perjantai 3. maaliskuuta 2017

Loppuneet | Helmikuu 2017


Nyt olisi helmikuun loppuneiden kosmetiikkatuotteiden läpikäynnin aika. Mainitsin jo viime kuun suosikkituotteiden yhteydessä, että helmikuussa tuli käytettyä tietyllä tavalla aika vähän kosmetiikkaa. Mulla on normaalisti tapana yrittää käyttää joitain tiettyjä tuotteita loppuun, mutta viime kuussa käytin tasan ja ainoastaan niitä, jotka sattuivat olemaan mua lähimpänä, eli en siis suinkaan niitä, mitä mun oli itse asiassa tarkoitus käyttää ja saada loppumaan :D Kuten kuvasta näkyy, loppuneita ei mitenkään ihan kamalasti ole, mutta toisaalta tammikuussa loppuikin melko runsaasti eri tuotteita eikä sitä joka kuukausi kai voi saada niin suurta kasaa kosmetiikkaa käytettyä pois :) 


Lush Fairly Traded Shampoon sisällöstä yli 50% on hunajaa enkä olisi ikimaailmassa uskonut tämän shampoon olevan niin tehokas mitä se oli. Pesuteho oli ihan uskomattoman hyvä ja ainut miinuspuoli tässä onkin tuotteen tuoksu, josta en oikein koskaan oppinut pitämään. Se on kuitenkin pieni murhe sen rinnalla, että tämä shampoo puhdisti hiukset jo pienellä määrällä, eli todellakin jatkoon tämä.

Christophe Robin Regenerating Mask oli ihan ok hiusnaamio. Tämä ei mitenkään turhan paljon mun mielestäni hiuksia hoitanut tai kosteuttanut, mutta tämä olikin muistaakseni hiuksia vahvistava ja suojaava naamio. Lupauksiinsa nähden ihan kelpo tuote, mutta en ostaisi uudestaan, sillä suosin nimenomaan niitä hoitavia ja kosteuttavia hiusnaamioita.

Christophe Robin Purifying Shampoon haukuin muistaakseni aika onnellisesti silloin, kun tämän olin Beauty Boxista saanut, mutta ei tämä itse asiassa ollutkaan ihan niin huono mitä muistin. Pari kertaa tällä piti hiukset pestä, jotta niistä tuli puhtaat, mutta mä muistin että tää olisi ollut täysin surkea tuote. Ei kuitenkaan jatkoon, sillä multa löytyy paljon parempiakin shampoita.


Schwarzkopf BC Bonacure Color Freeze Spray Conditioner on todella hyvä ja toimiva hiuksiin jätettävä hoitosuihke. Mä tykkään ihan älyttömästi näistä Bonacuren hoitosuihkeista, sillä nää todella toimii mun hiuksissani ja tekee hiusten harjaamisesta huomattavasti helpompaa. Valitettavasti merkki ei kuitenkaan ole eläinkokeeton, joten ei enää jatkoon.

Schwartzkopf BC Bonacure Oil Miracle Brazilnut oli myös ihan hyvä hiuksiin jätettävä hoitoaine, mutta tosta pienenpienestä pullosta riitti mulle vain juuri ja juuri kahdeksi käyttökerraksi. Noin vähällä testauksella ei oikein mitenkään saa vielä kunnollista käsitystä tuotteen toimivuudesta, mutta hyvältä tämä vaikutti. Ei kuitenkaan jatkoon, sillä merkki ei tosiaan ole eläinkokeeton.


Nude By Nature Translucent Loose Finishing Powder on ehdottomasti suosikkini kaikista käyttämistäni irtopuutereista. Puuteri itsessään on loistavaa, se kiinnittää meikin hyvin ja estää ihon kiiltelyä, mutta toi purkkikin on todella toimiva. Tuolta rasiasta ei siis pääse nousemaan sitä puuteria ylös, kun kansi on kiinni, vaikka tota heittelisi ja pyörittelisi mitenpäin tahansa. Jatkoon todellakin!

Lumene Sheer Finish Loose Powder ei oikein missään vaiheessa päässyt kunnolla suosiooni. Kyllä tämäkin meikin kiinnitti, mutta puuteria tarvitsi kerralla selkeästi enemän kuin vaikkapa tota Nude By Naturea. Mä en tiedä miten Lumenen uudistus on vaikuttanut esimerkiksi tähän puuteriin, eli onko tätä enää saatavilla ja jos on, onko tuote jotenkin uudistunut, mutta en itse lähtisi tätä enää ostamaan. Eli ei jatkoon.


Lumene Lähde 3in1 Micellar Cleansing Water osoittautui oikein toimivaksi misellivedeksi ihonpuhdistuksen viimeistelyyn. Mähän kartoin näitä misellivesiä todella pitkään, mutta nyt oon taas tykästynyt näihin ja käytän näitä lähes joka kerta meikinpoiston jälkeen. Näillä saa kivasti puhdistettua kasvoilta mahdolliset meikkijämät ja pidän myös siitä, ettei miselliveden jälkeen tarvitse enää erikseen kasvovettä. En usko, että tulen tätä kyseistä misellivettä kuitenkaan ostamaan uudestaan, vaikka tuotteessa ei mitään vikaa sinänsä ollutkaan.

