keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Bette Box | Maaliskuu


Maaliskuun Bette Box sisälsi tällä kertaa bloggaajien valitsemia tuotteita eli kyseessä oli siis vuoden ensimmäinen bloggajaboksi. Ainakin omat odotukseni juurikin näiden bloggajaboksien kohdalla ovat aina olleet todella korkealla. LivBoxin aikoihin bloggaajaboksit olivat mun mielestäni ihan ehdottomasti boksien parhaimmistoa ja aina kivan erilaisia niihin tavallisin bokseihin verrattuna. Bette Boxin taso on ollut mun mieletäni todella korkea kahden ensimmäisen kuukauden ajan ja totta kai sekin omalta osaltaan vaikutti siihen, että odotin paljon myös tältä maaliskuun boksilta. No, mitä mieltä sitten olin sisällöstä?


En mä rehellisesti sanottuna riemusta kiljunut, kun tämän sisällön näin. Totta puhuen olin käynyt tämän kurkkimassa jo muiden blogeista monta päivää ennen kuin sain oman boksini itselleni ja jännityksellä odotin esimerkiksi sitä, minkä värisen Color Maskin saan itselleni. Missään nimessä sisältö ei ole huono mun mielestäni, mutta jotenkin odotin ehkä enemmän ja erityisesti boksin yksi tuote alkoi jopa hieman ärsyttää. Kokonaisuutena tää kuitenkin toimii ja tässä on monipuolisesti erilaisia tuotteita! Mun mielestäni tässä ei sinänsä kuitenkaan ollut mitään erilaista verrattuna kahteen aiempaan boksiin. Tai siis toki sisältö on eri, mutta bloggaajaboksit on aina aikaisemmin olleet tietyllä tavalla kuitenkin ihan erityylisiä kuin muut boksit. Toisaalta toihan kertoo ehkä pelkästään siitä, että nykyään ihan tavallistenkin boksien taso on korkealla, eli en missään nimessä valita :)


Tämä Batisten Stylist XXL Volume Spray on tuuheuttava tupeeraussuihke, jonka on tarkoitus antaa hiuksille äärimmäistä runsautta. Muutama suihkaisu hiusten tyviosiin vakuutti mut tän tuotteen tehokkuudesta, sillä tuote todella nosti sen tyven ylös ja auttoi ehkäisemään hiusten lässähtämistä päivän aikana. Mä tupeeraan hiukseni tyven hieman ylemmäs käytännössä aina, jos en laita hiuksia kiinni (ja välillä kyllä silloinkin) ja tupeerausta ennen käytän aina jonkinlaista tyvikohottajaa, suolasuihketta tai muuta vastaavaa. Tämä Batisten versio ajoi asiansa todella hyvin eikä tätä tarvinnut kerralla paljon. Huonona puolena tässä on se, että suihke on valkoista ja jauhemaista ja mulla on tällä hetkellä hiusten tyvi värjätty tummaksi, joten tätä sai jonkin aikaa työstää ennen kuin valkoiset läikät olivat poissa hiuksista. En siis tummahiuksisena/-tyvisenä lähtisi juuri tätä tuotetta ostamaan, sillä myynnissä on aivan yhtä hyviä tuotteita, jotka eivät värjää hiusten tyveä valkoiseksi.  50 ml tuotteen ovh on 3,90 €.


