tiistai 4. heinäkuuta 2017

Kosmetiikkaa tehokäyttöön | Heinäkuu


Moikka :) Mä ajattelin aloittaa tällaisen uuden kuukausittaisen postaussarjan, jonka tarkoituksena on esitellä aina muutama kappale kosmetiikkatuotteita, jotka aion aina tulevana kuukautena ottaa ns. tehokäyttöön. Tehokäytöllä tarkoitan siis sitä, että aion käyttää niitä tavallista useammin ja panostaa niiden käyttöön normaalia enemmän. Tuotteet valitsen ihan omien fiilisten mukaan ja ne voivat päätyä listalle joko siitä syystä, että haluan saada ne loppumaan, haluan testata jotain uutta tuotetta kunnolla tai en ole vaikka käyttänyt jotain tuotetta pitkään aikaan. Mukaan tulee mahtumaan niin meikkejä, ihonhoito- kuin hiustenhoituotteitakin ja joka kuulle valitsen siis uudet tuotteet.


I Love... Coconut Ice & Lemon Meringue Bath & Shower Crèmet ostin itselleni viime viikolla ja nämä valitsin tähän ihan siitä syystä, että tuotteet ovat itselleni uusia ja haluan päästä näitä testaamaan kunnolla. Coconut Ice tuoksuu nimensä mukaisesti ihanalle kookokselle ja Lemon Meringue ihanan makealle sitruunakakulle tai juurikin sille marengille. Näistä kahdesta Lemon Meringue on ehdottomasti suosikkini, sillä se tuoksuu niin uskomattoman hyvälle. Tuoksu on makea, mutta kuitenkin se sitruksinen raikkaus tulee sieltä kivasti esiin.


Shiseido Perfect Rouge huulipunia omistan kaksi kappaletta ja tämä sävy Bubblegum on jo piakkoin loppumassa ja se olisi tarkoitus saada loppumaan kokonaan tässä kesän aikana. Mä tykkään todella paljon tästä punasta. Se on sävyltään kaunis marjaisa pinkki ja koostumus on ihanan kermainen. Huulipuna ei pysy huulilla mitenkään turhan hyvin juurikin sen kermaisuuden vuoksi, mutta tätä on todella helppo lisätä eikä tästä jää huulille mitään rumia rajoja tai paakkuja lisäämisen jälkeen. Tämä on yksi suosikkihuulipunistani ikinä ja nyt otankin tämän taas kunnolla käyttöön ja koitan saada tämän loppumaan mahdollisimman pian!


Wella EIMI Perfect Me Lightweight BB-voide pääsee myös listalle. Multa löytyy jos jonkinlaista hiusputelia ja -tököttiä, joista iso osa jää muutaman käyttökerran jälkeen laatikon pohjalle pyörimään tai hyllylle pölyttymään. Joskus ne olisi kuitenkin hyvä käyttää pois ja nyt aion ottaa todella pitkästä aikaa käyttöön tämän tuotteen. Sain tämän hiusten BB-voiteen aikoinaan LivBoxista ja tätä on siis tarkoitus levittää joko kuiviin tai kosteisiin hiuksiin. Tuote lupaa mm. kosteuttaa, antaa kiiltoa sekä poistaa hiusten sähköisyyttä. En enää edes muista tekikö tämä hiuksille oikeasti jotain huomattavaa muutosta, mutta eiköhän se tämän kuukauden jälkeen selviä ;)


Lily Lolon Mineral Blushit aion myös ottaa pitkästä aikaa käyttöön. Nämä mineraaliposkipunat olivat jossain vaiheessa mun ehdottomia suosikkejani, mutta edellisestä käyttökerrasta on jo ties miten pitkä aika. Aion nyt tehdä elämäni helpoksi ja valitsin käyttöön nämä vaaleanpunertavat sävyt Ooh La La ja Candy Girl, sillä ne sopivat hyvin yhteen yllä mainitun Shiseidon huulipunan kanssa. Näiden pigmentti on hurjan hyvä, joten näiden kanssa tulee melko herkästi myös niitä ylilyöntejä, mikäli ei ole varovainen. Omistan myös pari muuta Lily Lolon poskipunaa, mutta nyt aion heinäkuun ajan keskittyä nimenomaan tähän kaksikkoon.


