Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bearel. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bearel. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. toukokuuta 2023

Pieni tilaus Bearelille

Moikka! Tänään ajattelin tulla esittelemään teille pienoisen kosmetiikkatilauksen, jonka tein reilu viikko sitten Bearelille. Mä olen aika vähän ostanut viime kuukausina mitään uutta kosmetiikkaa, mutta nyt edessä oli pakollisina mm. aurinkosuojan ja huulivoiteen osto, joten käytin -15% alennuskoodin ja tein tilauksen Bearelille, joka on edelleen yksi suosikkiverkkokauppani kosmetiikan osalta. Yritän yhä edelleen minimoida mahdollisuuksien mukaan kaiken ns. turhan kosmetiikan ostamisen, mutta kieltämättä mua kutkuttaisi käydä Sokoksella katsastamassa Fenty Beautyn valikoimat ja ostaa jotain. Katsotaan kauanko maltan mieleni, mutta nyt kurkistetaan mitä tämä Bearelin tilaus piti sisällään!

Aloitetaan tuotteesta, jota en varsinaisesti tarvinnut, mutta jonka ehdottomasti halusin - COSRX:n Propolis Honey Overnight Mask. Jokin aika sitten Katri kehui tätä omassa blogissaan ja mä innostuin tuotteesta sen verran paljon, että jemmoista löytyvistä kasvovoiteista huolimatta päätin tämän tilata. Kyseessä on yönaamio, jonka tulisi kosteuttaa ja pehmentää ihoa. Tuote sisältää propolista, pantenolia ja hunajaa ja tämä on ensikosketukseni COSRX:n Propolis-tuotesarjaan. Käytän itse yönaamioita todella mielelläni tavallisen yövoiteen sijaan ja tämä onkin jo päässyt testiin. Ajattelin tehdä tuotteesta myös ihan oman postauksensa, kunhan olen sitä ensin testaillut jonkin aikaa. COSRX:n tuotteet ovat loistavia, joten odotan paljon myös tältä!
Hinta: noin 28,00 €/60 ml.

Aurinkosuoja on viimeistään nyt ihan oikeasti otettava päivittäiseen käyttöön ja valintani osui tässä kohtaa vanhaan tuttuun tuotteeseen. A'Pieu Pure Block Aqua Sun Gel SPF5+ PA+++ on tosiaan itselleni tuttu tuote parin vuoden takaa, ja tässä on mitä loistavin aurinkosuoja käytettäväksi meikin alla. Suoja on kemiallinen, eli ei senkään takia jätä kasvoille vaaleaa pintaa toisin kuin osa fysikaalisista aurinkosuojista. Tuote suojaa sekä UVA- että UVB-säteiltä ja toimii tosiaan hyvin niin meikin kanssa kuin ilmankin. Mä olisin halunnut ostaa paljon kehuja saaneen COSRX:n aurinkosuojan, mutta se oli Bearelilta loppu, joten käytellään nyt ensin tämän A'Pieu pois, kun tiedän sen olevan itselleni mieluisa tuote. Toivottavasti saisin tämän kesän aikana vielä tuota COSRX:n aurinkosuojaakin testattua.
Hinta: noin 20,00 €/50 ml.

Frudian Blueberry Hydrating Honey Lip Balm loppui mulla juuri huhtikuun lopulla, joten pakkohan sitä oli heti tilata uusi purnukka tätä maailman parasta huulivoidetta. Voide sisältää mm. hunajaa, mustikkaa, hyaluronihappoa sekä erilaisia hedelmäöljyjä. Tällä saa oikeasti pitkäkestoisen kosteutuksen huulille eikä voide kulu huulilta puolessa tunnissa pois. Sanoin jo loppuneita esitellessä tämän huonoksi puoleksi purnukan, joka ei ole kovin hygieeninen, mutta jonka annan anteeksi. Tuote purnukan sisällä on niin loistavaa, etten jaksa enää harmistua siitä, ettei tämä ole puikkomuodossa. Käytän tämän lisäksi huulillani vain Bepanthenia, enkä enää edes koe tarvetta testata muita huulivoiteita. Toisaalta mua kiinnostaisi todella paljon testata Laneigen huulinaamioita, jotka on tarkoitus jättää huulille siis yön ajaksi. Ne ovat vain melko hintavia, enkä tiedä olenko tällä hetkellä valmis maksamaan huulinaamiosta 30 euroa. Toistaiseksi mennään siis tämän Frudian mustikkahuulivoiteen sekä sen Bepanthenin kanssa.
Hinta: noin 8,00 €.

Viimeisenä vielä kasa kangasnaamioita, sillä enhän mä voi Bearelille tehdä tilausta ilman, että täydentelen samalla kangasnaamiokokoelmaani. Mukaan lähti tällä kertaa vain itselleni täysin uusia naamioita. Medihealilta ostin Lemonlime ja Cacao Vita Maskit (2,30 €/kpl), Esfoliolta yhden Milk Maskin ja kaksi Pure Skin Maskia (1,80 €/kpl) sekä Misshan Airy Fit Sheet Mask Shea Butterin (2,20 €). Medihealin naamiot ovat itselleni täysin uusia, mutta sekä Esfolion että Misshan naamioita olen käyttänyt aiemminkin, en vain juuri näitä kyseisiä yksilöitä. Kangasnaamioita mulla kuitenkin kuluu kuukaudessa se 3-4 kappaletta, joten välillä on hyvä ostaa taas muutama lisää, jotta ne eivät pääse loppumaan. Näistä lisää sitten aikanaan loppuneissa!

Onko ostoksissani teille tuttuja tuotteita? Entä mitä kaikkea te olette ostaneet viime aikoina? :)

torstai 2. helmikuuta 2023

Vartalonhoitoa K-kosmetiikalla

Korealaisesta kosmetiikasta puhuttaessa puhutaan yleensä kasvoille tarkoitetuista ihonhoitotuotteista ja nykyään silloin tällöin myös meikeistä. Ihonhoitotuotteet ovatkin ehdottomasti ne, josta korealainen kosmetiikka on ainakin täällä Suomessa hyvin tunnettu, mutta tokihan myynnissä on myös vartalonhoitotuotteita! Vartalonhoito tuo itselleni mieleen k-kosmetiikan saralta ennen kaikkea yhden brändin - Frudian. Frudia tunnetaan ihanan hedelmäisistä ja marjaisista tuoksuista sekä värikkäistä pakkauksista, unohtamatta toki toimivia ja verrattain edullisia tuotteita. Tänään esittelenkin teille kaksi vartalonhoitotuotetta nimenomaan Frudialta!

Frudialta löytyy tosiaan toinen toistaan herkullisemman tuoksuisia kosmetiikkatuotteita niin vartalolle kuin kasvoillekin. Tämän kuvan kaksikon ostin Black Fridayna Bearelilta, jossa on myynnissä runsaasti Frudian tuotteita aina suihkugeeleistä käsivoiteisiin ja kasvovoiteista kangasnaamioihin. Esimerkiksi oma suosikkihuulivoiteeni löytyy nimenomaan Frudialta, enkä ole löytänyt toista Frudian mustikkahuulivoiteen voittanutta. Kangasnaamiot ovat myös hyviä, joskaan eivät suosikkejani, ja Frudian käsivoiteita mulla on käytössä tälläkin hetkellä.  Nyt esittelen teille kuitenkin kuvan kaksikon! Vasemmalta puolelta löytyy Frudia My Orchard Cherry Body Wash ja sen vierestä Frudia My Orchard Passion Fruit Scrub Body Wash.

