keskiviikko 14. joulukuuta 2016

My Makeup Collection - Bronzers & Powders


Vihdoin mun olisi tarkoitus jatkaa tätä mun keväällä aloittamaani My Makeup Collection -postaussarjaa ja tänään vuorossa olisi katsaus mun aurinkopuutereihin ja puutereihin. Täytyy koittaa jatkossa saada näitä kirjoiteltua hieman nykyistä tahtia nopeammin, mutta mulla on toisaalta ollut niin paljon muuta postattavaa, että nämä on sitten jääneet senkin vuoksi. Vimeksi kirjoittelin omistamistani meikinpohjustusvoiteista, meikkivoiteista ja peiteaineista ja sen postauksen pääsette lukemaan tästä. Tämä postaus ei sisällä esimerkiksi sellaisia paletteja, joista löytyy monenlaisia meikkejä (tyylillä luomivärejä, poskipunia ja aurinkopuuteri) vaan esittelen sellaiset jossain vaiheessa erikseen. Arvostelut pyrin pitämään mahdollisimman lyhyinä, jotta postauksesta ei tulisi turhan pitkä :)


Aurinkopuutereita multa löytyy neljä kappaletta ja kuten mä olen joskus aiemmin maininnut, mä olen suhteellisen uusi aurinkopuuterien käyttäjä. Vielä pari vuotta sitten en edes omistanut yhtä ainutta aurinkopuuteria, mutta nykyään käytän tällaista päivittäin meikatessani. Koen kuitenkin, että pärjään varsin hyvin jo yhdellä hyvällä aurinkopuuterilla, joten ehkä osittain senkään takia näitä ei ole tullut hankittua tämän enempää.


Suosikkini ovat ehdottomasit nämä kaksi eli theBalmin Bahama Mama sekä Too Facedin Chocolate Soleil Medium/Deep Matte Bronzer. Molemmat ovat todella hyviä ja pigmenttisiä matta-aurinkopuutereita ja sävyltäänkin melko samanlaisia - kylmiä ja tummia. Bahama Mama on vielä hitusen tummempi ja kylmempi, ja sen itse asiassa huomaa myös aurinkopuuteria käytettäessä. Sävyt soveltuvat loistavasti kasvojen varjostamiseen, sillä ne eivät ole liian lämpimiä, mutta eivät myöskään liian harmahtavia. Hyvää aurinkopuuteria etsivälle voinkin ehdottomasti suositella tuota theBalmin Bahama Mamaa, sillä sitä saa hyvin tilattua netistä eikä hintakaan ole paha.


Lumenen Arctic Sun Bronzerin olen saanut aikoinani LivBoxista ja käytin pitkään juuri tätä kasvojeni varjostamiseen. Tämä on selkeästi kahta ylempänä olevaa aurinkopuuteria vaaleampi ja siten ehkä myös turvallisempi. Toisaalta tämä on nykyään mun makuuni vähän liian lämpimän sävyinen, joten nykyään en ole tätä enää käyttänyt varjostusvärinä. Hyvä perusaurinkopuuteri, mutta ei missään nimessä enää suosikkini. Vieressä olevaa L'Oréal Parisin Glam Bronze sisältää sekä aurinkopuuterin että highlighterin, mutta mä oon käyttänyt tätä ehkä 4-5 kertaa. En oikein edes tiedä mikä tässä tökki, mutta jotenkin en koskaan vaan oppinut käyttämään tota aurinkopuuteria siten, että lopputulos olisi ollut kaunis. Ei tossa varmaan sinänsä mitään vikaa ole, mutta toisaalta tämä olikin mun ensimmäinen aurinkopuuterini moneen vuoteen, eli veikkaisin harjoituksen puutteella olevan aika merkittävä osa siihen, etten tosta pitänyt.


