vaikka ehkä kaipaisinkin hieman lisää vaihtelua sävyjen välillä. Tosin paletin luomivärimääräkin on sen verran rajallinen, että ei se välttämättä olisi oikein edes mahdollista. Valkoinen shimmerinen Sassy on mulla monesti käytössä silmän sisänurkassa, vaikka en muuten tätä palettia käyttäisikään ja vaalenapunertava Stand-offish on yksi mun suosikkiluomiväreistä ja käytössä lähes joka kerta, kun teen tällä paletilla silmämeikin. 


Urban Decay Naked 3
Mun ihka ensimmäinen Naked palettini ja itse asiassa ensimmäinen hieman arvokkaampi luomiväripaletti! Pidän kaikista omistamistani Naked paleteista, mutta tässä ruusukullan, vaaleanpunaisen ja ruskean sävyisten luomivärien kirjossa on vaan sitä jotain. Tällaiset hempeät tyttömäiset sävyt iskevät muhun ja sopivat mun mielestäni todella hyvin mun vihertäviin silmiini. Urban Decayn luomiväreissä on laadullisesti pieniä eroja, mutta mun mielestäni tämän paletin kaikki sävyt ovat laadultaan hyviä. Tällä ei mitenkään ihan äärettömän monipuolisesti saa tehtyä erilaisia meikkejä, mutta eihän se ole tarkoituskaan paletilla, joka sisältää vain 12 sävyä ja jonka sävymaailma on kuitenkin suunnattu johonkin tiettyyn tyyliin. Mattasävyjen ystäville en tätä suosittelsii, sillä niitä löytyy paletista tasan kaksi kappaletta. Mulle ne kuitenkin riittävät, sillä mä tykkään käyttää lähinnä shimmerisiä sävyjä meikeissäni.


Too Faced Sweet Peach
Sweet Peach on sävymaailmaltaan ihan mun näköinen. Rakastan persikkaisia, vaaleanpunaisia ja violettiin taittavia luomivärejä yli kaiken. Eikä ole ollenkaan huono, että paletista löytyy myös niitä perinteisiä ruskean eri sävyjä. Joukosta löytyy sekä lämpimämpää että kylmempää sävyä ja näillä 18 eri sävyllä saa luotua todella upeita silmämeikkejä. Paletista löytyy niin matta- kuin shimmesävyjäkin ja nuo kaikki hieman erikoisemmat sävyt (violetit ja vihreät) ovat shimmerisiä. Mattavalkoinenkin tästä paletista löytyy, kuten kaikista muistakin omistamistani Too Facedin paleteista. Luomivärit ovat todella laadukkaita, helposti levittyviä ja pigmenttisyyskin on enemmän kuin kohdillaan. Upea paletti ja oon niin onnellinen, että sain tämän itselleni!

Mikä on teidän suosikkiluomiväripalettinne? :)

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Korealaista kosmetiikkaa | Bearel.fi


Pääsin tekemään yhteistyötä korealaista kosmetiikkaa myyvän Bearel.fi verkkokaupan kanssa. Korealainen kosmetiikka oli mulle aiemmin tuiki tuntematonta. Olin toki lukenut tuotearvosteluja monista kauneusblogeista, mutta itselläni ei ollut siitä kokemusta. Olinkin enemmän kuin riemuissani saatuani kotiini paketin, joka sisälsi kuusi kappaletta TonyMolyn kangaskasvonaamioita seka muutaman näytteen muista TonyMolyn ja Holika Holikan tuotteista. TonyMolyn ja Holika Holikan lisäksi Bearelissa on myynnissä mm. Misshan, Mizonin sekä Bentonin kosmetiikkatuotteita.

Nämä TonyMolyn kangasnaamiot on tarkoitus asetelle pestyille, puhtaille kasvoille, jonka jälkeen naamion annetaan vaikuttaa 20-30 minuuttia. Vaikutusajan jälkeen naamio otetaan kasvoilta pois eikä kasvoja tarvitse enää huuhdella sen jälkeen. Naamio on sen verran kostea, että poisottamisen jälkeen kannattaa taputella kasvoille jäänyt aine ihoon ja antaa sen imeytyä rauhassa ennen kasvovoiteen levitystä. Olen kokenut nämä hyvin helppokäyttöisiksi, vaikka tietenkään naamiot eivät ole malliltaan täydellisiä juuri mun kasvoilleni. Noissa on siis totta kai valmiina aukot sekä suulle, silmille että nenälle, mutta koska jokaisella meillä on hieman erimuotoiset ja kokoiset kasvot, eivät ne aukot välttämättä ole täydellisen kokoisia juuri omille kasvoille. Tämä on kuitenkin pieni murhe, sillä naamiot oikeasti toimivat! Nämä TonyMolyn naamiot maksavat Bearelissa 1,90 €/kpl.


I'm Real Lemon Mask Sheet Brightening on kirkastavaa ja ihon sameaa sävyä tasoittavaa sitruunauutetta sisältävä kangasnaamio. Naamio lupaa jättää ihon säteileväksi ja kosteutetuksi ja niin se todella teki. Naamio tuoksui raikkaalle sitruunalle ja pelkäsin turhaan, että tuoksu olisi ollut liian voimakas tai pistävä. Sitruuna oli haistettavissa koko ajan, mutta hyvin mietona ja miellyttävänä. Tämä oli ensimmäinen testaamani kangasnaamio eikä mulla ole tästä kyseisestä kirkastavasta naamiosta mitään huonoa sanottavaa. Naamio hoiti tehtävänsä ja lunasti lupauksensa.