Frudia My Orchard Cherry Body Wash on kirsikalta tuoksuva suihkugeeli, joka sisältää mm. hunajaa, glyseriiniä sekä kirsikka- ja papaijauutteita. Suihkugeelin sanotaan olevan ylellisesti vaahtoava, joten sitä voi halutessaan käyttää myös kylvyssä kylpyvaahdon tavoin. Lisäksi tuotekuvauksessa mainitaan tuotteen ihoa ravitsevat ja kosteuttavat vaikutukset. Itselleni suihkugeelissä tärkeintä on, että se puhdistaa ihon kuivattamatta sitä ja tuoksuu itselleni mieluisalta. Tässä on ihana kirsikkakarkin tuoksu, joka tuo itselleni mieleen lapsuuden. En muista koska olisin edellisen kerran käyttänyt mitään kirsikkaista kosmetiikkatuotetta, joten tämä on ollut oikeinkin mukavaa vaihtelua, enkä kadu hetkeäkään, että päätin tämän ostaa, vaikkei varsinaista tarvetta uudelle suihkugeelille ollutkaan. Olisin ehkä toivonut tämän olevan vielä hitusen voimakkaamman tuoksuinen, mutta toisaalta liika on liikaa myös suihkugeelien tuoksussa, ja hyvin se kirsikka sieltä nytkin on tuoksuteltavissa. En ole kokenut tämän olevan mitenkään tavallista vaahtoavampi, mutten sellaista itse kaipaakaan, joten sanoisin tämän olevan sen suhteen ihan perinteinen suihkugeeli. Bearelilla on myynnissä myös kirsikkasarjasta kangasnaamio sekä vartalovoide, joita en kumpaakaan ole itse kokeillut. Kiva tuote, muttei vedä tuoksun puolesta ihan vertoja Frudian persikkasuihkugeelille!
Hinta: noin 10,90 €/350 ml.

Frudia My Orchard Passion Fruit Scrub Body Wash puolestaan on passionhedelmältä tuoksuva kuoriva suihkugeeli. Tuote sisältää mm. glyseriiniä sekä lukuisia kasviuutteita, kuten ananasta, omenaa, kirsikkaa, vadelmaa ja papaijaa. Kuorivana ainesosana tässä on ilmeisesti ainakin saksanpähkinää ja mahdollisesti jotain muutakin. Passionhedelmä on tuoksuna mukavan raikas, mutta samalla tässä on mukana myös mukavasti makeutta, joten tuoksu on enemmän kuin mieluinen itselleni. Ostaessani tätä kuvittelin tämän olevan enemmänkin kuorinta-aine kuin kuoriva suihkugeeli, minkä takia jouduinkin hieman pettymään. Kuorintateho on tällä melko mieto, mutta toisaalta nimenomaan sellainen, mitä kuorivalta suihkugeeliltä voi odottaa. Jos haluan oikeasti kunnolla kuoria vartaloni, en valitse käyttöön tätä tuotetta. Tässä ne kuorivat partikkelit ovat vähän kuin extrana hyväntuoksuisessa suihkugeelissä, vaikka toki tämäkin jonkin verran ihoa kuorii. Koen tämän kuitenkin sen verran hellävaraiseksi, että pystyn käyttämään tätä hyvin pari-kolme kertaa viikossa, vaikka normaalisti en ihoani kunnon kuorinta-aineella kuorikaan kuin suunnilleen kerran viikossa. Kuorivaksi suihkugeeliksi tämä on hyvä, mutta jatkossa aion kyllä pitää kuorinnat ja suihkugeelit erillisinä, enkä tätäkään varmasti tule toiste enää hankkimaan.
Hinta: noin 10,90 €/200 ml.

Ovatko k-kosmetiikan vartalonhoitotuotteet tuttuja? Entä Frudian tuotteet yleensäkin? :)

sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Black Friday 2022 Ostokset

Black Friday tuli ja meni ja huhhuh sitä mainosten ja muun määrää taas tänä vuonna! Mähän kirjoittelin jo aiemmin ajatuksistani BF:n suhteen ja mainitsin postauksessa tekeväni mahdollisesti joitain ostoksia myös itse. Loppujen lopuksi tein kaksi eri kosmetiikkatilausta, jotka esittelen teille tässä postauksessa, ja tulipahan tässä hankittua myös 6 kk jäsenyys kuntosalille! Jäsenyys siis oli tarkoitus ostaa joka tapauksessa, mutta ajattelin alunperin ihan määräaikaista, kuukausittain veloitettavaa jäsenyyttä enkä suorilta käsin puolen vuoden jäsenyyttä kertamaksulla. Uskon tämän kertamaksun olevan kuitenkin itselleni tässä elämäntilanteessa parempi vaihtoehto, sillä vanhempainvapaani loppuu jo parin kuukauden päästä eikä kotihoidontuella välttämättä pahemmin kiinnosta maksaa joka kuukausi kymmeniä euroja kuntosalijäsenyydestä. Nyt on puolen vuoden treenailut maksettu ja saatu vielä ihan hyvä alennuskin kaupan päälle, joten ei kun treenaamaan!

Tein tosiaan kaksi tilausta ja molemmat jo torstaina ennen varsinaista Black Fridayta. Ensimmäisen tilauksen tein Kicksille, jossa oli tuolloin kaikki meikit -25% alennuksessa. Mä olen parina aiempanakin Black Fridayna tilannut itselleni uuden meikkivoidesiveltimen Sigmalta ja tälläkin kertaa sellaisen tilasin, joskin eri siveltimen kuin aiemmin. Tilaukseen lähti Sigma F80 Flat Kabuki Brush (18,75 €), joka on siis litteäpäinen, tiheäkarvainen kabuki. Mä innostuin tällaisesta meikkivoidesiveltimestä aiemmin keväällä ja nyt oli vihdoin hyvä hetki ostaa kokeiluun myös tämä Sigman sivellin. Sigmahan on ehdottomasti oma suosikkibrändini meikkisiveltimien osalta, joten odotan tältä paljon!

Tilasin myös yhden huulipunan, joka on MAC Amplified Crème Lipstick sävyssä Morange (16,50 €). Nyt joku ehkä miettii, että vastahan mä karsin ison määrän huulimeikkejäni pois ja mainitsin, että mun täytyy karsia niitä myöhemmin vielä lisää. Totta, mutta mainitsin myös, että mun kokoelmistani jäi karsinnan myötä puuttumaan mm. oranssi huulipuna, jonka siis nyt ostin. Määrällisesti en toki olisi enempää huulipunia tarvinnut, mutta rakastan oranssinpunaisia huulipunia ja tämä MAC:n Morange on ihan mielettömän upea! Hauskaa tässä punassa on myös se, että näen tämän sopivan ihan jokaiseen vuodenaikaan, vaikka normaalisti monet huulipunasävyt ovat itselläni jollain tavalla ns. sidottu tiettyihin vuodenaikoihin, lukuun ottamatta nudeja ja kirkkaanpunaisia huulipunia. Mä olen tällä hetkellä myös tykästynyt aika neutraaliin silmämeikkiin, joten on kiva saada senkin takia vähän värikkäämpi huulipuna käyttöön.