Puutereita multa löytyy tällainen pieni kasa - kolme kivipuuteria, neljä irtopuuteria ja yksi meikkipuuteri. Periaatteessa pärjään loistavasti yhdellä irtopuuterilla ja yhdellä kivipuuterilla, mutta tällä hetkellä niitä löytyy hieman enemmän kaapeista. Yksi irtopuutereista on tosin tarkoitettu silmänympärysiholle, joten sitä nyt ei ehkä tässä kohtaa voi laskea :)


Vasemmalla oleva IsaDoran Velvet Touch Compact Powder löytyy multa kahdessa eri sävyssä - 10 Sheer Transparent sekä 11 Soft Mist. Multa löytyi tästä vielä tummempikin versio, mutta siitä hankkiuduin eroon jokin aika sitten. Ihan perushyvä puuteri ja tätä saa tosiaan monessa eri sävyssä, mutta itse suosin nykyään translucent puutereita, joten senkään takia en näitä enää tule uudestaan ostamaan. Tämä on kuitenkin yksi parhaimmista markettipuutereista, joita olen käyttänyt!

Oikealla oleva Shiseidon Translucent Pressed Powder on viime keväänä ostettu ja nyt jo loppujaan vetelevä kivipuuteri, joka on toiminut aivan loistavasti. Tämän on siis tarkoitus nimenomaan kiinnittää meikki ja pitää ihon kiiltäminen kurissa - ei antaa lisää peittävyyttä tai muutenkaan väriä iholle. Tykkään siis nimenomaan tällaisista puutereista, sillä näillä on lähes mahdoton saada sellaista puuterimaskia kasvoille. Rakastan tätä Shiseidon puuteria eikä mulla ole tästä itse tuotteesta mitään pahaa sanottavaa. Valitettavasti Shiseido ei kuitenkaan ole eläinkokeeton, joten mä en tule tätä puuteria ostamaan enää uudestaan. Seuraavaksi ajattelin testata essencen kivipuuteria.


Irtopuutereista suosikkini on Nude By Naturen Translucent Loose Finishing Powder. Tästä tein hetki sitten ihan oman postauksenkin, johon pääsette tästä. Tällä translucent puuterilla saa todella silkkisen sileän lopputuloksen ja puuteri kiinnittää meikin todella hyvin. Mulla ei ole tästä mitään huonoa sanottavaa ja uskon, että tämä tulee olemaan mulla käytössä vielä pitkään. bareMineralsin Mineral Veil SPF25 on ihan ok, mutta ei mun mielestäni mitenkään kovin kummoinen irtopuuteri. Tämäkin toimii ja kiinnittää meikin kyllä ihan kivasti, mutta ei ole silti suosikkini. Lisäksi toi sävy on jotenkin kumman punertava, mutta onneksi se ei kasvoilla pahemmin näy. Lumenen Sheer Finish Loose Powder on myös translucent puuteri, mutta tätä joudun käyttämään kasvoillani yllättävän paljon, jotta kasvot eivät kiillä alla olevan meikkivoiteen takia. Tämä ei myöskään pidä sitä kasvojen kiiltelyä kurissa yhtä hyvin kuin Nude By Naturen puuteri, joten senpä takia en ole tätä enää vähään aikaan käyttänyt. Yritän käyttää tämän kyllä pois, mutta tuskin tulen tätä ostamaan enää jatkossa.


E.l.f. High Definition Undereye Setting Powder on tosiaan tarkoitettu silmänalusten puuterointiin. Puuteri on valkoista ja todella hienojakoista, minkä ansiosta puuteri kiinnittää peiteaineen todella tehokkaasti eikä kasaudu silmänalusten juonteisiin. Oon ollut tähän todella tyytyväinen, mutta haluaisin testata myös erästä toista vastaavaa puuteria. Tämä on kuitenkin hintaansa nähden ihan huipputuote! Vierestä löytyy Lumenen Longwear Blur Meikkipuuteri SK 15, jonka sain LivBoxista viime keväänä. Meikkipuuterit on monella tavalla käteviä, mutta mä en oikein osaa käyttää sellaista, sillä tämäkään meikkipuuteri ei ole riittävän peittävä, jotta voisin käyttää tätä ilman meikkivoidetta. En toisaalta myöskään tarvitse peittävän meikkivoiteen päälle enää näin peittävää puuteria, joten tätä en ole kovinkaan paljon käyttänyt. Ihmiselle, joka ei halua tai tarvitse suurta peittoa meikkipohjaan, tämäkin puuteri on varmasti oikein hyvä, sillä meikkipuutereita voi tosiaan käyttää ilman meikkivoidetta.