I'm Real Avocado Mask Sheet Nutrition on taas ihoa ravitseva kangasnaamio. Naamio sisältää avokadouutetta ja mm. macadamiaöljyä. Tätä naamiota en ole vielä testannut, mutta innolla odotan, että pääsen tätäkin kokeilemaan. Kieltämättä käytän tällaisia ihoa ravitsevia naamioita aivan liian harvoin ja yleensä sen eron ennen ja jälkeen naamion käytön huomaa kyllä ihan selkeästi. Toivottavasti tämäkin toimii hyvin!


I'm Real Tea Tree Mask Sheet Skin Soothing on rauhoittava kangasnaamio. Naamio sisältää teepuuta, jonka tulisi hillitä ihon punoitusta ja hoitaa mahdollisia pieniä ihotulehduksia. Tuotetta suositellaan erityisesti rasvoittuvalle, stressaantuneelle ja sekaiholle, mutta sen kuvaillaan sopivan silti kaikille ihotyypeille. Teepuuta sisältävät tuotteet ovat mun kokemusteni mukaan yleensä aika voimakkaastikin puhdistavia ja nimenomaan sopivat paremmin hieman ongelmaiselle iholle. Tätäkään en ole testannut ja veikkaan, että laitan tämän poikaystävälleni joku kaunis päivä, mikäli saan hänet suostuteltua siihen. Hänen ihotyyppinsä on selkeästi paremmin tälle naamiolle soveltuva.

I'm Real Red Wine Mask Sheet Pore Care puolestaan on ihohuokosia supistava naamio. Tämä kangasnaamio sisältää punaviiniuutetta, jonka on tarkoitus kirkastaa ihoa sekä tosiaan supistaa laajentuneita ihohuokosia. Mulla on kuiva iho, mutta paikoitellen mulle on kasvoilla hyvinkin laajentuneita ihohuokosia, joten tällaiset naamiot tulevat tarpeeseen. Eron kasvoissa huomasi ennen ja jälkeen naamion käytön. Naamio oli selkeästi supistanut ihohuokosia eli se kyllä toimi. Pelkäsin myös, etten pitäisi tämän naamion tuoksusta, mutta itse asiassa pidin siitä, vaikken niin punaviinin ystävä olekaan.


I'm Real Seaweeds Mask Sheet Skin Purifying on kirkastava, puhdistava ja kasvojen ihoa virkistävä naamio. Naamio sisältää runsaasti hivenaineita ja mineraaleja sisältävää merilevää ja puhdistavan vaikutuksen lisäksi naamion tulisi myös pehmentää ja kosteuttaa ihoa. Tuotekuvauksessa varoitellaan myös siitä, että naamio saattaa aiheuttaa iholla pientä kipristelyä, eli sellaista ei kannata pelästyä! Mä en ole tätä naamiota testannut ja luulen, että tämäkin toimisi paremmin poikaystävälläni kuin mulla.

I'm Real Broccoli Mask Sheet Vitality on kasvonaamio, jonka on tarkoitus tehdä kasvojen ihosta elinvoimainen ja säteilevä. Naamio sisältää nimensä mukaisesti parsakaaliuutetta, jossa puolestaan on runsaasti erilaisia ravinteita sekä vitamiineja kuten A- ja C-vitamiinia. Naamio jätti kasvojeni ihon hyvin pehmeän tuntuiseksi, mutta mitään muuta eroa en sitten huomannutkaan. Tosin kuinka hyvin ulospäin on edes mahdollista huomata sitä, onko yhden naamion kertakäyttö tehnyt ihosta elinvoimaisemman? Veikkaan, että eron saattaisi huomata paremmin, jos tätä naamiota käyttäisi jonkin aikaa ihan säännöllisesti.


Sain myös näytekoot näistä neljästä tuotteesta. TonyMolyn Tomatox Magic Massage Pack on kirkastava ja puhdistava kasvonaamio enkä ole tuota vielä ehtinyt testaamaan. Holika Holikan Aloe 99% Soothing Gel on myöskin testaamatta, sillä itse käytän näitä aloegeelejä pääasiassa mahdollisille pienille auringon aiheuttamille palovammoille.

TonyMoly Panda's Dream White Hand Cream on kirkastava, ravitseva ja kosteuttava käsivoide. Testerissä oli rasvaa yhdeksi kerraksi ja ihastuin välittömästi voiteen tuoksuun. Se oli kivan hedelmäinen, mutta valitettavasti tämä jätti kädet hieman tahmean tuntuisiksi enkä itse oikein pidä siitä tunteesta. Käsistä kyllä hävisi se kuivuuden tunne eli hyvin voide kosteutti ihoa.

TonyMoly Banana Hand Milk on macadamiaöljyä, banaaniuutetta ja sheavoita sisältävä käsivoide. Voide tuoksuu niin selkeästi banaanille kuin joku vaan voi, eli banaanin ystäville tämä voide on varmasti todella mieluinen. Tämä voide ei jättänyt saamanlaista tahmeuden tunnetta mun käsiini kuin pandakäsivoide, mutta en tiedä haluaisinko ainakaan jatkuvasti käyttää nimenomaan banaanilta tuoksuvaa käsivoidetta. Hyvä käsivoide joka tapauksessa näin yhden käyttökerran jälkeen.

Kaikki postauksen tuotteet saatu blogin kautta

Onko korealainen kosmetiikka tuttua? Entä mitä mieltä olette tällaisista kangasnaamioista?