torstai 1. kesäkuuta 2017

Virgin Mojito vai Piñita Colada?


The Body Shop toi tänä keväänä takaisin edeltävien kesien kausituoksuista sekä Virgin Mojiton että Piñita Coladan. Kausituoksut ovat mun mielestäni aina jotenkin "tavallisia" tuoksuja mielenkiintoisempia, sillä jotenkin niissä on se oma taikansa. Ja se, että tietää jo etukäteen kyseisten tuotteiden poistuvan valikoimista jossain vaiheessa, totta kai vaikuttaa myös aika paljon siihen, että niitä tekee mieli hankkia välittömästi ettei vaan jää ilman! Virgin Mojito oli vuoden 2015 ja Piñita Colada vuoden 2016 tuoksu ja ne ovat siis tällä hetkellä molemmat taas myynnissä The Body Shopin myymälöissä ja verkkokaupassa. Mähän hamstrasin välittömästi lisää Virgin Mojitoa itselleni, mutta Piñita Colada tuotteita multa löytyi vielä sen verran, etten ainakaan toistaiseksi ole lähtenyt varastojani kasvattamaan. 

Kumpi sitten vie voiton - minttu ja limetti vai kookos ja ananas?


Mun mielestäni nämä ovat molemmat ihanan kesäisiä tuoksuja ja molemmathan pohjautuvat kesäisiin drinkkeihin. Virgin Mojito on tuoksultaan ihanan kirpsakka ja raikas ja sisältää tosiaan limettiä ja minttua mojito-drinkin tavoin. Piñita Colada taas on myös raikas, mutta selkeästi makeampi. Tuoksuna siinä on kookos ja ananas, joista omasta mielestäni juurikin ananas on se, joka tossa puskee eniten esiin. Jotkut ovatkin hieman kritisoineet Piñita Colada sarjaa siitä, ettei se tuoksu sen enempää kookokselle, mutta mä itse tykkään siitä makeasta ananaksen tuoksusta, joka sarjan tuotteilla on. TBS:llä on kuitenkin onneksi oma Coconut-sarjansa kaikille kookoksen ystäville! Nimenomaan raikasta kesätuoksua etsivälle suosittelen enemmän Virgin Mojitoa, mutta Piñita Coladasta tulee enemmän sellainen eksoottisuus mieleen. Ihan kuin olisi jossain trooppisessa ympäristössä palmujen alla.


Omistan molemmista tuotesarjoista suihkugeelin, vartalosorbetin sekä vartalonkuorinnan. Suihkugeeleissä ei ole näiden osalta kovinkaan suurta eroa - Piñita Colada on koostumukseltaan hieman paksumaa, mutta muuten ne ovat ihan sitä tuttua hyvää TBS:n laatua. Vartalosorbeteista Virgin Mojito on hieman "pehmeämpää" ja vaikka molemmat ovat selkeästi juuri sellaisia sorbettimaisia, Virgin Mojiton pehmeämpi koostumus on enemmän mun mieleeni. Ei Piñita Coladakaan siis mitenkään huono ole koostumukseltaan, mutta jotenkin se Virgin Mojito liukuu ja levittyy iholle ehkä asteen verran helpommin. Kosteutusteho on molemmissa mielestäni sama ja sanoisin sen olevan sellaista keskiluokkaa ja hyvä omalle kuivalle iholleni näin kesäaikaan. Sorbetit imeytyvät ihoon todella nopeasti ja iho jää ehkä hitusen nahkean tuntuiseksi, mutta ei kovin pahasti. Sellaista pehmeän kosteutettua tunnetta näillä ei mielestäni iholle saa.


Vartalonkuorinnoissa ei ole tehon suhteen mielestäni minkäänlaista eroa. Molemmat ovat ihan hyviä, mutta eivät varmasti riittävän karkeita ihmisille, jotka pitävät todella tehokkaista kuorinnoista. Mulle nämä ovat kuitenkin riittävän kuorivia ja hieman hellävaraisempi kuorintateho mahdollistaa näiden käytön myös useammin. Koostumuksessa sen sijaan on eroa, kuten tuotteiden nimetkin jo kertovat. Piñita Colada on Cream Scrub eli kermainen kuorinta, kun Virgin Mojito taas on Gel Scrub eli geelikuorinta. Kaikessa yksinkertaisuudessaan toinen on siis kermaista ja toinen geelimäistä, mutta tehoon tai käyttökokemukseen se koostumus ei mun mielestäni juuri vaikuta. Molempia on aivan yhtä helppo levittää iholle ja koostumushan näissä kummassakin on aika ohutta.