The Body Shopin Mango Beautifying Oil on viimeinen tehokäyttötuote tälle kuulle. Kosteuttavaa ja silottavaa kuivaöljyä voi käyttää niin kasvoille, vartalolle kuin hiuksillekin, mutta itse käytän tätä vain vartalon iholle. Oma pullon on vielä lähes täysi, vaikka tätä olenkin käyttänyt monet kerrat, mutta erilaiset öljytuotteet kuluvat mun käytössäni todella, todella hitaasti. Mangon tuoksu on ihanan kesäinen ja nyt aion heinäkuun ajan nauttia tästä ihan kunnolla!

Miltä tällainen postaussarja kuulostaa teistä? Löytyykö kiinnostusta lukea tällaista ja haluaisitteko ensi kuun tuotteiden kohdalla lukea myös siitä, miten oon onnistunut näiden heinäkuun tuotteiden kanssa? :)

28 kommenttia:

  1. Yritän itsekin välillä valkata kokoelmistani tuotteita käyttökuuria varten. On hauskaa palata silloin tällöin vanhempien suosikkien pariin tai ihan vaan seurata miten paljon kutakin tuotetta kuluu tietyssä ajassa. Nuo Lily Lolon poskipunat on tosi nätin värisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä oikeasti myös ihan fiksua, ettei pääse tuotteet menemään ainakaan vanhaksi sen takia, että ne on unohtanut kaapin perukoille :) Ja nimenomaan on tosi hauskaakin ottaa välillä niitä vanhoja tuotteita taas käyttöön! Poskipunat on tosi kauniita ja myöskin todella laadukkaita :)

      Poista
  2. Kiva postausaihe :) Shiseidon punat on kyllä ihania, kun ne on niin kosteuttavia! Mä jämähdän huulipunien osalta tosi monesti käyttämään samaa punaa muutamaksi päiväksi, joskus jopa viikoksi. Tehokäyttöä ihan huomaamatta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia :) Jep, noi ei kyllä todellakaan kuivata huulia sitten pätkääkään :D Heh, mulla taas on ihan päinvastoin, kun mä vaihdan huulipunaa yleensä ihan päivittäin :D Nyt oon käyttänyt samaa punaa kolmena peräkkäisenä päivänä ja tää tuntuu jotenkin tosi oudolta, kun normaalisti vaihtelen niin usein sitä!

      Poista
  3. Tää tehokäyttökuukausi on kyllä tosi hyvä ja kätevä idea ☺️ Voisin itekki ottaa käyttöön �� Nyt lomalla ollessa tulee kerrankin läträttyä ihonhoitotuotteilla ihan ajan kanssa, ku arkena se on aina sitä kellonaikaa vastaan taistelemista. Lomalla ei kehtaa meikata jos päivän "kohokohta" on lähikaupassa käyminen! �� Tottakai kiinnostaa tuloksien esittely ja seuraavan kuun uudet tehokäyttötuotteet ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota hei ihmeessä, näin tulee vähän väkisinkin käytettyä myös sellaisia tuotteita, jotka muutan jäisivät vähemmälle käytölle :) Mä uskon, että itsekin jaksan panostaa siihen ihonhoitoon paljon enemmän, kunhan oma kesälomani joskus alkaa. Nyt menen liian usein sieltä mistä aita on matalin, kun aika ei tunnu riittävän ja on niin paljon muutakin tekemistä. Kiva kuulla, että näille löytyy kiinnostusta! <3

