torstai 29. joulukuuta 2022

Vuoden 2022 luetuimmat blogipostaukset

Moikka! Niin se vaan on, että vuosi 2022 ollaan ihan kohta taputeltu loppuun ja tämä onkin itse asiassa viimeinen postaus, jonka tulen tänä vuonna julkaisemaan. Sunnuntaina ollaan jo tammikuussa ja silloin tulen toivottavasti ja todennäköisesti kirjoittelemaan joulukuun loppuneista tuotteista. Tähän väliin halusin kuitenkin tulla kirjoittamaan postauksen vuoden 2022 blogini luetuimmista postauksista. Mansikoita ja vaahtokarkkeja -blogin Maikku julkaisi vastaavan postauksen omassa blogissaan ja sai mutkin innostumaan ideasta. Olen tätä miettinyt joskus aiemminkin, mutta nyt vihdoin sain tämän tehtyä. Monena aiempana vuonna olen luopunut ideasta ihan jo sen takia, että iso osa luetuimmista postauksistani on ollut erilaisia kauneusboksipostauksia, kuten Bette Box ja Goodiebox -postauksia. Nyt kun olen vuonna 2022 tilannut enää jenkkibokseja, eivät kauneusboksipostaukset ole enää luetuimpien listalla yltäneet, eikä lista siis ole enää ihan niin yksipuolinen. Mitkä siis ovat vuonna 2022 olleet blogini 10 luetuinta postausta?

Tämä postaus on kerännyt lähes puolet enemmän lukukertoja kuin seuraavaksi luetuin postaus! Listasin postauksessa muutamia kosmetiikkakalentereita, jotka tänä vuonna olivat myynnissä, sekä pohdin itse aionko kalenteria hankkia vai en. Joulukalentereista kertovat postaukset ovat aina olleet suosittuja blogissani, joten en ihmettele, että tämä nousi koko vuoden luetuimmaksi.

Escadan kausituoksut saavat ihmiset varmasti googlaamaan kokemuksia ja arvosteluja, joten ei siis ole ihme, että vuoden aikana tämäkin postaus on kerännyt paljon kävijöitä. En itse asiassa edes tiedä onko tämä vielä jossain myynnissä, mutta samaan aikaan myyntiin tulleen Cherry in Japanin bongasin juuri eilen Emotionista. 

Tässä taas hyvä esimerkki siitä, kuinka Google tuo kävijöitä blogiin ja ihmiset löytävät arvosteluja tuotteista esimerkiksi juuri blogeista vielä pitemmänkin ajan jälkeen. Postauksessa mainitut tuotteet olenkin jo käyttänyt itse loppuun enkä todennäköisesti sarjan pariin enää aio palata. Aussielta löytyy parempiakin tuotteita omasta mielestäni!

Blogini neljänneksi luetuin postaus on samalla varmasti myös blogihistoriani pisin. Synnytyskertomuksen julkaiseminen arvelutti mua aika paljonkin, sillä onhan kyseessä henkilökohtainen asia eikä kokemus ollut itselleni ihan kaikkein paras. Postaus sai kuitenkin teiltä hyvän vastaanoton, joten olen nykyään ihan tyytyväinen siitä, että uskalsin postauksen julkaista.

Kuukauden suosikit ovat aina keränneet paljon lukukertoja, joten ei yllätä, että Top-10 listalle mahtui yksi tällainenkin postaus! Kesäkuun suosikeista löytyi essencen huulipuna, The Body Shopin suihkugeeli, Wellan hiusnaamio, Holika Holikan puhdistusöljy sekä Juice Beautyn seerumi.

Tämä kuulumispostaus on myös päätynyt luetuimpien joukkoon. Täytyy varmaan kirjoitella samanlainen, kun jäbä täyttää huhtikuussa vuoden. Jonkin verran vauvajuttuja on blogiin tässä vuoden aikana päätynyt ja on ollut ihan kiva huomata, että ne ovat kiinnostaneet myös teitä, vaikka blogini pääasiallinen aihepiiri onkin kosmetiikka. Ja sellaisena se tulee toki pysymäänkin.

Tätä postausta oli hauska toteuttaa enkä ihmettele lainkaan, että tämä on päätynyt luetuimpien joukkoon! Nyt mä olen itse asiassa taas täysin luopunut näistä muutaman tuotteen pikameikeistä ja meikkaan sitten kunnolla, jos ylipäätään meikkaan. Kesällä todennäköisesti palaan taas näiden vähän minimalistisempien meikkien pariin, sillä hellekeleillä ei muutenkaan välttämättä tee niin mieli peittää ihoa suurella määrällä meikkiä.

Sanoin edellä, että kuukauden suosikkituotteista kertovat postaukset ovat suosittuja blogissani, mutta niin ovat myös loppuneista tuotteista kertovat. Sitä en osaa sanoa, miksi juuri tämä syyskuun loppuneista kertova postaus on ollut näin suosittu, mutta loppuneista tykkään itsekin kirjoitella. Tilannehan ei aina ole ollut näin ja jossain vaiheessa muutama vuosi sitten mä harkitsin jopa lopettavani näistä kirjoittamisen. Onneksi te lukijat saitte mut järkiini ja nyt kirjoitan loppuneista tosiaan hurjan mielelläni.

Vaikea maailmantilanne on saanut varmaan ison osan meistä miettimään, millä tavalla rahaa voisi yrittää säästää. Kokosin tähän lokakuussa julkaistuun postaukseen muutamia säästövinkkejä kosmetiikan suhteen ja teiltäkin tuli kivoja kommentteja postaukseen! Monet vinkit on myös sovellettavissa muuhunkin kuin kosmetiikkaan, ja näistä monet tulevat itselleni nyt enemmän kuin tarpeeseen, kun vanhempainvapaani loppuu tammikuun loppupuolella ja jään hoitovapaalle.

Pohdiskeleva postaus kosmetiikan määrästä ja sen tuomasta ahdistuksesta. Tämän postauksen kirjoittaminen oli mulle itselleni hyvin tärkeä ja tämä herätti myös paljon keskustelua kommenttiboksin puolella. Ensi vuosi aloitetaankin tosiaan sitten erilaisten kosmetiikkaprojektien kanssa ja katsotaan kuinka paljon saankaan varastojani tyhjennettyä vuoden 2023 aikana.

Muistuuko joku näistä postauksista teille mieleen ehkä erityisen hyvin tai onko joukossa postauksia, joita ette muista? :)

tiistai 27. joulukuuta 2022

Pan That Palette 2022 | Lopputulos

Vuosi loppuu kohta ja samalla saatetaan päätökseen myös mun kesäkuun puolen välin aikoihin startannut Pan That Palette! Aloin pannuttaa BH Cosmeticsin Opalescentia, joka sisältää kauniin kattauksen erityisesti arkimeikkeihin soveltuvia sävyjä. Alunperin oikeastaan ainut toiveeni pannuprojektin suhteen oli se, etten tällä kertaa stressasi projektia tai sen etenemistä. En asettanut tavoitteita pannujen lukumäärän suhteen, mutta toki toivoin saavani niitä esille edes jokusen. Paletin valitsin ihan sillä perusteella, että halusin jonkun jokapäiväiseen käyttöön soveltuvan paletin, jolla saa nopeasti luotua erityylisiä arkimeikkejä. Opalescent oli siihen varsin hyvä valinta!

Paletti lokakuussa 2022

Ensimmäisessä katsauksessa pannuja ei ollut näkyvillä vielä yhtäkään, mutta toiseen katsaukseen mennessä olin onnistunut pannuttamaan kolme sävyä. Yllä oleva kuva on otettu lokakuun loppupuolella, jolloin tein edellisen katsauksen projektiin, ja nyt kaksi kuukautta myöhemmin projekti on tosiaan taputeltu loppuun. En ollut kovin hyvin onnistunut olemaan stressaamatta pannujen määrää projektin alkuvaiheilla, mutta lokakuuhun mennessä olin jo päässyt irti siitä pakkomielteestä saada niitä pannuja näkyviin. Toista katsausta tehdessä päätin myös ottaa entistä rennommin pannuttamisen kanssa, sillä olin iloinen jo näistä kolmesta pannusta enkä pitänyt kovinkaan realistisena, että saisin enää ainakaan yhtään mattasävyä pannutettua. Kuinka kävi, miltä paletti näyttää nyt joulukuun lopulla?

Paletti joulukuussa 2022

Pannuja on nyt yhteensä viisi! Onnistuin tosiaan saamaan pannut esille vielä kahdesta sävystä, joista toista yritinkin ihan tosissani vielä pannuttaa, mutta toinen syntyi vähän vahingossa ja ennen kaikkea yllättäen. Toisen rivin mattainen persikkasävy Alluring oli se, jonka pannu tuli mulle täysin yllätyksenä. Toki sävyssä oli kunnon kuoppa keskellä jo aiemmin, mutta lopulta siitä murustui pieni pala pois ja pannu tuli esille. Tämä pannu ei siis ollut ihan täysin omaa ansiotani, mutta pannu se silti on! Toinen pannutettu sävy oli samaisen rivin shimmersävy Dazzle, jota käytin todella usein liikkuvalla luomella ja josta toivoinkin saavani pannun esille. Olen ylipäätään meikannut nyt loppuvuonna harvemmin kuin normaalisti, joten luonnollisesti myös tätä palettia on tullut käytettyä vähemmän. Valinta oli myös ihan tietoinen, sillä halusin käyttää myös muita luomiväripalettejani. Ylärivin vaalean mattasävyn Daintyn saisin taatusti pannutettua aika piankin, jos haluaisin, mutta se saa jäädä. Toisen rivin vaaleanpunainen shimmersävy Opaline oli yksi niistä sävyistä, joista oletin saavani pannun esille, mutta siinä en onnistunut eikä sävylle käyttökertojakaan tullut tämän puolen vuoden aikana kovinkaan montaa.

