torstai 22. joulukuuta 2016

Lipstick Love 2 vuotta + synttäriarvonta

Arvonta on päättynyt!


Moikka :) Tänään mun pieni blogini viettää 2-vuotissyntymäpäiviä! Musta on jotenkin vaikea kuvitella, että oon kirjoitellut tätä blogia jo kahden vuoden ajan, vaikka eihän se kaksi vuotta periaatteessa ole aika eikä mikään. Aika on vaan mennyt jotenkin kamalan nopeasti mun mielestäni. Näihin kahteen vuoteen on mahtunut melkoisen monta postausta, pääasiassa kosmetiikkaan ja kauneuteen liittyen, mutta on joukosta löytynyt myös muunlaisia postauksia :) Haluankin kiittää teitä kaikkia, jotka olette postauksiani lukeneet ja jättäneet kommenttia. Jokainen kommentti merkitsee mulle paljon ja mun mielestäni yksi bloggaamisen parhaimmista puolista onkin nimenomaan se vuorovaikutus lukijoiden ja muiden bloggaajien kanssa. Sitä ei voi mielestäni koskaan korostaa liikaa, joten toivon että jatkossakin jakaisitte kommenttiboksin puolella omia ajatuksianne ja mielipiteitänne :)


Koen, että blogissani on tapahtunut aika paljonkin kehitystä tämän kahden vuoden aikana. Kuvaus- ja kirjoitustaitoni ovat parantuneet alkuajoista, vaikka totta kai kehitettävää riittää molemmilla osa-alueilla vielä runsaasti. Blogin ulkoasu on myös muuttunut hitusen ja onhan blogini innoittanut mua luomaan myös Instagram-tilin. Sieltä mut löytää nimimerkillä @llindaemiliaa ja vaikka suurin osa kuvista liittyykin nimenomaan blogiini, on siellä joukossa myös joskus jotain muutakin. Tämän vuoden aikana olen myös päässyt tapaamaan muita ihania bloggaajia kesäisen blogimiitin muodossa ja tuota tilaisuutta muistelen vieläkin hymy huulilla<3 Toivottavasti ensi vuosi toisi tullessaan lisää tällaisia mahtavia tilaisuuksia. Bloggaamisesta tuli mulle lyhyessä ajassa todella tärkeä harrastus ja oon iloinen siitä, että toi tunne on ajan myötä vain vahvistunut.


Mutta mennäänpä sitten siihen osioon, mikä teitä varmasti eniten kiinnostaa eli arvontaan ;) Tällä kertaa arvon teille yhden suosikkimeikkituotteeni - Sleek MakeUp Solstice highlighterpaletin. Mä ostin itselleni tämän samaisen paletin aiemmin syksyllä ja olen täysin rakastunut noihin highlightereihin! Mun mielestäni paletissa on todella kauniit sävyt ja kaikki ovat sellaisia, joita voi huoletta käyttää ihan arkenakin. Sävyistä kolme on puuterisia ja yksi voidemainen. Arvottava paletti on itse ostamani ja avaamaton. Kuvat olen ottanut omasta paletistani. 

Arvonnan säännöt:

- Tällä kertaa arvontaan voivat osallistua vain blogini julkiset lukijat. Kerro seuraatko blogiani Bloggerin vai Bloglovinin kautta. Myös uudet lukijat ovat tervetulleita.

- Saat yhden arvan jättämällä kommentin tähän postaukseen.

- Liitä kommenttiin sähköpostiosoitteesi.

- Postitan paketin vain Suomeen.

- Arvonta päättyy torstaina 5.1.2017 klo 23.59, jonka jälkeen otan voittajaan sähköpostitse yhteyttä.

Olisin myös erittäin kiitollinen, mikäli antaisitte mulle palautetta tai vaikkapa postausehdotuksia :) Mitä toivoisitte näkevänne blogissani vuonna 2017? Sana on vapaa!

