Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dr. Brandt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dr. Brandt. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. marraskuuta 2023

Kosmetiikkasuosikit | Lokakuu 2023

Vuoden todennäköisesti synkin ja pimein kuukausi on startannut tänään, joten nyt on hyvä hetki käydä läpi lokakuun kosmetiikkasuosikit! Joukkoon mahtuu tällä kertaa ihonhoitoa, meikkejä sekä hiustenhoitoa. Rehellisesti sanottuna mun on ollut viime aikoina välillä hieman vaikeaakin keksiä aina viisi uutta suosikkituotetta, sillä olen käytellyt niin paljon samoja vanhoja tuotteita eikä uusia juuri ole tullut ostettua. Toki poikkeuksiakin löytyy, mutta voipi olla, että näiden suosikkien listaaminen harvenee esimerkiksi joka toiseen kuukauteen tai jopa vuodenaikoihin, jos bloggaaminen jatkuu nykyisellä tyylillä vielä ensi vuoden puolella. Mähän en edelleenkään ole vielä päättänyt blogini kohtaloa, kun toinen lapsi syntyy, mutta vielä ei onneksi ole senkään suhteen mikään kiire. Nyt katsotaan kuitenkin nämä lokakuun suosikit:

Aloitetaan Mossan Glow Cocktail Cleansing Foamilla, joka on siis kasvoille tarkoitettu puhdistusvaahto. Vaahtoputsarien koostumus on miellyttänyt mua aina, ja tämä yksilö toimii itselläni kaksoispuhdistuksen jälkimmäisessä vaiheessa tai meikittömän ihon ainoana puhdistustuotteena. Raikas tuoksu on tämän ehdoton valttikortti moniin muihin puhdistusvaahtoihin verrattuna ja tätä on ollut erittäin miellyttävä käyttää. Pidän muutenkin Mossan tuotteista ja niiden tuoksumaailmasta, ja tämä putsari tulee taatusti jäämään yhdeksi vakituotteekseni. Iso suositus tälle, mikäli pidät vaahtoputsareista! Meikinpoistoon en ole tosiaan itse tuotetta käyttänyt, joten valitettavasti en osaa sanoa onko se siihen riittävän tehokas. Voisin uskoa, että kevyehkö meikki tällä lähtee, mutta itse käytän meikkiä sen verran runsaasti, etten lähtisi ilman öljyä tai balmia sitä poistamaan.

Toinen suosikki ihonhoidon osalta on ehdottomasti tämä Dr. Brandtin Hydro Biotic Recovery Sleeping Mask. Kyseessä on yönaamio, jonka tulisi sekä rauhoittaa että tehokosteuttaa ihoa yön aikana. Kevyehkö koostumus imeytyy melko nopeasti ja kasvot jäävät todella sileiksi. Aamulla ero entiseen on huima, eli tämä todellakin on auttanut kosteuttamaan ihoani, joka on jo pitemmän aikaa ollut todella kuivassa kunnossa. Mä kerroin jo aiemmin, että tämä tuubi on nököttänyt meikkipöydälläni ainakin 1,5 vuoden ajan ennen kuin sain sen korkattua käyttöön. Nyt jopa harmittelen jahkailuani, mutta toisaalta tällä hetkellä ihoni myös kaipaa juuri tällaisia tuotteita eikä ajoitus sen takia olisi voinut olla parempi. Käytän tätä 2-3 kertaa viikossa ja kauhulla odotan jo sitä hetkeä, kun tuote joskus loppuu! Onneksi siihen on vielä aikaa.

TonyMoly Panda's Dream Smudge Out Mascara päätyy myös suosikkeihini. Ostin tämän ripsivärin kesällä laivalta ja nyt olen vihdoin saanut sen kunnolla käyttöön. Ripsiväri on ns. 38-tuote, joka siis lähtee ripsistä pois lämpimällä vedellä. Tällä saa yhdellä kerroksella jo tosi kivat ripset, mutta kahdella lopputulos on aika pitkälti juuri sellainen, mistä itse pidän, kun sekä tuuheutta että pituutta tulee runsaasti. Mulla ei tällä hetkellä ripset taivu juuri ollenkaan, kuten ei edellisessäkään raskaudessa, mutta tämän kanssa myös ne lähes suorat ripset näyttävät ihan kivoilta. En välttämättä pidä tätä lähes 20 euron hintansa arvoisena, sillä edullisemminkin saa yhtä hyviä, jopa parempia, ripsivärejä. Omissa ripsissäni tämä TonyMolyn yksilö toimii kuitenkin hyvin, minkä takia nostan sen nyt suosikkeihin. Ripsiväri lupaa olla suttaantumatta päivän aikana enkä ole kertaakaan mitään suttaantumista myöskään huomannut. Hyvä tuote siis senkin osalta.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun valitsen kuukauden meikkilaatikkoon jonkin tuotteen, mutta päädyn käyttämään lopulta jotain ihan toista. Näin kävi lokakuussa primerien kanssa, sillä ihastuinkin täysin tähän Benefitin the POREfessional Hydrata Primeriin! Aiemmin olen käyttänyt tästä sen "perusversion", mutta tämä kosteuttava yksilö oli itselleni vieras. Tämä blurraa huokoset piiloon, tekee silikonisen sileän pinnan iholle ja samalla todellakin myös kosteuttaa ihoa jonkin verran. Mulla on ollut ihon kuivuudesta johtuen melkoinen ongelma saada meikki näyttämään kauniilta varsinkin nenässäni, mutta tämä primer on ollut erinomainen ratkaisu tähän ongelmaan. Pidin hurjasti myös siitä vihreässä tuubissa olevasta POREfessional primerista, joten oli todella kiva huomata, että tämäkin on itselleni näin mieluinen tuote. Pidän siitä kuinka helposti meikkivoide levittyy primerin päälle ja lopputulos on joka kerta näyttänyt kasvoillani kauniimmalta kuin monien muiden primerien kanssa tällä hetkellä, kun ihoni oikuttelee.

Foxybaen Flaminglow Leave In Cream Conditioner on ollut mulla satunnaisessa käytössä jo kesästä saakka, mutta vasta nyt lokakuun aikana tykästyin tähän kunnolla. Kyseessä on jätettävä hoitoaine, joka on pakattu suihkepulloon, mutta jonka koostumus on kuitenkin hieman voidemaista - ei siis täysin nestemäistä. Kesällä suihkin tätä herkästi vähän turhan paljon, jolloin hiukset saattoivat tuntua paikoitellen hieman lähmäisiltä, mutta nyt olen oppinut hyvän annostelun tälle ja tämä auttaa todella hyvin selvittämään hiukset pesun jälkeen. Extraplussaa tuote saa herkullisesta tuoksustaan, josta mulle tulee hieman mieleen jokin toffeekarkki. Mä en tällä hetkellä hiuksiini juuri käytä mitään seerumeita tai öljyjä, mutta jätettävä hoitoaine on käytössä joka pesukerran jälkeen, joten tälle löytyy kyllä käyttöä, vaikka muuten olenkin hiustenhoitotuotteideni määrää vähentänyt.

Onko joukossa teille tuttuja tuotteita? :)

keskiviikko 11. lokakuuta 2023

Poimintoja syksyn 2023 ihonhoitorutiinistani

Moikka! Syksy on parhaimmillaan juuri tällä hetkellä, joten nyt olisi mielestäni myös täydellinen aika kurkistaa syksyisiin ihonhoitotuotteisiini. Mulla on jo jonkin aikaa ollut tapana nostaa ihonhoitotuotteideni joukosta aina muutama yksittäinen tuote tarkempaan syyniin sen sijaan, että kävisin aina läpi tuote kerrallaan koko rutiinin. Tässä postauksessa esittelenkin teille viisi tuotetta, jotka olen nyt syksyn tullen napannut itselleni käyttöön. Suurin osa on itsellenikin vielä siis aika uusia, mutta mahtuu mukaan myös yksi erittäin tuttu ja sitäkin mieluisampi tuote. Sitten tarkemmat arviot jokaisesta tuotteesta!

