keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

First Time Makeup Revolution


Makeup Revolution on tuttu varmasti todella monelle teistä, mutta itse päädyin vasta hetki sitten tilaamaan itselleni ensimmäiset meikkini kyseiseltä brändiltä. Makeup Revolution tunnetaan edullisista meikkipaleteista ja muista meikeistään, joista tosin iso osa on lähestulkoon täysin suoria kopioita muiden merkkien meikkituotteista. Mm. Urban Decayn ja Too Facedin suosituille paleteille löytyy kopiot Makeup Revolutionilta, samoin MAC:n ja Too Facedin huulipunille. Ehkä juuri se kopiointi onkin vaikuttanut siihen, etten oo mitenkään turhan paljon hinkunut brändin meikkien perään. Mun mielestäni vaikutteiden ja inspiraation ottaminen toisilta on ihan ok, mutta suoranainen kopiointi onkin sitten vähän eri asia. Edelleenkään en koe tarvetta lähteä ostamaan esimerkiksi merkin luomiväripaletteja, vaikka toisaalta olisihan siinä ihan hyvä postausidea, kun lähtisi testaamaan sekä "aitoa ja alkuperäistä" että Makeup Revolutionin dupe-palettia.


Päädyin tilaamaan Cocopandalta itselleni Makeup Revolution Ultra Blush Palette Sugar and Spicen sekä Ultra Professional Contour Paletten. Contour Kit on dupe Anastasia Beverly Hillsin Contour Kitistä, lukuun ottamatta kahta oikeanpuoleista highlightersävyä. Blush Palette ei tietääkseni ole kopio minkään merkin poskipunapaletista, mutta korjatkaa jos olen väärässä. Tuota poskipunapalettia olin katsellut jo jonkin aikaa ja lopulta päädyin tilaamaan korostus-/varjostuspaletin vielä sen kaveriksi. Mä en ole koskaan testannut ABH:n puuterisia Contour Kitejä, enkä muutenkaan oikein oo osannut ainakaan korostaa kasvojani puuteristen sävyjen kanssa. NYX:n vastaavan paletin olen jo myynyt eteenpäin, joten toisaalta oli ihan kiva ostaa testiin vaihteeksi tällainen puuterinen paletti.


Ultra Blush Palette Sugar and Spice sisältää kahdeksan eri sävyä, joista kuusi vasemmanpuoleisinta ovat mattaisia ja oikealla olevat marmorikuvioidut sävyt ovat shimmerisiä. Näistä erityisesti ylärivin violettiin taittava vaaleanpunainen nappi on ehdottomasti enemmänkin highlighter kuin poskipuna ja sen alapuolella oleva shimmerinen pinkki poskipunanappikin on päässyt mulla käyttöön muiden sävyjen päällä. Sen pigmenttisyys ei ole paras mahdollinen ja sävy ja sen shimmerisyys pääsevät paremmin oikeuksiinsa, kun alla on paremman pigmentin omaavaa poskipunaa.


Sävyvalikoima on todella kaunis ja monipuolinen. Palettiin on mahdutettu niin rusehtavan punaista, vaaleanpunaista kuin pinkkiä ja persikkaakin. Itse pärjäisin todennäköisesti vallan mainiosti jo pelkällä tämän paletin sävyillä enkä muita poskipunia edes tarvitsisi. Poskipunien pigmentti on todella, todella hyvä. Väri levittyy poskille kauniisti eikä sitä tarvitse kerralla kuin pienen määrän, sillä pigmenttisyys on niin voimakasta. Olin todella positiivisesti yllättynyt tästä ja tämä pesee mennen tullen monet kalliimmatkin poskipunat. Highlighterit eivät ole suosikkejani, vaikka niissäkin on ihan ok pigmentti. Ne ovat kuitenkin hieman turhan glitterisiä ja ne glitterhiput ovat mun makuuni vähän turhan isoja. Pidän siis enemmän sellaisesta hienojakoisemmasta koostumuksesta highlightereiden kohdalla, mutta muuten noi oli ihan hyviä. Oon ollut todella tyytyväinen tähän palettiin ja sanoisinkin tämän olevan ehdottomasti yksi parhaimmista poskipunapaleteista, jonka omistan! Hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdillaan, sillä paletti maksoi vain 10,90 €. Oon maksanut paljon huonommistakin yksittäisitä poskipunista paljon enemmän, joten en voi olla kuin tyytyväinen. Suosittelen lämpimästi tätä palettia, mikäli hakusessa on hyvä ja monipuolinen poskipunapaletti ja pidät mattasävyistä poskilla.


