Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sephora. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sephora. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. tammikuuta 2017

Sephoran tilaus Vol 2


Tein tammikuun alussa toisen tilaukseni ranskankieliselle Sephoran sivustolle, joka toimittaa myös Suomeen. Ensimmäisen tilaukseni tein viime keväänä ja vaikka 30 euron toimituskulut kirpaisivat, oli tilaus ehdottomasti niiden arvoinen. Syksyllä pääsin Jenkeissä käymään Sephoroissa ties kuinka monta kertaa ja kieltämättä mun rahani kuluivatkin pääasiassa juuri niissä kaupoissa. Tämänkertaisen tilauksen laukaisi yksinkertaisesti se, että näin sivustolla Too Facedin Sweet Peach luomiväripaletin. Mä olen ties kuinka pitkään kuolannut ton paletin perään eikä mulla käynyt edes mielessä, että jättäisin sen paletin tilaamatta, kun mulla vihdoin oli mahdollisuus saada se käsiini! Toimituskulut olivat edelleen ne samat 30 euroa, joten olihan tilaukseen pakko sisällyttää jotain muutakin ja tässä postauksessa kerron, mitä sieltä Sephorasta tällä kertaa tuli tilattua :)


Tilaus sujui tälläkin kertaa täysin ongelmitta. Paketti toimitettiin mulle viikossa tilauksen tekemisestä ja kaikki tuotteet olivat oikeita ja ehjiä. UPS on siis se, joka näitä Sephoran paketteja Ranskasta toimittaa ja he kiikuttivat sen lopulta mulle työpaikalle :) Jos 30 euron toimituskulut eivät kauhistuta liikaa, voin lämpimästi suositella tilaamaan Sephora.fr sivustolta kosmetiikkaa! Ensimmäinen postaukseni Sephoran tilauksestani on blogini ehdottomasti luetuin postaus, eli ilmeisesti ihmisiä kiinnostaa millä tavalla Sephorasta pystyy tilaamaan Suomeen tavaraa. Mä en todellakaan osaa ranskaa kovinkaan montaa sanaa, mutta sivusto on hyvin yksinkertainen käyttää, joten sitäkään ei kannata pitää kynnyskysymyksenä, jos tilauksen tekoa miettii.

Mutta nyt sitten niihin tilaamiini tuotteisiin:


Aloitetaan tällä Too Facedin Sweet Peach paletilla. Mä oon tosiaan haaveillut tästä paletista jo ties miten pitkään ja nyt vihdoin olen tämän ihanuuden onnellinen omistaja! Noi sävyt on niin mun tyyliset ja sellaiset, joista tykkään. Ja kyllä, nyt mä koen vihdoin omistavani kaikki ne luomiväripaletit, jotka itselleni olen halunnut. Sweet Peach paletti sisältää mun mielestäni todella sopivassa suhteessa vaaleita ja tummia sävyjä ja tällä saa luotua aivan ihania silmämeikkejä. Osa sävyistä on mattaisia ja osa shimmerisiä ja pigmentti on yhtä hyvä kuin muillakin Too Facedin luomiväripaletin sävyillä. Siinä missä Chocolate Bar paletti tuoksuu suklaalle, tuoksuu tämä persikalle ja mulle tulee tosta tuoksusta ihan mieleen The Body Shopin persikkasuihkugeeli. Paletti maksoi 44,00 € ja olisin ilomielin maksanut tästä paljon enemmänkin. Mulla ei ainakaan toistaiseksi ole tästä paletista vielä mitään huonoa sanottavaa. Rakastan tätä!


Toinen jo pitemmän aikaa kuolaamani tuote oli tämä Urban Decayn Vice Lipstick Palette sävyssä Junkie. Paletti sisältää 12 upeaa huulipunasävyä enkä malta odottaa, että pääsen kunnolla testaamaan näitä kaikkia. Mä olen aikamoinen huulipunafriikki ja tätä palettia on tullut hypisteltyä Sokoksella melkoisen monta kertaa. Mun ostolakon vuoksi en tätä kuitenkaan aiemmin halunnut ostaa, mutta nyt mä päätin tämän itselleni tilata. Tätä myydään siis kyllä ihan Suomessakin, mutta tämä oli hyvä lisäys tähän tilaukseeni. Vielä en ole näitä huulipunia ehtinyt testaamaan, mutta toivottavasti pian pääsen kunnolla sävyjen kimppuun. Upeita ne ainakin ovat tuossa paletissa ja ennen kaikkea mua houkuttelee tuo vihreä sävy Junkie. Paletin hinta oli 41,50 €.


