tiistai 6. kesäkuuta 2017

Uutuuskosmetiikkaa Artistryltä


Kirjoittelin vasta hiljattain parista Artistryn meikkituotteesta, jotka sain itselleni maahantuojalta testiin. Yhteistyö jatkui ja sain itselleni toisenkin paketin, jonka sisältä paljastui tällä kertaa yksi meikkituote ja kolme ihonhoitotuotetta. Artistryn meikit vakuuttivat mut jo huhtikuun puolella, mutta merkin ihonhoitotuotteet olivat mulle täysin tuntemattomia. Lähdinkin innolla testaamaan niitä, sillä mun ihoni ei ole se kaikkein helpoin eikä mulle todellakaan sovellu kaikki mahdolliset tuotteet. Saan herkästi allergisia reaktioita ja kuiva ihoni tarvitsee riittävän kosteuttavia tuotteita. Ei ole siis mitenkään itsestäänselvää, että kuiva ja herkkä ihoni sietää kaikkia tuotteita. Kuvassa näkyvä meikkituote on peiteaine ja niidenkin suhteen olen melkoisen vaativa, kuten monet lukijani tietävätkin. Miten siis kävi, sopivatko ihonhoitotuotteet omalle iholleni ja oliko peiteaine riittävän hyvä omiin tarpeisiini?


Tämä essentials by Artistry tuotesarja on suunnattu erityisesti nuorelle ja rasvoittuvalle iholle. Mun ihoni ei tosiaan ole rasvoittuva vaan kuiva, mutta näin kesän kynnyksellä pystyn kyllä normaalisti käyttämään hyvin myös sekaiholle suunnattuja tuotteita. Nimenomaan rasvoittuvalle iholle tarkoitettua kosmetiikkaa en oikeastaan ikinä edes osta, mutta lähdin mielenkiinnolla kokeilemaan näitä tuotteita. Ensimmäisenä testiin pääsi sarjan Gel Cleanser*, joka on syväpuhdistava geeliputsari kasvoille. Puhdistusaine lupaa poistaa meikin sekä kaikki ihon epäpuhtaudet, jolloin iho jää puhtaaksi ja raikkaaksi. Tuote sisältää myös mm. kurkkua ja aloe veraa, joiden tulisi rauhoittaa ihoa.

Puhdistusaine oli todella tehokas ja meikit poistuivat iholta oikeastaan täysin. Mä käyn kasvoni meikinpoiston jälkeen läpi vielä misellivesilapulla, johon lähes poikkeuksetta jää vielä meikkijämiä. Tämän putsarin käytön jälkeen niitä ei kuitenkaan ole kertaakaan jäänyt, eli tuote todellakin puhdistaa ihon tehokkaasti. Oon kuitenkin huomannut, etteivät geeliputsarit ole parhaimpia mahdollisia kuivalle iholle ja tämäkin valitettavasti kuivatti ihoani jonkin verran. Ei iho mitenkään älyttömän kuivalta tuntunut, mutta kyllä sen eron selkeästi huomasi siihen, jos käytän hellävaraisempia ja kuivalle/normaalille iholle suunnattuja puhdistustuotteita. Hyvällä kasvovoiteella siitä kuivuuden tunteesta toki pääsee eroon, mutta kuten pelkäsin, ei tämä oikein ole omalle iholleni sopiva tuote. Ehdottomasti voin suositella tätä putsaria, mikäli ihosi ei ole kuiva vaan enemmän rasvoittuvaan taipuvainen, sillä tämä oli oikeasti todella tehokas. Luulenkin, että annan tämän poikaystävälleni, jonka iholle tämä taatusti sopii ihan täydellisesti! Putsarilla on hintaa 21,70 €.


