maanantai 18. syyskuuta 2017

25 Kysymystä Hiuksista & Hiustenhoidosta

Moikka! Mä kehittelin tossa viime keväänä pienen haastepostauksen meikkaukseen liittyen ja mietin jo silloin, että olisi kiva tehdä myöhemmin jokin toinen vastaavanlainen haaste. Yllätyin siitä, kuinka monet teistä vastaili tuohon "30 Kysymystä Meikkaamisesta" -haasteeseen ja teidän vastauksianne onkin ollut ihan mahtava lukea ♥ Nyt päätin väsätä toisen kyselyn, jonka aiheena on siis tällä kertaa hiukset ja hiustenhoito. Mä tykkään itse vastailla tällaisiin haaste- ja kysymypostauksiin, joten vaikka tätä ei kukaan muu tulisikaan tekemään, sainpahan itse taas kivaa pientä näpertämistä ja ajanvietettä itselleni! Postauksen kuvituksena toimivat vanhemmat, jo blogissa aiemminkin nähdyt räpsyt erilaisista hiustenhoitopurkeista ja -purnukoista :)

1. Millaiset hiukset sinulla on? Pitkät vai lyhyet, ohuet vai paksut?
- Pitkät ja valitettavasti suhteellisen ohuet. Haluaisin näistä kyllä vielä ainakin 10 cm pitemmät, mutten usko saavani sellaisia niin kauan kuin blondaan hiuksiani. Latvat menevät kuitenkin aina heikkoon kuntoon sitä mukaan kun pituutta tulee tyveen lisää ja ne huonto latvat napsaistaan kampaajalla pois.

2. Minkä väriset hiuksesi ovat tällä hetkellä?
- Vaaleat. Ne yrittää olla sellaset kylmän vaaleat, mutta ei en sitä enää kyllä ole. Hopeashampoo auttaa jonkin verran, mutta tuleva kampaajareissu nää sitten taas pelastaa.


3. Oletko koskaan värjännyt hiuksiasi? Jos olet, minkä värisiksi?
- Olen toki. Mun hiukset on olleet punaiset, tumman lilat, ruskean eri sävyiset, mustat, blondit, tumman harmaat ja onhan nää vaaleanpunaisetkin joskus olleet hetken aikaa. Plus sitten kaikenmaailman raidat, mitä on esim. ruskeissa hiuksissa ollut!

4. Kuinka usein peset hiuksesi?
- Joka toinen päivä. 

5. Käytätkö hiuksia hemmottelevia hiusnaamioita tai tehohoitoja?
- Käytän juu aina syväpuhdistavan shampoon tai hopeashampoon käytön jälkeen. Joskus myös muulloinkin.

6. Nimeä kolme suosikkibrändiäsi hiustenhoidon tai -muotoilun osalta. Miksi juuri ne?
- TIGI, Four Reasons ja Batiste. Batistelta löytyy parhaimmat kuivashampoot. TIGIn tuotteita oon rakastanut niin kauan kuin oon niitä käyttänyt, varsinkin shampoot ja hoitoaineet on ihan parhaita mun hiuksilleni. Four Reasonsilta taas löytyy kokonaisuudessaan todella hyviä ja laadukkaita hiustuotteita suhteelliseen edulliseen hintaan.


7. Käytkö leikkauttamassa ja/tai värjäyttämässä hiuksesi kampaajalla vai leikkaatko/värjäätkö hiuksesi mieluummin itse?
- Käyn nykyisin aina kampaajalla. Mulla on ollut vaaleat hiukset nyt reilu kolme vuotta enkä sen jälkeen ole kertaakaan värjännyt hiuksiani itse. Sitä ennen värjäilin tummilla väreillä hiukset kotona ja tulihan niitä ehkä myös leikattuakin itse, mutta jätän sen puuhan kyllä nykyään ihan mielelläni ammattilaiselle.

8. Onko sinulla koskaan ollut hiustenpidennyksiä?
- Onhan mulla. Sinetit on olleet pariinkin otteeseen, ensin joskus teini-ikäisenä ja myöhemmin ihan aikuisiällä. Toisella kertaa ne pidennykset oli kyllä paremminkin tuuhennokset, sillä en kaivannut hiuksiini lisää pituutta vaan runsautta. Klipsipidennyksiä on myös tullut käytettyä sekä brunettena että blondina, mutta niitäkään en ole enää omistanut pitkään aikaan.

