sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Lookfantastic Advent Calendar | Luukut 21-25


Joulu tuli ja meni, ja niin olisi myös aika kirjoitella LF:n joulukalenterin viimeinen postaus. Nyt olisi siis luvassa luukut 21-25 ja täytyy sanoa, että aika innolla odottelin noiden viimeisten luukkujen sisältöjä! Aika monessa kalenterissa juuri se viimeinen luukku sisältää jotain "suurinta ja hienointa" ja koska koko kalenteri oli ollut täynnä aivan ihania yllätyksiä, en olisi millään malttanut odottaa, että pääsen viimeisen luukun kimppuu! Onneksi sekin päivä koitti tänään ;)


Aloitetaan luukusta 21, joka sisälsi mun iloiseksi yllätyksekseni Dermalogican Daily Microfoliant kuorintajauheen. Mä sain tällaisen purkin ensimmäisen kerran LivBoxista joskus aikoinaan ja tämä on kyllä heittämällä paras kasvojen kuorinta-aine, mitä olen ikinä testannut! Tuli siis enemmän kuin tarpeeseen tämä, vaikka multa tätä varastoista vielä löytyykin :) Kyseessä on riisipohjainen entsyymikuorinta, jonka on tarkoitus kuoria kuollut ihosolukko pois kasvoilta. Ihon tulisi jäädä sileäksi ja kirkkaaksi aineen käytön jälkeen, ja niin se myös jää. Aivan mahtava tuote ja suosittelen ehdottomasti testaamaan tätä. Kalenterista tuli 13 g kokoinen purnukka. 74 g maksaa 50,95 €.


Luukku 22 sisälsi Molton Brownin Pink Pepperpod Body Washin 100 ml kokoisena. Tämä on kalenterin ensimmäinen suihkugeeli ja jotenkin odottelinkin saavani jossain vaiheessa tuolta tällaisen. Suihkugeeli tuoksuu todella voimakkaalle ja se sisältääkin paljon mausteisia ainesosia, mm. inkivääriä ja rosépippuria ja mun makuuni tämä olikin vähän turhan mausteinen. En rehellisesti sanottuna tiedä pystynkö edes käyttämään tätä pois, sillä tuoksu ei miellytä sitten yhtään. No katsotaan miten käy, mutta täydessä koossa tätä ei ainakaan tarvitse koskaan mennä ostamaan. 300 ml maksaa 24,45 €.


Luukusta 23 paljastui Ole Henriksenin The Clean Truth Cleansing Cloths -puhdistusliinapaketti. Puhdistusliinat lupaavat poistaa iholta meikin ja lian kuivattamatta ihoa. Ne sisältävät ihoa kirkastavaa C-vitamiinia sekä vihreää teetä, jonka on tarkoitus estää kollageenin hajoamista. Mä käytän tällaisia puhdistusliinoja pääasiassa swatchien pyyhkimiseen kädeltä, mutta nää on tosi näppäriä esimerkiksi pienille reissuille. Mulla on kuitenkin aina sellainen tunne, etten saa näillä kaikkia meikkejä pois ja joka tapauksessa mulla täytyy olla erikseen silmämeikinpoistoaine, joten samallahan sitä voi sitten putsata koko naamankin jollain kunnollisella putsarilla. Näiden tuoksu oli todella raikas ja tykästyinkin erityisesti siihen. Putsausteho oli ihan hyvä, meikit lähtivät kasvoilta pois aika hyvin, mutta kasvovesilappuun jäi silti vielä jonkin verran meikkijäämiä, joten en lähtisi pelkästään näiden kanssa kasvojani puhdistaaman. Kalenterista tuli 10 kpl puhdistusliinoja ja 30 kpl paketti maksaa 14.95 €.


Luukusta 24 tuli Look Good Feel Better nimiseltä brändiltä Eye Shading Brush. Tästä kalenterista ei juurikaan ole aiemmin mitään välineitä tullut, joten sen puoleen oli oikeastaan ihan kiva saada tämä luomivärisivellin. Merkki ei myöskään ollut mulle entuudestaan tuttu edes nimeltä, joten senkin puoleen oli mielenkiintoista saada tämä testattavaksi. Siveltimen karva on ihan unelmanpehmeää, luomivärit tarttuvat karvoihin todella hyvin ja myös asettuvat luomille kauniisti tämän siveltimen kanssa. Kaikin puolin oikein hyvä luomivärisivellin ja käytän tätä erityisesti liikkuvalle luomelle. Häivyttelyyn ja luomivaossa käytän vähän erilaisia siveltimiä. Tällä on hintaa 8,95 €.