Tässä vielä käyttökerrat jokaiselle sävylle projektin alusta asti laskettuna. Loppujen lopuksihan tässä ei yksittäisille sävyille muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kertynyt mitenkään hirveän paljon käyttökertoja. Huomaa hyvin, etten keskittynyt esimerkiksi paletin violetteihin tai kultaisiin sävyihin lainkaan, mutta kaikkia käytin kuitenkin vähitään pari kertaa. Viisi pannua sain tähän palettiin taiottua ja ne tulivat sävyihin Flutter, Alluring, Dazzle, Star ja Romance. Kuten olen sanonut aiemminkin, aion tästä paletista tosiaan luopua seuraavan karsinnan yhteydessä. Paletissa ei sinänsä välttämättä ole mitään vikaa, mutta olen tätä käyttänyt nyt sen verran ahkerasti viimeisen puolen vuoden aikana, että haluan keskittyä muihin paletteihin. Ensi vuodelle en aloita uutta Pan That Palettea, mutta aion aloittaa Pan Those Eyeshadowsin, josta lisää tammikuun alkupuolella!

Valitsisinko pannuprojektiin uudemman kerran BH Cosmeticsin palettia? En välttämättä, sillä ainakin tässä paletissa on mattasävyt pressattu niin tiukasti, että niiden pannuttaminen on hyvin vaikeaa. Toki pannuttamisen ei tarvitsekaan olla niin helppoa kuin vaikkapa ABH:n luomiväreillä, joita on varsin helppo pannuttaa, mutta tässä Opalescentissa oli myös vähän turhan monta sävyä itselleni. Viisi pannua on kuitenkin itselleni oikeinkin riittävä saavutus ja olen iloinen, että tähän projektiin lähdin, vaikka mukava se on nyt lopettaakin!

Yllättikö pannutettujen sävyjen määrä suuntaan tai toiseen? Entä onko Opalescent palettina sellainen, jota te voisitte lähteä pannuttamaan? :)

sunnuntai 25. joulukuuta 2022

Lipstick Love 8 vuotta!

Muutama päivä sitten tuli täyteen kahdeksan vuotta siitä, kun olen julkaissut tänne ensimmäisen postauksen. Kahdeksan vuotta on pitkä aika, yli neljäsosa koko elämästäni tähän mennessä. Mä en normaalisti ole aiempina vuosina mitenkään sen erityisemmin blogini synttäripäivää täällä noteerannut, mutta nyt ajattelin tulla höpöttämään hieman fiiliksistäni sekä oman blogin että blogiyhteisön osalta. Kuvituksena toimii blogissani aiemmin nähtyjä bannereita sekä myös nykyinen banneri!

Ensinnäkin haluan taas kiittää kaikkia lukijoitani siitä, että edelleen pysytte matkassa mukana. Blogit ovat viime vuosina selkeästi menettäneet kiinnostustaan nopeampitempoisten Instagramin ja TikTokin myötä, mutta on ihanaa, että blogeistakin jaksetaan yhä innostua. Sen lisäksi että monet lukijat ovat siirtyneet muualle, on myös todella moni bloggaaja lopettanut kirjoittamisen. Tajusinpa juuri, että niistä blogeista, joita olen itse seurannut siinä vaiheessa, kun aloin itse blogia kirjoittaa, lähes kaikki ovat lopettaneet. Onneksi luettavaa löytyy kuitenkin yhä edelleen ja parasta mun mielestä on, että nykyään seuraamistani blogeista huokuu se todellinen innostus bloggaamista kohtaan. Lisäksi on ihana huomata, kuinka myös lukijat otetaan huomioon ja esimerkiksi kommentteihin vastaillaan. Olen aina sanonut, että arvostan suuresti sitä, että bloggaaja antaa aikansa kommenteille ja vastaa niihin. Sitä ei tarvitse tehdä heti kommentin tultua, mutta itselläni lopahtaa nopeasti kiinnostus kommentoida muiden kirjoituksia, mikäli kommentteihin ei koskaan vastata.

Kahdeksassa vuodessa on tapahtunut paljon, niin blogin kuin oman henkilökohtaisen elämäni kanssa. Olen näiden vuosien aikana valmistunut ammattiin, ostanut oman asunnon, löytänyt puolisoni, mennyt naimisiin ja saanut lapsen. Lapsen syntyminen on ehdottomasti ollut se suurin käännekohta näiden kahdeksan vuoden aikana ja asia, mikä on eniten muuttanut elämääni. Tavalla tai toisella nämä muutokset ja elämänvaiheet ovat myös heijastuneet blogiin. Rehellisesti sanottuna pelkäsin vielä vuosi sitten, etten enää vauvan synnyttyä jaksa tai edes halua kirjoittaa blogia. Onneksi niin ei ole käynyt, vaikka mulla ei enää ole samalla tavalla aikaa blogijutuille kuin aiemmin. Ylipäätään kosmetiikan käyttö on huomattavasti vähäisempää kuin aiemmin eikä uusia tuotteita testailla ihan noin vaan. On myös ollut pakko oppia priorisoimaan ja valitsemaan mihin sen vähän vapaa-ajan/oman ajan vuorokaudessa käyttää. Nukkuuko, siivoaako, bloggaako, katsooko telkkaria, meneekö salille, lukeeko kirjoja vai viettääkö aikaa puolison tai ystävien kanssa?

Blogikin on muuttunut tässä vuosien saatossa ja ensi vuonna se tulee muuttumaan todennäköisesti vielä enemmän, kun pyrin pienentämään kosmetiikkakokoelmaani. Kahdeksan vuotta sitten saatoin kirjoittaa jonkin tietyn viikon kosmetiikkaostoksista ja viikon päästä taas seuraavan viikon ostoksista. Jossain vaiheessa siirryttiin kuukauden ostoksiin ja nythän multa tulee ihan muutama ostospostaus vuodessa. Bloggaamisen aloittaessani kosmetiikkakokoelmani oli todella pieni, mutta koska käytin alkuaikoina helposti kuukaudessa useamman satasen kosmetiikkaan, sain kokoelman kasvamaan nopeasti suureksi. Ja vitsit miten se sai mut onnelliseksi! Olen aiemminkin sanonut, kuinka äitini kuolema kesällä 2014 ja siitä seurannut suuri suru sai mut hakemaan iloa elämääni kosmetiikasta ja bloggaamisesta. Toivoin blogin tuovan itselleni mieluisaa tekemistä ja iloisempaa ajateltavaa ja niin se totisesti tekikin. Näin jälkikäteen ajateltunahan se kosmetiikan ostaminen ja rahan tuhlaaminen oli yksi mun keinoni suojella itseäni siltä musertavalta surulta ja tuskalta, mikä äitini kuolemasta aiheutui. Se ei ollut keinona paras, mutta toisaalta se sentään toi elämääni niitä pieniä onnen hetkiä, jotka siinä vaiheessa olivat enemmän kuin tarpeellisia. Ei sillä, ettenkö jo aiemmin olisi nauttinut materiasta, mutta esimerkiksi töihin meno valmistumiseni jälkeen mahdollisti myös taloudellisesti sen materian hankkimisen.

Muutamia vuosia sitten blogissani nähtiin myös paljon yhteistyön merkeissä saatuja tuotteita ja niistä kertovia postauksia. Nykyään pr-näytteitä tulee itselleni enää hyvin vähän, enkä edes muista koska olisin edellisen kerran lähestynyt itse jotain yritystä tai muuta tahoa yhteistyötä ehdottaen. En mutenkaan ole yleensä ollut itse se osapuoli, joka on yhteistyötä lähtenyt ehdottamaan, joten niiden ehdotusten vähennyttyä yritysten puolelta, ovat ne pikkuhiljaa vähentyneet vain enemmän ja enemmän. Harmittaako tilanne mua? Ei, ei harmita, sillä olen tähän jo tottunut ja osaan nähdä asian hyvät puolet ja tiedostan, että sitä oma-aloitteisuutta tarvittaisiin ihan omastakin takaa, mikäli haluaisin tilanteen jollain tavalla muuttuvan. Olen totta kai kiitollinen kaikista vuosien aikana saamistani pr-lähetyksistä ja yhteistöistä, joita olen päässyt tekemään. Ne ovat mahdollistaneet osaltaan monipuolista blogisisältöä ja onhan se ollut hienoa päästä testaamaan ilmaiseksi tuotteita, joista on ehkä haaveillut tai joita ei muuten ehkä olisi tullut testattua. Tai jos olisi, olisi siihen pitänyt käyttää omaa rahaa. Joku ehkä kuvittelee bloggaajien tai somevaikuttajien saavan sitä ilmaista tavaraa ihan tosta noin vain, mutta ei se ihan niin mene. Suurin osa joutuu oikeasti tekemään töitä sen eteen, että yhteistöitä on mahdollista päästä tekemään. 