Too Facediltä tuli tilattua myös Sweetheart's Perfect Flush Blush sävyssä Sparkling Bellini. Tämä hurjan kaunis shimmerinen poskipuna sisältää kolme eri sävyä. Kaksi selvästi persikkaista ja yhden vaaleanpunertavamman. Näitä voi käyttää joko kaikkia yhdessä tai sitten yksittäin jotain näistä. Mä katselin näitä Too Facedin poskipunia jo Sephorassa paikan päällä, mutta jätin silloin ostamatta. Nyt mä kuitenkin ajattelin tilata näistä yhden itselleni ja nuo sävyt ovat todella, todella kauniita mun mielestäni. Tällä poskipunalla on myös pigmentti kohdillaan ja poskille saa tästä todella kauniin, luonnollisen värin. Poskipunasta maksoin 28,50 €.


NARS:lta tilasin kaksi tuotetta. Mulla pääsi Too Facedin primeri loppumaan, joten uudelle oli akuutti tarve. Päätin tilata NARS Multi-Protect Primerin, joka sisältää myös suojakertoimen SPF 30. Meikinpohjustusvoide soveltuu kaikille ihotyypeille ja se lupaa sekä kosteuttaa että imeä iholta liiallista öljyä. Primer myös häivyttää pieniä juonteita ja jättää ihon sileäksi meikkivoiteen levitystä varten. Tämä on toiminut mulla ihan kivasti ja muu meikkipohja näyttää selkeästi paremmalta, kun olen ensin lisännyt tätä kasvoille. Käyttökertoja on takana kuitenkin vasta kaksi, joten vielä en osaa sanoa lopullista mielipidettäni tästä, mutta oikein lupaavalta vaikuttaa! Maksoin tästä 36,00 €.

Vierestä löytyy uusi kivipuuterini - NARS:n Light Reflecting Setting Powder. Kyseessä on mattaisen lopputuloksen antava translucent puuteri, joka kuitenkin myös heijastaa kasvoille osuvaa valoa. Oon käyttänyt tätäkin vasta pari kertaa, mutta näiden käyttökertojen jälkeen en ole oikein vakuuttunut tosta. Puuteri on ensinnäkin erittäin kovaa ja tuntuu, että sitä on aika vaikea saada irti tosta. Ihan kivasti tämä on pitänyt kasvojen kiillon kurissa T-alueella, johon kivipuuteria käytän, mutta ei tämä missään nimessä vielä ainakaan ole suosikkini. Mua ärsyttää myös se, ettei puuterin mukana tullutta todella ohutta vippaa voi säilyttää tossa puuterirasiassa, sillä kansi ei mene kiinni, jos vippa on siellä sisällä. En millään jaksaisi kantaa mukana erikseen itse puuterirasiaa ja sitten vielä pussukkaa, jossa se vippa on. Toki tämäkin ongelma varmasti poistuu, kun puuteria on käytetty tarpeeksi, mutta joo, en silti oikein tykkää tosta suunnittelusta. Puuteri maksoi 37,00 € ja tällä hetkellä mun mielipiteeni on se, ettei tämä todellakaan ole tuon summan arvoinen. Mieleni voi toki kuitenkin vielä muuttua, kunhan oon käyttänyt tätä enemmän.

Kiinnostaisiko teitä kuulla lisää joistain ostoksistani? :)

tiistai 11. lokakuuta 2016

USA:n kosmetiikkaostokset Osa 2


Noniin vihdoin olisi aika tämän Jenkkireissun toisen ostospostauksen julkaisuun! Ensimmäiseen osaan, jossa esittelin kaikki Too Facedin ja NYXin ostokseni, pääset tästä. Tässä postauksessa olisi siis tarjolla loput kosmetiikkaostokseni, ja kuten näistä kahdesta postauksesta voi päätellä - mun kosmeshoppailut rajoittui hyvin vahvasti meikkeihin. Ostin kyllä tuliaiseksi myös muunlaista kosmetiikkaa, mutta itselleni lähes pelkästään noita meikkejä. Näin jälkikäteen ajateltuna en ostanut kyllä puoliakaan niistä meikeistä, joita mieli teki, mutta ehkä tää saalis riittää yhdelle lomamatkalle :)


Tämän postauksen tuotteet on ostettu joko Sephorasta, Ultasta tai sitten ihan marketeista. Yllä näkyvät kaksi kuvaa on molemmat napattu Sephorasta ja ai vitsit miten mä toivoisin, että toi kyseinen kauppa löytyisi Suomestakin! Ja vielä samalla valikoimalla, mitä Jenkeissä oli. Sephoraan pääseminen ja vielä useamman kerran ja useaan eri kauppaan, oli kyllä yksi mun reissun kohokohdista, on toi vaan sellanen meikkifriikin taivas, että ♥