Ultra Contour Palette on kasvojen korostamiseen ja varjostamiseen tarkoitettu meikkipaletti. Paletista löytyy kolme tummempaa sävyä varjostuksiin, kolme vaaleaa korostuksiin ja kaksi highlighteria. Tämä paletti on siis tosiaan dupe ABH:n Contour Kitille, jota en ole itse testannut. Tykkään käyttää kasvojeni varjostamiseen puuterisia tuotteita, mutta tähän mennessä oon pärjännyt loistavasti ihan vain mattaisella, riittävän viileänsävyisellä aurinkopuuterilla. Kasvojen korostamisessa oon suosinut enemmän voidemaisia vaaleita sävyjä (plus tietysti highlightereita), sillä en ole omistanut riittävän vaaleaa puuterista sävyä, jolla saisin kasvojeni todella vaaleaa ihoa korostettua. En siis mitenkään välttämättä olisi tätä palettia tarvinnut, mutta mua kiinnosti ottaa selvää, kuinka hyviä tämän paletin sävyt ovat ja myös oikealta löytyvät highlighterit kiinnostivat. Niitä kun ei voi koskaan olla liikaa ;)


Ylärivistä löytyy vasemmalta lähtien vaalea mattasävy, kellertävä mattasävy, hieman shimmerinen vaaleahko sävy sekä vaalea highlighter. Näistä sävyistä vaalein mattasävy ei ollut riittävän vaalea varsinaisesti kasvojeni korostamiseen, mutta toimii hyvin esimerkiksi luomien puuteroinnissa. Vieressä oleva keltainen sävy sopii taas loistavasti tummille silmänalusille peiteaineen kiinnitykseen. Alarivistä löytyy kolme eri sävyistä varjostusväriä sekä hieman tummempi highlighter. En halua korostaa kasvojani liian lämpimillä sävyillä, joten toinen sävy vasemmalta onkin ollut se, joka on mulla eniten ollut käytössä. Sävyjen pigmentti on oikein hyvä, varsinkin noiden tummien varjostusvärien ja värit on myös helppo häivyttää. Sanoisin tämän olevan ehkä himpun verran parempi kuin aiemmin omistamani NYX:n vastaava paletti, vaikka monella tapaa paletit ovatkin hyvin samanlaisia. Highlightereista pidin enemmän tuosta vaaleasta, sillä sen pigmentti oli ehkä hitusen parempi. Tästä paletista maksoin 8,50 €.

Halpoja ja hyviä paletteja kumpikin. Erityisesti suosittelen kuitenkin tuota poskipunapalettia, joka osoittautui todella, todella hyväksi!

Onko Makeup Revolution tuttu? :)

16 kommenttia:

  1. Mulla on joitakin Makeup Revolutionin tuotteita ja kaikista tykkään kovasti:)
    emilynoel83 kehui tuota poskipunapalettia jollain TOP-jotakin videolla. Ihan samoilla linjoilla sun kanssa:)
    Mulla ei ole merkin paletteja, mutta tekisi mieli jokin luomiväripaletti hommata, mutta en ole vielä ryhtynyt tuumasta toimeen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että Makeup Revolutionin meikit on miellyttäneet sua<3 Haha noniin en siis ole yksin mielipiteeni kanssa! :D Ne luomiväripaletit on kyllä ihania, odottelen innolla sun postausta jostain paletista, jos jossain vaiheessa päädyt sellaisen tilaamaan :)

      Poista
  2. Itselläni on Makeup Revolutionin Ultra Blush Palette sävyssä Golden Sugar, ja olen kyllä tykännyt vaikka loppupeleissä en ole käyttänytkään kuin muutamaa sävyä siitä :D Pigmentti on kuitenkin noissa paleteissa hyvä, joten ehkä jossain vaiheessa tilaan niitä vielä toisissakin sävyissä. Harmi vaan etten tiennyt aiemmin mitään tuosta muiden merkkien kopioimisesta, onhan se aika inhottavaa jos kopiointi on noin selvää..:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Golden Sugar on ihana, sen haluaisin itsellenikin, sillä sävyt on tosi kauniit siinä ja kumminkin aika erilaiset kuin tossa paletissa, jonka nyt ostin :) Joo valitettavasti Makeup Revolution taitaa perustuakin aika pitkälti juuri siihen palettien kopioimiseen :/ Harmi sinänsä, sillä esim. heidän meikkipalettinsa on kyllä ihania, mutta se kopiointi ei oo kauheen kiva asia.