Tällä hetkellä, kun yritän muutenkin vähentää kosmetiikan määrää, olisi myös ehkä vähän nurinkurista, jos pr-paketteja yhä tulisi samalla tavalla kuin muutamia vuosia sitten. Olen niitä toki vastaanottanut tänäkin vuonna muutamia, mutta jättänyt myös väliin joitain tarjouksia. Ainut asia mikä mua tässä pr-lähetysten ja yhteistöiden vähenemisessä harmittaakin on se, etten saa enää tarjottua lukijoilleni niin monipuolista sisältöä kuin aiemmin. Ei mun ole itse mahdollista ostaa uutta kosmetiikkaa samassa mittakaavassa, vaikka haluaisinkin. Enkä tosiaan edes halua, vaikka se sitten tarkoittaakin sitä, ettei blogisisältöni ole enää niin monipuolista eikä uusien tuotteiden esittelyä ja testaamista enää niin paljon täällä olekaan. 

Vuosi 2023 lähestyy ja olen joutunut miettimään millaista sisältöä aion teille jatkossa tarjota. Kyselin jo aiemmin teidän mielipiteitä erilaisista kosmetiikkaprojekteista, ja oli ilo huomata kuinka moni oli kiinnostunut seuraamaan postauksessa mainittuja projekteja! Sain myös ehdotuksia muista mahdollisista pannuprojekteista ja vastaavista, jotka aion ehdottomasti pitää mielessä. Vuodelle 2023 aion aloittaa aiemmin tällä viikolla esitellyn 23 Loppuun Vuonna 2023 -pannuprojektin lisäksi ainakin kuukausittaisen meikkilaatikon ja lukijoiden ehdottaman Pan Those Eyeshadowsin. Pan Those Eyeshadowsia ei ole blogissani aiemmin nähty ja lyhyesti sanottuna projektissa on tarkoitus arpoa luomivärikokoelmasta kerralla aina viisi palettia/sävyä, jotka yritetään pannuttaa. Variaatioita on ilmeisesti monia ja osa arpoo vain luomiväripaletit ja päättää itse sävyt, osa taas arpoo myös sävyt eikä valitse itse mitään. En ole vielä päättänyt miten tämän itse teen, mutta tammikuun puolenvälin tienoilla ajattelin tämän projektin aloitella, joten pysykäähän kuulolla! Lisäksi luvassa on niitä karsimispostauksia, kokoelman läpikäyntiä, loppuneita tuotteita ja varmasti myös tuote-esittelyjä, arvosteluja ja muuta mitä aiemminkin blogissani on nähty. Ei sisältö siis kokonaan tule muuttumaan, vaikka pieniä muutoksia tuleekin tapahtumaan.

Olen aika hyvin saanut pidettyä yllä tätä kolmen postauksen viikkotahtia, mutta voi olla että jatkossa joinain viikkoina julkaisuja tulee vain kaksi. En halua yrittää väkisin vääntämällä kirjoittaa jostain, jos kirjoitettavaa ei oikeasti ole, joten mieluummin karsin sitten postausten määrässä. Mihinkään en ole kuitenkaan lähdössä, sillä yhä kahdeksan vuoden jälkeenkin bloggaaminen on itselleni todella tärkeä ja ennen kaikkea mieluisa harrastus ♥

perjantai 23. joulukuuta 2022

Kosmetiikkasuosikit | Joulukuu 2022

Nyt on vuoden viimeisten kosmetiikkasuosikkien aika! Huomenna on jouluaatto ja haluan toivottaa teille kaikille lämmintä ja ihanaa joulua. Meillä saadaan nauttia joulusta tänä vuonna vähän pitemmän kaavan mukaan, kun miehellä jatkuu vapaat vielä pitkälle ensi viikkoon ja itsehän tosiaan olen vanhempainvapaalla vauvan kanssa. Pelkäsin suosikkituotteiden valinnan tuottavan tässä kuussa vaikeuksia, sillä mun kosmetiikan käyttöni on ollut viime kuukausina aiempaa vähäisempää ja aika monet tämän hetken suosikkini ovat jo aiemmin olleet suosikkituotteissa. Sain kuitenkin yllättävän helposti suosikit valittua ja lopulta näitä katsoessani valinnathan ovat hyvinkin selkeät ja tähän hetkeen loistavasti sopivat. Seuraavaksi tuttuun tapaan lyhyt esittelyt jokaisesta viidestä suosikkituotteesta!

Tämä MAC Amplified Crème Lipstick Morange on ehdottomasti ja aika odotetustikin ollut joulukuussa mun käytetyin huulipunani. Ostin tämän Black Fridayna Kicksiltä ja huulipunahan on sävyltään pirteän oranssi. Rakastan oranssia huulipunaa ja aiemmin mulla oli metallinhohtoinen oranssi puna Milanilta, mutta sen karsin pois jokin aika sitten. Tämä MAC:n huulipuna levittyy huulille helposti ja on koostumukseltaan miellyttävän kermainen. Siitä kermaisuudesta huolimatta tämä pysyy huulilla kuitenkin kivasti, vaikkei toki syömistä esimerkiksi kestäkään. Huulituntuma on hyvin miellyttävä eikä MAC pettänyt tälläkään kertaa. Näissä on mielestäni erinomainen hinta-laatusuhde ja tämä Morange on sävyltään aivan täydellinen oranssi!

Toisena meikkisuosikkina postaukseen valikoitui OFRA Cosmeticsin Baked Matte Blush Bellini, joka on vaaleahko mattainen persikkaposkipuna. Tämä on ollut yksi mun käytetyimpiä poskipunia nyt koko joulukuun ajan johtuen ihan siitä, että olen käyttänyt paljon myös edellä mainittua MAC:n huulipunaa. Multa löytyy muitakin persikkaisia poskipunia, mutta ne ovat suurimmaksi osaksi shimmerisiä ja/tai tummempia kuin tämä. Bellini on täydellinen sävy, joka kyllä erottuu poskilta, mutta ei liialti ja tällä hetkellä pidän nimenomaan tästä vähän hillitymmästä sävystä poskilla. Olen käyttänyt tätä monet kerrat myös silmämeikissä häivytyssävynä, sillä olen jo varmaan parin vuoden ajan mielelläni käyttänyt silloin tällöin samaa sävyä sekä poskilla että silmissä. Bellini on ainut omistamani OFRA:n yksittäinen poskipuna ja tämä on pakattu jykevään ja suureen neliskulmaiseen pakkaukseen.

Kirjoittelin jokin aika sitten hiustenhoituotteistani ja mainitsin siinä yhteydessä, että tarvitsen uuden kohta loppuvan hoitosuihkeen tilalle. No ostinkin kaupasta uuden, mutta samalla varastoja tyhjentäessäni bongasin tämän Lavish Caren Rescue Me Leave-In Conditionerin. Tämä on aikoinaan Goodieboxin mukana tullut hiuksiin jätettävä hoitoaine, jonka olin onnellisesti hylännyt laatikon perälle ja unohtanut sinne. Nyt olen suihkeen kuitenkin vihdoin saanut testattua ja ihastuin tähän heti ensimmäisellä käyttökerralla. Ensinnäkin tässä on aivan ihana makean hedelmäinen tuoksu ja mikä tärkeintä, tämä ihan oikeasti auttaa selvittämään hiusten takkuja ja tekee niiden harjaamisesta helpompaa. Pisteenä iin päälle tämä on auttanut hiusteni sähköisyyteen, joka oli pakkaskeleillä jotain aivan järkyttävää ja josta en muista kärsineeni vuosiin. Rehellisesti sanottuna Goodieboxista ei turhan paljon ole noussut tuotteita, joista olisin oikeasti ihan tosissani innostunut yhtä paljon kuin tästä hoitosuihkeesta. Onneksi tämä sentään osoittautui todella hyväksi!

Sigman F80 Flat Kabuki Brush päätyy myös suosikkeihin, vaikka yleensä en meikkisiveltimiä suosikkeihini otakaan. Tämä meikkivoiteen levittämiseen tarkoitettu tiheäkarvainen ja superpehmeä kabuki tuli ostettua niin ikään Kicksiltä Black Fridayna, ja tämähän oli juuri niin hyvä kuin osasin odottaa! Testasin kabukimallista meikkivoidesivellintä käytännössä ensimmäisen kerran viime keväänä, kun ostin essencen kabukisiveltimen. Se ei kuitenkaan kauaa vakuuttanut, sillä siveltimestä lähti karvoja melko paljon ja nyt se on ollut jo pitkään mulla täysin käyttämättä. Tykästyin kuitenkin nimenomaan siihen kabukiin ja päätin vihdoin ostaa vähän laadukkaamman kabukisiveltimen. Sigman siveltimet harvoin pettävät, eikä pettänyt tämä F80 sivellinkään. Tällä saa meikkivoiteen levittymään kasvoille todella kauniisti ilman minkäänlaisia rajoja tai viiruja, joita sitten taas aiempi suosikkini Sigman F60 saattaa kasvoille jättää. Siveltimen karva on todella pehmeää ja miellyttävää iholla ja tästä tuli heittämällä uusi suosikkini meikkivoiteen levittämisessä. F60 ei ole toiminut ihan kaikkien meikkivoiteiden kanssa, joten odotan innolla saanko tätä uutta F80 sivellintä toimimaan myös sellaisten meikkivoiteiden kanssa, vai tuleeko niillä yhä paras jälki nimenomaan meikkisienen kanssa. Sigman siveltimet eivät ole edullisimpia mahdollisia, mutta laadullisesti nämä ovat ihan omaa luokkaansa. Iso suositus siis sekä tälle että muille Sigman siveltimille.

