perjantai 5. kesäkuuta 2015

Sokerointi Easy Sweet vartalosokerilla

Moikka! Mä en ole koko viikkona ehtinyt edes ajattelemaan mitään bloggaamiseen liittyvää, siksi tämä muutaman päivän postaamattomuus. Mulla alkoi maanantaina kesätyöt, joissa vierähtääkin sitten päivässä aina se 8 tuntia, minkä lisäksi mä olen ravannut kissan kanssa eläinlääkärissä ja stressannut ja pelännyt ihan älyttömästi, kun en oo tiennyt mikä sitä vaivaa. Tajusin siis viime lauantaina, ettei kissa syö enää ollenkaan ja lopulta pari hammasta poistettiin ja nyt kissa voi jo paremmin :) Yöunet on muutenkin jääneet ihan liian lyhyiksi ja huomenna mä aion nukkua erittäin pitkään, nyt kun ei tarvitse enää stressata ton kissankaan takia! Musta tuntuu, etten oo koko viikkona ehtinyt tekemään yhtään mitään ja nekin muutamat hetket, kun oon saanut vaan hengähtää kotona, mä olen ollut niin väsynyt etten oo jaksanut tehdä yhtikäs mitään. Toivottavasti seuraava viikko sujuu paremmin ja saan taas kiinni tästä arkirytmistä :D Mullahan on ihan mielettömästi luonnoksissa puolivalmiita ja suunnitteilla olevia postauksia, jotka pitäisi vain jossain välissä ehtiä tekemään loppuun asti :)


Mutta pidemmittä puheitta mennään postauksen varsinaiseen aiheesen: Viime lauantaina pääsin siis vihdoin testaamaan aiemmin ostamaani Easy Sweet vartalosokeria. Seurasin aika tarkkaan tämän youtubevideon ohjeita sokerin käytössä ja näin yhden käyttökerran jälkeen täytyy sanoa, että tarvitsen harjoitusta. Ja paljon.

Sokeria oli helppo käsitellä, kun sitä oli ensin lämmittänyt. Sain mielestäni melko hyvän käsityksen siitä, millaiseksi se tulee kädessä venytellä ennen kuin sitä voi käyttää. Se missä ainakin uskon tarvitsevani enemmän harjoitusta, ja minkä takia mulla kesti niin törkeän kauan ton kanssa, on se miten se sokeri levitetään iholle ja vedetään siitä pois. Mun tekniikkani (ja niitähän oli erittäin monta) ei oikein näyttänyt toimivan kunnolla, välillä meni hyvin ja sitten taas käteen jäi monta kertaa pelkkää sokeria eivätkä ihokarvat lähteneet mukana. Testasin sokeria ihan ensimmäiseksi käsivarsiin ja sitten sääriin eikä kipu todellakaan ollut mitenkään paha. Totta kai se hieman tuntui, kun karvat lähtivät juurineen, mutta odotin jotain hyvin paljon pahempaa.


Jossain vaiheessa tajusin, että mullahan menee ikä ja terveys, jos aion käydä molemmat jalat sen sokerin kanssa läpi, kun en oikein osannut sitä käyttää, ja siirryin kainaloihin, jotka mun oli myös tarkoitus saada sileiksi. Kauan siinä kesti, mutta lopulta sain kaikki karvat lähtemään pois. Kipu oli kovempi, mutta se ei itse asiassa johtunut siitä, kun ne karvat irtosivat. Suurin kipu tuli siitä, kun jouduin yrittämään sen about kolmekymmentä kertaa, että sain kaikki ihokarvat pois, kun mun tekniikkani ei tosiaan toiminut välillä lainkaan. Iho ehti totta kai ärtyä siitä aika pahasti ja seuraavan vuorokauden kainalot olivat todella kipeät ja punoittivat. Lopputulokseen olin kuitenkin tyytyväinen eikä höylään ole tarvinnut turvautua kertaakaan tämän viikon aikana!

Olisi ihan huippua päästä ammattilaisen käsittelyyn varsinkin nyt tämän oman melko säälittävän räpellykseni jälkeen, ja ehkäpä menenkin vielä :) Aion kuitenkin myös itse opetella käyttämään tuota ja uskonkin, että harjoitus auttaa tässä asiassa aika paljon. Kipua pelkäsin ihan turhaan, sillä se ei todellakaan ollut yhtään paha ainakaan noilla alueilla, joilla sokeria käytin. Vinkkini kaikille, jotka ensimmäistä kertaa sokerointia yrittävät itse kotona: varatkaa riittävästi sekä aikaa että kärsivällisyyttä :D Mulle noi meinaan tulivat todella tarpeeseen, mutta mä en todellakaan ollut tässä mikään luonnonlahjakkuus, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö joku toinen voisi olla!

