maanantai 27. helmikuuta 2017

Kosmetiikkahaalintaa

Moikka :) Mun piti kovin tulla kirjoittelemaan viikonloppuna postaus blogiin, mutta hyvä että mä lauantaina sain aamulla hetkeksi koneen auki ja se olikin sitten siinä. Koko viikonloppu meni käytännössä mun tupareihin (ja niistä toipumiseen), joten postausvälikin venähti taas hieman suunniteltua pitemmäksi. Tänään olisi kuitenkin tarkoitus vihdoin ja viimein kirjoitella mun viime aikojen kosmetiikkaostoksista. Ei niitä mitenkään kamalasti oo tullut tehtyä, mutta muutamia kyllä. Nyt ajattelin laittaa taas kukkaron nyörit hetkeksi kiinni ja koittaa vaihteeksi hieman säästää rahaa. Oon kyllä muutenkin ihan tyytyväinen siihen, ettei näitä ostospostauksia oo enää pitkään aikaan tullut yhtä tiiviisti kuin vaikkapa vuosi sitten. Jotain oon sentään oppinut! Ensi kuussa ajattelinkin lähinnä hankkia teille taas jotain pientä kivaa arvottavaksi ja jättää itse kaikki turhat kosmetiikkaostokset tekemättä :)


Aloitetaan mun ensimmäisestä Ebayn ostoksestani. Mä oon jo pitkään tiennyt haluavani tällaisen ison huulipunatelineen, mutta en oo aiemmin oikestaan uskaltanut lähteä tilaamaan tällaista mistään. Nyt vihdoin tammikuussa ryhdistäydyin ja laitoin tämän 40 pakkaisen huulipunalokerikon tilaukseen. Muutama viikko saapumisessa kesti, mutta sitä osasin odottaakin ja nyt olen tämän muovihärpäkkeen onnellinen omistaja! Toi on siis tosiaan melkoisen ohutta muovia ja näyttää ihan yhtä halvalta mitä se olikin, mutta toi kelpaa mulle. Mä en oo itse asiassa vielä järjestänyt mun huulipuniani tohon ja täytyykin vähän miettiä mitkä tohon aion laittaa, mutta pikkuhiljaa pikkuhiljaa :) Maksoin tästä noin 5 dollaria eli tätä ei todellakaan oltu hinnalla pilattu!


Sokokselta tilasin täysin hetken mielijohteesta tämän Urban Decayn Afterdark luomiväripaletin. Paletti sisältää 10 erilaista shimmeristä sävyä sekä luomivärisiveltimen. Paletin sävymaailma on melko vaihteleva ja varmaan ihan sen takia oonkin käyttänyt tätä vasta pari kertaa. Mä toivon pystyväni erityisesti arkena tekemään mun silmämeikkini yhdellä luomiväripaletilla, mutta näitä ei oo mitenkään turhan helppo yhdistellä keskenään. Tai kyllähän noista saa loihdittua vaikka ja mitä, mutta ne on sitten harvoin enää niin arkimeikkityyppisiä. Voin ihan rehellisesti tunnustaa, että jos olisin miettinyt asiaa yön yli, en olisi tätä enää itselleni tilannut. Paletin sävyt ovat kauniita ja UD:n luomivärit hyviä muutenkin, mutta en mä tätä olisi tarvinnut itselleni. Tämä maksoi kuitenkin sen 49,90 € millä olisin varmasti saanut jotain muutakin kivaa. Mutta eihän sitä tiedä, ehkä meistä tulee vielä hyviäkin kavereita! Ja ainakin tämä paletti sisältää sellaisia sävyjä, joita en aiemmin omistanut.


Sitten mennäänkin mun feeluniquen tilauksen pariin. Mä tein jo aikoja sitten melko suuren tilauksen feeluniquelle, mutta kuten jossain vaiheessa mainitsin, posti päätti lähettää paketin takaisin Britteihin enkä siis sitä tilaustani koskaan saanut. Mua harmitti se ihan suunnattomasti, sillä siellä oli oikeasti sellaisia juttuja, joita olisin itselleni tarvinnut ja jotka sain tilattua superedulliseen hintaan. Pienen masistelun jälkeen laitoin kuitenkin uuden tilauksen ja tilasin siinä samalla sitten myös sellaisia juttuja, joita en olisi todellakaan tarvinnut. Tämä TIGI Bed Headin Recovery Shampoo & Conditioner ei kuitenkaan ollut turha ostos, sillä mulla alkaa olla melko vähän shampoita ja hoitsikoita enää. Revocery on sarjana mulle tuttu ja tämä on ehdottomasti yksi suosikeistani ellei jopa suosikki. Shampoo pesee hiukset todella tehokkaasti putipuhtaiksi ja hoitoaine pehmentää ja hoitaa hiuksia. Nämä myös tuoksuvat ihanalle, eivätkä ollenkaan niin ällön makealle kuin monet muut TIGIn tuotteet. Valitettavasti molempien pullojen korkit olivat auenneetja molemmista oli tullut jonkin verran tota tavaraa ulos, mutta pienellä pullojen putsauksella siitäkin selvittiin. Tämä 750 ml kaksikko maksoi 20,35 €.