Ja vielä viimeinen luukku, eli numero 25! Luukku sisälsi Illamasquan Eye Shadow Paletten sävyssä Look Fantastic. Ilmeisesti tätä luomiväripalettia ei ole ollut saatavilla muuta kuin juuri Lookfantasticilla, joten sen puoleen oli ihan kiva saada tällainen exclusive-paletti. Sävyt ovat kauniita ja paletti on värisävyiltään mielestäni melko syksyinen. Sävyistä kolme on mattaisia ja vain tuo yläoikealla oleva ruskea sävy on shimmerinen. Jotenkin mä koen, että näitä sävyjä on vähän hankala yhdistellä keskenään, vaikka tänään jonkinlaisen silmämeikin noilla itselleni loihdinkin. Värit ovat pigmenttisiä ja pysyivät luomilla todella hyvin. Mitään huonoa sanottavaa noiden laadusta mulla siis ei ole. Hyvä paletti ja ilmeisesti melko arvokaskin, sillä muut vastaavat Illamasquan paletit maksavat 41.95 €.

Siinä olivat sitten kalenterin viisi viimeistä luukkua :) Kuten oon monet kerrat jo sanonut, olen ollut enemmän kuin tyytyväinen kalenterin sisältöön. Voisin myös hyvin kuvitella ostavani LF:n joulukalenterin myös ensi vuonna, mutta toisaalta olisi hauska päästä testaamaan jotain ihan muuta. No, onneksi tässä on melkein vuosi aikaa miettiä vielä tuota asiaa.

Miltä kalenterin sisältö on vaikuttanut teidän mielestänne? :)

6 kommenttia:

  1. Ihania juttuja viimesissä luukuissa. Muutenkin koko kalenteri piti sisällään ihan kivoja ja käytännöllisiä juttuja. Pakko hankkia kosmetiikkakalenteri ens jouluks :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää kalenteri oli kyllä sisällöltään tosi monipuolinen ja mun mielestäni hyvä :) Ehdottomasti hankit jonkun ihanan kosmetiikkakalenterin ensi vuonna ;D ♥

      Poista
  2. Kaiken kaikkiaan kiva kalenteri mutta ei siis mahtava niinkuin olin etukäteen aatellut ☺ Mulle tuli alkuvuodesta muutaman kuukauden LF:n beauty box joten suurin osa tuotteista oli boxeista tuttuja, ainakin merkit. Tämän vuoksi ei tullut sitten niin WOW-efektiä, paitsi tietenkin Foreon kohdalla 💗 Viime joulukalenterista on aikaa varmaan sellaiset 20-25 vuotta joten kyllä oli ihanaa ja jännää availla luukkuja ja saada joulufiilistä 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuotemerkit oli mullekin suurimmaksi osaksi tuttuja, mutta tuotteista ei tainnut olla kuin ihan pari! Sen puoleen mun kohdallani tosi onnistunut kalenteri siis :) Mutta joo, veikkaan että samoja tuotteita on kyllä ollut tai tulee jatkossa olemaan noissa Beauty Boxeissa. Heh, kieltämättä tällaiset kalenterit tuo sellaista kivaa pientä yllätyksellisyyttä joulun aikaan, aion ehdottomasti ensi vuonnakin hankkia jonkun vastaavan kalenterin<3 :)

      Poista
  3. Niin mieleinen kalenteri, ihaanaa että tässäkin oli luukku 25 kun TBS:n kalenterissakin oli 8) Melkoinen loppuhuipennus kun TBS:llä oli kaksi tuotetta viimoisessa luukussa:D Ihana paletti tuli tässä tuosta vikasta 8) Voisin kuvitella joskus itsekin ostavani tällaisen Lookfantasticin kalenterin joululle, mutta ehken menen vielä ainakin tulevan vuoden sillä The Body Shopilla:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi 25. luukku on tollasta ihanaa luksusta, kun on tottunut että kalenterit päättyy Suomessa aina siihen 24. luukkuun :) Oi ihanaa, että sieltä tuli tuotteita oikein kaksin kappalein! Noissa kalentereissa kyllä selkeästi panostetaan siihen viimeiseen luukkuun. The Body Shop on aina varma valinta, tän voit sitten tilailla joskus myöhemmin jos siltä tuntuu ;D

      Poista

Kiitos kommentista!