9. Suositko hiustenhoitotuotteissa enemmän kampaamomerkkejä vai markettituotteita?
- Kampaamomerkkejä. Oon löytänyt niiden joukosta ne ehdottomasti parhaimmat tuotteet, vaikka toki markettimerkkienkin tuotteita tulee käytettyä ja niistäkin löytyy erittäin hyviä yksilöitä.


10. Kuinka usein suoristat tai kiharrat hiuksiasi?
- Todella harvoin, ehkä kerran kahdessa tai kolmessa kuukaudessa. Tää on vähentynyt ihan radikaalisti siitä, mitä se joskus oli. Mutta ehkä ihan hyvä, etten rasita hiuksiani turhaan, jos se lämpökäsittely ei ole ihan välttämätöntä.

11. Ovatko hiuksesi useammin auki vai kiinni?
- Kiinni, koska työt vaatii sen. Jos saisin itse valita niin pitäisin niitä ehdottomasti enemmän auki.

12. Pidätkö erilaisten kampausten teosta? 
- En osaa tehdä oikeastaan yhtään mitään kampauksia, mutta olisi hauska kyllä opetella! Mä aina ihailen kavereilla ja tutuilla kuinka he on saaneet laitettua hiuksensa niin nätisti, kun mä en itse osaa tehdä edes ranskalaista lettiä.


13. Kuinka montaa tuotetta keskimäärin lisäät tai suihkit hiuksiisi vuorokauden aikana? Mitä ne tuotteet ovat?
- Aamulla kuivashampoo, mahdollisesti suola- tai rakennesuihke ja hiuslakka. Illalla shampoo, hoitoaine, jätettävä hoitoaine ja seerumi. Eli 6 tai 7 tuotetta ihan tavallisena päivänä, kun mun on tarkoitus pestä hiukset. Jos oon lähdössä ulos ja oikeasti teen hiuksilleni jotain, määrä nousee yli 10 tuotteeseen.

14. Maailman paras hiuslakka?
- TIGI Bed Head Masterpiece, se on vaan täydellinen<3

15. Käytätkö erilaisia hiuksia silottavia tuotteita, kuten seerumeita tai öljyjä?
- Käytän ehdottomasti. Eniten tykkään nimenomaan hiusseerumeista, joita laitan joka pesukerran jälkeen hiusteni latvoihin. Ne pehmentävät ja silottavat latvoja ihanasti.

16. Onko sinulla jokin hiustyyli tai hiusväri, jota haluaisit kokeilla, muttet ole ainakaan vielä uskaltanut tai pystynyt kokeilemaan?
- Mä oon haaveillut ties miten kauan laventelinvärisistä hiuksista, mutta sellaisia ei ainakaan vielä ole tullut värjättyä! Myös long bob malli hiuksissa houkuttelee, mutten oo vielä uskaltautunut sellaista leikkaamaan.



17. Suositko jotain tietyntyylisiä hiustenhoitotuotteita, kuten tuuheuttavia, kosteuttavia, värjätyille hiuksille tarkoitettuja, rakennepaikkaavia tai silottavia?
- Rakennepaikkaavat ja kosteuttavat on ne, joita mun hiukseni eniten tarvitsevat ja niitä myös tulee suosittua. Yleensä noissa on myös ominaisuutena se, että ne soveltuu hyvin värjätyille hiuksille.

18. Käytätkö kuivashampoota?
- Käytän, en voisi enää elää ilman!

19. Kuinka kauan sinulla menee hiustenlaittoon keskimäärin aikaa tavallisena arkiaamuna?
- Alle viisi minuuttia. Tavallinen arkiaamu meinaa mulla työaamua ja mun täytyy pitää hiukseni töissä kiinni. Nyt mulla on taas menossa kausi, kun hiukset on lähestulkoon päivittäin korkealla ponnarilla eikä sellaisen tekemiseen montaa minuuttia mene.


20. Löytyykö sinulta samanaikaisesti useampi shampoo ja hoitoaine vai ostatko uuden vasta edellisen loppuessa?
- Useampi. En jotenkin enää edes osaisi olla siten, ettei mulla olisi valinnanvaraa sen suhteen, mitä shampoota tai hoitoainetta käytän. Kyllästyn tosi helposti samoihin tuotteisiin, vaikka ne olisivatkin hyviä ja toimivia, joten senkin puoleen on ihan hyvä, että löytyy vaihtoehtoja.

21. Suositko hiustuotteissa luonnonkosmetiikkaa?
- En oikeastaan. Oon aika vähän testannut luonnonkosmetiikkaa hiustenhoitotuotteiden kohdalla, mutta ehkäpä mun pitäisi hankkia testiin niitäkin.