Mainitsin tarvitsevani joitain perusjuttuja korealaisen kosmetiikan puolelta ja voi olla, että mulla lähti hitusen lapasesta, kun aloin tehdä torstaina tilausta Bearelille. Kanta-asiakkaille aukesi alet 12 h ennen muita, joten mähän sain vauvan päikkärien aikaan tehtyä tilauksen valmiiksi ja lopulta alennusten alkaessa kävinkin enää viimeistelemässä ja maksamassa sen. Bearelilla oli koko valikoima vähintään -30% alennuksessa ja mun tilaukseni loppusummaksi tuli 80,56 €. Tästäkin on jo karsittu tuotteita pois, sillä alunperin summa oli reippaasti yli sata euroa alennuksen jälkeen. Ostin siis oikeasti ihan tarpeellisia tuotteita, kuten putsareita ja sheet maskeja, mutta myös useita heräteostoksia, joista osasta osasin kuitenkin onneksi luopua. Seuraavaksi vielä vähän tarkempi katsaus tilaukseeni:

Sheet maskeja ostin yhteensä viisi kappaletta. Kaksi A'Pieun Milk naamiota (1,54 €/kpl), jotka ovat vanhoja tuttuja ja hyväksi havaittuja tuotteita. Näiden lisäksi ostin uutuutena testiin myös kaksi kappaletta the SAEM:n naamioita (2,03€/kpl) sekä yhden Holika Holikan naamion (1,46 €). Holika Holikan naamioita olen toki käyttänyt useammankin kerran, mutta tällaista avokadonaamiota en muistaakseni ainakaan ole aiemmin kokeillut. Nuo the SAEM:n naamiot puolestaan ovat mulle ihan uusia tuttavuuksia ja ajattelinkin testata noista toisen pikimmiten. Loppuneissa siis kuulette mun mielipiteeni, vaikka tokihan mä olen tunnettu myös siitä, etten juurikaan nirsoile sheet maskien suhteen.

Putsareista menin varman päälle ja ostin kaksi tuttua ja hyväksi havaittua tuotetta. Öljyputsareita mulla kuluu tasaiseen tahtiin ja tällä hetkellä mulla on taas pitkästä aikaa käytössä Coxirin putsari. Nyt matkaan lähti kuitenkin pitkästä aikaa The Skin Housen Essential Cleansing Oil (17,43 €) sekä juuri viime kuussa loppunut Holika Holikan Seed Blossom Moisture Cleansing Oil (13,65 €). Molemmat öljyputsarit ovat erinomaisen hyviä ja nyt niitä riittää taas ainakin seuraavaksi puoleksi vuodeksi, sillä tuo Holika Holikan putsari varsinkin on todella riittoisaa tavaraa.

En muista koska sain loppumaan edellisen pullon tätä COSRX:n Advanced Snail 96 Mucin Power Essenceä (20,93€), muttei siitä kovin pitkä aika taida olla. Nyt oli hyvä hetki hankkia uusi pullo tätä etanaseerumia sisältävää hoitonestettä, joka toimii siis tarpeen tullen myös ihan seerumina. Ostin tämän kuitenkin ennen kaikkea nyt hoitonesteeksi, sillä talvi tekee kovaa vauhtia tuloaan ja ihoni alkaa olla sen mukaisesti kuiva. Hyville hoitonesteille on siis tarve ja tämä COSRX:n etanatuotehan on ihan omaa luokkaansa.

Heräteostoksina nappasin Frudialta pari vartalonhoitotuotetta - My Orchard Cherry Body Washin (7,63 €) sekä My Orchard Passion Fruit Scrub Body Washin (7.63 €). En todellakaan tarvitsisi yhtä ainutta suihkugeeliä eikä kuorinnoillekaan mitään akuuttia tarvetta ole, mutta en voinut vastustaa näitä, kun tuotteet bongasin Bearelin valikoimista. En muista aiemmin törmänneeni siellä tuohon kirsikkasuihkugeeliin, mutta nyt tulee sekin sitten testattua, tosin vasta aikaisintaan keväällä. Nyt käyttelen jouluisempia suihkugeelejä ensin alta pois. Passionhedelmäinen vartalonkuorintakin kuulosti erittäin hyvältä, mutta tajusin oikeastaan vasta nyt kirjoittaessani, että mullahan on The Body Shopilta juuri passionhedelmäinen kuorinta. Tosin nyt talvella en ainakaan sitä halua käyttää sen aiheuttaman viilentävän tunteen vuoksi, joten eiköhän tälle Frudiallekin käyttöä löydy!

Viimeisenä vielä kolme kappaletta käsivoiteita, jotka ostin puhtaasti mielenkiinnosta. Toki käsivoiteita nyt talvella varsinkin aina myös kuluu, mutta ennen kaikkea halusin näitä kokeilla ja kaikki ovat mulle uusia tuotteita. Ostin kaksi kappaletta the SAEM:n käsivoiteita - Perfumed Hand Moisturizer Vanillan (2,73 €) sekä Perfumed Hand Moisturizer Black Berryn (2,73€). Mä en ole näitä vielä avannut, mutta toivon ettei näissä tuoksu ole ihan niin voimakas kuin mitä tuotteiden nimi ehkä antaa ymmärtää. Lisäksi mukaan lähti Nature Republicin Hand & Nature Peach Hand Cream (4,83 €). Näistäkin kuulette varmasti lisää loppuneissa, jos en sitten jostain pääse aiemmin jo kirjoittelemaan jossain yhteydessä.

Sain tilaukseeni myös lahjaksi meikkipussukan, kun ostin kaksi the SAEM tuotetta, mutta se unohtui kuvasta. Lisäksi yli 50 euron ostoksista jaettiin nopeimmille tilaajille Black Friday Goodie Bag, jonka sisällön näette kuvassa. Goodie Bag sisälsi kaksi Holika Holikan kangasnaamiota, the SAEM käsivoiteen sekä Etudelta näytteet Moistuful Collagen Emulsionista sekä SoonJung pH 5,5 Relief Tonerista. Ihana setti! Olen varsinkin innoissani noista Etuden näytteistä, sillä brändin tuotteita haluan muutenkin jossain kohtaa testata. Kaikki näistä jäävät mulla omaan käyttöön, joten Goodie Bag oli ehdottoman positiivinen yllätys.

Mitä te ostitte Black Fridayna vai jätittekö shoppailut väliin? :)

sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Korealaista kosmetiikkaa Bearelilta

Moikka! Tänään olisi pitkästä aikaa taas pienoisen ostospostauksen aika, sillä tein viikko sitten tilauksen Bearelille ja täydentelin hieman korealaisen kosmetiikan varastojani. Bearelilla oli viime viikonloppuna yömyynti, jolloin kello 21-09 sai kaikista verkkokaupan tuotteista -24% alennuksen ja pakkohan tämä oli hyödyntää. Mähän tällä hetkellä muutenkin valvon vauvan kanssa öisin syöttöhetket, joten puhelinta tulee näprättyä samalla aika paljonkin, eli samalla tuli tehtyä myös tämä tilaus. Täydentelin sheet mask varastojani ja ostin muutamia sellaisia tuotteita, joita olen jo pitemmän aikaa halunnut kokeilla. Seuraavaksi esittelyt kaikista ostoksista!