Lumenen CC-voide oli entuudestaan tuttu tuote, sillä olen yhden tuubin tätä CC-voidetta joskus käyttänyt. Kyseessä on ihon sävyä tasoittava, punoitusta häivyttävä ja aurinkosuojalla SPF20 varustettu meikkivoide. Tuote sisältää suomalaista lähdevettä sekä mm. puolukansiemenöljyä ja sen sanotaan sopivan kaikille ihotyypeille. Itse sain sävyn Fair, joka on tällä hetkellä ihan liian tumma omalle iholleni. Veikkaisin tuon olevan hyvä, kun iho on kesällä ruskettunut, mutta toisaalta mikäli vanhat merkit pitävät paikkaansa, en pysty/halua tätä CC-voidetta kesällä käyttää. En tiedä millä tavoin Lumenen uudistus on tähän vaikuttanut, mutta vanha versio ei ainakaan meinannut pysyä mun kasvoillani kesällä kovinkaan hyvin. Pysyvyys ei tällä tuotteella muutenkaan ollut mikään kovin hyvä, mutta tämä kyllä tasoitti ihon sävyä todella hyvin. Vanha versio oli ehdottomasti paras CC-voide, jota olen testannut. Tätä uutta mä en vielä ole testannut enkä testaa ennen kuin sävy on oikea omalle iholleni. Mielenkiinnolla odottelen, mitä nykyään tästä pidän, sillä edellisestä käyttökerrasta on vierähtänyt jo tovi! Ovh 30 ml CC-voiteella on 15,90 €.


Ehdottomasti koko boksin mielenkiintoisin tuote oli tämä Mádaran Exfoliating Oil-To-Milk Scrub, joka on kaikille ihotyypeille soveltuva öljypohjainen kasvojen kuorinta-aine. Kuorinnan tarkoitus on tehdä ihosta kirkas ja hehkuva. Se sisältää kauran ja aprikoosin öljyjä, joiden on tarkoitus sitoa ihon epäpuhtaudet. Lisäksi kuorinta-aine lupaa stimuloida solujen luontaista uusiutumista, avata tukkeutuneita ihohuoksia ja silottaa ihoa. Tuotetta kuvaillaan hellävaraiseksi, mutta mun mieletäni kuorintavoiteen kuorivat osat olivat hyvinkin karkeita ja niitä oli todella runsaasti. En tiedä miten hellävaraisuus tässä kuorinnassa ilmenee, mutta ainakaan noiden kuorivien rakeiden perusteella en itse kuvailisi tätä hellävaraiseksi. Mua se karkeus ei kuitenkaan haittaa yhtään ja pidin tästä kuorinnasta oikein kovasti. Iho oli todella sileän ja miellyttävän tuntuinen tämän käytön jälkeen ja voisin hyvin ostaa tämän myös täysikokoisena. Boksista tuli 12,5 ml näytekoko ja 60 ml ovh on 24,90 €.


Tämä Biozellin Color Mask Sävyttävä Tyvispray hiukan pelotti mua etukäteen, sillä ilmeisesti melko moni oli saanut tästä itselleen täysin sopimattoman sävyn. Pelkäsin jo, että mäkin saan tyyliin punaisen suihkeen, mutta onneksi en! Kauneusprofiilissani olen valinnut hiusteni väriksi vaalean, joten Light Blonde on juuri sopiva sävy. Tai siis olisi, mikäli mulla ei olisi tällä hetkellä tummaksi värjätty tyvi, mutta siis en voi valittaa tästä vaaleasta sävystä enkä valitakaan. Tämän sävyttävän tyvisprayn on tarkoitus peittää tyvikasvu, raikastaa hiuksia kuivashampoon tavoin sekä antaa hiuksille rakennetta. Sävy pysyy hiuksissa seuraavaan pesuun saakka ja se tulisi kiinnittää lakalla. Mä en tätä tosiaan vielä pysty testaamaan, kun toi tyvi on mulla tumma, joten en osaa tästä sanoa sen enempää. Ystäväni tosin testasi ruskeaa versiota kyseisestä tuotteesta viime syksyn I Love Me messuilla ja ainakin hänen hiuksissaan lopputulos näytti todella hyvältä ja luonnolliselta :) Ovh 200 ml tuotteella on 8,30 €.


