torstai 1. joulukuuta 2016

Marraskuun loppuneet


Voi kyllä! Loppuneet postaus mun blogissani. Edellisestähän onkin aikaa vasta 14 kuukautta, että ei sen enempää sentään ;) Mun oli siis tarkoitus viime vuoden syksynä aloittaa tekemään näitä ihan joka kuukausi, mutta ensimmäisen postauksen jälkeen lopetin. Syynä oli ihan älytön kiire sinä syksynä ja jotenkin se kuukauden loppuminen tuli sitten yllätyksenä eikä mulla yksinkertaisesti ollut aikaa kirjoittaa tällaista postausta. Kesällä yritin uudestaan, mutta turhaan ja lopulta viskoin koko kesän ajalta kertyneet tyhjät purkit ja purnukat pois. No jos nyt sitten yritettäisiin oikeasti tehdä näitä joka kuukausi, tai vaikka sitten 2-3 kuukauden välein jos ei muuten :) Mä kuitenkin tykkään lukea näitä muiden blogeista ja tä on ihan kiva tapa kertoa lyhyesti oma mielipide erilaisista kosmetiikkatuotteista.



Mádara Comforting Toner* on mun kuivalle iholleni aivan täydellinen kasvovesi. Se puhdistaa ihon, mutta ei jätä sille minkäänlaista kiristävää tai muuten epämiellyttävää tunnetta, kuten oikeastaan kaikki muut testaamani kasvovedet. Jatkoon ehdottomasti ja olen tätä jo ostanutkin lisää.

Nivea Daily Essentials Soothing Toner. Kuivalle iholle tarkoitettu kasvovesi toimi ihan hyvin, mutta tämä jätti iholle kiristävän tunteen, mikä ei ollut mieleeni. Mádaran kasvovesi toimii mun ihollani siis paremmin ja koska Nivea ei ole eläinkokeeton, ei tätä tulisi muutenkaan ostettua lisää. Olen tätä käyttänyt 2 tai 3 pulloa, joten ei tämä mikään huono kasvovesi ole. Nyt olen vain löytänyt paremman. Ei enää jatkoon.


Korresin Basil Lemon Shower Gel tuli syyskuun LivBoxista ja tästä riitti muutamaksi käyttökerraksi. Tuoksu oli ihan hyvä ja tällä sai kivasti pestyä kropan. Ei tämä kuitenkaan niin hyvältä tuoksunut, että maksaisin tästä täysikokoisen pullon täyden hinnan, eli ei jatkoon.

Garnier Eye Make-up Remover 2in1 oli todella pitkään oikeastaan ainut silmämeikinpoistoaine, jota pystyin käyttämään ja joka todella poisti mun silmämeikkini. Edelleen tämä on suosikkini, mutta nykyään multa löytyy myös Ziajan vedenkestävälle meikille tarkoitettu putsari, jota käytän tämän ohella. Mulla on tätä Garnieria vielä varastoissa, joten käytän ne kyllä loppuun, mutta sen jälkeen siirryn todennäköisesti kokonaan Ziajaan. (Olettaen etten ala saada siitä jonkinlaisia reaktioita..) Ei siis jatkoon enää, kun olen käyttänyt varastoni loppuun.



Adidas Cool & Care Control Ultra Protection antiperspirantti. Oon käyttänyt tätä aika montakin pulloa eikä tässä mitään vikaa ole. Ihan perushyvä ja toimina antiperspirantti, mutta eiköhän tämä ole jo nähty ja mun on aika siirtyä muihin dödöihin. Lisäksi olettaisin, että Adidas myy myös Kiinaan, joten senkään puoleen en halua tätä enää käyttää. Ei jatkoon.

Paul Mitchell Super Skinny Serum loppui vasta marraskuun alussa, vaikka mulla on jo jonkin aikaa odottanut tästä uusi pullo. Lyhyesti sanottuna tämä on paras hiusseerumi, jota olen ikinä käyttänyt. Pienellä määrällä saa latvoista sileät ja kiiltävät. Lisäksi rakastan tämän seerumin tuoksua. Jatkoon!

