perjantai 17. maaliskuuta 2017

Meikkikarsintaa


Konmaritus on ollut esillä ja pinnalla jo jonkin aikaa ja munkin on ollut tarkoitus käydä erityisesti mun kosmetiikkavarastoni läpi ja heittää menemään/antaa eteenpäin kaikki sellaiset tuotteet, joita mä en tarvitse. Mä en varsinaisesti voi sanoa tämän mun touhun liittyvän millään tavalla juuri konmaritukseen, mutta mulle tärkeintä onkin ollut se, että oon saanut tän pienen projektini käyntiin ja karsittua meikeistäni pois ne, joita mä en enää käytä enkä halua säilyttää. Suhteellisen kovalla kädellä laitoin noita meikkejä menemään ja niitä tuli itse asiassa paljon isompi kasa mitä odotin. Mä kuitenkin heitin alle kaksi kuukautta sitten melko paljon kosmetiikkaa menemään, kun olin muuttamassa ja pakkasin tavaroitani. Nyt kävin kuitenkin hieman tarkemmin ja paremmalla ajalla näitä meikkejä läpi ja esimerkiksi huulipunat ihan kunnolla ajan kanssa. Tiedän, että nytkin mulle jäi vielä sellaisia meikkejä, joita en oo ikuisuuksiin käyttänyt, mutta niistä suurin osa oli sellaisia, joista oikeasti kyllä pidän ja joille uskon olevan käyttöä, jos vaan muistan itse ne ottaa käyttöön.

Meikkejä päätyi tohon laatikkoon monesta eri syystä. Joko tuote ei toiminut mulla, se ei laadultaan vastannut mun odotuksia ja tarpeita, se oli jo vanha, sille ei ollut käyttöä tai en yksinkertaisesti pitänyt siitä. Kaikkia näistä olen käyttänyt ainakin sen yhden kerran ja osasta olen joskus oikeasti jopa pitänyt. Tässä on paljon sellaisia meikkejä, jotka voin antaa eteenpäin, mikäli kiinnostuneita vaan löytyy, mutta osa lentää ihan suoraan roskiin. Ja sinne kaikki loputkin päätyvät, mikäli kukaan ei noita halua :)


Meikkipohjan tuotteista karsiutui pois tällainen kasa. NYXin paletista en oo tykännyt missään vaiheessa, vaikka siitä halusinkin pitää. Diorin meikkivoide taas on ollut mulla joskus käytössä, mutta toi sävy ei ole mulle oikea ja meikkivoide alkaa muutenkin olla jo aikansa elänyt. Lumenen valokynälle ei ole käyttöä ja Make Up Storen poskipunaan en ole koskenut ainakaan vuoteen.


Luomiväreistä laitan menemään lähestulkoon mun kaikki pienemmät paletit, vaikka itse asiassa noista suurin osa on ihan hyviä. Niille ei vaan ole käyttöä enkä mä halua säilöä tollaisia ikuisuuksia laatikoissa, kun ne vie siellä vaan tilaa. Artdecon luomiväripaletti oli ainut isompi paletti, josta luovuin. En mä toisaalta edes ajatellut, että laittaisin yhtäkään muuta palettia menemään, sillä jos mä oon maksanut luomiväripaletista sen about 50 euroa, oon mä sitä ennen vakuuttunut siitä, että sille paletille todella on käyttöä. Dermosilin kulmaväritriolla mulla ei oo mitään käyttöä. Noi sävyt on täysin väärät mun kulmilleni ja multa löytyy toinenkin kulmaväripaletti, jos vaikka meikkaan kavereitani ja tarvitsen useampia värivaihtoehtoja kuin mitä itse käytän omissa kulmissani.


Vähän sekalaista seurakuntaa - ripsiväri, eyelinereita, rajauskyniä jne. Rajauskynät on kaikki sellasia, joille ei yksinkertaisesti ole käyttöä ja eyelinereista suurin osa sellaisia, joista en vaan yksinkertaisesti oo tykännyt. Lumenen ripsivärin sain helmikuun Bette Boxista, mutta en tosta pitänyt enkä aio sitä käyttää, joten parempi se on antaa eteenpäin jollekulle nyt, kun se vielä on käyttökelpoinen.