Aloitetaan tästä ihanasta kolmikosta eli Urban Decayn Vice Lipstickeistä. Ostin itselleni sävyt Afterdark (Comfort Matte), Anarchy (Cream) ja Wrath (Metallized). Mun silmät kasvoi varmaan lautasen kokoisiksi, kun ensimmäisen kerran näin hyllyn päädyssä olevan Vice Lipstick kokoelman, sillä niitä huulipunia oli paljon. Olisin valehtelematta voinu kotiuttaa niistä ainakin puolet, mutta lopulta tyydyin tähän kolmikkoon. Vice Lipstickejä on kuudessa eri koostumuksessa, joista kolme on mainittu jo tuolla ylhäällä jokaisen sävyn nimen perässä ja loput ovat Mega Matte, Sheer ja Sheer Shimmer. Oon ollut todella tyytyväinen tähän kolmikkoon - sävyt ovat kaikki todella upeita ja erityisesti Afterdark on ollut kovassa käytössä reissun jälkeen.


Urban Decayltä ostin myös tämän paljon kehutun All Nighter Waterproof Longewear Liquid Foundationin. Sinänsä olisin voinut jättää tämän ostamatta, sillä mähän olin juuri ostanut itselleni Too Facedin meikkivoiteen, mutta oikeastaan mua kiinnosti ottaa selvää kummasta pidän enemmän. Otin omani sävyssä 1.0, mikä oli ihan hyvä valinta, sillä meikkivoide tummenee jonkin verran kuivuessaan. Toi on oikeastaan aika inhottavaakin, mutta muuten oon tykännyt tästä todella paljon. Meikkivoide on erittäin peittävää, tuntuu iholla todella hyvältä ja myös pysyy todella hyvin. Oon tekemässä myöhemmin pientä vertailupostausta muutamasta meikkivoiteestani ja tämä pääsee siinä sitten parempaan tarkasteluun!


PÜR Cosmeticsin tuotteista mulla ei ollut aiempaa kokemusta, mutta nähtyäni Ultassa tämän upean voidemaisen highlighterpaletin, tiesin että mun on pakko saada tämä itselleni. Mä olin vannonut itselleni, etten osta enää yhtään highlighteria ja mun siskokin ystävällisesti muistutti mua siitä, mutta hei - tää oli vielä hyvässä alennuksessakin kaiken lisäksi, joten pakkohan tää oli ostaa! Kyseessä on siis Moonlight Glow Strobe/Highlight Palette, joka sisältää kolme upeaa sävyä. Ihanan kermainen koostumus levittyy kasvoille todella kauniisti ja kasvoille jää todella kaunis hehku. Näillä ei kovin helposti saa naamalle liikaa sitä kiiltoa ja kimalletta, mutta sellainen kaunis korostaminen onnistuu kyllä oikein hyvin.


Tarten meikkejä kuolasin joka ikinen kerta Sephorassa käydessäni, mutta lopulta ostin sitten vain tämän Amazonian Clay 12-Hour Blushin sävyssä Exposed. Exposed on pinkihtävä nude poskipuna, joka mun silmääni näyttää kyllä hyvinkin paljon ruskeaan taittavalta. Kasvoilla tämä ei kuitenkaan enää ole ruskea vaan kaunis, lämmin ja hieman punertava nude sävy. Mun mielestä jo toi itse poskipunan kuviointi on sen verran kaunis, että olisin voinut ihan senkin takia ostaa näitä enemmänkin. Sitä paitsi poskipunia multa ei edes löydy mitenkään älytöntä määrää, joten uusille sävyille olisi ehkä ollut käyttöä senkin puoleen! Oikein hyvä poskipuna ja tämän sävyistä mulla ei oikeasti vielä ollutkaan.


Tämä Smashboxin Halo Highlighter Wand on toinen ostamistani highlightereista ja munhan ei siis pitänyt koko reissulta ostaa niitä yhtä ainutta. Me oltiin Century 21:ssä shoppailemassa siskoni kanssa, kun Smashboxin myyjä bongasi meidät ja tuli kehumaan mun huulipunaani (Too Facedin Melted Long Wear Lipstick sävy Melted Berry) ja kysyi, josko hän saisi tehdä mulle vähän tummemman silmämeikin ja hieman varjostaa mun kasvoja. Tokihan se sopi ja hetken päästä istuinkin sitten meikattavana ja siskoni vähän matkan päässä toisen myyjän käsittelyssä. Sain kasvoilleni myös tätä highlighteria, joka tuli sitten ostettua siltä istumalta. Kyseessä on nestemäisessä muodossa oleva highlighter ja tällaistakaan mulla ei aiemmin ollut! Oli oikeastaan ihan huippua päästä ammattilaisen käsittelyyn ja jutella meikeistä ja meikkaamisesta hänen kanssaan :)


Suosikkipeiteaineeni eli NARSin Radiant Creamy Concealer päätyi myös mukaan Sephorasta ja ostin tämän vanhassa tutussa sävyssä Vanilla. Mikään muu tähän mennessä testaamistani peiteaineista ei ole peittänyt mun tummia silmänalusia yhtä hyvin kuin tämä peiteaine. Tämä on ehdottomasti mun Holy Grail tuotteeni ja vihdoin mulla on sellanen olo, ettei mun tarvitse enää yrittää etsiä parempaa peiteainetta. Tämä tekee sen, minkä haluankin ja tummat silmänaluset saa peitettyä lähes täydellisesti tämän kanssa. Pieni sinisyys sieltä vielä näkyy (mulla noi on oikeesti todella tummat), mutta se on hyvin pientä ja sen asian kanssa pystyn kyllä elämään ongelmitta. Huipputuote, jota suosittelen erittäin lämpimästi kokeilemaan.


