sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Viikkojen 48 ja 49 uutuudet


Parin viime viikon aikana mä olen saanut vain muutaman hassun uuden kosmetiikkatuotteen itselleni, joten päätin yhdistää näiden kahden viikon ostokset samaan postaukseen. Mutta ehkä ihan hyvä näin, sillä mä taisin menettää torstaina täysin järkeni, kun Sokoksen sivuilla oli kaikki tuotteet -24% ja ja The Body Shopilla -20%. Arvatkaapa vaan lähtikö tilaus molempiin? Lisäksi mulle on tosiaan tulossa paketti Beauty Baystä ja myös feeluniquelta. Mä tulen saamaan seuraavien viikkojen aikana itselleni mm. kolme uutta luomiväripalettia ja taidan olla täysin seonnut, kun olen mennyt ne kaikki tilaamaan :D Tammikussa alkaa todellakin ostolakko! Ei mulle itsellenikään enää riitä perusteluksi se, että olen saanut noi luomiväripaletitkin kaikki alennettuun hintaan. Mulla on nyt jo ihan ihan riittävästi hyviä, laadukkaita ja täysin käyttökelpoisia luomivärejä. Mutta kun tahtoo niin tahtoo :D 


Laitoin Bangerheadille tilauksen tossa jokin aika sitten ja viime viikolla sain paketin itselleni. Mä tilasin itselleni jo tutuksi tulleen Shiseidon Perfect Mascara Defining Volume -ripsarin ja vielä torstaihin asti kuvittelin, että siinä paketissa todella on tämä mulle niin tuttu ja turvallinen ripsari. Avasin aamulla meikatessani paketin, kiersin ripsarin auki ja tuijotin sitä harjaa. Se oli kaareva. Eikä sen kuulu olla kaareva. Vilkaisu ripsarin kylkeen ja sen jälkeen pakettiin todisti mulle sen, ettei kyseessä tosiaan edes ollut se ripsari, jonka olin tilannut. Sainkin sen sijaan itselleni Full Lash Volume Mascaran. Kävin vielä tarkastamassa tekemäni tilauksen, kun aloin epäillä, että olin itse klikannut ostoskoriin väärän tuotteen, mutta ei, virhe oli tosiaan tapahtunut tuotteita pakatessa. 

En suinkaan kuitenkaan ole pettynyt! Mun on pitänyt tämä kyseinen ripsari testata muutenkin ja tällä saa aivan yhtä upeaa jälkeä aikaan kuin Perfect Mascare Defining Volumellakin. Tämä tuuheuttaa ripset, erottelee ne ja lopputulos on todella näyttävä. Tämä erottelee ripset mun mielestä jopa paremmin kuin tuo vanha suosikkini. Lisäksi pidän tuosta kaarevasta harjasta, sillä ripsivärin laitto sen kanssa on todella helppoa ja vaivatonta. Olen siis oikein tyytyväinen tähän, ja tämän aion taatusti ostaa vielä uudemmankin kerran! Mun on tosiaan tarkoitus tehdä tällä hetkellä omistamistani ripsareista postaus, jossa saatte nähdä miltä tämäkin ripsiväri näyttää mun ripsissä :) Maksoin tästä 29,90 €.


Bangerheadiltä lähti mukaan Cliniquen Makeup Brush Cleanser, sillä multa ei ole taas vähään aikaan löytynyt tällaista kunnollista ainetta meikkisivelten putsaamiseen. Tällä sai oikein kivasti putsattua puuteri-, luomiväri-, poskipuna- ja aurinkopuuterisiveltimet, mutta meikkivoide- ja peitevoidesiveltimien kanssa tämä oli vähän ongelmallinen. Kyllä nekin puhtaaksi tulivat, mutta tätä ainetta sai käyttää siihen melkoisen paljon. Onko teillä suositella jotain hyvää ja tehokasta putsaria meikkisiveltimille? Tämä maksoi 17,90 €.

Bangerheadiltä tilasin myös Burt's Bees Lip Balm Mangon, mutta se jäi perjantaina työtakkini taskuun ja odottelee mua huomenna siellä, sen vuoksi siitä ei ole kuvaa. Mä olen kuullut todella paljon kehuja kyseisistä huulivoiteista, mutta pakko myöntää, ettei toi oikein vakuuttanut mua. Puikkomainen huulivoide on ihan ehdoton mulle töissä, sillä ne on huomattavasti hygieenisempiä kuin purkissa olevat. Mangon tuoksu on yksi suosikeistani ja se olisi saanut mielestäni olla jopa vähän voimakkaampi! Lisäksi musta tuntui, että kyseinen huulivoide ennemminkin kuivatti mun huulia vain enemmän, tai jos ei ihan sitä, niin ainakaan sillä ei saanut yhtään sellaista pitempiaikaista kosteutusta aikaan kuten vaikkapa Nivean Lip Buttereilla. En siis todennäköisesti tule ostamaan tätä enää toiste, mutta loppuun aion toki käyttää. Huulivoide maksoi 5,20 €.


Mä käytän kulmieni muotoilussa erillisen siveltimellä levitettävän kulmavärin lisäksi myös kulmakynää, jolla tavallaan rajaan sen alueen, johon aion väriä levittää. Mulla on ollut jo pitkään käytössä tämän tarkoitukseen H&M:n kulmakynä, joka on superedullinen ja jonka sävy on ollut juuri oikea. H&M:n kosmetiikkatuotteet uudistuivat jokin aika sitten enkä ole uusia kulmatuotteia vielä testannut. Mun oli tarkoitus ostaa niistä itselleni se tummin sävy, mutta eipä sitä kaupasta löytynyt. Itse asiassa sielä oli varmaan 30 kappaletta noita kyniä ja tasan siinä vaaleimmassa sävyssä. Niinpä kävin sitten nappaamassa itselleni tämän Lumene Blueberry Eyebrow Pencil -kulmakynän sävyssä 3. Tämä on oikeastaan lähes täysin saman värinen kuin aiemmin käyttämäni H&M:n kulmakynä ja toimi oikein kivasti. Väri tarttui hyvin ja olen oikein tyytyväinen ostokseeni! Maksoin tästä 7,90 €.