22. Annatko hiustesi kuivua hiustenpesun jälkeen itsestään vai kuivaatko ne hiustenkuivaimen avulla?
- Pyrin aina siihen, että hiukset saisivat kuivua ihan itsestään. Ihan siitäkin syystä, että vihaan hiusten föönaamista, mutta aina se ei ole mahdollista ja toisinaan hiukset tulee siis myös kuivattua hiustenkuivaimella. Märkien tai edes kosteiden hiusten kanssa en halua mennä nukkumaan, sillä aamulla hiukset sojottavat muuten ihan minne sattuu ja ovat yksi iso pörrökasa.


23. Kuinka paljon sinulla keskimäärin menee kuukaudessa rahaa hiuksiisi? Mukaanlukien mahdolliset kampaajakäynnit ja uusien tuotteiden ostaminen.
- Riippuu paljon siitä käynkö kampaajalla vai en. Jos käyn, rahaa saattaa mennä ehkä sellanen 200 euroa, kun kampaajalle menee jo suunnilleen 140 €. Muuten selviän yleensä ihan muutamalla kympillä ja joskus on niitäkin kuukausia, kun en laita hiuksiini rahaa senttiäkään.

24. Ovatko hiuksesi luonnostaan suorat vai enemmän tai vähemmän luonnonkiharat?
- Suorathan nää on. Pienenä vihasin sitä, että mulla on piikkisuorat hiukset, mutta nykyään oon ihan tyytyväinen siihen.

25. Millaiset ovat unelmahiuksesi?
- Puhtaan viileän vaaleat pitkät ja paksut hiukset. Ja mieluiten sellaiset, jotka eivät lähde heti parin pesukerran jälkeen taittamaan taas siihen lämpimään ja keltaiseen :D

En tällä kertaa haasta tähän ketään, mutta haaste on ihan vapaasti jokaisen käytössä. Kuten meikkiaiheisen haasteenkin kohdalla, lukisin jälleen kerran enemmän kuin mielelläni teidän vastauksia, joten linkittäkäähän postauksenne tänne kommenttiboksin puolelle, jos päädytte näihin kysymyksiin vastailemaan!

Ihanaa uutta viikkoa ♥

22 kommenttia:

  1. "Jos oon lähdössä ulos ja oikeasti teen hiuksilleni jotain, määrä nousee yli 10 tuotteeseen." Siis mitä kaikkea sä oikein laitat hiuksiisi!?! :D Kysyy henkilö, joka käyttää hiuslakkaa ehkä kerran kuussa.

    Tää on mahtava haaste. Aion ehdottomasti tehdä tämän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheehh siinä vaiheessa astuu sitten kuvaan noiden tavallisten juttujen lisäksi lämpösuojat, ennen hiustenkuivaamista lisättävät volyymigeelit, muotoilutuotteet ja tyvikohottajat ja sen jälkeiset mahdolliset rakennesuihkeet ja kiiltosuihkeet :D Mulla menee yleensäkin ihan älytön määrä tuotteita hiuksiin, jos kuivaan ne hiustenkuivaimella, kun teen sitä just lähinnä silloin, kun oon lähdössä johonkin viihteelle ja hiukset pitää saada edustuskuntoon nopeasti. Tollasen illan jälkeen syväpuhdistava shampoo tekee kyllä hyvää :'D

      Ihan mahtavaa, jään odottelemaan sun vastauksia! <3

      Poista
  2. Olipas tosi kiva postaus! Taidanpa napata tästä kopin :) Mun mielestä sulla on kauniit hiukset ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kehuista, samaa voisin sanoa sunkin hiuksista<3 :)

      Poista
  3. Tosi hyvä haaste. Mahtavan seikkaperäisiä kysymyksiä, jotka pistää todellakin miettimään omia hiustenhoitokäytäntöjä. Aion ehdottomasti tehdä tän haasteen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja ihan mahtavaa, jos säkin aiot tämän toteuttaa jossain vaiheessa! <3

      Poista
  4. Onpa kiva haaste! Minäkin taidan toteuttaa tämän =)

    VastaaPoista
  5. Jälleen kerran kiva haastepostaus! :) Täytyy toteuttaa myös tämä omassa blogissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ida, odottelen innolla sun vastauksia näihin :)

      Poista
  6. Mä otin kanssa kopin tästä, ja postaus tulee ulos ke-aamuna! :) Kivoja kysymyksiä, kiitos niistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun vastailit näihin, sun vastauksia oli tosi mielenkiintoista lukea! :)