Mietin pitkään minkä sävyisenä ostaisin itselleni tämän Urban Decayn 24/7 Glide-On Eye Pencilin, sillä sävyt olivat kaikki toinen toistaan upeampia. En kuitenkaan raaskinut ostaa kuin yhden, joten lopulta päädyin tähän upeaan, shimmeriseen valkoiseen Yeyo sävyyn. Päätös syntyi lopulta ihan sillä perusteella, että tiesin mulla olevan käyttöä valkoiselle silmänrajauskynälle enkä halunnut maksaa 20 dollaria värikkäästä kynästä, jota käyttäisin vain kerran tai pari vuodessa. Nämä silmänrajauskynät ovat voidemaisia ja levittyvät todella kauniisti. Yeyossa riittää pigmenttiä ja näiden sanotaan olevan myös vedenkestäviä.


Irtoripsiä tuli ostettua ihan marketeista jokunen kappale, sillä ne maksavat Jenkeissä huomattavasti vähemmän kuin Suomessa. Kissin ripset ovat suosikkejani ja kuten kuvasta näkyy, niitä tuli ostettua muutamia kappaleita. Pysyttelin aika pitkälti tutussa ja turvallisessa ja ostin noita Chic ja Ritzy -ripsiä, mutta myös yhdet Poshit, jotka ovat hyvin paljon samanlaiset kuin Chicit, mutta reippaasti pitemmät ja muutenkin kookkaammat. Ardellilta nappasin Wispies ripset ja Andrea merkiltä pakkauksen, jossa tuli kaksi kappaletta ripsiä numero 53. Eyluren ripsiä meinasin vielä ostaa Ultasta loman viimeisinä päivinä, mutta maltoin mieleni ja jätin ne sinne hyllylle. Eiköhän näillä irtoripsillä taas hetki pärjätä!

Siinä olivat sitten viimeiset ostokseni USA:sta :) Miltä vaikuttaa, oletteko testanneet näitä tai onko joku sellainen, josta haluisitte kuulla myöhemmin vielä lisää?

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

USA:n kosmetiikkaostokset Osa 1


Sephora, Sephora, Sephora.. Toi oli sana, joka pyöri mun mielessä jo kuukausia ennen meidän matkaa ja ai että mähän olin kuin pikkulapsi karkkikaupassa ensimmäisen kerran päästyäni sisälle Sephoraan. Mun onnekseni Manhattanilta löytyi Sephora vähän sieltä sun täältä ja niitä tulikin koluttua läpi monen monta kertaa. Myös Miami Beachiltä löytyi Sephora, jossa kävimme siskoni kanssa tekemässä viimeiset kosmetiikkaostokset. Suurimman osan kosmetiikastani ostin siis nimenomaan Sephorasta, mutta tulihan sitä käytyä kosmetiikkaostoksilla ihan perus markeitessakin, Forever 21:ssä sekä Ultassa. Jossain vaiheessa reissua musta tuntui, että oon ostanut ihan tajuttomasti kaikkea, mutta loppujen lopuksi olisin kyllä voinut tuoda sitä tavaraa enemmänkin eikä toi määrä vaikuta näin Suomessa ollessani enää yhtään niin suurelta. Mutta mitäs ihanaa mulle tarttui sitten mukaan? Teen nyt vain lyhyet esittelyt ostoksista, tarkempia arvosteluja on tulossa sitten joskus myöhemmin, sillä mähän en ole mitenkään ehtinyt vielä edes testaamaan näitä kaikkia! Tässä postauksessa esittelen kaikki Too Facedin ja NYXin ostokseni, seuraavassa sitten kaikki loput :)


Too Facedin Born This Way Foundation oli ehdottomasti ostoslistalla, sillä haluan löytää uuden luottomeikkivoiteen MAC:n Studio Fix Fluidin tilalle. Born This Wayn ostin muistaakseni jo ensimmäisellä Sephoran reissullani ja tätä meikkivoidettahan on hehkutettu todella, todella paljon. Otin itselleni sävyn Ivory, joka on itse asiassa tällä hetkellä astetta liian vaalea mulle, kun olen kasvoista jonkin verran ruskettunut. Rusketus kuitenkin haihtuu varmasti melko pian, jonka jälkeen uskon tämän olevan sävyltään täydellinen mulle.