Tuotteissa sinänsä ei siis ole suurta eroa muuten kuin tuoksun (ja toki sisältämien ainesosien) suhteen. Kumpi siis vie mun mielestäni voiton? Vaikka Virgin Mojiton ihana raikkaus muhun vetoaakin, oon kuitenkin enemmän hieman makeampien tuoksujen ystävä, joten mun kohdallani voiton vie Piñita Colada. Molemmat ovat aivan ihania tuoksuja ja mun puolestani nämä saisivat olla ihan ympärivuotisessa myynnissä, mutta nyt täytyy tyytyä hamstraamaan näitä silloin, kun nämä ovat myynnissä :)

Kumpi on enemmän teidän mieleenne - Virgin Mojito vai Piñita Colada? Tai jos ette ole testanneet näitä niin kumpi kuulostaa mielestänne houkuttelevammalta? :)

16 kommenttia:

  1. Ehdottomasti Virgin mojito on parempi, koska en tykkää kookoksesta. En pidä sen tuoksusta tai ruoassa sen maustakaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kookos tosiaan jakaa tuoksuna mielipiteitä aika voimakkaasti, mäkään en ennen siitä niin pitänyt, mutta nykyään tykkään tosi paljon! Mausta mäkään en pahemmin pidä, ruoassa varsinkaan :D

      Poista
  2. Molemmissa on puolensa, mutta varmaan Virgin Mojito on näistä se jota jaksaisi vaikka ympäri vuoden, kun Pinita Colada on enemmän vain kesäjuttu mun makuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas ehkä juuri toisinpäin, että Virgin Mojitoa pidän nimenomaan kesätuoksuna ja Piñita Coladaa taas voin hyvin käyttää vuoden ympäri :D

      Poista
  3. Mä en ole tuota Mojitoa tuoksuttanut, mutta Piñita Coladan tuoksu oli ihana, joten annan sille ääneni :)

    VastaaPoista
  4. Miun tekisi mieli kyllä kokeilla tuota Virgin Mojitoa, sillä en jostain syystä hirveästi pitänyt tuon Pinita Coladan tuoksusta, vaikka luulisi ananaksen ja kookoksen olevan pettämätön combo :D Joku noista TBS:n kuorinnoista kyllä houkuttelisi, sillä oma kuorintavoiteeni loppui jo varmaan kaksi viikkoa sitten enkä ole muistanut/jaksanut ostaa uutta tilalle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas ihastuin välittömästi tuohon kookoksen ja ananaksen tuoksuyhdistelmään<3 :D Kannattaa ehdottomasti käydä tuoksuttelemassa tota Virgin Mojitoa, se on niin ihanan raikas tuoksu :) Heh siinä tapauksessa joku TBS:n kuorinta voisi olla enemmän kuin passeli sulle ;D

      Poista
  5. Molemmat! :) Piñita colada oli mun viime kesän suosikki ja nyt kaikkien hehkutuksesta ostin myls Virgin Mojitoa ja ai että sekin on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat on kyllä ihania :) Niin kesäisiä molemmat!

      Poista
  6. Sun blogissasi on kyllä kerta toisensa jälkeen niin herkullisen tuoksuisin tuotteita <3 Mä oon nyt hiukan vähentänyt kosmetiikan hamstraamista, koska edellisetkin pitäisi käyttää loppuun :D Huulipunien ostelusta en kyllä suostu luopumaan :) Mutta voi vitsi noita olisi niin kiva kokeilla, varsinkin kun ovat kausituotteita. No mutta katsotaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö mä oon huomannut ihan saman, että oon vähentänyt aika paljon varsinkin hius- ja ihonhoitotuotteiden ostamista viime aikoina :) Okei toki oon aika paljon nyt tässä lähiaikoina sellasia saanut testiin, mutta itse en oo ostanut mitenkään kamalasti niitä, kun pyrin käyttämään vanhoja ensin pois. Mulla on myös toi meikkien ostelu sellanen, mistä en luopuisi :D Huulipunat on niin kivoja<3

      Poista
  7. Olipa kiva postaus :) Kävin eilen taas kerran tuoksuttelemassa noita Virgin Mojito tuotteita, mutta jostain syystä ne jäi taas kauppaan :D Pakko kyllä käydä ostamassa ainakin tuo suihkugeeli ja kuorinta ♥ Tuosta Pinata Coladasta en pahemmin välittänyt, kun inhoan ananasta kaikissa sen muodoissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Toi kuorinta+suihkugeeli on kyllä pettämätön yhdistelmä ja ai että miten ihanalle kroppa tuoksuu sen jälkeen :) Haha nojuu siinä tapauksessa Piñita Colada ei taatusti oo sun mieleen :D Tossa kun tuoksuu se ananas vielä tosi voimakkaasti!

      Poista
  8. Virgin Mojito on näistä se, jota jaksan haistella pidempään. Mut molemmat menee ja on tosi jees! Mua ei myös haittaa, ettei Pinita Colada tuoksu enempää kookokselta, kun tykkään just siitä ananaksesta tuoksussa. Mut mun makuun se tuoksu saisi muuten ehkä olla kirpeämpi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas toisinpäin - Piñita Coladaa haistelen vaikka läpi vuoden, mutta Virgin Mojiton liitän nimenomaan kesään :)

      Poista

Kiitos kommentista!