      Poista
  3. Oon monesti katsellut tuotteita, mutta toistaiseksi jättänyt ne aina tilaamatta :) Muakaan ei oikein innosta muiden merkkien suoranainen kopiointi... Oon kuullut tuotteista hyvää, joten miksen joskus tilaisi jotakin tuotetta kokeeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma ja mietin ton Contour Palettenkin kanssa tilaanko vai, kun se tosiaan on kopio ABH:n paletista. Noi oli kyllä positiivisia yllätyksiä, paletit on hintaansa nähden tosi laadukkaita :) Erityisesti poskipunat!

      Poista
  4. Mulla oli itseasiassa tuo poskipunapaletti mut hankkiuduin siitä eroon kun en käytä poskipunia :D Mulla on muutama iso luomiväripaletti,oon kyllä tykänny. Nyt kävi tuo contouring-paletti kiinnostamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mä en taas tiedä miten pärjäisin ilman poskipunia :D Kiva kuulla, että oot tykännyt merkin luomiväripaleteista! Toi oli oikein hyvä paletti, erityisesti kasvojen varjostamiseen :)

      Poista
  5. Onpas kivoja sävyjä molemmissa eikä tosiaan pahan hintaisiakaan ;) Tekisi kyllä niin kovasti mieli tehdä tilausta Cocopandalle, mutta juuri ostin uutta kosmetiikkaa.. :D No ne eivät kyllä olleet kovinkaan kalliita, joten ehkä mä voisin käydä ees vilkuilemassa mitä kaikkea ihanaa sieltä löytyisi <3 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja hinnat ei tosiaan oo pahoja :) Haha kosmetiikkaa ei koskaan voi olla liikaa, jos multa kysytään ;D Kannattaa käydä edes katsomassa, sieltä kun voi saada tosi halvalla vaikka mitä ihanaa :)

      Poista
  6. Mä ostin Makeup Revolutionilta sellaisen sydämen muotoisen poskipunan vuosia sitten, ennen kuin tiesin niiden olevan Too Faced -kopioita. Mut se puna on kyllä hyvä ja käytössä edelleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin että sulta löytyy sellanen sydämen mallinen poskipuna! Kiva että oot tykännyt siitä, kun oon kuullut ihan niistä aidoista Too Facedin poskipunista vähän ristiriitaista kommenttia ja toiset sanoo, ettei niiden pigmentti ole hyvä. Mä oon kyllä siitä yhdestä ainokaisesta omastani tykännyt :D

      Poista
  7. Mä testailin Makeup revolutionia ekaa kertaa muutama vuosi sitten ja tykästyin kyllä kovasti :) Tosi hyvä hinta-laatusuhde!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merkki vakuutti mutkin ihan täysin tän ensitestaamisen jälkeen :) Jep sitä juuri, noi ei maksa paljon mitään ja ainakin nää kaksi palettia oli tosi hyviä!

      Poista
  8. Mä taas oon kuullunut kopioinnin jälkeen muutenkin paljon huonoa Makeup revolutionia. Kuullut, että pigmenttiä noissa ei olisi yhtään ja, että pysyvyys on huono.. Noi paletit kuitenkin on syötävän suloisia! :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan riippuu tosi paljon siitä, mitä ostaa :) Sen takia oliskin niin kiva periaatteessa ostaa vaikkapa jonkun Naked paletin kopio ja nähdä, millainen se pigmentti ja laatu sitten onkaan niissä :D Noiden poskipunien pigmentti ainakin oli ihan järkyttävän hyvä, eli tällä hetkellä mä oon ainakin tosi tyytyväinen Makeup Revolutioniin! Noi on kyllä kauniita :) <3

      Poista

Kiitos kommentista!