Too Facedin Born This Way Naturally Radiant Concealer eli samaiseen sarjaan kuuluva peiteaine tuli myös hankittua. Mulla alkoi NARSin Radiant Creamy Concealer lähentyä loppua, joten ostin tämän Too Facedin peiteaineen testiin jo loman ensimmäisinä päivinä, jotta pääsisin testaamaan sen mahdollisimman pian. Näin mulla olisi mahdollisuus ostaa halutessani vielä sitä NARSin peiteainetta, jos siltä tuntuisi. Teen sekä tuosta meikkivoiteesta että tästä peiteaineesta myöhemmin postauksen, kunhan olen testannut näitä vielä hieman enemmän. Peiteaineesta päädyin lopulta ottaamaan vaaleimman sävyn Very Fair.


Reissulta lähti mukaan itselleni vain yksi luomiväripaletti ja se on tämä Too Facedin Boudoir Eyes. Mä hypistelin noin sata kertaa myös muutamaa muuta Too Facedin palettia sekä esimerkiksi Tarten paletteja, mutta jätin ne lopulta kaupan hyllylle, sillä luomivärejä multa löytyy oikeasti jo aika paljon. Tämä sisältää kauniita violettiin ja harmaaseen taittavia sävyjä ja on mulle ihan loistava paletti arkikäyttöön. Tummat sävyt mahdollistavat toki tämän käytön myös tummemmissa ja juhlavammissa meikeissä, mutta tällä saa oikein kivasti taiottua niitä perusarkimeikkejä.


Mun Shiseidon meikinpohjustusvoide loppui reissun aikana, joten munhan oli senkin puoleen pakko ostaa itselleni uusi primer. Tosin olin jo muutenkin kaavaillut, että ostan jommankumman Too Facedin primereista ja lopulta mukaan lähti tämä Primed & Poreless. Tätä nyt ei varsinaisesti ole suunnattu omalle ihotyypilleni, mutta halusin silti testata tätä. Tämä jättää ihon silkkisen sileäksi ja auttaa ihan selkeästi meikkipohjaa pysymään hyvänä koko päivän.


Näitä Melted Long Wear Lipstickejä mä olisin halunnut ostaa enemmänkin, mutta jokin pidätteli mua siellä huulipunahyllyillä (lue siskoni), joten mukaan tarttui tällä kertaa vain yksi näistä ihanuuksista. Sävy on Melted Berry, joka on nimensä mukaisesti todella kaunis, tumma ja marjaisa puna. Tämä pääsi mulla käyttöön jo New Yorkissa ja olen aivan rakastunut tähän. Syksyyn tämä sävy sopii kuin nenä päähän ja veikkaisin tämän olevan jatkossa yksi mun ehdottomista suosikkihuulipunistani!


Mä jotenkin ajattelin, että NYXiä myytäisiin Manhattanilla vähän siellä sun täällä, mutta taisi olla meidän reissun kolmas päivä, kun ensimmäisen kerran NYXin meikkeihin törmäsin. Sekin tapahtui ihan vahingossa, kun käytiin Forever 21:ssä ostamassa jotain ihan muuta ja bongasin puolityhjän hyllyn NYXin meikkejä. Miamista Ultasta löytyikin sitten monta metriä pitkä hylly aivan täynnä NYXiä ja löytyi sitä joistain marketeistakin, mutta ei tosiaan kaikista, vaikka niissä myytiin monia muita meikkimerkkejä.


Ostin yhden NYX Intense Butter Glossin sävyssä Spice Cake ja voi vitsit mua harmittaa, etten ostanut näitä enempää! Tämä on ihan täydellinen, vaikka purkin väri ei natsaa kyllä yhtään sen kanssa, miltä väri huulilla näyttää. Tuubi on selkeästi vaaleamman värinen ja oikeasti väri on huulilla melko tumma luumu. Väri on todella voimakas ja intensiivinen ja muistuttaa mun mielestä enemmänkin nestemäistä huulipunaa kuin huulikiiltoa. Suosittelen kyllä ainakin näin tumman värin kanssa huultenrajauskynän käyttöä, sillä väri lähtee muuten liikkumaan aika helposti huulten rajojen yli. Näitä ostan ehdottomasti vielä lisää - ja paljon.


NYX Mega Shine Lip Gloss sävyssä 22 Natural lähti mukaan ihan tuon värin takia. Ihastuin keväällä ruskeansävyisiin huulituotteisiin ja tällainen ruskeaan taittava nude huulikiilto kuulosti oikein lupaavalta ja hyvältä, vaikka mä en mikään huulikiiltojen ylin ystävä todellakaan ole. Hyväksi tuotteeksi tämä osoittautuikin, väri on aivan täydellinen ja huulikiilloksi tämä myös pysyy yllättävän hyvin.