Frudia Blueberry Honey Water Glow Toner on ollut mun testilistalla jo pitkään, ja nyt sain vihdoin tämän kasvoveden ostettua! Kyseessä on syväkosteuttava kasvovesi, jonka tulisi samalla antaa kasvoille hehkua sekä totta kai myös palauttaa iholle sille optimaalinen pH-taso. Kasvovesi sisältää vitamiinipitoista hunajauutetta sekä antioksidanttista mustikkaa, jotka auttavat yhdessä suojaamaan ihoa ja ennaltaehkäisemään ympäristön iholle aiheuttamia haittavaikutuksia. Tämä 500 ml pullo on aivan valtava ja tämä tulee kestämään mulla käytössä todella, todella kauan. Kirjoittelen tästä varmaan myöhemmin ihan oman postauksen, tai postauksen tästä ja muista omistamistani kasvovesistä, kunhan saan tuotteen ensin kunnolla testattua.
Hinta: 15,90 €/500 ml.

Korealaisen kosmetiikan meikit eivät ole mulle niitä tutuimpia, mutta nyt halusin ostaa testiin pari kappaletta k-kosmetiikan peiteaineita. Kuvassa näkyy BBIA Last Concealer 01 Light Beige sekä the SAEM Cover Perfection Tip Concealer 01 Clear Beige, jotka edustavat kumpikin vaaleinta myynnissä ollutta sävyä. En kuollaksenikaan muista kuka suositteli IG:n puolella jotain k-kosmetiikan peiteainetta eikä se tainnut olla kumpikaan näistä tuotteista, mutta mulla on siitä huolimatta kovat odotukset tämän kaksikon suhteen. Katsotaan millainen peittokyky näillä on! Näistäkin voisin kirjoitella myöhemmin lisää, mikäli teitä kiinnostaa?
Hinta BBIA: 9,90 €.
Hinta the SAEM: 8,90 €.

Holika Holikan Seed Blossom Moisture Cleansing Oil lähti mukaan, sillä halusin ostaa testiin jonkin itselleni uuden puhdistusöljyn. Tämä on ihoa rauhoittava ja ihoärsytystä lievittävä öljyputsari, jonka tulisi poistaa kaikki meikki kasvoilta. Tuote on suunniteltu erityisesti kuivan ja herkän ihon tarpeisiin, ja juuri sellainen ihohan mulla nimenomaan on. Tämä on pakattu 300 ml kokoiseen pulloon, joten ihan heti ei tarvitse olla ostamassa uutta öljyputsaria, vaikka varmasti jatkossakin jatkan uusien tuotteiden testaamista. En ole mitenkään valikoiva käyttämieni puhdistusöljyjen suhteen, mutta pidän siitä, jos ne liukenevat kasvoilta pois pelkän veden kanssa - ja yleensä k-kosmetiikan öljyt niin tekevätkin.
Hinta: 19,50 €/300 ml.

Frudia My Orchard Shea Butter Hand Cream on ollut myös mun himotuslistallani jonkin aikaa, sillä pidän näistä Frudian käsivoiteista ja sheavoi on itselleni mieluisa ainesosa kosmetiikassa. Sheavoi ei valitettavasti tässä voiteessa ole INCI-listassa turhan korkealla, mutta löytyy tästä sentään esimerkiksi kosteuttava glyseriini heti toisena listassa. Nämä Frudian käsivoiteet ovat ennen kaikkea miellyttävän tuoksuisia ja näistä jää käsiin pehmeä tunne. Mitään superkosteuttavia nämä eivät ole, eivätkä nämä riitä itselleni, kun käteni ovat kaikkein kuivimmillaan, mutta pidän näistä silti kovasti. Edullinen hinta saa myös ostamaan näitä ja mielenkiinnolla odotan onko tämän tuoksu itselleni yhtä mieluisa kuin muiden testaamieni Frudian käsivoiteiden. Vielä en ole tätä siis korkannut!
Hinta: 3,90 €/30 ml.

Ja viimeisenä vielä kasa erilaisia sheet maskeja. Tilasin kangasnaamioita Holika Holikalta, Dr. Molalta, Misshalta ja Mizonilta. Tässä oli osa tuotteista mulle tuttuja jo etukäteen, mutta mahtui joukkoon sentään muutama uusikin sheet mask, joiden testaamista odotan innolla. Holika Holikan Shea Butter -naamioita ostin kolme kappaletta ihan siitä syystä, että kyseinen naamio on mun ehdoton suosikkini ja käytän niitä aina, kun iho tuntuu oikein extrakuivalta. Naamiot maksavat noin 2-3 euroa kappale.

Tässä välissä mainitsen myös, ettei perinteistä Kuukauden loppuneet -postausta ole huhtikuun osalta tulossa, sillä mulla loppui ihan muutama hassu tuote enkä viitsi niistä alkaa kirjoittaa omaa postausta. Yhdistän siis suosiolla huhti- ja toukokuun loppuneet samaan postaukseen, eli niistä siis enemmän kuukauden kuluttua.

Mitä kosmetiikkaa te olette viime aikoina ostaneet? Entä kiinnostaako teitä kuulla jostain näistä tuotteista lisää arviota vielä myöhemmin? :)

tiistai 9. marraskuuta 2021

Testissä the SAEM ihonpuhdistustuotteet

Uusia putsareita on aina hauska testata, ja tälläkin kertaa päädyin testaamaan nimenomaan korealaisen kosmetiikan ihonpuhdistustuotteita! Tein pienoisen täydennystilauksen putsareille ja päädyin lopulta tilaamaan itselleni entuudestaan tuntemattoman the SAEM brändin kaksi ihonpuhdistustuotetta, joista kerron teille tässä postauksessa hieman tarkemmin. Jokainen blogiani pitempään seurannut tietää, että k-kosmetiikka on lähellä sydäntäni ja varsinkin putsarien kohdalla valitani osuu todella usein juuri korealaiseen kosmetiikkaan. Brändilähettiläsyhteistyöni Bearelin kanssa päättyi lokakuussa, mutta edelleen jaksan liputtaa kaupan puolesta ja Bearelilta tilasin siis tämänkin kaksikon itselleni. Verkkokaupassa oli tilauspäivänä hyvät alennukset, joten totta kai nekin oli hyödynnettävä!

The SAEM oli tosiaan itselleni entuudestaan tuntematon brändi enkä pahemmin ollut edes kuullut arvosteluja brändin tuotteesta ennen tilauksen tekemistä. Korealaisen kosmetiikan kohdalla itselläni on kuitenkin aina suuri luotto näihin itselleni vieraampiinkiin brändeihin, joten tilaukseen päätyi näin ensihätään Natural Condition Avocado Cleansing Cream sekä Natural Condition Cleansing Oil. Bearelilla on myynnissä tämän kaksikon lisäksi myös muutamia the SAEMin sheet maskeja sekä esimerkiksi ihanan näköisissä pakkauksissa olevia Urban Eco -sarjan tuotteita, jotka kuvastavat ainakin nimen ja pakkausten ulkonäön perusteella hyvin the SAEMin luontoon pohjautuvaa ideologiaa. Miten putsarit sitten käytännössä toimivat?