Garnier Eye Make-up Remover 2in1 taitaa selkeästi olla sittenkin ainut testaamani silmämeikinpoistoaine, joka oikeasti sopii mun silmilleni. Ziajan vastaavaa tuotetta en oo voinut käyttää nyt hetkeen, kun mulla on ollut niin paljon ongelmia noiden silmien kanssa ja Ziajan putsari on vaan lisännyt niitä. Terveillä silmillä se toimii, mutta nyt oon joutunut taas käyttämään tätä Garnieria. Garnier ei ole eläinkokeeton, mutta tällä hetkellä mun on ajoittain ilmeisesti pakko turvautua myös tähän silmämeikinpoistoaineeseen, sillä mun sy-iho ei oikein tunnu kestävän muita tuotteita.


Origins GinZing Energy Boosting Moisturizer oli ihan täydellinen meikinalusvoide ja yksi parhaimmantuoksuisista kasvovoiteista, joita oon koskaan käyttänyt. Ihan huipputuote, nopeasti imeytyvä mutta kuitenkin myös kosteuttava kasvovoide. Tuolla tuubin reunoilla itse asiassa on voidetta jäljellä vielä jonkin verran, mutta mä en saa sitä puristettua ulos enkä oikein oo koskaan jaksanut ruveta leikkaamaan noita auki :D Valitettavasti Origins ei ole eläinkokeeton, muuten olisin jo ostanut tätä lisää itselleni.

The Body Shop Frosted Cranberry Hand Cream on viime talven kausituoksu, joka ei mun yllätyksekseni ollutkaan tuoksultaan ihan niin mieluinen mulle kuin odotin. Rakastan karpalontuoksuista kosmetiikkaa, mutta ehkä hitusen makeampaa kuin mitä tämä oli. Ihan hyvä käsivoide kuitenkin, ei siinä mitään! Tätä tuotetta ei ole enää myynnissä, mutta tuskin ostaisin muutenkaan uudestaan.


Batiste Dry Shampoo Original on ehkä hieman tylsän tuoksuinen, mutta silti todella toimiva kuivashampoo. Mä käytän usein työpäivisin tällaisia mahdollisimman neutraalin ja miedon tuoksuisia kuivashampoita, joten tämä on sen puoleen ollut oikein hyvä. Jatkoon!

Batiste Dry Shampoo Bare sen sijaan on mulle mieluisamman tuoksuinen, vaikka tuoksu melko kevyt ja mieto onkin. Mä en edes osaa sanoa miltä toi tuoksui, mutta suosittelen tätä niille, jotka eivät välitä kovin voimakkaan tuoksuisista kuivashampoista, mutta haluavat niiden silti tuoksuvan edes joltain. Jatkoon tämäkin.

Onko joukossa tuttuja tuotteita? :)

6 kommenttia:

  1. Mulla on ihan samat fiilikset tuosta Lumenen misellivedestä; ihan ok tuote, mutta en ihan heti ostaisi uudestaan:) Jotkut tuotteet vaan on sellaisia, ei mahda mitään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep nimenomaan! Mulla on muutenkin sen verran monta pulloa noita misellivesiä kaapissa, ettei ihan heti tarvitsi edes lähte uutta ostelemaan :)

      Poista
  2. Mä käytän kasvovettä ihan aamuin illoin, puhdistaa mukavasti ihon. Mietin vaan mitä eroa on kasvovedellä ja misellivedellä, jos kerta misellivesi korvaa kasvoveden?:o Olenhan mä nuista ennenkin lukenut mutta että nyt tuli mieleen:D
    Mä jotenkin tykkään näistä postauksista, näitä näkee kosmetiikkablogeissa paljon mutta tekisi itsekin mieli kokeilla ja tehdä tämänkaltainen pousti. Itse asiassa mulla loppui paljon kosmetiikkatavaraa samaan aikaan joten voisin ehdottomasti kokeilla tällaista:D Kait nämä nyt lifestyle blogeissakin silloin tällöin menee?;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin käytän aamuisin aina kasvovettä ja iltaisin joko kasvo- tai misellivettä :) Miselliveden pitäisi puhdistaa kasvot paremmin ja soveltua esimerkiksi meikinpoistoon. Eli se on siis ihan puhdistusaine, mikä kuitenkin sisältää myös sen kasvoveden eikä sitä tarvitse pestä pois kasvoilta :D

      Hei ehdottomasti teet tällaisen omaankin blogiisi! Ei tällaiset postaukset onneksi oo mikään kauneusblogien yksityisoikeus ;) Innolla odotten sun postausta loppuneista kosmetiikkatuotteista<3

      Poista
  3. Nämä kuukauden loppuneet on kyllä kivoja postauksia! Mä oon nyt myös tykästyny tuohon Batisten kuivashampooseen <3 Ostin sitä ihan kun sä olit blogissasi sitä kehunut :) Voisin kyllä seuraavaksi kokeilla tuota Barea. TBS:n käsirasvat ovat ihan mun lemppareita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Batisten kuivashampoot on ihan parhaita, en tiedä mitä tekisin ilman noita<3 Ja sama juttu TBS:n käsivoiteiden kanssa, noi on ihan huipputuotteita :)

      Poista

Kiitos kommentista!