Viimeisenä vielä suosikkieni ainut ihonhoitotuote - Beausta Aqua Sleeping Mask. Olen saanut tämän joskus kaupanpäällisenä Bearelilta ja nyt vihdoin pari-kolme viikkoa sitten otettua käyttöön. Kyseessä on pussiin pakattu yönaamio, jonka tulisi kosteuttaa ja pehmentää ihoa yön aikana. Yönaamio on siis nimensä mukaisestikin tarkoitus jättää vaikuttamaan iholle yön ajaksi, eikä näitä pestä kasvoilta pois. Se lisätään kasvoille ihonhoitorutiinissa viimeisenä muiden tuotteiden jälkeen. Tämä on koostumukseltaan kevyen geelimäistä ja suurempikin määrä humahtaa ihoon aika vaivattomasti. Juuri se geelimäisen kevyt koostumus tekee tästä itselleni niin mieluisan, sillä liian monet yönaamiot ovat paksuhkoja ja jäävät iholle pyörimään sekä lopulta murustuvat pois, jos kasvoja vaikkapa hieraisee. Tämä ei murustu tai jää sen kummemmin pyörimään, mutta naamio kuitenkin kosteuttaa oikein kivasti. Beaustan tuotteet ovat edullisia ja tästä noin 5 euroa maksavasta pussista löytyy 20 ml tuotetta. Tästä riittää siis käytettävää kyllä useammaksi kerraksi, eikä kyseessä suinkaan ole mikään kertakäyttöinen tuote, vaikka se tällaiseen pussiin onkin pakattu. Beaustaan kannattaa tutustua, mikäli edulliset k-kosmetiikan tuotteet kiinnostavat!

Onko suosikeissani teille tuttuja tuotteita? Ja vielä kerran oikein hyvää joulua kaikille lukijoilleni ♥

keskiviikko 21. joulukuuta 2022

23 Loppuun Vuonna 2023

*Saatu ilmaistuote

Vuotta 2022 on vielä jäljellä puolisentoista viikkoa, mutta päätin tulla tekemään jo nyt aloituspostauksen tästä heti vuoden 2023 ensimmäisenä päivänä käynnistyvästä projektistani 23 Loppuun Vuonna 2023! Projektin tarkoituksena on siis valita 23 kosmetiikkatuotetta, jotka haluan käyttää vuoden aikana loppuun. Puuteristen meikkituotteiden kohdalla riittää myös pannun esille saaminen, mikäli tuotetta ei ole jo pannutettu. Tämä projekti on blogissani nähty vuosina 2018, 2019 ja 2020. Parin vuoden tauon jälkeen startataan siis taas kerran tämä projekti ja odotan todella innolla miten tämä lähtee sujumaan. Charming Nails -blogin Taina aloittaa samaisen projektin, joten käykäähän Tainankin blogissa kurkkimassa projektia, kun hän sen aloittaa! Ehdottomasti haluan myös kuulla, jos siellä joku muukin aikoo tähän projektiin lähteä :)

Valitsin mukaan siis 23 kosmetiikkatuotetta, joista osa on aika helppokin saada loppumaan, mutta osassa riittää haastetta kyllä ihan koko vuodeksi. Joku ehkä muistaa, kuinka vuoden 2020 projektiin valikoitui yksi tuote, jota en ollut käyttänyt koskaan aiemmin ja jouduinkin heti kättelyssä toteamaan, ettei se itselleni sovi. Tuolloin vannoin itselleni, etten enää ikinä lähde projektiin tuotteilla, joita en ole kertaakaan testannut, mutta kuinkas sitten kävikään.. Tässä vuoden 2023 versiossa on useampikin tuote, jota en ole vielä kokeillut. Saa siis nähdä kuinka niiden kanssa sujuu ja riskivetohan tämä on, mutta otan vapauden vaihtaa tuotteet toisiin vastaavan kategorian tuotteisiin, mikäli ne osoittautuvat sellaisiksi, etten niitä oikeasti pysty käyttämään.

Seuraavaksi käydään läpi kaikki projektin tuotteet ja kerron lyhyesti miksi olen ne valinnut mukaan ja kuinka paljon tuotteita on tähän mennessä käytetty.

Ciaté London Watermelon Burst Pressed Setting Powder. Tämä viimeistelypuuteri valikoitui projektiin ihan siitä syystä, että haluan saada tämän loppumaan. Kuten kuva kertoo, tämän kanssa olen jo hyvällä mallilla ja pannu on aika suurelta osin jo näkyvillä. Tavoitteena on siis saada puuteri kokonaan käytettyä pois.

MOTD Cosmetics Highlighting Powder Lucid Moon. Upea vaalea highlighter, joka soveltuu käytettäväksi käytännössä minkä tahansa meikin kanssa. Tästä toivon saavani pannun näkyviin, sillä en pidä realistisena sitä, että saisin vuoden aikana tuotetta loppumaan, vaikka käyttäisin tätä päivittäin. Tätä highlighteria olen käyttänyt useita kertoja, mutta mitään kuoppaa, painaumaa tai muuta tässä ei vielä ole havaittavissa.

Treaclemoon Peony & Wild Apple Shower and Bath Gel. Tämä on yksi kolmesta tällä hetkellä omistamastani Treaclemoonin suihkugeelistä enkä ole tätä vielä käyttänyt kertaakaan. Olen suihkugeelin ostanut jo joskus loppukesästä ja jättänyt sen odottelemaan kevättä. 500 ml suihkugeelissä riittää työnsarkaa useammaksi kuukaudeksi, mutta tämän oletan olevan yksi niistä suhteellisen helpoista tuotteista.

Frudia My Orchard Cherry Body Wash. Kirsikalta tuoksuva suihkugeeli, jota en niin ikään ole vielä käyttänyt kertaakaan. Tämä on tuoksunsa puolesta ehdottomasti enemmän kevääseen ja kesään kuin talveen sopiva, joten en aio tätä ihan heti korkatakaan. Tässä on 350 ml, eli suihkugeeli on ihan reilun kokoinen, muttei kuitenkaan yhtä suuri kuin Treaclemoon. Tämän oletan myös olevan melko helppo tuote.

The Body Shop Refreshing Passionfruit Gel Body Scrub. Passionhedelmältä tuoksuva pirtsakka vartalonkuorinta-aine, joka tekee iholle viilentävän tunteen. Tämä viilentävä tunne ei ole missään nimessä itselleni kovinkaan mieluinen, joten tämä tuote valikoitui projektiin, jotta saan sen käytettyä pois. Talvella en voisi kuvitellakaan tätä käyttäväni, mutta ilmojen lämmetessä otan tämän tehokäyttöön. Tuoksu on todella hyvä, mutta muuten tämä ei ole suosikkini. Käyttökertoja tällä 250 ml kuorinnalla on tähän mennessä kertynyt ihan muutama.

Lavera Body Scrub Organic Rosemary & Organic Green Coffee*. Päätin valita projektiin myös toisen kuorinta-aineen ja tämä on itselläni ollut käytössä kolme tai neljä kertaa. Tuotetta on 200 ml ja tämä on itselleni myös oikein mieluisa, joten uskoisin tämän loppuvan mahdollisesti jo ennen kesää.

Catrice True Skin Hydrating Foundation. Viime keväällä ostettu meikkivoide, joka on hyvä arkikäytössä, mutta jostain syystä jäänyt itselläni alku-innostuksen jälkeen täysin käyttämättä. Käyttökertoja on tällä nyt ehkä kymmenen, joten käytettävää riittää vielä runsaasti. Pullossa on meikkivoidetta 30 ml ja yritän saada tämän loppumaan ennen kesää, mutta vähän veikkaan etten siinä onnistu.

Rimmel The Multi-Tasker Concealer*. Omistan tämän 10 ml kokoisen peiteaineen kahdessa eri sävyssä ja projektiin päätyi niistä vaaleampi. Tätä en ole käyttänyt kuin ihan muutamia kertoja, sillä olen pyrkinyt saamaan pari muuta peiteainetta loppumaan, mutta niiden jälkeen on aika keskittyä tähän. Peiteaine on hyvä ja sävy mukavan vaalea, joten ainoa haaste tuleekin olemaan tämän kanssa se, että multa löytyy tosiaan useampi muukin peiteaine avattuna. 

IDUN Minerals Mineral Blush Havtorn*. Tämä rusehtava poskipuna on yksi suosikkejani ja itse asiassa tämä on ollut vastaavassa projektissa mulla mukana aiemminkin. Silloin tavoitteenani oli saada pannu näkyviin, mutta nyt tavoittelen tämän loppumista. Pannuhan tässä on jo hyvin laaja, mutta käytettävää riittää siltä vielä runsaasti, joten mennään varmasti loppuvuoteen ennen kuin tämä loppuu, eikä sekään helposti tapahdu.

