keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Uusi alku ihollesi - valmennuksen jälkifiilikset


Moikka! Mä kirjoittelin muutamia viikkoja sitten, että sain blogini kautta tilaisuuden osallistua ilmaiseksi TwistBe:n Uusi alku ihollesi nimiseen valmennukseen. Valmennus kesti neljä viikkoa ja keskittyi siis nimensä mukaisesti ihonhoitoon. Sen tarkoituksena oli antaa eväitä oikeaoppiseen ihonhoitoon sekä myös opettaa näkemään markkinointilauseiden läpi. Viikkojen aikana käytiin lisäksi läpi elintapojen vaikutusta ihon kuntoon, eli kokonaisuus oli melko laaja, vaikka aihepiiri olikin rajattu siihen ihonhoitoon.

Materiaalia tuli aina muutaman kerran viikossa ja siitä kilahti aina ilmoitus sähköpostiin. Mielestäni materiaali oli jaettu hyvin sopivan pituisiksi osiksi, sillä tottahan se on, että isoa tekstirypästä on vaikea lukea yhteen putkeen. Tai vaikka sen lukisi, on sitä kaikkea informaatiota vaikea sisäistää ja osa menee väkisinkin ohi. Neljä viikkoa oli valmennuksen kestoksi myös mielestäni oikein sopiva ja asiaa oli riittävästi, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että tietomäärään olisi hukkunut.


Oliko valmennuksesta sitten hyötyä mulle? Kyllä siitä oli. Erityisen tarpeellisena pidin sitä, että valmennuksen aikana paneuduttiin INCI-listojen saloihin. Mä voin ihan rehellisesti myöntää, etten oo aiemmin niistä pahemmin mitään ymmärtänyt (toki joitain ainesosia oon osannut sieltä bongata), mutta nyt oon oikeasti oppinut paremmin tulkitsemaan niitä listoja ja kaikki kiitos kuuluu siitä tälle valmennukselle. Toki opittavaa vielä riittää, mutta sain tästä valtavan hyvän pohjan sille ja nyt onkin ihan kiva kosmetiikkaostoksia tehdessä oikeasti myös katsoa ihan kunnolla se INCI-lista läpi, kun se ei ole enää pelkkää hepreaa.

Valmennuksen aikana käytiin läpi erilaisia tuotteita, joiden tuotelupaukset lupaavat lähes kuun taivaalta, mutta juurikin INCI:stä huomaa, ettei tuote todellakaan välttämättä edes pahemmin sisällä ainesosia, jotka niitä lupauksia voisivat lunastaa. Toisaalta paneuduttiin myös tuotteisiin, joita markkinoidaan tietyillä tällä hetkellä "muodissa" olevilla ainesosilla, mutta joiden pitoisuudet tuotteessa ovat häviävän pienet. Ne olivat mielenkiintoista luettavaa ja vaikka itse tuotteiden nimiä tai brändejä ei niissä teksteissä mainittu, tunnistin sieltä itse helpostikin yhden tuotteen eräältä suomalaiselta kosmetiikkabrändiltä.


Viimeisellä viikolla tuli paljon tietoa ja tuotesuosituksia niin ihonpuhdistukseen, -kostetutukseen kuin ylipäänsä sen hoitoon liittyen sekä vartalon että kasvojen osalta. Tuotesuositukset olivat mun mielestäni ehkä vähän turhan rajoittuneita tiettyihin kosmetiikkabrändeihin, mutta joukosta löytyi kyllä monia sellaisia tuotteita, jotka saattavat päätyä mullakin jossain vaiheessa testiin. Oli myös hyvä, että jokaiselle ihotyypille kerrottiin oikeaoppiset hoitotavat ja mitä ainesosia kannattaa suosia, jos omaa normaalin, kuivan tai sekaihon.

Oon sitä mieltä, että mun kannatti ehdottomasti lähteä mukaan tähän valmennukseen. Vaikka osa sisällöstä oli mulle tuttua, tuli valmennuksen aikana opittua paljon uusia, mielenkiintoisia ja oikeasti hyödyllisiäkin asioita. En edelleenkään voi sanoa olevani mikään oikeaoppisen ihonhoidon mestari, mutta valmennus sai mut ajattelemaan ja arvioimaan omia ihonhoitotottumuksiani sekä myös ostokäyttäytymistäni. Jatkossa pystyn toivottavasti tekemään omalle iholleni ja hyvinvoinnilleni parempia ratkaisuja uusia kosmetiikkatuotteita valitessani!