      Poista
  4. Ehdottamasti kiinnostaa tällaiset postaukset, sekä "jälkiseuranta" eli miten meni:)
    Mä taas yritän saada vähän enemmän kiertoa luomiväreihin...yritän ainakin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihan mahtavaa! Ei siis yhtään hullumpi idea tämä :) Mä veikkaan että ensi kuussa nappaan jonkun luomiväripaletin mukaan tähän. Jotenkin on tullut taas jämähdettyä niihin muutamaan tiettyyn, vaikka laatikosta löytyisi muitakin ihania paletteja :)

      Poista
  5. Kiva postaussarja ja olisihan se hauska, jos kertoisit lyhyesti aina edellisen kuukauden onnistumisen! :) Mun pitäisi kanssa ottaa joku samantapainen haaste itselleni, mutta lähinnä meikkejä ajatellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Kieltämättä mullakin on ne meikit eniten sellaisia, jotka olisi hyvä saada kiertämään. Toisia käytän paljon useammin kuin toisia ja kaikkia kuitenkin olisi hyvä käyttää, jos ne meinaa saada joskus loppumaankin :D

      Poista
  6. Ihana postausidea ja idea ylipäätään! Etenkin jos omistaa paljon tuota kosmetiikkaa kuten sä;) Mulla on nykyään vähän vähemmän, kun yritän pitää vakiotuotteita ns. ainoina tuotteina ja kauneushoitorutiineihini kuuluu lähes kaikki se mitä omistan. Näistä kuitenkin saaattaa mulle löytyä uusia vakkareita omaan kauneusrutiineihin, etenkin tuo TBS:n öljy alkoi heti kiinnostaa koska en oo moiseen vielä koskaan törmännyt vaikka TBS:n tuotteita käytänkin! Öljyjä käytän enemmän hiuksissa ja kynsinauhoissa, kerran kokeilin Garnierin vartaloöljyä ja sen haju oli hirveen tunkkainen, en tykännyt ja siksi vartaloöljyjen kokeilu on jäänyt vähemmälle. Uskon että TBS ei kyllä pettäisi tuossakaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata<3 Toi on kyllä toisaalta tosi kätevää, että on ne tietyt vakkarituotteet ja niistä pitää sitten kiinni. Eipähän ainakaan mene turhaan tuotteet vanhoiksi, kun nurkissa pyörii liikaa samaan kategoriaan kuuluvia kosmetiikkatuotteita :) Joo hei toi öljy on aivan ihana tuote! Ja multa löytyy toi myös yhdessä toisessakin tuoksussa, oliskos ollut joku Cocoa juttu(?) ja molemmista tykkään hirmuisesti :) Noi imeytyy myös supernopeasti eikä noista jää sellaista öljyistä tunnetta iholle, jos vaan käyttää maltillisesti niitä :D Noi ei oo kyllä mitenkään tunkkaisen tuoksuisia mun mielestä, eli kannattaa ainakin tuoksutella noita, jos joskus satut noihin törmäämään!

      Poista
  7. Tää on kiva idea! Mukava muutenkin seurata erilaisia projekteja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että tällaisille pikku projekteille löytyy kiinnostusta! :)

      Poista
  8. Tosi kiva postaussarja 😊 Tuo Shiseidon puna vaikuttaa tosi nätiltä! Mulla ei oo ollut merkiltä kuin ripsientaivuttimet, pitäisiköhän ostaa kokeiluun jotain? 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Nätti se onkin<3 Mä rakastan Shiseidoa, niiden huulipunat, ripsarit, puuterit ja primerit on ihan huippuhyviä! Harmi vaan, ettei merkki ole eläinkokeeton :/

      Poista
  9. Vaikuttaa kyllä kivalta postausidealta, mielenkiintoista mitä kaikkea tuut valitsemaan! :) Lisäksi kiinnostuin tuosta The Body Shopin Mango Beautifying Oilista, kun sitä voi kerta käyttää kaikkeen ja mangon tuoksu on vaan niin ihana :D<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Mangon tuoksu on munkin mielestä niiiin hyvä<3 :D Se on ehdottomasti yksi mun suosikkituoksuista kosmetiikassa! Ja toi öljy on oikeasti kivan kosteuttavaa vartalolla :)

      Poista
  10. Kuulostaa ihan hauskalta tällainen rennompi versio pannuprojektista :) Kirjoittele vaan! Ja edellisen kuukauden saldosta voi sitten näppärästi kertoa aina samassa postauksessa uusien tuotteiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep nimenomaan sitä :) Seuraavissa postauksissa on tosiaan helppo kirjoittaa lyhyesti, miten edellinen kuukausi on mennyt!