NARS Blush Orgasm*. Minikokoinen poskipuna, josta toivon saavani pannun näkyviin. Mulla ei ole mitään käsitystä siitä kuinka monta käyttökertaa se tulee vaatimaan, mutta oletan ettei tässä pannu ole kovinkaan syvä, kun pakkauskin on niin ohut. Katsotaan kuinka paljon mua kaduttaa vuoden päästä se, että valitsin projektiin kaksi poskipunaa, kun yhdessäkin riittää työnsarkaa, mutta onpahan ainakin haastetta!

theBalm Bahama Mama Bronzer. Tämä mattainen aurinkopuuteri on mulla käytössä kasvojen varjostuksissa ja projektiin tämä valikoitui, koska haluan tämän kokoelmistani pois. Tuotteella on ikää jo todella monta vuotta ja se on parhaat päivänsä jo nähnyt. Haluan kuitenkin tästä sen pannun esille ennen kuin laitan tämän pois, joten nyt on vuosi aikaa tavoitella sitä pannua. Aurinkopuuterit/varjostussävyt ovat mulle aina haastavia pannuttaa, joten tämänkin kanssa saan taatusti tehdä töitä. Käyttökertojahan tällä on useita ja taas useita, mutta toistaiseksi tästä löytyy vain pieni painauma.

Pear Nova Hydrating Cream. Tämä on suuri, 120 ml kokoinen käsivoide, jota en ole vielä käyttänyt kertaakaan. Tuubi on valtavan kokoinen, joten toivottavasti tämä on itselleni mieluinen tuote. En kuitenkaan osaa pelätä, ettenkö saisi tätä käytettyä, sillä en koe olevani käsivoiteiden suhteen lainkaan nirso. Tämä tuli valittua projektiin ihan, jotta saisin sen joskus käytettyä poiskin.

The Body Shop Refreshing Passionfruit Body Yogurt. Samaisesta sarjasta projektissa on myös vartalonkuorinta-aine ja tämä vartalojogurtti olisi myös tarkoitus saada käytettyä pois. Nämä TBS:n vartalojogurtit eivät ole mitään superkosteuttavia, mutta sopivat iholleni pääasiassa oikein hyvin ja suosin näitä varsinkin lämpimillä keleillä. Olen todella laiska rasvaamaan vartaloani, joten nytpä saan ainakin syyn käyttää edes jotain vartalovoidetta. Tätä olen käyttänyt ihan muutamia kertoja.

KimChi Chic Beauty Stage Proof Matte Setting Spray. Mattaava meikinkiinnityssuihke, joka on yksi mun neljästä tällä hetkellä käytössä olevista meikinkiinnityssuihkeista. Tämän haluan yksinkertaisesti vain saada käytettyä loppuun ja tuote toimii tarkoituksessaan hyvin. Tätä olen käyttänyt jo jonkin verran, mutta veikkaisin ettei tuosta ole kulunut kuin ehkä neljäsosa. Tekemistä siis riittää, varsinkin kun suosin yleensä mieluummin heleyttäviä suihkeita. Pullossa on 105 ml.

Ciaté London Dewy Skin Vitamin C Glass Glow Primer. Heleyttävä ja hehkua antava primer, joka on itse asiassa yksi suosikeistani. Tätä mun ei sinänsä tarvitsisi edes yrittää saada loppumaan, sillä todennäköisesti saisin tämän helposti muutenkin, mutta tämä onkin yksi niistä helpoista tuotteista, jotka projektiin halusin. Tätä olen käyttänyt useita kertoja, mutta koska primeria kuluu kerralla kovin vähän, on tästäkin varmasti puolet vielä jäljellä.

essence hydrating nude lipstick 302 heavenly. Ihana nudepuna, joka oli oikeastaan ainut huulipuna, jota edes harkitsin ottavani tähän projektiin. Huulipunat kestävät omassa käytössäni yleensä aina todella kauan, sillä käytän samanaikaisesti niin montaa punaa. Tämä nudepuna on kuitenkin sellainen, joka sopii loistavasti arkimeikkeihin ja mihin tahansa vuodenaikaan. Tekemistä riittää, sillä punasta on vielä suurin osa jäljellä, mutta luottavaisin mielin otan tämän kuitenkin projektiin mukaan. Mennään varmasti kuitenkin loppuvuoteen ennen kuin tämä on loppunut.

Glamglow YOUTHMUD Glow Stimulating & Exfoliating Treatment. Heleyttävä ja kirkastava mutanaamio, jota en ole käyttänyt vielä kertaakaan. Tämä on siis todellakin melkoinen riskituote projektiin, sillä ei ole lainkaan sanottua, että pitäisin tästä. Glamglown naamiot ovat kuitenkin yleensä hyviä, joten pakko luottaa tämänkin olevan.

Dew Of The Gods Claydate Healing Face Mask. Puhdistava ja kosteuttava savinaamio, jota en niin ikään ole käyttänyt vielä kertaakaan! Voi olla hulluutta ottaa projektiin jopa kaksi sellaista kasvonaamiota, joilla ei ole vielä yhtään käyttökertaa, mutta mä haluan saada tämän käytettyä vuoden aikana pois. Mulla on muutenkin ihan liikaa kasvonaamioita, joten nyt otetaan kunnon tehospurtti niiden kanssa.

111Skin Rose Gold Radiance Booster. Heleyttävä, ruusukullan värinen boosteri, jota on tarkoitus lisätä kasvoille muutama tippa joko sellaisenaan tai kasvovoiteeseen sekoitettuna. Itse käytin tätä jossain vaiheessa hyvinkin aktiivisesti aina aamuisin, mutta nyt tämän käyttö on jäänyt. Haluan tuotteen pois, joten se oli erinomainen valinta projektiin. En osaa arvioida yhtään paljonko tätä on vielä jäljellä, mutta pullo on kooltaan 20 ml ja käytettävää varmasti vielä riittää.

Mizon Cicaluronic Bubble Toner*. Toner, joka tulee pullosta ulos vaahtona vähän samaan tapaan kuin puhdistusvaahdot. Tässä tuotteessa ei ole mitään vikaa, päinvastoin, mutta olen tämän unohtanut käytännössä kokonaan. Käyttöaste on ehkä kuvastakin nähtävissä, mutta 160 ml pullosta on kulunut hieman alle kolmasosa. 

Elemis Peptide4 Eye Recovery Cream. Jälleen yksi riskiveto projektiin, sillä tätäkään en ole vielä käyttänyt! Olen kuitenkin jo jokin aika sitten valinnut tämän seuraavaksi silmänympärysvoiteeksi, jonka otan käyttöön saatuani nykyisen loppumaan. Katsotaan miten käy ja mikäli tämä nyt osoittautuukin täysin surkeaksi, valitsen tämän tilalle jonkin toisen sy-voiteen.

Too Faced Sweet Peach Lip Scrub. Persikantuoksuinen huultenkuorinta, joka on jäänyt mulla täysin unohduksiin. Tämä on kuitenkin tuote, jonka haluan ehdottomasti saada joskus loppumaan, joten nyt jos koskaan on hyvä ottaa tämä tehokäyttöön ennen kuin tuote menee huonoksi. Käyttökertoja tällä on ihan korkeintaan neljä tai viisi.

K18 Leave-In Molecular Repair Hair Mask. Ihan mieletön tuote huonokuntoisille hiuksille. Jostain syystä alkuinnostuksen jälkeen olen ollut kovin huono käyttämään tätä, sillä tämän kanssahan ei saa käyttää hoitoainetta ja jotenkin mun on ollut vaikea muistaa jättää se hoitsikka sitten välistä pois. Tätä olen kuitenkin käyttänyt jo useita kertoja, joten ihan mahdottoman paljon tuolla 50 ml pullossa ei varmasti tavaraa enää ole. Veikkaan tämän olevan ensimmäisiä tuotteita, jotka tässä projektissa saan loppumaan.

Siinä olivat 23 valintaani! Ensimmäinen katsaus tulee kolmen kuukauden kuluttua eli huhtikuun alussa. Mä ajattelin myös koittaa laskea jokaiselle tuotteelle käyttökerrat, jotta saan paremmin itsekin seurattua, kuinka paljon näitä tulee oikeasti käytettyä. Toivottavasti edes jotain olisi loppunut ensimmäiseen katsaukseen mennessä! Ja ehdottomasti kannustan yhä kaikkia muitakin aloittamaan vastaavan projektin, jos tällainen yhtään kiinnostaa.

Miltä valitut tuotteet vaikuttavat teistä? Onko joukossa joku tuote, jonka epäilette loppuvan ensimmäisenä tai joka ei ehkä lopu vuoden kuluessa lainkaan? :)

sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Juhlakauden silmämeikkiin tuotteet Rimmeliltä!

