perjantai 20. maaliskuuta 2015

Muotoilutuotteiden määrä

Mä en normaalisti sen kummemmin mieti mitä kaikkia tuotteita sitä tulee päivän aikana laitettua hiuksiin, mutta nyt kun noita purkkeja ja purnukoita on kertynyt ihan kiitettävästi lisää viime aikoina, päätin alkaa katsoa vähän tarkemmin mitä niistä itse asiassa käytän ja kuinka usein. Samalla tuli sitten mieleen, että voisin tehdä postauksen siitä mitä kaikkea suihkin ja levitän hiuksiini pesukertojen välillä. Mä olin itse lopulta ihan kauhistunut siitä tököttien määrästä mitä pahimmillaan tulee käytettyä, ja tässä esimerkkini alkaen viime lauantai-illasta ja päättyen maanantai-iltaan:


Lauantai-illalla suihkin pyyhekuiviin hiuksiini ensin Bonacuren Color Freeze jätettävää hoitoainetta, minkä jälkeen harjasin hiukset varovasti selviksi. Tämän jälkeen lisäsin hiusten tyviosiin TIGIn Root Boosteria ja latvoihin levitin TIGIn Glaze Haze -seerumia ja kuivasin hiukset hiustenkuivaimella. Oon aivan rakastunut tuohon Glaze Haze -seerumiin, se tekee hiuksista ihan valtavan pehmeän tuntuiset!


Sunnuntai aamulla aloin laittautua ja suihkin hiuksiin Moroccanoilin lämpösuojaa ennen kuin suoristin hiukseni. Tämän jälkeen lisäsin ihan hitusen vielä Herbinan suolasuihketta poistamaan sähköisyyttä ja tupeerasin hiukset. Päälle kevyt kerros TIGIn Masterpiece hiuslakkaa ja oltiin siltä erää valmiita.


Maanantaina hiukset kaipasivat aamulla kuivashampoota ja käytin Batisten Tropical Coconut & Exotic -kuivashampoota poistamaan rasvaisuutta ja antamaan hieman lisää tuuheutta. Hiukset ylös ponnarille, päälle kerros TIGIn Masterpiece -lakkaa pitämään lyhyet irtohiukset kurissa ja lopulta lisäsin vielä ihan pienen määrän Kérastasen Elixir Ultime -hiusöljyä silottamaan hiusten latvoja. 


Illalla sitten pesin taas seuraavan kerran hiukset kaikista näistä muotoilutuotteista. Huhhuh. Mun silmääni toi tuotemäärä näyttää todella suurelta. Onneksi toi on aika äärimmäinen esimerkki ja jos olisin tehnyt tämän keskellä työviikkoa, noiden purkkien määrä olisi pienentynyt huomattavasti. Todennäköisesti käytössä olisi tällöin ollut hiuksiin jätettävä hoitoaine, hiuslakka, kuivashampoo ja mahdollisesti jokin öljy ja/tai suolasuihke. Yleensä laitan hiukset vaan tylsästi ylös ponnarille työpäivinä, jolloin niitä ei todellakaan tule esimerkiksi suoristettua. Mutta en tosiaankaan enää ihmettele, jos hiukset tuntuvat toisinaan likaisilta niin nopeasti, toi on aikamoinen määrä :D

Mun oli tarkoitus julkaista tämä postaus jo tiistaina, mutta maanantaina mun tietokone päätti sanoa sopimuksensa irti ja hajota. Keskiviikkona sain erään ihmisen katsomaan tota konetta, ja eilen suunnattiinkin sitten Giganttiin ostamaan uutta tietokonetta. Harmitti, ja paljon. Oma kone on kuitenkin aina oma kone, ja olisi mulla ehkä saattanut olla muutakin käyttöä noille rahoille, jotka menivät uuteen koneeseen..

Totta kai tollanen asia harmittaa, mutta tä kaikki sai mut taas tajuamaan sen, kuinka mitätön juttu esim. just joku tietokoneen hajoaminen loppupeleissä on. Se on kuitenkin vain materiaa ja rahalla saa uutta. Tietenkään se ei aina ole niin yksinkertaista, kun ei sitä rahaakaan aina välttämättä ole. Mä oon kuitenkin menettänyt elämässäni ja tulen todennäköisesti menettämään jatkossakin sellaisia asioita, joita ei voi rahalla korjata tai ostaa uusia tilalle. Puhun nyt siis ihmisistä. Tässä on nyt muutamien viime kuukausien aikana tullut niin paljon huonoja uutisia vähän joka suunnasta, että sitä on ruvennut arvostamaan asioita aivan eri tavalla kuin aiemmin. Jollain tietokoneella on loppujen lopuksi hyvin vähän merkitystä, vaikka se mullekin toki on hyvin tärkeä kapistus ja käytössä päivittäin.

Pakko vielä mainita tähän loppuun, että muutaman päivän tauko koneen käytössä teki pelkästään hyvää. Sähköpostit sun muut pääsin kuitenkin lukemaan hyvin puhelimen kanssa, mutta sellainen turha notkuminen koneella jäi muutamaksi päiväksi kokonaan. Ainut huono puolihan tässä oli nyt sitten se, etten päässyt itse bloggaamaan tai lukemaan koneella muiden postauksia. Lueskelin niitä kyllä puhelimen kanssa, mutta mä vihaan yli kaiken kirjoittaa kommentteja puhelimella, joten se sitten jäi oikeastaan kokonaan.. Nyt lupaan kuitenkin kunnostautua :D

Kuinka paljon te käytätte erilaisia muotoilutuotteita hiuksissanne? :)

3 kommenttia:

  1. No jep! Mä ainakin yllätyin ihan täysin siitä, että saatan käyttää noinkin montaa eri tuotetta hiuksiini noin lyhyen ajan sisällä. Jotenkin sitä ei vaan koskaan oikeen tuu ajateltua koko asiaa :D Mäkin käytin ennen lähinnä vaan hiuslakkaa, mutta nykyään näköjään "vähän" kaikkea muutakin.. :D

    VastaaPoista
  2. muotoilutuotteita tulee tosiaan käytettyä jonkin verran, ehkä liikaakin. Kuivashampoo on kuitenkin likaisten hiusten ja pesukertojen harventamisen pelastus, en voisi enää olla ilman sitä :D muuten joutuisin pesemään hiukseni varmaan joka päivä! tämä oli mielenkiintoinen postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis mä en ymmärrä miten oon koskaan pärjännyt ilman kuivashampoota :D Ihan huippukeksintö! Kiitoksia Tuuli :)

      Poista

Kiitos kommentista!