Kaupasta tarttui tällä viikolla mukaan tämä Lumene Bright Now Vitamin C Dry Skin Coctail eli kuivalle iholle tarkoitettu ravitseva tehohoito. En tiedä mitä mun iholle on tässä viimeisen viikon aikana tapahtunut, mutta se on ollut niin älyttömän kuiva, ettei ole edes todellista. Kuivia kohtia löytyy sieltä täältä kasvoista ja iho on paikoitellen ollut niin kuiva, että se on mennyt lähes rikki ja muutaman kerran pelkkä kasvovoiteen levitys on kirvellyt ihan älyttömästi. Jotain asialle oli tehtävä, joten nappasin kaupasta tämän tehohoidon mukaani ja toivon tämän auttavan. Olen testannut tätä vasta muutaman kerran, mutta ainakaan vielä tämä ei ole tehnyt ihmeitä iholleni. Tuote lupaa tehdä kuivasta ihosta elinvoimaisen ja tätä on tarkoitus levittää iholle ennen kasvovoidetta. Saa nähdä onko tästä apua tähän mun ongelmaani, toivottavasti! Tämä maksoi 19,90 €.

Sellaisia uutuuksia tällä kertaa. Löytyykö tuttuja tuotteita? :)

7 kommenttia:

  1. Burt 's beesin huulirasvat tuntuu mustakin ns. kuivilta, niitä joutuu ikään kuin hinkkaamaan huulille. Siitä on kyllä jo vuosia kun sellaisen omistin, mutta sellainen mielikuva jäi itselle rasvasta mieleen :D

    Lumenen tehohoito vaikuttaa kiinnostavalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma! Mulle se voide oli niin käyttökelvoton, että lensi suoraan roskiin :( Tykkään huulivoiteista, joista saa kunnolla voidetta irti!

      Poista
    2. No ihan hyvä, etten mä ole ainut, joka on tätä mieltä :D Harmittaa kyllä vähän, mutta onneksi mulla on muita parempia huulirasvoja!

      Mä toivon, että tosta Lumenen tehohoidosta olisi pitempiaikaista apua mun iholleni :) Tällä hetkellä se tosin näyttää kuivuvan vaan entisestään, mutta ei kai se ole ihme, kun tuolla on noin jäätävä tuuli ollut jo monta päivää..

      Kiitos kommenteista Iina ja Nella! :)

      Poista
  2. Mulla on vähän sama juttu noiden palettejen kanssa :D En todellakaan tarvitse niitä enempää, mutta tietyistä paleteista mä vaan haluan kerätä kaikki, kuten Nakedit. Mun unelma olisi sellainen isojen Youtubegurujen meikkikokoelma :D Sen verran mä kyllä pidän järjen kädessä, että en ostele paletteja, joille mulla ei ihan oikeasti olisi mitään käyttöä. Esim. UD:n Vice-paletit ovat sellaisia, sillä mä en oikeasti koskaan käytä värikästä luomiväriä, niin upeita kuin värikkäät silmämeikit ovatkin. Ja onneksi paletit säilyvät oikeasti vuosikausia :)

    Onneksi ripsari oli hyvä, vaikka sieltä väärä tuote tulikin! :)

    Mä pidän Burt's Beesin Tinted Lip Balmeista, mutta muista merkin huulivoiteista mulla ei ole kokemusta. Mulla toisaalta ei ole yleensä koskaan erityisen kuivat huulet, joten ainakin Tinted Lip Balmit kosteuttavat omia huuliani tarpeeksi. Käytän niitä ennemminkin sävyttämään huulia sillä mulla on alaston olo, jos huulilla ei ole ollenkaan mitään väriä. Yleensä käytän kyllä huulipunaa tai -kiiltoa ja huulivoidetta vain kevyenä meikkipäivänä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tää on jotenkin vähän hassuakin, kun tietää ettei tarvitse, mutta silti niitä tulee vähän väliä ostettua :D Oii sellanen kokoelma kyllä kelpais mullekin! Ehkä vielä jonain päivänä, jotain sinne päin ainakin :'D Jep, en mäkään sellasia paletteja osta, joille ei oikeesti ole käyttöä. Varsinkaan, jos ne maksavat montakymmentä euroa.

      Tollaselle Tinted Lip Balmille voisi vielä antaa mahdollisuuden, vaikka en tästä huulirasvasta pitänytkään! :) Sävyttävät huulivoiteet on kyllä tosi kivoja ja käytännöllisiä kevyessä arkimeikissä :) Multakin löytyy melkein aina huulista jotain, yleensä huulipunaa :D Välillä näytän omasta mielestäni jopa vähän oudolta, jos mulla ei ole lainkaan huulipunaa, vähän sama kuin silmien rajausten kanssa!

      Poista
  3. Tuota samaista kulmakynää oon itekkin ahkerasti käyttänyt :) Siinä on mun mielestä tosi hyvä hinta laatusuhde!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin kyllä tykästyin tohon heti ensimmäisellä käyttökerralla :) Tulen varmasti ostamaan uudemmankin kerran!

      Poista

Kiitos kommentista!