*Saatu ilmaistuote

Tänään tehdään viimeinen katsaus aiemmin syksyllä saamaani Rimmelin pr-pakettiin, joka sisälsi valikoiman brändin kasvo-, huuli- ja silmämeikkejä. Olen aiemmin esitellyt Rimmelin peiteaineet, kasvomeikit sekä huulimeikit, ja nyt olisi aika esitellä ja arvostella teille kuvassa näkyvät silmämeikkituotteet. Mukaan mahtui ripsiväri, musta nestemäinen eyeliner sekä kultainen ja hopea eyeliner/luomiväri, joilla saa luotua vaikkapa ihanat meikit jouluun ja uuteenvuoteen!

Rimmelin meikkejä voi ostaa esimerkiksi Prismoista, Sokoksilta sekä näiden verkkokaupoista.

Rimmel Wonder'Volume Thrill Seeker Mascara* on Rimmelin uutuusripsiväri, joka lupaa antaa ripsille runsaasti sekä pituutta että tuuheutta ja erotella ne kauniisti. Ripsiväri sisältää hoitavaa pantenolia, jonka tulisi myös vahvistaa ja pehmentää ripsiä. Tuotekuvauksen mukaan tätä ripsiväriä voi huoletta myös kerrostaa eikä sen tulisi karista pois päivän aikana. Ripsiharja on tiimalasin muotoinen ja tuote on myynnissä mustassa sävyssä. Itsehän en muita sävyjä ripsiväreissä edes käytä, vaikka toisaalta olisikin ehkä joskus hauska testata miltä vaikkapa ruskea ripsiväri itselläni näyttäisi. Olen käyttänyt tätä ripsiväriä nyt ehkä kolmisen viikkoa saadakseni kunnolla käsityksen siitä, kuinka se omissa ripsissäni toimii. Joku ehkä muistaakin, että olen melko vaativa käyttämäni ripsivärin suhteen, sillä omissa ripsissäni ei ihan mikä tahansa ripsiväri toimi ja toisaalta taas vaadin myös sitä, että ripsiväri saa ripsistäni riittävän näyttävät.

Thrill Seeker on osoittaunut hyväksi ripsiväriksi. Tämä ei ole paras käyttämäni eikä välttämättä sellainen, jota tulisi jälkikäteen ikävä, mutta hyvä tämä joka tapauksessa on. Ripsiharja on miellyttävä käyttää, vaikka tiimalasin muoto ei ehkä suosikkini olekaan, mutta sillä saa joka tapauksessa värin helposti niin ala- kuin yläripsiin. Käytän ripsiprimeria käytännössä aina, kun kyseessä ei ole vedenkestävä ripsiväri, joten sitä olen käyttänyt tämänkin kanssa. Primerin kanssa tällä saa jo yhdellä kerroksella kauniit ja näyttävät ripset, joista ei pituutta tai volyymia puutu. Jonkin verran kauemmin joudun väriä kuitenkin ripsiin lisäämään kuin kestosuosikkini essencen lash princessin kanssa, mutta en kuitenkaan niin kauan, etten tätä ripsiväriä mielelläni käyttäisi. Olen aiemminkin sanonut, että ne vähänkin heikommat ripsivärit jäävät itselläni herkästi lopulta käyttämättä, mutta tämän käytän oikein mielelläni loppuun asti. Kertaakaan tämä ei myöskään ole karissut alas poskille ja ripsivärillä saa helposti itseäni miellyttävän lopputuloksen, mikä ei siis missään tapauksessa ole mun kohdallani mikään itsestäänselvä asia.
Hinta: noin 12,00 €.

Rimmel Exaggerate Waterproof Liquid Eyeliner* oli koko pr-paketista itselleni ainut jo entuudestaan tuttu tuote. Kyseessä on musta, vedenkestävä nestemäinen eyliner, joka on myynnissä myös ei-vedenkestävänä. Dipliner tyyliset eyelinerit olivat joskus omia suosikkejani ja tässäkin sivellinosa säilötään ja dipataan purkkiin, jossa itse rajausväri on. Vedenkestävyyden tämä hoitaa täydellisesti ja tämä on pitkään aikaan ainut testaamani eyeliner, joka ei hievahdakaan päivän aikana silmistä pois. Lähes kaikki muut ovat ainakin jossain vaiheessa suttaantuneet edes hitusen silmän sisänurkasta, mutta tämä ei ole tehnyt niin kertaakaan, eli pysyvyys tällä eyelinerilla on aivan täydellinen. Tämän sivellinosa on kuitenkin harmillisen tönkkö ja paksu, mikä tekee ohuen rajausjäljen piirtämisestä haastavaa ja välillä jopa täysin mahdotonta. Mun rajaukseni harvemmin mitään ohuenohuita ovatkaan, joten saan kyllä itse tämän kanssa kivat rajaukset, mutta tiedän monien pitävän varmasti siitä ohuemmasta rajausjäljestä. Tätä saa myös dipata purkkiin useamman kerran rajauksia piirtäessä, mikä sinänsä ei ole ongelma, mutta onhan esimerkiksi tussilinerit sen suhteen paljon helpompi- ja nopeampikäyttöisiä. Tämän valttikortti on kuitenkin erinomainen pysyvyys, jonka tasolle esimerkiksi tämän hetken suosikkini NYX:n Epic Ink Liner ei yllä.
Hinta: noin 8,00 €.

Rimmel Wonder'Swipe 2-in-1 Eyeliner to Shadow* on nimensä  mukaisestikin tuote, joka toimii sekä eyelinerina että luomivärinä. Tuote on myynnissä useammassakin sävyssä, mutta itse sain testiin hopeisen sävyn 001 Slay sekä kultaisen 002 Instafamous. Tällä hetkellähän esimerkiksi Suvan värikkäät linerit ovat kovassa huudossa, mutta itse menen käytännössä aina tylsällä, mutta aina toimivalla mustalla. Tämä kaksikko on kuitenkin loistava näyttävämmissä meikeissä - erityisesti nyt juhlakautena, kun monet panostavat meikkeihinsä vähän normaalia enemmän ja haluavat mukaan ripauksen kimallusta. Eyelinerina käytettäessä nämä toimivat hyvin yksinään tai yhdessä mustan eyelinerin kanssa, jolloin värikkäämmällä eyelinerilla voi tehdä rajauksen mustan yläpuolelle ja tuoda näin pientä twistiä meikkiin! Luomiväreinä en itse näitä lähtökohtaisesti näkisi, sillä tuotteen sivellin on kovin ohut ja vaatii aika paljon, jotta tällä saa väriä kauttaaltaan esimerkiksi koko liikkuvalle luomelle. Sinänsä nämä ovat kuitenkin nestemäisiä tuotteita, jotka kuivahtavat iholle, joten miksipä näitä ei voisi halutessaan käyttää rajausten lisäksi myös laajemmalla alueella. Itse olen kuitenkin testannut näitä ihan vain eyelinerin tavoin. Sivellintä saa muutaman kerran dippailla pulloon, jotta rajausjäljestä tulee intensiivinen eikä iho kuulla alta, mutta lopputulos on kaunis. Kimallusta on juuri sopivasti omaan makuuni. Varsinkin hopea sävy oli mulle mieleen, mutta mä toisaalta pidän muutenkin värinä enemmän hopeasta kuin kullasta.
Hinta: noin 7,50 €.

Tässä vielä swatchit kaikista kolmesta eyelinerista. Valitettavasti en saanut teille mitään meikkikuvia tehtyä, kiitos hyvin vähäisen valon määrän vuorokauden aikana sekä ennen kaikkea sen, ettei tässä vauva-arjen tohinassa tällä hetkellä pahemmin ehdi mitään perusmeikkejä kummempia tekemään. Sekä hopea että kultainen eyeliner on tullut kuitenkin tosiaan testattua meikissä, muttei missään sellaisessa, josta olisin kuvaa edes halunnut ottaa. Katsotaan josko saisin vaikkapa jouluna tehtyä jonkin kuvauskelpoisen meikin näitä(kin) käyttämällä! Jonkin cut crease -tyylisen meikin kanssakin nämä saisi toimimaan varmasti todella kivasti.

Ovatko Rimmelin silmämeikit tuttuja? Entä miten on, iskevätkö värikkäämmät eyelinerit? :)

perjantai 16. joulukuuta 2022

Mitä kosmetiikkaprojekteja ensi vuodelle..?

Vuosi vaihtuu pian ja olen jo aiemmin sanonut, että aion vuonna 2023 pyrkiä vähentämään kosmetiikkakokoelmaani - toivottavasti merkittävän paljon. Tätä projektiani edesauttaa ennen kaikkea se, että olen perunut ja lopettanut nyt kaikki kauneusboksitilaukseni ja enää mulle on tulossa vain joulukuun Ipsy Glam Bag Plus, joka sisältää viisi täysikokoista kosmetiikkatuotetta. En ole enää pitkiin aikoihin ostanut kovinkaan usein esimerkiksi uusia meikkejä, ja muun kosmetiikan osalta olen pyrkinyt ostamaan lähinnä oikeasti tarpeellisia tuotteita. Samalla linjalla haluan jatkaa myös ensi vuonna, vaikken varsinaisesti mitään low buyta tai no buyta aiokaan toteuttaa. Lisäksi aion karsia yhä edelleen meikkikokoelmaani pienemmäksi ja olen jo käynyt alustavasti läpi muita kosmetiikkajemmojani siirtäen sieltä joitain tuotteita laatikkoon, josta löytyvät mun eteenpäin lähtevät kosmetiikkatuotteeni. Toisaalta varsinkin karsimista edesauttaakseni mun pitäisi päästä käyttämään meikkikokoelmaani nykyistä laajemmin, joten jonkinlaisia projekteja senkin suhteen olisi mukava päästä aloittamaan ensi vuonna!