Karsinnan yksi mielenkiintoisimmista osa-alueista oli huulimeikit, joita lähtee pois tällainen kasa. Joukosta löytyy mun kaikki kolme NYX:n Soft Matte Lip Creamia, joiden tiedän olevan niin monen suosikkeja. Mun huulilla noi ei yksinkertaisesti toimi enkä halua niitä huulilleni laittaa. Takarivissä toisena vasemmalta katsottuna oleva Hikarin huulipuna saa lähteä ihan siitä syystä, ettei toi korkki pysy tossa paikallaan ja oon joutunut teippaamaan sen siihen. Enkä mä voi kuvitellakaan laittavani laukkuuni huulipunaa, jonka korkki ei pysy kiinni. Kuten kuvasta ehkä huomaa, osa noista huulipunista on hyvinkin vähänkäytettyjä, mutta osa alkaa olla jo sen verran vanhoja, etten niitä enää halua käyttää. Osa taas ei jostain muusta syystä mua miellytä. Kaikki kolme rajauskynää on mun mielestä ihan älyttömän surkeita enkä noita halua huulilleni laittaa. Onneksi multa löytyy kuitenkin myös niitä hyviä huultenrajauskyniä :)

Sellainen pienoinen karsinta! Oletteko te viime aikoina luopuneet meikeistänne tai onko teillä aikeissa karsia turhat meikit pois nurkista? :)

24 kommenttia:

  1. Tuo seitsemäs oikealta oleva pinkki huulipuna on aivan syötävän ihana väri, minkä firman puna se on ja mikä sen numero on?
    Kyselee Annikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on Maybellinen Colorsensational huulipuna sävyssä 445 Mango Diamonds :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksestasi : )
      Annikki

      Poista
  2. Paljonko pyytäisit Makeup Storen poskipunasta? Juuri tuon sävyinen on ollut etsinnässä :) Jos vain jaksaisit sen tänne Tampereelle lähettää, niin mielelläni maksan sulle siitä jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä itse poskipunasta sinänsä mitään tarvitse, mutta jos nyt jonkun 3 euroa vaikka saisin noihin postikuluihin yms :D Laittele hei mulle sähköpostia osoitteeseen lipstickklove@outlook.com jos kiinnostusta vielä löytyy :)

      Poista
    2. Laitoin sähköpostia :)

      Poista
  3. Hei laitoin sulle spostia! :)

    VastaaPoista
  4. Mulla oli tuo samainen Maybellinen luomivärinelikko, ja musta sen pigmentti on yksi vuosisadan heikoimmista. Taltalla pitää rapsuttaa pintaa, jos meinaa edes jotain värintapaista luomilleen saada;) Lisäksi noissa Isadoran nelikoissa on hirveän jauhoinen pigmentti, ainakin tuossa oikean puoleisessa. Valitusta, valitusta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli tollanen samanlainen joskus vuosia sitten ja silloin sen pigmentti oli mun mielestä paljon parempi, mitä tossa minkä viskaan roskiin. En tiedä onko sitä muutettu jotenkin vai kuvittelenko vaan, mutta siis joo ei tota kovin runsaspigmenttiseksi voi sanoa :D Mulla siis hajosi se ensimmäinen kappale niin ostin sen takia toisen, mutta enhän mä tota oikeastaan ole edes käyttänyt. IsaDoran luomiväreissä laatu vaihtelee mun mielestä aika paljon ihan myös yhden nelikon sisällä. Kaikki ei todellakaan ole sieltä parhaimmasta päästä, mutta osa on hyviä!

