torstai 19. tammikuuta 2017

Kosmetikkatuotteet, jotka eivät lopu

Löytyykö teiltä kosmetiikan osalta joitain tuotteita, joita ette vain saa millään loppumaan? Samat tuubit, purkit, pullot, purnukat ja rasiat pyörivät kaapeissa kuukausi ja vuosi toisensa jälkeen. Parasta ennen päiväys on kiirinyt ohi jo aikoja sitten ja vielä sitä tuotetta vain riittää Mulla on itselläni muutamiakin tällaisia tuotteita vähän jokaiselta kosmetiikan osa-alueelta. Osaltaan mun kohdallani tähän tuotteiden "loppumattomuuteen" vaikuttaa toki se, että multa löytyy useampia saman kategorian tuotteita, joita käytän yhtä aikaa. Tosin yhtä lailla niitä löytyy myös muistakin tuoteryhmistä, mutta juuri nämä ovat jostain syystä sellaisia, jotka eivät lopu, vaikka mitä tekisi.


♥ Hajuvedet ja body mistit
Mä en käytä hajuvesiä tai body mistejä päivittäin, mutta lähes päivittäin kyllä. Kuitenkin riippumatta siitä kuinka ahkerasti käytän jotain tiettyä tuoksua, se ei tunnu kuluvan tai vähenevän lainkaan. Näistä nyt omistamistani tuoksuista varmasti jokainen ehtii mennä vanhaksi ennen kuin saan pullot tyhjiksi. Mä pelaan yleensä erityisesti hajuvesien kanssa aika varman päälle ja varon suihkimasta sitä iholleni liikaa. Mun mielestä on ihan kamalaa, kun jotkut ovat suihkineet niitä hajusteita itseensä niin paljon, että jo metrien päästä voi haistaa kyseisen ihmisen. Voi siis olla, että saisin näitä nopeammin käytettyä, jos käyttäisin näitä vähän rohkeammin, mutta mun mielestä mieluummin maltillisesti kuin liikaa, ettei muiden tarvitse kärsiä mun takiani :D


♥ Huulipunat
Olenkohan mä koskaan saanut yhtäkään huulipunaa käytettyä oikeasti loppuun? Veikkaisin, että en. Toki olen viskonut monia huulipunia menemään ihan siitä syystä, että ne eivät ole mua enää miellyttäneet tai ne ovat silminnähden menneet vanhoiksi, mutta tosiaan, en mä noita loppuun saa käytettyä. Tällä hetkellä omistan melkein 80 huulipunaa + siihen huulikiillot ja paletit päälle, joten ei kai ole mikään ihme, ettei noi näytä koskaan loppuvan. Pari huulipunaa mulla tosin on jo aika lähellä sitä loppumista, mutta niitäkin oon jostain syystä alkanut nyt säästellä, sillä en haluaisi niiden loppuvan. Jep, tossakaan ei ole mitään järkeä. Täytyykin ottaa tavoitteeksi saada edes pari huulipuna käytettyä loppuun ennen kesää :)


♥ Hiusöljyt
Ne kestää, kestää ja kestää, vaikka kuinka yrittäisin käyttää niitä pois. En ole itse ostanut varmaan ainakaan pariin vuoteen uutta hiusöljyä, sillä esimerkiksi LivBoxeista on aika tasaiseen tahtiin saanut näitä öljyjä ja mulla tollaset pienetkin pullot kestävät ikuisuuden. Mä oon itse todella varovainen käyttäessäni hiusöljyjä, sillä liian suurella määrällä hiuksista saakin sitten todella öljyisen, likaisen ja rasvaisen näköiset ja tuntuiset. Hiusöljyt ovat mulla siis todella riittoisia. Tosin mä käytän hiuksissani muutenkin enemmän seerumeita ja muita tehohoitoja kuin öljyjä, joten senkään takia nämä eivät kulu mulla kovinkaan nopeasti.