Oletteko käyttäneet samoja aurinkopuutereita tai puutereita, mitä multa löytyy? :)

12 kommenttia:

  1. Lumenen aurinkopuureri löytyy itseltäkin ja siitä tykkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi hyvä perusaurinkopuuteri, mutta varjostusten tekoon se ei mulla oikein sovi :)

      Poista
  2. Mulla on jäänyt tuo Lumenen meikkipuuteri lähes käyttämättä, koska en keksi sille käyttöä just samoista syistä. Meikkipuuterit ovat usein joko liian kevyitä tai liian peittäviä, joten en ole koskaan oikein innostunut niistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepjep, mulla on ihan samoja kokemuksia meikkipuutereista eikä ne vaan ole mun juttu. Mutta tulipahan toikin tuote testattua!

      Poista
  3. Heippa, tässä uusi lukijasi ☺ Sulla on pidempi aurinkopuuterihistoria kuin mulla vaikka ikää mulla on melkein tuplasti! 😃 Opettelen juuri Lumenen aurinkopuuterin käyttöä kaikkein vaaleimmalla sävyllä joka on just passeli mulle. Omistan myös Sensain aurinkopuuterin, mutta se on liian shimmeri näille keleille, kesällä kokeilen sitä käyttöön. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja tervetuloa lukijaksi<3 :) Heh mua pelotti alkuun ihan kamalasti aloittaa aurinkopuuterin käyttö ja Lumenen vaalea aurinkopuuteri oli siihen kyllä ihan loistotuote silloin :) Ei tarvinnut pelätä, että tulee mitään aurinkopuuteriövereitä. Shimmeriset aurinkopuuterit sopii munkin mielestä enemmän kesään kuin talveen ja kesällä on yleensä myös hieman enemmän väriä kasvoilla kuin talvella :)

      Poista
  4. Kiva, että jatkoit näitä postauksia :) mulla on ollut joskus tuota Lumenen aurinkopuuteria ja olin siihen ihan tyytyväinen. Jotenkin oon tosi varovainen aurinkopuutereiden ja varjostusten ym. kanssa. Näytänkin sitten yleensä vaan valkoselta haamulta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt voisi koittaa vaikka kerran kuussa julkaista uuden osan :D Mä oon myös ollut ihan supervarovainen kaikkien aurinkopuuterien ja muiden varjostustuotteiden kanssa, mutta pikkuhiljaa oon uskaltautunut kasvoja varjostamaan enemmän ja enemmän :) Vieläkin oon kuitenkin sitä mieltä, että mieluummin liian vähän kuin edes vahingossa liian paljon :D Se ei näytä kovin imartelevalta, jos puolet naamasta on ruskeanoranssin värin peitossa :'D

      Poista
  5. Mulla on toi Lumenen Longwear -puuteri käytössä aina kun meikkaan ja se on ollut ihan ok. Itsekin haluisin seuraavaks testata Essencen puutereita, etenkin sitä irtopuuteria. Tuosta Elfistä oon myös tykännyt ja kohta oon kuluttanut yhden purkin loppuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että toi Lumenen puuteri on toiminut sulla :) Essencen puuterit kiinnostaa muakin ja Elf on munkin suosiossani! Tossa Elfin puuterissa on hinta-laatusuhde enemmän kuin kohdillaan.

      Poista
  6. Tässä on itseasiassa muutama mulle tuttu tuote! :) Aurinkopuuterista olen käyttänyt theBalmia ja Too Facedia ja tykkään kyllä kummastakin! Bahama Mama on värinsä vuoksi mun suosikki, mutta tykkään ehkä vähän enemmän Too Facedin koostumuksesta. Saatan hyvin ostaa siitä joskus täysikoisen version! :) Puutereista tuttuja mulle ovat Lumenen meikkipuuteri ja Elfin silmänaluspuuteri. Kumpikin ovat hyviä mun mielestä, mutta eivät enää mun suosikkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä noiden koostumuksessa on pientä eroa, mutta mulla menee Bahama Mama ton Too Facedin aurinkopuuterin edelle, vaikka molemmat tosi hyviä onkin :) Mulla todennäköisesti kestää toi nykyinenkin minikoko tota aurinkopuuteria ihan kiitettävän kauan, joten veikkaan etten tuu tosta täysikokoista ostamaan koskaan :D Elfin silmänaluspuuteriin sainkin suosituksen juuri sun blogista! :)

      Poista

Kiitos kommentista!