Viimeisenä tämä pienenpientä närkästystäkin aiheuttanut tuote eli Nivea Men After Shave Balm. Tuote saavutti jo jonkin aikaa sitten maailmanlaajuisesti suuren suosion naisten keskuudessa, kun joku keksi, että tämä toimii loistavasti meikinpohjustuksena. Tätä on tarkoitus levittää kasvoille ennen meikkivoidetta, jolloin iho jää kiillottomaksi ja meikki pysyy kasvoilla kauniina pitempään. Oonko ainut, kenen mielestä tää ilmiö on jo ehkä hieman.. vanha? Mua tämä ei missään vaiheessa ole kiinnostanut niin paljoa, että olisin ostanut tollasen purkin itselleni ja kokeillut enkä mä yhden kokeilukerran jälkeen nähnyt mitään syytä kokeilla tätä toiste. En huomannut kasvoillani oikein minkäänlaista eroa, vaikka tätä laitoin, joten en siis aio käyttää tätä enää jatkossa. Tuoksu on myös todella voimakas ja miehinen, mikä myös vaikuttaa siihen, etten tota omalle naamalleni halua enää laittaa. Poikaystävä saa tämän itselleen käyttöön, mulle tästä ei tullut uutta suosikkiprimeria :) Periaatteessa ymmärrän, että tämä tuote on boksiin laitettu, mutta itselleni tällä ei ole käyttöä, joten ehkä sen takia tämä hieman harmitti. Ovh tällä 100 ml purkilla on 7,75 €.

Mitä ajatuksia tämä bloggaajaboksi herätti teissä? :)

11 kommenttia:

  1. Minunkin mielestäni boxissa olisi voinut olla jotain erikoisempia tuotteita. Batisten kuivashampoot tuntuu olevan nyt joka paikassa ja tosiaan tuon Nivean partabalsamin suosiokin alkaa olla laskussa. Madaran tuote sen sijaan vaikuttaa hyvältä! Kiva kylläkin, että tuotteet ovat kuivashampoota lukuun ottamatta täysikokoisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kuorintaa lukuunottamatta :)

      Poista
    2. Mun käsittääkseni toi Batiste ei ole kuivashampoo vaan nimenomaan tollanen tupeeraussuihke, mutta joka tapauksessa tontyylisiä tuotteita on tullut vähän väliä :D Mádara oli tän boksin ehdoton pelastus, vaikkei sisältö muutenkaan huono millään tavalla ollut. Veikkaan, että monilla oli vaan ne toiveet ja odotukset hieman korkeammalla kuin mihin taso tällä kertaa ylsi :)

      Poista
  2. Mä olin tosi innoissani tästä boksista, mutta tää nyt oli muutenkin vasta mun toinen Betteni koskaan joten intoilen edelleen ylipäänsä koko homman hauskuudesta :D Ja siis, kunhan ei ala boksit täyttymään pelkistä hammastahnoista ja dödöistä (niinkuin yhteen aikaan sai blogeista lukea) niin oon ihan tyytyväinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh nojoo tossa tapauksessa en ainakaan ihmettele sun intoa! :D Toivottavasti boksien taso on jatkossakin yhtä korkea mitä se on nyt ollut alkuvuoden :) Joo dödöt ja varsinkin ne hammastahnat saa munkin puolestani pitää kaukana bokseista :D Kerran vuodessa joku hammastahnakin on ihan ok, mutta ei tosiaan joka toinen kuukausi.

      Poista
  3. Ostin viime Suomi-reissulla tuon Lumenen CC-meikkivoiteen, koska kaikki hypettivät sitä. Olen kokeillut sitä nyt muutaman kerran ja se jotenkin jää iholle. Ihan kuin iholla olisi ylimääräinen kerros... en ole ehtinyt vielä kirjoittamaan postausta blogiin, koska haluan kokeilla meikkivoiteen kanssa vielä muutamat kikat. Pahoin pelkään, että tässä tuli tehtyä virheostos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tota on tosiaan kehuttu ihan älyttömästi ja mäkin tykkäsin siitä ensialkuun, mutta en mä ikinä sitä yhtä tuubia käyttänyt loppuun asti. Mun iholla se toimi kyllä ihan kivasti, mitä nyt sen pysyvyyden kanssa oli hieman ongelmia kesähelteillä, mutta toisaalta eipä se ollut ainut meikkivoide, jota välttelin kesällä. Odottelen mielenkiinnolla sun postausta tosta CC-voiteesta!