♥ Huulirasvat
Riippumatta siitä kuinka usein ja ahkerasti huulirasvoja käytän, ne eivät mulla kulu loppuun. Mua aina hämmentää, kun jotkut sanovat yhden huulirasvan kestävän käytössä ehkä pari viikkoa, kun mulla noi tuntuu kestävän pikemminkin pari vuotta. Käytän toki montaa huulirasvaa samanaikaisesti ja yöksi laitan huulilleni lähes aina Bepanthenia ja sitä saan kyllä olla jatkuvasti ostamassa lisää :D Mutta siis ihan tollaset perinteiset puikkomaiset ja rasiassa olevat huulirasvat eivät meinaa mulla kulua lainkaan. Sanokaa, etten ole ainut jolla on tällainen "ongelma"! Kun musta tosiaan tuntuu, että kaikki muut saavat noita huulirasvoja käytettyä pois ihan valtavaa tahtia.


♥ Poskipunat
Poskipunat on huulipunien ohella toinen meikkituote, jotka kestää mulla ikuisuuden. Viimeksi kun oon saanut jostain poskipunanapista sen pannun näkyviin, oon omistanut ehkä tasan kaksi poskipunaa ja käyttänyt niistäkin aina vaan sitä toista. Nykyään kun noita poskipunia löytyy jo jonkin verran, en edes kuvittele saavani noita kaikkia käytettyä koskaan loppuun. Puuteriset meikit säilyvät hyvänä onneksi melko pitkään, joten poskipunatkin ovat suht. pitkäikäisiä meikkejä. Yleensä poskipunaa on määrällisesti melko paljon siinä pannussa/purkissa eikä sitä kerralla tarvitse kovinkaan paljon, joten ne ovat ainakin mun käytössäni erittäin pitkäkestoisia.
Onko teillä joitain kosmetiikkatuotteita, jotka eivät vain meinaa loppua?
Blogi hiljenee nyt loppuviikoksi. Muutan uuteen asuntoon lauantaina ja viikonloppu meneekin pakkaillessa ja tavaroita purkaessa. Palaillaan ensi viikolla!

26 kommenttia:

  1. Tätä piti oikeen miettiä. Oon aika hanakka heittämään kaiken vähänki vanhemman pois,lukuunottamatta hajuvesiä :) Poskipunat ei kyllä kulu kun en niitä käytäkään,silti niitä on jostsin syystä pakko jemmata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas säästelen viimeiseen asti kaikkea sellaistakin, mitä en edes välttämättä käytä :D Pitäisi ottaa selkeesti vähän mallia susta! Haha, nojuu ei tossa tapauksessa varmaan pahemmin poskipunat kulukaan :)

      Poista
  2. Mie sain käytettyä loppuun ekan huulirasvan ikinä, eikä se kestänytkään käytössä kuin yli vuoden :'D

    tuoksusuihkeet kuluu itsellä nopeammin, sillä ne haihtuu miulla noin 2-3 tunnissa + käytän niitä yleensä myös iltaisin, ennen kuin menen nukkumaan. Hajuvedet taas kuluu hitaammin, mutta on niitäkin tullut käytettyä loppuun asti 3-4 kappaletta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin hienoa :D Milloinkohan mä saisin jonkun noista tänhetkisistä huulirasvoistani loppumaan? Tuoksusuihkeita tulee kyllä munkin suihkittua enemmän ja useammin juurikin sen nopean haihtumisen vuoksi, mutta ei noi silti näytä mihinkään kuluvan :D Yhtä ainuttakaan hajuvettä mä en ole elämässäni saanut käytettyä loppuun, joten hatunnosto sulle noista muutamasta!