Oletteko te kokeilleet sokerointia kotona tai harkinneet kokeilevanne? :)

8 kommenttia:

  1. Onneksi kissallasi on kaikki hyvin! :) Tiedän miltä tuo eläinlääkäreissä ravaaminen ja pelkääminen tuntuu. Meillä on ollut sitä viimeiset kolme vuotta yhden koiramme kanssa ja viimeisen puolen vuoden aikana mennyt vain pahemmaksi :( Meinaa sydän itkeä verta...

    Olen käynyt usein vahauttamassa kainalot, sääret ja bikinrajan. Mutta, tänä keväänä siirryin sokerointiin. Sehän ei tunnu yhtään missää, jos vahaukseen vertaa :D Harmitti etten ole aikasemmin siirtynyt sokerointiin. Pienesti nipistää ja siinä se. Sitä kohtaa mistä vetäiset karvat irti, kannattaa painaa kämmenellä hetki. Se auttaa siihen nipistelyyn :) Ja ehkä voisit käydä ammattilaisella, vakoilemassa vähän tekniikkaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jotain ihan hirveää, kun omalla rakkaalla lemmikillä on asiat huonosti eikä oikein voi tehdä yhtään mitään asian helpottamiseksi :( Kamalaa kuulla, että teillä on tuollainen tilanne, toivottavasti se kääntyisi vielä parempaan suuntaan! ♥

      Mä olen myös kuullut, että vahaus on paljonpaljon kivuliaampaa kuin sokerointi :D Kiitos vinkistä! Täytyy varmaan varailla aikaa jollekin ammattilaiselle, nyt uskaltaisin jopa mennä kun tiedän, ettei kipu todellakaan ole paha :D

      Poista
  2. Kiva että kerroit hieman kokemuksiasi! Voin kuvitella että ei se tekniikka välttämättä niin helppo olekaan, miltä vaikka videolla näyttää.. Olisi kyllä kiva joskus kokeilla sokerointia, jossei se kerta niin hirveästi satukaan :)
    Voi ei kissaasi, toivottavasti tulisi pian kuntoon!♥ Itselläni on pitänyt myös melko kiirettä töiden parissa, joten ymmärrän täysin ettei blogi ole ollut ensimmäisenä mielessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo videolla kaikki näytti niin helpolta ja yksinkertaiselta, mutta totuus olikin sitten mun kohdallani jotain aivan muuta.. :D Kipua ei tosiaan kannata pelätä, ei ollut ollenkaan paha! :) Kisu voi jo paljon paremmin<3 Työt kyllä vievät ihan hirveästi energiaa, varsinkin kun on ollut taas hieman taukoa tästä "kunnon" arkirytmistä, mutta enköhän mä tähänkin totu taas :)

      Poista
  3. Huh huh kyllä mulla varmaan menisi aikaa jos tuon kanssa alkaisin säätämään! Kiitos kuitenkin tästä poustista, tätä on odoteltu!:3 Harkitsin tosiaan että jos koet tämän helpoksi ja hyväksi niin kokeilisin, mutta taidan tyytyä epilaattoriin jos sokerointi kotona on vaikeaa, on se epilaattorikin hyvä vaihtoehto:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no mulla ainakin kesti ihan älyttömän kauan :D Olepa hyvä! :) Joo ei tosiaan ollut mikään maailman helpoin operaatio tämä ja epilointiin verrattuna varmasti tuhat kertaa vaikeampaa :D Täytyy varmaan jossain vaiheessa kesää munkin hankkia epilaattori :)

      Poista
  4. Olen joskus netistä löytyneellä ohjeella keittänyt vartalosokeria, mutta en tiedä oliko se vaivan arvoista. Kauhean tarkkaa ensin saada oikea koostumus aikaan, ja pitää varoa ettei polta ainetta pohjaan. Ja sen jälkeen alkaakin oikeastaan vasta se pahin urakka, mutta ihan hyvin karvat tarttuivat siihen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun oli alunperin tarkoitus myös väsätä itse tuota sokeria, mutta nyt oon kyllä hyvin tyytyväinen siihen, etten alkanut sitä itse tekemään. Sen tekeminen kuulostaa niin kovin helpolta, mutta todellisuudessa ensimmäisellä kerralla on varmaan ihan pirun vaikeaa saada siitä oikeanlaista :D Kiva kuulla, että sulla kuitenkin onnistui hyvin se!

      Poista

Kiitos kommentista!