The SAEM Natural Condition Cleansing Oil on syväpuhdistava öljypuhdistusaine kasvoille. Tuotteen tulisi poistaa kasvoilta meikit ja muut epäpuhtaudet sekä myös ylimääräinen tali ja mustapäät. Tämä on suunniteltu erityisesti rasvoittuvan ja epäpuhtaan ihon tarpeisiin, mutta en kuivaihoisenakaan pelästynyt tuota, sillä en ole vielä koskaan käyttänyt omalle iholleni sopimatonta öljyputsaria. Tuote sisältää mm. aprikoosinsiemen-, jojoba- ja kookosöljyjä sekä soija- ja rosmariiniuutetta. Tämä soveltuu joko osaksi kaksoispuhdistusta, jolloin öljy tulee levittää kuivalle iholle ensimmäisenä, tai käytettäväksi yksinään. Öljy emulgoituu pois pelkän veden kanssa, eli tämä ei välttämättä tarvitse sitä toista puhdistusainetta, vaikka itse edelleen kaksoispuhdistusta suosinkin.

Mulla harvoin on mistään öljyputsareista huonoa sanottavaa, eikä ole tästä the SAEMin putsaristakaan. Öljy vie helposti ja nopeasti meikit mennessään ja tekee ihosta puhtaan tuntuisen ja näköisen. Öljyn koostumus on hyvin vetistä, mikä on näille toki aivan tyypillistä, mutta samalla öljy on myös helppo levittää ja hieroa kasvoille. Tuotteen tuoksusta en valitettavasti osaa sanoa mitään, sillä hajuaistini on edelleenkin hyvin puutteellinen enkä luota siihen lainkaan. Putsari on kuitenkin itsessään vakuuttanut mut ja tämäkin on mitä oivallisin tuote kaksoispuhdistuksen ensimmäiseen vaiheeseen! Olen aiemmin liputtanut Coxirin öljyputsarin puolesta ennen kaikkea loistavan hinta-laatusuhteen takia, mutta tämä the SAEMin putsari on vielä sitäkin edullisempi. En ole huomannut tämän myös olevan liian pesevä tai tuju omalle kuivalle iholleni, vaikka tuote onkin tarkoitettu epäpuhtaalle ja rasvoittuvalle iholle. 
Hinta: noin 14,00 €/180 ml.

The SAEM Natural Condition Avocado Cleansing Cream taas on voidemainen kasvoille tarkoitettu puhdistusbalmi, joka soveltuu niin ikään kaksoispuhdistuksen ensimmäiseen vaiheeseen. Tämä balmi lupaa poistaa kasvoilta meikit ja epäpuhtaudet samalla syväpuhdistaen kasvojen ihon kauttaaltaan. Tuotteesta löytyy mm. sheavoita, oliiviöljyä, niasiiniamidia ja avokadouutetta. Pakkaus tässä on aivan valtava ja voidetta löytyy purnukasta jopa 300 ml, joten tämä tulee kestämään omassa käytössäni pienen ikuisuuden. Kerralla tätä ei tarvitse kuin pienen nokareen ja voidetta tulee hieroa rauhassa kasvoihin, jolloin se liuottaa meikin kasvoilta pois.

Balmimaiset puhdistustuotteet ovat loistavia kaksoispuhdistuksessa, ja monille tämä jämäkämpi koostumus on juoksevia öljyjä mieluisampi. Suihkussa käytettynä näin iso purnukka on kuitenkin itselleni hieman haastava, sillä toki haluan varoa, ettei purkin sisälle pääse vettä. Puhdistusteho tuotteella itsellään on hyvä, mutta jotenkin pidän ehkä itse silti enemmän niistä öljyistä. Tätä on kuitenkin ollut sinänsä oikein miellyttävä käyttää, sillä balmi on iholla hurjan pehmeän tuntuista ja sitä tulee hierottua sen takia ihoon hieman kauemmin ja tehokkaammin kuin öljyjä. Näin ollen myös puhdistusteho paranee ja meikit ovatkin saaneet itselläni helposti kyytiä tämän kanssa. Tässä tuotteessa on myös aivan mieletön hinta-laatusuhde, sillä näin suuri purnukka tulee tosiaan omassa käytössäni riittämään kuukausia.
Hinta: noin 16,00 €/300 ml.

Molemmat putsarit ovat erinomaisen hyviä meikinpoistoon ja kumpaakin voin siihen suositella. Silmämeikkejä en ole näiden kanssa koittanut poistaa, joten en osaa sanoa kuinka hyvin tai huonosti nämä siitä selviytyvät. Puhdistusöljy oli itselleni jonkin verran balmia mieluisampi, mutta oikeastaan ihan vaan käytännöllisyyden ja käyttökokemuksen perusteella, sillä nestemäiset öljyt ovat tulleet itselleni jo niin "tutuiksi ja turvallisiksi". The SAEM täytyy kuitenkin ehdottomasti pitää jatkossakin mielessä!

Millä te poistatte meikit kasvoiltanne? Entä suositteko korealaista kosmetiikkaa ihonhoidossa? :)

torstai 9. syyskuuta 2021

Ostoksia Bearelilta

Moikka! Tein pienoisen tilauksen Bearelille ja hain paketin itselleni tänään Postista. Mä olen himmannut low buyn takia todella paljon kosmetiikkashoppailujani, joten ostospostauksetkin on täällä blogissa nykyään melko harvinaisia. Näitä on kuitenkin kiva kirjoitella, joten ehdottomasti halusin tulla heti kertomaan teille, mitä kaikkea matkaan lähti. Mä olen saanut kunnian toimia Bearelin brändilähettiläänä, mutta kuten näkyy - tuen ja käytän heidän verkkokauppaansa kyllä ihan muutenkin ja omalla rahalla. Bearelilla on ehdottomasti parhaat korealaisen kosmetiikan valikoimat, ja tällä kertaa ostoskortiin lähti mulla mukaan paljon kaikkea sellaista, mitä olen jo jonkin aikaa halunnut kokeilla! Bearelillahan on tällä hetkellä myös myymälä Helsingin Kampissa, jossa haluan itsekin päästä käymään vielä tämän syksyn aikana. Valitettavasti työkiireet ja puolison haluttomuus lähteä Helsinkiin ovat olleet toistaiseksi esteenä, sillä en ole yksikseni viitsinyt lähteä Helsinkiin junalla/bussilla. Koitan kuitenkin ylipuhua miehen mukaan, sillä olisi muutenkin kiva päästä taas pitkästä aikaa Helsinkiin.

Muistutan tässä samalla, että mikäli teette tilauksen Bearelille, saatte koodilla lipsticklovelinda tilauksesta -15% alennuksen ♥

Frudia on tällä hetkellä mun silmissäni yksi kiinnostavimpia korealaisen kosmetiikan brändejä. Leikkisät, värikkäät, herkulliset pakkaukset ovat mun mieleeni ja erityisen paljon pidän näistä hedelmäisistä ja marjaisista tuoksuista, joita tuotteisiin on vangittu! Oli siis enemmän kuin selvää, että ostoskoriini päätyy Frudiaa ja kuvassa näkyvien tuotteiden lisäksi ostin myös kolme sheet maskia. Frudian tuotteissa on mielestäni aivan loistava hinta-laatusuhde ja näitä löytyykin mukavan kattava valikoima Bearelilta.

Frudia My Orchard Peach Body Wash on persikalta tuoksuva suihkugeeli, joka oli jo pitemmän aikaa ollut mun ostoslistallani. Rakastan persikan tuoksua kosmetiikassa, ja sen jälkeen kun TBS veti myynnistä persikkasuihkugeelinsä, olen kaivannut sen tilalle jotain toista. Tämä tuoksuu aivan taivaallisen hyvältä! Persikan tuoksu on mukavan pehmeä ja lempeä, mutta samalla ihanan täyteläisen hedelmäinen. En ole tätä ehtinyt vielä suihkussa kokeilemaan, mutta käyttöön tämä lähtee kyllä pikimmiten. Saman sarjan vartalovoidekin houkutteli, mutta vartalovoiteille mulla ei todellakaan ole tällä hetkellä tarvetta, joten se jäi ostamatta. Suihkugeelejä onneksi kuluu tasaiseen tahtiin koko ajan!
Hinta: 9,90 €/350 ml.