      Poista
  7. Ihan huippu postaus Linda! Mä aion ehdottomasti ottaa tämän haasteen vastaan;) Tosin toteuttamiseen menee taas hetki jos toinenkin, kun on nuita Rodoksen postauksia mitä haluan ensimmäisenä tuoda julki;)

    Hurjaa miten paljon tuotteita tosiaan laitat hiuksiisi jos oot menossa ulos! Mä käytän aina varmaan alle 5 tuotetta. Esim omaan hiusöljyn missä on jo lämpösuoja:D Tosin sekin loppuu pian ja en ole tilannut sitä serkultani kun Suomessa se on todella kallista, eli pitää vissiin lähtee hiusöljyn ja lämpösuojan ostoon:'D Ja joo, fööniä vältellään täälläkin, jos vaan mahdollista niin antaa hiusten kuivua ihan itsestään, parempi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rodos postaukset ehdottomasti etusijalle, tän ehtii toteuttaa koska vaan ;D Joo en mä aina onneksi noin paljon hiuksiini tuotteita tunge, vaikka ulos olisin lähdössä, mutta usein kyllä. Kaikeksi onneksi mä en mitenkään turhan usein nykyään enää käy ulkoa, säästyy hiusparat liialliselta tököttimäärältä :D Tommoset tuotteet, missä on yhdessä monta eri ominaisuutta on kyllä tosi hyviä :) Jep, föönin käytön pyrin mäkin pitämään ihan minimissään!

      Poista
  8. Kiva postaus, voisi itsekin vastailla noihin kysymyksiin kun eroja kuitenkin löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään odottelemaan sunkin vastauksia näihin :) <3

      Poista
  9. Mä tykkäsin tästä melkein yhtä paljon kuin siitä meikkikyselystäkin! :) Hiukset on mulle tärkeä osa itseä. Sulla on kyllä kauniin väriset hiukset ja sulle sopisi hyvin lyhyetkin! <3 Oon itsekkin miettinyt, että leikkaan jossain vaiheessa lyhyemmät hiukset :) Pitäisi kyllä ostyaa joskus noita Tigin tuotteita kun monet niitä kehuu! Ise käytän hiuksissa hiuslakkaa, öljyä, naamiota, shampoota, hoitoainetta, lämpösuojaa, colormaskia, no hiusvärejä ja kuivashampoota :D Eli on tossakin ihan tarpeeksi. En nyt ihan kaikki tietenkään joka päivä. Ennen, vuosia sitten suoristin hiukset lähes päivittäin, nyt ehkä kerran pari kuukaudessa :) Vaikuttaa kyllä positiivisella tavalla hiuksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukset kyllä vaikuttaa tosi paljon ulkonäköön ja niillä saa kivasti myös halutessaan tuotua esille sitä omaa persoonaansa :) Mulla oli yläasteikäisenä lyhyet hiukset ja vaikken ihan niin lyhyitä haluaisi, just joku long bob voisi olla aika kiva :) Sullekin varmasti sopisi tosi hyvin vähän lyhyemmät hiukset! Kiva kuulla mitä sä hiuksiisi lisäilet, colormaskit itse asiassa unohdin omasta listastani, mutta niitä tuleekin käytettyä suht harvoin. Sama homma hei mulla ton suoristamisen kanssa! Ja siis siinähän ei mulla ollut edes mitää järkeä, kun hiukset oli suorat jo valmiiksi :D Okei saattaa ne yön aikana pikkusen taipua johonkin suuntaan riippuen siitä miten oon nukkunut, mutta eipä niitä kyllä oikeasti olisi suoristaa tarvinnut :D

      Poista
  10. Oi vitsit miten kiva kysely, kiva että teit tämmöisenkin :) Pitääkin tehdä tää jossain kohtaa kun on jo pitkään pitänyt tehdä postaus mun olemattomasta hiustenhoidosta, haha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olis kyllä ihan mahtavaa lukea sunkin vastaukset näihin :) Sun hiukset on muutenkin ihan unelmat<3 :D

      Poista
  11. Hei tämä haaste menee kyllä ehdottomasti jossain vaiheessa toteutukseen! :) Olipa kiva lukea siunkin hiustenhoitorutiineista ja lempparituotteista, meillä näyttää olevan aika paljon yhteistä sen suhteen :D Ihanan raikkaat kuvat jälleen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva kuulla<3 Noniin hauskaa jos löytyi myös jotain yhtäläisyyksiä, jäänkin odottelemaan sun vastauksia näihin :) Kiitos paljon Tuuli ♥

      Poista

Kiitos kommentista!