Aloitetaan tällä COSRX:n Advanced Snail 96 Mucin Power Essencellä, joka on mulla taas käytössä yli vuoden tauon jälkeen. Tämä on runsaasti etanaseerumia sisältävä essence, eli hoitoneste, joka kuitenkin toimii tarvittaessa hyvin myös seerumina. Ihoni on tällä hetkellä hyvin kuiva ja tämä jos mikä on tehotuote, jolla pintakuivuutta saa helposti taltutettua. Koostumukseltaan tämä on venyvää ja vähän "limaista", kuten suurin osa etanaseerumituotteista, mutta sen ei pidä antaa haitata, sillä sisältö tässä on täyttä timanttia. Mä otin tämän käyttöön vasta nyt tällä viikolla, joten nyt saankin nauttia tästä toivottavasti pitkälle talveen ja ehkä kevääseenkin asti - riippuen siitä, kuinka paljon innostun tätä kasvoilleni kerrostamaan. Tällä hetkellä, kun ihoni tosiaan kaipaa extrapaljon kosteutusta, käytän tätä ennen seerumia, mutta esimerkiksi kesäaikaan käyttäisin tätä todennäköisesti ainakin aamuisin seerumina.

Iltakäyttöön olen hiljattain napannut uuden seerumin, joka on Mudmaskyn Aftermask Vitamin Serum. Tämä on muistaakseni Goodieboxin mukana aikoinaan tullut tuote, joka ei rehellisesti sanottuna ole mussa herättänyt turhan paljon innostusta. Nyt huomasin kuitenkin, ettei mulla seerumeita varastossa olekaan kuin ihan muutama hassu, joten tämä yksilö lähti kokeiluun! Seerumin tulisi mm. suojata, uudistaa ja heleyttää ihoa ja ihan kivasti tämä on omaan rutiiniini sopeutunut. Ei tämä mikään tehokosteuttava tuote ole, ja kaipaisinkin nimenomaan iltakäyttöön tällä hetkellä jonkin kosteuttavamman seerumin, mutta menettelee siihen asti, kunnes saan sellaisen hankittua. Seerumi imeytyy kohtuullisen nopeasti eikä rullaa muiden tuotteiden alta pois. Pakkaus on sinänsä mielestäni hieman omituinen seerumille, mutta toimii oikein kivasti. Mulla loppuu parin päivän sisään aamukäytössä ollut seerumi, minkä jälkeen alan todennäköisesti käyttää tätä myös aamuisin.

Item Beautyn Slick Type Cleansing Balm pääsi mulla käyttöön, kun sain Farmacyn puhdistusbalmin viime kuussa loppumaan. Tämä on mm. ruusunmarja- ja oliiviöljyjä sisältävä puhdistustuote kasvoille, joka toimii erinomaisesti meikinpoistossa. Balmit eivät ole itselleni yhtä mieluisia kuin puhdistusöljyt, mutta kyllä näitäkin mieluusti käyttelee. Tätä tarvitsee kerralla ehkä hieman enemmän kuin joitain muita balmeja, jotta kasvot saa kauttaaltaan puhtaiksi, mutten pidä sitä itse ongelmana. Tässä on ihan hyvä, melko raikas tuoksu ja pakkauksesta löytyy välikannen alta myös spaatteli, jolla balmia saa halutessaan otettua. Itse kuitenkin suosin nykyään mieluiten ihan vaan sormia. En usko, että tätä tuotetta tulee ikävä, kun se jonain päivänä loppuu, mutta mieluusti käytän tämän pois.

Uutena kasvovoiteena olen ottanut käyttöön First Aid Beautyn Ultra Repair Creamin, joka ei varsinaisesti ole kasvovoide vaan soveltuu käytettäväksi myös vartalolla tai esimerkiksi käsillä. Syy miksi päätin kokeilla tätä nimenomaan kasvovoiteena on tämän kuvaus tehokosteutuksesta ja siitä, että voide soveltuu nimenomaan ihon kuiville kohdille. Ja kuivahan mun kasvojeni iho tällä hetkellä on! FAB:n tuotteet ovat olleet itselleni pääasiassa hyvin mieluisia enkä tätäkään voidetta voi pahemmin moittia. Ei se ehkä ihan vastannut odotuksiani ja ollut mikään yltiökosteuttava, mutta aika kivasti se on kuitenkin itselläni toiminut iltakäytössä. Ja olen tosiaan siis muutenkin sitä mieltä, ettei oman ihoni kuivuutta taltuteta pelkällä kasvovoiteella vaan myös alla olevat tuotteet, kuten seerumi tai hoitoneste, vaikuttavat ihoni kuntoon aika paljonkin. Katsotaan kokeilenko tätä jossain vaiheessa myös vartalolle tai vaikka käsille, mutta toistaiseksi pidän tämän itselläni nimenomaan yövoidekäytössä.

Dr. Brandtin Hydro Biotic Recovery Sleeping Mask on siitä kiinnostava tuote, että se on varmaan puolentoista vuoden ajan nököttänyt käytössä olevien ihonhoitotuotteideni joukossa, mutta olen sen avannut vasta muutama päivä sitten. Kyseessä on ihoa tehokosteuttava yönaamio, joka lupaa myös esimerkiksi vähentää ihon punoitusta ja rauhoittaa sitä. Koostumukseltaan tämä on kevyempää kuin odotin, mutta toisaalta se ei ole ollenkaan hullumpi asia, sillä voide myös imeytyy ihoon kohtuullisessa ajassa eikä ole ainakaan kahden käyttökerran perusteella lähtenyt murustumaan kasvoilta pois. Monet yönaamiot ovat juurikin siitä murenemisestaan inhottavia käyttää. Yllättäen otin tämänkin nyt käyttöön nimenomaan siinä toivossa, että saisin ihoni kuivuuden kuriin ja kyllä eron selkeästi huomaa aamulla ihon kunnossa, kun olen tätä käyttänyt. Testikertoja on toki vasta se huimat kaksi kappaletta, joten vielä voi mielipiteeni muuttua, mutta ehdottoman positiivisilla ajatuksilla lähden tätä jatkossakin käyttämään. Mulla on toinenkin vastaava yönaamio tällä hetkellä käytössä ja näitä tuleekin varmasti vuoroteltua, kunnes COSRX:n yönaamio loppuu.

Miten on, onko tässä viisikossa mahdollisesti tuttuja tuotteita? :)

sunnuntai 3. syyskuuta 2023

Meikkilaatikko | Syyskuu 2023

*Saatu ilmaistuote 

Noniin nyt on aika taas käydä läpi uuden kuukauden meikkilaatikko, joka tällä kertaa on mallia Syyskuu 2023! Syyskuussa syksy on vihdoin kunnolla startannut, ja vaikka itse siirryn meikeissä monesti syksyisempiin sävyihin jo elokuun lopulla, on viimeistään nyt syyskuun alussa aika napata ne syksyiset sävyt kunnolla esille. Itselleni se tarkoittaa mm. lämpimämpiä ja murretumpia sävyjä, vaikka mahtuu näidenkin värimeikkien joukkoon myös viileämpiä sävyjä. Elokuussa meikkasin yhteensä 23 päivänä, eli hyvin samoissa luvuissa liikutaan edelleen kuukaudesta toiseen. Mitä kaikkea syyskuun meikkilaatikkoon sitten mahtuikaan?

Luomiväripaletteja valitsin lopulta kaksi kappaletta, vaikka aluksi ajattelin mennä vain tuon vasemmalla olevan Too Facedin Sweet Peachin kanssa. Se on mitä täydellisin syyspaletti ja koska nykyään rakastan lämpimiä sävyjä luomilla, on tämä paletti kuin tehty mulle. Paletista löytyy kivasti niin vaaleita kuin tummia sävyjä ja mä olen niin innoissani, että pääsen meikkaamaan tämän kanssa! Mukaan valikoitui myös Violet Vossin Violet Sunset, joka ei ehkä ole ihan niin syksyinen, mutta sisältää kuitenkin kivasti myös niitä sävyjä, joita syksyllä mieluusti käytän. Mullahan on todella monena syksynä ollut pannutuksen alla Anastasia Beverly Hillsin Modern Renaissance, joten en ole kunnolla päässyt muista "syyspaleteistani" nauttimaan, mutta nyt ei pannutella mitään paletteja.