51 kommenttia:

  1. Paljon onnea 2-vuotisesta blogista!♡ Luen sinua Bloggerin kautta.

    milla.haukijarvi@luukku.com

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea blogin synttäreiden johdosta ♥ Sun juttuja on ollut ihana lukea<3
    Luen sua Bloggerin kautta :)
    Jasu.mcr@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Seuraan blogia bloggerin kautta! Mielestäni blogisi on aivan ihana, ja se onkin heittämällä yksi mun suosikkiblogeista. Tykkään sun tavasta kirjoittaa, lisäksi blogin ulkoasu on selkeä ja kuvat todella hyviä. Mitään postausideoita ei nyt äkkiseltään tule mieleen, mutta jatka samaan malliin tulevanakin vuonna <3
    onmaailmameilleavoinna@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Seuraan bloggerin kautta
    Onnea blogillesi! :)
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Onnea blogisynttäreiden johdosta :)

    Kosmetiikan lisäksi tykkään lukea myös ruokajutuista. Savulohitäyte (johon sain blogistasi ohjeen) on ollut herkkua kunnon ruisleivän päällä ja uuniperunoiden täytteenä.

    vanilliini100@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Onnea blogin synttäreiden kunniaksi! :)
    Osallistun arvontaan, seuraan bloglovinin kautta !
    susannaposti88@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Onnittelut!
    Bloggerlukijana mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Onnittelut 2-vuotiaalle!
    Luen bloggerin kautta.
    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Mukaan bloggerin seuraajana. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Bloggerin kautta seuraan. Olet yksi suosikkibloggareistani, kirjoitat mielenkiintoisesti :) Myös pidän kuvistasi kovasti. Onnea blogisynttäreiden johdosta!
    tiiaeveliina.tornberg@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Mukana. Seuraan Bloggerin kautta :) tyttinurminenn(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Bloggerlukijana mukana. Onnea synttäreiden johdosta!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Mä seurailen sua bloglovinin kautta :)!
    emmab@phnet.fi

    VastaaPoista
  14. Onnea 2-vuotiaalle blogille! :) En tällä kertaa osallistu arvontaan, sillä multa löytyy tuo ihanuus. :)

    VastaaPoista
  15. Bloggerin kautta seuraan :) Mukana :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Bloglovinin kautta seuraan. Olisi kiva saada vinkkejä (myös tuotevinkkejä) rajausten tekoon!

    Pauliina.kaario@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Onnea blogille, jatka samaan malliin! Seuraan bloggerin kautta.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  18. Synttärionnittelut :)

    Bloggerin kautta seurailen.
    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  19. Blogger-lukijana mukana!
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  20. Blogit.fi seuraajana mukana. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Mukana! Seuraan bloglovinin kautta :) jenniju@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Mukana kisassa! Luen blogiasi bloglovinin kautta
    hennamar@outlook.com

    VastaaPoista
  23. Onnea synttäreiden johdosta :) mima93@wippies.fi lukiana bloggerin kautta.

    VastaaPoista
  24. Lämpimät onnittelut blogin vuosipäivän kunniaksi ja menestyksekkäitä blogivuosia paljon lisää! :)
    Tykkään sun blogin raikkaasta ilmeestä sekä siitä, että kirjoitat niin markettikosmetiikasta kuin kalliimmista sarjoista. Jatka samaan malliin.
    Bloggerin kautta luen. (piivoitto@gmail.com)

    VastaaPoista
  25. Onnittelut! Mukaan bloglovin-lukijana =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  26. bloggerlukijana, onnee todella paljo!! marjo.aho.1992@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Hurjasti onnea 2-vuotiaalle blogille!
    Mukana ihanan paletin arvonnassa :) Seurailen Bloggerin kautta.
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Bloggerin kautta. Huippujuttuja olet kirjoitellut :)
    Marianna.mmk@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Bloggerin kautta seuraapi Leena.
    Nestemäisen rajauksen veto, se kun vaan ei onnistu...
    Ja muutkin vinkit ihan aloittelijalle.
    Arvontaan leenvikki(at)gmail.com