      Poista
  3. Hauska postausidea! Mulla kans hajuvedet, poskipunat ja huulirasvat tuntuu kestävän ikuisuuden! Nuorempana suihkin hajuvettä todella reilulla kädellä, niin toki niitä silloin kului, mutta nykyään pyrin olemaan maltillisesti. Olenkin sitä mieltä, että hajuvedet ovat usein ihan liian isoissa pakkauksissa. 30 ml on ihan maksimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mä taas oon aina ollut hurjan varovainen noiden tuoksujen suhteen, ehkä liiankin varovainen :D Joo siis 30 ml on jo tosi suuri määrä hajuvettä, mun käytössäni ainakin. Ja varsinkin siinä tapauksessa, jos niitä hajuvesiä on useampi kappale käytössä yhtä aikaa!

      Poista
  4. Mulla vanhenee hajuvedet helposti. Joka kerta niitä poisheittäessä päätän että käytän entiset pois. No hups, aina silti ostan uusia tilalle 😃 Mikä poskipuna muuten sun poskipunakuvassa vasemmalla ylhäällä oleva on? Se joka näyttää Sleekin paletilta. Värit näyttävät siinä todella hyviltä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, noin siinä helposti käy, kun vastaan tulee joku uusi ihana tuoksu ;D Toi poskipunapaletti on nimenomaan Sleekin :) Sugar on tuon paletin nimi ja tilasin omani feeluniquelta! Tossa on tosi kauniit sävyt ja varsinkin noi kaksi tummempaa on tosi pigmenttisiä :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta ☺ Nyt mietintämyssyä päähän tohdinko tilata sitä- jos se on vielä myynnissä 💓

      Poista
    3. Tilaile ihmeessä, jos värit miellyttävät<3 :)

      Poista
  5. Mä joskus tein samanlaisen postauksen, ja listalle pääsi ainakin hiustenmuotoilutuotteet. Uutuuksia on kiva testata, mutta tiedän, että ne samat pullot pyörivät kaapissa vaikka loppuelämän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiustuotteita mullakin on kyllä kieltämättä tosi paljon :D Ja osa niistä jää kaappeihin ja laatikoihin pyörimään todella pitkiksi ajoiksi ennen kuin tajuan heittää ne pois tai antaa eteenpäin.

      Poista
  6. Hyvä postaus. :) Kyllä ne meikitkin saa kulutettua loppuun, jos niitä on vain muutama kappale. :D Joskus vuosia sitten meikkasin vain tietyillä meikeillä. Sain luomivärejä, poskipunia ja huulipunia loppumaan. Mulla oli aina yksi tietty huulipuna käytössä ja kun se loppui, ostin samanlaisen. MUTTA sitten aloin meikkaamaan enemmän erilaisilla tuotteilla ja niitä alkoi kertymään kaapit täyteen. En muista milloin olisin viimeksi käyttänyt loppuun huulipunaa, poskipunaa tai luomivärejä. Mulla jää myös hiustuotteita pyörimään puolityhjinä kaappeihin.

    Hajuvesiä mulla oli ennen monta samaan aikaan käytössä ja vaikka olisin halunnut käyttää ne loppuun, en tietenkään ehtinyt. Nykyään pyrin siihen, että mulla olisi korkeintaan kolme tuoksua yhtäaikaa käytössä. Tuntuu, että sekin on ihan liikaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ihan totta, ja noin mulla on käynyt juurikin sen yhden poskipunan kanssa :D Käytin varmaan ainakin kaksi kappaletta samaisia poskipunia loppuun, kun ei mulla muita ollut käytössä yhtä aikaa. Tollanen tilanne olisi tavallaan ideaali, että oikeasti saisi käytettyä ne kaikki meikit loppuun ennen kuin ne menevät vanhaksi, mutta ei tällaisten meikkihamsterien ole sellaiseen enää kai mahdollista päästä :D

      Toi hajuvesien rajoittaminen vain muutamaan on tosi fiksua :) Ne kuitenkin menevät jossain vaiheessa aina huonoiksi ja mua ainakin harmittaa heittää monenkympin tuoksuja menemään.