Huulimeikkejä valitsin meikkilaatikkoon taas kolme kappaletta. Paesen Argan Lipstickin sävy 14 on ihana syyssävy, sopivan syvän ruskea, muttei kuitenkaan liian tumma omaan makuuni. Kylie Cosmeticsin Liquid Lipstickin sävy 705 Charm valikoitui mukaan ihan siitä syystä, että se on tällä hetkellä yksi suosikkihuulipunani. Realherin Moisturizing Lipstickin sävy Goal Digger on puolestaan sävyltään kuin tehty syksyyn eikä sen laadussakaan ole valittamista. Mulle on itse asiassa ihan näinä päivinä tulossa pienoinen kosmetiikkatilaus, joka sisältää myös yhden huulipunan, joten tulen ehdottomasti näiden kolmen lisäksi käyttämään myös sitä. Toivottavasti puna on itselleni mieluinen!

Tässä kuvassa on nyt vähän hassusti ensin NYX Epic Ink Liner, joka on luomivärien lisäksi ainut silmämeikki, jonka tämän kuun meikkilaatikkoon valitsin. En sitä halunnut yksinäänkään kuvata, joten eyeliner sai kaverikseen OFRA Cosmeticsin Charm Your Cheeks Mini Mix Paletten, joka sisältää kuusi mattaista poskipunaa. En ole taas pariin kuukauteen tähän palettiin tarttunut, joten nyt koitan keskittyä tähän mahdollisimman paljon syyskuun aikana. Toki unohtamatta mun pannuprojektissani olevia kahta poskipunaa, joista itse asiassa toisen kanssa edistystä on tapahtunut ihan huimasti. 

Primereita valitsin mukaan kaksi kappaletta - Jane Iredalen Smooth Affair on suosikkini ja meikin pysyvyyden kannalta ehdottomasti parhain primer, mitä omistan. Dr. Brandtin Backlight Primer taas heleyttää oikein mukavasti ja toimii hyvin niinä päivinä, kun kaipaan extraheleää meikkipohjaa. Yensan Super Serum Silk Foundationin koitan saada loppumaan tämän kuun aikana, mutta koska joudun käyttämään sen kansa aina myös jotain toista vaaleaa meikkivoidetta, voi olla etten ihan pääse tavoitteeseeni. Tämä meikkivoide on todella hyvä, mutta valitettavasti sävy on hieman liian tumma ja harmaa itselleni. Meikkivoiteen vieressä olevaa Catricen True Skin High Coverage Concealeria en ole käyttänyt ties koska viimeksi, joten nyt on korkea aika saada sillekin käyttökertoja! Nappaan tämän nyt kunnolla itselleni arkikäyttöön, sillä siihen se sopii vallan mainiosti, vaikkei peittävin mahdollinen olekaan.

Uutena tuotteena nappasin mukaan KimChi Chic Beautyn Thailor Bronzer 01 I Went To Malibun, joka on sävynsä puolesta oikeinkin lupaavalta vaikuttava bronzer. Itse en ole tätä kuitenkaan vielä kokeillut. Highlightereiksi valitsin kaksi hieman tummempaa ja kultapohjaista - puroBIO:n Resplendent Highlighter 01 sekä Fenty Beautyn Killawatt Freestyle Highlighter, joka on mulla sävyssä Hu$tla Baby. Tuo puroBIO on kasvoilla enemmänkin shampanja, mutta Fentyn highlighterissa on selkeästi enemmän sitä kultaa mukana. Hyviä valintoja syksyyn kumpikin!

Mitä mieltä olette syyskuun meikkilaatikkoni tuotteista? :)

sunnuntai 27. elokuuta 2023

Kosmetiikkasuosikit | Elokuu 2023

*Saatu ilmaistuote

Moikka! Nyt aletaan pikkuhiljaa virallisesti siirtyä syksyyn, kun elokuu tulee ensi viikolla päätökseensä. Mä odotan tulevaa syksyä innolla, sillä syksystä on nykyisin tullut itselleni hyvin mieluisa vuodenaika ja onkin kiva päästä näkemään, mitä kaikkea tämä tuleva syksy tuo tullessaan. Munhan oli alunperin tarkoitus palata lokakuun alussa töihin, mutta se idea tuli kuopattua jo aika kauankin sitten. Toinen raskaus vielä vahvisti ajatusta siitä, etten töihin aio ihan heti palata, vaikka toki mun olisi periaatteessa siis ollut täysin mahdollista mennä töihin nyt muutamaksi kuukaudeksi ennen seuraavan vauvan tuloa. Me ollaan kuitenkin esikoisen kanssa kotona ja otetaan kaikki ilo irti tästä tulevasta syksystä! Tänään kurkistetaan mun elokuun kosmetiikkasuosikkeihin, joista löytyi tuotteita sekä kasvoille että vartalolle, meikkejä toki unohtamatta.

Aloitetaan tästä Kylie Cosmeticsin Velvet Liquid Lipstickistä, jonka omistan sävyssä 705 Charm. Kyseessä on nestemäinen huulipuna kauniissa punertavassa nudesävyssä, ja tämä tuote yhdessä Lip Kitiin kuuluvan huultenrajauskynän kanssa oli ensikosketukseni Kylien meikkeihin. Näitähän myydään Suomessa Kicksissä, mutta omani ostin laivan Taxfreestä. Mä olen aivan rakastunut tähän tuotteeseen ja se on aika paljon sanottu henkilöltä, joka ei liiemmin enää nykyään fanita nestemäisiä huulipunia. Tämän sävy on itselleni kuitenkin aivan täydellinen, pysyvyys erittäin hyvä, mutta huulituntuma silti kohtuullisen miellyttävä. Kuten sanoin jo aiemmin laivaostoksiani esitellessä, kyllä tästä tuntee, että huulilla on nimenomaan nestemäistä huulipunaa, mutta ainakaan tämä velvet-versio ei ole mattaavin mahdollinen, eikä siis kuivata huulia rutikuiviksi. Puna myös kuluu huulilta pois hurjan kauniisti ja huomaamattomasti esimerkiksi syödessä, mutta siihen toki vaikuttaa paljon myös punan sävy, joka on huulilla aika neutraali. Iso suositus multa näille tämän yhden yksilön perusteella!

Sain vihdoin yhden 500 ml kokoisen suihkugeelin loppumaan parisen viikkoa sitten, jolloin nappasin käyttöön tämän ihanan Laveran Revitalising Body Wash Organic Orange & Organic Mintin*, jonka olen saanut pr-näytteenä muistaakseni viime vuoden puolella. Olen aiemminkin käyttänyt (vanhemman version) tätä samaista suihkugeeliä ja ai että tämä on ihana! Tuoksu on herkullisen appelsiininen ja minttukin on tuolta tuoksuteltavissa ihan selkeästi. Aiemmin muistan sanoneeni, ettei näissä Laveran suihkugeeleissä ole kovin voimakas tuoksu, mutta nyt raskaana ollessa hajuaistini on taas enemmän kuin herkkä, joten haistan oikeastaan ihan kaiken paljon voimakkaampana kuin ennen raskautta. Myös siis tämän suihkugeelin, mikä on itselleni vain plussaa. Pakko tosin sanoa, ettei tämä voimistunut hajuaisti ehkä muuten ole sitä raskauden parasta antia, sillä toki ne kaikki epämiellyttävätkin hajut ovat sitten omassa nenässä paljon voimakkaampina. Viime raskaudessahan korona vei multa hajuaistin lopulta kokonaan ja kesti todella pitkään ennen kuin pystyin sanomaan sen palautuneen kokonaan takaisin. Nyt siitä ei ainakaan ole enää epäilystä, ettenkö haistaisi ihan kaikkea kuten ennen koronaakin.