Tilaukseen lähti myös tämä TIGI Bed Headin Beach Freak Moisturizing Detangler Spray eli hiuksia kosteuttava ja takkuja selvittävä hoitosuihke. Mangolta ja mandariinilta tuoksuva hoitosuihke kuulosti jo itsessään niin herkulliselta, että pakko se oli päästä testaamaan! Varsinkin kun mulla alkaa oikeasti olla tarvetta uudelle hoitosuihkeelle. Tätä on tarkoitus suihkia kosteisiin tai kuiviin hiuksiin, jolloin takkuisia hiuksia on helpompi harjata. Valitettavasti tämä ei osoittautunut ihan parhaimmaksi mahdolliseksi hoitosuihkeeksi. Kyllä tämäki helpottaa sitä takkujen selvittämistä, mutta ei yhtä hyvin kuin esimerkiksi Bonacuren hoitosuihkeet. Ei tämä huono ollut ja tämä tosiaan tuoksuu aivan ihanalle, mutta en mä usko että uudestaan tätä lähtisin ostamaan. Tätä kuluu yhdellä kertaa melko paljon, joten veikkaan ettei tuo 100 ml edes riitä kovinkaan kauaa. Tämä maksoi 10,24 €.


Sitten päästäänkin siihen kategoriaan, minkä tuotteita mä en olisi tarvinnut. Todellakaan. Eli NARSin NARSissist Unfiltered Cheek Palette I, eli kuuden poskipunan poskipunapaletti. Tätä myydään kahdessa eri sävyssä, joista tämä mun tilaamani I sisältää tummempia ja syvempiä sävyjä ja II paletti taas vaaleanpunertavia ja muita vaaleita sävyjä. Kieltämättä tämä I paletti sopii ehkä paremmin hieman tummemmalle iholle kuin mitä mulla on, mutta hyvin oon noita pystynyt käyttämään, kunhan vaan muistan ottaa noita värejä todella hellällä kädellä. Mä tykkään tällä hetkellä melko tumman sävyisistä poskipunista, joten sen puoleen tämä oli hyvä ostos. Mua kuitenkin hitusen pelottaa, että esimerkiksi kesällä tälle ei tule käyttöä lainkaan, joten sen puoleen ehkä hieman harmittaa, etten tilannut sitä vaaleampaa II palettia. Paletti maksoi 57,60 euroa ja tosiaan, feeluniquella myydään nykyään NARSia! Tiedänpähän mistä ostan jatkossa lempparipeiteaineeni ;)


NARSia vähän lisää, sillä kuten mä kirjoittelin edellisessä postauksessa, mä en oikein lämmennyt NYXin HD-irtopuuterille ja uudelle irtopuuterille tosiaan oli tarvetta. Ostin tämän Soft Velvet Loose Powderin ihan kokeilumielessä ja oon tykännyt tästä oikein kovasti. Tämä kiinnittää meikin tehokkaasti, estää ihon kiiltelyä ja toimii muutenkin hyvin mun kuivalla ihollani. Todella hyvä irtopuuteri, mutta toisaalta ihan yhtä tyytyväinen oon ollut Nude By Naturen irtopuuteriin ja siinä on tätä NARSin puuteria näppärämpi annostelusysteemi. Tätä oli kuitenkin todella kiva päästä testaamaan ja mun onnekseni tämä toimi mulla paremmin kuin NARSin kivipuuteri, jonka tilasin jokin aika sitten itselleni. 10 g puuterirasia maksoi 34,56 €.