      Poista
  7. Samoja löytyy täältä kuten hajuvedet, huulirasvat sekä yksi poskipuna on pyörinyt kaapissani varmaan 5 vuotta, eilen mä kattelin sitä ja mietin pitäisikö vaan heittää pois. Kuten TBS:n kalentereista saadut hunaja- ja mansikka huulirasvat joita molempia on kaksi kappaletta, mä en yhtään pidä niistä huulirasvoista:D
    Mitä hajuvesiin tulee, mulla on monia Escadan kausituoksuja ja mä itse asiassa yritän säästelllä niitä vanhimpia. Käytän kyllä hajuvettä päivittäin mutta kovimmassa kulutuksessa ovat vielä uusimmat, isoimmat pullot. Mä rakastan niitä vanhempiakin mutta en vaan halua että ne loppuu ja käytän niitä vaan "spessutilaisuuksissa":D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sulla on samanlaisia juttuja, joita et oikein saa käytettyä loppuun :D Joo varsinkin tollaset jostain saadut kosmetiikkatuotteet, jotka ei itseä oikein miellytä, jää helposti kaappeihin pyörimään. Mulla on just kaikista kauneusbokseista saatuja tuotteita aika iso läjä odottamassa käyttöönottoa. Mutta jos ne ei iske niin ne ei vaan iske eikä niitä halua käyttää :D

      Oi Escadan tuoksut on kyllä ihania<3 Mä oon hei ihan samanlainen, jos tykkään jostain niin pyrin käyttämään sitä tosi maltillisesti ja säästämään, ettei se vaan lopu :'D Tietysti noissa tuoksuissa on vielä sekin puoli, ettei niitä vanhempia Escadan kausituoksuja oikein meinaa saada enää mistään!

      Poista
  8. Haha, täällä myös toinen keneltä ei hajuvedet lopu sitten millään! :D Olin ihan ihmeissäni kun kaverini sanoi häneltä yhden hajuveden (taisi olla 30ml) loppuneen alle puolessa vuodessa :D Hiusöljytkin kestää ja kestää, mutta olen huomannut että sellaiset mitkä on pumppupulloissa, loppuu nopeammin! Voi johtua ihan siitä, että tällä hetkellä itselläni on hiusöljy, missä on kieritettävä korkki enkä koskaan jaksaisi avata sitä "suuren" vaivan vuoksi, hahah :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hyvä etten ole ainut! :D Huii, melkoiseen tahtiin hän on kyllä saanut hajuveden käytettyä loppuun, mutta ilmeisesti tuoksu oli aika kovassa käytössä :) Mulla on ihan sama noiden hiusöljyjen kanssa, koen sen jotenkin kauheen vaivalloiseksi, jos se korkki pitää erikseen avata :D Lisäksi pelkään, että sitä tulee aina likaa, jos sieltä pullosta täytyy kaataa sitä öljyä kädelle.

      Poista
  9. Haha, mä oon niin samaa mieltä huulirasvoista! En voi kuin ihmetellä, kun joillakin näkyy huulirasvoja lähes jokaisessa loppuneet-postauksessa :D Mullakin kestää huulirasva helposti pari vuotta. Tosin oon huono rasvaamaan huulia muutenkin. Rasvaan niitä lähinnä ennen meikkaamista, jotta huulet ovat pehmeät. Jos huulet ovat oikein kuivat ja jos muistan, niin saatan rasvata illalla :D

    Meikkituotteista hitaasti kuluvia ovat mulla ainakin aurinkopuuterit ja varjostusvärit, poskipunat, highlighterit, värilliset silmänrajauskynät, luomivärit ja kaikki huulimeikit. Eli oikeastaan kaikki, mitä vaihtelen enemmän :D Meikkipohjan tuotteet ja tietyt silmätuotteet (kulmatuotteet, eyelinerit ja mustat silmänrajauskynät, ripsarit jne) ovat sellaisia, joita oikeasti käytän loppuun. Muita mulla loppumattomia tuotteita ovat myös hajuvedet, lisäksi jalkojen hoitotuotteet ansaitsevat erityis maininnan, koska en koskaan käytä niitä :D

    Tsemppiä muuttoon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä ihmettelen myös aina tota :D Mä sentään käytänkin huulirasvoja suht ahkerasti, mutta ei ne mulla silti näytä loppuvan ikinä. Noi kaikki Niveankin huulirasvat on olleet mulla ties miten pitkään eikä yksikään ole lähelläkään loppumista vielä :D Mun taas on ihan pakko laittaa yöksi huulirasvaa, muuten herään aamulla rutikuivien huulien kanssa.