Tämä Originsin Clear Improvement Active Charcoal Mask mun on pitänyt valita suosikkeihini jo pitkään, mutta vihdoin on sen aika. Kyseessä on ihoa syväpuhdistava hiilinaamio, joka on ehdottomasti yksi parhaimpia, ellei jopa paras, puhdistava naamio, jota olen käyttänyt. Tämä ihan tosissaan puhdistaa huokoset puhtaiksi, muttei kuitenkaan kuivata kasvojani rutikuiviksi. Aika harva käyttämäni naamio on siinä onnistunut, sillä useimmiten ne kaikkein tehokkaimmat naamiot sitten myös kuivattavat aika tavalla. Nyt kesällä olen käyttänyt tätä noin pari kertaa kuussa, varsinkin kun alkuraskaus muutti taas kehon hormonitoimintaa, joka sai aikaan epäpuhtauksia kasvoissani, ja on ihana nähdä miten iho todellakin puhdistuu ja pehmenee, kun tätä naamiota käyttää. Sen pehmeyden iholla huomaa vielä useita päiviä myöhemminkin, eli tätä voin todellakin suositella, mikäli kaipaat puhdistavaa naamiota itsellesi.

Toinen meikkisuosikkini on hieman yllättäenkin tämä Dr. Brandtin Backlight Primer, joka on ollut mulla tässä kuussa käytössä huomattavasti useammin kuin Illamasquan primer, jonka valitsin elokuun meikkilaatikkoon. Primer on heleyttävä ja nyt kun mulla ei ole enää Ciatén superheleyttävää primeria, on tämä päässyt mulla aika kovaankin käyttöön ja suosioon. Primer antaa kauniin, mutta kuitenkin Ciatén primeriin verrattuna maltillisen hehkun kasvoille. Pidän myös siitä, että tämä toimii hyvin minkä tahansa meikkivoiteeni kanssa, eikä siis esimerkiksi rullaa kasvoilta pois. Laajentuneita huokosia tämä ei valitettavasti häivytä lainkaan, pikemminkin ehkä korostaa, joten niille joudun halutessani käyttämään jotain toista, blurraavaa/mattaavaa primeria. Kaiken kaikkiaan tämä on kuitenkin heleyttäväksi primeriksi oikein mainio.

First Aid Beautyn Facial Radiance Padsit ovat päässeet mulla joskus aikoinaan aiemminkin suosikkeihin, mutta nyt nappasin nämä taas mukaan suosikkeihin! Kyseessä on AHA-happoja (glykoli- ja maitohappoja) sisältävät lappuset, joiden kanssa saa siis kasvot kuorittua kemiallisesti. Vastaavia löytyy monilta muiltakin brändeiltä, mutta nämä FAB:n laput ovat ehdottomasti omia suosikkejani. Ne tekevät ihosta hetkessä sileän ja pehmeän, mutta eivät kuitenkaan kuivata tai tee ihosta kiristävää. Inci-listan kärjestä löytyykin esimerkiksi aloe veraa ja glyseriiniä, eli näihin on lisätty myös niitä kosteuttavia ainesosia. Ainut miinus näissä kuorintalapuissa onkin se, että yksittäinen lappu itsessään on kooltaan hieman pieni, kun taas esimerkiksi Mizonin kuorintalaput olivat huomattavasti suurempia. Lapun koko sinänsä ei kuitenkaan mua haittaa, sillä yksi lappu riittää hyvin koko kasvoille. Nämä ovat superkäteviä aamuisin, jos iho tuntuu karkealta!

Tuttuja tuotteita näiden suosikkieni joukossa? :)

tiistai 31. tammikuuta 2023

Loppuneet kosmetiikkatuotteet | Tammikuu 2023

*Saatu ilmaistuote

Tänään esitellään vuoden ensimmäiset loppuneet tuotteet! Tammikuu on tämän päivän jälkeen taputeltu ja mähän olen tällä hetkellä itse asiassa lomalla. Mulla päättyi vanhempainvapaa 19.1. jonka jälkeen päädyin pitämään pari viikkoa kertyneitä lomia pois, jotta saan hieman rahaa, ja sen jälkeen aloittelenkin hoitovapaan. Näillä näkymin palaan töihin tämän vuoden lokakuussa, mutta eipä sitäkään vielä ole täysin kiveen hakattu. Tammikuussa mulla loppui taas hyvinkin keskivertomäärä kosmetiikkaa, ja tänä vuonna aion merkitä kategorioittain ylös kaikki loppuneet tuotteet! Mielenkiinnolla odotan kuinka paljon saan vuodessa käytettyä loppuun esimerkiksi kasvovoiteita tai kangasnaamioita. Nyt kuitenkin miniarviot kaikista tammikuun loppuneista:

Meikit:

Love+Craft+Beauty Eyeshadow Primer. Silmämeikinpohjustaja, jonka olen saanut joskus Ipsy Plussasta. Tämä primer toimi omilla luomillani varsin hyvin ja piti meikin paikoillaan. Itselläni eivät luomet rasvoitu, eli en edes tarvitse sinänsä primerilta mitään superhyvää tehoa. Koostumukseltaan tämä oli nestemäisempää kuin suosikkini UDPP ja itse asiassa tämä vähän juoksevampi koostumus oli mulle itselleni mieluisampi. UDPP kestää kuitenkin itselläni varmaan ainakin kolme tai neljä kertaa kauemmin, joten senkin takia se vie voiton tästä. En tiedä saako brändin tuotteita edes tilattua Suomeen, joten ei jatkoon.

Dose Of Colors Meer Your Hue Concealer. Suhteellisen hyvän peiton antava peiteaine, joka ei juuri kasautunut sy-alueen juonteisiin. Peiteaine oli mielestäni laadukas ja toimi hyvin, mutta koska sävy oli itselleni vähän väärä (punapohjainen), ei tästä missään vaiheessa noussut suosikkiani. Oikealla sävyllä tämä olisi taatusti ollut itselleni hyvinkin mieluinen. Jatkoon, mutta toisessa sävyssä.

Max Factor False Lash Effect Waterproof Mascara*. Tämä ripsiväri parani ajan kanssa, kun sen massa hieman kuivui, mutta en tästä kuitenkaan missään vaiheessa oikesti pitänyt. Ripsiharja oli omaan makuuni turhan paksu, mutta sen silikoniharjakset kuitenkin todella lyhyet, mikä teki tästä omassa käytössäni hyvin kömpelön. Tällä sai kauniin erotellut ripset, muttei kovin helposti sitä näyttävyyttä, jota olisin itse toivonut runsaasti. Ei jatkoon.

Hiukset:

Four Reasons Color Shampoo. Jättipullo suosikkishampootani! Tämä shampoo on edelleen loistava omille hiuksilleni, sillä se pesee hiukset puhtaiksi hellävaraisesti, mutta kuitenkin tehokkaasti. Hinta-laatusuhteeltaan tämä on tällä hetkellä paras shampoo, mitä tiedän. Pumppupullo oli kätevä ja miellyttävä käyttää, mutta viimeisiä rippeitä oli hieman vaikea saada pumpattua pois. Jatkoon menee.

Four Reasons Color Conditioner. Samanlainen jättipullo loppui myös sarjan hoitoainetta. Tämäkin jatkaa yhä suosikkinani, sillä hoitoaine sopii loistavasti itselleni ns. jokapäiväiseen käyttöön. Tällä saa hiukset pehmeiksi ja sileiksi, vaikkei tämä mikään hiusnaamion veroinen tuote olekaan. Erinomainen kuitenkin omiin tarpeisiini ja jatkoon menee toki tämäkin.