Irtopuutereilla jatketaan, sillä mä en todellakaan muistanut, että olin tilannut feeluniquelta tuon NARSin puuterin, joten näppäränä tyttönä nappasin yhtenä päivänä kaupasta mukaani tämän IsaDoran Perfect Loose Powderin! Mä en todellakaan olisi tätä tarvinnut, mutta en siis muistanut tilanneeni tota toista puuteria, joten nyt mulla on sitten kaksin kappalein uusia irtopuutereita. Tykkään tästäkin, tämä toimii mun iholla hyvin, tekee meikkipohjasta riittävän mattapintaisen ja kiinnittää meikin hyvin. Mutta toi puuterivippa on täysin onneton eikä ton purkin annostelu oikein toimi. Noista koloista tulee kerralla ihan älytön määrä sitä puuteria ja sitä on mahdoton saada tosta kannesta takaisin sinne rasiaan. Kaipaisin tohon sellaista syvennystä, josta sitä puuteria voisi ottaa, ettei sitä tarvitsisi aina ottaa ton kannen kautta. Selitin tän nyt todella epäselvästi, mutta siis mä oon saanut ihan hurjan määrän tota puuteria heitettyä hukkaan, kun sitä ei meinaa millään saada takaisin tonne rasiaan ja noi reunat on noin matalat. Täytyy koittaa miettiä miten saisin käytettyä ton parhaiten, sillä puuterissa itsessään ei ole mitään vikaa. Tämä maksoi 19,90 €.


IsaDoralta ostin testiin myös tämän Insane Volume Lash Styler ripsivärin. Mä toivon saavani ripsarilta sekä lisää pituutta että tuuheutta, vaikka mun omat ripset suhteellisen pitkät onkin. Melkeinpä tärkeintä mulle kuitenkin ripsivärissä on se, että se väri oikeasti tarttuu ripsiin eikä sitä harjaa tarvitse hinkata ripsiin puolta tuntia, jotta niissä on näkyvissä jotain väriä. Totta kai ripsivärit kuivahtavat hieman ajan kuluessa, jolloin ne eivät tartu enää yhtä hyvin, mutta kun monet eivät meinaa tarttua mun ripsiini edes juuri kaupasta ostettuina. Tämä oli ihan ok ripsari. Se tuuheutti kivasti, mutta pituutta tämä ei pahemmin antanut. Väriä lähtee ihan hyvin, ensimmäisellä käyttökerralla sain itse asiassa ihan jäätävät ripsivärimassat mun yläluomen vesirajalle, mikä ei todellakaan ollut toivottua, mutta kyllä tästä sitä väriä ripsiinkin tarttui. En tule toiste ostamaan, mutta kyllä tämä pois tulee käytettyä! Ripsari maksoi myös 19,90 €.


Tupareihin oli totta kai saatava uudet hienot räpsyttimet, joten ostin itselleni nämä Eyluren 3 Dimensional 111 irtoripset. Kolmiulotteiset näistä tekee se, että ripset ovat tossa kahdessa eri tasossa, kun normaalisti ripsissä kaikki kaartuvat ylöspäin suunnilleen samassa tasossa. Ja ai että mä rakastuin näihin ripsiin! Noi on hurjan kauniit silmissä ja noista saa todella paljon lisää pituutta ripsiin. Noi ei kuitenkaan ole liian överit, sillä noi ei ole liian tuuheat, joten lopputulos oli kuitenkin jos nyt ei luonnollinen niin ei turhan luonnotonkaan. Ripset maksoivat 7,50 € ja näistä tuli heittämällä yhdet suosikki-irtoripsistäni.

Oletteko te tehneet viime aikoina kosmetiikkaostoksia? Mitä on tarttunut mukaan? :)

24 kommenttia:

  1. Täytyy myöntää et oon tehny hömppäostoksia aivan säälittävän vähän! Tosin jo näitä postauksia katellessa tulee hyvä mieli ♡_♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, onneksi tilanteen voi aina korjata halutessaan ;D Kyllähän uudet meikit sun muut tuo iloa elämään :)

      Poista
  2. Toi UD:n paletti on aivan superupea! <3
    Ompa kiva, että Narsia saa nyt tilattua Feeluniquelta! Pakko mennä vähän vilkuilemaan valikoimaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se joo :) Joo mä oon niin iloinen siitä, että feeluniquella on NARSia myynnissä! Mun tekisi mieli ostaa sieltä vaikka ja mitä :'D

      Poista
  3. Mun helmikuun kosmetiikkashoppailut olivat pienimmät miesmuistiin. Ostin vain yhden meikkivoiteen ja senkin ostin, koska vanha alkaa olla lopuillaan ja Sokkarilta sai 20% alennusta. :D

    Mä olen tykännyt NYXin HD-puuterista, mutta nyt olen kyllästynyt siihen ja haluaisin kokeilla välillä jonkun muun merkin irtopuuteria. Mulla on ollut harkinnassa juurikin tuo Narsin irtopuuteri sekä By Terryn Hyaluronic Hydra-Powder. En tiedä kumpaan kallistun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, säpä selvisit vähällä :D Toi voisi olla mun tavoitteeni nyt maaliskuulle?