Osallistuitteko valmennukseen tai uskoisitteko, että tämäntyylisestä valmennuksesta olisi teille hyötyä? :)

16 kommenttia:

  1. En osallistunut ko. valmennukseen, mutta välillä olisi ihan kiinnostavaa käydä jokin täsmävalmennus, koska ainahan jotain uutta virikettä tarttuu päähän vanhalle konkarillekin. Ja mielellään neutraalin tahon järjestämä valmennus, jotta vältytään juurikin niiltä yksipuolisilta tuotesuosituksilta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusia juttuja kyllä varmasti oppii lähes jokainen tällaisista valmennuksista, vaikka asiat periaatteessa olisivatkin jo hallussa :) Tuotesuositusten taholta olisin tosiaan toivonut hieman monipuolisuutta, nyt kun ne olivat pääasiassa luonnonkosmetiikkaa ja kaikki sellaisia, joita myydään TwistBe:n verkkosivuilla. Toisaalta onhan se ymmärrettävää, että he mainitsevat suosituksissa juuri sellaisia tuotteita, joita itse myyvät, koska ne he ovat varmasti todenneet hyviksi!

      Poista
  2. Kiva kuulla että tuosta valmennuksesta jäi hyvät fiilikset! :) Miustakin olisi ihan mielenkiintoista osata pureutua syvemmin INCI-listaan, sillä nyt en osaa lukea sitä juuri ollenkaan :D Monestihan tuotteet lupailevat kuun taivaalta, mutta todellisuus on sitten kuitenkin aivan eri.. Noista kuvista tulikin mieleen, että pitäisi ostaa joku TBS:n käsivoide näiden korppukäsien pelastajaksi! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo jäi kyllä :) Toi INCI-listojen lukutaito tuli kyllä tarpeeseen, olin meinaan aiemmin täysin pihalla siitä puuhasta :D Se on oikeesti harmi, että tuotteet ja mainonta lupaa ties mitä, mutta itse tuotteella ei välttämättä ole oikeastaan minkäänlaisia edellytyksiä toteuttaa niitä lupauksia :/ Käy ihmeessä nappaamassa kaupasta joku TBS:n käsivoide, noi on niiin ihania<3

      Poista
  3. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta! Voisin hyvinkin lähteä tähän itsekin. Mä en tajua INCI-listoista yhtään mitään :'D Aiemmin en edes vilkaissut niitä, mutta nyt siirryttäni vegaaniseen kosmetiikkaan niitä tulee katsottua enemmän. Mä en siltkään todellakaan pysty sitä tuotteen vegaanisuutta listasta varmistamaan, puhumattakaan sitten ainesosien muista ominaisuuksista :D

    Mä sanoisin, että ostoskättäytymiseni ihonhoidossa on erittäin hyvällä mallilla. Tai ainakin verrattuna moniin muihin kauneusbloggaajiin sekä omaan ostokäyttäyttymiseen meikkien ja vaatteiden kohdalla. Kahteen edellä mainittuun voin laittaa vaikka satasia kuussa, mutta ihonhoidossa mulla on pitkään ollut sellainen meininki, että haluan löytää ne itselle sopivat luottotuotteet, enkä jaksa testailla aina jotain uutta vain kokeilumielessä. Syy on ihan se, että ihoni ei tosiaankaan kaikista tuotteista tykkää ja jos joku tuote osoittautuu hyväksi, niin mitä sitä vaihtamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se olikin :) Veikkaan, että noita listoja saa tuijottaa aika pitkään ja oikeasti opiskella niitä ainesosia yms. jotta ne todella aukeavat kaikki :D Mullakin on nyt perusteet hallussa, mutta en todellakaan niitä listoja pysty täydellisesti tulkitsemaan. Onneksi netistä löytyy kivasti tietoa tohonkin aiheeseen liittyen :)

      Toi on mun mielestä pelkästään fiksua, että koittaa löytää ne luottotuotteet eikä turhaan rasita ihoa (tai kukkaroa) testailemalla koko ajan uusia juttuja, jos ne hyvät tuotteet on jo löytyneet. Mäkin laitan selkeästi enemmän rahaa meikkeihin kuin ihonhoitotuotteisiin ja mulla on ihan sama, että iho ei todellakaan kaikista tuotteista pidä. Oon niin monta kertaa saanut niitä allergisia reaktioita, että aina uusia tuotteita testatessa saa pelätä, joko taas sellainen tulee.