Kasvot:

Mizon Natural Grain Rice Real Cleansing Foam*. Kasvoputsari, jota käytin joko meikittömällä iholla tai kaksoispuhdistuksen jälkimmäisessä vaiheessa. Tämän puhdistustehot olivat keskivertoa hieman paremmat, mutta tämä jätti iholle nahkean pinnan, josta en pidä lainkaan. Mulla oli monesti tämän käytön jälkeen olo, että haluan pestä kasvoni vielä jollain toisella aineella, jotta saan sen tunteen pois kasvoiltani. Ilmeisesti se nahkea tunne iholla on tämäntyylisille k-kosmetiikan putsareille ihan tyypillinen, mutta itse en siitä pitänyt ja sen takia mulla kesti niin kauan käyttää tämä loppuun. Mieskin siinä lopulta mua auttoi. Ei jatkoon.

Dr. Brandt Facial Cleanser. Teepuuöljyä ja salisyylihappoa sisältävä kasvoputsari, jota käytin yhdessä mieheni kanssa. Nyt talvella ihoni on kuivimmillaan ja tämä putsari oli aivan liian tujua tavaraa itselleni, mutta epäpuhtaammalle iholleni tämä sopi hyvin. Tämä odotetustikin kuivatti hieman ihoani enkä onneksi normaalisti tarvitse ihan näin tujuja putsareita itselleni. Epäpuhtaammalle iholle voin tätä kuitenkin suositella ja esimerkiksi mieheni ihotyypille putsari sopi loistavasti. Ei jatkoon omaan käyttöön.

Garnier Eye Make-up Remover 2in1. En edes muista koska olisin edellisen kerran esitellyt tämän silmämeikinpoistoaineen loppuneissa, vaikka mullahan kuluu näitä ihan jatkuvasti. Onko joku ehkä kiinnittänyt tähän huomiota? Joskus kun olin muutenkin vähällä lopettaa loppuneista tuotteista kirjoittamisen, päätin jostain syystä jättää nämä pois, sillä tämä tosiaan esiintyisi todennäköisesti lähes joka kuukauden loppuneissa, enkä halunnut toistaa itseäni koko ajan. Nyt unohdetaan moiset murheet ja otetaan myös tämä mukaan loppuneisiin, sillä tokihan tämä kuuluu osaksi näitä postauksia siinä missä muutkin tyhjentyneet tuotteet! Yksinkertaisesti sanottuna tämä on paras ja ainut käyttämäni silmämeikinpoistoaine, joka ei kirvele tai aiheuta silmissäni minkäänlaista ärsytystä. Loistotuote, jota olen käyttänyt jo useita vuosia. Jatkoon menee siis toki edelleen.

Vitabrid C12 Wrinkle Serum. Anti-age ominaisuuksilla varustettu ihoa kirkastava, silottava ja kosteuttava seerumi, joka on tullut mulle joskus Ipsy Plussan mukana. Käytin tämän pääasiassa iltakäytössä ja seerumi kosteutti ihoa oikein mukavasti, mikä onkin itselleni yksi tärkeimmistä ominaisuuksista seerumilla. Brändi ei sanonut itselleni yhtään mitään ennen kuin sain tämän tuotteen itselleni, eikä näitä saa ilmeisesti Suomeen edes tilattua, joten ei ihme etten ollut tästä kuullut. Tuotteena hyvä, mutta 70 dollarin hinta ei saisi mua ostamaan tätä, vaikka tätä Suomeen jotenkin saisi. Ei jatkoon.

Esfolio Watermelon & Witch Hazel Essence Mask Sheet. Kosteuttava ja pehmentävä kangasnaamio, joka kosteuttaa ihoa hyvin ja toimii siis juuri siten kuin sheet maskien haluankin toimivan. Esfolion naamiot maksavat alle kaksi euroa, enkä oikeasti näe mitään järkeä maksaa yksittäisestä kangasnaamiosta mitään 5-10 euroa, kuten joidenkin brändien naamiot maksavat. Ne harvemmin ovat mitenkään merkittävästi parempia ja tämä Esfolion naamio myös istuu kasvoilleni hyvin. Ehdottomasti jatkoon!

Holika Holika Pure Essence Mask Sheet Shea Butter. Tämä sheavoita sisältävä kosteuttava kangasnaamio on yhä edelleen suosikkini. Valitsen tämän usein silloin, kun iho tuntuu kaipaavan oikein extrakosteutusta, sillä tämä on ehdottomasti yksi parhaiten omaa ihoani kosteuttava sheet mask, jota olen kokeillut. Holika Holikan naamioissa kangas on todella ohutta ja se asettuu kasvoilleni hyvin. Ei mitään huonoa sanottavaa tästä, jatkoon menee.

Garnier Moisture Bomb Sheet Mask. Näitä Garnierin sheet maskeja on kehunut niin moni, että pakkohan se oli itsekin vihdoin ostaa yksi testiin ja täytyy sanoa, että eipä ole turhaan kehuttu näitä! Tämä yksilö sisältää hyaluronihappoa ja kamoillaa. Naamion tulisi rauhoittaa ja tehokosteuttaa ihoa ja varsinainen kosteuspommi tämä olikin. Iho tuntui hurjan pehmeältä ja kosteutetulta tämän käytön jälkeen, eli naamio lunasti täysin lupauksensa. Parin euron hinta ei päätä huimaa ja kaiken huipuksihan tämä istui kasvoilleni tiiviimmin ja paremmin kuin yksikään toinen kangasnaamio. Ja voin kertoa, että niitä on tullut testattua kuitenkin jokunen tässä vuosien saatossa. Odotin tämän olevan hyvä, mutta naamio oli vielä paljon parempi! Jatkoon ihan ehdottomasti.

Vartalo, kädet & jalat:

Masque Me Up Heel Mask. Löysin nämä kantapäille tarkoitetut naamiot puolivahingossa sheet maskieni joukosta ja sain vihdoin nämä käytettyä pois. Näissä on siis hoitavaa ja kosteuttavaa voidetta, jonka on tarkoitus pehmentää ja hoitaa kantapäiden ihoa, joka itsellänikin monesti kuivuu todella herkästi. Annoin näiden vaikuttaa ehkä puolisen tuntia ja kantapäät tuntuivat selkeästi pehmeämmiltä käytön jälkeen. Voide oli hyvää ja käyttökokemus miellyttävä. Jatkoon!

The Body Shop Spiced Orange Shower Gel. Mausteiselta appelsiinilta tuoksuva tuotesarja, joka oli yksi kolmesta TBS:n tämän talven kausituoksuista. The Body Shopin suihkugeelit ovat yhtiä suosikkejani ja tämän yksilön tuoksu toi ehdottomasti mieleen joulun ja talven ylipäätään. Todella onnistunut tuoksuvalinta, toivottavasti tämä saadaan joskus myöhemmin vielä uudemman kerran myyntiin! Jatkoon menee, mulla on tästä onneksi vielä toinen pullo.

Aveeno Skin Relief Moisturising Hand Cream*. Erinomainen käsivoide, joka kosteutti käsiä hyvin, mutta imeytyi myös kohtuullisessa ajassa. Suosin tätä kuitenkin mieluummin ilta- kuin päiväkäytössä, jolloin voide sai jäädä vaikuttamaan käsiin yön ajaksi. Ei mulla ole tästä oikeastaan mitään huonoa sanottavaa, eli jatkoon menee ehdottomasti.