      NARS on mun kokemusteni mukaan hyvä valinta, mutta toi By Terryn puuteri kiinnostaa mua ihan valtavasti. Innolla siis odottelen sun mahdollista postausta tosta puuterista, jos päädyt By Terryyn ;)

      Poista
  4. Nyt alkoi himottaan Narsin paletti. :D Mä tilaan Narsin tuotteet niiden omasta nettikaupasta, tulee tosi nopeasti eikä tarvi maksaa postareita, kun ostaa 50€:lla ja no, sehän tulee aina ainakin mulla täyteen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NARS on kyllä sellainen merkki, ettei 50 euroa ole summa eikä mikään ylittää :D Täytyykin käydä joskus katselemassa noita merkin omia sivuja ja valikoimaa! Toi paletti on hurjan kaunis ja niin oli kyllä se toisensävyinenkin :)

      Poista
  5. Viimeksi tein elevenille kivan tilauksen, mutta nyt on vähän pakko rajoittaa kosmen ostamista, kun innostuin tänään ostamaan hiihtovälineitä ihan olan takaa :D ^_ ^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, välillä on joo pakko rajoittaa kosmeshoppailua, että saa törsättyä rahaa myös muihin kivoihin juttuihin! :D

      Poista
  6. Ebaysta saa kyllä super halvalla noita meikkitelineitä, pitää itsekin hankkia pari kun joskus saan hankittua sen meikkipöydän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep niin saa ja niitä löytyy oikeesti ihan joka lähtöön :D Mäkin varmaan tilailen jossain vaiheessa vielä lisää noita, kunhan vaan ensin hahmotan paremmin mitä oikein haluan tohon pöydälle :)

      Poista
  7. Wohou mahtava ostoksia taas! Tuo Urbanin paletti on mielenkiintoinen ja odottelen innolla milloin nähdään meikkiluomuksiasi jossa olet kyseistä palettia käyttänyt:) Mä ajattelin pitäisikö ostaa mun vakkari Wellan tilalle nyt nuo TIGIn hoitsikka ja shampoo, vähän vaihtelua haluaisin. Pidän kovasti tuosta samasta hiuslakasta ja se on ollut pitkään vakioni:D
    Ja hei mahtava juttu tosiaan että oot saanut ostelua vähennettyä aiempaan nähden huomattavasti, ei tosiaan tule enää niin paljon ostospostauksia sulla! Täälläkin sitkutellaan edelleen mutta hyvin menee, sehän on ihan mahtavaa kun saapi säästettyä ja pysyy vähän tavoitteissaan! Hyvä me;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin odotan, että pääsen ihan kunnolla tutustumaan tohon palettiin ja tekemään sen kanssa silmämeikkejä! Osta ihmeessä vaihteeksi TIGIä ja aina voit onneksi palata takaisin Wellaan, jos TIGI ei sua miellytäkään :) Mä oon ainakin ihan rakastunut TIGIn hiustenhoitotuotteisiin<3

      Joo tää on ihan hyvä saavutus, vaikka vieläkin on parannettavaa ja nyt pyrin taas rauhoittumaan noiden heräteostosten kanssa :) Jee mahtavaa, että sullakin on nää hommat sujuneet hyvin, tosiaan hyvä me ;D

      Poista
  8. Ihanaa, meikkihaalintaa! :D <3 Mullekin kelpaisi tuollainen huulipunateline ja sitten erikseen teline huulikiilloille, mutta eBaysta tilailu ei ole oikein napannut vielä. Vaikuttaapa mielenkiintoisilta nuo ripset! Mä ajattelin alkaa enemmän suosimaan Eyeluren ripsiä, joten noita voisi testata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä<3 :D Mullakin kesti tosi kauan ennen kuin uskalsin tilauksen näpytellä, mutta tosta jäi kyllä ihan hyvät fiilikset ja uskaltaisin toisenkin kerran sieltä tilata :) Osta ihmeessä testiin noi ripset, olisi tosi kiva kuulla sunkin mielipide noista!