      Poista
  4. Ohoh, en tiennytkään tällaisesta valmenuksesta! Mua alkoi kiinnostamaan ja olisipa huippua jos osaisi purkista päätellen itse arvioida onko tuote toimiva vai ei. Varmasti saattaisi olla hyötyä tästä itsellekin. Olisi hauska lukea lisääkin kyseisestä aiheesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan, että yllättävänkin moni "supehypertehokkaana" tuotteena mainostettu kosmetiikkatuote ei todellisuudessa sellaista ole. Harmillista vaan, kun se pitäisi tosiaan itse osata päätellä siinä ostohetkellä eikä sellaista taitoa jokaisella ole :/ Mä aion ehdottomasti enemmänkin tutkia ja opiskella INCI-listojen saloja, jotta välttyisin jatkossa tollasilta turhilta ja huonoilta ostospäätöksiltä :)

      Poista
  5. Inci-lukutaidon kehittäminen olisi kivaa. Luonnonkosmetiikkatuotteista on onneksi helppo nähdä, että missä kohtaa listaa tämä ainesosa onkaan, jos tuotteen mainostetaan sisältävän vaikka arganöljyä. Mutta sellaiset proksyhepsonymyonit ei kerro mitään (ellei googlaa) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonkosmetiikan ainesosat bongaa tosiaan helposti. Noi synteettiset ainesosat sen sijaan on aika hepreaa mullekin :D Onneksi googlaamalla selviää, mutta en mä ainakaan jaksaisi aina olla googlaamassa jokaista aineosaa, kun niitä saattaa olla siinä tuotteessa melkoinen lista.

      Poista
  6. Mulla samankaltaiset fiilikset, tykkäsin kurssista tosi paljon! Tuotesuosituksia mietin itsekin, mutta ehkä osallistujat ymmärtävät senkin seikan, että kurssin takana on kosmetiikkaa myyvä liike. Tai, siis varmaan moni osallistuja voi olla liikkeessä asioinutkin, ja sitä kautta on saattanut kurssille osallistua. Ehkä ennakkomarkkinoinnissa olisi voinut korostaa sitä, että suositukset ovat ko. yrityksen liikkeen valikoimiin kuuluvia tuotteita? 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Jep, sen ymmärrän itseki kun miettii, mikä taho kurssin järjestämisen takana on. Tosta olisi kieltämättä voinut mainita jo ennakkoon, nyt kun painotettiin vaan sitä puolueettomuutta. Kyllähän sekin siis periaatteessa toteutui, että ei siinä ja oon tosiaan todella tyytyväinen valmennuksen sisältöön :)

      Poista
  7. Kuulostaapa mielenkiintoiselta valmennukselta :) Mulle tosta olisi kyllä todella paljon hyötyä, oon vähän kujalla ihonhoidosta ja siitä mitkä tuotteet mulle sopisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä tapauksessa tollanen valmennus olisi varmasti sulle ihan loistava! Tossa käytiin tosi kattavasti läpi myös ihan perusteita siitä, miten iho käytännössä toimii ja siitä saikin kivan pohjan kaikelle muulle. Ymmärsi vähän paremmin miksi juuri tietyntyyliset tuotteet soveltuu tietynlaiselle iholle yms. :)

      Poista
  8. Kiva kuulla lisää tuosta valmennuksesta :) Kuulostaa hyödylliseltä ja mielenkiintoiselta! Itselleni voisi myös olla hyötyä, mutta oon nii huono osallistumaan mihinkää valmennuksiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se olikin :) Joo mäkin oon aika huono itse ilmoittautumaan/osallistumaan tollasiin, mutta kun tätä tilaisuutta suoraan tarjottiin, en missään nimessä edes miettinyt, että jättäisin tilaisuuden käyttämättä :D

      Poista

Kiitos kommentista!