Mielipiteitä näistä tuotteista? :)

torstai 5. tammikuuta 2023

Meikkilaatikko | Tammikuu 2023

*Saatu ilmaistuote

Meikkilaatikko on täällä taas vuosien tauon jälkeen! Muistaakohan teistä vielä joku, kuinka vuonna 2018 aloin kirjoittaa ensin parin viikon ja lopulta kuukauden välein Meikkilaatikko-postauksia? Projektihan lopulta jäi multa kokonaan, mutta nyt lähes viisi vuotta myöhemmin aion tämän taas aloittaa. Meikkilaatikkoon on tarkoitus valita aina kuukaudeksi kerrallaan meikkejä, joihin haluan keskittyä ja joita pyrin käyttämään mahdollisimman paljon. En pitäydy ainoastaan näissä valituissa tuotteissa vaan sallin myös muiden käyttämisen ihan jo siitä syystä, että mun täytyy toteuttaa tätä yhdessä muiden pannuprojektieni kanssa. Valitsen meikkilaatikkooni aina muutamia tuotteita siten, että joukkoon mahtuu sekä niitä, joita todella haluan käyttää että sitten sellaisia, jotka eivät ehkä muutoin päätyisi mulla käyttöön. Haluan tämän vuoden aikana karsia meikkikokoelmastani pois niitä "ihan ok/kelvollinen" -kategoriaan kuuluvia tuotteita, ja tässä on hyvä tilaisuus antaa sellaisille tuotteille mahdollisuus vielä kerran. Meikkilaatikko päivittyy joka kuukauden alkupuolella, ja nyt mennään katsomaan mitä kaikkea valitsin tammikuun laatikkoon!

Highlightereita valitsin tammikuulle kaksi kappaletta - MOTD Cosmetics Highlighting Powder Lucid Moonin sekä OFRA X Nikkietutorials Highlighter Glazed Donutin. Molemmat ovat vaaleita, OFRA ihan erityisen vaalea, ja sopivat hyvin talvimeikkeihin. OFRA on ollut mulla luokattoman vähällä käytöllä, sillä se on ehkä jopa turhan vaalea omaan makuuni, ja haluankin nyt selvittää mitä mieltä highlighterista todella olen. Kaunis ja laadukashan se on, mutta mikäli sävy ei ole hyvä, on sitä turha omissa kokoelmissa pitää. MOTD Cosmetics on toki myös mukana toisessa pannuprojektissani, joten aion sitä käyttää koko vuoden ajan riippumatta siitä nostanko sitä esille meikkilaatikossa vai en. Tarkoituksena ei siis todellakaan ole joka kuukausi kierrättää näitä muissa projekteissa olevia tuotteita meikkilaatikossa, sillä sehän kävisi jokseenkin tylsäksi, mutta satunnaisesti nekin saattavat täällä esiintyä. 

Poskipunia laatikkoon päätyi kaksi kappaletta - Max Factorin Miracle Pure Cream Blush 03 Vintage Peony* sekä IDUN Minerals Mineral Blush Havtorn*. Max Factorin nestemäinen poskipuna on kauniin rusehtavan sävyinen ja tällä hetkellä suosikkini voidemaisista/nestemäisistä poskipunista. Idunin poskipuna taas on mukana toisessa pannuprojektissani, joten napataan sekin nyt kunnolla tehokäyttöön heti vuoden alusta asti. Haluan myös tänä vuonna opetella aurinkopuuterin käytön ja valitsin meikkilaatikkoon Ciaté Londonin Bamboo Bronzerin. Tämä on mattainen, lämpimähkön sävyinen aurinkopuuteri, jota käyttelin joitain kertoja jo joulukuussa. Nyt sitten kunnolla tehokäyttöön tuote!

Tammikuun meikkilaatikkoon en olisi oikeastaan mielelläni valinnut yhtäkään luomiväripalettia, mutta lopulta valitsin kuitenkin tämän Jeffree Starin Star Weddingin. Star Wedding on jo useamman kuukauden ollut yksi mun luottopalettini ja tällä saan taatusti tehtyä kuukauden aikana monenlaisia meikkejä. Syy sille, miksi olin vähällä jättää luomiväripaletin kokonaan valitsematta on se, etten ole vielä aloittanut Pan Those Eyeshadows -projektiani. Aion aloittaa sen todennäköisesti nyt viikonloppuna, enkä siis tiedä mitä luomivärejä tulen projektiin saamaan. Toki kyseessä on viisi yksittäistä sävyä, mutta haluaisin kuitenkin jollain tavalla saada edes osan sävyistä sopimaan yhteen meikkilaatikossa olevan paletin tai palettien kanssa. No, tässä on ainakin monipuolisesti erilaisia sävyjä, joten toivotaan että osan saan yhdistettyä tähän palettiin!

Primereista haluan keskittyä Dr. Brandtin Backlight Primeriin, jota olen käyttänyt ehkä reilu viisi kertaa aiemmin. Primer on hyvä, mukavan heleyttävä, muttei kuitenkaan suosikkini. Totesin aiemmin, etten aio tuhlata aikaani huonoihin primereihin, mutta tämän haluan kyllä käyttää pois ja pyrin nyt tehokäyttämään tätä tammikuun ajan. Vieressä oleva Tarten Shape Tape Glow Wand on heleyttävä korostustuote/peiteaine iholle. Mä olen käyttänyt tätä vähän peiteaineen tavoin kasvojen korkeimmilla kohdilla ja aina puhunut nimenomaan peiteaineesta, vaikka korostustuotehan tämä kai pikemminkin on. Tuote on mulle hurjan mieluisa ja koitan käyttää sen pikapuolin loppuun. Peiteaineista koitan keskittyä ensisijaisesti the SAEM Cover Perfection Tip Concealeriin, joka on ehdottomasti tällä hetkellä suosikkipeiteaineeni. Tämä on peittävä ja sävy on sopivan vaalea itselleni. Tätä olen saanut hyvin jo käytettyä ja toivon saavani tämän pian loppumaan, jotta pystyn paremmin keskittymään muihin avattuna olevii peiteaineisiini.

Viimeisenä vielä kaksi huulipunaa sekä eyeliner. Essence hydrating nude lipstick 302 heavenly on mun 23 loppuun vuonna 2023 projektissa, mutta olisin sen todennäköisesti valinnut meikkilaatikkoon muutenkin, sillä pidän tällä hetkellä punasta todella paljon. Sen rinnalta löytyy Bite Beauten Power Move Soft Matte Lipstick Sugar Buns, johon olen niin ikään tykästynyt tällä hetkellä. Bite Beaute ei ole mulla ollutkaan käytössä vielä turhan montaa kertaa, joten nyt koitan luoda meikkejä, joihin saan sen sopimaan! Rimmel Exaggerate Waterproof Liquid Eyeliner* päätyy myös meikkilaatikkoon, mutta tähän mulla ei varsinaisesti ole mitään sen kummempaa syytä. Mulla on tämän lisäksi käytössä toinen musta eyeliner NYX:ltä, mutta nyt haluan keskittyä käyttämään enemmän nimenomaan tätä Rimmeliä. Molemmissa on omat hyvät puolensa, joten nyt nautitaan tammikuun ajan tästä.

Kuten huomaatte, tässä meikkilaatikossa ei ollut esimerkiksi puuteria tai meikkivoidetta. En siis välttämättä joka kuukausi valitse laatikkoon tuotteita, joilla saan tehtyä koko meikkini. Lisäksi aion varmasti käyttää myös muita kuin tässä postauksessa mainittuja tuotteita, mutta näihin koitan keskittyä mahdollisimman paljon. Katsotaan miten onnistun ja kuukauden päästä palataan helmikuun meikkilaatikon kanssa!

Mitä mieltä olette valinnoistani? Onko kiinnostavia tuotteita joukossa? :)

tiistai 25. lokakuuta 2022

Ipsy Glam Bag Plus | Lokakuu 2022

Moikka! Tänään availlaan lokakuun Ipsy Glam Bag Plus ja tämähän on ensimmäinen kuukausi useaan vuoteen, kun mulle tulee vain ja ainoastaan yksi kauneusboksi. Peruin pitkän harkinnan jälkeen viime kuussa Boxycharm-tilaukseni, joten jatkossa blogissa availlaan enää vain tämä Ipsy Plus. Kyselin teiltä viime kuun boksipostauksessa olisitteko halukkaita näkemään mitä kaikkia tuotteita boksiin on valittavissa, ja koska kiinnostusta löytyi, postauksen lopulla näette vielä koosteen valintatuotteista! Nyt mennään kuitenkin ensin katsomaan mitä kaikkea lokakuun Ipsy Plussasta löytyi.