Nyt haluaisinkin tiedustella minkälaista tähän teemaan liittyvää sisältöä te haluaisitte lukea blogistani? Alla olen esitellyt muutamia vaihtoehtoisia projekteja ym. joita voisin toteuttaa myös täällä blogin puolella. Tässä on listattuna jo joitain sellaisiakin projekteja, joita tiedän jo nyt toteuttavani ja toisaalta myös jotain sellaista, mitä en tällä hetkellä pidä itse niin kiinnostavana. Haluan kuitenkin kuulla teidän mielipiteenne, sillä tokihan sillä on merkitystä itselleni ja kaikki palaute, ideat ja ehdotukset ovat tervetulleita!

23 loppuun vuonna 2023
Tätä projektia olen muutamana vuonna toteuttanutkin, ja ideana on siis valita kosmetiikkakokoelmasta 23 kosmetiikkatuotetta, jotka tulisi saada käytettyä loppuun vuoden 2023 aikana. Projekti kestää siis kokonaisen vuoden ja olen aiemmin tehnyt katsaukset projektin etenemiseen kolmen tai neljän kuukauden välein. Projektiin voi valita meikkejä, ihonhoitoa, vartalonhoitoa, hiustenhoitoa, kynsilakkoja, hajuvesiä tai mitä tahansa. Itse olen yleensä pitänyt huolen siitä, että mukana on sekä niitä helpompia että hieman haastavampia tuotteita. Puuterisissa meikkituotteissa olen asettanut tavoiteeksi saada pannun esille, mutta muutoin kaikki tulisi oikeasti käyttää ihan loppuun asti.

Pan That Palette
Tämä on nähty blogissani useita kertoja ja tälläkin hetkellä mulla on menossa Pan That Palette. Tässä projektissa on tarkoitus pannuttaa jotain yhtä tiettyä palettia, kuten luomiväripalettia, ja projektin pituus voi olla käytännössä mitä tahansa. Tämä ei ehkä mene yksi yhteen sen toiveen kanssa, että haluaisin käyttää mahdollisimman laajalti eri tuotteita kokoelmastani, mutta toisaalta voisi olla hauska katsoa kuinka paljon saisin jotain tiettyä luomiväripalettia pannutettua ensi vuoden aikana.

Varastojen tyhjenemisen seuranta tarkoilla lukumäärillä
Mun olisi tarkoitus taulukoida itselleni ihan tarkat lukumäärät omistamastani kosmetiikasta vuoden 2023 alussa. Kirjaan siis ylös kuinka monta kasvovoidetta mulla on, montako suihkugeeliä, meikkivoidetta, hajuvettä ym. Mitään taulukoita tuskin tulen blogin puolelle sellaisenaan lisäämään, mutta jollain tavalla voisi olla hauska tehdä tännekin katsausta näistä määristä vaikkapa pari-kolme kertaa vuoden aikana, jos sellainen teitä kiinnostaa.

Project 10 Uses Roulette
Projektissa on tarkoitus arpoa meikkikokoelmasta 10 tuotetta, joita tulisi käyttää kymmenen kertaa. Kun kymmenen käyttökertaa tulee täyteen, arvotaan tilalle uusi tuote, jotta projektissa kiertäisi koko ajan 10 eri tuotetta. Tämä on erinomainen meikkikokoelman kierrättämistä varten ja projekti tavallaan myös pakottaa käyttämään sellaisia tuotteita, joita ei ehkä muuten käyttäisi. Tässä saa myös kivasti tietää onko joku tuote sellainen, jota ei kokoelmissa halua enää pitää. Olen toki saanut jo nyt palautetta siitä, että projekti vaikuttaa sekavalta, minkä ymmärrän täysin. Sekavalta se varmasti vaikuttaakin muiden postauksia lukiessa, vaikka periaatteessa idea onkin hyvin simppeli. En siis tiedä onko tämä ehkä se kaikkein järkevin projekti blogin puolelle toteutettavaksi, vaikka muuten tämä olisi itselleni tässä kohtaa erinomainen valinta.

Meikkilaatikko
Tämä on mulla joitain vuosia sitten ollutkin käytössä ja ideana on valita vaikkapa kuukaudeksi tietyn verran meikkejä, joita koittaa sen kuukauden ajan tehokäyttää. Itse en ole pitäytynyt vain niissä valituissa meikeissä ja olen siis sallinut myös muiden kuin meikkilaatikossa olevien tuotteiden käytön. Olen kuitenkin pyrkinyt mahdollisuuksien mukaan meikkaamaan nimenomaan niillä, ja samoin tekisin tälläkin kertaa, mikäli meikkilaatikkoprojektiin lähtisin. Tarkoituksena olisi siis aina esitellä teille laatikon sisältö ja ehkä aina seuraavassa postauksessa lyhyesti myös kertoa tuliko niitä aiemmin valittuja tuotteita käytettyä vai ei!

Karsimispostaukset
Näitä täällä on vilahdellut jo useita kertoja aiemmin, mutta kiinnostaako teitä edelleen nähdä mitä tuotteita karsin pois kokoelmistani? Meikkisiveltimet ovat mulla listalla seuraavaksi ja ensi vuoden aikana aion tosiaan käydä läpi uudemman kerran esimerkiksi luomiväripalettini ja poskipunani.

Meikkipöydän esittely + mahdollisen uuden pöydän järjestely
Mä olen asunut kohta kuusi vuotta nykyisessä asunnossani ja koko tämän ajan mun on ollut tarkoitus esitellä meikkipöytäni teille, kunhan saan sen valmiiksi. No, jos kuudessa vuodessa ei valmista ole tullut niin voiko sitä koskaan tämän valmiimmaksi tullakaan? Yksi syy näille projekteille ylipäätään on se, että joudun mahdollisesti luopumaan nykyisestä suurehkosta meikkipöydästäni ja hankkimaan tilalle pienemmän. Kiinnostaisiko teitä siis nähdä miltä meikkipöytäni nykyiseltään näyttää ja miltä mahdollisesti se uusi pöytä tulee näyttämään ja miten sen tulen "sisustamaan"?

Jotain ihan muuta, mitä?
Ehdotuksia ja ideoita saa heittää ilmoille muistakin projekteista tai vastaavista! Mitä te haluaisitte lukea? Toki saa ilmaista senkin, jos tällainen sisältö ei lainkaan kiinnosta ja edelleen aion totta kai tehdä myös muunlaista sisältöä. Nyt kun mulle ei enää tule kauneusbokseja ensi vuonna, jää siinäkin taas kaksi vakipostausta kuukaudesta pois ja totta kai sekin vaikuttaa, etten juurikaan ostele uutta kosmetiikkaa. Tavallaan mua harmittaa jopa, etten pääse samalla tavalla esittelemään teille kaikkia uusia, ihania tuotteita, mutta eipä mun blogini toisaalta enää pitkään aikaan ole ollut se paikka, josta kannattaa metsästää uutuustuotteiden esittelyä. Ostospostauksiakin kuitenkin varmasti on luvassa ensi vuonnakin, jotain sitä on kuitenkin pakko ostaa!

Sana on vapaa ja olen todella kiitollinen kaikista mielipiteistä, ajatuksista ja mahdollisista ideoista ja ehdotuksistakin :)

tiistai 13. joulukuuta 2022

Esittelyssä 6 x ihonhoitotuote

Moikka! Halusin tulla kirjoittamaan teille muutamasta ihonhoitotuotteesta, jotka ovat mulla tällä hetkellä käytössä ja joista en ole blogin puolella aiemmin juuri puhunut. Mä käyttelen tällä hetkellä pois varastoissa olevia tuotteita, joten mun ihonhoitoni koostuu hyvin sekalaisesta seurakunnasta eri brändien tuotteita. Mä itse asiassa toivon, että saisin ensi vuoden aikana reilusti jemmojani tyhjemmiksi, sillä haluaisin myös todella paljon päästä itse kauppaan valitsemaan mielenkiintoisia tuotteita testiin. Nyt tuntuisi melko typerältä lähteä ostamaan vaikkapa uusia kasvovoiteita, kun niitä on se parisenkymmentä odottamassa. Näistä kuudesta olen yhtä lukuun ottamatta saanut kaikki kauneusbokseista ja se yksi ainutkin on tullut joulukalenterista, joten mikään näistä ei ole mun itse ostamani. Nyt pienet esittelyt ja arviot jokaisesta tuotteesta! Joukkoon mahtuu tällä kertaa kolme seerumia, kaksi kasvovoidetta ja yksi silmänympärysvoide.