NYX Butter Lipstick sävyssä Little Susie on aivan ihanan pirteä pinkki sävy - ihan täydellinen kevääseen ja kesään, mutta mikäs mua estää käyttämästä tätä nyt syksylläkin ;) Butter Lipstickit ovat ihanan kermaisia ja helposti levittyviä, mutta näiden pysyvyys ei ole parhaimmasta päästä. Ne tavallaan liukuvat huulilta aika herkästi pois, mutta onneksi näitä on helppo lisätä huulille eivätkä nämä ainakaan kuivata huulia.


NYXin Matte Lipstickejä olisin voinut kotiuttaa enemmänkin ja näitä tulen jatkossakin kyllä ostamaan vielä lisää. Kyseessä on siis mattaisen lopputuloksen antava huulipuna, jonka ostin sävyissä Couture, Whipped Caviar ja Street Cred. Huipputuotteita, ei voi muuta sanoa! Mattahuulipuniksi nämä myös kuivattavat huulia yllättävän vähän ja nämä lukeutuvatkin ehdottomasti suosikkimattapuniini.


Ostin yhden NYX Simply Red Lip Creamin sävyssä Maraschino ja kolme NYX Simply Vamp Lip Creamia. Sävyiksi valikoitui Covet, Temptress ja Aphrodisiac. Mä oon nyt selkeästi innostunut vähän tummemmista huulipunista, joten innolla odotan mitä tästä nelikosta tykkäilen.


Huultenrajauskyniä ostin NYXiltä neljä kappaletta. Kaksi on ihan perus Lip Linereita sävyissä Mauve ja Sand Pink. Näitä multa löytyi jo entuudestaan kotoa pari kappaletta ja oon noista kynistä tykännyt oikein kovasti. Vieressä on koostumukseltaan selkeästi kermaisempia Retractable Lip Linereita, jotka ostin sävyissä Ruby ja Plum.


Pakkohan munkin oli vihdoin ostaa itselleni tämä paljon kehuttu NYXin Micro Brow Pencil, kun sellainen kerran käveli vastaan ;) En oo tätä vielä testannut, mutta koska reissulta tarttui mukaan myös ABH:n Brow Wiz, ajattelin tehdä jossain vaiheessa näistä kahdesta vertailupostauksen - miltäs kuulostaa? :) Oma Micro Brow Pencilini on sävyssä Taupe.

Samasta kuvasta löytyy myös NYX Matte Liquid Liner eli musta nestemäinen eyeliner. Multa löytyy sama eyeliner myös valkoisena ja päätin nyt ostaa sen testiin myös mustana. Haluaisin yhä edelleen sen vedenkestävän eyelinerin itselleni, mutta sitä etsiessäni testailen mielelläni näitä vesiliukoisiakin.

Mun sisko huusi mulle ties miten monta kertaa noista huulipunista, kun mä en niitä kuulemma olisi tarvinnut enkä ainakaan saanut ostaa enää yhtään lisää. Samoin se huusi mulle, kun meinasin ostaa highlightereita, mutta se oli itse asiassa mun oma pyyntöni :D Highlightereita tuli siskon huudoista huolimatta tosiaan ostettua, mutta viimeisimmät huulipunat kiikutin lopulta kaupassa takaisin hyllylle. Kaduttaako? Nojoo, ehkä vähän, mutta ne oli kaikki NYXin punia ja niitä saan kyllä halutessani tilattua tai ostettua Suomestakin. Hughlightereista lisää sitten seuraavassa ostospostauksessa ;)

Löytyikö tuttuja tuotteita? Miltä ostokseni tähän mennessä vaikuttavat teidän silmäänne? :)

torstai 26. toukokuuta 2016

Sephoran tilaus


Muistaako kukaan, miten tossa pari viikkoa sitten kerroin tehneeni vähän kalliimmanpuoleisen kosmetiikkatilauksen? No kyseessä oli joka tapauksessa Sephoran ranskankielisille sivuille tehty tilaus. Mulle tuli tossa jokin aika sitten aika isonakin yllätyksenä se, että Sephorasta on mahdollista tilata myös Suomeen ja vähän sen jälkeen päätin katsastaa, mistä kaikkialta Euroopasta niitä sitten oikein on mahdollista tilata. Klikkailin itseni totta kai heti ensimmäisenä Sephoran ruotsinkielisille sivuille, mutta turhaan. Sieltä ei voinut kosmetiikkaa tilata eikä voinut myöskään espanjankielisiltä sivuilta. Ton Ranskan tiesin jo etukäteen ja vaikka mä olen ranskaa lukiossa opiskellutkin, ovat ruotsi ja espanja mulla selkeästi vahvempia kieliä, mutta yllättävän kivuttomasti se ranskakin sujui, kun lähdin tilausta tekemään :D Eihän siellä sivuilla seikkailu ja tuotteiden ostoskoriin lisääminen mikään ongelma ollutkaan, kun noi nettisivut nyt toimii kaikki aika pitkälti samalla kaavalla, mutta siinä vaiheessa, kun siirryin ostoskoriin ja lähdin noita tilaamaan, iski eteen pari vähän ongelmallisempaa kohtaa, joista kuitenkin selvittiin kunnialla ja lopulta sain tilaukseni lähetettyä!