The Body Shop Glazed Apple Hand Cream tuli käytettyä loppuun tämän kuun aikana. Yhden olen käyttänyt jo aiemmin ja varastoista löytyi vielä yksi tuubi tätä ihanaa käsivoidetta. Rakastan tämän tuoksua ja kosteutustehokin on tällä oikein hyvä. Valitettavasti tämä oli viime talven kausituoksu eikä tätä enää myydä. Muuten ostaisin ehdottomasti uudelleen!


TIGI Bed Head Urban Antidotes Recovery Conditioner on yksi parhaimmista testaamistani "tavallisista" hoitoaineista. Tämä on hoitava, ihanan tuoksuinen ja myös riittoisa. Recovery onkin yksi suosikeistani TIGIn shampoo+hoitoainesarjoista. Todellakin jatkoon!

TIGI Bed Head Urban Antidotes Recovery Shampoosta mulla ei myöskään ole mitään huonoa sanottavaa. Mahtava shampoo, jolla hiuksista saa oikeasti puhtaat kuitenkin ilman, että tuote kuivattaisi hiuksia. Jatkoon ehdottomasti.


Batisten Fresh, Neon Lights ja Sweetie kuivashampoot. Nää on ehdottomasti mun suosikkejani kuivashampoista, mikä ei oo varmaan jäänyt blogini lukijoilta huomaamatta. Ja ei, mä en ole kuukauden aikana käyttänyt kolmea täysinäistä pulloa kuivashampoota :D Mulla vaan on tapana käyttää eri tuoksuja ihan fiiliksen mukaan, joten nyt tässä kuussa näitä sitten loppui tällainen kasa. Jatkoon jokainen näistä ihan ehdottomasti :) 

Sellaisia loppuneita marraskuussa! Löytyikö teille tuttuja tuotteita? :)

*Tuote saatu blogin kautta

20 kommenttia:

  1. I love Batiste! Awesome products, thanks for sharing dear!
    Great blog! I'm following you! Follow back?***
    http://omundodajesse.blogspot.pt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Batiste's dry shampoos are so good ♥ I'll go check out your blog :)

      Poista
  2. Kiva lukea sulta loppuneet-postausta! :) Paul Mitchellin Super Skinny Serum on munkin suosikki! <3 Se tekee ihmeitä mun käsitellyille hiuksille. Batisten kuivashampoo on munkin suosikki. Tykkään myös Madaran kasvovesistä, mutta tuota Comforting Toneria en ole testannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oli myös kiva kirjoittaa pitkästä aikaa :) Jep sama homma täällä, omatkin hiukset on kuitenkin saaneet kokea aika kovia :D Comforting Toner on ollut niiin täydellinen kasvovesi mun kuivalle iholleni, en enää vaihtaisi tota pois<3

      Poista
  3. Jee hei kiva kun kirjoitit taas loppuneista :) Nää on yksiä mun suosikkipostauksia.

    Mun pitää jossain vaiheessa testaa tota Super Skinny Serumia uudelleen. Testasin sitä joskus ja se oli ihan hyvä, mut en sit vaan ostanut uudelleen. Nykyistä suosikkia Schwartzkopfilta en kuitenkaan enää osta, joten tää vois saada uuden mahdollisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin mun! :) Anna ihmeessä uusi mahdollisuus tolle Paul Mitchellin seerumille, jos muistelet sen olleen hyvää ja toimivan sun hiuksissa! Mä rakastan tota seerumia<3 :D

      Poista
  4. Nämä on mielenkiintoista luettavaa! Tuo TBS:n viime kauden omppu oli tosiaan ihana, mutta nyt on myös aivan upeen tuoksuinen uusi omppu siellä, Spiced Apple. Mun mielestä jopa hieman parempi kuin tuo viime vuoden 8) Ja hei Tigin shampoo ja hoitis <33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Kata :) Spiced Apple tuoksui hyvältä, mutta mä tykkään enemmän just tällasista makeista tuoksuista, joten toi oli mun mielestä vähän liian mausteinen :D Ei kuitenkaan ollenkaan huono :) TIGIn shampoot ja hoitsikat on parhaita<3