Juice Beautyn Stem Cellular Anti-Wrinkle Eye Treatment on silmänympärysvoide, jonka tulisi kosteuttaa ja auttaa vähentämään sy-alueen turvotusta ja tummuutta sekä ryppyjen ja juonteiden näkymistä. Sy-voide sisältää mm. omenan, greipin ja sitruunan mehuja sekä aloe veraa, vitamiineja sekä erilaisia kasviuutteita ja -öljyjä. Koostumus on kevyen geelivoidemaista ja yleensä käyttäisin tällaista sy-voidetta mieluiten vain aamuisin. Tämä kosteuttaa kuitenkin sen verran hyvin, että olen käyttänyt tätä myös iltaisin. Yksikään silmänympärysvoide ei ole saanut tummuutta silmieni alta häviämään tai vähenemään, enkä sellaista edes odota, eikä mulla vielä ole silmien ympärillä esimerkiksi niin paljon juonteita tai ryypyjä, että olisin tämän tehoja niiden kanssa päässyt testaamaan. Kosteutusteho onkin se tärkein ominaisuus, mitä silmänympärysvoiteelta kaipaan, ja toki voiteen täytyy muutenkin sopia omalle iholleni, eikä esimerkiksi ärsytystä tai silmien vuotamista saa esiintyä. Tämä Juice Beautyn tuote on toiminut oikein mainiosti ja tätä on ollut ilo käyttää. Brändin tuotteet ovat melko hintavia enkä tätäkään varmasti itse ostaisi, mutta on ollut hauska päästä näitä kokeilemaan.
Hinta: noin 50,00 €/15 ml.

BeautyStat Universal C Skin Refiner on C-vitamiiniseerumi, jota olen käyttänyt todella satunnaisesti jo useamman kuukauden ajan. Tämä seerumi sisältää jopa 20% C-vitamiinia, mikä on tietääkseni todella suuri pitoisuus. C-vitamiinin lisäksi seerumista löytyy mm. skvalaania, viinihappoa, hyaluronihappoa sekä antioksidanttista EGCG:tä. C-vitamiiniseerumit eivät ole mun vahvinta alaani, mutta näiden olisi siis tarkoitus ennen kaikkea kirkastaa ihoa. Lisäksi tässä seerumissa on myös kuorivaa AHA-happoa sekä toisaalta taas kosteuttaviakin ainesosia. Rehellisesti sanottuna en pidä tästä yhtään ja koen tämän olevan omalle iholleni turhan voimakas ja sopimaton tuote. Seerumi aiheuttaa iholla kihelmöintiä eikä se selkeästi sovi yhteen kaikkien muiden käyttämieni ihonhoitotuotteiden kanssa. Levitän yleensä seerumin ennen sy-voidetta, ja mikäli olen käyttänyt tätä seerumia, tuntuu kuin sy-voidekin tavallaan hajoaisi tai muuttuisi nesteeksi jo sormissa. Lisäksi seerumi murustuu herkästi kasvoilla. Mun pitäisi ehdottomasti käyttää C-vitamiinipitoisuudeltaan huomattavasti pienempää seerumia ja varmasti mieluiten myös sellaista, johon ei ole yhdistetty mitään AHA-happoja. Koitin testata tätä taas viikonloppuna, mutta mikään ei ole muuttunut ja päätinkin, etten tätä enää kasvoilleni laita. Kiinnostava tuote, mutta aivan liian voimakas omalle iholleni.
Hinta: noin 80,00 €/30 ml.

Vitabrid C12 Wrinkle Serum on peptidejä, niasiiniamidia sekä sheavoita ja glyseriiniä sisältävä seerumi, jonka nappasin iltakäyttöön pari viikkoa sitten. Seerumilla on anti-age ominaisuuksia, jotka lupaavat häivyttää pieniä juonteita sekä silottaa ja kiinteyttää ihoa. Tuote on hajusteeton eikä se sisällä esimerkiksi silokoneja. Mä sain tämän aiemmin tänä vuonna muistaakseni Ipsy Plussasta enkä ollut seerumista silloin kovinkaan kiinnostunut. Seerumi on kuitenkin osoittaunut varsin hyväksi ja kosteutustehoiltaan kuivalle iholleni loistavaksi. Tämä on koostumukseltaan geelivoidemaisen kevyttä ja sopisi varmasti hyvin myös aamukäyttöön, mutta jostain syystä olen kuitenkin valinnut tämän itselleni vain iltarutiineihin. Katsotaan riittävätkö tämän tehot läpi talven vai joudunko nappaamaan tämän tilalle jonkin toisen, mutta toistaiseksi tämän kanssa on menty. Tässä ei ole mitään erikoista enkä tällä hetkellä koe tuotetta mitenkään mieleenpainuvana, mutta mieluusti käytän tämän pois.
Hinta: noin 70,00 €/30 ml.

First Aid Beautyn Facial Radiance Niacinamide Dark Spot Serum on niasiiniamidia, pantenolia sekä lakritsi- ja kiiviuutteita sisältävä seerumi. Tämän tulisi kirkastaa ihoa ja auttaa häivyttämään siinä olevia mahdollisia pigmenttimuutoksia. Sain seerumin niin ikään tänä vuonna Ipsy Plussasta ja nyt olen käyttänyt tätä ehkä kuukauden ajan pääasiassa aamuisin. Pipettipullo on kätevä ja sillä saa hyvin annosteltua seerumia halutun määrän. Koostumukseltaan seerumi on melko ohutta ja se myös imeytyy ihoon varsin nopeasti. Kertaakaan tämä ei ole lähtenyt rullaamaan, oli käytössä sitten mitä tahansa muita ihonhoitotuotteita tai meikkejä, eli meikin allekin tämä sopii erinomaisesti. Olen selkeästi tällä hetkellä tykästynyt niasiiniamidia sisältäviin tuotteisiin, kun sekä tässä että iltakäytössä olevassa seerumissani sitä on. Tämäkin selkeästi myös kosteuttaa ihoa ja toimii oikein kivasti osana aamurutiiniani. First Aid Beautyn tuotteet ovat muutenkin pääasiassa itselleni oikein mieluisia, joten ei ihme että pidän tästäkin.
Hinta: noin 42,00 €/30 ml.

Farmacy Beautyn Daily Greens Oil-Free Gel Moisturizer on jo lähes pari vuotta sitten Boxycharmin mukana tullut kevyt geelivoide kasvoille. Tämä kurkkua, moringaa, papaijaa ja hyaluronihappoa sisältävä voide lupaa kosteuttaa ihoa ja ehkäistä samalla sen liiallista kiiltelyä. Voide ei sisällä silikoneja tai öljyjä, joten se on tehty sopimaan myös rasvoittuvalle iholle. Tällaiset kevyet geelivoiteet ovat erinomaisia kesällä ja mähän itse asiassa olen korkannut tämän käyttöön jo alkukesästä, mutta päätin kuitenkin silloin keskittyä aamukäytössä pääasiassa the SAEM:n aloevoiteeseen, joten tämän käyttö jäi hyvin satunnaiseksi. Nyt sain kuitenkin kyseisen voiteen käytettyä loppuun viime kuussa, joten tämä Farmacyn voide pääsi kunnolla käyttöön! Koostumus on tosiaan geelimäistä, purkissa jopa ehkä hieman hyytelömäistä, vaikkei se mitenkään kiinteää olekaan. Tämä jättää iholle mattapinnan ja meikki asettuu hyvin kauniisti voiteen päälle. Ainoan miinuksen voide saa tuoksusta, joka on omaan nenääni hieman tympeän voimakas, mutta se onneksi haihtuu iholta nopeasti. Toistaiseksi olen pystynyt käyttämään tätä aamuisin, mutta tämänkin kohdalla odotan mielenkiinnolla joudunko siirtymään johonkin hieman kosteuttavampaan tuotteeseen vielä tämän talven aikana. Hyvä tuote joka tapauksessa, vaikka tuoksussa onkin toivomisen varaa!
Hinta: noin 44,00 €/50 ml.

Caudalie Vinosource-Hydra S.O.S Intense Moisturizing Cream on glyseriiniä, skvalaania sekä mm. rypälemehua sisältävä kasvovoide. Voide on suunniteltu kuivan ja herkän ihon tarpeisiin ja sen tulisi sekä tehokosteuttaa että -ravita ihoa. Tämä on tullut itselleni pr-näytteenä saamastani Lookfantasticin joulukalenterista viime vuonna ja 15 ml kokoinen voide vetelee nyt viimeisiään. Voide on koostumukseltaan miellyttävän paksua, mutta se imeytyy kuitenkin suhteellisen helposti eikä jätä kasvoille joidenkin tehokosteuttavien voiteiden tavoin öljymäistä/rasvaista pintaa. Tämä todellakin kosteuttaa ihoa tehokkaasti ja olen käyttänyt tätä yövoiteena. Aamulla iho tuntuu erittäin pehmeältä ja edelleen kosteutetulta, eivätkä kaikki yövoiteet missään nimessä saa samanlaista pehmeyden tunnetta iholleni kuin tämä. Caudaliella on todella hyviä tuotteita, joita olen testannut lähinnä juuri LF:n boksien ja kalenterien kautta, mutta tämä voide on ehdottomasti paras. Yllätyin jopa siitä, ettei tämä täysikokoisena ole mitenkään erityisen kallis ja aion taatusti muistaa tämän, kun taas annan joskus itselleni luvan ostaa uusia kasvovoiteita. Tässä on kaikki ne ominaisuudet, joita hyvältä yövoiteelta voin vain toivoa!
Hinta: noin 31,00 €/50 ml.

Onko tässä kuusikossa teille tuttuja tuotteita? :)