      Poista
  5. Mulla on ollut meikkikarsinta-postaus jo pitkään luonnoksissa, koska siivosin meikkilaatikon reippaalla kädellä reilu vuosi sitten. Mutta jostain syystä se on jäänyt julkaisematta, mutta pitää ehdottomasti muistaa tehdä se jossain vaiheessa. Roskiin meneviä meikkejä kertyi kassillisen verran...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ainakin kiinnostaa lukea sun meikkikarsinnasta, eli toivottavasti saat postauksen pian julkaistua :) Melkoisen määrän oot siis ilmeisesti saanut karsittua pois :D

      Poista
  6. Mä olen karsinut turhia meikkejä viimeksi kuutisen vuotta sitten, kun muutimme uuteen kotiin. Säästin muutaman vanhaksi menneen huulipunan (mm. häissäni käyttämän huulipunan), mutta suurimman osan heitin pois. Nyt mua kaduttaa, että menin heittämään pois 90-luvun meikkejä. Niistä saisi hyvän blogipostauksen. :) Mussa asuu pieni hamstaaja/jemmaaja, enkä ikinä voisi alkaa konmarittamaan. Musta on ihanaa, että on muistoja menneestä ympärillä. Toki turhia rojuja heitän pois, mutta enemmänkin voisin karsia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toi on kyllä totta, että blogipostauksen niistä vanhemmista meikeistä kyllä saisi :) Mä taas tällä hetkellä yritän päästä kaikesta turhasta pois, sillä mua alkaa välillä jopa ahdistaa kaikki tää tavaramäärä, mitä omassa kodissa on. Totta kai mäkin säästän sellaset muistot ja oikeasti nostalgiset jutut, mutta haluun kaikesta täysin turhasta eroon!

      Poista
  7. Tämä oli kyllä tosi hyvä postaus 😊 Mun mielestä kosmetiikka on kulutustavaraa, joka pitää ottaa heti käyttöön kun sen on hankkinut ja luopua heti siitä kun siltä tuntuu, joko vanhuuttaan tai millä syyllä vaan ☺ Mulla on Maritus-kirja ollu jo muutaman kuukauden avattuna ja osin luettuna yöpöydällä, itselläkin on kova himo päästä turhasta rojusta eroon. Ei kuitenkaan ihan niin kertalaakista ja lopullisesti kuin Marituksessa. Homma on vain osoittautunut kauhean vaativaksi, rojua on vaan niin paljon, että sen käsittely lannistaa heti ensikättelyssä, siksi oon todennut että meikeistä ja ihonhoitotuotteista on helppo karsia, koska niitä on mukava läträtä ja ihastella vaikkakin niitä on satoja!!! 😁 On ihanaa ilahduttaa kaveria antamalla tarpeeton tuote hälle, en koskaan mieti käyttäämääni rahaa siihen, aito ilahdus on paras maksu ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Noin mäkin pyrin ajattelemaan, vaikka toisaalta mulla on myös sellaisia meikkejä, joita koitan säästellä vaikka tiedänkin sen olevan ihan älytöntä. Ei ne kuitenkaan ikuisuutta pysy edes käyttökelpoisina, joten turha niitä on laatikoiden pohjalla makuuttaa vaan siksi, ettei niitä raaski käyttää :D Toi on varmasti monelle ongelma, että sitä tavaraa löytyy niin paljon, että aloittaminen on hankalaa. Mulla on ollut projektina saada mun vaatekaappi käytyä läpi jo ties miten pitkään, mutta se on niin sekainen ja täynnä tällä hetkellä, etten saa mitään aikaiseksi kun ei tee mieli mennä sen sekamelskan keskelle.

      Oon täysin samaa mieltä tosta toisen ilahduttamisesta :) ♥

      Poista
  8. Tää oli tosi kiva ja mielenkiintoinen postaus :) Pitäisi itsekin kaikkien vaatteiden lisäksi myös karsia kosmetiikkaa, varsinkin niitä jotka oon ostanut joskus viisi vuotta sitten :D Ainakin kaikkia huulirasvoja on kertynyt sen verran, että puolet pitäisi jo heittää pois :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasu! Mulla taas olisi seuraavaksi vuorossa ne vaatteet :D Täytyy vaan ajoittaa se karsiminen sellaiseen ajankohtaan, kun oikeasti tiedän että niitä lähtee menemään enkä ala säästellä joka toista vaatekappaletta, vaikken niitä tarvitsisikaan enää. Heh, huulirasvoja on kertynyt mullekin enkä itse asiassa tajunnut edes niitä ottaa tähän mukaan, kun ne on kaikkialla muualla kuin mun meikkipöydällä :'D