Käsivoiteita tulee kulumaan entistä enemmän nyt, kun siirrytään kohti viileämpiä vuodenaikoja. Frudian valikoimista löytyy lukuisia käsivoiteita erilaisissa tuoksuissa, ja mulle lähti mukaan tällä kertaa kookokselta tuoksuva My Orchard Coconut Hand Cream, ananaksen tuoksuinen My Orchard Pineapple Hand Cream sekä totta kai persikkainen My Orchard Peach Hand Cream. Olen aiemmin käyttänyt vademalta tuoksuvan Frudian käsivoiteen ja pidin siitä kovasti. Tälle kolmikolle mulla on siis kovat odoukset, mutten näe mitään syytä miksi käsivoiteet eivät saisi niitä lunastettua. Persikkavoide lähtee todennäköisesti ensimmäisenä testiin, vaikka kookoskin houkuttelee hurjasti.
Hinta: 3,90 €/30 ml.

Mizonin käsivoiteet ovat osoittautuneet loistaviksi, joten nappasin samalla mukaan myös tämän Mizon Snail Hand & Foot Cream, joka on siis sekä jaloille että käsille tarkoitettu monitoimivoide. Tämä jää odottelemaan käyttöönottoa, sillä tällä hetkellä mulla on jokapäiväisessä käytössä Mizonin Collagen Hand & Foot Cream, joka on aivan mielettömän hyvä. Tämä etanaseerumia sisältävä käsi- ja jalkavoide lupaa korjata, uudistaa ja pehmentää ihoa jättämättä minkäänlaista tahmeuden tunnetta. Etanaseerumituotteet ovat mun suuressa suosiossani ja tämäkin voide on ollut mun testauslistallani jo pitkään. Näiden Mizonin käsi-/jalkavoiteiden hinta-laatusuhde on ihan mieletön, iso suositus siis näille!
Hinta: noin 4,90 €/100 ml.

The Skin Housen Lemon Sorbet Cleanseriin olen törmännyt lukuisissa blogeissa, enkä ole koskaan tainnut kuulla tästä mitään negatiivista. Kyseessä on balmimuodossa oleva sorbettimaisen pehmeä öljypuhdistusaine, joka sulaa kasvojen iholle hierottaessa öljyksi. Putsarin tulisi poistaa tehokkaasti meikit ja muut epäpuhtaudet. Lisäksi tuotteen sisältämä sitruunauute auttaa kirkastamaan ihoa poistaen samalla kasvojen kuollutta ihosolukkoa. Ihastuin aiemmin täysin Mizonin vastaavanlaiseen balmimaiseen putsariin, joten tältä odotan myös todella paljon. En koe olevani muutenkaan nirso öljyputsarien suhteen, joten uskoisin tykästyväni myös tähän.
Hinta: 21,90 €/100 ml.

Sheet mask varastoja piti totta kai taas vähän täydentää, ja mukaan lähti kaksi A'Pieun Milk One Pack Face Maskia (2,20 €), yksi Dr. Molan Gelato Cup Strawberry Sheet Mask (2,90 €) sekä kolme kappaletta Frudian My Orchard Squeeze Maskia (2,20 €). A'Pieun naamiot ovat mulle tuttuja ja hyväksi todettuja. Niissä kangas on vähän paksumpaa, mutta naamio asettuu kasvoille kuitenkin todella hyvin ja tiiviisti. Dr. Molan naamiot ovat myös tuttuja, mutta juuri tätä mansikkaversiota en ole kokeillut. Frudian naamiot sen sijaan ovat mulle kaikki uusia tuttavuuksia, joten niiden testaamista odotan erityisen suurella innolla!

Mitä te olette ostaneet viime aikoina? Entä onko näistä tuotteista jokin sellainen, mistä haluaisitte kuulla myöhemmin vielä lisää omassa postauksessa? :)

perjantai 27. elokuuta 2021

Mistä lähteä tutustumaan korealaiseen kosmetiikkaan?

Kiinnostaako korealainen kosmetiikka, muttet ole aivan varma mistä lähtisit tutustumaan sen saloihin? Multa toivottiin jo jonkin aikaa sitten postausta, jossa kertoisin vinkkejä, joiden avulla pääsisi hyvin tutustumaan k-kosmetiikan maailmaan - ja tässä niitä nyt olisi! Jaan postauksessa tuotesuositusvinkkejä sellaisista tuotekategorioista, joissa k-kosmetiikan tuotteet ovat mielestäni loistavia. Kerron samalla vähän hintaluokista sekä erilaisista tuotesarjoista ja -ryhmistä, joita voin suositella ja jotka omasta mielestäni voisivat olla helppo lähestymistapa korealaiseen kosmetiikkaan. Postauksen lopusta löytyy vielä listattuna muutama suosikkibrändini. Käsittelen tässä pääasiassa kasvojen ihonhoitoa, sillä siitä mulla on itselläni ehdottomasti eniten kokemusta.

Ensimmäisenä kannattaa miettiä mistä haluat lähteä tuotteita ostamaan. K-kosmetiikkaa myydään Suomessa jo jonkin verran kivijalkamyymälöissä, kuten Sokoksilla ja Emotioneissa sekä suuremmissa marketeissa, mutta parhaat valikoimat ovat ehdottomasti netin verkkokaupoissa. Itse tilaan k-kosmetiikkani pääasiassa Bearelilta, jota voin lämpimästi suositella. Olen toki Bearelin brändilähettiläs, mutta olen tilannut heiltä jo vuosia aiemmin, eli kehuisin kauppaa joka tapauksessa. Bearelilla on auennut myös oma Pop-Up myymälä elokuun alussa Helsingin Kamppiin, joten jos asustelet tai liikut Helsingissä päin, kannattaa käydä vilkaisemassa! Toinen kauppa, jota olen suosinut on Beautyko, jossa valikoima on kuitenkin suppeampi, sillä siellä myydään vain Beautykon itse maahantuomia k-kosmetiikan brändejä. Lukuisista muistakin verkkokaupoista löytyy oma k-kosmetiikan osasto tai ainakin yksittäisiä brändejä, vaikkei verkkokaupan pääajatus olekaan juuri korealaisessa kosmetiikassa.

Bearelilta saatte edelleen -15% alennuksen koodilla lipsticklovelinda, joten se kannattaa ehdottomasti hyödyntää tilausta tehdessä!

Seuraavaksi tutustumista miettiessä kannattaa päättää haluatko keskittyä johonkin tiettyyn tai tiettyihin brändeihin vai enemmänkin hankkia apua laajemmin jonkin tietyn ihotyypin hoitoon, jolloin tuotteita voi hyvin hankkia useammaltakin brändiltä. Kiinnostaako sinua kenties supersuositut etanaseerumituotteet, joita löytyy useammaltakin eri brändiltä tai kaipaatko täsmätuotteita vaikkapa rasvoittuvan ihon hoitoon? Korelaisen kosmetiikan puoleta löytyy todella suurta innovatiivisuutta tuotesuunnittelun puolelta. Lisäksi tuotteissa on usein käytetty loistavia raaka-aineita!