Paketin kuljetti UPS, joka toi ton ihan kotiin asti. Itse asiassa mä en oo mikään kotiinkuljetuksen suurin fani, koska en oo ikinä kotona silloin, kun noita paketteja yritetään toimittaa. En ollut nytkään ja jouduin lopulta muuttamaan paketin toimituksen siten, että se viedään mun isälle, joka sattumalta oli koko maanantain kotona ja pystyi siellä siis päivystämään paketin tuloa. Toi on mun mielestä vähän huono juttu, että niitä toimitetaan pääasiassa päivällä siinä yhden-kahden aikaan, kun en mä ainakaan ole siihen aikaan ikinä kotona, eikä tuolta pystynyt valitsemaan mitään iltatoimitusta. Tästä syystä mä en ikinä valitse kotiinkuljetusta, vaikka sen sattuisi saamaan ilmaiseksi. Pääasia kuitenkin, että sain paketin itselleni ja toimituksessahan kesti siis suunnilleen viikko.


Ylläolevassa kuvissa näkyykin sitten saaliini ja kyllä, Too Faced oli se syy, miksi ton tilauksen ylipäätään laitoin menemään. Mä en vaan pääse yli enkä ympäri siitä, kuinka paljon rakastan Too Facedin Chocolate Bar -luomiväripalettia ja olin nyt sitten selkeesti liian malttamaton odottaakseni syyskuista Jenkkilän reissua, jolloin olisin päässyt paikan päälle Sephoraan shoppailemaan. No, eiköhän sieltä tule ostettua paljon muuta, vaikka nämä tilasin itselleni jo nyt etukäteen! Joukosta löytyy myös NARSin paljon kehuttu peiteaine. Nyt joku saattaa ajatella, että oliko sitä oikeasti ihan pakko tilata kerralla noin pirusti noita luomivärejä? Ja vastaus on, että oli. Mun olisi tehnyt mieli tilata tuolta paljon enemmänkin ihan vaan puhtaasti siksi, että maksoin tosta toimituksesta 30 euroa. Jep. En olisi ikinä edes kuvitellut maksavani noin isoja toimituskuluja yhdestäkään tilauksestani yhtään mihinkään verkkokauppaan, joten pakkohan sen tilauksen arvonkin oli sitten olla suhteellisen korkea. En todellakaan lähtisi edes unissani maksamaan esim. yhden luomiväripaletin vuoksi tollasia toimituskuluja. Toi hinta kirpaisi nytkin, mutta enpä toisaalta usko, että tonne tulee ihan äkkiä uudestaan tehtyä tilausta.


Paketista paljastui Too Facedin Chocolate Bon Bons -luomiväripaletti, mikä oli mulle ihan täysin pakollinen ostos ja tämän klikkailin ostoskoriin ihan ensimmäisenä. Siis katsokaa nyt noita sävyjä - noi on niin upeita! Joukosta löytyy tosi paljon tollasia ruskeansävyisiä neutraaleja luomivärejä, mutta myös hempeää vaaleanpunaista, kirkkaan pinkkiä, violettia ja sinertävää sävyä. Tämä on mun mielestä sävyvalikoimaltaan aika täydellinen sellaiselle henkilölle, joka tykkää käyttää pääasiassa nuden ja ruskean sävyisiä luomivärejä, mutta kaipaa toisinaan pientä värikästä piristystä sinne silmämeikkiin. Muutamaa näistä luomiväreistä olen ehtinyt testaamaan ja laatu on aivan huippu. Pigmenttiä löytyy eivätkä luomivärit varise pitkin poskia. Teen tästä jossain vaiheessa oman postauksen swatchien ja meikkikuvien kera, jos sellainen vain kiinnostaa? Tosin sitä ennen pitäisi saada parista muustakin luomiväripaletista vastaava postaus tehtyä.. :D Tästä maksoin 44,00 €.