      Poista
  9. Hyvän kasan sait karsittua! :) mä itse en voisi luopua mitenkään kaikista pienemmistä luomiväripaleteista, ne on niin kivoja vaikka käsilaukussa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä oon itsekin ihan tyytyväinen tähän :D Nojuu toi on kyllä totta, ei sellasia isoja paletteja oikein viitsi laukussa kantaa. Tosin mä oon muutenkin maailman surkein kuskaamaan meikkejä laukussa, ei mulla oo siellä yleensä muuta kuin huulipunia ja ehkä puuteri :D

      Poista
  10. Supermielenkiintoinen postaus! <3 Hiljattain omat kosmetiikkavarastot karsineena täytyy sanoa, että meikkien karsiminen on ihanaa puuhaa. Parasta siinä on se, että jäljelle jää vain oikeasti hyviä ja itselle toimivia tuotteita, jos nyt ei lasketa juuri hankittuja ja vähän testattuja tuotteita. Mun mielestä ei ole mitään järkeä väkisin käyttää itselle sopimattomia tuotteita, vaan ne kannattaa laittaa eteen päin. Meikkaamisen pitäisi olla hauskaa ja antaa itsevarmuutta, mutta huonoilla tuotteilla ei yleensä saa muuta aikaan kuin huonon meikkipäivän.

    Tuo Dermosilin kulmapaltti on aika hämärä tuote. Ihanko oikeasti ne Dermosililla ajattelivat, että jollain tulisi käyttöä kaikille noista sävyistä :D Ja tosiaan jos harrastaa muiden meikkailua, on esimerkiksi ABH:lla paljon kattavampia paletteja. Tuon paletin kummastakaan sävystä ei ole vaaleatukkaisille sopivia, kun toinen on aivan liian punertava ja toinen liian tumma. Ja yleensä nuo vaaleat shimmeriset korostusvärit löytyvät luomiväripaletista, joten vähän turha tuokin. Olisi mielummin laitettu sen tilalle vaikka vaaleampi ja viileämpi kulmapuuteri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata! Ja kiitos kun oot saanut mun innostumaan koko tästä puuhasta<3 :D Jep sepä se ja jotenkin on muutenkin kivempi meikata ja käyttää niitä meikkejä, kun jäljellä on vaan ne hyvät yksilöt eikä joka paikka pursua sellaisia tuotteita, joista ei itse pidä. Mä oon monesti yrittänyt käyttää jotain meikkituotetta, koska oon koittanut oppia pitämään siitä, mutta joo eihän siitä jää yleensä edes hyvä mieli itselle. Jos joku ei toimi niin se ei vaan toimi :)

      Mulla on LF:n Beauty Boxista saatu kulmapaletti, missä on vähän laajempi sävyvalikoima ja sitä oon käyttänyt kavereillani. Ei sekään mikään huippulaadukas ole, mutta ainakin sävyt on parempia kuin tossa Dermosilin :D Ei tosiaan oo munkaan kulmilleni yhtään toimivaa sävyä tossa paletissa enkä mä jaksa tollasta turhaan säilöä.

      Poista
  11. Oho! Todella paljon lähti tuotteita karsintaan, toisaalta turha niitä on säilyttää jos ei ole enää mieleen tai ei oikeesti tarvitse :) Tuo huulipunien määrä kiinnitti mun huomion, koska tiedän miten tykkäät niistä, että miksi luopua :D Mä oon nyt kyllä kanssa alkanut tykästymään yhä enemmän huulipuniin <3 Heii jos haluut myydä jotain meikkejä voin kyllä ehdottomasti ostaa! Laitan sulle Facessa viestiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ja kun noista saattaa kuitenkin olla iloa muille niin turha mun on niitä säilöä, kun ei niille oo käyttöä :) Mä en oikeestaan koskaan enää käytä noita huulipunia :D Muutama noista on ihan sysihuonoja ja osa sen verran vanhoja, että parempi laittaa menemään. Kyllä mulle onneksi jäi vielä ihan kiitettävät huulipunavarastot ;D

      Poista

Kiitos kommentista!