    VastaaPoista
  30. Bloggerin kautta mukana :)
    sanni.v.laine@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Onnittelut 2-vuotiaasta blogista! Jatka samaan malliin :) Tulin vain heittämään onnitteluni, sillä kyseinen paletti löytyy jo omasta takaa :) Ihana arvontapalkinto, sillä paletti on täydellinen<3

    VastaaPoista
  32. Onnea 2-vuotiaasta blogista, aika menee kyllä ihan siivillä..:)
    Olen lukijasi Bloggerin kautta!
    browneyessecret@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Olen pitäny blogistasi paljon! :) Seuraan bloglovinissa :) wiskram(at)luukku.com

    VastaaPoista
  34. onnittelut 2-veelle!
    bloglovinin kautta luen.

    paula.susanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Seurailen bloggerin kautta! Blogisi ulkoasu on myös erittäin miellyttävä.
    janika.siren@hotmail.com

    VastaaPoista
  36. Paljon Onnea 2-vuotiaalle blogillesi! Seuraan blogiasi bloggerin kautta.
    Iloista ja rauhaisaa Joulua!
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  37. Luumunkukka(at)luukku.com
    Blogger

    VastaaPoista
  38. Paljon onnea 2-vuotiaalle blogille! :)
    Seuraan Bloggerin kautta.

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Onnittelut <3 Blogger-lukijana messiin

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  40. Mukaan! Seuraan bloggerin kautta!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  41. Onnea kovasti blogille! <3 Olisi mukava lukea sulta sellainen postaus jossa näytät videolla/kuvilla vaihe vaiheelta miten meikkaat:) Mukana arvonnassa, seurailen sua Bloggerissa. Niina_93_2@hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Onnea 2-vuotiaalle 💐 Blogissasi on kivaa raikkautta ja teeskentelemättömyyttä sekä innostus kosmetiikkaan säteilee kilometrien päähän 😊 Siksi sitä on kiva lukea 💕

    Seuraan blogiasi Bloglovinin kautta.
    tuuli.uusitalo@luukku.com

    VastaaPoista
  43. bloglovin kautta mukana :)
    maikinposti8@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Oi mahtava arvonta taas Linda! :) Ja onneks olkoon 2 vuotiaalle blogille <3 Mukana oon ehdottomasti arvonnassa, Bloggerin kautta sua seurailen :) katrii_@hotmail.com

    VastaaPoista
  45. Onnea blogisynttäreiden johdosta! :) Blogiasi lukee aina mielellään, olen löytänyt tätä kautta parikin uutta luottutuotetta. Tykkään myös tyylistäsi kirjoittaa, enkä oikein keksi muuta sanottavaa kuin jatka samaan malliin. Täällä on ainakin yksi hyvin tyytyväinen lukija :)

    Seurailen blogiasi bloglovinin kautta:)

    theriddlerr@outlook.com

    VastaaPoista
  46. Paljon onnea blogin 2-vuotissynttäreiden johdosta! Higlighterpaletti vaikuttaa ihanalta. Seurailen sun blogia bloggerin kautta.

    emmalatvasomppi@hotmail.com

    VastaaPoista
  47. Onnittelut! Seuraan blogiasi bloggerin kautta ja ihailen aina niin mahtavia kuviasi. Aiheesi ovat myös joka kerta yhtä mielenkiintoisia, kiitokset niistä :) Ja hyvää uutta vuotta!

    someonesmoments@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Onnea :)
    Luen bloglovinin kautta.
    Lagexd@hotmail.com

    VastaaPoista
  49. Paljon onnea blogisynttäreiden johdosta! Sun blogi on yksi mun ihan suosikkiblogeista :) <3
    Bloggerin kautta seuraan, katatuulikki@outlook.com

    VastaaPoista
  50. Bloglovinin kautta olen seuraillut jo jonkun aikaa :) Postaustoiveena voisin heittää smoky eye tutoriaalia ja kosmetiikan in and out-postausta esim tuotteista tai meikki lookeista :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!