torstai 23. maaliskuuta 2017

Are You A NARSissist?


Ostin jokin aika sitten itselleni tämän upeaakin upeamman NARS:n NARSissist Unfiltered Cheek Palette I:n ja tässä postauksessa teen pienoisen esittelyn ja arvostelun paletista. Vaikka paletin lähemmäs 60 euron hinta kirpaisi, oon ollut tähän poskipunapalettiin niin tyytyväinen, ettei hintakaan enää hetkauta mua lainkaan. Paletti on ostettu feeluniquelta, joka myy nykyään NARS:n meikkejä. Jos multa olisi vielä vuosi sitten kysytty laittaisinko noin suuren summan poskipunapalettiin, olisin todennäköisesti vastannut että en. Luomiväreistä oon jo vuosia ollut valmis maksamaan, mutta jotenkin oon kokenut poskipunat hieman toisarvoisemmiksi meikkituotteiksi, vaikka oon vuosikausia sellaista käyttänyt ihan päivittäin. Edullisimmiltakin merkeiltä on kuitenkin löytynyt todella hyviä poskipunia, joten en oo nähnyt tarvetta maksaa niistä kovin suuria summia.


Mä olen syksystä asti ollut innostunut ja ihastunut erityisesti tällaisiin hieman tummempiin ja syvemmän sävyisiin poskipuniin. Vaaleanpunaiset ja persikkaiset poskipunat odottelevat vielä kevään ja kesän tuloa ja tämä paletti vastasi jo tuotekuvissa ihan mun toiveitani. Paletti sisältää siis kuusi eri sävyä, joista yksi on liian vaalea käytettäväksi poskipunana, mutta loput ovatkin sitten oikein hyviä siihen puuhaan. Sävyt ovat tosiaan pääasiassa melko tummia ja näiden kanssa saa ainakin tällainen kalkkilaivan kapteeni olla hyvin varovainen. Hetken aikaa paletin saatuani pelkäsinkin, etten näitä kaikkia sävyjä pystyisi poskillani käyttämään, mutta onneksi pelko osoittautui turhaksi.


Watch me: Vaalea, hieman shimmerinen sävy, jota en itse pysty käyttämään poskipunana, mutta joka toimii hyvin esimerkiksi korostuvärinä kulmaluulla.

Me First: Persikkainen shimmerinen sävy, joka on täydellinen myös vaalealle iholle. Ehdottomasti paletin "turvallisin" ja helppokäyttöisin poskipunasävy.

Takeover: Shimmerinen rusehtava sävy, jonka tummuusaste on juuri sopiva, jotta sitä voi huoletta käyttää myös vaalealla iholla. Ehdottomasti yksi paletin suosikkisävyistäni, sillä rusehtavat poskipunat ovat tällä hetkellä suosiossani!

Out There: Punaruskea mattasävy, juuri sopivan ruskea ja tumma. Takeoverin lisäksi tämä on yksi suosikkini tästä paletista. Tämä näyttää mun mielestäni todella hyvältä, kun posket on varjostettu ensin aurinkopuuterilla tai muulla varjostusvärillä.

Chic: Voimakkaasti violettiin taittava mattasävy, joka soveltuisi ehkä hieman paremmin vähän tummemmalle iholle. Maltillisestti laitettuna tämä kuitenkin toimii myös vaalealla iholla.

Exhibit A: Mattapunainen ja sävy siis todellakin on räiskyvän punainen. Tällä saa hyvinkin helposti luotua kunnon pelleposket itselleen, mutta hyvin varovaisesti käytettynä tällä saa oikein kauniit punaiset posket.


Sävyistä kolme on siis hieman shimmerisiä ja kolme täysin mattaisia. Vaaleinta Watch Me:tä lukuun ottamatta kaikki ovat päässeet poskilleni ja monesti oon tykännyt myös yhdistellä pariakin eri sävyä. Pigmentti on jokaisessa sävyssä aivan loistava ja näiden kanssa vähemmän on todellakin enemmän, sillä näin tummat sävyt näyttävät helposti luonnottomilta, mikäli niitä laittaa kasvoille hiemankin liikaa. Maltillisesti käytettyinä nämä kuitenkin näyttävät todella hyvältä. Multa ei aiemmin ole löytynyt esimerkiksi oikeasti punaista puuterista poskipunaa, vaikka voidemainen löytyykin. Oli siis myös kiva saada sellainenkin ja muutenkin suurin osa mun poskipunistani on enemmän tai vähemmän shimmerisiä, joten mattaiset poskipunatkin olivat oikein tervetulleita.