Makeup Removing Wipes* paketti sisältää 25 kappaletta kertakäyttöisiä puhdistusliinoja kasvoille. Puhdistusliinat sopivat lian ja meikin poistoon kasvoilta ja niiden luvataan toimivan hyvin myös huulipunan ja kestävämmän silmämeikin kanssa. Puhdistuspyyhkeisiin on lisätty E-vitamiinia ja niiden tulisi jättää iho kostetutun tuntuiseksi ja poistaa ylimääräinen rasva. Mä en itse käytä rutiininomaisesti tällaisia puhdistusliinoja, mutta esimerkiksi pienillä matkoilla nämä ovat todella käteviä. Näin kesän festarikauden lähestyessä uskoisin, että varsinkin esim. telttoihin majoittuville tällaiset puhdistuspyyhkeet ovat kultaakin kalliimpia, kun kasvojen pesu juoksevan veden alla ei niin helposti onnistukaan. Yllätyin todella positiivisesti näiden tehosta. Kasvomeikit lähtivät suurimmaksi osaksi pois, vaikka misellivesilappuun meikkijämiä hieman jäikin. Silmämeikeille en ole näitä testannut, mutta nestemäisen huulipunan pyyhkeet poistivat vaivatta, mikä ei todellakaan ole itsestäänselvyys kaikille puhdistusaineille. Yksi pyyhe riitti hyvin koko kasvoille ja pakkaus on mielestäni kätevä, sillä paketin saa suljettua tuon muoviläpän ansiosta tiiviisti eivätkä puhdistusliinat pääse kuivahtamaan. Paketti puhdistusliinoja maksaa 11,94 €.


Viimeisenä näistä ihonhoitotuotteista vielä tämä Moisture Cream*, joka on makadamiaöljyä sisältävä kasvovoide. Voide lupaa ravita ja kosteuttaa kuivaa ihoa tekemättä siitä kuitenkaan rasvaisen tuntuista. Lisäksi kasvovoiteen tulisi optimoida ihon kosteustasapainoa. Tuote on hajusteeton eli sen puoleen se soveltuu myös hajusteherkille ihmisille. Tästä voiteesta oon tykännyt oikein paljon ja oon käyttänyt tätä päivävoiteena. Voide imeytyy ihoon nopeasti melko täyteläisestä ja kermaisesta koostumuksesta huolimatta. Iho jää kosteutetun tuntuiseksi ja tämä sopii mulla loistavasti meikinalusvoiteeksi. Pidän myös siitä, että tuubissa on pumppu, josta voidetta saa pumpattua eikä tuubia tarvitse erikseen puristella. Helppo, kätevä ja oikein hyvä kasvovoide! Tämän 50 ml kasvovoiteen hinta on 27,91 €.


Sitten vielä katsaus tähän EXACT FIT Perfecting Concealeriin*, jonka sain itse sävyssä Light. Kyseessä on peiteaine, joka lupaa antaa omaa ihonsävyä jäljittelevän peittävyyden, kirkastaa ihoa sekä peittää kasvojen pienet virheet. Tuotekuvauksen mukaan peiteainetta voi huoletta kerrostaa ilman, että se paakkuuntuu tai kasautuu pieniin juonteisiin. Tuote sopii sekä näppyjen ja epäpuhtauksien piilottamiseen että myös tummille silmänalusille. Näiden perinteisten ominaisuuksien lisäksi tätä peiteainetta voi käyttää myös luomivärien pohjustajana sekä korostusvärinä kasvoilla. Tuotteen hinta on 30,13 €.


Light sävy on keltapohjainen ja riittävän vaalea omalle todella vaalealle iholleni. Olen käyttänyt tätä pääasiassa tummille silmänalusille ja kuten varmasti monet lukijani muistavat, mä olen todella vaativa peiteaineeni suhteen. Silmänaluseni ovat sen verran tummat, että ne vaativat oikeasti kunnollista peittoa, mihin ei ihan jokainen peiteaine pysty. Tämä peiteaine toimii mun tummilla silmänalusillani oikein hyvin. Se todella peittää ja kerrostamalla lopputuloksesta saa vieläkin peittävämmän. Lopputulos näyttää oikein hyvältä eikä väri tosiaan kasaannu silmänalusten pieniin juonteisiin. Ei tämä yhtä peittävää ole kuin NARS:n Radiant Creamy Concealer, mutta ehdottomasti taso on tällä samaa kuin esim. UD:n peiteaineella, joka myöskin on oikein hyvä. Tämä oli siis todella positiivinen yllätys ja oonkin käyttänyt tätä lähes päivittäin siitä asti, kun tämän itselleni sain.