TAAS vain neljä tuotetta? No jo on kumma, ettei siellä Ipsyllä osata pakata näitä bokseja kunnolla, sillä vastahan mä edellisen kerran vastaanotin boksin, josta puuttui yksi tuote. Tällä kertaa toki kävi sellainen onni onnettomuudessa, että puuttuva tuote oli Ipsyn valinta mulle eikä onneksi boksin kiinnostavin tuote. Kyseessä olisi ollut Hey Honeyn BE CLEAR Skin Purifying Bee Propolis Drops eli seerumi/tehotipat. Olisin tuotteen kyllä kernaasti ottanut itselleni, mutta mieluummin sitten tämä puuttuu kuin vaikkapa boksin ainut meikkituote. Laitoin Ipsylle palautetta jo tästä ja tokihan he lähettävät puuttuvan tilalle uuden, mutta se onkin sitten taas ihan toinen asia lähteä yksittäisiä tuotteita postittamaan Suomeen. Mä siis ihan kirjoitin, etten puuttuvaa tuotetta tarvitse vaan haluan vain antaa palautetta, mutta he vastasivat lähettävänsä aina puuttuvan tilalle uuden. Boksista löytyi Ipsyn valitsemana Dr. Brandtin kasvoputsari ja itse valitsin boksiin Fenty Beautyn nestemäisen huulipunan, MALIN+GOEZin seerumin sekä Glowoasis Skincaren tonerin. Seuraavaksi esittelyt boksin tuotteista ja sen jälkeen vielä tarkemmin valinnoista, jotka boksiin tein!

Dr. Brandtin Facial Cleanser oli Ipsyn valinta boksiini. Tämä on vesipohjainen puhdistustuote kasvoille sisältää mm. salisyylihappoa sekä teepuuöljyä. Tuotteen tulisi puhdistaa iho tehokkaasti sekä mm. vähentää mustapäitä. Olisinpa saanut tämän jo kuukausi tai pari sitten! Tällaiselle puhdistavammalle ihonpuhdistusaineelle olisi todellakin ollut käyttöä ihoni kenkkuillessa, mutta eiköhän tälle yhä edelleen tule käyttöä. Koitan saada myös mieheni käyttämään tätä, sillä putsari sopii todennäköisesti muutenkin paremmin hänen ihotyypilleen kuin omalleni. Kiva ja käyttökelpoinen tuote!
Hinta: noin $36,00/105 ml.

Ensimmäisenä omana valintanani boksiin oli Glowoasis Skincaren Milkdew pH Balancing Moisture Milk Toner. Aprikoosinsiemenöljyä, rohtosammakonputkea sekä lukuisia muita kasviuutteita sisältävän tonerin tulisi hoitaa, kosteuttaa ja rauhoitaa kasvojen ihoa sekä parantaa sen tekstuuria. Ilmeisesti tuote on maitomaista ja tällaiset kasvovedet/hoitonesteethän toimivat ehdottomasti parhaiten suoraan kämmenien ja sormien kanssa kasvoille taputellen. Vanulaput saa siis jättää suosiolla välistä pois! Tämä oli todella hyvä valinta itselleni, vaikkei mulla mitään akuuttia tarvetta uudelle kasvovedelle olekaan. Näitä kuitenkin aina kuluu ja olen kuullut tuotteesta myös paljon kehuja, eli tämän korkkaamista odotan innolla.
Hinta: noin $34,00/120 ml.

Seuraavaksi valitsin itselleni MALIN+GOEZ Resurfacing Face Serumin. Kyseessä on AHA-happoja, niasiiniamidia sekä C-vitamiinia sisältävä kasvoseerumi, joka lupaa kirkastaa ja tasoittaa ihoa. Multa löytyy entuudestaan yksi MALIN+GOEZin silmänympärysvoide, mutta sitä en ole vielä käyttänyt ja ajattelinkin jossain vaiheessa ottaa nämä kaksi tuotetta samanaikaisesti käyttöön. Pelkisetty pakkaus ei herätä juuri innostusta, mutta eipä se onneksi vaikuta sisältöön tai tuotteen toimivuuteen millään tavalla. Mulla ei seerumeita varastoissa turhan paljon ole, joten tämä oli siitäkin syystä paras valinta itselleni, vaikken nyt ehkä voikaan sanoa olevani tästä mitenkään superinnoissani. Varmasti tämä tulee kuitenkin käytettyä pois, mikäli seerumi ei sitten jostain syystä osoittaudu täysin epäsopivaksi itselleni.
Hinta: noin $70,00/30 ml.

Fenty Beautyn Stunna Lip Paint oli boksini ainut meikkituote ja tämä upea huulipuna tuli itselleni sävyssä Uncensored. Kirkkaanpunainen nestemäinen huulipuna on mitä upein ja tämä on ensimmäinen omistamani huulipuna Fentyltä! Punan tulisi pysyä huulilla jopa 12 tunnin ajan eikä sen pitäisi kasautua ikävästi huulten juonteisiin. Nestemäiset punat ovat lähes aina jonkin verran kuivattavia, mutta katsotaan miten tämän kanssa käy. En odota tai oleta, että puna pysyisi virheettömänä 12 tunnin ajan, mutta toivottavasti tämä kuitenkin kestää syömistä ja juomista paremmin kuin tavalliset puikkopunat. Mä rakastan kirkkaanpunaisia huulipunia, joten sävy on ainakin ihan mua!
Hinta: noin $26,00.

Siinä oman boksini tuotteet, joiden yhteisarvoksi tuli tällä kertaa noin $166,00. Puuttuva Hey Honey olisi ollut arvoltaan lähemmäs $60,00, joten se olisi kasvattanut boksin arvoa vielä melkoisesti. Nämä tuotteet jäävät kaikki omaan käyttöön. Seuraavaksi esittelen teille mitä kaikkea boksiin olisi voinut valita!

Ensimmäinen valinta tuli tehtyä tästä joukosta ja valitsin tosiaani tselleni tuon Glowoasis Skincaren Tonerin. Ensimmäisenä iskin tässä joukossa silmäni tuohon Iconic Londonin sivellinsettiin, mutta totestin lopulta, etten uusia siveltimiä tarvitse ja se jäi valitsematta. Mietin hetken myös tuota Studiomakeupin puuteria, mutta mulla on irtopuuteria ainakin pariksi seuraavaksi vuodeksi jemmoissa, joten turha niitä on enempää tässä kohtaa kasvattaa. Toner lähti siis matkaan mukaan!

Toisen valinnan tein näiden tuotteiden joukosta. MALIN+GOEZin seerumi oli oma valintani, mutta tästäkin olin jo aikeissa ottaa tuon alarivin meikinkiinnityssuihkeen. Koitan kuitenkin saada meikkikokoelmaani hieman edes nykyistä pienemmäksi ja seerumit kuluvat mulla nopeammin, joten päädyin lopulta siihen. Muuten tämän joukon tuotteet eivät niin kiinnostaneet itseäni.

Viimeinen valinta tuli tehtyä näistä tuotteista. Nähtyäni valintatuotteissa Fenty Beautyn huulipunan, ei ollut kysymystäkään että olisin edes harkinnut mitään muuta. Pürin putsari olisi ollut käyttökelpoinen tuote, mutta mahdottoman tylsä tuon Fentyn rinnalla, enkä totta puhuen kahta kertaa edes vilkaissut mitään muuta tuotetta. Valinta oli siis selkeä!

Täytyy vielä näin yleisesti todeta, että nämä valintatuotteethan vaihtelevat, eli joku toinen on saattanut tehdä omat valintansa täysin eri tuotteista. Ipsyllä kuunnellaan aika kivasti sitä, mitä tilaaja on kauneusprofiiliinsa ruksinut ja tuotetarjonta on myös yleensä sen mukaista. Näistä valintakuvista huomaa myös hyvin sen, että Ipsyllä on valittavana noiden suomalaisen tilaajan näkökulmasta vähän pienempien ja tuntemattomampien brändien lisäksi myös sitä Fenty Beautya sekä mm. Lime Crimea ja Natasha Denonaa. Iso osa valintatuotteista on myös myöhemmin ostettavissa boksiin Add-oneissa, jossa ne maksavat yleensä joko $12,00 tai $18,00.