Too Facedin Semi-Sweet Chocolate Bar -paletti oli niin ikään sellainen, minkä oon itselleni halunnut. Tästäkin löytyy toinen toistaan upeampia sävyjä ja laatu vaikuttaisi olevan yhden teustauskerran jälkeen aivan yhtä hyvä kuin Too Facedin muissakin luomiväreissä. Tämä paletti sisältää paljon lämpimiä sävyjä ja taas sitä turvallista ruskeaa ja harmaata, jota monet silmämeikeissään suosivat. Joukosta löytyy kuitenkin myös niitä tummempiakin sävyjä ja mun mielestä onkin ihan mahtavaa, että näillä paleteilla onnistuu vaivatta niin arkisemmat meikit kuin ihan kunnon tummat juhlameikitkin. Tämä pääsee myös myöhemmin esittelyyn vielä omassa postauksessaan ja tällä oli niin ikään hintaa 44,00 €. Molemmat paletit sisältävät sekä matta- että shimmersävyä ja molemmat myös tuoksuvat ihanalle suklaalle.


Luomiväreillä jatketaan, sillä klikkailin ostoskoriin myös tämän Too Facedin Natural Eyes -paletin, joka nimensä mukaisesti sisältää aika neutraaleja luomivärejä. Paletista löytyy neljä mattasävyä - Heaven, Cashmere Bunny, Sexpresso ja Nudie ja loput ovat shimmersävyjä. Tämän mä halusin itselleni oikeastaan ihan siitä syystä, että tämä paletti on kooltaan pieni, mutta sisältää kuitenkin kaikki sävyt, joita itse ihan tavalliseen arkimeikkiin kaipailen ja sopii siitä syystä loistavasti otettavaksi mukaan jonnekin matkalle. Laatu on näissä aivan yhtä hyvä kuin isommissakin Too Facedin luomiväripaleteissa. Paletista löytyy myös peili, mutta toi vihkonen on tossa nyt sen edessä. Upeat sävyt tässäkin paletissa! Maksoin tästä 35,50 €.


Tilasin itselleni myös tuon Too Facedin Totally Obsessed paketin, joka sisältää näytekokoja viidestä eri Too Facedin tuotteesta. Tä oli mun mielestä ihan loistava, sillä tällä tavalla mä pääsen hyvin testaamaan nämä mua itseäni kiinnostaneet primerit sekä tuon ripsivärin eikä mun tarvitse suoraan ostaa noita täysikokoisena. Aina on kuitenkin se riski, etten niistä pidä tai ne eivät mulle sovi, joten tällaiset matka-/testikokoiset tuotteet on ihan loistavia tähän hätään. Paketti sisälsi 5 ml näytekoon Hangover Replenishing Face Primerista eli meikinpohjustusvoiteesta, 5 ml näytteen Shadow Insurance Anti-Crease Eye Shadow Primerista eli silmämeikinpohjustajasta, näytekoon Better Than Sex ripsiväristä, 5 ml näytteen Melted Long Wear Lipstickistä sävyssä Chihuahua sekä näytteen Chocolate Soleil Medium/Deep Matte Bronzerista. Näistä oon ehtinyt testaamaan vasta tota Melted huulipunaa ja sitäkin vain pikaisesti, joten kirjoittelen näistäkin jossain vaiheessa myöhemmin lisää. Paketti maksoi 18,00 € mikä ei todellakaan mun mielestä ole paha hinta siitä, että saan testattavaksi tällaisen kasan tuotteita - vaikkakin näytekokoisia sellaisia.


Ja viimeisenä vielä tämä NARSin Radiant Creamy Concealer, josta oon lukenut hurjasti kehuja eri blogeista. Mä oon käyttänyt tummille silmänalusille nyt varmaan jo kuukauden putkeen UD:n peiteainetta ja tykkään siitä kyllä oikein kovasti, mutta halusin silti ostaa tämän itselleni testiin. Ja kyllä kannatti! Omani on sävyssä Vanilla ja toi on oikeastaan aivan passeli mun iholleni. Ei tällä täydellisesti ja kokonaan saa niitä tummia silmänalusia peittoon, mutta vielä paremmin kuin UD:lla. Tätä on myös todella helppo kerrostaa eikä tämä kasaudu juonteisiin tai paakkuunnu sy-iholle, kuten jotkut peiteaineet. Ihan mahtava tuote ja parin käyttökerran jälkeen voin sanoa, että tästä tuli heittämällä mun uusi suosikkini! Toki mä aion noita mun vanhojakin peiteaineita käyttää, mutta rakastuin tähän kyllä ihan täysin. Mun täytyy jossain vaiheessa hankkia tästä vieläkin vaaleampi sävy, mutta toistaiseksi mennään tämän kanssa. Maksoin tästä 29,95 €.

Sellaisia uutuuksia Sephorasta :) Niin ja tosiaan tulihan sieltä tilattua jotain teillekin arvottavaksi, joten pysykäähän kuulolla - ajattein laittaa arvonnan pystyyn, kunhan toi kesäkuu tuolta starttaa ;)

Oletteko te tilanneet Sephoran verkkokaupasta joskus jotain? Entä mitäs mieltä olette näistä ostoksista? :)