      Poista
  9. Kivoja ostoksia oot tehnyt :) Tuollainen huulipunatelini olisi kyllä kiva tai jonkinlainen meikkiteline :) Meikkipöytä olisi ihan paras, mutta saisi edes jonkun järkevän säilytyspaikan meikeille :D Mä tykkäsin myös noista poskipunan sävyistä, vaikka onkin aika tummia:) Tuossa luomiväripaletissa on kyllä ihania sävyjä, mutta varmaan ei tule niin arkena käytettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! Erilaiset meikkitelineet on supernäppäriä ja niillä saa kivasti järjesteltyä meikit ja meikit saa noiden avulla ne omat paikkansa :) Toivottavasti keksit jonkun kivan säilytysratkaisun sun meikeille! Joo noi on tosi kauniita ja yllättävän hyvin sopii myös vaalealle iholle :) Jep noi luomiväripaletin sävyt ei tosiaan oo mitään ihan arkisävyjä, mutta vähän tummempia juhlameikkejä tolla saa kyllä tehtyä.

      Poista
  10. Tigin shampoo ja hoitoaine kuuluvat mun suosikkeihin. Mulla on niistä tuubiversiot, koska näin isot pullot kestäisivät käytössäni ikuisuuden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäät noista! Mullakin oli aiemmin noista tuubiversiot ja onhan ne tuubit myös helpompia käyttää kuin noi isot pullot. Ainakin jos niissä ei oo minkäänlaisia pumppuja :D

      Poista
  11. Toivottavasti sulla oli tosi onnistuneet tuparit! Tossa UD:n luomiväripaletissa on super ihania sävyjä, vaikka onkin vähän epäkäytännöllinen paletti :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hauskat juhlat :) Jep niin on, arkikäyttöön toi ei tosiaan mulla sovellu, mutta uskon että tolla saa aivan upeita juhlameikkejä tehtyä<3 :D

      Poista
  12. Se on kyllä paha kun ostosvimma iskee, mulla lähtee ainakin ohjat välittömästi käsistä: no ku mä haluuuuuun 😨 Toisaalta olen kyllä aina ollut sitä mieltä, et jos rahaa on ja se ei oo mistään pois niin siitä vaan 😊 Vannotin, että oon tämän vuoden ostoslakossa; no ei ihan ole toteutunut, mutta huomattavasti paremmin kuin vuosi sitten tähän aikaan. Tuo huulipunaloota ei ainakaan kuvassa näytä mun silmiin halpikselta, voisin hyvin ostaa samallaisen (tai kaksi). Arastelen vain Ebayn käyttöä, pelkään etten osaa/ tajua "käyttää" sitä 😁 Josko sun innostamana vihdoin ja viimein uskaltautuisin myös käyttämään irtopuuteria, niitä odottaa parikin käyttöön ottoa, muistaakseni Lumenelta ja Jurliquelta. Pelkään myös siinä annostelua, että kuorrutan vahingossa naamani puuterilla 😄 Uusin ostokseni on Zadig & Voltairen hajuvesi sekä Essien pari tämän kevään kynsilakkaa 💅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep niin on ja sitten tulee herkästi osteltua vähän liikaakin kaikkea :D Totta toikin, niin kauan kun rahaa on niin kyllä sitä voi käyttääkin ihan siihen mihin itse haluaa :) Mulla oli vuosi sitten tähän aikaan myös lähtenyt ihan lapasesta shoppailu. Mulla meni tammi- ja helmikuussa satoja euroja kosmetiikkaan, eli mahtavaa kun ollaan molemmat ainakin siitä vuodentakaisesta pystytty parantamaan! :D Älä turhaan arastele Ebaytä! Netistä löytyy älyttömästi vinkkejä sivuston käyttöön ja se on loppupeleissä hurjan yksinkertainen :)

      Ota ihmeessä irtopuuterit käyttöön, jos niitä kerran löytyy jo valmiiksi. Mä oon todennut, että irtopuutereilla on monesti jopa vaikeampaa saada sellaista kuorrutusta kasvoille kuin ihan normikivipuuterin kanssa :D Mä laitan aina ihan huolella sitä irtopuuteria, vaikka vähempikin ehkä riittäisi, mutta ei mun naama ainakaan mun mielestä näytä mitenkään ylipuuteroidulta :'D Essien kynsilakat on upeita ja vielä hurjan hyvälaatuisiakin<3

      Poista

Kiitos kommentista!