NARS on vakuuttanut mut taas kerran, sillä tämä paletti on vaan yksinkertaisesti laadultaan täydellinen. Mulla ei ole tästä mitään huonoa sanottavaa ja mielestäni myös pakkaus on kaunis. Poskipunapaletti on jämäkkää muovia ja sen saa helposti avattua ja suljettua, ja paletti myös pysyy kiinni eikä lähde vahingossa aukeamaan. Mun tekisi ihan kamalasti mieli hankkia tästä paletista vaaleampi versio, Unfiltered II, mutta saa nyt nähdä. Ainakaan tähän hätään mulla ei ole edes varaa sellaista itselleni ostaa, mutta mikäli tämä on myynnissä vielä kesällä, voi hyvinkin olla, että tilaan myös sen itselleni :)

Kuinka paljon te olette valmiita maksamaan poskipunista? :)

18 kommenttia:

  1. Upea paletti:) Takeover ja Out there on ihania sävyjä:)
    Itse en raaskisi näin kalliita meikkejä ostaa, mutta ymmärrän kyllä, että ne kiehtovat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin munkin mielestä :) Joo musta tuntuu, että nykyään oon valmis maksamaan meikeistä ties miten paljon :D Toisaalta taas mä en oikein ostele mitään kalliimpia ihonhoitotuotteita, mutta toiset panostaa taas niihin tosi paljon :)

      Poista
  2. Apua aivan ihana. Pitäisi varmaan taas tehdä Narsille jossain vaiheessa tilaus, eye primer alkaa olla lopussa, niin samaanhan sitä muutakin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on<3 Oi pitäisköhän munkin testata Narsin eye primeria! Täytyy laittaa harkintaan ;D

      Poista
  3. Onpa upea paletti! Kivan erilaiset sävyt :)

    Olin jo kirjoittamassa, etten ikinä maksaisi poskipunista noin paljon, kunnes muistin että ostinhan minä juuri viime kesänä Narsin Orgasmin, joka maksoi lähes 40 € ja siinä on vain yksi sävy kuuden sijasta :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! <3 Haha, joo noi yksittäisetkin poskipunat on kieltämättä aika kalliita, mutta onhan toi Orgasm ihan superkaunis sävy eikä suotta niin suosittu :)

      Poista
  4. Onpa kaunis paletti! Mulla on hakusessa tuon Exhibit A:n kaltainen sävy, kiehtoisi nähdä saisiko noinkin voimakkaan sävyn toimimaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin munkin mielestä :) Mä jännitin tota sävyä ehkä kaikkein eniten tässä paletissa, mutta kyllä sen sitten sai kuin saikin toimimaan :D

      Poista
  5. Olisit tilannut narscosmetics.eu , tää paletti siellä 45€ ja on ihan virallinen NARSin oma sivusto eu-puolelle. Just katselin tota pinkihtävää palettia. Tuolla vielä ilmaiset postit yli 50€ ostoksille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy ehdottomasti muistaa toi sivusto, kun seuraavan kerran lähden NARSia tilaamaan! :) Sen pinkin paletin voisin jopa tilailla sieltä, kun hinta on niin paljon edullisempi.

      Poista
  6. Tosi kauniit värit noissa poskipunissa <3 Mulla on muutama poskipuna, ne riittää mulle hyvin :) Olisi kyllä kiva kokeilla tuollaista ihan tumman punaista, mulla on pari vaaleanpunaista sekä semmonen kimalteleva, hiukan ruskeahko. En tiedä paljon maksaisin poskipunasta, en varmaankaan kovin paljoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on<3 Mullakin oli ennen ihan vaan muutama poskipuna, mutta jotenkin niitä on nyt tullut hankittua enemmänkin :D En mäkään varmaan enää jatkossa tuu näin kalliita poskipunia ostamaan, kun hyviä poskipunia saa paljon halvemmallakin :)

      Poista
  7. Todella kaunis paletti! :)<3

    VastaaPoista
  8. Näyttää ihanalta, varsinkin Takeover on juuri mun sävyinen poskipuna! <3 Mä oon kyllä valmis maksamaan poskipunasta enemmänkin, mutta yleensä ostan ensin yhden sävyn testiin, sitten enemmän, jos poskipuna on hyvä. Kallein ostamani poskipuna on Hourglassin Mood Exposure, joka on kyllä suosikkini ikinä! Mieli tekisi hankkia pari sävyä lisää, mutta 30 puntaa yksittäisestä poskipunasta kirpaisee jo aika paljon :D Yleensä suosin kyllä edullisempia poskipunia, koska ne ovat monesti yhtä hyviä kuin kalliimmat. Esmerkiksi Essencen parin euron poskipunat eivät mun mielestä häviä ollenkaan kalliimmille testaamilleni muuten, kuin pakkauksessa ja sävyvalikoimassa. Laatu on kuitenkin ihan huippu tasoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takeover on ihana<3 Laitoin sitä taas tänään ja kyllähän tollaset rusehtavat poskipunat vaan näyttää hyvältä :D Joo tollaset summat yhdestä poskipunasta on aikamoisia, mutta on ne vaan myös niin ihania! Mä en ookaan essencen poskipunia vielä testannut, mutta pitää ehdottomasti hankkia niitä testiin :)

      Poista
  9. Tosi kauniita värejä ♥ Mä en oo ikinä käyttänyt poskipunaa kun punoitan aina meikkivoiteen läpi, ihan sama mitä meikkivoidetta käytän :D Pitää vaan ajatella, että ainakin säästyy rahat kun ei tarvitse poskipunia hankkia, mutta oikeasti harmittaa kyllä se punoitus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsit! Ymmärrän kyllä, että harmittaa, kun se punoitus ei kuitenkaan oo tarkoituksenmukaista eikä just hankittu jollain poskipunalla :/ Ootko kokeillut laittaa toisen kerroksen meikkivoidetta niihin punottaviin kohtiin tai jotain peitevoidetta tms?

      Poista

Kiitos kommentista!