Brändien suhteen k-kosmetiikasta löytyy lukuisia vaihtoehtoja - samoin niiden hintatasossa. Pääasiassa sanoisin korealaisen kosmetiikan olevan korkeintaan keskihintaista, usein jopa melko edullista. Tuotteita löytyy kuitenkin varmasti vähän joka budjetille. Seuraavaksi käydään läpi muutamia eri tuotteita, joita ehdottomasti voin suositella nimenomaan korealaisesta kosmetiikasta. Tuotteiden linkit vievät Bearelille tai Beautykoon, mutta eivät kuitenkaan ole mainoslinkkejä, joten niitäkin karttavat voivat huoletta klikkailla linkit auki. Osa tuotteista on sellaisia, jotka olen joskus saanut ilmaistuotteina, mutta kaikkia kehun puhtaasti siitä syystä, että olen tuotteista pitänyt.

Sheet Maskit:

Aloitetaan helpolla ja varmasti yhdellä k-kosmen tunnetuimmalla tuotteella! Sheet maskit eli kangasnaamiot ovat rantautuneet Suomeen jo vuosia sitten, ja nykyäänhän vähän jokaisella ihonhoitobrändillä on omat kangasnaamionsa. K-kosmetiikan puolelta löytyy kuitenkin omaan makuuni ehdottomasti parhaimmat sheet maskit, jos otetaan huomioon sekä hinta että laatu. Mä en ole nirsoin mahdollinen sheet maskieni suhteen, ja käytänkin mielelläni mitä tahansa, mikä kosteuttaa ja istuu kasvoille edes jotenkuten kelvollisesti. Parhaat sheet maskit löytyvät esimerkiksi Mizonilta (2,50 €/kpl), Holika Holikalta (2,09 €/kpl), Eyenlipiltä (1,90 €/kpl) ja A'Pieulta (2,20 €/kpl). Sheet maskeja löytyy vähän jokaisen ihontyypin tarpeisiin, mutta itse pidän niitä pääasiassa tuotteina, joilla saa helposti ja nopeasti runsaasti vesikosteutta iholle. Naamioista löytyy kuitenkin myös mm. ihoa rauhoittavia, kirkastavia ja epäpuhtauksia vähentäviä versioita. Sheet maskit ovat todella helppo tapa lähteä tutustumaan korealaiseen kosmetiikkaan!

Kosteuttavat kasvovedet ja hoitonesteet:

K-kosmetiikasta löytyy mieletön määrä erilaisia kasvovesiä ja hoitonesteitä, joilla saat iholle runsaasti nimenomaan sitä vesikosteutta. Koostumusten puolesta löytyy paksuja, jopa maitomaisia tuotteita sekä totta kai myös ihan vesimäisen ohuita sekä suihkittavia versioita. Omia suosikkejani tällä hetkellä ovat Huxleyn Secret Of Sahara Toner; Extract It (31,90 €/120 ml), joka on koostumukseltaam vesimäisen ohut. COSRX Advanced Snail 96% Mucin Power Essence (26,90 €/100 ml) puolestaan on koostumukseltaan paksumpaa ja toimii myös ihan seerumina, vaikka nimeltään onkin hoitoneste. Myös juuri kuukauden suosikkeihini päätynyt Frudian My Orchard Peach Real Soothing Gel Mist (7,90 €/125 ml) ansaitsee omat kehunsa. Persikantuoksuinen suihkittava, kevyt kasvosuihke toimii mitä parhaimpana kasvovetenä ennen muita kosteuttavia ihonhoitotuotteita. Parasta kosteuttavissa kasvovesissä on se, että niitä voi halutessaan kerrostaa, jolloin iho saa entistä enemmän vesikosteutusta!

Täsmätuotteet epäpuhtaalle iholle:

Mustapäälaastarit, happotuotteet jne.. Korealaisen kosmetiikan saloista löytyy mieletön määrä epäpuhtaalle iholle tarkoitettuja tuotteita! Yksi suosituimpia taitaa olla COSRX:n BHA Blackhead Power Liquid (29,90 €/100 ml), joka on siis mustapäiden hoitoon tarkoitettu tuote. Itse en tätä ole kokeillut, mutta ihohuokosia supistava COSRX Two In One Poreless Power Liquid (29,90 €/100 ml) on mulla sen sijaan käytössä. Hapoilla saa ihoa kuorittua tehokkaasti, mutta löytyy k-kosmetiikan parista toki myös paljon rakeellisia kuorinta-aineita, kuten esimerkiksi supertehokas Skinfoodin Black Sugar Strawberry Mask Wash Off (17,90 €/100 g).

Puhdistusaineet:

K-kosmetiikan puolelta ei ihonpuhdistusaineita puutu! Korealaisen ihonhoidon perustanahan on nimenomaan kaksoispuhdistus, joten on sanomattakin selvää, että tähän tarkoitukseen löytyy k-kosmetiikan puolelta lukuisia tuotteita. Kaksoispuhdistuksen ensimmäisessä vaiheessa käytetään öljyputsaria, joista omia ehdottomia suosikkejani ovat mm. Coxir Ultra Hyaluronic Cleansing Oil (19,90 €/150 ml) ja Skinfoodin Black Sugar Cleansing Oil (28,90 €/200 ml). Näiden lisäksi yksi todellinen helmi on ollut Mizonin  Cicaluronic Cleansing Balm (22,90 €/80 ml), joka on koostumukseltaan kiinteää ja sorbettimaista, mutta joka sulaa öljyksi iholle hierottaessa.

Öljyputsarin jälkeen kasvot käydään kaksoispuhdistuksessa läpi vielä toisella puhdistusaineella, kuten puhdistusvaahdolla tai -maidolla. Omaa ihotyyppiä kannattaa ehdottomasti kuunnella tässä(kin) kohtaa, sillä kuiva iho ei välttämättä kestä tehokkaita vaahto- tai geeliputsareita, jolloin miedommat puhdistusmaidot ovat parempi vaihtoehto. Rasvoittuvalle iholle hellä maitomainen putsari taas ei välttämättä ole tarpeeksi tehokas. Näin kuivaihoisena oma ihoni on kuitenkin pitänyt esimerkiski COSRX Low pH Good Morning Gel Cleanseristä (15,90 €/150 ml) nyt kesällä, enkä ole kokenut sitä liian tujuksi.

Aurinkosuojat:

Aurinkosuojien kulta-aika on tältä kesältä mennyt jo ohi, mutta aurinkosuojaahan suositellaan käytettäväksi ihan ympäri vuoden! K-kosmetiikan puolelta löytyy lukuisia erilaisia aurinkosuojia ja joukkoon mahtuu niin kemiallisia kuin fysikaalisia suojia. Lisäksi pääsin tämän kesän aikana tutustumaan ensimmäisen kerran hybridiaurinkosuojaan, joka sisältää sekä kemiallisen että fysikaalisen suojan. Coxirin Ceramide Daily UV Sun Block (18,90 €/80 ml) on esimerkki juuri tällaisesta suojasta. Se imeytyy lähes yhtä helposti kuin kemiallinen suoja, eikä jätä iholle valkoista pintaa, mutta sisältää kuitenkin myös fysikaaliselle aurinkosuojalle tyypillisiä piirteitä. Aurinkosuojien lisäksi k-kosmetiikan maailmasta löytyy paljon aloe vera tuotteita rauhoittamaan ihoa!