      Poista
  5. Itsellänikin tuo Paul Mitchellin hiusseerumi vetelee viimeisiään ja pitäisikin ostaa jo uusi tilalle, sillä tuo on oikeasti paras hiusseerumi, mitä olen kokeillut! Noita Tigin shampoita ja hoitoaineita tekisi mieli kokeilla, sillä monet niitä kehuvat! Ainakin Tokmannilla olen nähnyt usein hyviä pakettitarjouksia niistä jättikokoisista pulloista :D Batisten kuivashampoot ovat vaan ihan parhaita, en enää voisi elää ilman niitä :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että oot tykännyt noin paljon tosta seerumista, se on kieltämättä ihan huipputuote ja tekee hiuksille ihmeitä<3 Hei kannattaa kokeilla, just tollasista paikoista ja nettikaupoista löytyy välillä ihan huimia tarjouksia noista! Lähtöhinta TIGIn tuotteilla on monesti aika suolainen, mutta niitä löytyy yllättävänkin edullisesti :) Jep sama täällä, en tiedä mitä tekisin ilman Batistea :D

      Poista
  6. Tosi kiva oli lukee sunkin loppuneista tuotteista, nää on ihan yksiä mun lempipostauksista :) Tuttuja juttuja noista olivat TIGI:n shampoo ja hoitoaine, Korres sekä Batistet, kaikki tosi hyviä ja toimivia tuotteita. Super Skinny seerumia haluaisin itsekin jossain vaiheessa kokeilla, sillä todella moni on sitä hehkuttanut. Luulisi siis toimivan omillekin kutreille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin mun ja oli yllättävän kiva kirjoitellakin tätä postausta :) Ostapa ihmeessä jossain vaiheessa toi Paul Mitchellin seerumi testiin, toivottavasti ihastut siihen yhtä paljon kuin minä ja monet muut ;D Toi seerumi on vaan niiin hyvää! ♥

      Poista
  7. Batisten kuivashampoota kuluu kyllä pullotolkulla vuosittain! Lemppari kuivashampoo ikinä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin mulla, Batisten kuivashampoot on ehdottomasti parhaimpia mitä on! ♥

      Poista
  8. Löytyi muutama tuttu tuote. Batisten kuivashampoot ovat ihan ehdottomia suosikkejani (paitsi se Heavenly Volume-versio). En ole missään nähnyt tuota Neon Lightsia. Olisi kiva kokeilla välillä jotain uutta tuoksua, sillä käytän yleensä Cherryä ja sitä perustuoksua.. mikä se nyt olikaan.. Original!

    Mulla on tällä hetkellä käytössä TBS:n Glazed Apple käsivoide ja suren jo valmiiksi sitä kun se loppuu. Super Skinny Serum on myös ollut käytössä ja oon todennut sen hyväksi kuiville latvoilleni. Oli muuten kivaa lukea sulta loppuneet-postaus, toivottavasti teet näitä lisää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista volyymikuivashampoista en tykkää itsekään, ne ei todellakaan jätä hiuksia raikkaan ja puhtaan tuntuisiksi :D Neon Lights on ilmeisesti jokin Limited Edition tuote, oon itse ostanut tota ainakin Sokokselta ja muistelisin Stockallakin nähneeni tota :) Noissa on muutenkin aika kivat tuoksukokoelmat!

      Jep sama täällä, mullakin on käytössä viimeinen tuubi tota käsivoidetta :/ Kiva kuulla, että postaus miellytti :) Teen ehdottomasti jatkossakin näitä!

      Poista
  9. I use the same bed head product and it really keep my hair lovely!
    Wonderful blog!

    Blog A Bela, não a Fera | Youtube A Bela, não a Fera | Fã Page no Facebook

    VastaaPoista
  10. Kiva postaus Linda! <3 Mua kyllä harmittaa kanssa kun tuo TBS:n omena tuoksu oli vain kausituoksu.. :/ Oli nimettäin niin ihanan tuoksuinen <3 Noita Batisten kuivashampoita pitää ostaa ehdottomasti ainakin yksi purkki kun edellinen kuivashampoo loppuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina<3 Jep ja yleensäkin noita kausituoksuja olisi niin kiva saada myös myöhemminkin :/ Batisten kuivashampoot on ihania ja noita löytyy niiin monessa herkullisessa tuoksussakin!

      Poista

Kiitos kommentista!