Sellainen tuotenelikko :) Kuten varmasti arvaatte, oli tuo Perfecting Concealer näistä oma suosikkini ja hyvänä kakkosena tulee Moisture Cream kasvovoide. Putsarin aion antaa poikaystävälleni, sillä omalle iholleni se oli vähän turhan tujua ja puhdistuspyyhkeet tulevat varmasti olemaan kovassa käytössä nyt kesän aikana!

*Tuotteet saatu testiin blogin kautta

Onko näistä tuotteista joku teille tuttu? :)

8 kommenttia:

  1. Artistryn tuotteet tiedän vain nimeltä, omakohtaista kokemusta ei ole. Moisture Cream olisi varmaan munkin lemppari näistä. Makadamiaöljy kuulostaa hyvältä.
    Geeliputsarit ei tosiaankaan ole kuivaihoisten tuotteita. Sen olen itse oppinut kantapään kautta, kun olen silloin tällöin erehtynyt sellaisia testaamaan. Pakko uskoa, no can do;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuiva iho tykkää kyllä tosi paljon tuotteista, jotka sisältää erilaisia öljyjä :) Mä niin tykkäisin käyttää geeliputsareita, kun jotenkin se käyttökokemus itsessään on niin kiva :D Tai tykkään siis siitä geelimäisestä koostumuksesta enemmän kuin monesta muusta. Mutta pakko vaan laittaa tollaset seikat sivuun ja keskittyä käyttämään sellaisia tuotteita, jotka oikeasti on hyväksi omalle iholle!

      Poista
  2. Yep, ostin tuossa taannoin yhden geeliputsarin ja koin sen liian kuivattavaksi :D Vaikka mulla onkin varmasti ns. kosteampi iho luonnostaan, kuin sulla :P Peiteaine kuulostaa näistä tuotteista tosi kivalle ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Geeliputsarit on tosi herkästi kuivattavia, eli ei ihme jos vähän vähemmänkin kuiva iho niiden käytössä tuntuu kuivemmalta :D Onneksi on vaihtoehtoisia tuotteita :) Peiteaine oli oikein kiva yllätys!

      Poista
  3. Tuo putsari alkoi kiinnostaa minua kovasti, todella tuju olis ihan hyvä vaihtoehto kun tuntuu että mulla jää aina meikkijäämiä ihoon vaikka kuinka hankais:D Puhdistuslaput on kyllä kultaakin kalliimpia festareilla! Tänä vuonna toivottavasti niitä ei tarvi, jos vaikka olis hellettä niin ei tarvis meikata ollenkaan kun on volyymiripsetkin:D Tuo peiteaine pitäis varmaan myös ostaa kun mullakin on hirmu tummat silmänaluset. Mun Clarinsin voide loppuu kohta ja ostin nyt laiskana testiin ihan perus Lumenen, saa nähdä miten se toimii:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä tapauksessa toi olisi sulle varmasti ihan loistava tuotet :D En tiedä oonko koskaan testannut toista yhtä tehokasta putsaria, sillä ton kanssa lähti kyllä ne viimeisetkin meikkirippeet pois. Toivottavasti säät suosii festariaikaan<3 Ja volyymiripset varmasti helpottaa huomattavasti ;) Toivottavasti Lumene toimii hyvin :) En yhtään tiedä minkä hintaista tuotetta haet, mutta UD:llä on tosi hyvä peiteaine ja tosiaan se NARS:n on mun suosikkini :D UD on vaan paljon helpommin saatavilla.

      Poista
  4. Hyvältä kuulostavia tuotteita oot saanut testiin! :) Tuo peiteaine etenkin vaikuttaa tosi hyvältä! Mä en oo silleen ikinä tykännyt puhdistuslapuista, vaikka reissussa oonkin niitä joskus käyttänyt. Mutta just Festareille, telttailuun jne ne on hyviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi oli kyllä tosi hyviä kaikki :) Mä hurahdin jossain vaiheessa puhdistuslappuihin, mutta niillä harvemmin saa kaikkia meikkejä pois kasvoilta yhtä tehokkaasti kuin muilla puhdistusaineilla. Ja tuleehan niiden käyttö myös kalliimmaksi :) Noihin tarkoituksiin puhdistuslaput on ihan parhaita kyllä!

      Poista

Kiitos kommentista!