      Poista
  4. Kivan rehellinen postaus taas boxin sisällöstä! Itselleni ainut entuudestaan tuntematon tuote oli juurikin tuo Mádaran kuorinta, joka vaikuttaa perustelujesi myötä myös boxin parhaalta tuotteelta :) Itsekään en välttämättä menisi kokeilemaan tuota Nivean After Shave Balmia primerina, sillä monet ovat juuri kertoneet tuosta liian miehekkäästä tuoksusta, joka saattaa jäädä iholle leijailemaan...juu ei kiitos :D Miullakin oli joskus tuota Lumenen CC-voidetta, ja aluksi kyllä ihan tykkäsinkin siitä, mutta jostain syystä lopputuubi jäi kuitenkin käyttämättä - en vain enää muista mikä siinä oli syynä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se kyllä olikin, vaikka en kyllä vieläkään ymmärrä miten toi on hellävarainen, kun mun ihoani toi oikeasti ihan raapii :D Joo tossa oli tosi miehekäs tuoksu. En tiedä sitten jäikö se iholle kuinka pitkäksi aikaa, kun oma nenä siihen ainakin tottui, mutta eiköhän se sieltä olisi ollut haistettavissa, jos joku toinen olisi ollut paikalla ja tarpeeksi lähellä :D Mulla kävi hei ihan samalla tavalla ton CC-voiteen kanssa! Ensin tykkäsin, mutta lopulta se innostus sitten laski enkä enää edes muista miksen sitä loppujen lopuksi enää käyttänyt :D

      Poista
  5. Tää oli näistä uusista Betteboxeista ensimmäinen, joka ei antanut mulle mitään. Miesten tuotteet eivät oikein innosta, cc-voidetta oon kokeillut aiemmin ja jättänyt käyttämättä, pikku-Batistesta mulle on edelleen epäselvää onko kyseessä hiuslakka vai kuivashampoo vai joku muu, Madaran kuorintaa oon kokeillut aiemmin ja pettynyt sen kuorintatehoon. Ainut tuote, josta boksin tultua ehdin innostua oli Biozellin kuivashampoo vaaleille hiuksille (olen blondi) ja kokeiltuani sekin oli ihan jäätävä pettymys. Mulla olis just ollut parin sentin tyvikasvu blondatuissa hiuksissa ja kun kokeilin tuotetta niin sieltä tulikin kuparinoranssia väriä! Öö? Ojasta allikkoon, mikä pettymys! Toivottavasti seuraava boksi on taas parempi, oon kyllä kahdesta ekasta tykännyt ihan ok!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miesten tuotteet eivät innosta muakaan, vaikka onhan toi toisaalta kivan erikoinen ja jännä valinta boksiin :) Ilmeisesti tosi monet on pähkäilleet ton Batisten kanssa, mutta mä sain sen käsityksen, että toi on nimenomaan tupeeraussuihke eikä kuivashampoo. Ja ainakaan mun hiuksissani toi ei toimisi kuivashampoona, sillä ei toi tehnyt niistä pätkääkään freshimmän oloisia vaan nimenomaan antoi tukea ja pitoa sinne tyveen :D

      Mitä ihmettä? Miten toi kuparinoranssi väri voi edes olla mahdollista :D Mä laittaisin sinuna jonkun viestin ihan Biozellille ja kysyisin asiaa, kun ei toi nyt vaan voi olla ihan oikesti se väri, mitä sieltä on tarkoitus tulla ulos :D

      Poista

Kiitos kommentista!