      Aurinkopuuterit hei joo kuuluu mullakin samaan kastiin! Samoin highlighterit eli juuri tollaset meikit, joita ei kerralla tarvitse käyttää paljoa. Musta tuntui pitkään, että meikkivoiteet, ripsarit ja eyelinerit on ainoita tuotteita, jotka mulla loppuu, mutta onneksi nykyään loppuu vähän enemmänkin noita meikkejä :D

      Kiitos paljon ♥

      Poista
  10. Mä en oo koskaan käyttänyt loppuun yhtäkään luomiväriä, ne kuluu mulla ehdottomasti hitaiten. Silmänrajauskynissä taitaa olla sama homma. Ylipäätään kaikki puuterimaiset tuotteet paitsi puuterit kuluu mulla äärimmäisen hitaasti. Hajuvesissä kuluminen riippuu ihan siitä mitä kyseisestä tuoksusta tykkään ja jos otan jonkun pannuprojektiin tai päätän vaan käyttää loppuun niin kyl ne sit aika nopeesti kuluu. Mä aina ihmettelen miten mulla kaikki kasvorasvat kuluu sairaan hitaasti! Tai kyllähän niitä loppuu, mut tuntuu et jotkut käyttää useemman purkin kuukaudessa ja mulla taas menee useempi kuukausi yhden purkin kimpussa :D On nää jänniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon muutamia luomivärejä saanut käytettyä loppuun, mutta nykyään niitä on jo sen verran paljon, ettei taida olla toivoakaan niiden loppumisesta. Mäkin oon itse asiassa nyt ruvennut ottamaan tavoitteeksi käyttää joitain tiettyjä tuotteita loppuun ja keskityn sitten nimenomaan niiden käyttämiseen :) Haha mullakin kestää kasvovoiteet suhteellisen pitkään, en ikinä saisi käytettyä montaa purkkia kuukaudessa :D

      Poista
  11. Mulla on myös huulirasvoja joka paikka täynnä, vaikka käytän niitä moniamonia kertoja päivässä :D myös hajuvesiä on alkanut kertymään ja mulla on myös suihkugeelejä joka nurkassa kun saan niitä aina jostain lisää ennen kuin edelliset loppuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva etten oo ainut, jolla ei tunnu huulirasvat loppuvan :D Joo suihkugeelejä kertyy mullekin, oon hamstrannut niitä kylppärin ihan täyteen!

      Poista
  12. Mulla ei myöskään hajuvedet lopu ihan helpolla :) Vaikka joka päivä laitan, niin silti tuo yksikin on kestänyt jo yli vuoden mulla ja vielä on melkein puoli pulloa jäljellä :D Suihkutan yleensä vaan 1-2 suihkausta. Mulla loppuu poskipunat aika nopeesti, ei nyt ihan heti, mutta ei ne ikuisuutta kestä :D Huulipunat ei myöskään onneksi lopu ihan heti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ihmetyttää, miten jotkut saavat kokonaiset isot hajuvesipullot loppumaan muutamissa kuukausissa :D Itse en ikinä onnistuisi siinä, vaikka päivittäin käyttäisinkin jotain tiettyä tuoksua! Heh, mä taas en tosiaan saa poskipunia loppumaan nykyään oikein millään :'D Kiva kun tulit kertomaan omia kokemuksiasi tästä asiasta<3

      Poista

Kiitos kommentista!