Etanaseerumituotteet:

K-kosmetiikan yksi tunnetuimpia ainesosia on etanaseerumi, jota hyödyntää hurjan moni korealaisen kosmetiikan brändi. Etanaseerumilla on lukuisia positiivisia vaikutuksia ihoon. Se mm. uudistaa ja korjaa ihoa samalla kosteuttaen sitä tehokkaasti. Oma ehdoton suosikkini on jo aiemmin mainittu COSRX Advanced Snail 96% Mucin Power Essence (26,90 €/100 ml), joka on siis hoitoneste, mutta toimii hyvin myös seerumina. Toinen suosikkini on Dewytreen Ultra Vitalizing Snail Serum (29,90 €/70 ml), joka on superhyvä seerumi kosteuttamaan ihoa sekä aamulla että illalla.

Listaan tähän vielä lopuksi muutamia käyttämiäni korealaisen kosmetiikan brändejä muutamilla saatesanoilla, jos joku vaikka niiden pohjalta innostuisi testailemaan jonkin mainitun brändin tuotteita:

  • Frudialta löydät hedelmäiset ihanat tuotteet, jotka tulevat suloisissa, värikkäissä pakkauksissa. Tuotteet ovat hyvin kohtuuhintaisia!
  • Huxleyn tuotteet ovat hieman kalliimpia, mutta tuovat samalla pientä luksusta ja laatua arjen keskelle.
  • Coxirilta löydät useita eri tuotelinjoja aina etanaseerumituotteista hyaluronihappotuotteisiin ja C-vitamiinituotteisiin loistavalla hinta-laatusuhteella.
  • Mizonilta löytyy todella kattava valikoima ihonhoitotuotteita vähän jokaiseen tarpeeseen, kohtuullisella hinnalla.
  • BBIA on suositukseni, jos haluat lähteä tutustumaan korealaisen kosmetiikan meikkeihin.
  • COSRX on yksi laadukkaimpia korealaisen kosmetiikan brändejä, joita olen itse testannut!
  • Dewytreeltä löytyy mielettömän hyviä etanaseerumituotteita ja sheet maskeja.
  • Holika Holikan sheet maskit ja aloe vera tuotteet ansaitsevat runsaasti kehuja.
  • Skinfoodilta löytyy mm. supersuosittuja kuorinta-aineita kasvoille, ja tuotteissa hyödynnetään ruoassakin käytettäviä raaka-aineita.

Käytättekö te korealaista kosmetiikkaa? Entä oliko postauksessa mainittu mahdollisesti teidän suosikkituotteitanne tai tuotteita, jotka herättivät kiinnostuksen? :)

maanantai 9. elokuuta 2021

Superedullinen ja toimiva monitoimivoide Mizonilta

*Saatu ilmaistuote Bearel.fi

Tänään hehkutuksen kohteeksi pääsee Mizonin Collagen Hand & Foot Cream*, jonka sain taannoin Bearelilta testiin osana brändilähettiläsyhteistyötä. Olen aiemmin testannut Mizonin vastaavan Hyaluronic Acid -voiteen, ja molemmat voiteet on siis tehty toimimaan niin käsi- kuin jalkavoiteinakin. Joku saattaa ehkä muistaakin, kuinka hehkutin sitä hyaluronihappoa sisältävää voidetta, sillä se oli rehellisesti sanottuna yksi parhaimpia käsivoiteita, mitä olin siihen mennessä omistanut. Nyt olen jonkin aikaa testannut myös tätä kollageeniversiota ja täytyy sanoa, että tämäkin voide on ehdottomasti kehunsa ansainnut.

Mizonin tuotteita voit ostaa Bearel-verkkokaupasta, jossa tämä superedullinen voide on myynnissä hintaan 4,90€/100 ml. Koodilla lipsticklovelinda saatte tilauksestanne vielä -15% alennuksen!

Mizon Collagen Hand & Foot Cream* on ensisijaisesti käsille ja jaloille suunniteltu voide, jota voi kuitenkin halutessaan käyttää myös koko vartalolla. Voide sisältää nimensä mukaisesti hydrolysoitua kollageenia, jonka tulisi auttaa kiinteyttämään ihoa. Ulkoisesti käytettävät kollageenituotteet eivät välttämättä mitään kovin ihmeellisiä taikoja pysty iholle tekemään, mutta ne ovat kuitenkin yleensä hyviä vaihtoehtoja kuivalle iholle, joten sen takia käytän niitä itse ihan mielelläni. Voiteesta löytyy myös rohtosammakonputkea ja vihreää teetä, jotka auttavat vahvistamaan ja rauhoittamaan ihoa. Tuotteen tulisi ravita, kosteuttaa, pehmentää ja kirkastaa käsien ja jalkojen ihoa. Voidetta suositellaan käytettäväksi varsinkin juuri ennen nukkumaanmenoa, jotta se pääsee rauhassa vaikuttamaan yön yli.

Ihastuin tosiaan taannoin täysin Mizonin Hyaluronic Acid Hand & Foot Creamiin, joten odotin sen jälkeen hyvin paljon myös tältä. Kollageenivoide ei pettänyt odotuksia, sillä tämäkin on ollut aivan loistava käsivoide! Käytän tätä itse pääasiassa aamuisin ennen töihin lähtöä, sillä haluan valita silloin tehokkaan, mutta mahdollisimman miedon tuoksuisen käsivoiteen. Joskus saatan lisätä tätä myös iltaisin, mutta pääasiassa voidetta tulee käytettyä muulloin. Jalkavoiteenakin olen tätä kokeillut ja siinäkin voide toimii hyvin, mutta käytän tällä hetkellä jaloilleni mieluummin TBS:n vartalovoita, sillä ne ovat paksumpia ja kosteuttavat myös astetta paremmin. Tämä kosteuttaa käsien ihoa tehokkaasti ja imeytyy paksuhkosta koostumuksesta huolimatta varsin kohtuullisessa ajassa. Käsiin ei jää tahmaista tai lähmäistä tunnetta, mikä on itselleni erittäin tärkeä ominaisuus käsivoiteessa, mikäli haluan käyttää sitä muulloinkin kuin juuri ennen nukkumaanmenoa. Tuoksu voiteella on mieto ja varsin miellyttävä.

Mizonilta löytyy hyaluronihappo- ja kollageenivoiteiden lisäksi myös Snail Hand & Foot Cream, joka sisältää siis korealaisen kosmetiikan hittiainesosaa - etanaseerumia. Haluan ehdottomasti testata jossain vaiheessa myös sen! Jos vertaan tätä kollageenivoidetta hyaluronihappovoiteeseen, pidin ehkä jonkin verran enemmän siitä hyaluronihappoversiosta, mutta molemmat ajavat asiansa kyllä todella hyvin. 100 ml kokoinen tuubi on iso, joten tästä riittää iloa pitkäksi aikaa. Noin viiden euron hinta on todella edullinen, eli ehdottomasti kannattaa jo senkin takia näitä testata, jos tuotteet joskus sattuvat kohdalle tai lähdette esimerkiksi muuten tilailemaan korealaista kosmetiikkaa. Hyviä käsivoiteita saa toki ihan lähikaupastakin, mutta suosittelen silti pitämään nämä mielessä!

Oletteko nirsoja käyttämienne käsivoiteiden suhteen? Entä ovatko nämä Mizonin voiteet tuttuja? :)