Mitä mieltä olette boksini sisällöstä? Entä houkuttelevatko valintatuotteet? Olisitteko valinneet itse toisin? :)

sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

Boxycharm | Kesäkuu 2022

Kesäkuun Boxycharm saapui mulle aiemmin tällä viikolla ja nyt pääsen esittelemään sen sisällön teillekin. Yleensä Boxyt ovat saapuneet mulle joko ennen Ipsy Plussaa tai samaan aikaan sen kanssa, mutta tällä kertaa Boxy liikkui hitaammin. Boxycharmin Base-boksiin saa joka kuukausi tehdä yhden tuotevalinnan yleensä 2-3 tuotteen väliltä. Kesäkuun valintoina oli kaksi eri luomiväripalettia, jotka olivat myös sävymaailmaltaan suhteellisen samanlaiset. Valinta oli helppo tehdä, sillä toinen brändeistä on itselleni hurjan mieluisa ja totta kai valitsin sitten sen itselleni. Valinnat tehdään aina edellisen kuukauden aikana, joten myös heinäkuun boksin valinta on jo tehty. Heinäkuun valinta tuotti jokseenkin paljon harmaita hiuksia itselleni, sillä kumpikaan valittavana oleva tuote ei herättänyt mussa mitään muuta kuin negatiivisia ajatuksia. Mutta kuukauden päästä sitten enemmän siitä, nyt katsotaan mitä kesäkuun boksi sisälsi!

Omana valintanani boksissa oli tosiaan Violet Vossin luomiväripaletti. Sen lisäksi boksiin oltiin pakattu huultenrajauskynä, primer, kuorinta-aine sekä nestemäinen poskipuna. Hyvä kokonaisuus ja kaikki boksin tuotteet olivat mulle mieluisia! Olen miettinyt paljon ensi vuotta, kun jään hoitovapaalle ja tulot tippuvat todella paljon vielä entisestään. Joudun todennäköisesti tauottamaan jommankumman jenkkiboksitilaukseni ja tällä hetkellä valinta taitaa kallistua enemmän Boxycharmiin. Ipsy vie tällä hetkellä brändivalikoimallaan voiton, sillä mukaan on tullut mm. MAC:n, Fenty Beautyn ja Smashboxin tuotteita. Boxya markkinoidaan ties miten ihanilla brändeillä, kuten Too Facedilla, mutta harvemminpa niitä sitten omasta boksista löytyy. Mutta katsotaan miltä rahatilanne ensi vuonna näyttää. Ja boksien suhteenkin mielipiteeni saattaa muuttua vielä monesti. Nyt kuitenkin tarkempi katsaus kesäkuun Boxycharmiin:

Ensimmäisenä oma valitani, eli Violet Vossin Sunkissed Summer Eye Shadow and Pressed Pigment Palette. Toisena valittavana palettina oli Eloise Beautya. Sekin paletti oli hurjan nätti, mutta tätä Violet Vossia pienempi ja se sisälsi vain shimmersävyjä ollen sen takia omaan käyttööni hieman epäkäytännöllinen. Tässä on aivan ihana sävymaailma ja paletin nimi sopii tälle kyllä ihan täydellisesti. Mä pidän todella paljon Violet Vossin paleteista ja mulla on niitä kertynytkin jo useampi kappale, kiitos näiden kauneusboksien. Tästä löytyy sekä mattasävyjä että niitä pressattuja pigmenttejä. Todella kaunis paletti ja erittäin kesäinen sellainen!
Hinta: noin $37,00.

Rodial Blush Drops tuli mulle sävyssä Sunset Kiss. Kyseessä on nestemäinen poskipuna, joka on aika voimakkaastikin shimmerinen, mutta erittäin kaunis. Tämä sävy on kuin tehty kesäiltoja varten, mutta tämä toimii taatusti hyvin myös syysmeikkien kanssa. Mä en ole koskaan oikein välittänyt nestemäisistä poskipunista, enkä tällaista edes omistanut vuosiin, mutta uskoisin saavani tämän kuitenkin käyttöön. Mä tykästyin jokin aika sitten niin kovin nestemäisiin highlightereihin ja opettelin käyttämään niitä, joten eiköhän yksi poskipunakin siinä sivussa sitten mene! Voidemaiset ja nestemäiset poskipunat yms. ovat monesti pysyvämpiä kuin puuteriset, joten senkin puoleen odotan mielenkiinnolla miten tämä toimii itselläni.
Hinta: noin $50,00.

Primereita bokseista tulee tasaiseen tahtiin ja tällä kertaa omasta boksistani löytyi Dr. Brandtin Backlight Primer. Antioksidantteja sisältävä primer lupaa häivyttää ihon pieniä juonteita, ryppyjä sekä huokosia tehden samalla ihosta sileän ja parantaen meikin pysyvyyttä. Kuulostaa hyvältä, varsinkin kun mulla on tällä hetkellä kaapit täynnä ennemminkin heleyttäviä ja/tai kosteuttavia primereita. Tämä pääsee siis todennäköisesti testiin aika piankin. Dr. Brandt on myös brändinä kiinnostava, joten tästäkin tuotteesta olin oikein innoissani, vaikka vasta viime kuussa sainkin Boxysta edellisen primerini.
Hinta: noin $38,00.

Boksin ainut ihonhoitotuote tässä kuussa oli Volition Beautyn Turmeric Brightening Polish. Tämä on kurkumaa sisältävä ihoa kirkastava, kosteuttava, kirkastava ja heleyttävä kuorinta-aine. Volition Beauty on tullut mulle aiemmin tutuksi yhden seerumin osalta ja siitä pidin kovasti. Odotukset tämän tuotteen suhteen ovat siis myös korkealla! Kuorintaa voi käyttää sekä kasvoilla että vartalolla ja todennäköisesti käytän tämän itse pois vartalolla, sillä tuubi on melko kookas. Toki täytyy katsoa onko tämä riittävän tehokas omaan makuuni vartalolle, sillä tokihan kasvokuorinnat ovat monesti hellävaraisempia kuin vartalolle tarkoitetut. Kiva tuote tämäkin!
Hinta: noin $38,00/120 ml.

Viimeisenä Moonlit By Mikaelan Lune No. 49 | Kore Lipstick Pencil. Tämä on todella kaunis punainen huultenrajauskynä, jolle multa löytyy ehdottomasti myös käyttöä. Mä olen ehkä vähän turhankin tottunut siihen, että kauneusbokseista tulee monesti hyvin omituisen värisiä rajauskyniä, sillä esimerkiksi tilatessani vain huulimeikkejä sisältävää Lip Monthlya, rajauskynät olivat todella usein kaikkea muuta kuin vaikkapa tätä perinteistä punaista. On siis enemmän kuin ilahduttavaa saada nykyään näitä ihan perinteisiä sävyjä, joille oikeasti on myös käyttöä! Miellän itse rajauskynät monesti vähän tylsähköiksi tuotteiksi, mutta tässä on niin kaunis sävy, etten osaa kuin olla tyytyväinen tähänkin tuotteeseen.
Hinta: noin $18,00.

Kokonaisuudessaan tämä kesäkuun Boxycharm oli mulle erittäin mieluinen, vaikkei sisältö ehkä vedäkään vertoja kesäkuun Ipsy Plussalle. Tästä sisällöstä kaikki tuotteet jäävät omaan käyttööni ja boksin arvoksi tuli noin $181,00 mikä on Boxylle todella paljon! Luomiväripaletti oli boksin ehdottomasti paras tuote, mutta kaikki muutkin vaikuttavat hyviltä. Heinäkuun boksia odottelen hieman pelonsekaisin fiiliksin, sillä se ainut tuote, jonka tiedän boksista löytyvän, ei tule jäämään mulle itselleni.

Mitä mieltä olette sisällöstä, olisitteko ilahtuneet tästä boksista? :)