      Poista
  11. Mulla on myös tarkoituksena ottaa tuo Wellan BB-voide taas kokeiluun ja katsoa tekeekö sillä mitään. Aiemmat muistikuvat ovat aika heikot, joten nakkaan sen roskiin, jos tulee taas sama fiilis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei tosiaan oo oikein minkäänlaisia muistikuvia siitä, mitä tosta silloin aikoinaan tykkäsin. Mutta ei se vissiin mitään taikoja mun hiuksille tehnyt, kun en sitä heti käyttänyt loppuun asti :D Kiva kuitenkin kokeilla nyt uudemman kerran :)

      Poista
  12. Kiva postausidea, jään mielenkiinnolla seurailemaan :) Rakastan I love...tuotteita, ai että ♥ Noita kahta pitääkin testata heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla :) Noi on niiin ihania kyllä, suosittelen ehdottomasti tuoksuttelemaan tota kaksikkoa! Mä ihastuin molempiin ihan täysin<3

      Poista
  13. Sattuipas hyvin tämä postaus! Mä oon jo pitkään tykännyt katsella Youtubesta niitä kuukausittaisia Everyday Makeup Drawer -videoita ja päätin sitten itsekin tehdä vastaavan projektin tästä kuusta eteenpäin. Kun sitä meikkiä omistaa niinkin paljon kuin minä, ei kaikkea muista koskaan käyttää. Mulle on tosi tyypillistä huomata, että olen odottanut tietyn meikin käyttämistä tiettynä vuodenaikana, mutta huomaan seuraavana vuodenaikana unohtaneeni koko meikin. Sitten tuntuu siltä, että kyseisen tuotteen "sesonki" on jo mennyt ohi :D Itse tein siis sellaisen laatikon, johon tulee kuukausittain tehokäyttöön tulevat meikit. Ja teinpä muuten saman jutun vaatteille, koska näin vaatekaupassa työskentelevänä suurin osa vaatteista tuppaa unohtumaan kaapin perälle. Sitten käytän aina vain samoja tuttuja turvallisia vaatteita tai juuri ostamiani uutuuksia.

    Tsemppiä tuon huulipunan pannuttamiseen, kyllä siinä vähäsen on urakkaa :D Mielelläni luen jatkossakin tällaisia postauksia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tollanen on tosiaan ihan fiksu veto ja ehkä mäkin jossain vaiheessa muutan tän sellaiseksi, että valitsen pelkästään meikkituotteita :) Toistaiseksi mulla on vaan ihan kosmetiikan joka osa-alueella ongelmana se, että joitain tuotteita ei tuu käytettyä niin usein kuin muita :D Innolla odotten sulta postauksia aiheeseen liittyen, jos meinaat niitä tehdä<3

      Heh, itse asiassa ton huulipunan kohtalo ratkesi jo muutama päivä tän postauksen julkaisun jälkeen. Se nimittäin katkesi(?) ja tippui töissä lavuaariin. En todellakaan halua käyttää sitä enää sen jälken, kun se palanen siellä lavuaarissa kieriskeli. Laitan koko punan suosiolla vaan menemään tän kuun loppuneiden yhteydessä, sitä pitäisi nykyään meinaan käyttää siveltimen kanssa enkä jaksa säätää sellaisen kanssa.

      Kiva kuulla!

      Poista
  14. Joo tämä on tosi kiva postaussarja ja ehdottomasti aina kuukauden jälkeen yhteenveto myös siitä, miten kuukausi sujui! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että postaussarja kiinnostaa! ♥

      Poista

Kiitos kommentista!